Mikä vaivaa ihmistä, joka kertoo kyllä ummet ja lammet kun häneltä kysytään jotain, mutta ei esitä toiselle yhtään vastakysymyksiä?

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmiset pitävät kysymysten esittämistä automaattisesti uteluna? Sitähän on niin erilaisia kysymyksiä.

Jotkut ovat ehkä turhankin tarkkoja omasta "reviiristään" ja yksityisyydestään.  Ei kai siinä sen kummemmasta ole kysymys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä odotan että keskustelukumppani kertoo ihan itse sen mitä haluaa. En jaksa ihmisiä joita täytyy sosiaalisesti ”hyysätä” ja huolehtia heidän viihtyvyydestään. Kerro jos on asiaa, kysy jos haluat tietää. Sellaiset ihmiset jotka odottavat että heille tuodaan asiat hopeatarjottimella, tippuvat nopeasti pois kelkasta.

Sitä, että haluaa tehdä vuorovaikutustilanteesta mukavan ja vaivattoman, kutsutaan kohteliaisuudeksi. Nykyään sellaiseen taitaa törmätä valitettavan harvoin. Minä, minä ja minä. Kun ”minä en jaksa” niin mikäpä siinä sitten!

Kohteliaisuus ei pitäisi kuitenkaan olla mikään vaatimus vaan jokaisen oma valinta. Muuten se ei ole kohteliaisuutta vaan jyrkkiä sääntöjä.

Kohteliaisuus on kanssakäymisessä tärkeä aivan samoin kuin on ilma pyörän renkaassa.  Pelkkää tyhjää, mutta silti niin tärkeää!  Ilman kohteliaisuutta elämästä muiden kanssa ei tulisi yhtään mitään.

Kertokaa mitä ne ihmiset ajattelee kun kerrot jonkun kivan asian mikä on elämässäsi juuri käynyt niin toinen vaan tuijottaa, ei sano mitään tai huudahtaa vähättelevn sävyyn tyyliin”miten sulle noin käydä” (ei siis silleen toisen puolesta iloiseen sävyyn).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aina luullut, että on huonotapaista udella toisten asioista. Mieluummin kertovat itse, mitä tahtovat kertoa. Monesti on herkkiä aiheita, joita jotkut alkavat kyselemään, ja siinä on sitten väisteleminen, kuinka kohteliaasti saa siirrettyä puheenaiheen toisaalle. Tietysti yleinen kuulumisten kysely on mukava tapa, johon toinen voi sitten vastailla haluammallaan tasolla.

Ei kai tässä mistään tivaamisesta tai arkojen tai yksityisten aiheiden töksäyttelystä puhutakaan. Minkä v...n takia pitää kaivaa se ääriesimerkki esiin?

Tässä on varmaankin pointtina se, että toiselle kysymys on normaali ja toiselle arka ja töksähtävä. 

Aika säikky saa olla jos kokee töksähtähtävänä kysymyksen jos vaikka keskustellaan tomaattimurskien eroista tai mikä materiaali on parasta työhousuissa tai katsotteko tositeeveetä ikinä?

Mulla on ollut tuollainen kaveri. Jossain kohtaa ymmärsin, että ehkä häntä ei niin kiinnosta muiden asiat. Hän puhui vaan taukoamatta itsestään, ja halusi luoda tietynlaista "imagoa" kaikella mitä kertoi. Kertoi siis pitkiä puheita itsestään että 'minä se olen sellainen että-'

Ikään kuin ei riitä olla jonkinlainen, vaan se täytyy kertomalla korostaa että kai nyt huomaatte että olen sitä ja tätä.

En minäkään ole kovin hyvä kyselemään puolitutuilta kun en oikein tiedä mitä kysyisi, mutta jos kyseessä on oikeasti kaveri niin kyllä silloin tulee kysyttyä jatkokysymyksiä koska aidosti kiinnostaa.

Eli riippuu vähän kaveruuden tasosta mitä ajattelisin ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä odotan että keskustelukumppani kertoo ihan itse sen mitä haluaa. En jaksa ihmisiä joita täytyy sosiaalisesti ”hyysätä” ja huolehtia heidän viihtyvyydestään. Kerro jos on asiaa, kysy jos haluat tietää. Sellaiset ihmiset jotka odottavat että heille tuodaan asiat hopeatarjottimella, tippuvat nopeasti pois kelkasta.

