Miksi nykypäivän parikymppiset ovat saaneet jo useita burnoutteja?

Kun somessa purkkiin pierijä tienaa 50000 kuussa, niin kuppi ei kestä kun todellisuudessa mäkköriduuni tai mikä tahansa ei ole ihan yhtä rahakas

Mietin iltistä tänään lukiessani että miten joku saa burnoutin pikaruokapaikassa tai vaatemyyjänä.

maailma on niin sairas.       eikä saa edes kunnon ydinsotaa järjestettyä noi loiset poliitikot kun niin pelkureita.

Pullamössön pää ei kestä elämää.

Itketään heti terapiassa jos töissä ”asiakas katsoi pahasti”. V i t u n lumihiutaleet.

Kun minä olin 20, elämä oli helppoa. Ei ollut nettiä, somea, älypuhelinta, netflixiä, snapchattia, tiktokkia, linkedinniä, instagramia,opetussuunnitelman uudistuksia eikä menestymisen paineita kuin korkeintaan vähän äidille ja isälle.

Elämä ylipäätänsä on muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana entistä vaativammaksi. Lapsen pitäisi tietää jo lukion alussa mihin aikoo jatko-opintoihin ja valita kurssit sen mukaan. Opiskelu on entistä stressaavampaa eikä nuori pääse edes viettämään yhteistä vapaa-aikaa opiskelukavereitten kanssa koska korona. Opinnot pitää suorittaa loppuun aiempaa nopeammin ja samalla pitää verkostoitua ja luoda linkedin profiilia yms jotta ylipäätänsä saisit töitä kun valmistut. Sitten jos saat töitä niin sinun tulee tehdä loistavaa tulosta ja työmääräsi on sellainen mitä 10 vuotta sitten teki kaksi ihmistä, nyt teet sen yksin. Vapaa-ajalla pitäisi sitten vielä somettaa täydellisestä elämästäsi ja kehittää itseäsi paremmaksi.

Ihmettelen etteivät ihan kaikki ole burn outissa nykyään :(

Itsellä ainakin yliopisto on järkyttävän rankkaa. Ja kaverit sanoo samaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syynä voi olla myös se, että burnoutin oireet huomataan useammin ja ihmiset ovat avoimempia omasta jaksamisestaan.

Tai sitten nykyisin pidetään burnoutina sitä, kun ei olekaan ihan kaiken aikaa kivaa.

Kyllä, lääkäri antaa saikkua ja burnout diagnoosin kun joku valittaa että ”ei ole kivaa”. Tässäkin keskustelussa näkee, etteivät ihmiset ymmärrä tilastotieteitä. Oli ihmiselläkin ennen burnoutteja, niitä ei vaan raportoitu tai diagnosoitu.

Itselläni (keski-ikäisenä) on ollut voimakkaita työstä aiheutuvia ahdistustiloja, mutten ole koskaan saanut "burn-out-diagnoosia". Kuinkahan sen saisi?

Aivot eivät pääse palautumaan töiden ja opiskelujen jälkeen, kun skrollataan loputtomia somefeedejä.

Vierailija kirjoitti:

Mietin iltistä tänään lukiessani että miten joku saa burnoutin pikaruokapaikassa tai vaatemyyjänä.

Oletko tehnyt näitä töitä viimeisen parin vuoden sisään? Kuulostaa siltä, ettet.

Kaveri sai burnoutin vaatekaupassa. Myyjillä oli myyntitavoitteet joka kuukaudelle, jos sen saavutti niin pidettiin luento miten voisi myydä vielä enemmän, jos ei, niin läksytyksen. Myyjät laitettiin siis kilpailemaan keskenään asiakkaista. Kaikki oli aina huonosti omistajan mielestä, mistään ei saanut kiitosta.

Vierailija kirjoitti:

Itsellä ainakin yliopisto on järkyttävän rankkaa. Ja kaverit sanoo samaa.

Miten ajattelit pärjätä töissä jos p*ska valahtaa lahkeeseen jo opiskeluaikana?

nykyään naiset tekee uraa toisin kuin ennen.

Vierailija kirjoitti:

Elämä ylipäätänsä on muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana entistä vaativammaksi. Lapsen pitäisi tietää jo lukion alussa mihin aikoo jatko-opintoihin ja valita kurssit sen mukaan. Opiskelu on entistä stressaavampaa eikä nuori pääse edes viettämään yhteistä vapaa-aikaa opiskelukavereitten kanssa koska korona. Opinnot pitää suorittaa loppuun aiempaa nopeammin ja samalla pitää verkostoitua ja luoda linkedin profiilia yms jotta ylipäätänsä saisit töitä kun valmistut. Sitten jos saat töitä niin sinun tulee tehdä loistavaa tulosta ja työmääräsi on sellainen mitä 10 vuotta sitten teki kaksi ihmistä, nyt teet sen yksin. Vapaa-ajalla pitäisi sitten vielä somettaa täydellisestä elämästäsi ja kehittää itseäsi paremmaksi.

