Minkä takia sitä ei tajunnut nuorena valita miestä paremmin?

Viitaten aloittajan kysymykseen.

En minäkään ole enää se sama henkilö tavoiltani ja luonteeltani kuin parikymppisenä. Jos minulla olisi ollut silloin kristallipallo, josta nähdä tulevaisuuteen, olisin tehnyt monta asiaa toisin, opiskelut ihan jollain muulla alalla jne. Tulevien lasteni isän valinta ei ole suurin ongelma. Sitä vaan nuorena ja rakastuneena alkaa seurustella sen yhden ja ainoan kanssa. Jotkut vaihtavat seurustelukumppaniaan tai puolisoaan vähän väliä syystä tai toisesta, minä en vaihtanut. Meillä on ollut paljon enemmän hyviä kuin huonoja päiviä yhdessä.  Ehkä olisi pitänyt vaihtaa isäkokelas, mutta sitten en olisi saanut näitä kahta lastani. Jonkun toisen kanssa olisin saanut toisenlaiset kaksi lasta, mutta en juuri näitä, mitä minulla on. :D

P.S. Olen eronnut lasteni isästä jo vuosia sitten.

Kun lukee tätä vauva palstaa niin ihmetyttää että yleensä joku on valinnut miehen kumppanikseen.

Täällä vauvapalstallahan saa lukea miten keski ikäiset naiset hehkuttavat miten ihanaa on käydä taidenäyttelyissä ja juomassa skumppaa tyttöjen kanssa. 

Miestä ei tarvita mihinkään kun vuotavan vesihanankin käy korjaamassa muunsukupuolinen henkilö joka on kätevä käsistään.

Seksiäkään ei nainen tarvitse koska se on vain heidän nöyrryyttämistään miesten puolelta.

Miksi siis aloittaja kipuilee sen kanssa, että miksi tuli hankittua huono mies? Miksi ei kipuile siitä että miksi tuli hankittua yleensäkään mies kun tyttöjen kesken on niin paljon mukavampaa olla?

Ainakin jos on uskominen mitä tällä vauvapalstalla kirjoitellaan.

Vierailija kirjoitti:

Ei mikään estä eroamasta jos on huono olla ja surkea suhde.

Eivät lapsetkaan kasva terveiksi kodissa, jossa on pska ilmapiiri ja vetelys isänä.

Töpinäksi.

Niinpä, uusperheet tai köyhyysrajan alapuolella sinnittelevät yh:t ovatkin tunnetusti lasten ihanteellisin kasvuympäristö..

Sitä nuorena haluaa ihan eri naisia kuin vanhempana. Alle 25 vuotiaana kiinnosti vain hyvännäköiset naiset luonteesta riippumatta. Onneksi silloin en halunnut myöskään mitään vakavaa, sillä varmasti olisin valinnut aivan väärän naisen. Ja katunut syvästi valintaa.

Kun ikää ja kypsyyttä alkoi kertymään, niin naismaku kehittyi. Ulkonäön lisäksi myös luonteella alkoi olla merkitystä, joten kuka tahansa hotti nainen ei enää kelvannut. Ja kun sitten löysin sekä sisäisesti että ulkoisesti kauniin naisen, niin tiesin oikean löytyneen.

Tämä on tosi mielenkiintoinen ja lohduttava ketju. Kiinnostavia pohdintoja ja elämäntarinoita. Puhuisivatpa ihmiset oikeassakin elämässä elämistään ja valinnoistaan näin rehellisesti. Siitä voisi olla paljon apua muille, varsinkin niille kokemattomille nuorille. Itse en koe saaneeni mitään järkeviä elämänohjeita keltään, vaan asenne on ollut lähinnä "antaa kaikkien tehdä omat valintansa, ei puututa niihin." Sitten otin vaikutteita lähipiiristäni, esim. eräältä myrskyisältä pariskunnalta, ja kuvittelin, että sellaista parisuhde nyt vain on muillakin, siitä voi valittaa, mutta lopulta se vain pitää kestää. Nyt nelikymppisenä tietysti ymmärrän paremmin, ja tällä elämänkokemuksella olisin hankkiutunut toimimattomasta parisuhteesta rohkeasti eroon ajoissa. Enkä varsinkaan olisi tehnyt siihen lapsia.

