Mitä tehdä kun mies ei suostu uskomaan, että minua ei kiinnosta ”perinteiset naisten jutut”?

Vierailija kirjoitti:

Ihminen muuttuu. Itse olin lapsena ja nuorena huono käsitöissä. Käsityötunnit olivat tuskaa ja hikiset kädet pilasivat monta käsityötä. Inhosin suorastaan.

Nyt huomaan ihastelevani lankahyllyjä kaupoissa ja olen kutonut sukkia ja kintaita.

Ennen en oikein viihtynyt maalla ja mökillä. Nyt suorastaan rakastan olla siellä ja puuhailla pikkuhommia.

Tarkoitan, että miltei jokainen jossain vaiheessa luulee itsestään, että en tykkää tuosta enkä tuosta, en suostu tuollaiseen varmaan ikinä.

Mutta aika tekee monesti tehtävänsä, ihminen jotenkin pehmenee. Myös elämäntilanteet muuttuvat ja ihminen muuttuu joko suosiolla tai huomaamattaan.

Aloittaja on vielä melko nuori, oletan. Nuorena on helposti ehdoton eikä edes kunnolla tunne itseään. Odottele rauhassa. Kyllä se kaikki siitä tasaantuu ja tasaannut itsekin.

Jos ei elämä muuta opeta niin hiljaa kävelemään.

Joo siis, olen minäkin muuttunut todella paljon ikäni aikana tähän 40. ikävuoteen mennessä, mutta kertaakaan a) en ole muuttunut perinteisistä naistenjutuista tykkääväksi ja b) kertaakaan en ole muuttunut lapsia haluavaksi.

Mikä on muuttunut on se, että olen tullut siihen tulokseen, että avioliitto onkin ihan jees, vaikka olin sitä vastaan. Olen tullut vähemmän suorituskeskeiseksi. Olen tullut tunteellisemmaksi ja pehmeämmäksi. Olen alkanut panostaa enemmän itseeni ja pistänyt terveitä rajoja epäterveille asioille ja ihmisille.

Mutta edelleenkään en ole maaseudun puutarhamöyrinnästä nauttiva, pullantuoksuinen, lapsista nauttiva, ruokaa laittava, siivoilemisesta intoileva, käsitöitä rakastava ihmissuhdeihminen - ja mitä muita ihmeellisiä naisstereotypioita on olemassa. Kasvoin maalla, ei kiitos sinne enää. Osaan laittaa hyvää ruokaa ja leipoa, ei kiinnosta.

Ihanaa, että sinä olet löytänyt uusia puolia itsestäsi! Ei ole mitenkään omituista, jos jossain vaiheessa muuttuukin ääripäästä/asiasta toiseksi, mutta ei sitä pidä minään totuutena toitottaa kaikille, että "Kun minäkin nuorena, niin kyllä sinäkin varmana. Kun minulle kävi näin, niin kyllä sinullekin käy. Kun minä pidän tästä ja olen tällainen, niin sinäkin olet varmasti, et vain ole hyväksynyt/löytänyt sitä itsestäsi vielä."

Ollaan me vaan sellaisia kuin ollaan puuttumatta toisten ihmisten olemassaolon muotoihin ja arvoihin.

Vierailija kirjoitti:

Minun mies on "perinteisestä" kodista lähtöisin. Syntynyt 60-luvulla. Ei odota minulta mitään perinteitä. Saan käydä töissä, jos haluan ja haluankin. Mies laittaa ruokaa siinä missä minäkin. Kattaa pöytää, kahvit keittää vieraille, kerää astiat ja laittaa koneeseen. Auttaa leipomisessa mm. pyörittää pullat jos on kotona. Siivoaa, pesee pyykkiä.

Minä myös kudon niitä sukkia. En juorua puhelimessa, en ole käynyt mamma kerhoissa en viihdy tyttöjen illassa. Olen perhekeskeinen. Niin ja kukkapenkkejä tehdään yhdessä, minun toiveesta joista mieheni tupisee, auttaa kuitenkin.

Mitä ap haluat nyt kertoa tällä "perinteisellä" naisella? Koska mielestäni noilla ei ole mitään tekemistä perinteiden kanssa. On persoona kysymys.

