Onko sinullakin kireä ja helposti suuttuva mies?

Ex oli tuollainen. Oli huonolla tuulella joka päivä. Aamulla kun heräsi alkoi valitus. Keittämäni kahvi oli pahaa, kaikki mahdollinen huonosti. Hän oli nukkunut huonosti ja töissä odotti kaikkea ärsyttävää. Hän valitti joka ikinen päivä ja kaikesta, piti monologia siitä miten hirveää on.  Saattoi suuttua silmittömästi jos ihan vähän sanoin vastaan jostain tai pyysin olemaan hiljempaa kun lapset nukkuivat. Koiraan purki myös raivoa, huusi sille ja pari kertaa potki. Mies maksoi kyllä puolet vuokrasta mutta muuten käytti rahansa itsensä (harrastus ja baarit). Minä maksoin kaiken ruuan ja lasten jutut, vaikka oma palkkani oli pienempi. Sitten hän haukkui ruokaa ja ylipäätään kaikkea mitä tein ja sanoin. Olin kuulema ruma, läski lehmä ja hän häpesi kun puhuin niin tyhmiä. Minnekään ei halunnut perheenä yhdessä mennä tästä syystä.

Kotona oli todella ikävä tunnelma kun ex oli paikalla. Hän karjui lapsillekin ja hekin olivat "vääränlaisia" kun eivät olleet hiljaa ja näkymättömiä.

Lopulta sain jostain voimia erota. Mies sanoi että minua ei varmasti kukaan huoli koska olen niin  kuvottava. Varmisti asian myös niin että ei suostunut ollenkaan ottamaan lapsia, jotta en vaan pääse minnekään tapaamaan ketään. Lasten kanssa ollaan kuitenkin pärjätty hyvin jo monet vuodet, he eivät isää ikävöi, koska muistavat millainen hän oli. Nyt meillä on mukava tunnelma, saa nauraa ja saa puhua vapautuneesti. Ex on jäänyt yksin (hankala luonne varma syy) mutta kuulema yksinkn on parempi kuin minun kanssani, koska olen niin ällöttävä. Olen siis ihan tavallinen nainen, kauniiksikin jotkut sanoneet. Exän takia olen vaan todella ahdistunut ja arka, en edes yritä tutustua keneenkään. Ex on myös sanonut että jos alkaisin tapailla jotain miestä niin hän tekisi heti minusta lastensuojeluilmoituksen. En kyllä tiedä miksi mutta näin hän varmaan tekisi. Siis mies joka ei tapaa omia lapsiaan kuin pari kertaa vuodessa pikaisesti, vaikka asuu ihan lähellä. 

Joskus ex tulee piipahtamaan meillä, koska hakee koiran luokseen. Silloin hän valittaa taukoamatta siitä miten hänen työnsä on hirveää, pomo on tyhmä, kaikki on huonosti ja kaikki ärsyttää. 15 min hänen seurassaan on tuskaa. Olen oppinut olemaan vain hiljaa.

Mutta ap, suositelen eroamaan! Tuollaiset miehet eivät muutu. Kun tulee ikää lisää niin pahenee vaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö teitä ikinä mietitytä, kadutteko kuolinvuoteellanne että tuhlasitte elämänne tuollaisten puolisojen kanssa? Eikö tule mieleen, että tämän ainutlaatuisen elämän voisi käyttää muutenkin kuin huonosti käyttäytyvän raivopaviaanin tyrannian alla?

Täydellisen mahdoton samaistua ihmisiin jotka jäävät suhteisiin, joissa toinen pitää aivan pilkkanaan. Miehenne käyttäytyvät noin sillä te annatte heidän tehdä niin. He arvostavat läsnäoloanne yhtä paljon kuin sontakasaa, ettekä te arvosta itseänne pisaran vertaa. Ja miten väärin tuo on lapsia kohtaan!

Kammottavaa.