Nuorena sitä ei välttämättä osaa katsoa merkkejä kumppanissa (mahdollisesti väkivaltainen, ei hoida lasta, tulevia ongelmia rahan kanssa yms), kun on niin rakkaudesta sokeutunut tai yleensäkin kokematon ihmissuhteissa. Ja toinen on, ettei kenenkään otsassa valitettavasti lue, että tämä ihminen tulee olemaan tällainen, kun vauva syntyy, tai tämä ihminen on mustasukkainen, pettäjä, väkivaltainen tai muuta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli ihan liian huono itsetunto ja kelpuutin jokaisen joka kelpuutti mut kerta toisensa jälkeen.

En siis uskonut "tasoni" riittävän itselle paremmin saati täydellisesti sopivaan mieheen enkä etenkään edes katsonut sellaisia jotka herätti muissa naisissa positiivista huomiota.

Pahinta on, että vasta pari-kolme vuotta sitten ymmärsin, että minuun oli parikymppisenä ihastunut mies joka hyvinkin olisi voinut olla just se oikea. Itse en vain silloin pitänyt edes mahdollisena että niin rauhallinen ja mukava mies olisi kiinnostunut minunlaisestani ja varsinkin kun häneen oli muutamakin kaverini ollut ihastunut yläasteaikoina. 

Olisi ollut oikeasti parempi etten olisi tuota ymmärtänyt vieläkään tai oikeastaan ikinä. Takaisin kun sitä aikaa ei saa.

Oh, hämmästyin; tasoteoria naisen avaamaan saanut 350 tykkäystä ja 2 miinuspeukkua, olin luullut että naiset eivät hyväksy NS tasoteoriaa 🤣🤣🤣

Miesten tasoteoriassa kyse on vain ja ainoastaan naisen iässä ja ulkonäössä, tuossa ei puhuttu ulkonäöstä mitään. Iästäkin sanottiin vain sen verran, että elämänkokemusta ei ollut edes huomaamaan toisen ihastumista.

Miesten tasoteoriassa kyse on vain ja ainoastaan naisen iässä ja ulkonäössä? Olet väärässä

Miksi te sitten esittelette tuota tasoteoriaa täällä, jis kyse on muustakin kuin iästä ja ulkonäöstä? Olen itsekin moneen kertaan kysynyt, miten luonne pisteytetään, mutta ei ole vielä kertaakaan tullut vastausta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka sinulle valitsi tuon miehen ja millä perusteella?

Nuo on sellaisia asioita, jotka ei välttämättä seurusteluaikana tule ilmi. Esim oma mies oli alusta asti sitä mieltä, että hän haluaa lapsia. Olimme yhdessä 14 vuotta ennen kuin suostuin lapsen tekoon. No yllätys yllätys, mies ei halunnut hoitaa lasta. lähinnä pelkäsi koko lasta. 

Myöhemmin kuulin anopilta, että miehen isä ei ollut koskaan edes pitänyt omia lapsiaan sylissä, eli ei ollut koskaan mitenkään osallistunut lastensa hoitoon. Näin siis isossa maatalossa, jossa naiset teki naisten työt ja miehet miesten työt. Omakin mies oli  varmaan luullut, että hänen ei tarvitse mitenkään osallistua lapsen hoitoon. Itselle ei taas tullut mieleenkään, että lasta halutaan, mutta sitä ei haluta hoitaa tai se elämään osallistua. Meillä kun oli lapsuuden kodissa ihan eri meininki. 

Ehkäpä juuri tälläiset erot jo lapsuuden perheessä luovat meihin erilaisia mielikuvia siitä, miten perheenä toimitaan. 

Ja tuossapa tuli hyvin ilmi se että monet, elämänkokemuksen puuttuessa, sitoutuvat mielikuvien ja oletusten varassa.

Eli olisi syytä yhdessä keskustellen selvittää mitä yhteiseltä tulevaisuudelta erilaisissa elämän mahdollisissa ylä- ja alamäissä odottaa, lähtien yleisistä linjoista ja päätyen mahdollisuuksien mukaan aivan elämänmenon yksityiskohtaisimpiinkin piirteisiin saakka.

