Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä kun mies ei suostu uskomaan, että minua ei kiinnosta ”perinteiset naisten jutut”?
Ollaan naimisissa ja meillä on yksi lapsi. Jo seurustelun alussa tein miehelle selväksi, että en ole sellainen, joka vastaisi ”perinteistä naiskuvaa”. Eli minua ei kiinnosta tyttökaverin luona järjestetyt tyttöjen illat, parvekekukkien istuttaminen, sukulaisnaisten kanssa puhelimessa höpöttely, jatkuva kodin laittaminen ja sisustelu, kauneudenhoitoillat, anopin kanssa loputtomat kahvittelut vauvanvaatteista ja käsitöistä jutellen jne. Saatte varmaan kiinni ideasta. Vaan olen aika päinvastainen ihminen. Enkä tarkoita nyt että olisin jotenkin erilainen kuin muut naiset, vaan että en yhtään vastaa tuollaista naiskuvaa. Rehellisesti en edes tiedä vastaako sitä naiskuvaa monikaan nainen Suomessa.
Olin siinä käsityksessä että mies ymmärsi, että en ole tuollainen, ja luulin että hän ihan näkikin sen minun tekemisistä ja olemisista. Mutta nykyään asiasta tulee jatkuvaa väärinkäsitystä ja mies tuntuu usein pettyvän kun minua ei voisi vähempää kiinnostaa olla tuollainen. Minkähän takia hän edes minun kanssa halusi naimisiin ja perheen… Miksi ei seurusteluaikana kertonut, että hän ei hyväksykään minua sellaisena, että en vastas tuota naiskuvaa? Vai sekosiko hän jotenkin lapsen saamisesta ja kuvitteli että muutun perinteiseksi sukurakkaaksi kodinhengettäksi, joka viettää päivänsä mammakerhoissa ja mamma-vaunukävelyillä? En todellakaan muuttunut, miksi olisin. Jatkuvaa skismaa tulee tästä aiheesta nyt kotona :( .
Kommentit (611)
En ole kodinhengetär, mutta varmaan alkaisin lapsen myötä. Haluaisin opettaa lapselle kaikkea leikin varjolla, joten varmaan leivottaisiin lapsen kanssa yhdessä, laitettaisiin kukkia ja käytäisiin jossain kerhossa, jotta lapsi tutustuisi uusin kavereihin jne...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivätkö ihmiset osaa enää keskustella asioista ja ilmiöistä, vaikka ne omia kiinnostuksen kohteita olisikaan tai kosketa omaa elämää sen kummemmin? Onko keskusteluaiheet rajattu juuri niihin mikä itseä kiinnostaa? Normaalit keskusteluthan yleensä polveilevat asiasta toiseen, joten luulisi että mielenkiintoisia keskustelunaiheita riittää. Itse pystyn keskustelemaan esim. meikeistä, vaikka en niitä itse käytäkään. Ettekö osaa yhtään asettua keskustelukumppanin asemaan?
Mä en ainakaan osais keskustella sellaisesta, mistä mulla ei ole hajuakaan. Jos alkaa keskustelu vaikka jostain televisio-ohjelmista, joista olen kuullut vain nimen ja toiset puhuu siitä sisällöstä innoissaan, niin miten sellaiseen keskusteluun voisi osallistua? Pyytäisinkö niitä toisia kertomaan siitä ohjelmasta, että mistä se kertoo tai mikä siinä on ideana? Eikö se olisi niille toisille vähän tylsää? Ja tulisko siitä taivastelua, että etkö sä ole katsonut sitä ohjelmaa? Seuraavaksi ne kysyis mitä mä sitten katson ja kertoisin et katon vaan Areenasta läppärillä jotain A-studioita ja sit tykkään katsoa aina Jälkipörssin ja Leena Mörttinen on mun suosikki ja tykkään myös Jälkiviisaista ja nyt hiljattain löysin jälkikaronkan, joka on tosi hyvä ja siinä on välillä Samuli Siltanen, ettekö te kato näitä koskaan? Tulisko siinä vaan sellanen vaivautunu hiljaisuus?
