Miksei kaikilla häviä lapsuuden pimeänpelko?

[quote author="Vierailija" time="03.10.2015 klo 12:31"]

Joo, taidan tosiaan olla hämäräsokea. Siellä metsässä oli ihan pussipimeetä, en nähnyt mitään, en edes koiraa saati niitä puita. Kuuloaisti tosin pelas paremmin sokeena:) T:14

[/quote]Lähdit kävelemään polkua pitkin ilman että näit polkua? Jos oikeasti haluat muuttaa suhtautumistasi pimeään voisit ehkä aloittaa siitä, että seisot ihan rauhallisesti, annat näkösi sopeutua pimeään ja katselet ympärillesi ja mietit, mitä kaikkea näet. Kyllä sinä jotakin näit, vaikka fobia voitti.  

[quote author="Vierailija" time="03.10.2015 klo 11:51"]Miten teillä tulee esille tuo pelko?
[/quote]

en halua lähteä pimeässä vessaan, en tykkää nukkua selkä huoneeseen päin ja pidän jalat tiukasti peiton alla!

[quote author="Vierailija" time="03.10.2015 klo 12:01"]

On muuten aika kaksnaamasta aina selittää lapselle kuinka pimeätä ei tarvitse pelätä / ei siellä mitään ole. Sit yksin pimeässä ite panikoin. Kiva kiva

[/quote]

No eihän se sinänsä kaksinaamaista ole, että sinä kuitenkin tiedät, ettei siellä ole mitään. On siis ihan ok opettaa lapselle, ettei pimeää pidä pelätä. Tulisi aika pelokkaita lapsia, jos itse hysteerisenä näyttäisit oman pelkosi ja myöntäisit, että kyllä siellä voi joku murhamies olla :D Siis onhan se nyt mahdollista, että joku vaara voi pimeässäkin vaania, mutta on aika epätodennäköistä, että joku kummitus tai murhamies vaanisi pimeässä ja esimerkiksi sisätiloissa nyt ei ole mitään eläimiäkään, jotka voisivat hyökätä kimppuun.

Minulla tuota pelkoa esiintyy aina välillä, vaikka nautinkin tavallaan pimeästä. Kauhuleffan jälkeen sitä kuvittelee kaikenlaista ja vetää peiton päänsä yli, mutta pk-seudulla on mukavaa kävellä öisin ulkona syrjäisilläkin poluilla. Mökillä öinen käppäily ahdistaa, kun on säkkipimeää eikä missään ympärillä tunnu olevan minkäänlaista elämää.

[quote author="Vierailija" time="03.10.2015 klo 12:04"][quote author="Vierailija" time="03.10.2015 klo 12:02"]Mä pelkäsin että jossain tulee vastaan yksi punasilmäinen Akakabuton. Joskus muksuna kattonut salaa hopeanuolta. Nyt sitten viimein rohkenin ostaa kyseisen boksin, katsoin läpi ja alkoi huvittaa: tätäkö olen pelännyt yli 20vuotta!

[/quote]

Flashbackeja! Hopea nuolen takia pelkäsin niitä punasia valoja mitä on esim Hangossa tuulimyllyissä! Näin lapsena ne ikkunasta ja voi kuinka pelotti
[/quote]
Minä pelkäsin järven takaa näkyvää mastoa samasta syystä. :D

En siis ole ainoa! Huoneeni verhot suljen aina ennen pimeää, koska pelkään että joku katselee mua kun tewn iltapuuhia. Viimeiset metrit juoksen kotiovelle pimeällä, ja pälyilen koko ajan. Sängyn alle kurkkaan kanssa just ennen nukkumaanmenoa. Samoiten kaapit aina kiinni kun nukun. Toisten kanssa pimeesaä kulkeminen ei oo ongelma, kunhan en vaan ole yksin pimeessä. Toisaalta hevonen käy turvaksi, koirani ei.

[quote author="Vierailija" time="03.10.2015 klo 12:02"]

Eikö kyse ole ihan evoluutiosta eikä vaan jostain lapsuuden pelosta. Tyhmähän se on ollut joka suin päin kulki kohti pimeää tuntematonta.

[/quote]

Näinpä. Ihminen ei näe pimeässä, eikä myöskään ole kehittynyt mitään korvaavia asioita (esim. kissalla on tuntoherkät viiksikarvat juurikin pimeässä liikkumista varten + yöeläimillä todella hyvä kuulo) joten todella suojaamaton olohan siitä tulee.

