Onko sinullakin kireä ja helposti suuttuva mies?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kuin mun mies. Monesti olen sanonut hänelle, meillä kun on hyvä puheyhteys, että mä ja lapset eletään täällä kuin huopatossutehtaalla, yritetään olla mahdollisimman näkymättömiä ettei mies suutu. No tästä hän suuttuu ja väittää että mä olen se raivohullu. Jotenkaan ei osaa nähdä tätä piirrettä itsessään.

Laskut maksetaan isossa läjässä kerran kuussa ja se on mun kuukauden inhokkihetki, silloin on raivoamista aivan varmasti luvassa. Ja kaikkien laskujen suurin syypää olen minä, tietysti. Hermostuu myös kovasta äänestä, jos vaikka vahingossa jotain kaatuu tai menee rikki, siis kaikesta mitä ei ole etukäteen "käsikirjoitettu". Ihmettelen miten työssään pärjää, kun kotona ei kykene mihinkään.

Itse olen tällä hetkellä ihastunut toiseen, siis mitään ei olla toisillemme tunteista puhuttu enkä siis ole ihastuksen kanssa mitään tehnyt. Nautin vaan tästä energiasta mitä ihastumisesta saan ja se auttaa mua tällä hetkellä tässä arjessa. Heti kun lapset aikanaan muuttavat pois kotoa, silloin viimeistään eroan miehestä ja nautin loppuelämäni itsekseni.

Miksi roikotat lapsiasi tuossa pas kassa? Lähde nyt niin tuhot ovat pienemmät.

Tätä olen itsekin pohtinut ja syitä riittää. Esim joutuisimme muuttamaan pois, koska mies on varakkaampi. Lapsilla on täällä niin hyvä kaveriverkosto ja hyvä koulu. Heidän koko elämänsä muuttuisi.

Tiedän, että mieheni ei sietäisi eroa, olemme asiasta keskustelleet. Hän ei suostuisi siihen. Ja uskon, että kostaisi sitä jotenkin. Suoraan sanoen en siis uskalla, olen liian arka.

Ja mies on paljon töissä, paljon työreissulla ja saamme lasten kanssa elää täällä ilman häntä. Ne ovatkin aina onnellisimpia hetkiä, tästäkin olen monta kertaa miehelle sanonut, miten olemme täällä onnellisempia ilman häntä, että yrittäisi muuttaa käytöstään eikä olla jatkuvasti niin pahalla tuulella.

Ero ei siis tulisi yllätyksenä hänelle, tai no ainahan ne miehille tulevat vaikka naiset vuosia tunteistaan puhuisivat. Mutta se muuttaisi meidän kaikkien elämää niin paljon, että vaakani kallistuu siihen, että ei kannata.

Onko teilläkin siis raivoaminen ongelmana? Allekirjoitan saman täysin, olen onnellisempi kun mieheni on poissa.

Uskomattomalta kuulostaa, miten jotkut ikävöivät puolisoaan kun se on työmatkalla. Itse taas toivoisin miehelleni pakollista puolen vuoden ulkomaankimennusta, mutta eihän hänelle tietenkään sellaisia tule.

Ap

Onkohan tässä maailmassa oikeasti olemassa hyviä miehiä? Siis sellaisia peruskallio ja perheen turva- ihmisiä? Jos joskus pääsen tästä liitosta pois ja tällaisen suhteen vielä löydän, romahdan varmaan ihan maanrakoon vuosien taakasta ja sen jälkeen palaan täyteen loistoon ihmisen rinnalla, joka antaa minun säteillä omaa valoani.

Mieheni yrittää nyt tukahduttaa minut ja sammuttaa minusta kaiken ilon. En tiedä miksi. Hänen oma vihansa ja raivonsa on vaan tällä hetkellä niin suuri.

Ap

Kuulostaa samaistuttavan tutulta. Otin eron viime syksynä, kun omat ongelmat alkoi nousta niin pintaan miehen kiukuttelun seurauksena. Olen semmoinen klassinen tossu, kiltti ja huomaavainen ja inhoan konfliktia. Mies taas sai vaan vettä myllyyn siitä että pysyn rauhallisena, "kun suhun ei saa kontaktia". Oikeutus raivolle mua kohtaan oli "sun kanssa ei pärjää muuten kun ei susta saa mitään irti". Omaa lapsuuden kodin kuviotahan minä toistin, se on nyt vaan todettava. Lapsena mahdollistin äidin juomisen, nuoruuteni kulutin mahdollistamalla mieheni lapsellisen käytöksen.