Kannattaa muistaa, että tässäkin kuultu vain toinen puoli. Tuollainen parisuhde on melkein aina tragedia molemmille, mutta usein taustalla ihan oikeita syitä joita sitten molemmat liioittelevat eri suuntiin. Sitten on toki mielenterveysongelmaisia. Naisilta usein unohtuu, että mieskin voi voida huonosti ja olen itsekin kokenut miten ihan moderni nuori nainen ei osaa kohdata minua silloin, kun haluaisin keskustella tällasista asioista.

Tuohan on hyvä merkki, että haluat keskustella. Minun mieheni aloittaa keskutelun kiroilemalla ja raivoamalla. Siihen on erittäin paha sanoa mitään, kun toinen on aivan raivon partaalla. Silloin on vaan parempi yrittää pysytellä sivussa.

Minä kyllä tykkäisin keskustella. Oman puolisoni kanssa se vaan on mahdotonta, kun hän aina jossain kohtaa, yleensä heti kiihtyy niin kovasti että alkaa huutamaan.

Olen itse rauhallisempi ja herkempi. Jään alakynteen näissä tilanteissa, enkä enää edes jaksa yrittää.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö teitä ikinä mietitytä, kadutteko kuolinvuoteellanne että tuhlasitte elämänne tuollaisten puolisojen kanssa? Eikö tule mieleen, että tämän ainutlaatuisen elämän voisi käyttää muutenkin kuin huonosti käyttäytyvän raivopaviaanin tyrannian alla?

Täydellisen mahdoton samaistua ihmisiin jotka jäävät suhteisiin, joissa toinen pitää aivan pilkkanaan. Miehenne käyttäytyvät noin sillä te annatte heidän tehdä niin. He arvostavat läsnäoloanne yhtä paljon kuin sontakasaa, ettekä te arvosta itseänne pisaran vertaa. Ja miten väärin tuo on lapsia kohtaan!

Kammottavaa.

Kannattaa muistaa, että tässäkin kuultu vain toinen puoli. Tuollainen parisuhde on melkein aina tragedia molemmille, mutta usein taustalla ihan oikeita syitä joita sitten molemmat liioittelevat eri suuntiin. Sitten on toki mielenterveysongelmaisia. Naisilta usein unohtuu, että mieskin voi voida huonosti ja olen itsekin kokenut miten ihan moderni nuori nainen ei osaa kohdata minua silloin, kun haluaisin keskustella tällasista asioista.

Miksi modernin nuoren naisen pitäisi osata kohdata raivohullu apina?

Huono vointi ei todellakaan ole tekosyy huutamiselle ja raivoamiselle.

Miesnäkökulmasta voin kommentoida, että se rupeaa jossain vaiheessa ketuttamaan kun yrittää kaikkensa että talous pysyy joten kuten kasassa, ja muijaa ei kiinnosta miten rahaa käytetään, miten yhteistä asuntoa tai muuta omaisuutta kohdellaan jne.

Kuinka tuon tyyppinen liitto alkaa ja toimii? Jos mies ei osaa yhtään miellyttää naista, niin miksi joku nainen ottaisi sen miehen? Jotenkin tosi vaikea kuvitella näin naisena. Luonnehan tulee esiin jo treffailuvaiheessa. Hermothan siinä naisella menisi ja tapailu loppuisi äkkiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö teitä ikinä mietitytä, kadutteko kuolinvuoteellanne että tuhlasitte elämänne tuollaisten puolisojen kanssa? Eikö tule mieleen, että tämän ainutlaatuisen elämän voisi käyttää muutenkin kuin huonosti käyttäytyvän raivopaviaanin tyrannian alla?

Täydellisen mahdoton samaistua ihmisiin jotka jäävät suhteisiin, joissa toinen pitää aivan pilkkanaan. Miehenne käyttäytyvät noin sillä te annatte heidän tehdä niin. He arvostavat läsnäoloanne yhtä paljon kuin sontakasaa, ettekä te arvosta itseänne pisaran vertaa. Ja miten väärin tuo on lapsia kohtaan!

Kammottavaa.