Itsekin kammoksun pimeää, kaupungissa vielä menee, mutta maaseudulla se ns. oikea pimeys on ihan hirveää. Etenkin kun on metsän laitamilla, ei mitään valoja missään. Ja sitten kun metsästä kuuluu kolahdus (varmaankin hirvi kompuroi, niin nousi niskakarvat niin pystyyn, etten suostunut enää tulemaan ulos autosta.

[quote author="Vierailija" time="03.10.2015 klo 12:20"]

[quote author="Vierailija" time="03.10.2015 klo 12:13"]

Yritin mökillä karaista itseäni. Kävelin ulkovalojen ulottumattomiin, pimeetä metsäpolkua. Iski ihan hirvee paniikki päälle, säntäiltiin koiran kans hysteerisenä puita päin:) Se siitä karasusta.

[/quote]Miksi puita päin? Eivätkö silmäsi sopeudu pimeään? Ehkä olet hämäräsokea?

[/quote]

Oletko koskaan ollut ihan oikesti pimeässä metsässä? Ei puhuta enää mistään hämäryydestä, vaan pilkkopimeydestä.

Yksin ollessa pelkään pimeää, olen melkeen aina pelännyt. Yliluonnollisen pelko, vaikken ole mitään semmoista kokenut. Joutuu nukkumaan eteisessä valot päällä tai joku yövalo. 

[quote author="Vierailija" time="03.10.2015 klo 14:43"]

[quote author="Vierailija" time="03.10.2015 klo 12:31"]

Joo, taidan tosiaan olla hämäräsokea. Siellä metsässä oli ihan pussipimeetä, en nähnyt mitään, en edes koiraa saati niitä puita. Kuuloaisti tosin pelas paremmin sokeena:) T:14

[/quote]En ole koskaan ollut Suomessa ulkona täysin "pussipimeässä" ja olen liikkunut myös maaseudun olosuhteissa kaikkina vuorokauden- ja vuodenaikoina. Aina erottaa jotakin. Näkökyvyssäsi voi olla jotakin vikaa. Voimakkaaseen likinäköisyyteen voi yhdistyä alentunut hämäränäkö.  Tietysti jos tulet heti hysteeriseksi silmäsi eivät ehdi adaptoitua pimeään kun jo juoksentelet puita päin. 

[/quote]

Voi elämä näitä ihmisiä... "Näkökyvyssäsi voi olla jotain vikaa".

Sinun päässäsi taitaa jotain vikaa olla. Kun menet sinne oikealle maaseudulle (sitä kaupunkimetsää ei valitettavasti lasketa maaseuduksi), niin pääset kokemaan pussipimeyden. Voit sitten kokeilla, että onnistuuko suunnistus.

Minulla alkoi pimeänpelko helpottaa jostain syystä 25-vuotiaana. Kokonaan se ei ole lähtenyt, mutta ainakaan en sytyttele öisin enää sinne tänne valoja.

Iltaisin kun sammutan valot ja mies sattuu olemaan työreissulla niin mielikuvitus alkaa laukkaamaan. Silloin kaikki varjot ja tavarat saa sydämen tykyttämään.

Näen myös usein unta, että herään keskellä yötä ja lamput eivät mene päälle vaikka kuinka rämpytän katkaisijaa. Pari kertaa käynyt niin, että yöllä on sähköt katkenneet huomaamatta myrskyn takia enkä saa yölamppua tai vessan lamppua päälle ja tuntuu, että kuolen ihan just jos en saa lamppua päälle nyt heti!

Johtuu lapsuudesta. Pimeässä on tapahtunut jotakin traumaattista. Itsellä johtuu todella turvattomasta lapsuudesta ja siitä kuinka lapsena pienenä peiton alla kuuntelin kuinka vanhemmat tappelivat ja sai pelätä milloin äiti hyökkää veitsen tms kanssa päälle. Ja se, että jos lapsena pelkäsi pimeää tai näki painajaisia ei ollut ketään kuka lohdutti ettei mörköjä ole olemassa. Siellä piti pimeässä itse selvitä. Ei saanut laittaa valoja päälle tai mennä äidin viereen, niin kuin normaalisti lapset hakevat näin turvaa ja oppivat pimeän pelosta pois.

