Jonkinlainen luovuttaminen 47-vuotiaana?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostaako kulli enää teitä?

Ei kiinnosta. Ei miehet eikä kullit. Sekin on hieno juttu tässä viittäkymppiä lähestyessä.

AMEN!

Koska teitä oikeasti kiinnosti muu kuin elättäjä? Yllätys, miehet haluavat seksiä ja miksi miehiä lievästi sanottuna harmittaa.

Ei ole yksikään mies minua elättänyt, ei edes isäni. Kaljan kittaamisella, pelikoneella istumisella,kullin tumputuksella ja työttömyyskorvauksella ei ketään elätetä.

Onlyfanssissa ja tubetusmaailmassa tienaa kyllä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millaista henkisyytenne on?

Minulla se "henkistymisen" kriisi on ollut murrosiästä lähtien, mutta sekin on nelikymppisenä muuttunut.

Ensin filosofian, uskontojen ja psykologian opiskelua, sitten tuli joogat ja keholliset harjoitukset. Ennen tämä oli levotonta etsintää ja johonkin pyrkimistä (vaikka sitten pyrkimättömyyden tilaan). Kävin vuosikausia psykoterapioissa ja kaikenlaisissa hoidoissa. Kävin retriiteillä ja kursseilla.

Nykyään meditoin kun siltä tuntuu, mutta parasta on ihan tavallinen elämä. Olen lähes allerginen kaikille guruille ja itsensä kehittämiselle. Luonnon tarkkailu, käveleminen, kotiaskareet, oleminen. Tuntuu, että olen ulkoisesti maallisempi kuin ikinä, mutta silti parempi olo kuin nuoruuden etsikkoaikoina ja terapiassa loppui puheenaiheet kesken.

Kuullostaa että sinulla menee tosi vahvasti ja moni meistä voi samaistua sinuun?

YUP.

Haluaisin tehdä vielä vaikka mitä mutta pelkään että en kerkiä kaikkea haluamaani kun vuodet juoksevat joutuisaan ja ikää tulee. N59.

Olen jo 62 mutta kyllä on varmaan n. 10 vuotta sitten alkanut sama homma. Kun omat vanhemmat on kuolleet ja on se suvun "vanhin" niin tulee auttamatta tunne, että tässäkö tää oli. Lapset on onneksi aikuisia, terveitä ja hyvin pärjääviä, siitä saa olla kiitollinen.

Ei oikein jaksa innostua eikä huvita mitkään kissanristiäiset. Ajoissa nukkumaan ja kuudelta ylös, niin nää päivät menee. Onneksi on etätyöt niin ei tarvi matkustaa töihin. Ei edes ulkomaan reissut, on tullut käytyä aikanaan kymmenet maat ja grillattua itsensä auringossa aina ihosyöpään saakka. Nyt koitan vältellä enkä jaksa olla kuumassa.

Töissä sama homma, vielä pitäisi jaksaa kolmisen vuotta mutta olen myös jo siellä ääneen sanonut että enää en jaksa paljon kehittää ja yrittää uudistaa, paukut on käytetty, 40 vuotta takana samassa työpaikassa. Tulee nuorempia pomoja, jotka koittaa keksiä sen pyörän uudestaan ja sivusta vaan seuraan, että sopii kokeilla. Heillä ei ole sitä kokonaisvaltaista osaamista vielä, mikä tulee kokemuksen myötä, mikä kaikki vaikuttaa mihinkin niin olen ajatellut, että siitä vaan. En jaksa ottaa stressiä ja menettää yöuniani töiden takia. 

Viitisen vuotta sitten kyllästyin oravanpyörähömppään ja suuntaan johon yhteiskunta kansalaisia työntään. Ryhdyin opiskelemaan ja sain lapsen eikä enää motivaatio riitä perheen ulkopuolisiin asioihin, edes opiskeluun.

Kulutan minimaalisesti, ulkoilen paljon. Kun lapsi varttuu pääsen viettämään enemmän aikaa maaseudulla. Silloin pääsen toivottavasti lopullisesti ulos kaupunkilaatikosta ja nyky-yhteiskunnan kahleista.

Vierailija kirjoitti:

Voi luoja kun sain joskus nuorena miehenä kovan kyydin keski ikäiseltä naiselta. Välillä pitää ihmetellä näitä uutisia, ei kiinnosta vanhempana ollenkaan tai sitten hyrrää hulluna. Mistä näin nelikymppisenä löytäisi naisen jolla hyrrää ja on halua kokeilla. Takaapäin hyökkäisin suutelemaan kaulaa, käteni juoksisi lanteillasi ja lopuksi eksyisin rinnoillesi. Hikisenä pussailla ja kehrätä seksin jälkeen, mikä sen parempaa. On meitä moneen junaan, itse en tajua mitä järkeä junassa on yksin matkustaa.

