Tutkija: suomalaisia ei ole syytä tukea sillä suurimmalla osalla kansasta on varaa ruoan nouseviin hintoihin
Aalto-yliopiston professori Minna Halmeen mukaan on hyvä asia, että jotkut asiat maksavat nyt aiempaa enemmän. Professorin ruoan nousevat hinnnat pakottavat näin suomalaiset tekemään tarkempia valintoja ja aiempaa eettisempiä ostopäätöksiä. Hänen mukaan silloin kun ruoan hinta on korkeampi on ilmastokysymys ja eettisyys nostettavat asiakkaiden ostopäätöksissä ykköskriteeriksi.
Halme puhuu Ylen jutussa myös siitä, että me suomalaiset yleisesti ottaen kulutamme muutenkin liikaa. Hintojen nousu vähentää suomalaisten kulutusta, hänen kun enää ei voida niin paljon kuin aiemmin. Se pakottaa Halmeen mukaan huomioimaan, että luonnonvaroja on rajallisesti ja tekemään valintoja sen suhteen, mitä kuluttaa.
Vähävaraisia professori Minna Halme ei lähtisi tulemaan, se tuki menisi menisi nimittäin suoraan vähäosaisilta yrityksille eli olisi epäsuoraa yritysten tukemista. Halmeesta moraalinen kysymys on, että pitääkö valtion tulla aina yritysten avuksi ja sanookin, että yritysten tulisi ottaa nyt enemmän vastuuta ja tinkiä omista voitoistaan.
Pellervon taloustutkimuksen tuoreimman arvion mukaan ruoan hinta tulee nousemaan vielä 11%.
Kommentit (242)
Vierailija kirjoitti:
Vastaava aivopieru EVA:n johtaja Emilia Kullakselta.
"Kolumni: On vain yksi toimiva keino saada hoitajille enemmän palkkaa"
Kullaksen ehdotus on siis julkisen alasajo ja terveydenhoion privatisointi.
Näin hoitajien palkat nousevat kilpailun myötä. Aika tyypillistä EK/EVA/Etla/kok.- linjaa.
Sitä Kullas ei käsitellyt, että miten tämä rahoitetaan ja ketkä jäisivät tämän systeemin ulkopuolelle.
Toistetaanpa vielä:
"Iltalehden linja
Iltalehti on poliittisesti sitoutumaton ja eri intressiryhmistä riippumaton iltapäivälehti ja verkkopalvelu.
Sisältöä ohjaa totuudellisuus sekä pyrkimys kiinnostavuuden, läheisyyden, merkityksellisyyden ja nopeuden vaalimiseen."
Juupa juu. Puolueetonpa hyvinkin.
Tiesittekös muuten, että näiden EK:n laitosten EVA:n ja Etla:n toiminta rahoitetaan pääosin verovaroista?
Ainahan nämä EK-Kullakset ajavat Amerikan mallia.
Korkeammat teveydenhoidon kulutkaan eivät haittaa, kunhan bisnes on private.
Ja kun itse kuuluu hyvätuloiseen eliittiin niin sekään ei häiritse yhtään, että osa väestöstä jäisi vaille hoitoa ja lääkkeitä.
Tai vähänkin vaativampi hoito ajaisi monet konkurssiin, kun vakuutus ei korvaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös köyhie kannattaisi varastoida perunoita, porkkanoita, lanttuja, nauriita ja kaalia kylmävarastoon silloin kun niiden hinnat on alhaalla niin silloin riittää syötävää talven yli eikä tarvitse miettiä talviajan korkeita hintoja?
Jos köyhät osaisivat ajatella fiksusti, niin he eivät olisi köyhiä.
Sori kun olin niin tyhmä että sairastuin ja minusta tuli köyhä.
Ja olen myös laiha.Olen ohjelmistosuunnittelija ja teen työni etänä. Pystyn tekemään tätä vaikka jalkani eivät toimikaan. Mikä on sinun tekosyysi olla köyhä?
Oletko sairaseläkkeellä kun laiskottaa ja mukavampi elää tukien varassa?
Sinusta syöpäsairaat, aivovamman saaneet, pahasti kolarissa loukkaantuneet jne ovat vain laiskoja?
