Apua sekasyöjät, onko ok menu ylioppilasjuhliin?
Tytön ylioppilasjuhlat lähestyvät ja olen alkanut suunnitella menua. Haasteena on, että tyttö itse ja koko muukin perhe olemme vegaaneja. Haluamme tietysti päästä itse nauttimaan herkuista ja ruokavalio on etenkin tytölle eettisesti tärkeää, joten emme haluaisi tarjota paljoa eläinperäisiä tuotteita. Kuitenkin tiedän, että muutama sukulainen ei ihan periaatteesta syö "mitään pupunruokaa" ja tietysti olisi kiva, että juhlapöydästä löytyisi jokaiselle jotakin. Mietin, että toteuttaisin tarjoilun ruokaisalla salaattibuffetilla niin jokainen saisi koota itselleen sopivan annoksen. Miltä seuraava kuulostaisi? Olen miettinyt ruokaisia vaihtoehtoja, niin ne, jotka eivät niinkään salaatista välitä voivat täyttää lautasensa vaikkapa pastalla.
Salaattipohja parista eri salaatista
kurkku
kirsikkatomaatti
paprika
viinirypäle
hunajameloni
seesammarinoitu bataatti
yrtti-sitruunacouscous
pesto-pastasalaatti
teriyakimarinoitu tofu
valkosipulimarinoidut herkkusienet
lämminsavulohi (tämän tiedän uppoavan noille vegaaniruokaa karttaville sukulaisille)
feta, vai olisiko jokin muu juusto parempi?
Kylkeen tuoretta foccacciaa ja ruislastuja
Jälkiruoaksi suklaa-vadelmatäytekakku ja mango-passionjuustokakku, näiden luulisi uppoavan vegaanisinakin kun ei asiaa edes huomaa jos ei tiedä. Kahvin kanssa ajattelin hankkia kauramaidon lisäksi lehmänmaitoa.
Kuulisin mielelläni kommentteja ja otan parannusehdotuksia vastaan.
Kommentit (111)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nälkä jäisi, kun ei mitään kunnon ruokaa ole tarjolla. Sääliksi käy pitkänmatkalaisia, jos sellaisia on tulossa.
Pasta, feta, lohi couscous ja bataatti ovat kaikki täyttäviä ruokkia.
Pasta, feta, couscous ja bataatti vaan voivat kaikki jakaa vanhusten mielipiteitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää erikseen maitoa kutsua lehmänmaidoksi? Se on maitoa. Kaikki tietää mitä maito on. Kukaan ei varmaan ajatellu mitään hylkeenmaitoa kauramaidon lisäksi.
Kauramaito taas on kauravettä. Se ei ole maitoa nähnytkään.Jos suomen kieli ja siihen kuuluvat sanat häiritsevät sitä voi ilokseen opetella ja alkaa puhumaan vaikka ruotsia. Laita Kotukselle viestiä jos noin kiukuttaa.
Ruotsalaiset kutsuvatkin sitä juomaa fiksusti havredryck-nimellä. Kaurajuoma siinä tölkissä taitaa suomeksikin lukea.
Voi tuo lohen menekki yllättää, jos sukulaiset tulevat kaukaa. Miten olisi lohipiirakka?
Olen henkeen ja vereen sekasyöjä ja arvostaisin todella tuollaista tarjoilua. Näkee, ettei vegaaniperheellä ole pipo turhan kireällä (koska tarjolla lohta ja fetajuustoa), ja tarkoitus on todella saada vieraat viihtymään. Muutenkin tarjottavat monipuolisia. Olisivatpa kaikki vegaaniperheet tuollaisia kuin te.
Hauskoja juhlia!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Karmea ruokalista, eihän noissa ole mitään aineksia, joilla nälkä tai suolan himo lähtisi, kun kaukaakin tulee vieraita, pelkkää tomaattia, melonia ja viinirypäleitä.
Ja muista että vegaanit eivät syö mitään maitopohjaista.
Siis muista että sen suklaankakussa pitää olla maidotonta suklaata.
Ja vegaanit eivät syö myöskään juustokakkua, sullahan on tuossa tarjolla mangojuustokakku, joka jo kuullostaa äklöltä ja mauttomalta valmiiksi. Mansikka / vadelmajuustokakku olis monta kertaa maistuvampi sekasyöjille.
Surkea pitopöytä. Eikä ap:lla ole sitäpaitsi edes tulossa mitään yo-juhlia.
Huvikseen keksi tuollaisen älyttömän aloituksen.
