Onko sinullakin kireä ja helposti suuttuva mies?

Helposti loukkaantuvat löytyy vaikkei myönnä loukkaantuneensa.

Vierailija kirjoitti:

Miehet on joko tahdottomia lötköjä tai raivokohtauksia saavia jännämiehiä, on teillä naisilla hankalaa

Miksi luulet, että bi-seksuaalit naiset kertovat täällä toistuvasti, kuinka paljon kivempaa ja helpompaa on tapailla naisia kuin miehiä? Onko se mielestäsi jotenkin naisten syy, että miesten joukosta ei löydy enempää hyvätapaisia ja asiallisia yksilöitä?

En oikeesti tajua miten tämä tilanne on todellakin päässyt näin pahaksi. On niin vaikea uskoa, että maailmassa on myös rauhallisia miehiä. Kaipaisin sitä niin paljon.

Ap

Jätä se mies jos et itsesi vuoksi niin ainakin lasten vuoksi. Ei kenenkään lapsen pitäisi kasvaa tuollaisen raivohullun kanssa.

Onko ongelmia potenssin kanssa?

Ja toinen kyssäri; Vetääkö mies ns. "lammaskännit" jolloin tulee sitten lässyttämään perheelle kuinka paljon hän teistä tykkää?

En katselisi myöskään päivääkään tuollaista äijää. Lapsesi ovat jo traumatisoituneet - believe me.

Ota ero. Jos et itsesi takia niin lasten.

Kuuntelin 16 vuotta isäni tuollaista raivoamista. Jo alle kouluikäisenä ymmärsin, että isäni on jotenkin järjiltään, koska raivoamisessa ei ollut mitään järkeä edes lapsen mielessäni. Jossain vaiheessa lopetin kokonaan kuuntelemasta isääni ja menetin kaiken arvostuksen häntä kohtaan.

Ilmeisesti olet todella ärsyttävä ja hermoilekäyvää sorttia. 

Vierailija kirjoitti:

Onko ongelmia potenssin kanssa?

Ja toinen kyssäri; Vetääkö mies ns. "lammaskännit" jolloin tulee sitten lässyttämään perheelle kuinka paljon hän teistä tykkää?

En katselisi myöskään päivääkään tuollaista äijää. Lapsesi ovat jo traumatisoituneet - believe me.

Potenssin kanssa ei ole ongelmia, päinvastoin ihmettelee laimeaa halukkuuttani seksielämään kaiken raivoelämän keskellä. Painostaa ja kyselee raivokohtaustensa keskellä, rakastanko häntä. Viimeksi sanoinkin, että tässä tilanteessa rakkauden tunnustaminen olisi kuin antaisin hyväksynnän tuollaiselle käytökselle, sitä viestiä en voi antaa. En hyväksy huutamista ja raivoamista, millään tavalla. En viehäty enää pätkän vertaa temperamentista ja kiihtymisestä. Väsyn siihen ihan hetkessä.

Eikä juo, paljon koskaan mitään. Osaa selvinpäinkin olla ihan mahdoton. Muutaman lonkeron sillontällön ottaa, mutta se ei muuta tilannetta suuntaan taikka toiseen. Minusta tuntuu että esikoinen 10.v on jo jollain lailla lakannut arvostamasta isäänsä. Ihana urheilijatyttö, jonka lajissa minä autan häntä eteenpäin. Isänsä lähinnä raivoaa kustannuksista. Viime kuussa maksoin omalta tililtäni kisamaksut, että lapsi sai osallistua unelmiensa kisoihin kauden päättäjäisiin.

Voi kun tietäisitte miten poikki tähän elämään hänen kanssaan olen. Olen ollut jo vuosia, mutta nyt alkaa todenteolla tuntua että en enää jaksaisi lainkaan.

Tänään on nuorimman lapsen syntymäpäivät. Minä ja esikoinen järjestettiin ihana pieni aamujuhla, mies on vain lähinnä keskittynyt murjottamaan ja kerkisi jossain välissä lasten kuulumattomissa minua sättiä siitä, miten tähänkin on mennyt rahaa. Oli aamuksi munkkeja, mehua ja sipsejä, sekä numeronmuotoinen heliumpallo. Lahjankin ostin- omalla rahalla tietysti.