Varsin iso osa työttömistä on täysin työkykyisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja paljonkohan Aalto yliopiston professori Minna Halme tienaa?
Kyllä Halme on oikeassa, ei vähävaraisten tarvitse ostaa uusia vaatteita joka viikko ja sen autoilunkin voi vaihtaa julkiseen liikenteeseen. Suomalaiset kuluttavat liikaa ja näiden nousujen seurauksena on pakko tehdä eettisempiä ja tarkemmin mietittyjä ostopäätöksiä.
Kerrohan meille kaikille kuinka hintojen nousu ohjaa ihmisiä tekemään "eettisempiä" ostopäätöksiä? Hintojen nousu aiheuttaa sen, että varsinkin vähävaraisimmat joutuvat entistä enemmän ostamaan halvimpia tuotteita jotka on monesti tuotettu missä ja miten sattuu.
Suomessa tarvitaan autoa pitkien välimatkojen ja eritoten maaseudulla huonojen julkisten liikenneyhteyksien vuoksi. Omalla autolla liikkuminen on muutenkin paljon mukavampaa kuin esimerkiksi bussilla - silloin ei ole bussiaikataulujen orja eikä tarvitse vahingossakaan kuunnella jonkun tuntemattoman ääliön mölinää. Vain kaupungin keskustoissa ja sen läheisyydessä pärjää ilman autoa varsinkaan jos ei tarvitse juuri lainkaan liikkua kaupungin rajojen ulkopuolelle.
Kun ei ole varaa ostaa kuin aivan välttämättömät vaatteet ja tehdä aivan välttämättömät matkat, niin turha kulutus jää pois todella tehokkaasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
yleensä kun köyhät mainostavat saavansa 600€ kuukaudessa, unohdetaan mainita että lisäksi tulee asumistukea ja mahdollisesti harkinnanvaraista toimeentulotukea.
sama näiden 9€/päivä töissä-ihmisten kanssa. Saadaan 9 päivässä lisää sen työmarkkinatuen ja asumistuen päälle jolloin oikeasti käteen jää samanverran kun pienipalkkaisella työssäkäyvällä jää sen jälkeen kun se työssäkäyvä on maksanut sen vuokran ja muut asumiskulut..
Kaikki työttömät ei todellakaan saa toimeentulotukea tai asumistukea.
Mä saan sen reilun 600e työmarkkinatukea ja mitään muuta ei tule.Sama! Aina kuvitellaan että jätetään tttuet kertomatta. En minä saa mitään tttukea tai asumistukea joten en niitä tietenkään tuloksi laske. Saan työmarkkinatuen enkä mitään muuta.
No mihin sitä tukea tarvitaan, jos aviopuolisolla on tuloja ja/tai omaisuutta ja lain mukaan elatusvelvollisuus?
Vierailija kirjoitti:
Jätetään ne loputkin terveelliset ostokset kauppaan. Juuri oli uutisissa, kuinka esim päärynän hinta noussut roimasti.
Kuka tarvitsee päärynöitä tai ylipäänsä ulkomailta tuotuja hedelmiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
yleensä kun köyhät mainostavat saavansa 600€ kuukaudessa, unohdetaan mainita että lisäksi tulee asumistukea ja mahdollisesti harkinnanvaraista toimeentulotukea.
sama näiden 9€/päivä töissä-ihmisten kanssa. Saadaan 9 päivässä lisää sen työmarkkinatuen ja asumistuen päälle jolloin oikeasti käteen jää samanverran kun pienipalkkaisella työssäkäyvällä jää sen jälkeen kun se työssäkäyvä on maksanut sen vuokran ja muut asumiskulut..
Kaikki työttömät ei todellakaan saa toimeentulotukea tai asumistukea.
Mä saan sen reilun 600e työmarkkinatukea ja mitään muuta ei tule.Sama! Aina kuvitellaan että jätetään tttuet kertomatta. En minä saa mitään tttukea tai asumistukea joten en niitä tietenkään tuloksi laske. Saan työmarkkinatuen enkä mitään muuta.
