Muutin viikko sitten Helsingistä Tampereelle, enkä voi uskoa,
kuinka erilaista täällä on. Taidan olla jossain kuplassa, kun olen jatkuvasti hämmästynyt siitä, kuinka paljon mukavampia ihmiset on täällä Tampereella. Kun ihmiset lähtee bussista pois, ne huikka kuskille kiitokset, ruokakaupassa hevi-osaston myyjä toivottaa aurinoiset huomenet, kadulla vastaantulijat väistää ja jopa hymyilee, täpötäydessä ruuhkabussissa kaikki on kohteliaita toisilleen jne.
Olen asunut Helsingissä viimeiset 22 vuotta, enkä kokenut Helsinkiä tai helsinkiläisiä mitenkään erityisen tympeiksi, mutta kyllä nyt vaan on sanottava, että ero ihmisten käyttäytymisessä näyttää olevan aika huikea.
Kommentit (101)
Olen ollut kaupoissa töissä Helsingissä 15 vuotta ja melkeinpä sen ajan on ollut jo ohjeistus että asiakasta pitää tervehtiä osastoilla ja käytävillä, ei siis vain kassoilla. Minustakin se on asiakkaana rasittavaa kun kaupassa hyökätään iholle kun haluaisi olla rauhassa.
"Täällä Savossa on myös aika mukavaa porukkaa. 9 vuotta Etelä-Pohjanmaalla vähän maalaispitäjässä asuneena voi sanoa että täällä ei ehkä katsota ulkopaikkakunnalta tulleita vähän silmät pyöreinä kuin esimerkiksi entisellä asuinpaikkakunnallani.:) T: 21-vuotias nuori mies/poika"
Elä usko itekkään. Kun kävelet kadulla niin suurinosa muista ihmisistä supattelee huomaamattomasti että kukahan se tuokin on. Ikkunoista sinua tuijotetaan niskat vääntyen niin pitkään kuin pysyt näköpiirissä. Otetaan selvää taustoista, työpaikoista, heilasteleeko jne. ja soitetaan kierros läpi tutuille. Ystävällisesti kysytään niitä sinulta itseltäkin mutta seläntakana panetellaan ja kauhistellaan ja juorutaan. Voit olla 100 % varma että jos joku on sinulle ystävällinen niin siinä on ketunhäntä kainalossa. Auta armias jos poikkeat jotenkin normista, vaatteilla, hiuksilla, ammatilla esim. yrittäjä niin voi sitä kateuden ja juoruamisen määrää. Ei ole asiaa mitä savolainen ei voisi kääntää negatiiviseksi. Esim. jos teet töitä 7 päivää viikossa niin olet ahne, jos pidät yhden päivän vapaata niin olet joutilas ja laiska. Jos harrastat liikuntaa niin yrität vaan lisätä itsellesi lisää elinaikaa(=yrität olla parempi kuin muut), jos et liiku niin olet vetelä. Jos pukeudut hienosti tai edes siististi niin olet ylpeä jos et pukeudu siististi niin olet halveksittava.
t. umpimielinen savolainen
[quote author="Vierailija" time="02.10.2015 klo 22:30"]
Kaupan myyjiä on koulutettu huomioimaan asiakkaat tervehtien. Vielä 2 vuotta sitten näin ei ollut.
[/quote]Mä olin ekasssa työpaikassa myyjänä vuonna 65 ja silloin kyllä opetettiin tervehtimään asiakkaita kute myöhemmissäkin työpaikoissani.
tietysti tässä välissä on voinu olla eri koulutus ja vasta kaksi vuotta opetettu tervehtimistä.
Olen aasunut eripuolilla suomea ja Helsingissäkin useita vuosia ja työssä käynyt 25 v siellä. Aina minua on tervehditty ja aina kiitän bussikuskia ja tervehdin ja aina on ihan kohteliasta väkeä ollut.
Keski-Suomessa taas mennä köntystellään eikä väistetä ikinä, vaan pönötetään aina toisten tiellä.
Useimmiten metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan.
Mieheni kanssa ollaan samaa mieltä eikä ikinä enää muutettaisi Helsinkiin. Ollaan tultu muualta Suomesta Tampereelle. Molempien töitä Helsingissä olisi paljon paremmin, ja molemmat siellä on joskus joutuneet töissä olemaankin. Se ilmapiiri ja ihmiset vain on niin stressaavia, kadulla kävellään päälle, ratikkakuskit ja muut tiuskivat tai eivät vastaa, kaikilla on kauhea kiire jonnekin. Itsekin alkaa melkein juosta.
Käyn itse paljon työreissuilla tampereen konttorillamme helsingistä. Ky,llä sen työyhteisössä huomaa myös, tampereen konttori on rento ja leppoisa, töitä tehdään, mutta on kuitenkin aikaa perehtyä muidenkin asioihin. Helsingin päässä taas ollaan kireitä ja mukakiire.
[quote author="Vierailija" time="03.10.2015 klo 08:31"][quote author="Vierailija" time="03.10.2015 klo 08:28"]
[quote author="Vierailija" time="03.10.2015 klo 08:25"][quote author="Vierailija" time="03.10.2015 klo 07:58"] Muistan kun kaverin kans poikettiin Tampereella ja Hämeenkadun pubissa, me päiviteltiin tamperelaisten rentoa menoa. Ihmiset oli erilaisia kuin Hesassa! [/quote] Hahaha.. aw mammat matkailee Suomessa. Luulevat tulleensa uuteen ja erilaiseen kulttuuriin. Haha [/quote] Ei me oltu silloin mammoja.
