Lue keskustelun säännöt.
En voi koskaan olla äiti koska joutuisin muuttamaan kaiken itsessäni ja elämässäni
12.04.2022 |
Elämäni suurimmat nautinnot ovat harrastukset, ystävät, puoliso, työ, luksus ja matkailu.
En voisi heittää puolison kanssa huolettomasti epäkorrekteja vitsejä ettei lapsi kuule niitä. En voisi höpsötellä miehen kanssa (esim leikkiä ruualla tai nahistella), koska pitäisi olla esimerkkinä lapselle. Meillä ei jäisi tarpeeksi kahdenkeskistä laatuaikaa josta nautimme kovasti.
En voisi katsoa lempiohjelmiani, koska ne eivät ole soveliaita lapsen silmille. En voisi lukea kirjaa kylvyssä.
En voisi nukkua pitkään, en ottaa pitkiä kuumia suihkuja, en keskittyä rauhassa meikkaamaan kuunnellen musiikkia.
En voi tehdä kavereiden kanssa extempore juttuja lyhyellä varoitusajalla, esim lähteä yön yli telttailemaan tai naapurikaupunkiin teatteriin jääden sinne yöksi. En voisi kavereiden kanssa kyläillessäni puhua asioista vapaasti jos lapsi on mukana. Meillä on usein myös kutsuja kotona.
Meillä on kotona paljon kalliita särkyviä tavaroita, teräviä kulmia ja herkkiä materiaaleja. Rakastan siistiä kotia mutta vihaan siivoamista. En sietäisi tahmaisuutta ja lattialla lojuvia leluja enkä jaksaisi kulkea perässä rätti kädessä.
Työ on intohimoni. Työtunnit ovat erittäin vaihtelevia ja työmäärät ennalta-arvaamattomia. En voisi tehdä työtäni kovin hyvin (luovan alan yrittäjä) jos en saisi vapaa-ajalla palautua kunnolla. Ilman hyviä yöunia mistään ei tule mitään. Työni on vaativaa ja antoisaa. Siihen sisältyy myös kosteita iltamia ja matkustelua.
Rakastan luksusta. Hienoja ravintoloita, teatteri-iltoja, oopperaa, koruja, designia jne. Näihin ei olisi perheellisenä samalla tavalla aikaa eikä rahaa.
Matkailemme paljon. Varsinkin nyt vähemmän matkailleena odotan sitä entistä enemmän, että pääsemme mieheni kanssa taas hämyisille jazz clubeille, torimarkkinoille ja suurille festivaaleille maailmalla.
Ikä alkaa lähestyä neljääkymppiä ja aiomme antaa lapsijunan mennä. Nytkin sauna päällä, jonka jälkeen takkaan tuli, musiikkia, juustoja, lasillinen viiniä, keskustelua ja elämästä nauttimista.
Monesti kuulee, että lapset ovat elämän suola ja lapsettoman ihmisen elämä on jollain tapaa tyhjää sekä merkityksetöntä. Ajatellaan, että lapsettomia kiinnostaa vain kapakat ja krapulassa makaaminen kuten monia heitä itseään ennen lapsia. Oltaisiin jotenkin jääty muka aikuistumatta. Esimerkiksi itselläni ei ole useinkaan tarvetta juoda yhtä-kahta lasillista enempää, koska elämäni on leppoisaa, eikä minun tarvitse ”nollata” koskaan.
Usein myös kuulee sitä, että onhan sillä lapsella myös isä. No onhan sillä, tosin se isä sattuu olemaan juuri se henkilö, jonka kanssa haluaisi nimenomaan tehdä erilaisia asioita. Kaveri ei korvaa puolisoa, eikä kaikkea tee mieli tehdä yksinkään. Isovanhemmat eivät meidän tapauksessamme ole vaihtoehto.
