Poikani Kevin Yle Teemalla

Mua inhotti taas se äiti ja suhtautuminen lapseen; ihmeellinen valtataistelu taaperon kanssa jo. Mä tulkitsen tuon leffan niin, että äiti kohteli lasta alusta asti kuin jotain hirviötä ja sai sillä aikaan "hirviön".

[quote author="Vierailija" time="25.09.2015 klo 22:48"]

[quote author="Vierailija" time="25.09.2015 klo 22:45"]

Olipa kyllä vaan masentava ja ahdistava leffa! Missään vaiheessa ei tainnut varmistua, että mikä pojalla oli. Autismiko, johon lääkärikohtauksessa viitattiin?

Pisti kyllä ajattelemaan näiden kouluampujien, murhaajien, surmaajien yms. vanhempia ja heidän rankkoja kohtaloitaan. Huhhuh!

[/quote]

Menikö siinä kaikilta tavalliseen tapaan ohi se miten äiti kuvitteli vauvan yrittävän vahingoittaa häntä kohdussa? Vai oliko sitä leffassa ollenkaan. Aika iso yhden pisteen vihje kirjassa jotan juuri kukaan ei huomaa. Siinä mielessä tuo kirja on todella epäeettinen opus. Sen kirjoittaja on vakaumuksellinen vela joka on niinsanotusti työstänyt pelkojaan lapsia kohtaan kirjoittamalla kirjan, jonka jälkeen kaikki kuvittelee että kammottavia psykolapsia vain poksahtelee kohdusta, jo sikiöinä yrittävät vahingoittaa äitiään....

[/quote]

Jokainen saa totta kai lukea kirjoja niin kuin haluaa. Mutta tuollainen "tässä purkaa vela traumojaan" on aika naiivi luenta, yhtä naiivi kuin että "tämän luettuaan kaikki kuvittelee, että...".

Fiktiota ei lue todellisuutena tai kirjailijan terapiana kuin todella kehittymätön ihminen.

Siis en katsonut kuin lopun leffasta. Oliko se poika jo syntymästä asti paha vai tekikö äidin suhtautuminen siitä pahan? Se että äiti kävi katsomassa sitä vielä vankilassa, vaikutti kyllä äidinrakkaudelta, koska poikahan oli tappanut isänsä ja siskonsa myös. En tiedä olisinko itse kyennyt tuossa tilanteessa vankilavierailuun. Niiden kotikin oli muuten kauhean kylmä. Kliinisen siisti kuin sairaala, ei kasveja, ei elämisen merkkejä.

Hyvä leffa. Tällä palstallakin on usein avauksia jossa joku katkera yh tai muu wt itkee lapsestaan joka on ihan kuin tästä leffasta. Pistää miettimään.

[quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 09:37"][quote author="Vierailija" time="25.09.2015 klo 22:48"]

[quote author="Vierailija" time="25.09.2015 klo 22:45"]

Olipa kyllä vaan masentava ja ahdistava leffa! Missään vaiheessa ei tainnut varmistua, että mikä pojalla oli. Autismiko, johon lääkärikohtauksessa viitattiin?

Pisti kyllä ajattelemaan näiden kouluampujien, murhaajien, surmaajien yms. vanhempia ja heidän rankkoja kohtaloitaan. Huhhuh!

[/quote]

Menikö siinä kaikilta tavalliseen tapaan ohi se miten äiti kuvitteli vauvan yrittävän vahingoittaa häntä kohdussa? Vai oliko sitä leffassa ollenkaan. Aika iso yhden pisteen vihje kirjassa jotan juuri kukaan ei huomaa. Siinä mielessä tuo kirja on todella epäeettinen opus. Sen kirjoittaja on vakaumuksellinen vela joka on niinsanotusti työstänyt pelkojaan lapsia kohtaan kirjoittamalla kirjan, jonka jälkeen kaikki kuvittelee että kammottavia psykolapsia vain poksahtelee kohdusta, jo sikiöinä yrittävät vahingoittaa äitiään....

[/quote]

Jokainen saa totta kai lukea kirjoja niin kuin haluaa. Mutta tuollainen "tässä purkaa vela traumojaan" on aika naiivi luenta, yhtä naiivi kuin että "tämän luettuaan kaikki kuvittelee, että...".

Fiktiota ei lue todellisuutena tai kirjailijan terapiana kuin todella kehittymätön ihminen.

 
[/quote]
Silloin kun luin kirjan ja mua jäi vaivaamaan ajatus paholaismaisesta sikiöstä joka muistaakseni yritti potkia äitiään kohdusta käsin tai jotain vastaavaa, googletin kirjan ja eka hakutulos johti jonnekin päihdelinkkiin, jossa päihderiippuvaisten nuorten äidit suositteli kirjaa toisilleen. Että jotkut lapset vaan syntyy pahoina ja kirjasta kannattaa hakea vertaistukea. Facepalm. Silloin luin myös Shiverin haastattelun jossa itse kertoi kirjan avulla työstäneensä suhdettaan lapsiin ja vapaaehtoiseen lspsettomuuteen. Sama kuin msmukriitikko työstäisi suhdettaan mamuihin kirjoittamalla kirjan psykopaattisesta mamusta ja kaikki sitten kauhistelisi että si kauhee millasia noi mamut voi olla.

[quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 09:54"]

[quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 09:37"][quote author="Vierailija" time="25.09.2015 klo 22:48"] [quote author="Vierailija" time="25.09.2015 klo 22:45"] Olipa kyllä vaan masentava ja ahdistava leffa! Missään vaiheessa ei tainnut varmistua, että mikä pojalla oli. Autismiko, johon lääkärikohtauksessa viitattiin? Pisti kyllä ajattelemaan näiden kouluampujien, murhaajien, surmaajien yms. vanhempia ja heidän rankkoja kohtaloitaan. Huhhuh! [/quote] Menikö siinä kaikilta tavalliseen tapaan ohi se miten äiti kuvitteli vauvan yrittävän vahingoittaa häntä kohdussa? Vai oliko sitä leffassa ollenkaan. Aika iso yhden pisteen vihje kirjassa jotan juuri kukaan ei huomaa. Siinä mielessä tuo kirja on todella epäeettinen opus. Sen kirjoittaja on vakaumuksellinen vela joka on niinsanotusti työstänyt pelkojaan lapsia kohtaan kirjoittamalla kirjan, jonka jälkeen kaikki kuvittelee että kammottavia psykolapsia vain poksahtelee kohdusta, jo sikiöinä yrittävät vahingoittaa äitiään.... [/quote] Jokainen saa totta kai lukea kirjoja niin kuin haluaa. Mutta tuollainen "tässä purkaa vela traumojaan" on aika naiivi luenta, yhtä naiivi kuin että "tämän luettuaan kaikki kuvittelee, että...". Fiktiota ei lue todellisuutena tai kirjailijan terapiana kuin todella kehittymätön ihminen.   [/quote] Silloin kun luin kirjan ja mua jäi vaivaamaan ajatus paholaismaisesta sikiöstä joka muistaakseni yritti potkia äitiään kohdusta käsin tai jotain vastaavaa, googletin kirjan ja eka hakutulos johti jonnekin päihdelinkkiin, jossa päihderiippuvaisten nuorten äidit suositteli kirjaa toisilleen. Että jotkut lapset vaan syntyy pahoina ja kirjasta kannattaa hakea vertaistukea. Facepalm. Silloin luin myös Shiverin haastattelun jossa itse kertoi kirjan avulla työstäneensä suhdettaan lapsiin ja vapaaehtoiseen lspsettomuuteen. Sama kuin msmukriitikko työstäisi suhdettaan mamuihin kirjoittamalla kirjan psykopaattisesta mamusta ja kaikki sitten kauhistelisi että si kauhee millasia noi mamut voi olla.

[/quote]

Mutta eihän kirja toimi siten. Eihän lopputulos sinunkaan kohdallasi ole, että kauhistelisit pahojen lapsien pahuutta. Sen sijaan kauhistelet vela-kirjailijan pahuutta. Vai onko ne aina ne kaikki muut, jotka ajattelee just niin kuin "kirjailija on tarkoittanut"?

Kirja syntyy vasta luennan myötä. Sinun luentasi on "tämä on ilkeän velan terapiaa". Joku toinen saattaa lukea paljon monimutkaisempia teemoja ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta, syistä ja seurauksista.

Mun täytyy tunnustaa etten ole kirjaa edes lukenut. Mutta leffan katsoin eilen, ja siinähän nimenomaan pointtina oli, että äiti muistelee. Muisti on aina epäluotettava. Äiti yrittää tuntosarvet turvoksissa muistella, mikä meni pieleen ja miksi. Äitiyteen kuuluu aina jossittelu: mitä olisi pitänyt tehdä toisin, milloin olisi pitänyt olla parempi äiti. Ja leffa ainakin tavoittaa hienosti tämän jossittelun ja syyllisyyden ja valtavan vihan. Äiti on menettänyt koko perheensä, joten luonnollisesti hän katsoo Kevinin koko lapsuutta oman vihansa läpi.

Katoin. Mikä kevinillä oli? Itse ajattelin psykopatiaa. Ei kyennyt empaattisuuteen.

Mä pidin aikoinani kirjasta todella paljon, vaikka se karmaiseva ja hyytävä onkin. Elokuvaa olen yrittänyt katsoa kaksi kertaa, mutta en ole syttynyt. Ehkä se laahaavuus ja taiteellisuus on vaan liikaa.

Olen myös sitä mieltä, että Kevin on psykopaatti. Pystyi jo hyvin pienenä manipuloimaan isäänsä ja kiusaamaan äitiään. Äiti tietenkin syyllistää itseään loppuun asti. Meistäkin varmaan moni tietää sen jatkuvan syyllisyyden tunteen, joka alkoi ehkä jo silloin, kun lapsi oli vielä kohdussa.

[quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 09:48"]

Siis en katsonut kuin lopun leffasta. Oliko se poika jo syntymästä asti paha vai tekikö äidin suhtautuminen siitä pahan? Se että äiti kävi katsomassa sitä vielä vankilassa, vaikutti kyllä äidinrakkaudelta, koska poikahan oli tappanut isänsä ja siskonsa myös. En tiedä olisinko itse kyennyt tuossa tilanteessa vankilavierailuun. Niiden kotikin oli muuten kauhean kylmä. Kliinisen siisti kuin sairaala, ei kasveja, ei elämisen merkkejä.

[/quote]

Poika oli pienestä pitäen vaativa vauva, itki koko ajan,  koliikkivauva vaikeimmasta päästä. Aika outoa oli se, että lapsi kohdisti postiiviset  tunteensa isään ja negatiiviset äitiinsä. Luulisi ettei pieni lapsi pystyisi noin valikoivaan ja aivan kuin harkittuun käyttäytymiseen. Ihmettelen myös miksei perhe hakenut enemmän apua, kun rahaa ilmeisesti oli. Isän ja äidin väleissäkin oli ongelmaa, isähän ei koskaan nähnyt asian toista puolta. Kovin keksityltä tämä tarina vaikutti minun mielestäni. 

Minusta on just oleellista kiinnittää huomiota siihen, että ainakin leffa on äidin muistelua, niin kuin tuossa ylhäällä joku jo kommentoi. Äiti palaa muistoissaan niihin hetkiin, jotka hän ehkä koki menneen pieleen omalta osaltaan.

Itse ärsyynnyin siitä, että miten perheen isä ei huomannut mitään outoa pojassaan. Kammottavaa.

Kino: Poikani Kevin

[Yle Teema]

Tänään 28.12. klo 21:55

päättyy klo 23:45 // kesto 110 min

Pitänee kattoa uudestaan. Muistaakseni en kauheasti tykännyt eka kattomisella.

Jääköhän ule areenaan että vois huomenna katsoa?

Katsoiko joku muu eilen? Oli tosi hyvä, mutta varsin ahdistava leffa.

Miksi teidän mielestänne Kevin tappoi suosimansa isän ja siskon, mutta ei äitiään? Hän tuntui suojelevan äitiään silloinkin kun äiti mursi käden. Toisaalta Kevin ei useinkaan ollut tyytyväisen oloinen äitinsä tekemisiin.

Hyi vittu miten kuvottava kakara. Hyvä syy kaikille olla koskaan tekemättä lapsia. Kuvottaa vieläkin sen naama

Kirja on parempi, mutta leffakin erinomainen. Sen soundtrackissä on se jutun clue, jota ei sanoin muuten juuri ilmaista.

Äitinsä poika.

Oliko leffassa se mikä muistaakseni kirjassa että äiti koki pojan yrittävän vahingoittaa häntä jo kohdussa?

Vierailija kirjoitti:

Katsoiko joku muu eilen? Oli tosi hyvä, mutta varsin ahdistava leffa.

Miksi teidän mielestänne Kevin tappoi suosimansa isän ja siskon, mutta ei äitiään? Hän tuntui suojelevan äitiään silloinkin kun äiti mursi käden. Toisaalta Kevin ei useinkaan ollut tyytyväisen oloinen äitinsä tekemisiin.

Äiti oli samanlainen kuin Kevin. Äidinrakkautta Kevin kaipasi ennen kaikkea. He näkivät toistensa sisimpään, mitä kukaan muu ei tehnyt. Äiti oppi rakastamaan poikaansa vasta elokuvan lopussa - ja tajusi sen rakkauden etsiessään poikaa koululta. Pojalle hän laittoi sitä sinistä huonetta valmiiksi kotiinsa, sitten kun tämä vapautuisi.

Tähän lisäisin vielä, että elokuva ja kirja särkevät äitimyyttiä erinomaisesti. Ei jokainen äiti rakasta lastaan. Ei Kevin ollut "paha" lapsi, vaan se oli äidin näkökulma. Ilman rakjautta hän kasvoi vinoon. Monella tavalla he olivat toistensa kaltaisia. Kuvaava ja eräs parhaita kohtauksia oli se, kun äiti puhui halveksivasti ylipainoisista ihmisistä. Kevinhän puuttui silloin puheeseen. Samoin hän näki äitinsä läpi, kun tämä vei hänet ravintolaan.

Molemmat kauniita, kylmiä, ulkoisesti täydellisiä ihmisiä. Äiti pelkäsi omaa pimeyttään, ei vauvaa, joka itki ja huusi huomiota.

Keviniä näytellyt kyllä onnistui hyvin roolissaan

Oliko tän elokuvan sanoma se että joku voi olla jo syntyessään paha