Millaista sairaanhoitajan jatkuva kiire ja paine on?

Vierailija kirjoitti:

Jos poliisi haluaa parantaa työnsä vetovoimaa ja palkkausta vertaako hän työtään sairaanhoitajan työhön?

Ei, vaan auttaa hoitajia miettimään, onko heidän työnsä raskasta muihin ammatteihin verrattuna ja palkkaus riittävä.

Klo 7 yöhoitajan aamuraportti, jonka aikana suunnittelen ja priorisoin jo päässäni päivän kulun jättäen pelivaraa todennäköisille muuttuville tekijöille, akuuteille tilanteille sekä mahdollisten omaisten yhteydenotoille sekä tapaamisille. Joustoa ja elastisuutta täytyy olla kaikkiin suuntiin. Jämäkkyyttä ja assertiivisuutta, että saa ja pystyy hoitamaan omaan toimenkuvaansa kuuluvat tehtävät. Vuosien kokemuksella pystyn aikaikkunoittamaan mielessäni tulevan päivän kulun kullakin osastolla, missä toimin. Siitäkin huolimatta on päiviä, että syön äkkiä banaanin työpäivän lomassa sen aamupäivän lakisääteisen kymmenminuuttisen sijaan ja pääsen lounaalle vasta klo 13:30 käyttäen siihen 10 min lakisääteisen 20 minuutin sijaan. Iltapäivän lakisääteiset 10 minuutin kahvitauot olen jättänyt jo vuosia väliin, koska en yksinkertaisesti ehdi välttääkseni ylityöt. Wc: ssä ehdin usein käymään vasta iltapäivällä kun on jo pakottava tarve. Jatkuvan painneen vuoksi olen väsynyt työpäivieni jälkeen ja uniongelmat ovat seuranneet vuorotyön vuoksi jo vuosia. Puhumattakaan erinäisistä fyysisistä vaivoista, jotka ovat seurausta kehoa kuormittavista liikkeistä potilaiden nostojen, siirtojen ja kannattelujen vuoksi. Vaikka on ergonomiaa helpottavia vuoteita, siirtoa tukevia apuvälineitä jne. ne eivät tee kaikkea potilastyötä: eivät käännä ja siirrä potilasta vuoteessa, eivät nosta istumaan, eivätkä jalkeille saati kävelytä. Jopa potilaan syöttäminen ja juottaminen kuormittaa sitä tekevän hoitajan yläraajoja. Lisäksi työn kohteena on ihminen, joka saattaa käyttäytyä arvaamattomasti: olla aggressiivinen, passiivinen, tehdä vastoin annettuja ohjeita jne. Lisäksi voi tulla tapaturmia: kastumisia, joita ei voi ennakoida hyvälläkään suunnittelulla eikä hoitajan läsnäololla sekä ennakoinnilla. Puhumattakaan ennakoimittomista akuuteista tapahtumista: terveydentilojen äkillisistä muutoksista: neurologisista oireista kuten epilepsiakohtaus, sydäninfarkti, oksentaminen, ripulointi jne.

Valmius kaikkeen täytyy olla kaikissa tilanteissa. On hallittava koko lääkehoidon kirjo ja valtavasti eri lääketieteen erikoisalojen teoriaa kyetäkseen tekemään hoidon suunnittelua, toteutusta sekä arviointia hoitotieteelliset teoriat mukaan lukien. On oltava erinäisten tietoteknisten taitojen hermolla kyetäkseen työskennellä sairaanhoitajana tietoteknisessä yhteiskunnassa.

Olen ylpeä siitä mihin olen kouluttautunut, mikä on osaamiseni, työkokemukseni ja miten voin hyödyntää sitä kaikkea potilaan hyväksi. Haluan siitä myös asianmukaisen korvauksen, joka ei ole paljon vaan riittävästi vaadittu.

Tulevaisuuden kuva ilman palkankorotuksia on tämä: meillä ei ole riittävästi koulutettua osaavaa henkilöstöä, koska ala ei ole työn palkkauksen ja raskauden vuoksi enää vetovoimaista. Tämä asia on nyt saatettava kuntoon!

Palkkauksella!

Minä toivon hoitajille palkankorotusta.

Olen kiitollinen ammattitaitoisista kätilöistä, jotka kiireestä huolimatta pystyivät luomaan synnytyksessä turvallisen olon siinäkin vaiheessa, kun napanuoran solmu kiristyi ja sydän äänet hidastuivat.