Siis mitä vegaaneja te itse muka olette, jos syötte juustokakkuja ja maitoa sisältävää suklaata, fetaa sun muuta. Vegaanit eivät syö edes kalaa.
Taitaa olla hukassa jo käsitteetkin ap:lla.
Vegaanista juustokakkua on todella helppo tehdä maitotuotteiden korvikkeilla. Nämä on nykyään tosi hyviä, ainakin ne mitä olen itse kahvilassa maistanut. En huomaa eroa. Mansikkahan on juustokakuista kaikista makein. Mitä ihmettä oikein selität. Mango on paljon freesimpi ja modernimpi. Ja onhan sitä vegaanistakin suklaata olemassa. Ei maitosuklaa ole aino suklaa eikä lehmänmaito ole nykyään ainoa purkissa saatava maito. Kai vegaani saa itse valita tarjoaako vierailleen vegaanista vai liharuokaa. Ihme valittamista.
T. lihaa rakasta sekaani, joka juo aamuisin kauramaitoa.
Aika vähän on muuta maitoa saatavilla kaupassa kuin lehmänmaitoa. Vuohenmaitoa olen joskus nähnyt. Veteen sekoitetut kaurahiutaleet rypsiöljyllä jatkettuna eivät ole maitoa.
Kotuksen mukaan on. Mitä sinä vauva palstalla kiukuttelen jos olet Kotimaisten kielten keskuksen kanssa eri mieltä. Ei kai kukaan luulekaan että kauramaito tulee kauraeläimen utareesta. Sitä nyt vaan voi käyttää maidon tavoin. Lehmänmaidosta puhun itse vaan kontekstissa jossa vertaillaan eri maitolajeja. Kyllä itse lihansyöjänä ihmetyttää miten toisilla voi näin mennä sana maito tunteisiin.
Kotuksella ole mitään merkitystä tässä asiassa. Kaupasta et löydä tuotetta nimeltä "kauramaito". Kaikissa tölkeissä lukee "kaurajuoma". Juurikin siksi, että pakkausmerkintä ei saa olla puutteellinen ja antaa väärää kuvaa tuotteesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun nyt ajatellaan niitä vanhempia sukulaisia, jotka nyrpistävät nenäänsä vegaanijutuille, niin keitetyt perunat savulohen kylkeen menisivät heille mainiosti. Joku ehdotti perunasalaattia, mutta eivät tällaiset tyypit perunasalaattia syö kuin korkeintaan nakkien kanssa. Ja varaa sitä savulohea vähintään 150 g jokaista tällaista sukulaista kohti. He täyttävät vatsansa lohella ja perunoilla ja ottavat jotain salaattia korkeintaan miniannoksen.
Olen 38v "vanhempi sukulainen" enkä silti söisi tofua tai jotain vegaanista "juustoa"
Mä olen 40 v ja AP:n menu kuulostaa varsin hyvältä ja kaikki tuntemani tämän ikäiset ihmiset olisivat ihan tyytyväisiä tuohon menuun. Ainoastaan jossain moukkien, käytöstavattomien junttien piireissä valitetaan tuollaisesta tarjoilusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nälkä jäisi, kun ei mitään kunnon ruokaa ole tarjolla. Sääliksi käy pitkänmatkalaisia, jos sellaisia on tulossa.
Pasta, feta, lohi couscous ja bataatti ovat kaikki täyttäviä ruokkia.
Pasta, feta, couscous ja bataatti vaan voivat kaikki jakaa vanhusten mielipiteitä.
Kaikki voi jakaa mielipiteitä. Sellaista tuotetta ei olekaan, josta kaikki tykkäävät. Siksi on enemmän kuin yhtä sorttia tarjolla. Hyvin harva ihminen on niin nirso, ettei mikään mainitsemistasi kelpaa. Ei vanhuksetkaan pelkää pottua ja läskisoosia vetele enää 2020-luvulla.
Minäkin kantaisin buffan riittävyydestä huolta juurikin näiden vähän varttuneempien sukulaisten kohdalla. Nuorempi väki on täysin tottuneita salaattibuffaan ja lounassalaatteihin, ja varmasti tykkäävät. Mutta vanhempi väki voi kokea tuollaisen vieraana, jopa kitsaana. Ja juuri tuo lisukkeiden loppuminen on todellinen riski. Savulohi koetaan maukkaana ja juhlavana, joten sitähän ne lautaselleen mättävät. Muodon vuoksi joku vihreä korsi voi eksyä kylkeen. Tofun en usko maistuvan kovinkaan monelle.