Kannattaa muistaa, että tässäkin kuultu vain toinen puoli. Tuollainen parisuhde on melkein aina tragedia molemmille, mutta usein taustalla ihan oikeita syitä joita sitten molemmat liioittelevat eri suuntiin. Sitten on toki mielenterveysongelmaisia. Naisilta usein unohtuu, että mieskin voi voida huonosti ja olen itsekin kokenut miten ihan moderni nuori nainen ei osaa kohdata minua silloin, kun haluaisin keskustella tällasista asioista.

No et tässä nyt avaa sitä toista puolta kuitenkaan?

Mun ex oli tuollainen, ja on 6 vuoden jälkeen erosta TISMALLEEN samanlainen. Elikkä ei voi johtua ainakaan minusta. Olen huomannut että lapsikin joutuu tarkkailemaan sen mielialoja ja yrittää mukautua niihin.

En keksi mitään muuta syytä paitsi sen että huono itsetunto jollain tavalla ja tuntee iloa natsismista, eli jotain henkistä tyydytystä ja siksi on jäänyy siihen koukkuun. Varmaan myös vieraantunut tunteistaan, mutta ei se kenenkään muun ongelma ole.

Vierailija kirjoitti:

Miesnäkökulmasta voin kommentoida, että se rupeaa jossain vaiheessa ketuttamaan kun yrittää kaikkensa että talous pysyy joten kuten kasassa, ja muijaa ei kiinnosta miten rahaa käytetään, miten yhteistä asuntoa tai muuta omaisuutta kohdellaan jne.

Sehän on tullut selväksi ettei mies kykene rakastamaan. Parisuhdekin nähdään yrityksenä jossa ollaan töissä. Heti kun yrityksestä katoaa arvo, se hylätään.

Onneksi yhä useammat uskaltavat skipata seurustelun.

Mistä löytyy tollanen nainen, naisethan on yleensä äkkivääriä eikä kuuntele kauaa väkyttämistä.

Vierailija kirjoitti:

Ex oli tuollainen. Oli huonolla tuulella joka päivä. Aamulla kun heräsi alkoi valitus. Keittämäni kahvi oli pahaa, kaikki mahdollinen huonosti. Hän oli nukkunut huonosti ja töissä odotti kaikkea ärsyttävää. Hän valitti joka ikinen päivä ja kaikesta, piti monologia siitä miten hirveää on.  Saattoi suuttua silmittömästi jos ihan vähän sanoin vastaan jostain tai pyysin olemaan hiljempaa kun lapset nukkuivat. Koiraan purki myös raivoa, huusi sille ja pari kertaa potki. Mies maksoi kyllä puolet vuokrasta mutta muuten käytti rahansa itsensä (harrastus ja baarit). Minä maksoin kaiken ruuan ja lasten jutut, vaikka oma palkkani oli pienempi. Sitten hän haukkui ruokaa ja ylipäätään kaikkea mitä tein ja sanoin. Olin kuulema ruma, läski lehmä ja hän häpesi kun puhuin niin tyhmiä. Minnekään ei halunnut perheenä yhdessä mennä tästä syystä.

Kotona oli todella ikävä tunnelma kun ex oli paikalla. Hän karjui lapsillekin ja hekin olivat "vääränlaisia" kun eivät olleet hiljaa ja näkymättömiä.

Lopulta sain jostain voimia erota. Mies sanoi että minua ei varmasti kukaan huoli koska olen niin  kuvottava. Varmisti asian myös niin että ei suostunut ollenkaan ottamaan lapsia, jotta en vaan pääse minnekään tapaamaan ketään. Lasten kanssa ollaan kuitenkin pärjätty hyvin jo monet vuodet, he eivät isää ikävöi, koska muistavat millainen hän oli. Nyt meillä on mukava tunnelma, saa nauraa ja saa puhua vapautuneesti. Ex on jäänyt yksin (hankala luonne varma syy) mutta kuulema yksinkn on parempi kuin minun kanssani, koska olen niin ällöttävä. Olen siis ihan tavallinen nainen, kauniiksikin jotkut sanoneet. Exän takia olen vaan todella ahdistunut ja arka, en edes yritä tutustua keneenkään. Ex on myös sanonut että jos alkaisin tapailla jotain miestä niin hän tekisi heti minusta lastensuojeluilmoituksen. En kyllä tiedä miksi mutta näin hän varmaan tekisi. Siis mies joka ei tapaa omia lapsiaan kuin pari kertaa vuodessa pikaisesti, vaikka asuu ihan lähellä. 