Kommentit (405)
Olen alta nelikymppinen, kun lapseni täyttää 18v. Kyllä äitiys on ollut raskasta, mutta on antanut myös paljon. Olen kuitenkin niin mukavuudenhaluinen, että jos lapsi ei olisi tullut tuolloin, niin en usko, että olisin tehnytkään lasta. Siksi lapsilukukin jäi yhteen. Nyt on hyvä olla. Minulla on vielä paaaaljon aikaa tehdä mieheni kanssa kahdestaan kaikenlaisia asioita. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap sortuu taas veloille tuttuun ajatusmaailmaan, että lapset ovat ikuisesti pieniä. Hän varmaan itsekin pyörii oman äitinsä kintereillä edelleen 24/7.
Olen 46v ja lapseni on tämän kevään ylioppilas. Nyt saan taas tehdä kaikkia ap:n mainitsemia asioita ja onhan se ihanaa. Mutta enpä tiedä, jos olisin tehnyt tätä koko senkin ajan, mitä ”käytin” lapsen kasvatukseen... Olen erittäin onnellinen ja tunnen olevani etuoikeutettu, että sain nähdä koko kaaren ihmisen kasvamisessa vauvasta aikuiseksi ja olla siinä täysillä mukana. Eihän se aina niin lystiä ja helppoa ole, mutta pitääkö elämän sitä aina ollakaan. Olen pitkäikäisestä suvusta ja hyvässä lykyssä ehdin tässä vielä yli 40 vuotta tehdä mitä huvittaa. Joten eiköhän se riitä.
Jätitkö 8-vuotiaan yksin viikoiksi kotiin kun lähdit ulkomaille vai oliko hän koulusta pois? Tuliko 12-vuotias mukaanne klubikeikoille? Oliko 9-vuotiaalla itsellään täysi vastuu koulunkäynnistään, kun te olitte miehenne kanssa töissä yöhön asti ja halusitte nukkua aamulla? Vihdyttikö 5-vuotias itseään tuntikausia kun te lähditte teatteriin? Joutuiko 13-vuotias töihin että vanhemmilla jää rahaa fine diningiin ja arvokoruihin? Laitoitko 2-15-vuotiaalle kuulokkeet päähän että voitte puhua miehenne kanssa vapaasti? Jätittekö 16-vuotiaan hotelliin, kun lähditte lomamatkalla miehenne kanssa viinitiloille? Viettikö 6-vuotias yönsä kellarissa, kun te katsoitte k-18 elokuvaa ja harrastitte äänekästä seksiä? Pyöräilikö 10-vuotias kesät talvet harrastuksiinsa ilman valvontaa? Kävittekö vanhempainilloissa, tarkistitteko läksyjä, autoitteko lukemaan kokeisiin?
”Mutta enpä tiedä, jos olisin tehnyt tätä koko senkin ajan, mitä ”käytin” lapsen kasvatukseen...”
Tässä on se merkittävä ero, kannattaako tehdä lapsia vai ei. Jos ei ole muutakaan tekemistä kuin olla vanhempi, niin mikäs siinä. Ihmisiä on tuollaisia ja sitten on niitä toisenlaisia.
Kuullostaa ihan siltä, että perustelet itsellesi tai toistat miehesti näkökulmia ja pidät niitä ominasi. On totta, että lasten kanssa, varsinkaan pienten kanssa ei kaikki onnistu, mutta ei noilla asioilla ole mitään tekemistä minuuden muuttamisen kanssa. Tai on, jos koko oma olemassaolo rakentuu ulkoisten asioiden varaan. Itse näen asian niin, että myös perheenä voi matkustaa, harrastaa ja on olemassa lapsenvahteja, jolloin vanhemmat pääsee teatteriin yms. Lapset ovat pieniä ihan vain hetken ja heidän kanssaan saa kuitenkin viettää loppuelämän ja saa kokemuksia, joita ei voi muuten kuin vanhempana saada. En jättäisi niitä mistään hinnasta väliin, vain siksi, että hetken joutuu laittamaan oman osittain jäähylle.
