Olenko tyly, jos alan hävittää äitini tavaraa jo hänen eläessään

Vierailija kirjoitti:

Sitä roinaa vanhat tosissaan säilöö.

Ostin talon irtaimistoneen. Talossa asui äitini.

Luoja sitä roinaa oli kaikki kaapit täynnä. Tsiisuksen vanhoja vaatteita sain viedä 10 säkillistä pois. Kaapeissa oli paljon rikkinäisiä astioita. Ei sitten mitään ollut heittänyt pois.

Vilttejä 50 vuoden takaa. Isän vaatteitakin, vaikka kuollut 30 vuotta aiemmin.

Ulkovaraston lattiaa ei näkynyt, koska täynnä romua. Samoin iso sisävarasto umpeen säilötty tavaraa.

Käytännössä kaikki huonekalut vein kaatopaikalle. Pihalta kaikki roju kaatikselle.

Iso homma siinä oli. Äiti ei ollut edes muistisairas.

Joten ymmärrän kyllä tunteen, mikä on aloittajalla.

Ostit talon, joten saat tehdä roinalle mitä haluat. Toisen ihmisen omistamaa roinaa et saa hävittää ilman hänen lupaansa.

Miksi et pakkaisi yhdessä äitisi kanssa ylimääräisiä ja turhia tavaroita pois tieltä?

Jos sanot äidillesi: "Voinko siivota täällä, ja heittää pois kaikkea turhaa?" Hän sanoo varmasti "EI!"

Mutta jos kysyt: "Voisimmeko vähän järjestellä tavaroita, ja katsoa, mitä kaikkea täällä on? Mitään tärkeää tai arvokasta ei tietenkään heitetä pois." Voisi löytyä hiukan enemmän yhteistyöhaluja. Sieltä romun seasta voi yllättäen löytyä paljonkin sellaista, mistä hän on valmis luopumaan, kunhan se päätösvalta pysyy hänellä itsellään.

Jos hänellä on muistisairaus, hän ei välttämättä muista olevansa yli 80v. Joten se voi rajoittaa hänen halujaan luopua tavarasta.

Tee mitä haluat jos omatuntosi antaa periksi?

Helpompaa viedä roskiin pussi pari viikossa kuin sitten kerralla perata koko kämppä ja tilata vaihtolava.

Harmittaa kun mun vanhempien luona on paljon lapsuusmuistoja, valokuvia, pelejä, leluja, piirustuksia, mutta ne on sikin sokin kaiken roinan seassa. Olis kiva ottaa talteen tai katsella niitä lasten kanssa joskus. Mun äiti ei anna penkoa mitään yläkaappeja tai vaatehuonetta, että etsisin niitä.

Vierailija kirjoitti:

Miksi et pakkaisi yhdessä äitisi kanssa ylimääräisiä ja turhia tavaroita pois tieltä?

Äidin mielestä hänellä ei ole mitään ylimääräisiä tai turhia tavaroita. Jos otan lattialta rypistyneen mainoslehtisen ja kysyn, voiko tän heittää pois. Hän sanoo, että haluaa katsoa, onko siinä jotain tärkeetä, mutta just nyt ei jaksa ja laittaa lehtisen johonkin lehtikasaan.

AP

Edunvalvoja saa myydä vaikka koko asunnon ja varmasti myös hävittää irtaimistoakin. Ainakin jos tulee muutto hoitokotiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi et pakkaisi yhdessä äitisi kanssa ylimääräisiä ja turhia tavaroita pois tieltä?

Äidin mielestä hänellä ei ole mitään ylimääräisiä tai turhia tavaroita. Jos otan lattialta rypistyneen mainoslehtisen ja kysyn, voiko tän heittää pois. Hän sanoo, että haluaa katsoa, onko siinä jotain tärkeetä, mutta just nyt ei jaksa ja laittaa lehtisen johonkin lehtikasaan.

AP

No ei kai sitä uusinta mainosta voi pois heittää. Ota lehtikasa, ja sano, että "katsotaanko, onko täällä jotain mainoksia, joiden tarjoukset eivät ole enää voimassa?" Jos hän sanoo, että ei nyt jaksa, sano, että voit itse katsoa ne läpi, ja jätät uusimmat vielä luettaviksi.

Vierailija kirjoitti:

Edunvalvoja saa myydä vaikka koko asunnon ja varmasti myös hävittää irtaimistoakin. Ainakin jos tulee muutto hoitokotiin.