Juu, siellä maaseudun metsissä ei ole hämärää, vaan sysimustaa. Lumi ja kuutamo tuo sitten vähän valoa ja varjoa maastoon. Ja, toki lähdin valosta pimeelle polulle kun testasin miten pimeetä on pimeys :) T:14

Aikoinaan asuin paikassa jossa lähimmät katuvalot olivat muutaman kilometrin päässä. Lenkkeily oli kaukana rentouttavasta kun sai pelätä törmäävänsä johonkin tai jonkun osuvan minuun. Joskus pyöräilijä suhahti ihan vierestä.

Muutenkin pelkään pimeää, nukkumaan mennessä pöytälamppuun valo joka sammutetaan vasta kun on itse sängyssä peiton alla, jalkoja ei roikoteta sängyn laidan yli, ovet kiinni ja sälekaihtimet auki, että ulkoa pääsee hieman valoa sisään. 

[quote author="Vierailija" time="03.10.2015 klo 16:41"]

Minulla alkoi pimeänpelko helpottaa jostain syystä 25-vuotiaana. Kokonaan se ei ole lähtenyt, mutta ainakaan en sytyttele öisin enää sinne tänne valoja.

[/quote]

Kun vanhenet, pimeänpelko tulee takaisin.

[quote author="Vierailija" time="03.10.2015 klo 16:36"]

[quote author="Vierailija" time="03.10.2015 klo 12:20"]

[quote author="Vierailija" time="03.10.2015 klo 12:13"]

Yritin mökillä karaista itseäni. Kävelin ulkovalojen ulottumattomiin, pimeetä metsäpolkua. Iski ihan hirvee paniikki päälle, säntäiltiin koiran kans hysteerisenä puita päin:) Se siitä karasusta.

[/quote]Miksi puita päin? Eivätkö silmäsi sopeudu pimeään? Ehkä olet hämäräsokea?

[/quote]

Oletko koskaan ollut ihan oikesti pimeässä metsässä? Ei puhuta enää mistään hämäryydestä, vaan pilkkopimeydestä.

[/quote]Aikasiemmista kommenteistani voi päätellä että en ole ollut, aina olen erottanut jotakin kun olen  odottanut silmieni sopeutumisen vähentyneeseen valon määrään. Ja tuo naivi puita päin kävelijä ei myöskään ole kävellyt pussipimeässä metsässä koskaan, koska ei kukaan voi lähteä kävelemään pitkin jotakin, jota ei muka erota. Ei vaikka olisi miten hysteerisen vakuuttunut asiastaan.

Mulla auttoi kun aloin suhtautumaan tuohon pelkoon niin, että en antautunut sen valtaan. Sanoin itselleni, että oma koti on turvallinen paikka jossa ei tarvitse pelätä ja että mulla vain mielikuvitus laukkaa. En esim. enää sytytä valoja kun menen yöllä vessaan. Menen vain sinne enkä ajattele asiaa. Jos kuulen kolahduksia tai rasahduksia, muistutan itselleni että asun kerrostalossa jossa voi yöaikaan joku muukin kolistella ja ulkona voi tuuli, linnut ym. luonnolliset asiat pitää ääntä. Mulla oli ennen yöaktiivisia jyrsijöitä lemmikkinä ja niiden piikkiin oli helppo laittaa kaikki kolinat joten ei pelottanut. Pelkoonkin voi oppia suhtautumaan niin, että vaikka pelottaa niin on vain siinä ja ei toimi sen mukaan. Joudun joskus työelämässä pelottaviin tilanteisiin joista en voi paeta enkä voi näyttää pelkoani. Silloin sitä oppii hallitsemaan sen verran, että pystyy toimimaan rauhallisesti ja järkevästi vaikka samalla tärisisi pelosta. Monella kommentoijalla on näköjään varaa antaa pelkonsa hallita ja varaa käyttäytyä lapsellisesti. Pikku hiljaa vois yrittää siedettää itseään? Sanokaa vaikka ääneen " höpsis pöpsis ja hilipatitittan olenpas hassu kun tämmöistä pelkään " kun alkaa pelottaa niin alkaa ehkä vähän naurattaa? Jos on läheisiä niin voi pyytää avuksi sinne pimeään juttelemaan vaikka niitä näitä tms.

Vaikka vaeltaisin varjojen laaksossa, en minä pahaa pelkäisi, vaan paha pelkäisi minua. 

- Mieheni kertoma ote Sissien iltarukousesta