Lämpimät piirakat, cocktail-piirakat + munavoi/hummus, perunat, patonki, voileipäkakku tms. lähtisin harkitsemaan. Saaristolaisleipää graavilohella? Sekin on juhlavaa ja itse asiassa kohtalaisen tuhtiakin. Tai valmis pastasalaatti ilman mahdollisuutta koukkia pelkkiä sattumia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun nyt ajatellaan niitä vanhempia sukulaisia, jotka nyrpistävät nenäänsä vegaanijutuille, niin keitetyt perunat savulohen kylkeen menisivät heille mainiosti. Joku ehdotti perunasalaattia, mutta eivät tällaiset tyypit perunasalaattia syö kuin korkeintaan nakkien kanssa. Ja varaa sitä savulohea vähintään 150 g jokaista tällaista sukulaista kohti. He täyttävät vatsansa lohella ja perunoilla ja ottavat jotain salaattia korkeintaan miniannoksen.
Olen 38v "vanhempi sukulainen" enkä silti söisi tofua tai jotain vegaanista "juustoa"
Mä olen 40 v ja AP:n menu kuulostaa varsin hyvältä ja kaikki tuntemani tämän ikäiset ihmiset olisivat ihan tyytyväisiä tuohon menuun. Ainoastaan jossain moukkien, käytöstavattomien junttien piireissä valitetaan tuollaisesta tarjoilusta.
Wau! Haluatko mitalin, kun olet niin täydellinen? Ainiin, paitsi et ole. Täydellinen ihminen ei hauku muita. Ei varsinkaan sillä perusteella, että nämä tykkäävät eri asioista kuin itse tykkää. Tuossahan ei koko menua haukuttu. Kerrottiin vain, että tofu ja juustonkorvike ei maistu. Se on ihan ok.
Hyvältä kuulostaa. Miten olisi vielä lisäksi falafelit?

Ikävää, että et vielä 40 ikävuoteen mennessä ole kuitenkaan käytöstapoja oppinut. Kaikkien ei tarvitse tykätä samoista asioista kuin sinä. Ei se ole mikään syy haukkua muita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nälkä jäisi, kun ei mitään kunnon ruokaa ole tarjolla. Sääliksi käy pitkänmatkalaisia, jos sellaisia on tulossa.
Pasta, feta, lohi couscous ja bataatti ovat kaikki täyttäviä ruokkia.
Pasta, feta, couscous ja bataatti vaan voivat kaikki jakaa vanhusten mielipiteitä.
Mikä saa sinut kuvittelemaan, että kaikki vanhukset ovat nirsoja? Pasta ja couscous ovat ihan samaa vehnää, mitä on vaikkapa pullassa tai ranskanleivässä. Feta on juustoa. Bataattiakin ollut Suomessa jo niin kauan myynnissä, että vanhuksetkin ovat siihen jo tottuneet.
Vierailija kirjoitti:
Olen henkeen ja vereen sekasyöjä ja arvostaisin todella tuollaista tarjoilua. Näkee, ettei vegaaniperheellä ole pipo turhan kireällä (koska tarjolla lohta ja fetajuustoa), ja tarkoitus on todella saada vieraat viihtymään. Muutenkin tarjottavat monipuolisia. Olisivatpa kaikki vegaaniperheet tuollaisia kuin te.
Hauskoja juhlia!
Älä viitsi. Kaikki tietävät, että sinä olet vegaani :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun nyt ajatellaan niitä vanhempia sukulaisia, jotka nyrpistävät nenäänsä vegaanijutuille, niin keitetyt perunat savulohen kylkeen menisivät heille mainiosti. Joku ehdotti perunasalaattia, mutta eivät tällaiset tyypit perunasalaattia syö kuin korkeintaan nakkien kanssa. Ja varaa sitä savulohea vähintään 150 g jokaista tällaista sukulaista kohti. He täyttävät vatsansa lohella ja perunoilla ja ottavat jotain salaattia korkeintaan miniannoksen.
Olen 38v "vanhempi sukulainen" enkä silti söisi tofua tai jotain vegaanista "juustoa"
Mä olen 40 v ja AP:n menu kuulostaa varsin hyvältä ja kaikki tuntemani tämän ikäiset ihmiset olisivat ihan tyytyväisiä tuohon menuun. Ainoastaan jossain moukkien, käytöstavattomien junttien piireissä valitetaan tuollaisesta tarjoilusta.
Wau! Haluatko mitalin, kun olet niin täydellinen? Ainiin, paitsi et ole. Täydellinen ihminen ei hauku muita. Ei varsinkaan sillä perusteella, että nämä tykkäävät eri asioista kuin itse tykkää. Tuossahan ei koko menua haukuttu. Kerrottiin vain, että tofu ja juustonkorvike ei maistu. Se on ihan ok.