Edunvalvoja tarvitsee päämiehen asunnon myymiseen DVV:n luvan. Hän ei saa hävittää päämiehen irtaimistoa ilman painavaa syytä. Aikaisemmin annoin jo pari esimerkkiä hyväksyttävästä syystä (paloturvallisuusriski tai tavaroissa olevat tuholaiset). Hoitokotiin muuttaessa hyväksyttävä syy voi olla se, että tavarat eivät mahdu hoitokodissa päämiehen käytössä olevaan tilaan eikä päämiehellä ole tavaroille muuta sopivaa säilytystilaa. Mutta edunvalvoja ei voi todellakaan hävittää päämiehen irtaimistoa vain sen vuoksi, että sitä on edunvalvojan mielestä liikaa.

Edunvalvontavaltuutettu voi tehdä vähän enemmänkin, jos edunvalvontavaltuutuksessa on annettu asiaan lupa.

Jos vaan ottaisitte kirppispöydän ja yhdessä valkkaisitte tavaraa myyntiin. Tavarasta ja vaatteista on helpompi luopua kun siitä tulee vähän rahaa takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisitteko siivota yhdessä nyt, kun se vielä sujuu? Sanot, että viet ne tavarat omaan kotiisi.

No kun ei suju, ei luopuisi mistään.

Ap

Pistä menemään vaan. Sama ongelma miehen kanssa sillä erotuksella, että puolet vähemmän ikää eikä dementoitumisen merkkejä. Niin, minä pistän menemään.

Vierailija kirjoitti:

Jos vaan ottaisitte kirppispöydän ja yhdessä valkkaisitte tavaraa myyntiin. Tavarasta ja vaatteista on helpompi luopua kun siitä tulee vähän rahaa takaisin.

Niin, helpottaisi kovasti, jos hävittäisi edes sen silkan roskan, siis kaiken sellaisen mille ei ole itsellä enää käyttöä, eikä se kelpaa uffille, saati, että joku maksaisi jotain. Tällaista roinaa nyt tarkoitan.

Ap

Ymmärrän että toisen tavaroita ei saa hävittää mutta jälkeläisten riesaksi ne sitten jäävät. Sekään ihan reilua ole. Jos on kaatiskamaa niin sinne vaan. Turvallisuusriski jos nurkat ja kulkureitit täynnä krääsää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos vaan ottaisitte kirppispöydän ja yhdessä valkkaisitte tavaraa myyntiin. Tavarasta ja vaatteista on helpompi luopua kun siitä tulee vähän rahaa takaisin.

Niin, helpottaisi kovasti, jos hävittäisi edes sen silkan roskan, siis kaiken sellaisen mille ei ole itsellä enää käyttöä, eikä se kelpaa uffille, saati, että joku maksaisi jotain. Tällaista roinaa nyt tarkoitan.

Ap

Ymmärrän sinua. Täysin.

Onnistuisiko edes jonkun nurkan kanssa, jos kysyisit, löytyikö häneltä "kun ukrainalaisille kerätään kun on suuri pula" astioista, pyyhkeistä, lakanoista... ? Ehkä jopa "voisiko tuolta kellarista viedä sen vanhan keittiönpöydän"?

(Et tietenkään veisi sitä roskaa sinne, mutta jos hänen olisi helpompi luopua kun muka menevät tarpeeseen?)

Tunnen tilanteen läheltä seuranneena vastaavaa. Vaikea paikka tai oikeastaan mahdoton. Olen tullut siihen tulokseen, että kuolema valitettavasti on ainoa, tapa ottaa tilanne haltuun.

Isäni nimittäin on hamsteri, jolla homma on lähtenyt täysin hallinnasta. Hommalla on juuret kaukana, isovanhemmat olivat eläneet sota-aikana, joten heillä oli pakkomielle säästää kaikki "jos sattuu tarvitsemaan". Niinpä aivan kaikki rikkinäisiä asioita myöten oli pitänyt säästää. Kun isoäiti kuoli, niin mikään ei muuttunut isoisällä, tosin ihme kyllä isoäidin vaatteet sai käydä läpi ja pistää kiertoon / roskiin.

No, kun isoisästä aika jätti, niin oli kämpällinen kamaa + vintti ja kellari. Isä kun oli samanlainen, niin ei sitten saanut käydyksi asiaa läpi, joten äiti kyllästyi lopullisesti ja otti eron. Siitäkös homma sitten sai lisää vauhtia. Isoisän kamat säästettiin ja vietiin pääosin häneltä jääneelle mökille. No lopputuloksena mökki tulossa ja kapeat käytävät vain kulkevat, eli mökki on käyttökelvoton, kun edes keittiössä ei mahdu toimimaan.