Nykyään on myös monenlaista aiheeseen liittyvää kirjallisuutta saaravilla, ja myös kurssejakin. Olisi myös hyvä saada (erilaisiakin) näkemyksiä (luotettavalta) vanhemmalta väeltä, mikä voi tosin olla aiheesta johtuen hieman vaikeaa, mutta juuri noitten kurssien yhteydessä, ja niihin liittyenkin, se saattaisi olla mahdollista. - En tiedä miten nykyään mutta ainakin ennen näissä asioissa ohjaaminen tiedon lähteille oppivelvollisuuskoulun puitteissa taisi olla aika minimaalista (jollei sitten joku yksittäinen opettaja katsonut aihetta tärkeäksi).

Näinpä. Naisilla vain on tapana päättää että tietysti mies ajattelee näin koska hänkin ajattelee.

Ja se kun ei toteudu niin mies on paska, kaikki miehet ovat paskoja.

Kouvola-tukat tilittää kovaa yh-arkeaan.

Semmossi ne oululaiset hönttömuijat on ottaa vaan mut ei ymmärrä koskaan antaa

Yhtään mitään paitsi alati tympeän norsunaamalla olevan naamansa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli ihan liian huono itsetunto ja kelpuutin jokaisen joka kelpuutti mut kerta toisensa jälkeen.

En siis uskonut "tasoni" riittävän itselle paremmin saati täydellisesti sopivaan mieheen enkä etenkään edes katsonut sellaisia jotka herätti muissa naisissa positiivista huomiota.

Pahinta on, että vasta pari-kolme vuotta sitten ymmärsin, että minuun oli parikymppisenä ihastunut mies joka hyvinkin olisi voinut olla just se oikea. Itse en vain silloin pitänyt edes mahdollisena että niin rauhallinen ja mukava mies olisi kiinnostunut minunlaisestani ja varsinkin kun häneen oli muutamakin kaverini ollut ihastunut yläasteaikoina. 

Olisi ollut oikeasti parempi etten olisi tuota ymmärtänyt vieläkään tai oikeastaan ikinä. Takaisin kun sitä aikaa ei saa.

Oh, hämmästyin; tasoteoria naisen avaamaan saanut 350 tykkäystä ja 2 miinuspeukkua, olin luullut että naiset eivät hyväksy NS tasoteoriaa 🤣🤣🤣

Miesten tasoteoriassa kyse on vain ja ainoastaan naisen iässä ja ulkonäössä, tuossa ei puhuttu ulkonäöstä mitään. Iästäkin sanottiin vain sen verran, että elämänkokemusta ei ollut edes huomaamaan toisen ihastumista.

Miesten tasoteoriassa kyse on vain ja ainoastaan naisen iässä ja ulkonäössä? Olet väärässä

Miksi te sitten esittelette tuota tasoteoriaa täällä, jis kyse on muustakin kuin iästä ja ulkonäöstä? Olen itsekin moneen kertaan kysynyt, miten luonne pisteytetään, mutta ei ole vielä kertaakaan tullut vastausta.

Luonne?

Samankaltaisuudesta tulee plussaa, eroavaisuudesta miinusta.

Uraa tekevä juristi-johtaja ja anarko-punkkari ovat epätodennäköinen pari. Sitä voi pitää myös statuksena, sekä viitekehyksen sisällä, että ulkopuolella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No niinpä. Enkä edes heti ensimmäisen tai toisenkaan kanssa vielä lisääntynyt. Oli pari alkoon menevää miestä. Sitten löysin miehen joka ei juonut juuri ikinä ja pidin muutenkin fiksuna ja kunnollisena. Valitettavasti totuus valkeni pikkuhiljaa kun lapset syntyivät. Kontrollinhaluinen kiukuttelija. Ehkä nykyään näkisin merkkejä jo aiemmin, mutta ei sitä nuorena ollut mitään kokemusta tuon kaltaisista ihmisistä.

Lapsista sentään huolehtii jollain tavalla ja välit nykyään ok.

Tai sitten niitä merkkejä ei ollut? Hyvä esimerkki on ystäväni, joka meni naimisiin oikein turvallisen ja luotettavan miehen kanssa. Sairastuttuaan henkisesti miehestä tuli kuitenkin väkivaltainen, kontrolloiva ja ilkeä ihminen.