MIssä tuolla on juustonkorvikkeesta puhuttu?
Kivat juhlat. Nyt jo, vaikka juhliin on aikaa, haukutaan vieraat, jotka eivät saata syödä mautonta ällöttävää tofua, eikä keinotekoista litkua kaurajuoma.
Olisipa kurjaa olla noissa ”juhlissa”.
Vaikka provohan tämä.

Vegaaninen menu ei voi sisältää oikeaa juustoa. Oikea juusto kun tehdään maidosta, joka on eläinperäinen tuote.
Vierailija kirjoitti:
Kivat juhlat. Nyt jo, vaikka juhliin on aikaa, haukutaan vieraat, jotka eivät saata syödä mautonta ällöttävää tofua, eikä keinotekoista litkua kaurajuoma.
Olisipa kurjaa olla noissa ”juhlissa”.
Vaikka provohan tämä.
Mitä ihmettä, minä en kylläkään ole ketään haukkunut vaan päinvastoin yritän huomioida kaikki vieraat. Tuo pupunruoka-lainaus on suoraan sukulaiseltani.
Ihmettelen itsekin tätä kommentoinnin tasoa. Miten ylioppilasmenukeskustelussa voi alkaa tällainen kinastelu?!
Kiitos kaikille, jotka ovat esittäneet mielipiteensä asiallisesti ja antaneet hyviä lisäehdotuksia.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen henkeen ja vereen sekasyöjä ja arvostaisin todella tuollaista tarjoilua. Näkee, ettei vegaaniperheellä ole pipo turhan kireällä (koska tarjolla lohta ja fetajuustoa), ja tarkoitus on todella saada vieraat viihtymään. Muutenkin tarjottavat monipuolisia. Olisivatpa kaikki vegaaniperheet tuollaisia kuin te.
Hauskoja juhlia!
Älä viitsi. Kaikki tietävät, että sinä olet vegaani :)
Mielenkiintoinen johtopäätös. Miksi vegaanina tukisin eläinperäisten tuotteiden tarjoamista?
Itse asiassa olen jokseenkin antivegaani johtuen useiden vegaanien kultinomaisesta hössötyksestä ja oman paremmuuden korostamisesta. Ja siitä kun yleisissä tilanteissa pitää valittaa, jos vaikka pulla on leivottu maitoon, eikä siten ole vegaanille sopivaa. Ja siitä kun työpaikalta lounaalle lähtiessä koko lössin pitää alentua vegaanin valitsemaan ruokapaikkaan, koska muuten hän ei voi syödä mitään.
Tämä avaus oli poikkeuksellisen freesi, ja siksi halusin tulla kannustamaan. Mun puolesta saa olla vegaani ja objektiivisesti ajateltuna sehän on oikein toivottava valinta. Mutta älkää j*malauta tulko tuputtamaan omia valintojanne kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun nyt ajatellaan niitä vanhempia sukulaisia, jotka nyrpistävät nenäänsä vegaanijutuille, niin keitetyt perunat savulohen kylkeen menisivät heille mainiosti. Joku ehdotti perunasalaattia, mutta eivät tällaiset tyypit perunasalaattia syö kuin korkeintaan nakkien kanssa. Ja varaa sitä savulohea vähintään 150 g jokaista tällaista sukulaista kohti. He täyttävät vatsansa lohella ja perunoilla ja ottavat jotain salaattia korkeintaan miniannoksen.
Olen 38v "vanhempi sukulainen" enkä silti söisi tofua tai jotain vegaanista "juustoa"
Mä olen 40 v ja AP:n menu kuulostaa varsin hyvältä ja kaikki tuntemani tämän ikäiset ihmiset olisivat ihan tyytyväisiä tuohon menuun. Ainoastaan jossain moukkien, käytöstavattomien junttien piireissä valitetaan tuollaisesta tarjoilusta.
Siitä tässä onkin nyt kysymys. Kaikilla on varmaan ihan riittävän paljon niitä urpoja sukulaisia, jotka tahallaan osoittavat mieltä ja rohmuavat päältä mieleiset lisukkeet. Että olisiko parempi pitkin hampain vaan joustaa ja pitää nuo juntit tyytyväisenä vai pelätä, että pilaavatko tarjottavat kahmimalla lohet kun ei tofut ja kikherneet maistu. Juntti on juntti vaikka voissa paistaisi ja ikävä kyllä suurin osa taitaa tunnistaa kyseisen sukulaistyypin.