Isä muutti sitten toisaalle ja on näillä aiempien sukupolvien sekä omilla kamoillaan tukkinut kämppänsä. Siellä kulkee vain kapeat polut vessaan, keittiöön ja sänkyyn sekä parvekkeelle. Muuten kämppä täysin käyttökelvoton. Luonnollisesti myös vintti ja kellari on ovea myöten täynnä.

Kämpässä kuutiokaupalla kaikkea ryönää, pahvia, sanomalehtiä, mutta myös kaikkea muuta. Miljoona kirjaa ja kaikkea maan ja taivaan väliltä. Kaikki röykkiöissä, joten mitään ei koskaan löydä tai edes pääse käsiksi, jos tarvitsisikin. Eli sitten aina ostetaan jotakin, kun ei nyt löydy, vaikka ennestään olisi jo olemassa.

Kun kämppä on täynnä, ei sinne voi kutsua ketään. Sama koskee mökkiä, kauniista paikasta ei pääse nauttimaan kukaan. Kamamäärä lamaannuttaa niin, että isäkään ei kykene järjestämään mitään, vaan kuluttaa aikansa milloin missäkin muualla, jotta ei tarvitse olla kotona (tai mökillä) katsomassa kaaostaan.

Olen yrittänyt monta kertaa tarjota apua, että siivotaan ja järjestellään, mutta homma on ihan toivotonta. Mistään ei voi luopua tai sitten jos pitäisi katsoa läpi jotakin, niin "nyt en jaksa" tai "nyt pitää syödä" tai jotakin muuta. Lopputulos on, että vähästäkään siivoamisesta ei tule koskaan mitään. Omin päin ei saa myöskään toimia, koska hän mustasukkaisesti vahtii röykkiöitään, joista ei saa hävittää mitään hänen näkemättä.

Tiedän jo tässä vaiheessa, että kun isästä aika jättää, niin on aivan valtava urakka vaihtolavakaupalla tyhjentää kamaa. Ja sitten menee kaikki, ei ole aikaa alkaa katselemaan, mikä on kelvollista tai "tärkeää".

Kaman kerääminen on sairaus, mutta kun kohde ei itse näe mitään ongelmaa eikä pakkohoitoon voi määrätä, niin ainoa tapa ratkaista asia on kuolema, ikävä kyllä. En ainakaan ole keksinyt muuta. Järkeä ei voi puhua, eikä asiasta keskustelu johda mihinkään, koska siitä puhuminen johtaa välittömään hermostumiseen sekä aiheen vaihtamiseen.

Petaat sille kuolinvuoteen valmiiksi ja pyydät asettumaan siihen. Sitten alat kärrätä romua kaatikselle.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen tilanteen läheltä seuranneena vastaavaa. Vaikea paikka tai oikeastaan mahdoton. Olen tullut siihen tulokseen, että kuolema valitettavasti on ainoa, tapa ottaa tilanne haltuun.

Isäni nimittäin on hamsteri, jolla homma on lähtenyt täysin hallinnasta. Hommalla on juuret kaukana, isovanhemmat olivat eläneet sota-aikana, joten heillä oli pakkomielle säästää kaikki "jos sattuu tarvitsemaan". Niinpä aivan kaikki rikkinäisiä asioita myöten oli pitänyt säästää. Kun isoäiti kuoli, niin mikään ei muuttunut isoisällä, tosin ihme kyllä isoäidin vaatteet sai käydä läpi ja pistää kiertoon / roskiin.

No, kun isoisästä aika jätti, niin oli kämpällinen kamaa + vintti ja kellari. Isä kun oli samanlainen, niin ei sitten saanut käydyksi asiaa läpi, joten äiti kyllästyi lopullisesti ja otti eron. Siitäkös homma sitten sai lisää vauhtia. Isoisän kamat säästettiin ja vietiin pääosin häneltä jääneelle mökille. No lopputuloksena mökki tulossa ja kapeat käytävät vain kulkevat, eli mökki on käyttökelvoton, kun edes keittiössä ei mahdu toimimaan.

Isä muutti sitten toisaalle ja on näillä aiempien sukupolvien sekä omilla kamoillaan tukkinut kämppänsä. Siellä kulkee vain kapeat polut vessaan, keittiöön ja sänkyyn sekä parvekkeelle. Muuten kämppä täysin käyttökelvoton. Luonnollisesti myös vintti ja kellari on ovea myöten täynnä.