Elämä on useimmilla pitkä. Jos lapset tekee kolmekymppisenä niin 50-80v on sitten hyvin aikaa siihen luksusteluun ja kirjojen lukemiseen ihan kyllästymiseen asti, mutta sitä tyhjiötä, yksinäisyyttä ja perheettömyyttä ei voi myöhemmin enää paikkailla, kun mies lähti perustamaan perhettä nuoremman kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut matkaseurueessa missä on lapsia. Matkakohde itsessään valikoitui tylsäksi ja helpoksi lapsiystävälliseksi kohteeksi. Jo kentällä stressitasot nousi pilviin kun lapsille pitää juottaa ja käyttää pissalla jatkuvasti. En ehtinyt lukea lehteä kentällä, en syödä rauhassa kun jonkun piti joko ajan vahtia lapsia. Kohdemaassa kentältä hotellille lapsia piti huoltaa milloin minkäkin asian takia, eivät itse osannut ottaa matkalaukuista vaihtovaatteita ja vaihtaa sopivia päälle. Jatkuvaa häsyämistä ja kisuamista, ei mahdollisuutta hengähtää. Itse lomamatkalla lasten vanhempien päivärytmi noudatti lasten päivärytmiä eli herätys kuudelta ja nukkumaan kymmeneltä. Kohteista piti käydä hotellilla nukuttamassa päiväunet. Päiväreissuista kiinnostavimmat jäivät pois koska lapsia ei voi viedä minne tahansa. Ei käyty yhteisillä pitkillä illallisilla kun pitää mennä nukkumaan. Jatkuvaa mehun juottamista, perässä juoksemista, aurinkorasvan lisäämistä, maahan tippuneiden hellehattujen poimimista. Lapset eivät jaksa kävellä pitkiä matkoja, pitää kääntyä takaisin. Jatkuva kyselyihin vastaaminen ja tarpeiden täyttäminen. Parasta oli kun vihdoin päästiin loman jälkeen kotikentällä erilliseen taksiin. Ihana rauha ja hiljaisuus! Edes se ei haitannut, että valkoisessa nahkalaukussa oli hirveä naarmu kun lapsi tiputti laukun pöydältä kivikolle, kunhan sai sen rauhan!
Oli muuten huono loma ja täyttä rahantuhlausta. Mentiin miehen kanssa myöhemmin samaan paikkaan lomalle tekemään rauhassa ne asiat mitä halusimme tehdä. Kaksi aivan erilaista reissua.
Miten joku voi väittää, että asiat olisivat lasten kanssa samalla tavalla? Silloin elämän täytyy olla jo ennen lapsia hyvin lapsiystävällistä. Meidän elämä ei ole ja ero on kuin yö ja päivä.
Ja lähditte mukaan matkalle, koska…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut matkaseurueessa missä on lapsia. Matkakohde itsessään valikoitui tylsäksi ja helpoksi lapsiystävälliseksi kohteeksi. Jo kentällä stressitasot nousi pilviin kun lapsille pitää juottaa ja käyttää pissalla jatkuvasti. En ehtinyt lukea lehteä kentällä, en syödä rauhassa kun jonkun piti joko ajan vahtia lapsia. Kohdemaassa kentältä hotellille lapsia piti huoltaa milloin minkäkin asian takia, eivät itse osannut ottaa matkalaukuista vaihtovaatteita ja vaihtaa sopivia päälle. Jatkuvaa häsyämistä ja kisuamista, ei mahdollisuutta hengähtää. Itse lomamatkalla lasten vanhempien päivärytmi noudatti lasten päivärytmiä eli herätys kuudelta ja nukkumaan kymmeneltä. Kohteista piti käydä hotellilla nukuttamassa päiväunet. Päiväreissuista kiinnostavimmat jäivät pois koska lapsia ei voi viedä minne tahansa. Ei käyty yhteisillä pitkillä illallisilla kun pitää mennä nukkumaan. Jatkuvaa mehun juottamista, perässä juoksemista, aurinkorasvan lisäämistä, maahan tippuneiden hellehattujen poimimista. Lapset eivät jaksa kävellä pitkiä matkoja, pitää kääntyä takaisin. Jatkuva kyselyihin vastaaminen ja tarpeiden täyttäminen. Parasta oli kun vihdoin päästiin loman jälkeen kotikentällä erilliseen taksiin. Ihana rauha ja hiljaisuus! Edes se ei haitannut, että valkoisessa nahkalaukussa oli hirveä naarmu kun lapsi tiputti laukun pöydältä kivikolle, kunhan sai sen rauhan!