Miten meikeistä pystyy keskustelemaan, jos ei tiedä niistä mitään? No voisin ehkä kysyä, et kauanko teillä menee meikkaamiseen ja montako eri tuotetta käytätte. Ja miten saatte motivoitua itsenne sellaiseen? Ja paljonko ne maksaa vuositasolla, oletteko yhtään laskenu?
Monien ihmisten kanssa pystyy kyllä juttelemaan asioista ja ilmiöistä, mutta jos joutuu tällaiseen seuraan, missä ne asiat ja ilmiöt on Instaa, bloggaajia ja kotimaisia tv-sarjoja, niin en osaisi tuollaisiin keskusteluihin kyllä osallistua. En osaisi osallistua silloinkaan, jos sattuisi seurue jossa kaikki on vaikka saman alan tutkijoita ja he keskustelisivat innokkaasti omasta työstään. Mutta tällainen keskustelu olisi ainakin mielenkiintoista kuunneltavaa.
Niin ei kaikki vaan ole sillä tavoin sosiaalisesti taitavia että osaisi keskustella monipuolisesti eri asioista. Se on ihan normaalia. Mutta hyvin vaikea siihen on oppiakaan jos ei edes yritä ja tyrmää sen jo ajatuksen tasolla niinkuin juuri teit. Loppujen lopuksi kyseessä on kuitenkin taito jonka voi oppia, jos avoimin mielin juttelee eri ihmisten kanssa.
En oikein ymmärrä ongelmaa. Meillä palkattiin täysipäiväinen kodinhoitaja siinä vaiheessa kun vanhin lapsistamme oli 1.5v. Hän tekee käytännössä kaikki kotiin liittyvä työt siivouksesta ruoanlaittoon ja silittämiseen. Meille vanhemmille jää aikaa ihan erilailla elämästä nauttimiseen. Tästä vapaudesta maksamme kokonaisuudessaan 3400e/kk, joka ei mielestäni ole summa eikä mikään vapaudesta ja nautinnosta. Lapset ovat olleet todella kiitollisia, kun vanhemmilla on ollut todella paljon aikaa viettää heidän kanssaan ja lisäksi koti on aina siisti, ruoka pöydässä ja sängyt pedattu. En ymmärrä miksi vastavaa järjestelyä ei Suomessa juuri muilla ole, mutta ulkomailla hyvin yleistä?
N43 kirjoitti:
En oikein ymmärrä ongelmaa. Meillä palkattiin täysipäiväinen kodinhoitaja siinä vaiheessa kun vanhin lapsistamme oli 1.5v. Hän tekee käytännössä kaikki kotiin liittyvä työt siivouksesta ruoanlaittoon ja silittämiseen. Meille vanhemmille jää aikaa ihan erilailla elämästä nauttimiseen. Tästä vapaudesta maksamme kokonaisuudessaan 3400e/kk, joka ei mielestäni ole summa eikä mikään vapaudesta ja nautinnosta. Lapset ovat olleet todella kiitollisia, kun vanhemmilla on ollut todella paljon aikaa viettää heidän kanssaan ja lisäksi koti on aina siisti, ruoka pöydässä ja sängyt pedattu. En ymmärrä miksi vastavaa järjestelyä ei Suomessa juuri muilla ole, mutta ulkomailla hyvin yleistä?
Et näköjään ymmärrä! KAIKILLA EI TODELLAKAAN OLE RAHAA TOLLASEEN!
Ootko vähän yksinkertainen?
Minusta vähän tuntuu, että aloittaja haluaa vähän niinkuin tehdä numeroa omasta erityisyydestään.
Nykyäänhän kaikki "erityisyys" on suosittua ja trendikästä.
Tavalliset ihmiset ovat tylsiä. Siis näiden erityisten mielestä.
Anna miehen puheiden mennä ohi korvien. Miksi se vaivaa kun tunnut ja nimeenomaan haluat noin vahvasti kuitekin olla sellainen kuin olet.