Kämpässä kuutiokaupalla kaikkea ryönää, pahvia, sanomalehtiä, mutta myös kaikkea muuta. Miljoona kirjaa ja kaikkea maan ja taivaan väliltä. Kaikki röykkiöissä, joten mitään ei koskaan löydä tai edes pääse käsiksi, jos tarvitsisikin. Eli sitten aina ostetaan jotakin, kun ei nyt löydy, vaikka ennestään olisi jo olemassa.

Kun kämppä on täynnä, ei sinne voi kutsua ketään. Sama koskee mökkiä, kauniista paikasta ei pääse nauttimaan kukaan. Kamamäärä lamaannuttaa niin, että isäkään ei kykene järjestämään mitään, vaan kuluttaa aikansa milloin missäkin muualla, jotta ei tarvitse olla kotona (tai mökillä) katsomassa kaaostaan.

Olen yrittänyt monta kertaa tarjota apua, että siivotaan ja järjestellään, mutta homma on ihan toivotonta. Mistään ei voi luopua tai sitten jos pitäisi katsoa läpi jotakin, niin "nyt en jaksa" tai "nyt pitää syödä" tai jotakin muuta. Lopputulos on, että vähästäkään siivoamisesta ei tule koskaan mitään. Omin päin ei saa myöskään toimia, koska hän mustasukkaisesti vahtii röykkiöitään, joista ei saa hävittää mitään hänen näkemättä.

Tiedän jo tässä vaiheessa, että kun isästä aika jättää, niin on aivan valtava urakka vaihtolavakaupalla tyhjentää kamaa. Ja sitten menee kaikki, ei ole aikaa alkaa katselemaan, mikä on kelvollista tai "tärkeää".

Kaman kerääminen on sairaus, mutta kun kohde ei itse näe mitään ongelmaa eikä pakkohoitoon voi määrätä, niin ainoa tapa ratkaista asia on kuolema, ikävä kyllä. En ainakaan ole keksinyt muuta. Järkeä ei voi puhua, eikä asiasta keskustelu johda mihinkään, koska siitä puhuminen johtaa välittömään hermostumiseen sekä aiheen vaihtamiseen.

Ihme ongelma tuolla on kymmenittäin firmoja, jotka ostaa kuolinpesän tavarat kokonaisuudessaan ja ronttaa mukaansa. Miksi ihmeessä nähdä vaivaa roinan hävittämisessä?

Mummolla onneksi homma meni kivuttomasti. Kun ei oikein pärjännyt kotona ja muutti palvelutaloon, niin asia oli helppo hoitaa sen jälkeen.

Kun ikäänkuin oli varmuus, että ei palaa kotiinsa enää edes käymään, niin lapsensa (äitini ja äidin sisarukset) sitten hiljalleen kävi kaikki läpi ja järjestelmällisesti vaan kiertoon ja pois kamat. Sitten kun mummosta aika jätti, niin kämpässä ei ollut kuin sänky, sohva, lähes tyhjä kirjahylly ja pöytä sekä lipasto. Niistä oli sitten helppo hankkiutua eroon, kun ei ollut älytöntä määrää selvitettävää kamaa.

Jos vähän niinku vaivihkaa hävität niitä, tuskin edes huomaa jonkun puuttuvan, jos kerta vielä dementiaki vaivaa

Tähän voin samaistua ja tätä ei ymmärrä toinen, jos sitä ei ole tapahtunut omassa elämässä. Olen käynyt  taistoa oman isäni kanssa, joka on 83-vuotias ja hänen asuntonsa ei ole siisteimmästä päästä. Selkeät roskat, rikkinäiset vaatteet ja tavarat saavat kyllä lähteä, koska hänellä käy kotihoitokin joten asunnossa pitää pystyä toimimaan. Minä en kysele jokaisesta tavarasta ja jos isä hamstraa jotain maitopurkkeja niin roskiin vaan. Selkeät siistit tavarat ollaan viety verkkokellariin ja on paljon tavaroita, joita kyselen tarvitseeko isä. Mieheni kävi äskettäin isän vaatteet läpi ja kysyi isältäni mitkä säästetään. Rikkinäisten vaatteiden tilalle ostan isälle uutta vaatetta, jotta on ehjää vaatetta päälle.  Sisarukset myös katsovat mitä tarvitsee säästää ja nykyään isä on tyytyväinen, kun asunnosta on saatu turha tavara pois.