Juuri näin. Minunkin hyvälle ystävälleni kävi näin. Lempeästä, rakastavasta perheenisästä kuoriutui väkivaltainen räyhääjä, kun firma meni nurin ja mielenterveysongelmat alkoi. Lasten takia pakko lähteä.

Naisen nalkutus ajaa miehen hulluteen...

Miksei mies sitten ota eroa, kun nainen alkaa nalkuttaa? Ei sitä kannata noin pitkään vitkuttaa, kun lopputulemana on kuitenkin ero.

Sama kuin miksi nainen ei vain ota eroa väkivaltaisesta miehestä.

Se on surullista kuinka se pzka suhdekin voi tuntua tuttuudessaan turvallisemmalta ja helpommalta kuin lähteminen.

Ja mitä pidempään siinä pysyy niin sitä alistuneempi sitä kohtaloonsakin on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on ollut älykäs aina, ei ole mennyt mihinkään typerysten lankaan. Sori, mutta toisten pitää maksaa isommat oppirahat.

Juuri näin, ja se joka on typerä nuorena, on sitä useimmiten myös vanhana.

Tällaista tekstiä tulee vain typerän, ja kertakaikkiaan tyhmän ihmisen suusta.

Totta, mutta hän kuuluu ihmisiin, jotka eivät mitenkään kypsy elämänsä aikana.

Aika selkeä syy lienee se, että puoliso valitaan nuorena varsin pienellä elämänkokemukselle. Tyyppi voi erinomaisesti vastata sen hetken vaatimuksia ja myös istua hyvin kuvaan kuvitellusta tulevaisuudesta. 

Juuri tämän vuoksi olisikin parempi, että vanhemmat valitsisivat puolison, varsinkin naisille. Järjestetyt avioliitot ovat keskimäärin onnellisempia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on ollut älykäs aina, ei ole mennyt mihinkään typerysten lankaan. Sori, mutta toisten pitää maksaa isommat oppirahat.

Juuri näin, ja se joka on typerä nuorena, on sitä useimmiten myös vanhana.

Tällaista tekstiä tulee vain typerän, ja kertakaikkiaan tyhmän ihmisen suusta.

Höpsistä. Valitsin puolisoni ja lasteni äidin niin fiksusti, ettei ole tarvinnut katua. Ikää 46 ja lapset erittäin hyvin pärjääviä, ongelmattomia teinejä.

Jätit lisäämättä kaksi sanaa: tällä hetkellä. Olet vasta 46v, vielä voi sattua vaikka mitä, ja ehdit kyseenalaistaa fiksun valintasi. Elämässä on varmaa se että mikään ei ole varmaa. Silti kannattaa elää hyvin jokainen päivä.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuorena ei vaan ymmärrä. Tajuan nyt, suunnilleen 40 vuotta myöhemmin, millainen mies olisi pitänyt parikymppisenä etsiä. Tajuan myös, mitä olisi pitänyt opiskella ja tehdä.

Myöhäistä pyllistää, kun p a s k a  housuissa . Näin se vaan menee. Elämästä oppii

Se kai elämän tarkoitus sitten lopulta on?

Samoja ajatuksia. Mutta hullulta tuntuu, että sitten kun olet nämä asiat oppinut ja tajunnut, on elämä mennyt jo suurelta osin ohi. Ainakin se aika, kun perustetaan perhettä, hankitaan ammattia jne. Kiva tajuta joskus päälle nelikymppisenä tai myöhemmin, miten olisi halunnut elää ja millaisia valintoja tehdä. Mitä järkeä koko touhussa? Toki on joo loppuelämän ensimmäinen päivä jne. jne. mutta kyllä ainakin itse rämmin keski-iän kriisissä jossa koko elämä tuntuu välillä ihan hukkaan heitetyltä. Nyt on joka tapauksessa jo liian myöhäistä saada lapsia ja perustaa perhe nollasta. Nuoruus tuli ja meni.

Ja siinä samalla että on pilannut oman elämänsä ja nykyisen keski-ikänsä on myös pilannut siinä mielessä tulevankin, ettei myöskään esim eläkeiässä ole mahdollisuuttakaan olla isovanhempi eikä elämä ole silloin muutenkaan yhtään sen enempää oman näköistä mitä se on nyt.