No mihin sitä tukea tarvitaan, jos aviopuolisolla on tuloja ja/tai omaisuutta ja lain mukaan elatusvelvollisuus?
No ei ne puolison pienet tulot riitä.
Mullakin on paljon lääkärikäyntejä ja lääkkeitä.
Silmälasitkin osti viimeksi mun eläkkeellä oleva äiti.
Itselle en ole ostanut vuosiin vaatteita tai kenkiä koska kasvavat lapset tarvitsee kokoajan jotain.
Kummallista että Ruotsissa ei ajatella ollenkaan tällä linjalla vaikka se on vauraampi kansa!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
yleensä kun köyhät mainostavat saavansa 600€ kuukaudessa, unohdetaan mainita että lisäksi tulee asumistukea ja mahdollisesti harkinnanvaraista toimeentulotukea.
sama näiden 9€/päivä töissä-ihmisten kanssa. Saadaan 9 päivässä lisää sen työmarkkinatuen ja asumistuen päälle jolloin oikeasti käteen jää samanverran kun pienipalkkaisella työssäkäyvällä jää sen jälkeen kun se työssäkäyvä on maksanut sen vuokran ja muut asumiskulut..
Kaikki työttömät ei todellakaan saa toimeentulotukea tai asumistukea.
Mä saan sen reilun 600e työmarkkinatukea ja mitään muuta ei tule.Sama! Aina kuvitellaan että jätetään tttuet kertomatta. En minä saa mitään tttukea tai asumistukea joten en niitä tietenkään tuloksi laske. Saan työmarkkinatuen enkä mitään muuta.
No mihin sitä tukea tarvitaan, jos aviopuolisolla on tuloja ja/tai omaisuutta ja lain mukaan elatusvelvollisuus?
Mun puoliso on pienipalkkainen. Itse työkyvytön, enkä todellakaan halua että hän joutuu minut koko loppuikänsä elättämään. Mun pitäisi päästä säännöllisesti fyssarille että kivut olisi aisoissa. En ole kolmeen vuoteen kertaakaan käynyt kun ei ole varaa. Todennäköisesti meille tulee ero jolloin molemmat saavat enemmän rahaa käyttöönsä.
Kohta ihmiset joutuvat ilta-alesta ottamaan paistotuotteita (lihapiirakoita ja lihapastoijoita) kun muuhun ei ole varaa. Ei todellakaan ole terveellistä, mutta jos ei ole rahaa niin sitä ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös köyhie kannattaisi varastoida perunoita, porkkanoita, lanttuja, nauriita ja kaalia kylmävarastoon silloin kun niiden hinnat on alhaalla niin silloin riittää syötävää talven yli eikä tarvitse miettiä talviajan korkeita hintoja?
Jos köyhät osaisivat ajatella fiksusti, niin he eivät olisi köyhiä.
Sori kun olin niin tyhmä että sairastuin ja minusta tuli köyhä.
Ja olen myös laiha.Olen ohjelmistosuunnittelija ja teen työni etänä. Pystyn tekemään tätä vaikka jalkani eivät toimikaan. Mikä on sinun tekosyysi olla köyhä?
Oletko sairaseläkkeellä kun laiskottaa ja mukavampi elää tukien varassa?
Sinusta syöpäsairaat, aivovamman saaneet, pahasti kolarissa loukkaantuneet jne ovat vain laiskoja?
Varsin iso osa työttömistä on täysin työkykyisiä.
Pitkäaikaistyöttömistä 1/3 on todellisuudessa työkyvyttömiä. Ei tuo mun silmiin ole mikään mitätön määrä.

Ilta-alen lihapiirakan hinnalla saa kilon terveellisiä kasviksia.

Niin, oman diagnoosinsa mukaan. En laita sille paljon painoarvoa. -eri
Vierailija kirjoitti:
Jokainen voi miettiä, mistä se bensaan, sähköön ja ruokaan käytetty raha on poissa.
Omalta osaltani voin kertoa, että kaikesta muusta. Ei tarvitse asioida muualla kuin ruokakaupassa eikä käyttää palveluja.