Jos haluaa kosketusta voi mennä hierojalle ja kasvohoitoon. Kehorauha on kiva juttu. Ei ole kenenkään hyväksikäytettävänä ja täydy kestää miehen loputtomia vaatimuksia. Ja voihan se miehille olla sama juttu, että nautii siitä kun ei ole vaimo vonkaamassa seksiä ja saa olla kotonaan rauhassa. 

Mitäpä väliä enää millään kun jo 90-luvulta lähtien maailma on vajonnut taas taaksepäin kohti sitä ikivanhaa ihmisten massamurhaamisvimmaa, systeemi on väännetty sellaiseksi ihan väkisin, että raha ja mammona keskittyy vain harvoille ja suurin osa pidetään köyhänä ja kyykyssä, markkinatalous on sama kuin viidakon lait, vaikka siitä jo ihmiskunnan historiassa pyrittiin eroon.

1980-luvulle saakka ihmiskunta pyrki viisastumaan ja nousemaan tuollaisen primitiivisen käytöksen yläpuolelle, mutta ikävä kyllä 90-luvulla kaikki sivistys alkoi taas vajota vessasta alas :/

Olen 46 v ja vaihdan työpaikkaa 2-3 v välein, kouluttaudun jatkuvasti ja opiskelen omaksi iloksi työn ohella esim avoimesta aproja, alaloilta jossa en edes työskentele. Suunnittelen jatkuvasti 5-10 vuoden projekteja. Sitten aina välillä havahdun että ei vitsit , 10 v päästä olen 56 v, kukaan ei enää palkkaa minua, en tarvitse isompaa asuntoa koska lapset lähteneet ja jos ei sitä ja sitä tee nyt heti, voi olla liian myöhäistä ihan pian (vanhenemisen realisteetit). Katson ikäisiäni tvstä ja HE näyttävät aikuisilta, itse tunnen olevani yhä vähän sellainen vastuuton auktoriteetteja kapinoiva nuori (kunnes näen itseni jostain Teams palaverin kamerasta).

Vierailija kirjoitti:

Olen kohta 51v. ja jos elämää on vielä noin 30 vuotta jäljellä niin tässähän kerkee vaikka mitä. Tykkään matkustaa, opetella jonkun uuden kielen, harrastaa jne. jne.

-- joo uusia kieliä kannattaa opetella : sanskriittiä, latinaa., urdua ja ruotsia ja kirjoittamaan pikakirjoitusta

-- meinasin kirjoittaa nimimerkikseni : Tekniikka tuo helposti käytettäviä käännös - ja tallennuspalveluja !

   ( mutta eihän se sovi )

Vierailija kirjoitti:

Mä oon 25 ja samat tuntemukset. Ei elämässä oo enää mitään uutta ja jännää, kaikki on vaan samaa ja tylsää suorittamista. Voisipa palata takaisin 20-vuotiaaksi

Lähtökohtaisesti kaikki  menee huonommaksi paitsi eliitin edut. Uusi eliitti on oma lukunsa.

Kun elämä on päivästä toiseen pelkästään raskasta huokailua, saako silloin luovuttaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 46-v ja toteutan nyt unelmiani, opiskelen tanssiopettajaksi ja taiteilijaksi. Vaikeat vuodet takana, nyt itseluottamus löytynyt. Sairauksia, kuolevaisuuden kohtaaminen, elän nyt enkä sitten kun.

Luovutan kunhan saan hommat hoidettua.

Opiskeleminen on ollut mulle aina helppoa, sen työuran luominen ei sitten onnistukaan. Siksi en jaksa edes opiskella enää, monen käyttämättä jääneen tutkinnon jälkeen.

Minä hain jossain mielenhäiriössä yhteishaussa HY:lle tietojenkäsittelytieteeseen. Täytän pian 52v ja viime keväänä sain ADHD-diagnoosin, joka pitkälle selittää tähänastista alisuoriutumista. Asperger-tutkimukset on kesken, mutta uskoisin senkin diagnoosin saavani. Minuakaan ei välttämättä tuo opiskelu auttaisi saamaan töitä. Yksi hyödytön AMK-tutkinto on jo takana. 