Oli muuten huono loma ja täyttä rahantuhlausta. Mentiin miehen kanssa myöhemmin samaan paikkaan lomalle tekemään rauhassa ne asiat mitä halusimme tehdä. Kaksi aivan erilaista reissua.
Miten joku voi väittää, että asiat olisivat lasten kanssa samalla tavalla? Silloin elämän täytyy olla jo ennen lapsia hyvin lapsiystävällistä. Meidän elämä ei ole ja ero on kuin yö ja päivä.
Ja lähditte mukaan matkalle, koska…
Koska ”lasten kanssa matkaaminen on yhtä helppoa kuin ilman lapsia”. Just joo. Tulipahan itse todettua, että ihan ”samanlaista” on…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap sortuu taas veloille tuttuun ajatusmaailmaan, että lapset ovat ikuisesti pieniä. Hän varmaan itsekin pyörii oman äitinsä kintereillä edelleen 24/7.
Olen 46v ja lapseni on tämän kevään ylioppilas. Nyt saan taas tehdä kaikkia ap:n mainitsemia asioita ja onhan se ihanaa. Mutta enpä tiedä, jos olisin tehnyt tätä koko senkin ajan, mitä ”käytin” lapsen kasvatukseen... Olen erittäin onnellinen ja tunnen olevani etuoikeutettu, että sain nähdä koko kaaren ihmisen kasvamisessa vauvasta aikuiseksi ja olla siinä täysillä mukana. Eihän se aina niin lystiä ja helppoa ole, mutta pitääkö elämän sitä aina ollakaan. Olen pitkäikäisestä suvusta ja hyvässä lykyssä ehdin tässä vielä yli 40 vuotta tehdä mitä huvittaa. Joten eiköhän se riitä.
Jätitkö 8-vuotiaan yksin viikoiksi kotiin kun lähdit ulkomaille vai oliko hän koulusta pois? Tuliko 12-vuotias mukaanne klubikeikoille? Oliko 9-vuotiaalla itsellään täysi vastuu koulunkäynnistään, kun te olitte miehenne kanssa töissä yöhön asti ja halusitte nukkua aamulla? Vihdyttikö 5-vuotias itseään tuntikausia kun te lähditte teatteriin? Joutuiko 13-vuotias töihin että vanhemmilla jää rahaa fine diningiin ja arvokoruihin? Laitoitko 2-15-vuotiaalle kuulokkeet päähän että voitte puhua miehenne kanssa vapaasti? Jätittekö 16-vuotiaan hotelliin, kun lähditte lomamatkalla miehenne kanssa viinitiloille? Viettikö 6-vuotias yönsä kellarissa, kun te katsoitte k-18 elokuvaa ja harrastitte äänekästä seksiä? Pyöräilikö 10-vuotias kesät talvet harrastuksiinsa ilman valvontaa? Kävittekö vanhempainilloissa, tarkistitteko läksyjä, autoitteko lukemaan kokeisiin?
No juurihan viestissäni kerroin, että en tehnyt, mutta nyt taas saan tehdä. Saat kuulostamaan arvokorut, viinitilat ja K18-leffat mielettömän upeilta elämyksiltä. Mutta eihän ne nyt oikeasti sitä ole, jos samoja juttuja puuhaa vuosikymmenestä toiseen. Ja toisaalta, usein lapsettomankin elämä on sitä samaa töihin-salille-kotiin-nukkumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap sortuu taas veloille tuttuun ajatusmaailmaan, että lapset ovat ikuisesti pieniä. Hän varmaan itsekin pyörii oman äitinsä kintereillä edelleen 24/7.
Olen 46v ja lapseni on tämän kevään ylioppilas. Nyt saan taas tehdä kaikkia ap:n mainitsemia asioita ja onhan se ihanaa. Mutta enpä tiedä, jos olisin tehnyt tätä koko senkin ajan, mitä ”käytin” lapsen kasvatukseen... Olen erittäin onnellinen ja tunnen olevani etuoikeutettu, että sain nähdä koko kaaren ihmisen kasvamisessa vauvasta aikuiseksi ja olla siinä täysillä mukana. Eihän se aina niin lystiä ja helppoa ole, mutta pitääkö elämän sitä aina ollakaan. Olen pitkäikäisestä suvusta ja hyvässä lykyssä ehdin tässä vielä yli 40 vuotta tehdä mitä huvittaa. Joten eiköhän se riitä.