Mitä siitä seuraa, kun ihmiset käyttävät rahat vain välttämättömiin asioihin niiden kallistuessa?
No et sinä ole se paras asiakas muutenkaan, jos 10% ruoan hinnan nousu vie kaikki rahat mitä palveluihin käyttäisit. Niillä kuluttajilla on merkitystä jotka käyttävät palveluita jopa päivittäin. Ei niillä jotka käyvät kampaajalla kahdesti vuodessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja paljonkohan Aalto yliopiston professori Minna Halme tienaa?
Kyllä Halme on oikeassa, ei vähävaraisten tarvitse ostaa uusia vaatteita joka viikko ja sen autoilunkin voi vaihtaa julkiseen liikenteeseen. Suomalaiset kuluttavat liikaa ja näiden nousujen seurauksena on pakko tehdä eettisempiä ja tarkemmin mietittyjä ostopäätöksiä.
Kerrohan meille kaikille kuinka hintojen nousu ohjaa ihmisiä tekemään "eettisempiä" ostopäätöksiä? Hintojen nousu aiheuttaa sen, että varsinkin vähävaraisimmat joutuvat entistä enemmän ostamaan halvimpia tuotteita jotka on monesti tuotettu missä ja miten sattuu.
Suomessa tarvitaan autoa pitkien välimatkojen ja eritoten maaseudulla huonojen julkisten liikenneyhteyksien vuoksi. Omalla autolla liikkuminen on muutenkin paljon mukavampaa kuin esimerkiksi bussilla - silloin ei ole bussiaikataulujen orja eikä tarvitse vahingossakaan kuunnella jonkun tuntemattoman ääliön mölinää. Vain kaupungin keskustoissa ja sen läheisyydessä pärjää ilman autoa varsinkaan jos ei tarvitse juuri lainkaan liikkua kaupungin rajojen ulkopuolelle.
Kun ei ole varaa ostaa kuin aivan välttämättömät vaatteet ja tehdä aivan välttämättömät matkat, niin turha kulutus jää pois todella tehokkaasti.
Toisaalta mikä toiselle voi olla välttämätöntä on toisen silmissä tarpeetonta kulutusta. Sitten kinataan siitä että tarvitseeko uusia kenkiä ostaa käytettynä kirpoarilta niiden vanhojen kenkien tilalle kun edelliset ovat hajonneet ja korjattu moneen kertaan jesarilla vai onko niiden kenkien osto sittenkin tarpeetonta kun edelliset kengät on vielä olemassa. Siksipä vanha setäni sanoi kerran viisaasti että on parempi olla ostamatta mitään tai ainakin olla kertomatta kenellekään että mitä on ostanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös köyhie kannattaisi varastoida perunoita, porkkanoita, lanttuja, nauriita ja kaalia kylmävarastoon silloin kun niiden hinnat on alhaalla niin silloin riittää syötävää talven yli eikä tarvitse miettiä talviajan korkeita hintoja?
Jos köyhät osaisivat ajatella fiksusti, niin he eivät olisi köyhiä.
Sori kun olin niin tyhmä että sairastuin ja minusta tuli köyhä.
Ja olen myös laiha.Olen ohjelmistosuunnittelija ja teen työni etänä. Pystyn tekemään tätä vaikka jalkani eivät toimikaan. Mikä on sinun tekosyysi olla köyhä?
Oletko sairaseläkkeellä kun laiskottaa ja mukavampi elää tukien varassa?
Sinusta syöpäsairaat, aivovamman saaneet, pahasti kolarissa loukkaantuneet jne ovat vain laiskoja?
Varsin iso osa työttömistä on täysin työkykyisiä.
Pitkäaikaistyöttömistä 1/3 on todellisuudessa työkyvyttömiä. Ei tuo mun silmiin ole mikään mitätön määrä.
Niin, oman diagnoosinsa mukaan. En laita sille paljon painoarvoa. -eri
Ihan kuule lääkärin diagnoosilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohta ihmiset joutuvat ilta-alesta ottamaan paistotuotteita (lihapiirakoita ja lihapastoijoita) kun muuhun ei ole varaa. Ei todellakaan ole terveellistä, mutta jos ei ole rahaa niin sitä ei ole.