[/quote]
Yhtä tyhmiä kuitenkin
[/quote]
Ja perustelut?
Tampereella ei voi käydä vai?
Nuorena kulkiessani Hkiin kohtasin ihmisiä jotka sanoivat muuttaneensa Hgistä takaisin Tampereelle.
Nyt ymmärrän miksi.
Et sitten ollut Helsingistä piipahtanut koskaan esim. Espoossa.
Tampereessa on yksi ikävä puoli: liikenne on ihan villiä länttä. Jalankulkija on vapaata riistaa.
No...ainakin Hakaniemessä osataan käyttäytyä samalla lailla. Tai näin minua kohdellaan täällä mutta väitänkin että oma kohteliaisuus peilahtuu toiseen. Kultainen sääntö; kohtele muita niinkin haluat itseäsi muiden kohtelevan.
Hakaniemen kauppahallissa on kivaa. Muualla tylsää.
Mulle tuli sama shokki kun muutin Turusta Jyväskylään pari vuotta sitten, edelleen joskus ihmettelen kuinka erilaista täällä on asua!
Jyväskylän suunnalla puhutaan kivaa murretta.
[quote author="Vierailija" time="02.10.2015 klo 22:38"][quote author="Vierailija" time="02.10.2015 klo 22:32"]
Ihan sama juttu, lähteepä pk-seudulta minne päin tahansa. Itse olen asunut Helsingin lisäksi Tampereella, Jyväskylässä, Vaasassa ja Turussa, ja joka puolella sama. Vain Helsingissä ollaan jatkuvasti naamat peruslukemilla. Liittynee paikkakunnan kokoon.
[/quote] Tuskin paikakunnan koolla on mitään merkitystä. Eiköhän se ole pääkaupunkilaisten umpimielisyys ja melkoinen sisäsiittoisuus.
[/quote]
Mitä helvettiä? Ootko ihan pihalla? Kyllä sitä umpimielisyyttä ja sisäsiittoosuutta on nimenomaan pienissä kylissä maalla, ei Helsingissä.
[quote author="Vierailija" time="03.10.2015 klo 09:23"]
Jyväskylän suunnalla puhutaan kivaa murretta.
[/quote] Se murre on karsea ja Jyväskylä on wt -kaupunki
Sain banaania. Läski, seksissä surkea lätkäisi bannia. hahaha..
[quote author="Vierailija" time="02.10.2015 klo 22:38"]
Kuka muka sanoo bussikuskille kiitos? Pari kertaa olen ehkä kuullut vaikka joka päivä kuljen bussilla. Ei minua myöskään kaupassa olla moikattu ainakaan hedelmäosastolla? Missä kaupassa käyt, olet löytänyt jonkun valioyksilön :D
[/quote]
Minä, helsinkiläinen, sanon kiitos joka kerta, kun busissta jään pois. Miksi itse ette kiitä?
[quote author="Vierailija" time="02.10.2015 klo 22:56"][quote author="Vierailija" time="02.10.2015 klo 22:38"]Kuka muka sanoo bussikuskille kiitos? Pari kertaa olen ehkä kuullut vaikka joka päivä kuljen bussilla. Ei minua myöskään kaupassa olla moikattu ainakaan hedelmäosastolla? Missä kaupassa käyt, olet löytänyt jonkun valioyksilön :D
[/quote]
Minä lopetin kuskin kiittämisen siinä vaiheessa kun kuskit lakkasivat tervehtimästä kyytiin nousevia.
[/quote]
Eipä kuulosta hyvältä kumpikaan kommentti... Onneksi asun maaseudulla.
[quote author="Vierailija" time="03.10.2015 klo 08:25"]
[quote author="Vierailija" time="03.10.2015 klo 07:58"]
Muistan kun kaverin kans poikettiin Tampereella ja Hämeenkadun pubissa, me päiviteltiin tamperelaisten rentoa menoa. Ihmiset oli erilaisia kuin Hesassa!
[/quote]
Hahaha.. aw mammat matkailee Suomessa. Luulevat tulleensa uuteen ja erilaiseen kulttuuriin. Haha
[/quote]
No itse asiassa myös kotimaan matkailussa voi tulla kulttuurishokkeja! Kuten nyt tässä tapauksessa. Joten naura sinä vain. Suosittelen tutustumista kulttuurintutkimukseen ennen kuin nauruusi tikahdut ;).
Olin tamoereela 1päivä ja sielä oli samanlaista arvostelua kuin sinulta nyt lähtee suusta.
[quote author="Vierailija" time="03.10.2015 klo 08:28"]
[quote author="Vierailija" time="03.10.2015 klo 08:25"][quote author="Vierailija" time="03.10.2015 klo 07:58"] Muistan kun kaverin kans poikettiin Tampereella ja Hämeenkadun pubissa, me päiviteltiin tamperelaisten rentoa menoa. Ihmiset oli erilaisia kuin Hesassa! [/quote] Hahaha.. aw mammat matkailee Suomessa. Luulevat tulleensa uuteen ja erilaiseen kulttuuriin. Haha [/quote] Ei me oltu silloin mammoja.
[/quote]
Yhtä tyhmiä kuitenkin