Eikö olekaan aitoa kuitenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ovat itsekkäitä ja minäkeskeisiä. Eihän maailma kuitenkaan pyöri teidän navan ympärillä. Jos joku kavereistani kutsuu minut tyttöjeniltaan niin lähden mielelläni, kaverisuhteita ylläpidetään ja se tuottaa iloa useammalle ihmiselle. En halua olla se porukan ilonpilaaja. Parvekkeelle ostan jonkun kukan keväällä, se on silmille ilo. Laitan aamiaisen tai päivällisen perheelle koska rakastan läheisiäni. Jos minua väsyttää niin pyydän miestäni laittamaan ruuan.
Kannattaa keskittyä elämässä ja parisuhteessa siihen, mikä on hyvin eikä vatvoa joutavia asioita. Luovu itsekeskeisyydestä ja tuo iloa läheisillesi. Miksi muuten olisit parisuhteessa?
Hyyh mitä sontaa.
"Mä nyt olen tämmönen, niin tottakai mun prinssi / prinsessamaailmassa kaikki on samanlaisia. Muu on vain oikuttelua. Introverttiudesta oppii eroon harjoittelemalla, masentuneen pitää vain piristyä, leskeksi jääneen lakata valittamasta ja pokata uusi. Talo paloi niin eikun rakentamaan uutta."
Ällöä nykyisen itsekkään inhorealistisen ja kylmäkiskoisen diivan puhetta.
Ei kannata vääntää pateettisesti, väännät sanojani väärään suuntaan. Elämänkokemus opettaa, että aika on lyhyt, kuolema korjaa sinut hetkessä, jolloin soitat suutasi kädet puuskassa kuin Justiina vanhoissa Suomi-Filmin elokuvissa.
Mitähän mielestäsi ihmisen pitäisi tehdä kun talo palaa, jäädä raunioille haukkumaan muita prinssiksi ja prinsessoiksi? ”Kun ette ymmärrä mua ja mun vaikeeta elämää…” Hei maailmassa tapahtuu nyt isoja, vaikeitakin asioita niin koita päästä parvekekukista yli.
Kasva ihmisenä ja ymmärrä, että niitä samoja vaikeuksia on kaikilla muillakin ihmisillä mutta he eivät jää vellomaan niihin asioihin vaan pyrkivät elämään hyvää elämää ja arvostamaan asioita, joita heillä on. Otetaanpa ne asiat sinulta pois niin miltä sitten tuntuu…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivätkö ihmiset osaa enää keskustella asioista ja ilmiöistä, vaikka ne omia kiinnostuksen kohteita olisikaan tai kosketa omaa elämää sen kummemmin? Onko keskusteluaiheet rajattu juuri niihin mikä itseä kiinnostaa? Normaalit keskusteluthan yleensä polveilevat asiasta toiseen, joten luulisi että mielenkiintoisia keskustelunaiheita riittää. Itse pystyn keskustelemaan esim. meikeistä, vaikka en niitä itse käytäkään. Ettekö osaa yhtään asettua keskustelukumppanin asemaan?
Mä en ainakaan osais keskustella sellaisesta, mistä mulla ei ole hajuakaan. Jos alkaa keskustelu vaikka jostain televisio-ohjelmista, joista olen kuullut vain nimen ja toiset puhuu siitä sisällöstä innoissaan, niin miten sellaiseen keskusteluun voisi osallistua? Pyytäisinkö niitä toisia kertomaan siitä ohjelmasta, että mistä se kertoo tai mikä siinä on ideana? Eikö se olisi niille toisille vähän tylsää? Ja tulisko siitä taivastelua, että etkö sä ole katsonut sitä ohjelmaa? Seuraavaksi ne kysyis mitä mä sitten katson ja kertoisin et katon vaan Areenasta läppärillä jotain A-studioita ja sit tykkään katsoa aina Jälkipörssin ja Leena Mörttinen on mun suosikki ja tykkään myös Jälkiviisaista ja nyt hiljattain löysin jälkikaronkan, joka on tosi hyvä ja siinä on välillä Samuli Siltanen, ettekö te kato näitä koskaan? Tulisko siinä vaan sellanen vaivautunu hiljaisuus?