Ap

Ap

Kuuntelin kirjan ”Sinun parhaaksesi” ja järkytyin. Mieheni käytös joissakin tilanteissa on aivan vastaavaa turhanpäiväistä kontrollointia. Olen itsekin menossa kohti jokseenkin vääjäämätöntä burnoutia ja masennusta. Miehen arvaamaton käytös ja jatkuvat riidat sekä ailahteleva luonne ovat saaneet oman työkykyni laskemaan. Olen laittanut niin paljon, niin kauan etusijalle ja pyrkinyt ennakoimaan hänen raivokohtauksiaan etten jumalauta kohta enää jaksa.

Ja se tarkoittaa että lähden. Kun vaan tietäisin minne ja miten. Näen silti, että se päivä vielä koittaa. Haluaisin niin paljon olla tällaisesta vapaa.

Ap

Kiitos kaikille tähänastisista kommenteista. Muutama samassa eläväkin täältä löytyi, se lohduttaa jollain lailla taas uuteen aamuun herättyä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ei, mutta vaimo on kireä ja helposti syttyvä.

Vaihda kilttimieheen.

Empatisoin. Nuorena sitä kuunteli äidin neuvoa, että ota joku jota siedät. Vuosien mittaan sietäminen muuttui miehen puolelta ensin mökötykseksi ja myöhemmin äksyilyksi.

Aiotaan erota.

Aloitud kuulostaa vähän liioittelevalta, mutta työuupumus, masennus, vakava ahdistuneisuus, näitä epäilisin ensimmäisenä. Yleisesti miehen mielenterveysasioita ei oikein osata tunnistaa tai huomioida.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko ongelmia potenssin kanssa?

Ja toinen kyssäri; Vetääkö mies ns. "lammaskännit" jolloin tulee sitten lässyttämään perheelle kuinka paljon hän teistä tykkää?

En katselisi myöskään päivääkään tuollaista äijää. Lapsesi ovat jo traumatisoituneet - believe me.

Potenssin kanssa ei ole ongelmia, päinvastoin ihmettelee laimeaa halukkuuttani seksielämään kaiken raivoelämän keskellä. Painostaa ja kyselee raivokohtaustensa keskellä, rakastanko häntä. Viimeksi sanoinkin, että tässä tilanteessa rakkauden tunnustaminen olisi kuin antaisin hyväksynnän tuollaiselle käytökselle, sitä viestiä en voi antaa. En hyväksy huutamista ja raivoamista, millään tavalla. En viehäty enää pätkän vertaa temperamentista ja kiihtymisestä. Väsyn siihen ihan hetkessä.

Eikä juo, paljon koskaan mitään. Osaa selvinpäinkin olla ihan mahdoton. Muutaman lonkeron sillontällön ottaa, mutta se ei muuta tilannetta suuntaan taikka toiseen. Minusta tuntuu että esikoinen 10.v on jo jollain lailla lakannut arvostamasta isäänsä. Ihana urheilijatyttö, jonka lajissa minä autan häntä eteenpäin. Isänsä lähinnä raivoaa kustannuksista. Viime kuussa maksoin omalta tililtäni kisamaksut, että lapsi sai osallistua unelmiensa kisoihin kauden päättäjäisiin.

Voi kun tietäisitte miten poikki tähän elämään hänen kanssaan olen. Olen ollut jo vuosia, mutta nyt alkaa todenteolla tuntua että en enää jaksaisi lainkaan.

Tänään on nuorimman lapsen syntymäpäivät. Minä ja esikoinen järjestettiin ihana pieni aamujuhla, mies on vain lähinnä keskittynyt murjottamaan ja kerkisi jossain välissä lasten kuulumattomissa minua sättiä siitä, miten tähänkin on mennyt rahaa. Oli aamuksi munkkeja, mehua ja sipsejä, sekä numeronmuotoinen heliumpallo. Lahjankin ostin- omalla rahalla tietysti.

Ap

Ap

Suomalaisen naisen elämä menee aikalailla noin. Terapioit,kasvatat lapset, maksat omat laskut joskus miehenkin, annat, huollat anopin ja kaiken tämän päälle kodin.

Onko nämä yhteiseltä tililtä maksettavat laskut jotain sun Marimekon laukkuja :)

Itsellä oli joskus vaikeuksia sulattaa 0-tuloisen avopuolison rahankäyttöä, kun tarttetaan käsilaukku koulua varten tai millon mitäkin. Hän syytti rahalla kontrolloinnista, minä katsoin turhamaiseksi ja rahan tuhlaamiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko ongelmia potenssin kanssa?