Sitä, että haluaa tehdä vuorovaikutustilanteesta mukavan ja vaivattoman, kutsutaan kohteliaisuudeksi. Nykyään sellaiseen taitaa törmätä valitettavan harvoin. Minä, minä ja minä. Kun ”minä en jaksa” niin mikäpä siinä sitten!

Kohteliaisuus ei pitäisi kuitenkaan olla mikään vaatimus vaan jokaisen oma valinta. Muuten se ei ole kohteliaisuutta vaan jyrkkiä sääntöjä.

Kohteliaisuus on kanssakäymisessä tärkeä aivan samoin kuin on ilma pyörän renkaassa.  Pelkkää tyhjää, mutta silti niin tärkeää!  Ilman kohteliaisuutta elämästä muiden kanssa ei tulisi yhtään mitään.

Kertokaa mitä ne ihmiset ajattelee kun kerrot jonkun kivan asian mikä on elämässäsi juuri käynyt niin toinen vaan tuijottaa, ei sano mitään tai huudahtaa vähättelevn sävyyn tyyliin”miten sulle noin käydä” (ei siis silleen toisen puolesta iloiseen sävyyn).

Kaikilla ei ole myötäelämisen taitoa.  Tai siis hyvin monella ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Olen aina luullut, että on huonotapaista udella toisten asioista. Mieluummin kertovat itse, mitä tahtovat kertoa. Monesti on herkkiä aiheita, joita jotkut alkavat kyselemään, ja siinä on sitten väisteleminen, kuinka kohteliaasti saa siirrettyä puheenaiheen toisaalle. Tietysti yleinen kuulumisten kysely on mukava tapa, johon toinen voi sitten vastailla haluammallaan tasolla.

Kyse on siitä että osoitat jonkinlaista mielenkiintoa juuri sitä asiaa kohtaan mitä tämä toinen ihminen on vapaaehtoisesti kertomassa, teet siitä vaikka jonkin jatkokysymyksen osoittaaksesi että kuuntelet. Eihän tässä puhutakaan siitä että paukautat jollekulle että miksi sulla ei ole lapsia, kantsis hei tehdä?

Anoppi ja appi on juuri tuollaisia. Keskustelu on mahdotonta kun jos he puhuvat ja kysyvät vaikka jotain ja rupeaa sitten vastaamaan niin eivät enää kuuntele tai puhuvat päälle tai lähtevät pois tilanteesta.

Tosiaan minä mieluummin kuuntelen yksinpuhujaa kuin kerron asioitani jotka eivät kiinnosta ketään joita sitten levitellään vääristyneinä kun ei jaksanut kunnolla kuunnella.

Toki se on raskasta jos tällainen sattuu lähipiiriin.

Tuntemattomien kanssa ihan sama. Kukaan ei varmaan ylläty että viihdyn hyvin yksikseni.

Tässä muutama aihe joita en haluaisi muille avata vaikka aika neutraaleilta tuntuvatkin.

Vanhempien ammatti, ulospäin näkyvä sairauteni, hiustenilaitto, asuinpaikkani, asumismuotoni, tuloni, politiikka, lasteni elämäntilanne, koulutukseni, lasten lukumäärä, miksi en osallistu johonkin tapahtumaan, miksi teen joutakin asioita jne. On niitä kai muitakin. Mutta näistä monet kyselee eikä edes ajattele etten halua heille kertoa. Niille kerron joiden kanssa haluan näistä puhua.

Hyvä kysymys Ap:llä. Osuva pointti tuo, että voi itse ottaa itselleen sen tilan eikä odottaa toisen kysymystä. Joidenkin kohdalla tämä toimii hyvin, koska sitä vastavuoroista kysymystä ei tule. Mutta sellaisten ihmisten kanssa ei tee mieli olla tekemisissä yhtään enempää, siinä ei ystävyyttä synny. Jotkut ovat poikkeuksellisen mielenkiintoisia ja heitä jaksaa yksipuolisesti kuunnella mutta se on harvinaista. 

Tilannekin vaikuttaa, onko kyseessä vieras ihminen vai vanha tuttu tai ystävä. Loukkaavat tai toisen rajoja ylittävät kysymykset ovat ihan erikseen, esim. seurustelukumppanin löytyminen, lastenhankinta ym.  