Joskus ex tulee piipahtamaan meillä, koska hakee koiran luokseen. Silloin hän valittaa taukoamatta siitä miten hänen työnsä on hirveää, pomo on tyhmä, kaikki on huonosti ja kaikki ärsyttää. 15 min hänen seurassaan on tuskaa. Olen oppinut olemaan vain hiljaa.

Mutta ap, suositelen eroamaan! Tuollaiset miehet eivät muutu. Kun tulee ikää lisää niin pahenee vaan.

Siis mitä nyt helvettiä, äijä ei ole lasten kanssa missään tekemisissä mutta koiraa hakee välillä luokseen??

Tätä ketjua lukiessani päätös pysyä sinkkuna vahvistui jälleen. Kauheita tyyppejä te jaksatte sietää, en itse halua tätä ainoaa elämää tuhlata jonkun raivohullun kanssa. Yksin on niin paljon parempi kuin huonossa suhteessa, suosittelen kaikille jotka kärvistelevät ikävissä parisuhteissa. SinkkuN

Miten tuollaisen kanssa on päätynyt yhteen? Onko alkanut suuttua vasta myöhemmin? 

Pitäisikö käydä lääkärissä, jos vaikka on aivokasvain? Sukulaisen mies muuttui ja alkoi saada raivokohtauksia ja lopulta päästä löytyi kasvain, ja hän kuoli sitten leikkaukseen. 

Ei onneksi. Itse olen kyllä vähän nipottaja, mutta en raivoa. 😞 Etenkin väsyneenä, ärsyttää muiden jättämät sotkut

Minä olen ilmeisesti itse tuollainen kireä. Keittää niinsanotusti helposti yli. Mutta toisaalta lepytetty todella nopeasti ja pyydän aina anteeksi käytöstäni. Toki yritän ettei ylilyöntejä tapahtuisi, mutta pointtina siis se että olen juuri se joka kiroilee liikenteessä tai hermostuu toimimattomalle tietokoneelle. Ja olen siis nainen.

Mies sitten ei kestä tätä kireyttä tai sitä että minulla tunteet ailahtelee. En myöskään saisi surra tai huolehtia mitään. Ja olen aikamoinen murehtija. Mies sitten raivostuu näistä minun negatiivisista tunteistani, ja usein osoittaa raivoisa vasta kun oma negatiivinen tunnetilani on jo mennyt ohi. Mutta hän on pitkävihainen. Saatetaan sitten olla vuorokausi riidassa sen takia että minä olen ”tiuskaissut”, mitä en itse välttämättä edes ole laittanut merkille. Ymmärrän että miestä ärsyttää tapani reagoida asioihin, mutta tuntuu että oma elämäni menee hukkaan odotellessa että mies joskus leppyisi. Pyytelen aina sata kertaa anteeksi ja pahoittelen käytöstäni, mies ei anna anteeksi ja jatkaa mököttämistä ja lapsiltakin menee viikonloppu tämän takia pilalle. Mutta tässä kun kuin ap:n aloituksen niin kuulostaa vielä ahdistavammalta, meillä ei sentään rahasta tarvitse esimerkiksi riidellä. Meillä ehkä niin päin että minä hermostun sotkusta tms ”turhasta” mutta mies sitten raivostuu minun reaktiostani eikä saa kiukkuaan sammumaan.

Minun ex ei sentään riehunut ja raivonnut. Laskutkin maksoi ilman kitinää. Pihi kyllä on ja jaksoi valittaa kuinka rahat menee ja hän joutuu maksamaan. Vaikka minä maksoin puolet, hoitovapaalla hieman vähemmän maksoin lainasta, mutta lasten hankinnat hoidin minä. Jatkuvasti oli kiukkuinen ja mikään ei ollut hyvin. En kuulemma tehnyt mitään kotona ja jos tein, se oli väärin tehty. Lapsille kiukkusi myös, jos kaatui maitomuki tai jäi yksikin lelu lattialle.