Nyt mies katuu katkerasti, ei ymmärrä miten on voinut käyttäytyä mua kohtaan niin huonosti ja aikoo parantaa tapansa ja anelee mua takaisin. Kaikki kuulemma muuttuu ja hän ei enää raivoa, ei edes lapsille. Kuulemma harkitsee vakavasti terapiaa. Minä harkitsen vakavasti yhteen paluuta sitten kun sitä terapiaa on oikeasti käyty jonkin aikaa - tuskin tulee koskaan tapahtumaan.

Haluaisin elämältäni rauhaa ja harmoniaa, kevyitä arjen jaettuja hetkiä ja semmoista perusturvallista ja tasaista arkea. Ymmärsin että tuossa liitossa haaveksi jää, vaikka taipuisin mille mutkalle.

Vierailija kirjoitti:

Onkohan tässä maailmassa oikeasti olemassa hyviä miehiä? Siis sellaisia peruskallio ja perheen turva- ihmisiä? Jos joskus pääsen tästä liitosta pois ja tällaisen suhteen vielä löydän, romahdan varmaan ihan maanrakoon vuosien taakasta ja sen jälkeen palaan täyteen loistoon ihmisen rinnalla, joka antaa minun säteillä omaa valoani.

Mieheni yrittää nyt tukahduttaa minut ja sammuttaa minusta kaiken ilon. En tiedä miksi. Hänen oma vihansa ja raivonsa on vaan tällä hetkellä niin suuri.

Ap

Ei se tuosta paremmaksi tule muuttumaan. Ero on ainoa vaihtoehto ja pelastuksesi. Suomessa on paljon hyviä ja tasapainoisia miehiä. 

Vierailija kirjoitti:

Onkohan tässä maailmassa oikeasti olemassa hyviä miehiä? Siis sellaisia peruskallio ja perheen turva- ihmisiä? Jos joskus pääsen tästä liitosta pois ja tällaisen suhteen vielä löydän, romahdan varmaan ihan maanrakoon vuosien taakasta ja sen jälkeen palaan täyteen loistoon ihmisen rinnalla, joka antaa minun säteillä omaa valoani.

Mieheni yrittää nyt tukahduttaa minut ja sammuttaa minusta kaiken ilon. En tiedä miksi. Hänen oma vihansa ja raivonsa on vaan tällä hetkellä niin suuri.

Ap

Kyllä on, yksi asuu meillä. Vähempään en tyytyisi. Ihan ehdoton juttu terveessä parisuhteessa on kunnioittaa, arvostaa ja huomioida sitä omaa kumppania, molemmin puolin. Ollaan tiimi. Jos mies lähtisi pitkälle työmatkalle niin varmasti ikävöitäisiin, minä lapsi ja lemmikit. Miksi käyttää oma ainoa elämä jonkun sellaisen seurassa josta ei edes ihmisenä pidä?

Ei ole enää, erosin siitä ja olen nyt perushyväntuulisen ja ystävällisen miehen kanssa. Mun entiseni ei raivonnut niinkään, ja laskuthan pitää maksaa tietysti. Mutta mikään ei ikinä riittänyt, ainaista negatiivista marinaa rahasta ja mihin ne meidän rahat menee kun tienataan molemmat ja silti hänellä ei ole varaa ostaa moottoripyörää kun työkavereillakin on moottoripyörät. Aina vertasi mitä muilla on, mutta koskaan ei tullut mieleen olla kiitollinen siitä mitä itse on saanut hankittua. Velkaa olisi ottanut ihan rajattomast jos en olisi ollut tylsänä riivinrautana laittamassa kampoihin. 