Jätitkö 8-vuotiaan yksin viikoiksi kotiin kun lähdit ulkomaille vai oliko hän koulusta pois? Tuliko 12-vuotias mukaanne klubikeikoille? Oliko 9-vuotiaalla itsellään täysi vastuu koulunkäynnistään, kun te olitte miehenne kanssa töissä yöhön asti ja halusitte nukkua aamulla? Vihdyttikö 5-vuotias itseään tuntikausia kun te lähditte teatteriin? Joutuiko 13-vuotias töihin että vanhemmilla jää rahaa fine diningiin ja arvokoruihin? Laitoitko 2-15-vuotiaalle kuulokkeet päähän että voitte puhua miehenne kanssa vapaasti? Jätittekö 16-vuotiaan hotelliin, kun lähditte lomamatkalla miehenne kanssa viinitiloille? Viettikö 6-vuotias yönsä kellarissa, kun te katsoitte k-18 elokuvaa ja harrastitte äänekästä seksiä? Pyöräilikö 10-vuotias kesät talvet harrastuksiinsa ilman valvontaa? Kävittekö vanhempainilloissa, tarkistitteko läksyjä, autoitteko lukemaan kokeisiin?
No juurihan viestissäni kerroin, että en tehnyt, mutta nyt taas saan tehdä. Saat kuulostamaan arvokorut, viinitilat ja K18-leffat mielettömän upeilta elämyksiltä. Mutta eihän ne nyt oikeasti sitä ole, jos samoja juttuja puuhaa vuosikymmenestä toiseen. Ja toisaalta, usein lapsettomankin elämä on sitä samaa töihin-salille-kotiin-nukkumaan.
Niin, jos mielikuvitus loppuu kesken, niin kyllähän se elämä käy tylsäksi ja sitten sisältöä voi kehittää vaikka vanhemmuudesta. Elokuvat, viinitilat ja arvokorut ovat 0.005% elämän nautinnoista kun oikein oivaltaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap sortuu taas veloille tuttuun ajatusmaailmaan, että lapset ovat ikuisesti pieniä. Hän varmaan itsekin pyörii oman äitinsä kintereillä edelleen 24/7.
Olen 46v ja lapseni on tämän kevään ylioppilas. Nyt saan taas tehdä kaikkia ap:n mainitsemia asioita ja onhan se ihanaa. Mutta enpä tiedä, jos olisin tehnyt tätä koko senkin ajan, mitä ”käytin” lapsen kasvatukseen... Olen erittäin onnellinen ja tunnen olevani etuoikeutettu, että sain nähdä koko kaaren ihmisen kasvamisessa vauvasta aikuiseksi ja olla siinä täysillä mukana. Eihän se aina niin lystiä ja helppoa ole, mutta pitääkö elämän sitä aina ollakaan. Olen pitkäikäisestä suvusta ja hyvässä lykyssä ehdin tässä vielä yli 40 vuotta tehdä mitä huvittaa. Joten eiköhän se riitä.
Jätitkö 8-vuotiaan yksin viikoiksi kotiin kun lähdit ulkomaille vai oliko hän koulusta pois? Tuliko 12-vuotias mukaanne klubikeikoille? Oliko 9-vuotiaalla itsellään täysi vastuu koulunkäynnistään, kun te olitte miehenne kanssa töissä yöhön asti ja halusitte nukkua aamulla? Vihdyttikö 5-vuotias itseään tuntikausia kun te lähditte teatteriin? Joutuiko 13-vuotias töihin että vanhemmilla jää rahaa fine diningiin ja arvokoruihin? Laitoitko 2-15-vuotiaalle kuulokkeet päähän että voitte puhua miehenne kanssa vapaasti? Jätittekö 16-vuotiaan hotelliin, kun lähditte lomamatkalla miehenne kanssa viinitiloille? Viettikö 6-vuotias yönsä kellarissa, kun te katsoitte k-18 elokuvaa ja harrastitte äänekästä seksiä? Pyöräilikö 10-vuotias kesät talvet harrastuksiinsa ilman valvontaa? Kävittekö vanhempainilloissa, tarkistitteko läksyjä, autoitteko lukemaan kokeisiin?