Miten meikeistä pystyy keskustelemaan, jos ei tiedä niistä mitään? No voisin ehkä kysyä, et kauanko teillä menee meikkaamiseen ja montako eri tuotetta käytätte. Ja miten saatte motivoitua itsenne sellaiseen? Ja paljonko ne maksaa vuositasolla, oletteko yhtään laskenu?
Monien ihmisten kanssa pystyy kyllä juttelemaan asioista ja ilmiöistä, mutta jos joutuu tällaiseen seuraan, missä ne asiat ja ilmiöt on Instaa, bloggaajia ja kotimaisia tv-sarjoja, niin en osaisi tuollaisiin keskusteluihin kyllä osallistua. En osaisi osallistua silloinkaan, jos sattuisi seurue jossa kaikki on vaikka saman alan tutkijoita ja he keskustelisivat innokkaasti omasta työstään. Mutta tällainen keskustelu olisi ainakin mielenkiintoista kuunneltavaa.
Niin ei kaikki vaan ole sillä tavoin sosiaalisesti taitavia että osaisi keskustella monipuolisesti eri asioista. Se on ihan normaalia. Mutta hyvin vaikea siihen on oppiakaan jos ei edes yritä ja tyrmää sen jo ajatuksen tasolla niinkuin juuri teit. Loppujen lopuksi kyseessä on kuitenkin taito jonka voi oppia, jos avoimin mielin juttelee eri ihmisten kanssa.
Kyllä aikuinen ihminen pystyy keskustelemaan erilaisista arkisista asioista. Myös tajuaa muuttaa keskustelun suuntaa sen mukaan kuka ja minkäikäinen ihminen on keskustelukumppanina.
Jotkut korkealentoiset tai erityisosaamista vaativat aiheet ovat eri.
Esimerkiksi jos ihminen keskustelee 80-vuotiaan mummonsa kanssa tai 17-vuotiaan nuoren kanssa. Keskustelun ja kiinnostuksen aiheet ovat hiukan eri. Toki kummankin kanssa voi puhua samojakin asiota, ihan mukavaa sekin.
Mutta mummoa tuskin kiinnostaa viimeisimmät meikit tai nuorta ihmistä mikä hänellä on ollut viimeisin verenpaineen lukema, nyt esimerkiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta vähän tuntuu, että aloittaja haluaa vähän niinkuin tehdä numeroa omasta erityisyydestään.
Nykyäänhän kaikki "erityisyys" on suosittua ja trendikästä.
Tavalliset ihmiset ovat tylsiä. Siis näiden erityisten mielestä.Anna miehen puheiden mennä ohi korvien. Miksi se vaivaa kun tunnut ja nimeenomaan haluat noin vahvasti kuitekin olla sellainen kuin olet.
Eikö olekaan aitoa kuitenkaan.
Mulle tuli aloituksesta ihan sama fiilis. Tuttupiirissä muutama vastaava insinöörinainen ja ovat niin erilaisia. Rohkeita, itsenäisiä, avarakatseisia. Sitten kun lähdetään vaikka reissuun niin voi taivas kun palvelusta, ruokavaliosta, kiinnostuksen kohteista ja aikataulusta tulee kitinää, huomaa kuinka rajoittunut heidän maailmansa oikeasti on. Joo, ei ollut aamiaisella kauramaitoa niin onhan se syy murjottaa ja pilata muiden aamiainen.
En enää lähde mihinkään noiden kahden kanssa. Oman miehen kanssa on paljon hauskempia ja stressittömämpiä reissuja kuin katsoa nurinpäin olevaa naamaa päivätolkulla. Ja kuunnella kuinka heitä ei heidän parisuhteessaan arvosteta niin kuin he haluaisivat itseään arvostettavan. Käsittääkseni he eivät ole järjestetyissä parisuhteissa vaan puoliso on ollut ihan oma valinta.