Eroa pohdin jo jonkin aikaa. Mutta silloin ei ollut töitä ja en olisi halunnut että lapset joutuvat sitten yksin kohtaamaan isänsä. Yhdessä ollessa pystyin sentään heitä puolustamaan. Lopulta ex itsekin halusi erota, olihan hänellä toki uusi jo kiikarissa. Se onni ei heillä pitkään kyllä kestänyt ja edelleen ex on yksin. Hieman on onneksi lasten kanssa ollessa rauhoittunut, toki meidän lapset on ihan ylikilttejä. Varmaan juuri tuon takia, kun toinen muuten valittaa kaikesta. Täällä kuitenkin saavat olla vapaammin, vaikka tottakai säännöt on minullakin.

Itsekin ekat vuodet eron jälkeen nautin vaan vapaudesta ja siitä ettei kukaan valita ja käske. Nyt on pientä tapailua erään miehen kanssa. Ja hänessä parasta on se positiivisuus. Ei vingu ja valita ikinä. Eihän se eksäkään alkuun sellainen ollut, vaikka hieman välillä valitteli. Mutta en arvannut että niin paljon pahenee. Nyt vanhemmiten ymmärtää pysyä kaukana vähänkään negatiivisista tyypeistä.

Vierailija kirjoitti:

On kuin mun mies. Monesti olen sanonut hänelle, meillä kun on hyvä puheyhteys, että mä ja lapset eletään täällä kuin huopatossutehtaalla, yritetään olla mahdollisimman näkymättömiä ettei mies suutu. No tästä hän suuttuu ja väittää että mä olen se raivohullu. Jotenkaan ei osaa nähdä tätä piirrettä itsessään.

Laskut maksetaan isossa läjässä kerran kuussa ja se on mun kuukauden inhokkihetki, silloin on raivoamista aivan varmasti luvassa. Ja kaikkien laskujen suurin syypää olen minä, tietysti. Hermostuu myös kovasta äänestä, jos vaikka vahingossa jotain kaatuu tai menee rikki, siis kaikesta mitä ei ole etukäteen "käsikirjoitettu". Ihmettelen miten työssään pärjää, kun kotona ei kykene mihinkään.

Itse olen tällä hetkellä ihastunut toiseen, siis mitään ei olla toisillemme tunteista puhuttu enkä siis ole ihastuksen kanssa mitään tehnyt. Nautin vaan tästä energiasta mitä ihastumisesta saan ja se auttaa mua tällä hetkellä tässä arjessa. Heti kun lapset aikanaan muuttavat pois kotoa, silloin viimeistään eroan miehestä ja nautin loppuelämäni itsekseni.

Miksi roikotat lapsiasi tuossa pas kassa? Lähde nyt niin tuhot ovat pienemmät.

Vaimo on.

Saan tosi paljon lohtua näistä kommenteista. Olen itse alkanut jollain lailla normalisoida tätä raivokasta käytöstä, ja näen sen epämielllyttävänä osana omaa arkeani sen sijaan että osaisin enää ajatella sen olevan epänormaalia.

Olisi todella mielenkiintoista elää hetki niin sanotusti normaalin miehen kanssa, joka pystyy olemaan arjessa rauhallinen. Mitään yli-ihmistä en etsi, eli kyllä se rauhallsinkin varmasti joskus tavallaan hermostuu, mutta on siinä melkoinen ero lentääkö kahvikupit lattiaan ja käsivarret mustelmille, vai purkautuuko suusta hermostunutta jupinaa korkean sähkölaskun takia.