Niitä asioita eli elämän suurempia linjoja/perustuksia, jotka oikeasti tekisi elämästä sellaista joka tuntuu omalta ei vaan enää voi tehdä vaan jatkossakin ne on ja pysyy pielessä. Tätä ei korjaa mikään määrä pienempiä muutoksia.

Itselläkin iski oikein kunnolla keski-iänkriisi koronan ekana vuonna kun oli normia enemmän aikaa omille ajatuksille ja niitähän sitten olikin melkoinen määrä läpi käytäväksi. Ennen pystyi lenkkeilemällä nollaamaan päänsä, mutta tätä nykyä lenkit on ihan kamalia kun asioita pyörii päässä ja aina hoksaa jonkin uuden asian jossa olisi pitänyt toimia toisin tai kokonaan sellaisen asian, jota ei ole ikinä edes huomioinut ja joka onkin todellisuudessa itselle ihan hirmu tärkeä. Se vaan olisi pitänyt ymmärtää jo aikaa sitten ottaa tavoitteeksi ja saavuttaakin jo koska enää sille ei mahdollisuutta ole.

Jotenkin tuntuu epäoikeudenmukaiselta ja surulliselta yrittää nyt luopua näistä, kun niitä ei ikinä edes päässyt tavoittelemaan. Hyväksyä se, ettei ne itselle aidosti tärkeät asiat tule koskaan toteutumaan ja niistä ei pääse osalliseksi ollenkaan. Osa kun on sellaisia, ettei päämäärä ole niinkään se tärkein juttu vaan ihan kaikki sitä ennen. Päällimmäinen tunne on tällä hetkellä se, että oma elämä jääkin ihan elämättä ja sitä vaan on olemassa (kuten tähänkin asti) eikä oikeasti elä.

Voi että, kirjoitit niin hyvin. Ihan tätä samaa olen itsekin käynyt viime aikoina läpi ja käyn edelleen. Keski-iässä olisi kyllä niin helppo kyynistyä ja katkeroitua ja osin minulle on niin ehkä käynytkin. Hyvinä päivinä jaksan sitten uskoa tulevaisuuteen ja siihen että sillä on jotain hyvää vielä tarjottavanaan. Mutta silti, kyllä tietyt ovet elämässä ovat ikävä kyllä jo pysyvästi sulkeutuneet ja se on aikamoinen kriisin paikka.

T. Se jota lainasit

No niin tässä taas pari esimerkkiä tästä mitä kirjoitin jo aiemmin tähän ketjuun:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on ollut älykäs aina, ei ole mennyt mihinkään typerysten lankaan. Sori, mutta toisten pitää maksaa isommat oppirahat.

Juuri näin, ja se joka on typerä nuorena, on sitä useimmiten myös vanhana.

Se, että vanhana tajuaa nuorena tehdyt peruuttamattomat virheensä, ei tarkoita että olisi muuttunut älykkääksi. Tuollainen vatvominen nimenomaan osoittaa, ettei älli riitä edes varttuneena korjaamaan epätyydyttävässä jamassa olevaa elämää.

Vierailija kirjoitti:

Nuorena ei vaan ymmärrä. Tajuan nyt, suunnilleen 40 vuotta myöhemmin, millainen mies olisi pitänyt parikymppisenä etsiä. Tajuan myös, mitä olisi pitänyt opiskella ja tehdä.

Myöhäistä pyllistää, kun p a s k a  housuissa . Näin se vaan menee. Elämästä oppii

Se kai elämän tarkoitus sitten lopulta on?

Ihanaa kielenkäyttöä 60-vuotiaalta palsta-wt:ltä.

Vierailija kirjoitti:

Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin ja kuinka meille kunnon miesten käy.

Vanhempana naiset näköjään huomaavat miten oikeassa tuo Juliet Jonesin sydämen kappale on.

Itse miellän rentun sellaiseksi hieman epäsiistiksi huithapeliksi ja taivaanrannan maalariksi jolla on vain tuulen huuhtoma takapuoli. Sellainen mgtow-miehen esiaste.