Totuus on, Ap, että monet olettavat puolisolta sitä sun tätä. Sinäkin taisit olettaa, että miehesi tuntee sinut täysin, eikö vain? Kommunikointia on tehtävä koko ajan, aivan kaikesta. Muuten oletukset vievät vallan. Aina on hyvä pohtia, että millainen nainen on ja millainen naisen "pitäisi" olla. Meillä kaikilla on omat mallimme siitä, millainen on naisen rooli ja millaisen roolin haluamme ottaa. Työnarkomaaniäidin tyttärenä kasvoin arvostamaan niitä naisia, joille perhe oli tärkeä, kuten kahden ystäväni äitejä, joista toinen oli kotiäiti ja toinen onnistui yhdistämään työn ja perheen.
Olen kolmen lapsen äiti. En ompele, en korjaa mitään parsien. En istuttele kukkia (ostan kyllä siemeniä) tai muista kastella kukkia. En ole ollut vaunulenkeillä ystävien kanssa, asumme sen verran kaukana toisistamme. Olen kyllä tehnyt paljonkin vaunulenkkejä ihan lasten kanssa.
Olen äiti ja nainen, jopa kotiäitikin, mutta en silti tiedä, olenko kodin hengetär. Miehelläni on parempi sisustussilmä kuin minulla, toki minua kiinnostaa asteen verran enemmän verhojen kuviot, mattojen väri ja sohvatyynyt. En silti pidä itseäni suuresti aiheesta kiinnostuneena. Tykkään kyllä koristella kodin eri juhlapyhiä varten, kuten nyt pääsiäistä varten. Lasten juhlista teen ison numeron, kun tulee kyse teemasta, koristeista ja tarjottavista.
Olen suhteellisen hyvä kokki, mutta en ole suuri kokkaamisintoilija. Rakastan kyllä leipomista ja olen harrastanut sitä pienestä pitäen, meillä minä siis leivon lasten synttärien supersankarikakut ja juhlapyhien erikoisherkut.
Pidän yhteyttä omaan sukuuni, mies omaansa. Soittelemme silloin tällöin anopin kanssa, mutta en voi sanoa kahvitelleeni anopin kanssa kaksin. Olemme tunteneet mieheni kanssa kohta 15 vuotta, en ole varmaan ollut kahdestaan anopin kanssa kahvilla koskaan - siis niin, että olisin ajanut anoppilaan yksin nimenomaan kutsuttuna juuri kahville. Kyläilemme perheenä anopin luona ja anoppi käy välillä meillä kylässä.
Ap, sinun täytyy kyllä muistaa yksi asia: kun lapsesi kasvaa, joko sinun tai miehesi täytyy kommunikoida toisten vanhempien kanssa. Tämä ei ole halveksimasi mammakerho asia, vaan kyse on lapsesi elämästä ja turvallisuudesta. Lapsesi elämään kuuluu kohta lauma lapsia, joiden vanhempien kanssa on pidettävä yhteyttä leikkitreffien, synttärien ja muiden asioiden kanssa. Sitä et voi välttää. Lapsesi tulee haluamaan leikkiä toisten lasten kanssa, teidän on kutsuttava lapsia juhlille/vietävä juhliin, eikä harrastuksista tulevia kavereitakaan voi unohtaa, joten jomman kumman on pakko viestitellä, pidettävä yhteyttä ja kommunikoitava. Voin sanoa, että kolmen lapsen kanssa elämässä on valtava määrä ihmisiä, joiden kanssa on viestiteltävä, halusi tai ei, oli kuinka introvertti tahansa. Niin se vain on. Ja tulee tilaisuuksia, jolloin sinunkin on juteltava vanhemmuudesta ja lapsestasi näiden ihmisten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
miksi otit miehen ja pilasit sen elämän. mies oletti saavansa naisen ja saikin jonkun feministin
332/332, erittän hyvä kommentti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miesten pitäisi aina muistaa vilkuttaa ja nostaa kytkintä, heti kun nainen sanoo ettei ole perinteinen nainen.