'Saan käydä töissä, jos haluan'...Saan? toivottavasti oli vain ajattelematon verbivalinta.Tökkii siitä huolimatta tosi pahasti. Kuka nykyaikana on tyytyväinen siitä, että mies antaa luvan tehdä jotain?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihminen muuttuu. Itse olin lapsena ja nuorena huono käsitöissä. Käsityötunnit olivat tuskaa ja hikiset kädet pilasivat monta käsityötä. Inhosin suorastaan.

Nyt huomaan ihastelevani lankahyllyjä kaupoissa ja olen kutonut sukkia ja kintaita.

Ennen en oikein viihtynyt maalla ja mökillä. Nyt suorastaan rakastan olla siellä ja puuhailla pikkuhommia.

Tarkoitan, että miltei jokainen jossain vaiheessa luulee itsestään, että en tykkää tuosta enkä tuosta, en suostu tuollaiseen varmaan ikinä.

Mutta aika tekee monesti tehtävänsä, ihminen jotenkin pehmenee. Myös elämäntilanteet muuttuvat ja ihminen muuttuu joko suosiolla tai huomaamattaan.

Aloittaja on vielä melko nuori, oletan. Nuorena on helposti ehdoton eikä edes kunnolla tunne itseään. Odottele rauhassa. Kyllä se kaikki siitä tasaantuu ja tasaannut itsekin.

Jos ei elämä muuta opeta niin hiljaa kävelemään.

Joo siis, olen minäkin muuttunut todella paljon ikäni aikana tähän 40. ikävuoteen mennessä, mutta kertaakaan a) en ole muuttunut perinteisistä naistenjutuista tykkääväksi ja b) kertaakaan en ole muuttunut lapsia haluavaksi.

Mikä on muuttunut on se, että olen tullut siihen tulokseen, että avioliitto onkin ihan jees, vaikka olin sitä vastaan. Olen tullut vähemmän suorituskeskeiseksi. Olen tullut tunteellisemmaksi ja pehmeämmäksi. Olen alkanut panostaa enemmän itseeni ja pistänyt terveitä rajoja epäterveille asioille ja ihmisille.

Mutta edelleenkään en ole maaseudun puutarhamöyrinnästä nauttiva, pullantuoksuinen, lapsista nauttiva, ruokaa laittava, siivoilemisesta intoileva, käsitöitä rakastava ihmissuhdeihminen - ja mitä muita ihmeellisiä naisstereotypioita on olemassa. Kasvoin maalla, ei kiitos sinne enää. Osaan laittaa hyvää ruokaa ja leipoa, ei kiinnosta.

Ihanaa, että sinä olet löytänyt uusia puolia itsestäsi! Ei ole mitenkään omituista, jos jossain vaiheessa muuttuukin ääripäästä/asiasta toiseksi, mutta ei sitä pidä minään totuutena toitottaa kaikille, että "Kun minäkin nuorena, niin kyllä sinäkin varmana. Kun minulle kävi näin, niin kyllä sinullekin käy. Kun minä pidän tästä ja olen tällainen, niin sinäkin olet varmasti, et vain ole hyväksynyt/löytänyt sitä itsestäsi vielä."

Ollaan me vaan sellaisia kuin ollaan puuttumatta toisten ihmisten olemassaolon muotoihin ja arvoihin.

40-vuotiaana minäkin vielä luulin yhtä ja toista. Sanoin jopa ääneen vahvasti montaa asiaa. Olin ihan varma niistä ja luulin, että näinhän sen pitääkin olla. Olin myös hyvin mustavalkoinen. Varmaan olin myös aika ärsyttävä ihminen.

Nyt jälkeenpäin huvittaa tämä entinen, oma, ehdoton ja kaikkitietävä itseni.

Elämässä on vain joskus pakko loiventaa, ihan oman itsensä sekä kanssaeläjien vuoksi. Vastaantuleminen on palkitsevaa. Ensin luulee, että se ottaa jotain itseltä tai itsestä pois.

Mutta sitten huomaa, että usein onkin päinvastoin. Sen myötä saattaa myös saada jotain lisää elämäänsä.