Meillä tosiaan on aina ollut se tilanne, että olen tienannut asuntolainasta puolet. Äitiysloman, hoitovapaan, tai sairasloman aikana. Mieheni ei todellakaan ole antanut siimaakaan periksi että perhettä elättäisi, jos minä hoidan lapsia ja heidän hankintojaan. Olen tehnyt yrittäjänä sitten yötä myöten tiliä, että olen aina kantanut oman korteni kekoon.

Toki nyt olen siitä ihan iloinen, että tiukan paikan tullen nyt minulla sentään on vielä oma yritystoiminta pystyssä. Se kuitenkin on se oma taloudellinen turvani taustalla, vaikka työkykyni on huonontunut tämän parisuhteen myötä kun olen niin uupunut näihin ongelmiin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kuin mun mies. Monesti olen sanonut hänelle, meillä kun on hyvä puheyhteys, että mä ja lapset eletään täällä kuin huopatossutehtaalla, yritetään olla mahdollisimman näkymättömiä ettei mies suutu. No tästä hän suuttuu ja väittää että mä olen se raivohullu. Jotenkaan ei osaa nähdä tätä piirrettä itsessään.

Laskut maksetaan isossa läjässä kerran kuussa ja se on mun kuukauden inhokkihetki, silloin on raivoamista aivan varmasti luvassa. Ja kaikkien laskujen suurin syypää olen minä, tietysti. Hermostuu myös kovasta äänestä, jos vaikka vahingossa jotain kaatuu tai menee rikki, siis kaikesta mitä ei ole etukäteen "käsikirjoitettu". Ihmettelen miten työssään pärjää, kun kotona ei kykene mihinkään.

Itse olen tällä hetkellä ihastunut toiseen, siis mitään ei olla toisillemme tunteista puhuttu enkä siis ole ihastuksen kanssa mitään tehnyt. Nautin vaan tästä energiasta mitä ihastumisesta saan ja se auttaa mua tällä hetkellä tässä arjessa. Heti kun lapset aikanaan muuttavat pois kotoa, silloin viimeistään eroan miehestä ja nautin loppuelämäni itsekseni.

Miksi roikotat lapsiasi tuossa pas kassa? Lähde nyt niin tuhot ovat pienemmät.

Tätä olen itsekin pohtinut ja syitä riittää. Esim joutuisimme muuttamaan pois, koska mies on varakkaampi. Lapsilla on täällä niin hyvä kaveriverkosto ja hyvä koulu. Heidän koko elämänsä muuttuisi.

Tiedän, että mieheni ei sietäisi eroa, olemme asiasta keskustelleet. Hän ei suostuisi siihen. Ja uskon, että kostaisi sitä jotenkin. Suoraan sanoen en siis uskalla, olen liian arka.

Ja mies on paljon töissä, paljon työreissulla ja saamme lasten kanssa elää täällä ilman häntä. Ne ovatkin aina onnellisimpia hetkiä, tästäkin olen monta kertaa miehelle sanonut, miten olemme täällä onnellisempia ilman häntä, että yrittäisi muuttaa käytöstään eikä olla jatkuvasti niin pahalla tuulella.

Ero ei siis tulisi yllätyksenä hänelle, tai no ainahan ne miehille tulevat vaikka naiset vuosia tunteistaan puhuisivat. Mutta se muuttaisi meidän kaikkien elämää niin paljon, että vaakani kallistuu siihen, että ei kannata.

Jos (ja kun) eroat, ja teillä on yhteinenkin tili, siirrä ennen eroilmoitusta puolet rahoista omalle tilille. Tuollainen ukko varmasti koittaa tyhjentää koko tilin kostona. Tai mielellään vaikka ylikin puolet, tasaat vähän aiempia maksuja. Tai jos olette naimisissa niin haet hyvitystä noilta hoitovapaan vuosilta. Vaikka olisi avioehto. Selvitä ainakin kaikki jo valmiiksi mihin olet oikeutettu. Elatusmaksut vaikka käräjien kautta. Vaikka tuntuu ettet jaksa tapella, mutta ei se mies tule helpolla sinua päästämään kuitenkaan.

Emäntä lähtis perävalot vilkkuen, jos alkaisin pitää tota peliä. Kattele parempi mies.