Ja toinen kyssäri; Vetääkö mies ns. "lammaskännit" jolloin tulee sitten lässyttämään perheelle kuinka paljon hän teistä tykkää?

En katselisi myöskään päivääkään tuollaista äijää. Lapsesi ovat jo traumatisoituneet - believe me.

Potenssin kanssa ei ole ongelmia, päinvastoin ihmettelee laimeaa halukkuuttani seksielämään kaiken raivoelämän keskellä. Painostaa ja kyselee raivokohtaustensa keskellä, rakastanko häntä. Viimeksi sanoinkin, että tässä tilanteessa rakkauden tunnustaminen olisi kuin antaisin hyväksynnän tuollaiselle käytökselle, sitä viestiä en voi antaa. En hyväksy huutamista ja raivoamista, millään tavalla. En viehäty enää pätkän vertaa temperamentista ja kiihtymisestä. Väsyn siihen ihan hetkessä.

Eikä juo, paljon koskaan mitään. Osaa selvinpäinkin olla ihan mahdoton. Muutaman lonkeron sillontällön ottaa, mutta se ei muuta tilannetta suuntaan taikka toiseen. Minusta tuntuu että esikoinen 10.v on jo jollain lailla lakannut arvostamasta isäänsä. Ihana urheilijatyttö, jonka lajissa minä autan häntä eteenpäin. Isänsä lähinnä raivoaa kustannuksista. Viime kuussa maksoin omalta tililtäni kisamaksut, että lapsi sai osallistua unelmiensa kisoihin kauden päättäjäisiin.

Voi kun tietäisitte miten poikki tähän elämään hänen kanssaan olen. Olen ollut jo vuosia, mutta nyt alkaa todenteolla tuntua että en enää jaksaisi lainkaan.

Tänään on nuorimman lapsen syntymäpäivät. Minä ja esikoinen järjestettiin ihana pieni aamujuhla, mies on vain lähinnä keskittynyt murjottamaan ja kerkisi jossain välissä lasten kuulumattomissa minua sättiä siitä, miten tähänkin on mennyt rahaa. Oli aamuksi munkkeja, mehua ja sipsejä, sekä numeronmuotoinen heliumpallo. Lahjankin ostin- omalla rahalla tietysti.

Ap

Ap

Suomalaisen naisen elämä menee aikalailla noin. Terapioit,kasvatat lapset, maksat omat laskut joskus miehenkin, annat, huollat anopin ja kaiken tämän päälle kodin.

Suomalaisen miehen elämä menee aikalailla aina niin, että nainen maksaa omat ja joskus miehenkin laskuja miehen rahoilla, kasvattaa lapset yksin halusi isä sitä tai ei, kotona sananvaltaa ei ole joten makaa sohvalla.

Eikö teitä ikinä mietitytä, kadutteko kuolinvuoteellanne että tuhlasitte elämänne tuollaisten puolisojen kanssa? Eikö tule mieleen, että tämän ainutlaatuisen elämän voisi käyttää muutenkin kuin huonosti käyttäytyvän raivopaviaanin tyrannian alla?

Täydellisen mahdoton samaistua ihmisiin jotka jäävät suhteisiin, joissa toinen pitää aivan pilkkanaan. Miehenne käyttäytyvät noin sillä te annatte heidän tehdä niin. He arvostavat läsnäoloanne yhtä paljon kuin sontakasaa, ettekä te arvosta itseänne pisaran vertaa. Ja miten väärin tuo on lapsia kohtaan!

Kammottavaa.

Vierailija kirjoitti:

Eikö teitä ikinä mietitytä, kadutteko kuolinvuoteellanne että tuhlasitte elämänne tuollaisten puolisojen kanssa? Eikö tule mieleen, että tämän ainutlaatuisen elämän voisi käyttää muutenkin kuin huonosti käyttäytyvän raivopaviaanin tyrannian alla?

Täydellisen mahdoton samaistua ihmisiin jotka jäävät suhteisiin, joissa toinen pitää aivan pilkkanaan. Miehenne käyttäytyvät noin sillä te annatte heidän tehdä niin. He arvostavat läsnäoloanne yhtä paljon kuin sontakasaa, ettekä te arvosta itseänne pisaran vertaa. Ja miten väärin tuo on lapsia kohtaan!

Kammottavaa.