Ilta-alen lihapiirakan hinnalla saa kilon terveellisiä kasviksia.
Lihapiirakka maksaa 0.99 ja siitä 60% pois niin jää hintaa noin 40 senttiä. Mistä saa 40 sentillä kilon kasviksia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
yleensä kun köyhät mainostavat saavansa 600€ kuukaudessa, unohdetaan mainita että lisäksi tulee asumistukea ja mahdollisesti harkinnanvaraista toimeentulotukea.
sama näiden 9€/päivä töissä-ihmisten kanssa. Saadaan 9 päivässä lisää sen työmarkkinatuen ja asumistuen päälle jolloin oikeasti käteen jää samanverran kun pienipalkkaisella työssäkäyvällä jää sen jälkeen kun se työssäkäyvä on maksanut sen vuokran ja muut asumiskulut..
Kaikki työttömät ei todellakaan saa toimeentulotukea tai asumistukea.
Mä saan sen reilun 600e työmarkkinatukea ja mitään muuta ei tule.Sama! Aina kuvitellaan että jätetään tttuet kertomatta. En minä saa mitään tttukea tai asumistukea joten en niitä tietenkään tuloksi laske. Saan työmarkkinatuen enkä mitään muuta.
No mihin sitä tukea tarvitaan, jos aviopuolisolla on tuloja ja/tai omaisuutta ja lain mukaan elatusvelvollisuus?
Mun puoliso on pienipalkkainen. Itse työkyvytön, enkä todellakaan halua että hän joutuu minut koko loppuikänsä elättämään. Mun pitäisi päästä säännöllisesti fyssarille että kivut olisi aisoissa. En ole kolmeen vuoteen kertaakaan käynyt kun ei ole varaa. Todennäköisesti meille tulee ero jolloin molemmat saavat enemmän rahaa käyttöönsä.
Pitäisi minunkin päästä säännöllisesti fyssarille että kivut pysyisi poissa. Ei ole varaa vaikka käyn töissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohta ihmiset joutuvat ilta-alesta ottamaan paistotuotteita (lihapiirakoita ja lihapastoijoita) kun muuhun ei ole varaa. Ei todellakaan ole terveellistä, mutta jos ei ole rahaa niin sitä ei ole.
Ilta-alen lihapiirakan hinnalla saa kilon terveellisiä kasviksia.
Lihapiirakka maksaa 0.99 ja siitä 60% pois niin jää hintaa noin 40 senttiä. Mistä saa 40 sentillä kilon kasviksia?
Mistä saat lihapiirakan eurolla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös köyhie kannattaisi varastoida perunoita, porkkanoita, lanttuja, nauriita ja kaalia kylmävarastoon silloin kun niiden hinnat on alhaalla niin silloin riittää syötävää talven yli eikä tarvitse miettiä talviajan korkeita hintoja?
Jos köyhät osaisivat ajatella fiksusti, niin he eivät olisi köyhiä.
Sori kun olin niin tyhmä että sairastuin ja minusta tuli köyhä.
Ja olen myös laiha.Olen ohjelmistosuunnittelija ja teen työni etänä. Pystyn tekemään tätä vaikka jalkani eivät toimikaan. Mikä on sinun tekosyysi olla köyhä?
Oletko sairaseläkkeellä kun laiskottaa ja mukavampi elää tukien varassa?
Sinusta syöpäsairaat, aivovamman saaneet, pahasti kolarissa loukkaantuneet jne ovat vain laiskoja?
Varsin iso osa työttömistä on täysin työkykyisiä.
Pitkäaikaistyöttömistä 1/3 on todellisuudessa työkyvyttömiä. Ei tuo mun silmiin ole mikään mitätön määrä.
Niin, oman diagnoosinsa mukaan. En laita sille paljon painoarvoa. -eri
Ihan kuule lääkärin diagnoosilla.
Se että lääkäriltä on olemassa jokin diagnoosi ei tarkoita että ihminen on työkyvytön.
Juurekset säilyvät todella hyvin ja ne ovat aina edullisia. Satokaudella ne ovat toki parhaimmillaan.