2000 bruttopalkka kuussa
Onko täällä ihmisiä ketkä työskentelee otsikon palkalla ja tekee kokoaikaista työtä? Pärjääkö sillä pk-seudun ulkopuolella ilman jatkuvaa ahdistusta rahasta?
Sain työtarjouksen ja palkka on niin huono, että koko tilanne ahdistaa älyttömästi. Työpaikka vaikuttaa sinänsä ihan ok:lta ja matkakuluja ei mm. tulisi, mutta tuo palkka on vaan niiiin matala, että stressaa jo valmiiksi. Minulla on alempi amk tutkintokin ja olen aiemmin tienannut aika paljon enemmän. Tiedän, että varmaan moni tekee vastuullista ja raskastakin työtä tolla palkalla ja arvostan todella suuresti eikä ole tarkoitus väheksyä. Monien alojen palkkataso on vaan niin pielessä...
Kommentit (36)
nettosin 1900€ ja irtisanouduin pk- seudulla. ei kannattanut.
Peruskoulu, brutto 2200e. Lisien kanssa 3300e.
Aivan sairasta. Mulla tuo on peruspalkka, olen laitoshuoltaja. Mitä ihmettä muille aloille on tapahtunut?
Minulla nykyisin juuri tuo palkka. Pärjään ja rahaa jää säästöön joilla sitten matkustelua sekä hankintoja. Toki asunnosta maksan enää vastiketta joten esimerkiksi asumiskustannukset ovat pienet. Mutta pärjää vuokralla asuvat kollegat myöskin. Aiemmin olin työssä missä tuo oli noin kahden viikon palkka. Silloin maksoin toki asuntolainaa mutta verotus ja oma kulutus piti huolen että olin aina ennen tilipäivää aivan rahaton.
Sinkkuna ihan kivasti, jää säästöönkin kun elelee vaatimattomasti. Jos olisi lapsia tai haluaisin vaikka matkustella, niin tekisi tiukkaa.
Pärjään ja jää säästöön jolloin onnistuu isommat hankinnat. Asunto on tosin jo maksettu, joten kulut on maltilliset.
Veroja menee tosi vähän.
Vierailija kirjoitti:
Ei ne tulot vaan ne menot.
Aivan niin. Ihmisille riittää esim. 200 euron kuukausitulot, koska on vain oma vika, jos menoja on sitä enemmän.
Ei riitä jos on vaimo. Mulla eläke 2700€ brutto ja vaimo yrittää niistä siivun aina viedä vaikka itse töissä.
Pesulatyöntekijä, kokopäivätyöstä brutto 1860 euroa/kk. Mitään lisiä ei ole, vaikka kuinka painaa peräsuoli pitkällä töitä. Urakkatyö, mutta kk-palkka. Ei lisiä vaikka ulosteen, oksennuksen, virtsan ja veren sotkemia tekstiilejä pitää lajitella, jotta ne voidaan pestä eri pesuannoksissa. Neuloja, saksia ja veitsiä löytyy viikottain tekstiileistä ja ne huomaa yleensä vasta siinä kohtaa, kun osuvat käteen. Palkkahan on ihan paska, mutta saan maksettua elämiseni pk-seudun ulkopuolella. Autoon ei kylläkään ole varaa.
Miksi tätä työtä teen paskasta palkasta huolimatta on oikeastaan se, että työ pitää minut todella hyvässä kunnossa ja työt jäävät töihin, vaikka työpäivän aikana joutuu kirjaimellisesti välillä juoksemaan, että pysyy aikataulussa ja tavoitteissa.
Tsemppiä kaikille matalapalkka-alan työntekijöille! Pidetään me toistemme työtä arvossa, vaikka meitä ei isoilla palkankorotuksilla ikinä muisteta, eikä työtämme arvosteta.
6800€. Ootteko jotain kadunlakaisijoita kun ei kunnon palkkaa saa?
Palkka vaihtelee riippuen vuoroista mutta netto on aina 1700-2000e välillä. Yleisimmin noin 1800. Ihan hyvin pärjään ja saan säästöönkin, mutta sen mahdollistaa minimalistinen elämäntyyli ja asumiskuluja jakava puoliso. Minulla ei kulu kovin paljon rahaa: kuljen pyörällä tai bussilla, ostan ruuat aina lidlistä, ostan vaatteita vain harkinnan jälkeen tarpeeseen ja käyn kirppareilla, enkä tykkää shoppailusta. Asp tilille on nyt kertynyt noin 18 000e ja suunnitelmissa omistusasunto.
Moni työtön saa paljon vähemmän. Tuolla palkalla pärjää.
Olen pph, joten ihan normi kk-palkka mulle. Onneks miehellä hyvät tulot. Ei tällä muuten pärjäisi.
Kyllähän tuolla 1 ihminen pärjää kun 4 henkinen perhe pärjää 1500e tuloilla, tämän palstan mukaan.
Kahden tonnin kuu kausipalkka on 3 tonnia maassa koska isompi painovoima.
Palkanlaskijana 2000 €/kk. Pärjää, kun on pakko pärjätä. Ei tätä varten kyllä amk-tutkintoa olisi kannattanut opiskella.
Vierailija kirjoitti:
Palkanlaskijana 2000 €/kk. Pärjää, kun on pakko pärjätä. Ei tätä varten kyllä amk-tutkintoa olisi kannattanut opiskella.
Vaihda työnantajaa. Nimimerkillä 2300 € -> 2900 €.
Vierailija kirjoitti:
Pesulatyöntekijä, kokopäivätyöstä brutto 1860 euroa/kk. Mitään lisiä ei ole, vaikka kuinka painaa peräsuoli pitkällä töitä. Urakkatyö, mutta kk-palkka. Ei lisiä vaikka ulosteen, oksennuksen, virtsan ja veren sotkemia tekstiilejä pitää lajitella, jotta ne voidaan pestä eri pesuannoksissa. Neuloja, saksia ja veitsiä löytyy viikottain tekstiileistä ja ne huomaa yleensä vasta siinä kohtaa, kun osuvat käteen. Palkkahan on ihan paska, mutta saan maksettua elämiseni pk-seudun ulkopuolella. Autoon ei kylläkään ole varaa.
Miksi tätä työtä teen paskasta palkasta huolimatta on oikeastaan se, että työ pitää minut todella hyvässä kunnossa ja työt jäävät töihin, vaikka työpäivän aikana joutuu kirjaimellisesti välillä juoksemaan, että pysyy aikataulussa ja tavoitteissa.
Tsemppiä kaikille matalapalkka-alan työntekijöille! Pidetään me toistemme työtä arvossa, vaikka meitä ei isoilla palkankorotuksilla ikinä muisteta, eikä työtämme arvosteta.
Matalapalkka-alat tätä maata pyörittää hyvin pitkälti. Siksi on järjetöntä, että palkkaa ei saada millään nousuun.
Toivottavasti hoitajat saa toivomansa ja sen jälkeen kaikki muutkin. Yleislakko ja tämä maa seisoo paikallaan, kun mikään ei toimi.
Ei ne tulot vaan ne menot.