No nyt on sitten, leasingautot ja osamaksuporealtaat, 70 tuumaiset televisiot. Se vaan kun nykyinen kumppaninsa on tuore yrittäjä ja elävät koko ajan yli varojensa niin aika riskillä rahoitetaan niitä unelmia. Ei kuuluisi mulle muuten mutta kun iskostavat sitten sitä kuluttamisen autuutta myös tuon teini-ikäisen päähän niin se vähän *tuttelee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kuin mun mies. Monesti olen sanonut hänelle, meillä kun on hyvä puheyhteys, että mä ja lapset eletään täällä kuin huopatossutehtaalla, yritetään olla mahdollisimman näkymättömiä ettei mies suutu. No tästä hän suuttuu ja väittää että mä olen se raivohullu. Jotenkaan ei osaa nähdä tätä piirrettä itsessään.

Laskut maksetaan isossa läjässä kerran kuussa ja se on mun kuukauden inhokkihetki, silloin on raivoamista aivan varmasti luvassa. Ja kaikkien laskujen suurin syypää olen minä, tietysti. Hermostuu myös kovasta äänestä, jos vaikka vahingossa jotain kaatuu tai menee rikki, siis kaikesta mitä ei ole etukäteen "käsikirjoitettu". Ihmettelen miten työssään pärjää, kun kotona ei kykene mihinkään.

Itse olen tällä hetkellä ihastunut toiseen, siis mitään ei olla toisillemme tunteista puhuttu enkä siis ole ihastuksen kanssa mitään tehnyt. Nautin vaan tästä energiasta mitä ihastumisesta saan ja se auttaa mua tällä hetkellä tässä arjessa. Heti kun lapset aikanaan muuttavat pois kotoa, silloin viimeistään eroan miehestä ja nautin loppuelämäni itsekseni.

Miksi roikotat lapsiasi tuossa pas kassa? Lähde nyt niin tuhot ovat pienemmät.

Tätä olen itsekin pohtinut ja syitä riittää. Esim joutuisimme muuttamaan pois, koska mies on varakkaampi. Lapsilla on täällä niin hyvä kaveriverkosto ja hyvä koulu. Heidän koko elämänsä muuttuisi.

Tiedän, että mieheni ei sietäisi eroa, olemme asiasta keskustelleet. Hän ei suostuisi siihen. Ja uskon, että kostaisi sitä jotenkin. Suoraan sanoen en siis uskalla, olen liian arka.

Ja mies on paljon töissä, paljon työreissulla ja saamme lasten kanssa elää täällä ilman häntä. Ne ovatkin aina onnellisimpia hetkiä, tästäkin olen monta kertaa miehelle sanonut, miten olemme täällä onnellisempia ilman häntä, että yrittäisi muuttaa käytöstään eikä olla jatkuvasti niin pahalla tuulella.

Ero ei siis tulisi yllätyksenä hänelle, tai no ainahan ne miehille tulevat vaikka naiset vuosia tunteistaan puhuisivat. Mutta se muuttaisi meidän kaikkien elämää niin paljon, että vaakani kallistuu siihen, että ei kannata.

Pysyt siis liitossa hirviön kanssa, ettei elämänlaatusi heikkenisi? Ja uhraat lastesi mielenterveyden rahan vuoksi? Varsinainen vuoden äiti. Itse ottaisin lapseni ja juoksisin, ihan sama missä luukussa joutuisi asumaan, kunhan siellä olisi RAUHALLISTA.

Vierailija kirjoitti:

Onkohan tässä maailmassa oikeasti olemassa hyviä miehiä? Siis sellaisia peruskallio ja perheen turva- ihmisiä? Jos joskus pääsen tästä liitosta pois ja tällaisen suhteen vielä löydän, romahdan varmaan ihan maanrakoon vuosien taakasta ja sen jälkeen palaan täyteen loistoon ihmisen rinnalla, joka antaa minun säteillä omaa valoani.

Mieheni yrittää nyt tukahduttaa minut ja sammuttaa minusta kaiken ilon. En tiedä miksi. Hänen oma vihansa ja raivonsa on vaan tällä hetkellä niin suuri.

Ap

Mulla on aivan ihana mies, kiltti ja huomaavainen, hauska ja älykäs keskustelija. Mutta sitten se kääntöpuoli.. Suhteen alku oli miehen puolelta edellisensä pettämistä ja siitä irti rimpuilemista. Kummallekaan naiselle ei uskaltanut puhua totta. Mulle etten olisi häipynyt tai entiselle, ettei olisi tullut draamaa. Kuvitteli, että vihjailemalla ja etäiseksi heittäytymällä nainen älyää itse lähteä.