Minusta olisi ollut yosi surullista jos olisin jäänyt sille asteelle mitä olin nuorempana.

Nyt on hienoa huomata mitä kaikkea uutta, erilaista ja uusia näkökulmia on oppinut ottamaan vastaan. Näitä en olisi kokenut jos olisin "jumittunut" vanhaan.

Olisin paljon yksipuolisempi ja suvaitsemattomampi ihminen ellei elämä ja myös ihmissuhteet olisi koulinneet minua.

Jopa luulot omasta erityisyydestä ja erinomaisuudesta ovat tippuneet.

Vielä niitä on, ihan riittämiin, mutta osaan jo nauraa itselleni.

Kyllä me ihmiset olemme keskenämme hyvinkin erilaisia. Mutta pitää vaan sukkuloida ja yrittää mahdollisimman vähin "vänkäyksin" elellä. Helpommalla pääsee itse ja ne muut lähimmät ihmiset.

Miehillä joillakin tuntuu edelleen olevan sellainen käsitys, että nainen siivoaa, laittaa ruokaa ym. Ja mies ajattelee, että pääsee vähemmällä, kun hänelle eivät nämä ns.  naisten "jutut" kuulu. Mutta yhteiskunnan rakenteet muuttuneet niin paljon, kun nainen myös käy töissä, niin minusta myös miehen pitää osallistua saman verran. Jos ette pääse sopimukseen kodin hoitamisesta ym. asioista, niin pitää palkata muuta apuvoimaa ulkopuolelta.  Ei käy ainakaan minulle, että olen jokin "kodin hengetär", koska minulla on myös oma elämä ja haluan paljon myös omaa aikaa itselleni, harrastuksille ja muille asioille. Ja halusin myös mahdollisuuden lukea kirjoja, opiskella ja tutkia asioita, käydä luonnossa, maalata ym. Jos mies ei osaa arvostaa minua sellaisena kuin olen, niin lähden kävelemään pois. Kautta historian vain miehet ovat tehneet töitä kodin ulkopuolella ja koti jäänyt naisten tehtäväksi. Mutta ei enää, kiitos. 

Tämä voi liittyä siihenkin, että lapsen saaminen koettelee parisuhdetta. Tilanteen aiheuttama turhautuminen purkautuu valittamalla asioista, jotka ärsyttää/on alkaneet ärsyttää. Ja kyllä kumppanilta vanhempana edellyttää ihan eri ominaisuuksia kuin puolisolta parisuhteessa. Tai ainakin itse näen, että siivous, ruuat, lastenhoito, lasten asiat pitäisi hoitaa asiallisesti ja tasapuolisesti kiinnosti se tai ei, omalla ajalla voi toteuttaa itseään.

Mulla on kahden pienen lapsen kanssa omaa aikaa työmatkat, muun oman ajan nukun. Ehkä joskus helpottaa.

Oletko vaatinut minkäänlaista selitystä tälle käytökselle? Koska tässähän on kyse siitä, että MIES on muuttunut, sinä et. Kysy, että miksi hän yhtäkkiä on alkanut odottaa että sinä muuttuisit etkä ole hyvä tuollaisena, kuin olet koska siltä tilanne sinusta tuntuu.

Mies yrittää tehdä toisintoa omasta lapsuudestaan, tai ihannekuvastaan äidistä, pakottaa sinut haluamaansa ihannemalliin?

Sellainen ei ole kovin realistista eikä järkevää. Yritä herätellä hänet tästä lapsen saannin aiheuttamasta harhasta.

Vierailija kirjoitti:

Oletko vaatinut minkäänlaista selitystä tälle käytökselle? Koska tässähän on kyse siitä, että MIES on muuttunut, sinä et. Kysy, että miksi hän yhtäkkiä on alkanut odottaa että sinä muuttuisit etkä ole hyvä tuollaisena, kuin olet koska siltä tilanne sinusta tuntuu.

Vaikea uskoa, että mies olisi todellisuudessa muuttunut. Joko hän on salannut nämä toiveensa naisestaan, tai sitten se on tullut painostuksena sukulaisilta, jos mies on aivan tossukka ja häpeää tehokasta ja kykenevää naistaan.