Miksi? Se, että kodinhoidossa teen vähimmän mahdollisen ja eikä mua juuri kiinnosta muoti ja kauneus, kuin sen verran, että vaatteet ei nyt ole kovin nuhjuiset, kengät on mukavat ja ulkonäkö sellanen, ettei ihan kaikki pelästy, ei tarkoita sitä, ettenkö voisi muuten olla mukava puoliso ja hyvä äiti.
Ei hyvän äidin tarvitse olla pullantuoksuinen, eikä hyvän puolison mikään kodinhengetär. Paitsi jos sellaista kaipaa, mutta sekin olisi hyvä sanoa etukäteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä se mies sulta nyt odottaa? Että kävisit tyttöjen illoissa? Istuttaisit kukkia? Kaffittelisit anopin kanssa? Miten se ilmaisee ettei ole suhun tyytyväinen?
Tuollaisia esimerkiksi. Ja että hankkisin jotain mammakavereita joiden kanssa höpöttelisin mammajuttuja. En tajua mitä sitä edes kiinnostaa mitä ystävieni kanssa puhun (ystäväni ovat sekä naisia että miehiä, osalla on lapsia mutta kukaan ei ole yhtään ”mammahenkinen” emmekä puhu lasten asioista juurikaan vaan ihan muista). Mies tuo minulle lahjaksi jotain ompelukoneita jne (saanut jostain, esim äidiltään käytetyn hyväkuntoisen) ja loukkaantuu kun en olekaan kiinnostunut yhtäkkiä ompelusta. Mies valittaa minulle kun en ole perinteinen nainen, ilmaisee eri tavoin pettymystään. Ap
Eiköhän tuo vika nyt ole miehesi päänsisällä. Tuskin monikaan mies oikeasti olettaa, että KAIKKIA naisia kiinnostaa ompeleminen. Suurin osa ehkä ompelee, jos on pakko, mutta harvalle se on harrastus. Minun lapsuuden kodissa ompelukonetta käytti isä ja me lapsetkin oltiin innokkaita ompelemaan, mutta aikuisena se on jäänyt. Veljeni ompeli nuorempana vaatteita ja nahkatakkeja, mutta häneltäkin tuo harrastus on jäänyt.
Perinteinen nainen ei myöskään juoruile tuntikausia puhelimessa tai tietenkin jotkut, mutta se ei ole vain naisten ominaisuus. Meillä mies käyttää huomattavasti enemmän aikaa puhelimessa ystäviensä kanssa, kuin minä. Itse laitan ystäville vain viestejä ja sisarusten kanssa tulee harvakseltaan vaihdettua kuulumisia puhelimessa, kun asumme satojen kilometrien päässä ja näämme toisiamme harvoin.
Muutenkin todella outoja nuo mitä miehesi kuvittelee sinun naisena tekevän. Hyppäävän mammakerhoissa, juoruilevan ystävien kanssa , juomassa kahvia anopinkanssa (?) ym sittiä. Todella outo mies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Holy Jesus!
Ole vain oma itsesi!
Kelpaat hyvin!
Vierailija kirjoitti:
En nyt ihan saa kiinni, onko tässä kyse miehen odotuksista vai aloittajan vihamielisestä suhtautumisesta naisellisiksi miellettyihin asioihin.
Ompelukoneesta olisin sanonut, että onpa kiva, voisitko kulta nyt lyhentää mun housut kun sulla on toi kone?
Mutta onko aloittajan mielestä äitiys jotenkin noloa ja omasta lapsesta tai ylipäätään lapsista puhuminen jotenkin tyhmää? Mikä vika on vaunulenkeissä?
