Onko ihan normaalia, että maisterivaiheen opiskelu aiheuttaa aivan järkyttävää stressiä!?

Ei se nyt ihan tuollaista kuuluisi olla. 

Mikä siinä opiskelussa siis on se varsinainen vaikeus sulla? Etkö tajua lukemaasi, etkö saa kirjoitustöitä tehtyä vai mitä?

Auttaako proffa, nehän periaatteessa on siellä sitä varten.

Hyväksy se, että opiskelu on joskus rankkkaa. Kun valmistut, niin töissäkin tulee olemaan välillä rankkaa. Se on normaalia.

On yleistä. Mutta voi kyllä olla että sinulla on jotain taustalla, miksi koet riittämättömyyttä ja olet itsellesi liian vaativa. Gradu ei ole mikään väikkäri.

Jotain traumaa tai luokkahyppyä, mistä tulee huijarisyndrooma.

Ei pitäisi olla noin hankalaa, vaikka haastavaa se toki on. Mullakin oli tosi stressaavia jaksoja, mutta ne olisi kokonaisuudessa aika lyhyitä, oli sellaista tasaisen puurtavaakin aikaa.

Onko opinto-ohjaajaa, ohjaavaa opettajaa, oman syventymisalan professoria tai jotain muuta henkilöä, jolle voisit käydä avautumassa? Oppilaitosten tavoitteena on, että opiskelijat valmistuvat, yleensä joukossa on joku mukavakin taho, jolla on intresseissä auttaa pohtimaan asiaa.

Onko mahdollista opiskella enemmän muiden kanssa, perustaa joidenkin kanssa oma opintopiiri? Vertaistuki voi auttaa paljonkin.

Tai sitten ihan opiskelijaterveydenhuollon kautta avun piiriin, jonot toki on kai melkoiset, mutta ei niin pahasti pitäisi ahdistua opinnoista, että lamauttaa koko elämän ja käy terveyden päälle.

tupla DI ja KTM kirjoitti:

Jos koet että opiskelu on stressaavaa niin valitettavasti minulla huonoja uutisia työelämän suhteen.... Työelämä vielä moninkertaisesti stressaavampaa.

Itse niin kaipaan niitä leppoisia ja kivoja opiskeluaikoja nyt kun on työelämässä. Suoritin 2kpl maisteritason tutkintoa ja kolmannen maisterintutkinnon opinnot luin huvikseni, yhteensä 600op. Kevyttä oli työelämään verrattuna. Ei edes huuhaa aloja vaan tekniikan ja kaupan puolelta.

Höpsis. Työelämä opetti minulle, että olen ollut aivan liian ahkera ja tunnollinen. Suurin osa tuntui kulkevan puolilla valoilla.

Lisäksi tutkintoa minulta ei enää voinut ottaa pois. Olin "set for life" niin sanotusti. Saan aina uuden työn ja melko helposti.

Sinä olit ehkä mennyt opinnot vähän rimaa hipoen, jos työ sitten tuntui vaikealta.

Ei ole ihan normaalia, sinun olisi syytä tutkia ja trhdä asialle jotakin.

Ei todellakaan ole normaalia. Yritä selvittää mistä on kyse, onko elämässäsi muita vaikeuksia?

Mutta siis on opiskelu välillä tosiaan rankkaa ja työt myös. Itselläni on ollut sekä opiskelu- että työelämässä tosi stressaavia jaksoja, ahdistavia jaksoja ja sitten sellaisia leppoisampia välivaiheita.

Kaikkein stressaavinta lopulta itselleni on silloin, kun aikataulupaineet ja vaatimukset ovat kovat, mutta en saa mistään tai keneltäkään selväksi, mitä minulta tarkalleen odotetaan / millainen lopputuloksen tulisi olla, ja tunnen huonommuutta, etten osaa ja ahdistun jo valmiiksi huonosta lopputuloksesta.

Paljon vähemmän stressaa tiukka aikataulupaine, jossa kuitenkin oma rooli ja tehtävät selvillä ja vaan tekemistä vaille valmiit.