Tai ehkä jotkut miehet kuvittelevat, että heidän puolisostaan tulee lasten hankinnan jälkeen joku pullantuoksuinen pyhimysäiti tai jopa hänen oman äitinsä korvike.

Tämä myrkyllinen naiskäsitys naisesta automaattisena ja luonnollisena hoivaaja vaikuttaa suoraan yhteiskunnassa siihen, että naisaloilla on huono palkkaus, koska ne ovat selkeästi naisten hoivaan ja auttamiseen liittyviä sisäisen palon ilmentymiä. Ei siis töitä, vaan nainen söpösti toteuttaa siinä itseään ja naisellista puoltaan aina ja joka tapauksessa.

Aloilla, joille alkaa siirtyä naisia (ala naisistuu), myös palkkakehitys ja palkan taso alkaa hiljalleen tippua.

Mitäpä sitä naisille töistä maksamaan. Nehän on ohjelmoitu palvelemaan ja niillä on sisäinen halu auttaa, joka riittää palkaksi :D Parisuhteessa tämä riittää naiselle onnelliseen suhteeseen eli kunhan hän saa toteuttaa tätä luontaista hoivaajaa mieheensä ja/tai lapsiinsa, muuta nainen ei tarvitse.

Oletko erakko ja yksinviihtyvä.

Onko miehellä mieskavereita. 

kumpikaan ei selvinnyt aloituksesta.

Minulla on ollut samanlainen tilanne. Erehdyin aika nopeasti naimisiin miehen kanssa, jolta paljastuikin aika pian tosi kaavamainen käsitys miesten ja naisten rooleista. Vaikka en ollut alussa millään tavalla piilotellut omia kiinnostuksen kohteita tai omaa olemusta. Muun muassa ruuanlaittoinnon puutteestani mies sai lukea deittipalvelun profiilista jo ennen kuin koskaan edes tavattiin! Silti oli aivan ihmeissään, kun tämä asia sitten osoittautuikin ajan mittaan ihan todeksi. Useampi vuosi oltiin naimisissa ja mies paljastui ihka oikeaksi narsistiksi kaikkine ongelmallisine piirteineen. Tämä kyvyttömyys ja haluttomuus tutustua minuun ihan oikeasti osoittautui vain osaksi isompaa ongelmavyyhtä. Mies ei vaan ollut kiinnostunut minusta ihmisenä. Häntä vei omat tarpeet ja omat mielikuvat ja fantasiat siitä, millaista parisuhteen tulisi olla. Hirmuisen surullinen oli tämä meidän stoori moneltakin kannalta...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen ihan samanlainen!

Ei kiinnosta pätkääkään jotkut pitkät juorupuhelut ja tupperikutsut!

Mutta mies ei ole kyllä ikinä valittanut tästä, enkä ymmärrä miksi sun mies valittaa.

Mitä se siis haluaa? Ja miksi sille on niin tärkeää että sä istuisit jossain mammakerhossa? Hänhän voi itse mennä johonkin perhekerhoon jos haluaa :)

Heh. Sanoin miehelle että mene itse sinne mammakerhoon ja mammakävelylle jos ne sinulle niin tärkeitä on, kyllä ne mammat sinne yhden miehen mukaan ottaa jos kauniisti pyydät. Loukkaantui. Ap

Vauvaa hoitava mies on ollut aina hottista hiekkalaatikolla ja mammakerhossa. Varo ettei mene ja löydä sitten sitä mieleistään äitipotentiaalia.

Vierailija kirjoitti:

Miksi olet halunnut perustaa perheen, jos olet noin äitiydenvastainen? 

Mitä tuossa ap:n alussa oli äitiyden vastaista...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen ihan samanlainen!

Ei kiinnosta pätkääkään jotkut pitkät juorupuhelut ja tupperikutsut!

Mutta mies ei ole kyllä ikinä valittanut tästä, enkä ymmärrä miksi sun mies valittaa.