No juurihan viestissäni kerroin, että en tehnyt, mutta nyt taas saan tehdä. Saat kuulostamaan arvokorut, viinitilat ja K18-leffat mielettömän upeilta elämyksiltä. Mutta eihän ne nyt oikeasti sitä ole, jos samoja juttuja puuhaa vuosikymmenestä toiseen. Ja toisaalta, usein lapsettomankin elämä on sitä samaa töihin-salille-kotiin-nukkumaan.
”Ap sortuu taas veloille tuttuun ajatusmaailmaan, että lapset ovat ikuisesti pieniä. Hän varmaan itsekin pyörii oman äitinsä kintereillä edelleen 24/7.”
Me velat kyllä ymmärrämme, että 13-vuotias tarvitsee tavaroita, hoivaa, huoltamista ja läsnäoloa. Et sinäkään hylkää taaperoa 3-vuotis synttäreillä ja lähde elämään huoletonta elämääsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu vieläkin nuo minun yli parikymppiset lapset levittämät tahmaa käsillään ympäri kämppää aina kun käyvät täällä 🤭
Vierailija kirjoitti:
Juu vieläkin nuo minun yli parikymppiset lapset levittämät tahmaa käsillään ympäri kämppää aina kun käyvät täällä 🤭
Joillain on heittää vähintään 15v elämästään jonkun toisen vuoksi, toiset haluavat pitää sen itsellään.
Jokaisessa iässä on omat haasteensa. Joku joutuu auttamaan parikymppistä lasta auton hankinnassa ja huoltamisessa, toinen käy ruokakaupassa, kolmas sydän syrjällään toivoo, että päihdeaddiktio on ohimenevää. Joku kokee, että lapset ovat ainoat jäljelläolevat ”kaverit” kun ne oikeat kaverit jäi perhe-elämän jalkoihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin vähän mietin, että mikä tämän aloituksen tarkoitus on, miksi koet että sinun täytyy puolustella kantaasi. Itse olen vastakohtasi ja koen että lapsen rinnalla kaikki muu on ihan toisarvoista ja tyhjää. Jokainen kuitenkin valitsee sen oman polkunsa joka itselle sopii, ei ole oikeaa tai väärää tässä mielessä.
Yhdentekevä vuodatus yhdentekevästä asiasta, jolla on merkitystä vain yhdentekevälle AP:lle.
Lapsi ei ole este elämälle, jos satut olemaan normaali ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yhdentekevä vuodatus yhdentekevästä asiasta, jolla on merkitystä vain yhdentekevälle AP:lle.
Lapsi ei ole este elämälle, jos satut olemaan normaali ihminen.
Yhdentekevä kommentti yhdentekevältä ihmiseltä.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin vähän mietin, että mikä tämän aloituksen tarkoitus on, miksi koet että sinun täytyy puolustella kantaasi. Itse olen vastakohtasi ja koen että lapsen rinnalla kaikki muu on ihan toisarvoista ja tyhjää. Jokainen kuitenkin valitsee sen oman polkunsa joka itselle sopii, ei ole oikeaa tai väärää tässä mielessä.
Miksi tulet tähän puolustelemaan kantaasi?
Vierailija kirjoitti:
Yhdentekevä vuodatus yhdentekevästä asiasta, jolla on merkitystä vain yhdentekevälle AP:lle.
Lapsi ei ole este elämälle, jos satut olemaan normaali ihminen.
Lapsi on rajoite ja hidaste.
Vierailija kirjoitti:
Olisinpa tajunnut tämän itsekin tarpeeksi ajoissa. Tein kaksi lasta, joista toinen oli vammainen ja kuoli 16 v. Koko elämäni meni pilalle, mutta tämä kai tabu, josta ei saa puhua. Olisinpa valinnut, kuten sinä...