Yhä edelleen vähän opetellaan vielä sitä oman mielipiteen rehellisesti esittämistä. Ihan esim että jos haluaa mennä viikonloppuna omiin harrastuksiin niin sen voi ääneen sanoa. Kun en jaksa arvailla niin ekat pari vuotta varmaan meni niin, etten juuri koskaan tehnyt yhteisiä suunnitelmia vapaille. Sanoin vaan et tee sinä omaa juttua ja minä teen omaani :D Et on siinä ylettömässä joustavuudessa ja huomaavaisuudessakin sitten ne huonot puolensa.

Ei ole kokemusta. En siedä huonoa käytöstä varsinkaan aikuisilta ja treffailuaikoina napsahti heti, jos mies ärsytti tahallaan. Siinä karsiutui jyvät akanoista saman tien. Kenenkään ei tarvitse kuunnella ja kestää huonotapaista puolisoa. Joko pistät sen järjestykseen tai jos et voi, niin eroat jo lastenkin takia.

Te, jotka odottelette lasten kasvamista, miten olisi jutella asiasta niiden lasten kanssa? Mitäpä, jos he hyvinkin olisivat valmiita muuttamaan pois raivoavan isän luota? En halua olla ilkeä, mutta kun en mitenkään voi käsittää, että miten voi tietoisesti antaa lasten vuosikaupalla elää ahdistavassa, painostavassa ilmapiirissä, pelossa!

Keskustelkaa tästä nyt ainakin lasten kanssa ja varmistakaa, että tässä nyt oikeasti tehdään kaikille se paras ratkaisu.

Vierailija kirjoitti:

Masentunut raukka pikkuinen. Sano että menee lääkäriin hakemaan onnellisuuspillereitä.

Onnellisuuspillereitä ei ole olemassakaan. Mielialalääke tasaa masentunutta mieltä, ei tee ketään onnelliseksi!!

Isäni oli tuollainen. Koko lapsuuden joutui olemaan kotona kuin munankuorten päällä kävellen, enkä olisi jaksanut samaa vielä avioliitossakin. Niinpä valitsin ihan tietoisesti rauhallisen ja lehmänhermoisen miehen.

Jep kyllä on. Pitää aina miettii mitä sanoo ja miten. Jos vaan myötäilen, niin kaikki on hyvin. Jos oon eri mieltä alkaa raivoaminen. Mies on aina oikeassa ja ei tykkää, jos olen eri mieltä.

Vierailija kirjoitti:

Herra-isä minäkö tämän kirjoitin?

Täällä on ihan sama meno ap!

Rahasta saa ukko kauheimmat kilarit. Elämä on meillä molemmilla vain työtä ja työtä. Vapaa-aikaa ei saa olla, molemmat teemme kahta työtä.

Rahaa pitää tulla ovista ja ikkunoista. Mihinkään rahaa ei saisi käyttää.

Kaupassa hävettää, kun ruokien kilohintoja katselee ja taivastelee miten on kallista. Leipä joka maksaa 4€ saa jäädä kauppaan.

Ja kotona on eriskummallisia sääntöjä.. mm kynnykselle ulko-oven luona ei saa astua, siihen tulee muutoin naarmuja.

Sohvat ja tuolit on peitelty suojuksiin jottei sohvien tule kulumia. Ostin tässä viime kuussa uuden nätin suojan sohvan päälle ihan omilla rahoilla. Mies peitti sen uuden suojan niillä vanhoilla peitoilla ja ryyjyillä, jotta tämä uusi suoja pysyisi hyvänä.

Siinä kitupiikeistä kertovassa sarjassa oli kerran mies joka päällysti koko asunnon muoveilla, ettei mikään pinta pääse kulumaan. Sairasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masentunut raukka pikkuinen. Sano että menee lääkäriin hakemaan onnellisuuspillereitä.

Onnellisuuspillereitä ei ole olemassakaan. Mielialalääke tasaa masentunutta mieltä, ei tee ketään onnelliseksi!!