Mitä se siis haluaa? Ja miksi sille on niin tärkeää että sä istuisit jossain mammakerhossa? Hänhän voi itse mennä johonkin perhekerhoon jos haluaa :)

Heh. Sanoin miehelle että mene itse sinne mammakerhoon ja mammakävelylle jos ne sinulle niin tärkeitä on, kyllä ne mammat sinne yhden miehen mukaan ottaa jos kauniisti pyydät. Loukkaantui. Ap

Vauvaa hoitava mies on ollut aina hottista hiekkalaatikolla ja mammakerhossa. Varo ettei mene ja löydä sitten sitä mieleistään äitipotentiaalia.

Eiköhän se olis aloittajan etu, jos mies paljastuis pettäjäksi. Seuraavakin äitipotentiaali sitten vaihtuisi kivasti taas nuorempaan hottikseen kun lapset on tarpeeksi vanhoja jne.

Tuollaista ei siis kannata pelätä, pääsee vaan eroon pettäjästä jos lähtee karkuun jo jossain leikkipuistossa:D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta vähän tuntuu, että aloittaja haluaa vähän niinkuin tehdä numeroa omasta erityisyydestään.

Nykyäänhän kaikki "erityisyys" on suosittua ja trendikästä.

Tavalliset ihmiset ovat tylsiä. Siis näiden erityisten mielestä.

Anna miehen puheiden mennä ohi korvien. Miksi se vaivaa kun tunnut ja nimeenomaan haluat noin vahvasti kuitekin olla sellainen kuin olet.

Eikö olekaan aitoa kuitenkaan.

Mulle tuli aloituksesta ihan sama fiilis. Tuttupiirissä muutama vastaava insinöörinainen ja ovat niin erilaisia. Rohkeita, itsenäisiä, avarakatseisia. Sitten kun lähdetään vaikka reissuun niin voi taivas kun palvelusta, ruokavaliosta, kiinnostuksen kohteista ja aikataulusta tulee kitinää, huomaa kuinka rajoittunut heidän maailmansa oikeasti on. Joo, ei ollut aamiaisella kauramaitoa niin onhan se syy murjottaa ja pilata muiden aamiainen.

En enää lähde mihinkään noiden kahden kanssa. Oman miehen kanssa on paljon hauskempia ja stressittömämpiä reissuja kuin katsoa nurinpäin olevaa naamaa päivätolkulla. Ja kuunnella kuinka heitä ei heidän parisuhteessaan arvosteta niin kuin he haluaisivat itseään arvostettavan. Käsittääkseni he eivät ole järjestetyissä parisuhteissa vaan puoliso on ollut ihan oma valinta.

Tää kuulostaa taas ihan siltä itsekkään "minä ostan kukkasen parvekkeelle" -naisen kylmäkiskoiselta ja ylimieliseltä valitukselta. Sama normaalielämästä irtaantuneen ihmisen arvostelelu käynnissä ainakin. "Minäminäminä, minä haluan, minä kyllä menen ja teen".  Tämmönen ylimielinen mutruhuuli ois aivan kauhee kaveri. Ei pätkääkään empatiaa ja luultavasti vähän liikaa rahaa tai aikaa kyylätä toisia nenänvartta pitkin. 

Vierailija kirjoitti:

Tämä myrkyllinen naiskäsitys naisesta automaattisena ja luonnollisena hoivaaja vaikuttaa suoraan yhteiskunnassa siihen, että naisaloilla on huono palkkaus, koska ne ovat selkeästi naisten hoivaan ja auttamiseen liittyviä sisäisen palon ilmentymiä. Ei siis töitä, vaan nainen söpösti toteuttaa siinä itseään ja naisellista puoltaan aina ja joka tapauksessa.

Aloilla, joille alkaa siirtyä naisia (ala naisistuu), myös palkkakehitys ja palkan taso alkaa hiljalleen tippua.

Mitäpä sitä naisille töistä maksamaan. Nehän on ohjelmoitu palvelemaan ja niillä on sisäinen halu auttaa, joka riittää palkaksi :D Parisuhteessa tämä riittää naiselle onnelliseen suhteeseen eli kunhan hän saa toteuttaa tätä luontaista hoivaajaa mieheensä ja/tai lapsiinsa, muuta nainen ei tarvitse.

