Lue keskustelun säännöt.
Onko ihan normaalia, että maisterivaiheen opiskelu aiheuttaa aivan järkyttävää stressiä!?
08.04.2022 |
Siis sellaista, että tuntuu kuin pää räjähtäisi ja saisi kohta sydänkohtauksen stressin takia. Luovuttaminen käy mielessä monta kertaa päivässä, ja pelkään, että tuleva työelämä olisi yhtä kamalaa. Kertokaa jotain kokemuksia. Onko minulla väärä ala, tai sitten rahkeet eivät riitä opiskeluun. Opiskelu stressaa niin paljon, että alan raivosiivoamaan kämppää tai raivoleipomaan.
Kommentit (28)
Vierailija kirjoitti:
Minusta on aika outoa, että porukka täällä yleistää onko normaalia vai ei. Eiköhän se riipu aika paljon myös alasta? Toiset on paljon vaativampia kuin toiset. On aloja, joissa maisterius vaatii normaalia korkeampaa älyä, ja on myös sellaisia, joissa pärjää normaalilla maalaisjärjellä.
Ja sitten on niitä, joissa pärjää, jos noudatat samaa poliittista agendaa kuin professorisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista. Olen kyllä muutenkin taipuvainen stressiin ja ahdistukseen ihan kaikilla elämän osa-alueilla, että varmaan siihen pitäisi jotain helpotusta etsiä terveydenhuollosta. Pelottaa vaan, että jätän opinnot tässä vaiheessa kesken, kun niin usein mietin lopettamista. ap
Onhan nämä pari viime vuotta myös olleet erikoisia ja rankkoja. Jos on vielä taipumusta stressiin ja ahdistukseen, niin ei ole ihme, jos pää tuntuu räjähtävän. Kyllä sinä, Ap, työelämässäkin pärjäät, siellä on niin monenlaisia työpaikkoja kuitenkin. On tosi tärkeää luottaa itseensä eikä epäillä itseään koko ajan, se vie voimia. Ja sitä itsevarmuuttakin voi opetella.
Tässä pari kirjavinkkiä, jos kiinnostaa:
Pia Callesenin: Elä enemmän, mieti vähemmän oli mielestäni hyvä, siitä voit saada näkökulmas stressin vähentämiseen.
Minna Sadeniemi, Miikka Häkkinen, Maaria Koivisto, Teemu Ryhänen, Anna-Liisa Tsokkinen : Viisas mieli – opas tunnesäätelyvaikeuksista kärsiville. Myös hyvä opus, Duodecimiltä.
Paljon muutakin hyödyllistä oma-apukirjallisuutta löytyy.
Minulla on DI ja FM paperit. Sanoisin, että DI muuttui loppua kohti helpommaksi, mutta oli alussa erittäin vaativaa kun taas FM (historia) muuttui tasaisesti vaativammaksi. Historian gradu oli huomattavasti vaativampi kuin DI:n lopputyö, jonka suoritin yritykselle ja josta maksettiin myös oikein hyvää palkkaa siinä ohessa. Toki huomionarvoista, että FM oli ensimmäinen tutkintoni ja aloitin DI:n tutkinnon vasta sen jälkeen eli olin jo huomattavasti kypsempi tuossa vaiheessa.
Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä, olen humalassa.
Minulle kävi niin, että rahkeet eivät riittäneet biolääketieteen maisteriksi, niin vaihdoin terveystieteen maisteriksi. Valmistuin ja työllistyin hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Maisterintutkinnon ei pitäisi tuntua noin kauhealta. Kuten joku jo sanoi, työelämä on paljon kauheampaa. Opiskelijana on se ja sama himmailla, käyttää opiskelijaetuuksia, käydä kaiken maailman opintoneuvojilla tai skipata luentoja jos ei jaksa.
Työelämässä on valitettavasti tulos tai ulos, töissä pitää käydä jos haluaa palkkaa, jolla maksetaan ruoka, eläminen, asunto ja elämä. Eikä ketää kiinnosta millaisen gradun pieraisit tai miten hyvä opiskelija olitkaan. Opiskeluajasta kannattaa oikeasti nauttia niin kauan kuin sitä kestää. Ihan turhaa stressata kun ketään ei kiinnosta opintomenestyksesi enää sen 2 kk valmistumisesi jälkeen
Millä alalla noin on? Meillä kyllä opiskeluaikana otetaan jyvät akanoista, ja uran syrjään on kova kilpailu. Todellakaan opiskeluaika ei ollut tuollaista, vaan kurssit piti oikeasti suorittaa ja samaan aikaan tehdä töitä.
Mutta teknisellä alalla on helppo päästä sisään, vaikea päästä ulos. Humanisteilla näköjään kaikki helppoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puurra vaan loppuun asti, näin myöhäisessä vaiheessa ei todellakaan kannata enää luovuttaa! Työpaikkoja on niin monenlaisia, sitten kun on maisteri, eikä kaikki ole yhtä stressaavia kuin opiskelu.
Mä oon täysin masentunut ekan vuoden jälkeen. Nyt väännön gradua täysipäiväisesti aiheesta joka ei kiinnosta kuin ohjaajaani. Päivät pelkkää kotona koneen ääressä istumista. Ei ole ihmistä tarkoitettu istumaan kahdeksaa tuntia, fyysinenkin terveys prakaa. Kyllä käyn pitkillä käveilyillä ja salilla, mutta ei se korvaa koko päivän istumista. Ahdistaa josko joudun valmistuttuani johonkin toimistotyöhön istumaan lisää. Ainakin gradua tehdessä olen todennut, etten ikimaailmassa halua tutkijaksi.
Toisaalta ahdistaa myös se, miten keskeneräinen olen enkä tiedä vieläkään mistään mitään ja syksyllä valmistun ja joudun töihin raakileena. Luulisi viidestä vuodesta jäävän jotain päähän?
Minusta on aika outoa, että porukka täällä yleistää onko normaalia vai ei. Eiköhän se riipu aika paljon myös alasta? Toiset on paljon vaativampia kuin toiset. On aloja, joissa maisterius vaatii normaalia korkeampaa älyä, ja on myös sellaisia, joissa pärjää normaalilla maalaisjärjellä.