Testosteronikorvaushoito voisi joissain tapauksissa auttaa. Voi olla ihan alkava andropaussi.

No, vakavasti ottaen. Jos miehen temperamentti ei ole aina ollut tuollainen ja kiukuttelu korostuu kotona ja töissä tai esim isovanhempien luona on eri mies, niin kuulostaa pettymykselta perhe-elämään. Itse olin kireä kuin viulunkieli kunnes sain eropäätöksen tehtyä ja kerrottua. Sen jälkeen asuttiin kimpassa vielä vuosi ja tunnelma oli paljon parempi.

Vierailija kirjoitti:

Isäni oli tuollainen. Koko lapsuuden joutui olemaan kotona kuin munankuorten päällä kävellen, enkä olisi jaksanut samaa vielä avioliitossakin. Niinpä valitsin ihan tietoisesti rauhallisen ja lehmänhermoisen miehen.

Taisin olla jotain 9 vanha, kun aloin puhua äidille, että avioero on kyllä ihan hyvä vaihtoehto, kun toinen suuttuu aivan älyttömistä pikkuseikoista, räyhää ja paiskoo tavaroita. Olin typerä, en ymmärtänyt.

Sitten tuli avioero, kun petti. Olen jotenkin aina katkera äidille siitä, että hänelle ei minun elämänlaatuni merkannut mitään. Emme juurikaan ole tekemisissä enää, kun aina vielä jankkaa niistä vanhoista, olisi hitto soikoon onnellinen, että pskasta pääsi.

Ota yhteyttä turvakotiin ja hanki sieltä teille paikka. Sitten lähdet lasten kanssa. Pitää olla hyvä suunnitelma ja ulkopuolisia turvana.

Meillä ei ole ihan tuollainen tilanne, mutta tunnistan kyllä miehen kireyden ja sen, että suuttuu tosi helposti. Esimerkiksi tällä viikolla, kun on tullut lunta ja hän on joutunut tekemään (yhtenä päivänä) lumityöt, niin on ollut todella huonolla tuulella ja kireä monta päivää.

Tutulta kuulostaa myös tuo, että mitään huolia ja murheita ei saisi kertoa, koska suuttuu niistä. Ei ikään kuin kestä kuulla, että autossa palaa jokin outo valo tai että sähkäri pitäisi kutsua katsomaan niitä kylppärin valoja... Suuttuu ja hermostuu, eikä halua puhua asiasta. Joudun suurimmaksi osaksi hoitamaan itse edellä mainitun kaltaiset tilanteet. Mies ei vain tartu asiaan ja usein minulla on myös olo, että vähemmällä pääsen, kun hoidan itse.

Olen mielessäni ajatellut, että hänellä on aivan poikkeuksellisen huono paineensietokyky - hätääntyy ja hermostuu kaikista pienistäkin asioista.

Olen huomannut, että lasten kanssa joudumme vähän varomaan sanojamme ja tekemisiämme välillä, ettei iskä taas hermostu.

Mistähän tämä oikeasti johtuu ja mikä tähän auttaisi?

Kuulostaa siltä että ukollas on kusta pää täynnä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kai nämä jutut voi olla totta? Miksi suostutte tuommoiseen elämään?

Kuten kirjoitin, mulla on taloudellisesti hankalaa erota, joten siedän.

On myös päiviä, kun on ihan mukavaa. Ainakin osa päivästä. Onhan tää pers eestä.

Vaan minkäs teet? Purista tukien varaan? Niin tai toivot, että hoitoalan palkat nousee...

Taloudellisesti hankalaa = priorisoin elintason. Palkankorotusta sun on turha jäädä odottaa. Tonni kuukaudessakaan ei paikkaa toisen tienaajan poistumista rivistä. Mutta saattaisit yllättyä kuinka hyvältä tuntuu leppoistaminen -niin sen kiukkuisen äijän leikkaaminen ulos elämästä kuin myös esim asumisen yksinkertaistaminen pienempiin tiloihin ja vähempään tavaraan. Muita kellä sama kokemus, et eron jälkeinen kulutuksen leikkaaminen ei ollut shokki vaan itseasiassa tuntuu rentouttavalta?