Ja harvempi tuollaisiin nuorenakaan retkahtaa. Sitä voi olla epäsopiva toiselle ihmiselle monella muullakin tavalla vaikka ei ongelmainen/renttujännis olisikaan ja aivan täydellinen puoliso ja lasten isä jollekin toiselle. Jos pariutuminen olisi helppoa ja oikeastaan kuka vaan olisi sopiva kumppani niin eihän ainakaan vastentahtoisesti sinkkuina eläisi kukaan. Sen kun vaan kaikki ottaisi ekan tai ainakin tokan vastaantulijan ja that's it.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on ollut älykäs aina, ei ole mennyt mihinkään typerysten lankaan. Sori, mutta toisten pitää maksaa isommat oppirahat.

Juuri näin, ja se joka on typerä nuorena, on sitä useimmiten myös vanhana.

Tällaista tekstiä tulee vain typerän, ja kertakaikkiaan tyhmän ihmisen suusta.

Totta, mutta hän kuuluu ihmisiin, jotka eivät mitenkään kypsy elämänsä aikana.

Aika selkeä syy lienee se, että puoliso valitaan nuorena varsin pienellä elämänkokemukselle. Tyyppi voi erinomaisesti vastata sen hetken vaatimuksia ja myös istua hyvin kuvaan kuvitellusta tulevaisuudesta. 

Juuri tämän vuoksi olisikin parempi, että vanhemmat valitsisivat puolison, varsinkin naisille. Järjestetyt avioliitot ovat keskimäärin onnellisempia. 

Hyi helvata. Siinä muuten miehetkin saa sellaisen vaimon, mitä vaimot haluavat vaikka mies toivoisi jotain ihan muuta. Onneksi ei ole mikään pakko mennä naimisiin, voi pysyä sinkkua tai asua avoliitossa.

Sehän on tyypillistä, että alkoholisti-isän tytär hankkii itselleen alkoholistipuolison.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli ihan liian huono itsetunto ja kelpuutin jokaisen joka kelpuutti mut kerta toisensa jälkeen.

En siis uskonut "tasoni" riittävän itselle paremmin saati täydellisesti sopivaan mieheen enkä etenkään edes katsonut sellaisia jotka herätti muissa naisissa positiivista huomiota.

Pahinta on, että vasta pari-kolme vuotta sitten ymmärsin, että minuun oli parikymppisenä ihastunut mies joka hyvinkin olisi voinut olla just se oikea. Itse en vain silloin pitänyt edes mahdollisena että niin rauhallinen ja mukava mies olisi kiinnostunut minunlaisestani ja varsinkin kun häneen oli muutamakin kaverini ollut ihastunut yläasteaikoina. 

Olisi ollut oikeasti parempi etten olisi tuota ymmärtänyt vieläkään tai oikeastaan ikinä. Takaisin kun sitä aikaa ei saa.

Oh, hämmästyin; tasoteoria naisen avaamaan saanut 350 tykkäystä ja 2 miinuspeukkua, olin luullut että naiset eivät hyväksy NS tasoteoriaa 🤣🤣🤣

Miesten tasoteoriassa kyse on vain ja ainoastaan naisen iässä ja ulkonäössä, tuossa ei puhuttu ulkonäöstä mitään. Iästäkin sanottiin vain sen verran, että elämänkokemusta ei ollut edes huomaamaan toisen ihastumista.

Miesten tasoteoriassa kyse on vain ja ainoastaan naisen iässä ja ulkonäössä? Olet väärässä

Miksi te sitten esittelette tuota tasoteoriaa täällä, jis kyse on muustakin kuin iästä ja ulkonäöstä? Olen itsekin moneen kertaan kysynyt, miten luonne pisteytetään, mutta ei ole vielä kertaakaan tullut vastausta.

Luonne?

Samankaltaisuudesta tulee plussaa, eroavaisuudesta miinusta.

Uraa tekevä juristi-johtaja ja anarko-punkkari ovat epätodennäköinen pari. Sitä voi pitää myös statuksena, sekä viitekehyksen sisällä, että ulkopuolella.

Samankaltaisuudesta plussaa, eroavaisuudesta miinusta. Miten minun tasoon vaikuttaa se, että itse haluan asua kaupungin keskustassa kerrostalossa ja mies kaupungin ulkopuolella omakotitalossa? Tai että tykkään sauvakävelystä, mies ei?