On antoisa tilanne, jos uuden ihmisen kanssa löytyy joku molempia osapuolia kiinnostava aihe. Uuden ihmisen kanssa neuvotaan jossain oppaissa aloittamaan aika neutraaleilla aiheilla, säällä, lomasuunnitelmilla, harrastuksilla. Sitten voi halutessaan vähitelleen syventää aiheita. Raha, politiikka ja uskonto voivat klassisesti olla herkkiä aiheita. Samoin neuvottiin, että sellaisista ihmisistä yleensä pidetään, jotka jaksavat kuunnella ja kuunnella toisen puhuessa itsestään. Tämä varmaan päteekin työelämässä ja verkostojen luomisessa, mutta yksityiselämässä omakohtaisesti kyllä vastavuoroinen keskustelu vie kirkkaasti voiton.  

Joidenkin kanssa on vaan niin, että aito dialogi eli keskustelu ei onnistu, joten silloin tulee kummaltakin vuorollaan omat monologinsa. Mutta ei sekään antoisaa ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmiset pitävät kysymysten esittämistä automaattisesti uteluna? Sitähän on niin erilaisia kysymyksiä.

Jotkut ovat ehkä turhankin tarkkoja omasta "reviiristään" ja yksityisyydestään.  Ei kai siinä sen kummemmasta ole kysymys.

Jep!

A: Olipa ruuhka! Meni puoli tuntia kauemmin kuin tavallisesti! Miten sulla - pääsitkö lähtemään ennen kuin pahin ruuhka alkoi?

B: hmmm…. (mitä tuo utelee mun henkilökohtaisia asioita?)

A: Käytiin perheen kanssa just laivalla. Kylläpä siellä… plaa, plaa, plaa… Tykkäätkö sä syödä mieluummin seisovasta pöydästä vai a la cartessa?

B: hmmm… (sietämätöntä yksityisyyteen puuttumista)

Joo kaikkein kiusallisimpia on kyselijät jotka kysyvät läheisten asioista ja usein vielä häpeämättömän suoraan johonkin tiettyyn asiaan liittyen. Inhottavaa miettiä mitä sanoa kun ei halua toisen asioita levitellä vaan antaa itse päättää kenelle ja mitä kertoo.

Nämä kyselijäthän haluavat tietää just tarkkaan miten siskosi, anoppisi, naapurisi, lapsesi, ystäväsi, työkaveri sitten selvisi, mokasi, ym. Siitä sairaudesta, konkurssista, lihomisesta, repuuttamisesta, lottovoitosta, onnettomuudesta, erosta, jne.

Tiedätte varmaan tyypin ja jos ette niin onnea jatkossakin että et törmää.

Kyllä soimaisin itseäni myöhemmin, jos havaitsisin, että jokin keskustelutilanne oli vaivaannuttava minun käytökseni takia.   Keskustelutilanteessa pitää osata olla sen verran hoksaavainen, että tajuaa tilanteen sujuvan ja olevan mukava kaikille osapuolille. 

Vierailija kirjoitti:

Joo kaikkein kiusallisimpia on kyselijät jotka kysyvät läheisten asioista ja usein vielä häpeämättömän suoraan johonkin tiettyyn asiaan liittyen. Inhottavaa miettiä mitä sanoa kun ei halua toisen asioita levitellä vaan antaa itse päättää kenelle ja mitä kertoo.

Nämä kyselijäthän haluavat tietää just tarkkaan miten siskosi, anoppisi, naapurisi, lapsesi, ystäväsi, työkaveri sitten selvisi, mokasi, ym. Siitä sairaudesta, konkurssista, lihomisesta, repuuttamisesta, lottovoitosta, onnettomuudesta, erosta, jne.

Tiedätte varmaan tyypin ja jos ette niin onnea jatkossakin että et törmää.

Vastavuoroinen keskustelu ja rajoja ylittävä uteleminen eivät ole sama asia.

Kohtelias ihminen ei koskaan kysy vieraammalta mitään arkaluontoista (parisuhde, politiikka, lapset, raha…) vaan pikemminkin mielipiteitä, vinkkejä tai kokemuksia jostakin molemmille yhteisestä aiheesta (tykkäätkö… oletko käynyt siellä… osaatko suositella…?).

Kohtelias ihminen torjuu myös rajattoman ja huonotapaisemman tunkeilevat kysymykset ystävällisesti ja määrätietoisesti.

”En välittäisi juuri nyt jutella siitä. Kerron sitten joskus tarkemmin. Mutta kuule, mitä itse ajattelit siitä kun…?”

Kun ei saa edes suunvuoroa! Sitten jos menet jotain sanomaan sillä välillä kun papupata haukkaa happea niin se mulkaisee sinua vihaisena kun menit keskeyttämään![/quote]

No anna mulkaista. Mulkaisesti takaisin. Tuossa tilanteessa voi hieman näpäyttää toista. Eipä jää niin kovasti sitten itseä harmittamaan.