Edellä mainittuun mega-ahdistukseen ei auta muu kuin yrittää väen vängällä kysyä kaikilta mahdollisilta tahoilta apua, neuvoja ja altistaa työni kommentoitavaksi silloinkin, kun olen mielestäni saanut aikaan ihan liian vähän ja senkin huonosti. Ulkopuolinen näkökulma saa aina ihmeitä aikaan ja asiat selkiintyvät.

Vierailija kirjoitti:

tupla DI ja KTM kirjoitti:

Jos koet että opiskelu on stressaavaa niin valitettavasti minulla huonoja uutisia työelämän suhteen.... Työelämä vielä moninkertaisesti stressaavampaa.

Itse niin kaipaan niitä leppoisia ja kivoja opiskeluaikoja nyt kun on työelämässä. Suoritin 2kpl maisteritason tutkintoa ja kolmannen maisterintutkinnon opinnot luin huvikseni, yhteensä 600op. Kevyttä oli työelämään verrattuna. Ei edes huuhaa aloja vaan tekniikan ja kaupan puolelta.

Höpsis. Työelämä opetti minulle, että olen ollut aivan liian ahkera ja tunnollinen. Suurin osa tuntui kulkevan puolilla valoilla.

Lisäksi tutkintoa minulta ei enää voinut ottaa pois. Olin "set for life" niin sanotusti. Saan aina uuden työn ja melko helposti.

Sinä olit ehkä mennyt opinnot vähän rimaa hipoen, jos työ sitten tuntui vaikealta.

Tuskin sitä 600 opintopisteen edest suorittaa kursseja rimaa hipoen. Ainoastaan yhden pakollisen kursin jouduin uusimaan, muut meni helposti. Unohdin vielä mainita että suoritin kaikki tarjolla olevat kurssit myös ranskan ja saksan kielistä.

Ei pitäisi olla noin rankkaa. Itse koen opinnot samana jatkumona. En huomaa eroa kandivaiheeseen. Voitko avata mikä ahdistusta aiheuttaa?

Maisterintutkinnon ei pitäisi tuntua noin kauhealta. Kuten joku jo sanoi, työelämä on paljon kauheampaa. Opiskelijana on se ja sama himmailla, käyttää opiskelijaetuuksia, käydä kaiken maailman opintoneuvojilla tai skipata luentoja jos ei jaksa.

Työelämässä on valitettavasti tulos tai ulos, töissä pitää käydä jos haluaa palkkaa, jolla maksetaan ruoka, eläminen, asunto ja elämä. Eikä ketää kiinnosta millaisen gradun pieraisit tai miten hyvä opiskelija olitkaan. Opiskeluajasta kannattaa oikeasti nauttia niin kauan kuin sitä kestää. Ihan turhaa stressata kun ketään ei kiinnosta opintomenestyksesi enää sen 2 kk valmistumisesi jälkeen

Töissä on minusta rankempaa, minä ainakin ehdin laiskottelemaan ja harrastamaan ihan eri tavalla maisteriksi opiskellessa mitä töissä. Oletko varma että ala on oikea? Tai onko sinulla muussa elämässä ongelmia?

Ap, kyllä sinä pärjäät, kun olet yliopistolle sisäänkin päässyt ja saanut opintosi jo tuohon vaiheeseen. Onko sinulla nyt tällä hetkellä liian tiivis opinto-ohjelma tai teetkö töitä samalla? Vai onko esim. pieniä lapsia tms. tai muita perhehuolia?

Komppaan edellä kommentoinutta eli hae tukea itsellesi esim. lehtorilta opintoaikatauluihin, opiskelijapastorilta tai -psykologilta keskustelutukea jne. Ihmiset ovat erilaisia, tuossa edellä jollekin oli kaikki helppoa, itselle oli välillä helppoa, välillä vaikeampaa. Älä lannistu!

PS. Graduvaiheeseen on hyviä oppaita esim. Juha T. Hakalalla ja muillakin.