Oma äitini oli just sellainen sisäistetystä naisvihasta kärsivä, jolle äitiys oli noloa ja tyhmää, ja se oli kyllä lapselle tosi inhottavaa. Äitini piti myös kotitöitä nöyryyttävinä, joten jouduin esimerkiksi pesemään koko perheen pyykit ja hoitamaan koko perheen kaupassa käynnit ja päivittäisen siivouksen (tyyliin keittiön tasojen pyyhkimiset ja eteisen lakaisu) jo alle 10-vuotiaana. Viikonloppuisin näitä teki isä, jolla oli viikolla pitkät työpäivät.
Jos aloittajalla on tätä asennetta, en yhtään ihmettele miehen nihkeää suhtautumista. Aikuisen ihmisen elämään vaan kuuluu monia ”naisten juttujakin”.
No, en tiedä. Naisten jutuista omaan elämään kuuluu vaan biologiasta johtuvat jutut, siivousta ja pyykinpesua en pidä naisten juttuna.
Toiset naiset pitää lapsiin ja perheeseen liittyviä asioita niin tärkeinä, että muu jää taka-alalle. Toiset naiset taas haluaa kavereiden kanssa tehdä muutakin, kuin lapsiin liittyviä juttuja. Meitä ihmisiä on erilaisia.
Vierailija kirjoitti:
miksi otit miehen ja pilasit sen elämän. mies oletti saavansa naisen ja saikin jonkun feministin
Naisesta ei tee feministiä se, ettei hän ompele tai "juorua" toisten naisten kanssa. Myös se, ettei nainen ole jatkuvasti juomassa kahvia anopin kanssa tai, ettei hän häy mammakerhoissa ei tee naisesta feministiä. Yksikään ap alussa mainitsemista asioista ei tee naisesta feministiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
dong dong kirjoitti:
"Siinä olen eri mieltä. Olen yllättynyt miten älyllisesti heikko vastus useimmat miehet ovat."
tyhmiä miehiä on paljon. lattapäitä naisia ehkä enemmän. nainen voittaa aggressiolla johon ei saisi vastata..
Itse olen tavannut enemmän älykkäitä naisia. Miehissä aika yleistä on se, että voidaan olla joku nippeliosaaja, mutta sosiaalisesti tolloja. Tapaamissani naisissa on enemmän ihmisiä, jotka ovat sekä ammatissaan älykkäitä, mutta myös ihmisinä fiksuja. Näin varsinkin kun puhutaan suomalaisista miehistä ja naisista. Ulkomaalaisissa miehissä on enemmän tyyppejä, jotka ovat myös fiksuja muuten.
Tästä tulee mieleen se, miten sosiaalista lahjakkuutta/älykkyyttä aliarvioidaan hyvin usein. Jos ihminen on vaikkapa matemaattisesti lahjaton, mutta ilmaisee itseään taitavasti verbaalisella tasolla, on sovitteleva, hyvä kuuntelemaan ja empaattinen, sitä ei huiomioida juuri ollenkaan älykkyyden merkkinä. Loppupeleissä juuri sosiaaliset taidot ovat ne, jotka kantavat pisimmälle elämässä. Myös työelämässä ammatillisen osaamisen ohella.
Tämä on totta. Suomalaiset miehet ovat päässeet kuin koira veräjästä sosiaalisten taitojensa kanssa, koska täälläsukupuolierot ammattialoilla on niin voimakasta ja meillä on viime vuosikymmenillä ollut paljon insinöörituotantoa, jossa naisia on vähän. Sosiaalisella osaamisella ei ole tarvinnut päteä.
Jos on perheessä lapsi tai lapsia niin jonkin verran täytyy lasta ajatellen joustaa.
Ei voi vain tuijottaa omaa napaansa. Tai tietenkin voi, jos niin haluaa.
Perheellisyys on tullut miehelle kriisinä. Jotkut käsittelevät kriisiä kuvittelemalla mitä kaikkea heillä voisi olla sen sijaan että osaisivat arvostaa sitä mitä oikeasti on. Yleensä ei osata reflektoida omaa itseä ja omia tunteita vaan aletaan vaatia kumppanilta muutosta. Mies tarvitsee ammattiapua tämän ratkaisemiseksi.