Niinpä. Jännästi kuitenkin kun sanotaan että miehet on luontaisesti (virheellisesti toki) kiinnostuneita ja vihkiytyneitä tekniikkaan ja koneisiin niin niistä kuitenkin maksetaan kunnolla palkkaa. Miksi jos se on miehen luontainen kutsumus?

Vierailija kirjoitti:

Minä olen samanlainen (paitsi tykkään sisustaa, mutta siinäkin mun maku on aika epätavallinen, esim. tykkään laitella eläinten luita vitriinikehyksiin ja seinälle...) ja ei ole ikinä ollut kellekään ongelma. En minä tajua miksi ihminen ei saisi tehdä asioita joista se tykkää, oli sitten vanhempi tai lapseton. 

Nää luut on ihan huippua!

Vierailija kirjoitti:

Perheellisyys on tullut miehelle kriisinä. Jotkut käsittelevät kriisiä kuvittelemalla mitä kaikkea heillä voisi olla sen sijaan että osaisivat arvostaa sitä mitä oikeasti on. Yleensä ei osata reflektoida omaa itseä ja omia tunteita vaan aletaan vaatia kumppanilta muutosta. Mies tarvitsee ammattiapua tämän ratkaisemiseksi.

Onko alitajuisesti hakemassa turvallisuutta äitinsä kaltaisesta naisesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa outo tyyppi. Ei kestä naista sellaisena kuin hän on, vaan haluaa jonkun koriste-esineen. Mä tykkään naisten jutuista, mutta luonteeltani olen "miesmäinen". Tykkään heittää läppää, en juoruta ja kaakattaa. Tuntuu, että välillä omaakin miestä harmittaa, kun en ole luonteeltani tarpeeksi pehmeä hänen makuunsa. Mutta ei nyt noin näkyvästi pahoita mieltään.

Koko ajanko heität läppää? Sinun mielestäsi kaikki muut naiset kaakattaa ja juoruaa. Itte oot vähän erilainen nainen.

Heh juuri tuo kirjoittamasi kommentti todistaa, mitä on naisten turhanpäiväinen kaakatus. Puretaan tätä vähän osiin, niin yksinkertaisempikin tajuaa.

- "Koko ajanko heität läppää?". En. Sanoinko näin? On muitakin tyylejä kommunikoida kuin läpänheitto ja juoruilu. Kuten syvälliset keskustelut, asioiden analysointi, toisten kuunteleminen jne

- "Sinun mielestäsi kaikki muut naiset kaakattaa ja juoruaa." En sanonut missään vaiheessa näin. Jos kiihkoraivoltasi pystyisit hetken keskittymään, huomaisit, että viittasin lähinnä siihen kuinka turhanpäiväisten asioiden jauhaminen, juoruaminen ja liioittelu (kaakatus, tai miksi haluatkaan sitä kutsua), mielletään naisten tyyliksi kommunikoida ja rennompi keskustelu miesten jutuksi. En minä sitä päätä miten päin nämä menee.

- "Itte oot vähän erilainen nainen". No kuule ehkä olenkin. Ainakin siltä osalta, että tulee välillä todella epämukava olo kun kaverit rääpii toisten asioita ja jopa kertoo muiden salaisuuksia, kun on vaan pakko päästä avautumaan, liioittelemaan, ihmettelemään, spekuloimaan. Mua ei paljon muiden skandaalit kiinnosta.

Vinkki sulle: opettele lukemaan äläkä vedä jauhoja p*lluun joka saakutin sanasta. Tai no, se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.

Ei kalahtanut, ja osaan lukea. Menee jopa viikkoja välillä, että tapaan jonkun ystävän/sukulaisen, jonka kanssa kaakattaa ja juoruta (sinun ilmaisu toisten keskustelusta). Näitä hetkiä kyllä jaksaa odottaa, kun tietää saavansa paljon henkistä hyvää hyvästä seurasta. Puolison kanssa on kyllä tosi mukavaa, ja kaakatetaan ja juorutaan (sinun ilmaisu keskustelusta) paljon. Puolituttujen kanssa keskustelu jää pinnalliselle tasolle.

Karenit taas hauskuuttaa palstalla keskenään tapellessaan xD