Tunnistan tuon fiiliksen kyllä, itsellä ollut samankaltaista vaikeutta. Mulla oireet liittyy vahvasti uupumiseen. Tein liikaa töitä ja opiskelin tuplanopeudella siinä sivussa niin kauan, että voimat lopahti täysin ja totaalinen stoppi. En pystynyt yhtään mihinkään.

Nyt oon palaillu työelämään osa-aikaisesti, mut opinnoista en saa kiinni. Pelkkä läppärin ääreen istuminen saa sydämen hakkaamaan ja hengityksen kiristymään, tulee lievän paniikkikohtauksen tyylinen tunne.

Apua on vaikea saada. Yths:llä takaisinsoittoaika noin 5 päivää, onneksi mulla on työterveys. Mut en saa sieltäkään apua henkiseen puoleen. Terapia olis varmaan tarpeen, mutta miten sinne pääsee jos lääkäri ei kirjoita lähetettä?

Maisterivaiheeni on ollut painajaista.

Luentokursseja ei ole ollut tarjolla lähes ollenkaan, joten kaikki on tehtävä itsenäisesti opiskellen. Siinä on vain sellainen pieni ongelma, että vaikka vaihtoehtoina pitäisi olla tentti tai essee, osa ei suostu tentteihin vaan haluaa esseen. Joten vaihtoehto on joko tentit kurssin joka ei kiinnosta tai kirjoitat esseen, jonka vaatimukset ovat luokkaa puolikas gradu. Gradusta en edes aloita

Koko maisterivaiheen voi siis tiivistää neliöön: pöytä, tuoli, tietokone ja Word. Plussana graduohjaaja jota ei kiinnosta pätkääkään ohjata.

Kiitos vastauksista. Olen kyllä muutenkin taipuvainen stressiin ja ahdistukseen ihan kaikilla elämän osa-alueilla, että varmaan siihen pitäisi jotain helpotusta etsiä terveydenhuollosta. Pelottaa vaan, että jätän opinnot tässä vaiheessa kesken, kun niin usein mietin lopettamista. ap

Masennuslääkereseptin iskevät käteen. En suosittele, vaikka joillekin ne vissiin toimii. Kyllä sä ne opinnot saat loppuun vaikka väärin päin. Sitten voit miettiä, mitä oikeasti haluat tehdä ja hakeudut sitä kohti työelämässä.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vastauksista. Olen kyllä muutenkin taipuvainen stressiin ja ahdistukseen ihan kaikilla elämän osa-alueilla, että varmaan siihen pitäisi jotain helpotusta etsiä terveydenhuollosta. Pelottaa vaan, että jätän opinnot tässä vaiheessa kesken, kun niin usein mietin lopettamista. ap

Minä olen miettinyt lopettamista siitä asti kun kasassa oli 60 opintopistettä. Nyt on jäljellä yksi kurssi ja gradu enkä ole lähes päivittäisestä miettimisestä huolimatta keksinyt, mikä olisi se muu mitä tekisin, jos lopetan nämä opinnot. Olen jo useamman vuoden vihannut jokaista päivää mutta jokin estää lopettamasta ilman että minulla on selkeä ajatus siitä, mitä teen sen jälkeen kun lopetan opinnot.

Meillä oli ainakin kaikilla tuollaista. Etenkin kun graduja tehtiin. Seminaarissa vaan haukuttiin kaikki työt ja porukka itki niiden jälkeen. Työelämässä paljon kivampaa kuin maisterivaihe. Vertautuu kandi aiheeseen. Hommaa on ja opittavaa, mut ei sellaista riittämättömyyden ja huonouden tunnetta juurikaan.

Itse koin maisterivaiheen paljon kevyempänä kuin kandin, kandin kurssit oli paljon pahempia ja kun kandin oli jo kirjoittanut niin gradu oli parin päivän rutistus.

Ei siis kuulu olla rankkaa, koko yliopisto oli aika leppoisaa puuhastelua.