Mikä vaivaa ihmistä, joka kertoo kyllä ummet ja lammet kun häneltä kysytään jotain, mutta ei esitä toiselle yhtään vastakysymyksiä?

Vierailija kirjoitti:

Mä en taas ymmärrä ihmisiä, jotka tarvitsevat jonkun haastattelemaan kyetäkseen puhumaan. Oletteko 6 vuotiaita jotka seistä tönöttävät hiljaa jos niiltä ei kysy jotain? Miksi et osaa normaalia keskustelua, jossa molemmat osaavat tuoda keskusteluun omia mielipiteitään ja kuulumisiaan ilman, että toisen pitää koko ajan kysellä jotain?

Se, että toinen kysyy, osoittaa, että hän on kiinnostunut keskustelukumppanistaan.  Jos puhekumppani vain rupeaa puhumaan - varsinkin pitkästi ja jaarittelevasti - tulee sellainen tunne, että hän vain purkaa itseään ja ajatuksiaan.  Mikä merkitys kuuntelijan ajatuksilla on, onko niillä väliäkään?  Eikö tämä väkisinkin yksinkertaiseksi itsensä paljastava jaarittelija todellakaan tajua tilanteen hölmöyttä: hän paasaa ja toinen on kuuntelevinaan.

Vierailija kirjoitti:

Mä en taas ymmärrä ihmisiä, jotka tarvitsevat jonkun haastattelemaan kyetäkseen puhumaan. Oletteko 6 vuotiaita jotka seistä tönöttävät hiljaa jos niiltä ei kysy jotain? Miksi et osaa normaalia keskustelua, jossa molemmat osaavat tuoda keskusteluun omia mielipiteitään ja kuulumisiaan ilman, että toisen pitää koko ajan kysellä jotain?

No niinpä. Sitten pahoitetaan mieli kun häneltä ei kysytty sitä ja tätä. SUU AUKI ei tässä aikuisesta ihmisestä aleta huolehtimaan.

mitä mieltä itse olet?

Vierailija kirjoitti:

Mä en taas ymmärrä ihmisiä, jotka tarvitsevat jonkun haastattelemaan kyetäkseen puhumaan. Oletteko 6 vuotiaita jotka seistä tönöttävät hiljaa jos niiltä ei kysy jotain? Miksi et osaa normaalia keskustelua, jossa molemmat osaavat tuoda keskusteluun omia mielipiteitään ja kuulumisiaan ilman, että toisen pitää koko ajan kysellä jotain?

Täysin samaa mieltä. Yleensäkin itse puhun paljon mieluimmin vapaaehtoisesti kuin kyselemällä ja samaa vastavuoroisuutta odotan toiselta. Joillakin ihmisillä on lisäksi tapana kysellä toisen asioista, mutta omista asioita ei haluta kertoa mitään.

Mahtaa olla hupaisa tilanne: kahdesta keskustelukumppanista toinen puhuu ensin ja sitten puhuu toinen.  Kumpikaan ei kysy toiselta mitään.  Eihän sellainen edes ole keskustelua!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huono kotikasvatus. Kyseessä on opittava taito.

Moni aikuinenkin on valitettavasti aika yksinkertainen (ei keksi mitään sanottavaa, järjenjuoksu on liian hidasta sosiaaliseen kanssakäymiseen), osalla taas kyse on ihan vain metsäläisyydestä, eli käytöstavat ovat jääneet oppimatta eikä ihminen itse edes tunnista niiden tarvetta.

Ei sillä kotikasvatuksella ole tässä väliä. Äitini on tuollainen ja minä en, mitäs siihen sanot?

”Kyseessä on opittava taito.”

Olet siis ehkä onnistunut oppimaan kohteliaisuuteen liittyviä taitoja kodin ulkopuolelta ja oppinut tunnistamaan käytöstapojen tarpeen, vaikka kotonasi ei niitä olisi opetettu. Silloin et ehkä kuulu tuohon yksinkertaisimpaan porukkaan. Kyllähän ennen tapahtui useinkin sitä, että vaatimattomista oloista noustiin kovastikin ylöspäin. Nykyään se on ksi alkanut käydä harvinaisemmaksi.

Tää on vähän kaksipiippuinen juttu. Minä aika useasti oletan että keskustelukumppani kertoo vastavuoroisesti oman juttunsa.. Aika useat nimittäin kertoo. Jotkut sitten ei, ja sitten pitää kysyä erikseen että tyyliin mitäs sinä.

Jotkut sitten on sellaisia, että eivät ole oikeasti kiinnostuneita, eivätkä sen takia kysy.

Aika jännä, jos keskustelutilanteessa toisen kumppanuksen kysyessä toiselta esimerkiksi jonkinlaista tarkennusta tämä toinen katsoo sen jopa vaivaannuttavaksi uteluksi!  Eivätkö ihmiset nykyisin osaa oikeasti keskustella?

No jotkut ei pidä utelusta ja välttelevät näin ollen suoria kysymyksiä.

Vierailija kirjoitti:

On hyvin tyypillistä, etteivät keskustelukumppania kiinnosta minun ajatukseni ja puheeni.  Kuitenkaan ei tarvita senttiäkään puhekumppanin suusta sisään pudottaa, kun sieltä rupeaa jo tulemaan loputonta juttua tuutin täydeltä sillä oletuksella, että minua kiinnostaa.  Kyse on itsekkyydestä ja myös sosiaalisesta taitamattomuudesta.

Kuinka hyviksi arvioisit omia puhetaitojasi?  Onko puheesi selkeää ja helposti kuunneltavaa? Osaatko kertoa asiat mielenkiintoisesti ja ymmärrettävästi?  Tällaiset asiat vaikuttavat, vaikka toinen yrittäisikin kuunnella. Tokihan ihmisten joukosta löytyy hyväsydämisiä ja viisaita, jotka osaavat kuunnella sellaistakin, joka on huono puhumaan.