Kannattaa muistaa, että tässäkin kuultu vain toinen puoli. Tuollainen parisuhde on melkein aina tragedia molemmille, mutta usein taustalla ihan oikeita syitä joita sitten molemmat liioittelevat eri suuntiin. Sitten on toki mielenterveysongelmaisia. Naisilta usein unohtuu, että mieskin voi voida huonosti ja olen itsekin kokenut miten ihan moderni nuori nainen ei osaa kohdata minua silloin, kun haluaisin keskustella tällasista asioista.

Vierailija kirjoitti:

Onko nämä yhteiseltä tililtä maksettavat laskut jotain sun Marimekon laukkuja :)

Itsellä oli joskus vaikeuksia sulattaa 0-tuloisen avopuolison rahankäyttöä, kun tarttetaan käsilaukku koulua varten tai millon mitäkin. Hän syytti rahalla kontrolloinnista, minä katsoin turhamaiseksi ja rahan tuhlaamiseksi.

Ei edes ole. Yhtään omaa ostosta en ole koko kymmenen avioliittovuoden aikana tehnyt yhteiseltä tililtä. Raivokohtauslaskut ovat olleet sähkö, vesi- ja nettimaksuja. Jos summa on liian kova, se olen minä joka sen raivon ottaa vastaan. Yhtenä vuonna liian suuren sähkölaskun jälkeen lasten nukkumaanmenon jälkeen yritin rauhoitella jatkuvasti kiroavaa ja äksyävää miestä, ei meinannut saada kunnon sanaa suustaan minua kohtaan kun sähkölasku otti häntä päähän (muistelisin sen olleen noin 300€). Toki nämä on sillälailla isoja rahoja mutta ei kai niistä nyt asuinkumppanin kimppuun käydä.

Tässä tilanteessa hän hajotti muutaman minun oman arvoastian, heitti laattalattiaan, jonka jälkeen kun hänelle suutuin että nyt saa luvan loppua tuo riehuminen sähkölaskusta otti minua käsivarresta kiinni ja työnsi vasten keittiön tasoja. Satutin siinä selkäni ja käteen nousi mustelmat. Tiedättekö miten tämäkin päättyi? Minä huolestuin miehen voinnista, reppana kun niin huolissaan laskuista. Maksoin sähkölaskun omalta tililtäni ja varasin meille viikonlopun tarjouksena läheisestä kylpylästä - omalla rahallani. Olin tuolloin hoitovapaalla ja otin omalta säästötililtä rahaa, että päästään rentoutumaan perheenä. Kiva siellä oli mustelmat käsissä kylpeä.

Huomaan nyt että minua on henkisesti nujerrettu ja lyöty pitkään. Minä olen se, joka pahoittelee miehen huonoa käytöstä. Lepyttelen häntä ja olen ollut mielin kielin että tilanne palaisi normaaliksi. Jossain vaiheessa mukana oli myös seksi, jolla yritin häntä lepytellä. Nykyisin en enää siihen pysty. Alan nähdä koko kuvion ja tekee mieli paeta.

Kiltti mies olisi tässä hetkessä unelmien täyttymys. Olen salaa halannut ilmaa ja kuvitellut, että siinä on joku turvallinen ja ihana mies. Ehkä vielä joskus on. Nyt riittäisi, että ei olisi ketään. Vain oma, ehjä elämä.

Ap

On kuin mun mies. Monesti olen sanonut hänelle, meillä kun on hyvä puheyhteys, että mä ja lapset eletään täällä kuin huopatossutehtaalla, yritetään olla mahdollisimman näkymättömiä ettei mies suutu. No tästä hän suuttuu ja väittää että mä olen se raivohullu. Jotenkaan ei osaa nähdä tätä piirrettä itsessään.

Laskut maksetaan isossa läjässä kerran kuussa ja se on mun kuukauden inhokkihetki, silloin on raivoamista aivan varmasti luvassa. Ja kaikkien laskujen suurin syypää olen minä, tietysti. Hermostuu myös kovasta äänestä, jos vaikka vahingossa jotain kaatuu tai menee rikki, siis kaikesta mitä ei ole etukäteen "käsikirjoitettu". Ihmettelen miten työssään pärjää, kun kotona ei kykene mihinkään.

Itse olen tällä hetkellä ihastunut toiseen, siis mitään ei olla toisillemme tunteista puhuttu enkä siis ole ihastuksen kanssa mitään tehnyt. Nautin vaan tästä energiasta mitä ihastumisesta saan ja se auttaa mua tällä hetkellä tässä arjessa. Heti kun lapset aikanaan muuttavat pois kotoa, silloin viimeistään eroan miehestä ja nautin loppuelämäni itsekseni.