Ihmettelen etteivät ihan kaikki ole burn outissa nykyään :(

Ei pidä paikkaansa - mitään ei "pidä" tehdä. Aina voi muuttaa elämänsä suunnan.

Olemassa olevan tiedon määrä on suurempi kuin ikinä ennen. Se mikä riitti 80-luvulla ei riitä enää.

Nykylukio on hirveää puurtamista verrattuna ihan liian helppoon peruskouluun, josta pääsee hyvillä arvosanoilla läpi hyvin vähällä läksyjen teolla. Lukiossa pitkät matematiikka, fysiikka, kemia täyttävät lukujärjestystä tehokkaasti ja ovat työläitä.

80- luvulla ennen kurssimuotoista lukioita, sai olla ihan rauhassa ensimmäisenä vuonna, toisenakin riitti jos keväällä ryhdistäytyi.

Nykyään jo ensimmäisestä päivästä lähtien hoetaan miten pitää tietää mihin on menossa lukion jälkeen ja tehdä oikeat ainevalinnat. Lähes kaikkien jatko- opintopaikkojen pisteytykset painottuvat hyvin vahvasti matemaattisiin aineisiin.

Valtava stressi asioista joita ei ennen tarvinnut stressata.

Yläkoulu pitää valita oikein, siellä pärjätä erinomaisesti jotta pääsee kunnolliseen lukioon.

Lukiossa pitää heti tietää minne haluaa opiskelemaan.

Lukiossa on stressi että mahtuu kursseille ja että niitä on

Lukion jälkeen on stressi siitä että käyttää sen ensikertalaisuus-optionsa oikein.

Opiskellessa on stressi siitä että lukee ajallaan.

Koko ajan on stressi työnsaannista.

Ja päällä on pandemia ja kolmas maailmansota uhkaa puhjeta.

Vierailija kirjoitti:

Elämä ylipäätänsä on muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana entistä vaativammaksi. Lapsen pitäisi tietää jo lukion alussa mihin aikoo jatko-opintoihin ja valita kurssit sen mukaan. Opiskelu on entistä stressaavampaa eikä nuori pääse edes viettämään yhteistä vapaa-aikaa opiskelukavereitten kanssa koska korona. Opinnot pitää suorittaa loppuun aiempaa nopeammin ja samalla pitää verkostoitua ja luoda linkedin profiilia yms jotta ylipäätänsä saisit töitä kun valmistut. Sitten jos saat töitä niin sinun tulee tehdä loistavaa tulosta ja työmääräsi on sellainen mitä 10 vuotta sitten teki kaksi ihmistä, nyt teet sen yksin. Vapaa-ajalla pitäisi sitten vielä somettaa täydellisestä elämästäsi ja kehittää itseäsi paremmaksi.

Ihmettelen etteivät ihan kaikki ole burn outissa nykyään :(

uskomatonta! paljon tekstiä mutta yksikään asia tekstissä ei ole tärkeä elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Mietin iltistä tänään lukiessani että miten joku saa burnoutin pikaruokapaikassa tai vaatemyyjänä.

Oletko itse ollut kummassakaan työssä?

Minä olen jo sen verran vanha täti että vaatemyyjän työt aloitin vuonna 2003 ja olen vaatemyyjä edelleen. Tässä ajassa työn vaativuus on lisääntynyt ja työntekijöiden määrä vähentynyt. Kaupan aukioloajat ovat pidentyneet ja yksintyöskentely on nykyään sääntö eikä poikkeus (eli et pysty pitämään taukoa koska olet kaupassa yksin). Koko ajan pitää pyrkiä tekemään entistä enemmän voittoa entistä pienemmillä resusseilla. Haluaisin palvella asiakkaat ajan kanssa ja hyvin kuten tein työurani alussa, mutta nykyään se on mahdotonta koska pitäisi tehdä kymmentä asiaa yhtä aikaa. Alan itsekin olla burn outin partaalla ja sääliksi käy nykypäivän nuoria joiden koko työura on vielä edessä. Itse sentään pääsen eläkkeelle jo 25 vuoden päästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä ainakin yliopisto on järkyttävän rankkaa. Ja kaverit sanoo samaa.

Miten ajattelit pärjätä töissä jos p*ska valahtaa lahkeeseen jo opiskeluaikana?

Töissä on useimmiten työpäivä rajattu 8h ja viikonloput vapaat. Opiskeluaikana oli aina jotain hommaa tehtävänä.