Me ollaan kavereiden kanssa käyty tämä asia läpi ja ollaan kaikki sitä mieltä, että jokainen puhuu asiansa, ei pidä odotella että kysellään. Jokainen huolehtii itsestään ja voi luottaa siihen ettei kukaan pahastu.

Vierailija kirjoitti:

No jotkut ei pidä utelusta ja välttelevät näin ollen suoria kysymyksiä.

Tällainen ei voi olla mahdollista missään muualla kuin täällä härmässä!

Vierailija kirjoitti:

Minä odotan että keskustelukumppani kertoo ihan itse sen mitä haluaa. En jaksa ihmisiä joita täytyy sosiaalisesti ”hyysätä” ja huolehtia heidän viihtyvyydestään. Kerro jos on asiaa, kysy jos haluat tietää. Sellaiset ihmiset jotka odottavat että heille tuodaan asiat hopeatarjottimella, tippuvat nopeasti pois kelkasta.

Sitä, että haluaa tehdä vuorovaikutustilanteesta mukavan ja vaivattoman, kutsutaan kohteliaisuudeksi. Nykyään sellaiseen taitaa törmätä valitettavan harvoin. Minä, minä ja minä. Kun ”minä en jaksa” niin mikäpä siinä sitten!

Vierailija kirjoitti:

Aika jännä, jos keskustelutilanteessa toisen kumppanuksen kysyessä toiselta esimerkiksi jonkinlaista tarkennusta tämä toinen katsoo sen jopa vaivaannuttavaksi uteluksi!  Eivätkö ihmiset nykyisin osaa oikeasti keskustella?

Missä keskustelemista opetetaan?  Niinpä. ei missään, joten voi miettiä miten keskustelutaidot rapistuvat ennen pitkää kun niihin ei ole laadittu mitään "ohjeita"

Ei kiinnostele keskustelut.

Minä en oikeastaan usein kysele. En kuitenkaan ole ollenkaan täällä kuvatun kaltainen keskustelija.

Toki En loputtoman vuolaasti kerro mistään varsinkin puolituttujen kanssa taustalla painostaa ettei juttuni kiinnosta ( mikä varmaan onkin totta)

Joskus kyselijät ovat mielestäni jotenkin röyhkeitä ja kyselevät liian henkilökohtaisia asioita tai kyselyssä on uteliaisuudensävy hyvää juorua kohtaan. En koskaan haluaisi antaa itsestäni sellaista kuvaa muille.

Toisaalta puhun omat asiani suht nopeasti ja kerron enemmän Jos toinen kysyy. Oletan myös hänen kertovan tauon tullessa mitä sydämellä on. Joskus saatan vähän jotain kysäistä Jos tuntuu sopivalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika jännä, jos keskustelutilanteessa toisen kumppanuksen kysyessä toiselta esimerkiksi jonkinlaista tarkennusta tämä toinen katsoo sen jopa vaivaannuttavaksi uteluksi!  Eivätkö ihmiset nykyisin osaa oikeasti keskustella?

Missä keskustelemista opetetaan?  Niinpä. ei missään, joten voi miettiä miten keskustelutaidot rapistuvat ennen pitkää kun niihin ei ole laadittu mitään "ohjeita"

Sepä tässä niin surullista onkin  Pitää itse osata päätellä, onko hyvä keskustelija vai ei.  Kun vähän miettii omaa käytöstään, pääsee jo ainakin vähän eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä odotan että keskustelukumppani kertoo ihan itse sen mitä haluaa. En jaksa ihmisiä joita täytyy sosiaalisesti ”hyysätä” ja huolehtia heidän viihtyvyydestään. Kerro jos on asiaa, kysy jos haluat tietää. Sellaiset ihmiset jotka odottavat että heille tuodaan asiat hopeatarjottimella, tippuvat nopeasti pois kelkasta.

Sitä, että haluaa tehdä vuorovaikutustilanteesta mukavan ja vaivattoman, kutsutaan kohteliaisuudeksi. Nykyään sellaiseen taitaa törmätä valitettavan harvoin. Minä, minä ja minä. Kun ”minä en jaksa” niin mikäpä siinä sitten!

Kohteliaisuus ei pitäisi kuitenkaan olla mikään vaatimus vaan jokaisen oma valinta. Muuten se ei ole kohteliaisuutta vaan jyrkkiä sääntöjä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä odotan että keskustelukumppani kertoo ihan itse sen mitä haluaa. En jaksa ihmisiä joita täytyy sosiaalisesti ”hyysätä” ja huolehtia heidän viihtyvyydestään. Kerro jos on asiaa, kysy jos haluat tietää. Sellaiset ihmiset jotka odottavat että heille tuodaan asiat hopeatarjottimella, tippuvat nopeasti pois kelkasta.

Sitä, että haluaa tehdä vuorovaikutustilanteesta mukavan ja vaivattoman, kutsutaan kohteliaisuudeksi. Nykyään sellaiseen taitaa törmätä valitettavan harvoin. Minä, minä ja minä. Kun ”minä en jaksa” niin mikäpä siinä sitten!

No sitten pahoitat mielesi ja märehdit asiaa kotona, ei voi mitään. Meidän ei tarvitse olla tekemisissä. En itsekään jaksa ihmisiä kenen puolesta täytyy huolehtia että viihtyvät. Helpot ja mutkattomat ihmiset ovat mun mieleen.

Minua ärsyttää kyselijät, kuten onko sinulla poikaystävää, oletko saanut opiskelu-, työpaikan, millainen asunto sinulla on ym. Kerron jos huvittaa, älä aina kysele.