Sisarussarjassa kasvaneet lapset ovat yleensä aikuisenakin joustavampia ja osaavat kyllä myös pitää puolensa sosiaalisissa tilanteissa.

Karastumista ja suhteellisuudentajua voi opetella koko elämän.

Minun ongelmani on, etten kehtaa kysyä. Tulee uteleva olo ja ajattelen, että toinen miettii, että "mitä se sulle kuuluu". Sitten en kehtaa kysellä, mutta yritän kuitenkin pitää keskustelua yllä puhumalla sitä sun tätä 😆

Mulla on Asperger-oireita. Vastaan kyllä jos kysytään. Mutta miten sen kauniisti sanoisi: minua ei puolituttujen asiat itseäni kiinnosta niin paljon, että kysyisin. Jos minun täytyy tietää jotain tärkeää, niin ole hyvä ja kerro kysymättä. Pienenä kun kyselin, käskettiin olla kyselemättä. Asperger noudattaa annettuja ohjeita koko elämänsä.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on Asperger-oireita. Vastaan kyllä jos kysytään. Mutta miten sen kauniisti sanoisi: minua ei puolituttujen asiat itseäni kiinnosta niin paljon, että kysyisin. Jos minun täytyy tietää jotain tärkeää, niin ole hyvä ja kerro kysymättä. Pienenä kun kyselin, käskettiin olla kyselemättä. Asperger noudattaa annettuja ohjeita koko elämänsä.

Minulla on myös Asperger - daigbosoitu. Sen verran kuitenkin ymmärrän, että vastavuoroisuuteen tarvitaan vastavuoroisuutta. Kysyn ja kuuntelen. Kyse on pohjimmiltaan käytöstavoista.

Meille ei kotona osattu opettaa tuollaisia asioita kuten keskustelutaitoja. Havahduin tähän matkustaessani teini-iässä ystäväni perheen kanssa. Oli järkyttävää tajuta, miten juntti olin! Kun istuimme isolla porukalla ravintolan pöydän ääressä ja toiset olivat niin luontevia ja vilkkaita ja kiinnostavia… ja itse olin hölmö tuppisuu. En todellakaan tiennyt, että olisi kohteliasta esittää välillä vastakysymyksiä. Vastailin parhaani mukaan kun minut ystävällisesti koetettiin vetää mukaan keskusteluun, mutta on se mahtanut olla säälittävää.

Se reissu kuitenkin herätti minut katsomaan asioita uusin silmin ja tarkkailemaan ihmisiä, jotka ovat luontevia ja taitavia käytöksessään. Aloin myös lukea paljon. En mitään käytösoppaita varsinaisesti vaan halusin tajuta ihmisiä ja sitä, miten heidän seurassaan kannattaisi olla.

Parikymppisenä tajusin, että olin saanut kirittyä paljon kiinni. Yliopiston erilaisissa tilaisuuksissa ja myöhemmin joissakin juhlissa tajusin silloin tällöin, että vielä on harjoiteltavaa, mutta vuosien myötä kokemus on tehnyt minusta aika luontevan seurustelijan. Työtilaisuuksissa pystyn yhtä hyvin istumaan hallituksen puheenjohtajan iloisena pöytäkumppanina kuin juttelemaan mukavia talkkarin kanssa.

Ei se siis aina kotikasvatuksesta ole kiinni, mutta omille lapsilleni olen kyllä pienestä pitäen neuvonut tietyt perusjutut, ettei heidän tarvitsisi kokea samaa musertavaa häpeää kuin minä teininä.

Minulla on tällainen kaveri.. hän vetää jopa puolen tunnin monologeja, paasaa ja jaarittele edes sen vertaa taukoa pitämättä, että voisi johonki väliin keskeyttää. Jos saa väliin sanottua jotain, esim yrittää vaihtaa puheenaihetta jostain tylsästä, hänen elämäänsä kietoutuvasta aihepiiristä, hän samantien vie jutun takaisin omaansa. Olen monta kertaa ollut lähellä sanoa aika tylysti, että eikö sinua todellakaan kiinnosta mikään minun elämästäni tai ajatuksistani, että olenko ainoastaan hänen terapeuttinsa!?

Itse taas en pidä näistä milläs luokalla se teidän tyttönne olikaan, miten on koulussa mennyt... plaa, plaa, plaa.

Udellaan toisten asioista.

Eli unohdan siinä sitten vastavuoroisesti olla yhtä utelias.