Näin me ihmiset olemme erilaisia. Joku arvostaisi aikaa jonka sai lapsensa kanssa, joku katuu koko lasta koska hän kuoli ”liian aikaisin”.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut matkaseurueessa missä on lapsia. Matkakohde itsessään valikoitui tylsäksi ja helpoksi lapsiystävälliseksi kohteeksi. Jo kentällä stressitasot nousi pilviin kun lapsille pitää juottaa ja käyttää pissalla jatkuvasti. En ehtinyt lukea lehteä kentällä, en syödä rauhassa kun jonkun piti joko ajan vahtia lapsia. Kohdemaassa kentältä hotellille lapsia piti huoltaa milloin minkäkin asian takia, eivät itse osannut ottaa matkalaukuista vaihtovaatteita ja vaihtaa sopivia päälle. Jatkuvaa häsyämistä ja kisuamista, ei mahdollisuutta hengähtää. Itse lomamatkalla lasten vanhempien päivärytmi noudatti lasten päivärytmiä eli herätys kuudelta ja nukkumaan kymmeneltä. Kohteista piti käydä hotellilla nukuttamassa päiväunet. Päiväreissuista kiinnostavimmat jäivät pois koska lapsia ei voi viedä minne tahansa. Ei käyty yhteisillä pitkillä illallisilla kun pitää mennä nukkumaan. Jatkuvaa mehun juottamista, perässä juoksemista, aurinkorasvan lisäämistä, maahan tippuneiden hellehattujen poimimista. Lapset eivät jaksa kävellä pitkiä matkoja, pitää kääntyä takaisin. Jatkuva kyselyihin vastaaminen ja tarpeiden täyttäminen. Parasta oli kun vihdoin päästiin loman jälkeen kotikentällä erilliseen taksiin. Ihana rauha ja hiljaisuus! Edes se ei haitannut, että valkoisessa nahkalaukussa oli hirveä naarmu kun lapsi tiputti laukun pöydältä kivikolle, kunhan sai sen rauhan!
Oli muuten huono loma ja täyttä rahantuhlausta. Mentiin miehen kanssa myöhemmin samaan paikkaan lomalle tekemään rauhassa ne asiat mitä halusimme tehdä. Kaksi aivan erilaista reissua.
Miten joku voi väittää, että asiat olisivat lasten kanssa samalla tavalla? Silloin elämän täytyy olla jo ennen lapsia hyvin lapsiystävällistä. Meidän elämä ei ole ja ero on kuin yö ja päivä.
Ja lähditte mukaan matkalle, koska…
Koska ”lasten kanssa matkaaminen on yhtä helppoa kuin ilman lapsia”. Just joo. Tulipahan itse todettua, että ihan ”samanlaista” on…
Miksi menitte toisten aikataulujen mukaan? Tehän melkoisia pöllöjä olette. Kai teillä on omakin tahto ja varmaan olisitte voineet lähteä päiväretkelle, valvoa myöhempään jne. Ei kai se tarkoita, että kaikkien tarvitsee noudattaa samoja aikatauluja.
Mä nukuin just viime yönä 12h kun on arkivapaa ja mies vei lapset päiväkotiin :) nyt klo 16 saakka täysin omaa aikaa.
Ap sortuu taas veloille tuttuun ajatusmaailmaan, että lapset ovat ikuisesti pieniä. Hän varmaan itsekin pyörii oman äitinsä kintereillä edelleen 24/7.
Olen 46v ja lapseni on tämän kevään ylioppilas. Nyt saan taas tehdä kaikkia ap:n mainitsemia asioita ja onhan se ihanaa. Mutta enpä tiedä, jos olisin tehnyt tätä koko senkin ajan, mitä ”käytin” lapsen kasvatukseen... Olen erittäin onnellinen ja tunnen olevani etuoikeutettu, että sain nähdä koko kaaren ihmisen kasvamisessa vauvasta aikuiseksi ja olla siinä täysillä mukana. Eihän se aina niin lystiä ja helppoa ole, mutta pitääkö elämän sitä aina ollakaan. Olen pitkäikäisestä suvusta ja hyvässä lykyssä ehdin tässä vielä yli 40 vuotta tehdä mitä huvittaa. Joten eiköhän se riitä.