En tiedä kehtaanko mennä edes valintakokeeseen. Hävettää ja nolottaa tämänikäisenä hakea opiskelemaan. Sama hävetys ja nolotus oli 38-vuotiaana kun hain AMK:hon. Mutta toisaalta kaipaisin sitä, että pääsisin opiskelemaan omalla tasollani (AMK on mulle alisuoriutumista) ja onnistumaan siinä, ihan riippumatta siitä saanko sillä osaamisella sitten töitä vai en. Tämä ala olisi toki sellainen, mitä voi opiskella itsenäisesti, mutta toistaiseksi toiminnanohjauksen vaikeuksien vuoksi se ei onnistu. 

Palstalla on toisaalta sen sorttista tilitystä työelämässä olevilta, että mietityttää haluaako sinne ollenkaan. Mutta jos voisi edes jollain tasolla kokea, että joku juttu onnistui elämän aikana, niin sekin olisi jo plussaa. Ettei tarvitsisi märehtiä, että ensimmäiset 50 vuotta meni hukkaan kun kamppaili diagnosoimattoman ja hoitamattoman ADHD:n kanssa ja sen jälkeenkään ei saanut mitään aikaiseksi, kun tuntui että on jo liian myöhäistä yrittää. 

Olen 33 ja luovuttanut :(

Yli 50-vuotiaana vasta ymmärtää elämää ja että on turhaa juosta koko elämäänsä rahan perässä ja tavoitella jotain materiaa, tosin pitää myöntää että itsellä on talous kunnossa joten heittäytymiseni ns. oloneuvokseksi on tuolloin ylipäätään mahdollista. 

Kyllä on tullut mietittyä paljon elämää ja kelattua eri elettyjä elämänvaiheita paljonkin ja jonkinlainen tilinteko menneisyyden kanssa on tullut tehtyä ja nyt on levollinen mieli. 

Asiat on laitettu tärkeysjärjestykseen ja ensimmäisenä tulee terveys ja siitä sitten muutkin asiat tulee luonnollisesti seuraavassa tärkeysjärjestyksessä kuten henkinen hyvinvointi, parisuhde, ystävät, mökkeily, harrastukset ja ehkä tulisi työ jos sellainen olisi ja senkin pitäisi olla mielejkästä jollain tapaa mutta kuten sanottua oloneuvoksena ei kaipaa työtä lainkaan kuin tietyin edellytyksin. 

Että näin.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on se unelma, että vielä saisin töitä.

47-vuotiaana jouduin luovuttamaan työelämästä, työnantajan päätöksella.

Ehditkö kuitenkin saada jotain aikaiseksi? Oliko sinulla tuohon mennessä paljon töitä, mielenkiintoisia tehtäviä ja eteenpäin menoa? Pääsitkö kokemaan, että olet osaava ja että olet onnistunut?

Niin ikävää kuin onkin joutua sivuun tuossa kohtaa, niin vielä enemmän surettavat ne nuoret aikuiset, jotka eivät pääse edes aloittamaan. Pelkkää pätkätyötä ja epävarmuutta heillä, eivät kelpaa minnekään niin pitkäksi aikaa, että pääsisivät kokemaan jonkinlaista turvallisuuden tunnetta ja kehittymään työtehtävissään rautaisiksi osaajiksi. Tulevaisuutta ei uskalla suunnitella, perhettä ei uskalla perustaa, asuntolainaa ei uskalla ottaa (tai pankki ei myönnä). 

Tietenkin 47-vuotiaalla on vielä melkein 20 vuotta eläkeikään. Mutta jos on jo 20+ vuoden edestä saanut olla työelämässä ja pärjännytkin, niin eikö se ole sentään jo jotain?

Vierailija kirjoitti:

Tänä vuonna täytän 45 ja odotan vain eläkettä.

Jos nyt odotat eläkettä, niin mitä sitten eläkkeellä? Odotat vain kuolemaa?

Olet tyytyväinen.

Vierailija kirjoitti:

Siinä iässä on jo hyvä tajuta, että elämä alkaa olla ohi.

Ainakin naisilla. Miehillä se vasta alkaa!

Minäkin olen yli nelikymppinen ja haluaisin tuota samaa, mutta ei saa mahdollisuutta. Töissä haasteet ja vastuu koko ajan kasvaa ja se vain stressaa. Työpaikan vaihtokaan tuskin auttaisi, koska ei niihin helppoihin hommiin palkata yli nelikymppisiä. Niihin halutaan nuorempia.