Samoin kokemusta lasten osastolta ja soisin heille palkkaa lisää. Seurasin heidän yövuoroaan. Ja kyllä kiirettä piti, kun samaan aikaan olisi pitänyt olla monessa eristyshuoneessa.

Melko väsyneeltä ja kalpealta näytti sekin hoitaja, joka tuli aamulla kuudelta katsomaan, miten lapseni voi.

Ei tarvitse tulla muiden veronmaksajien kukkaroille. Ilman meitä muita potilailla ei olisi lääkkeitä, hoitovälineitä, ruokaa, vaatteita ym. Eikä teillä hoitajilla työpaikkoja. Sairaanhoitajilla on ylimielinen asenne. Palkkoja nostamalla köyhät köyhtyvät lisää. Verot nousevat. Siitä olen samaa mieltä, että työoloja tulee parantaa. Kyllä pienemmälläkin palkalla tehdään paskaduuneja, kun on mukava työympäristö. Rahan ahneus vaivaa nykyajan ihmisiä. Ei pelkästään hoitsuja.

En jaksanut lukea muiden kommentteja. Vastaan aloittajalle: työ on verrattavissa kotiäidin osaan. Ne "riipat" on koko ajan siinä, et pääse välttämättä vessaan ja ehdi syödä rauhassa. Yllättäviä tilanteita tulee eteen. Kaikki pitää ennakoida ja varmistaa, ettei vahinkoja tapahdu. Muista hoitajista ei välttämättä saa apua/hetken tuuraajaa, koska he samassa veneessä. Lääkäri on kuin puoliso, joka on töissä (muualla), ja tulee kotiin/auttaa silloin kuin suvaitsee. Siihen asti pitää hallita tilanne yksinään.

Tästä aiheutuu paine. Kiire tulee siitä, että pitää olla koko ajan saatavilla, ja aina on muutakin tekemistä kun vain räkänokkien pyyhkiminen. Joudut olemaan koko ajan valmiustilassa, se stressaa. Toisia enemmän, toisia vähemmän. Kuten äitejäkin.

Silloin työ kuormittaa, kun se on haastavampaa, mihin omat rahkeet riittävät.

Pitäisikö harkita alan vaihtoa?

Nuoret ihmiset jaksavat jatkuvaa hässäkkää, vanhemmat eivät. Rutinoituminen ei välttämättä auta itseä, eikä ole potilaankaan edun mukaista

Vierailija kirjoitti:

Kävin muutaman viikon aikana sairaalassa katsomassa omaistani, jolla oli ollut tukos aivoissa. Kävin iltapäivisin, mutta kuitenkin eri aikoihin. Joka kerta hoitajat, 4-6 kappaletta, olivat kahvittelemassa tai vaihtoehtoisesti tuijottamassa tietokoneruutua toimistossa. Yhden ainoan kerran hoitaja oli omaiseni huoneessa tekemässä jotain hoitotoimenpidettä. Huoneessa oli kolme hoidettavaa.

Tietysti, emmehän me muuta tee kuin kahvitellaan ja istutaan koneella.

Laillisiin ruoka- ja kahvitaukoihin se meilläkin on oikeus, kuten muilla aloilla. Toisinaan tauon pääsee pitämään kaksi tuntia myöhemmin siitä, milloin se todellisuudessa kuuluisi pitää. Ja aina käy perinteinen, eli kun saat lämpimänä ruoan eteesi, alkaa omaiset soittelemaan. Kerran eräs sanoikin "tiesin että olette tauolla, osasin soittaa". Eli meidän tauolla ei ole mitään merkitystä muiden silmissä. Ei sinunkaan.

Sitten tietokoneella istuminen. Meidän tehtäviin kuuluu myös kirjaamiset ja muut mahdolliset paperityöt. Voi tulla yllätyksenä, mutta se on iso osa meidän työtä. Ja lopuksi - hoitotöitä ei tehdä omaisten ollessa paikalla, ihan asiakkaiden yksityisyydensuojan takia. Tätä ei tunnu moni käsittävän. Monesti tullut palautetta omaisilta, että miksi ette tehnyt sitä, miksi ette tehnyt tätä. Hyvin on kyselyt loppuneet kun vastannut, että teidän seurustelun lomassako olisi pitänyt tehdä toimenpiteet X Z ja Y? Seuraavan marmatuksen aihe varmasti olisi ollut se, että ollaan häiriöksi oltu omaisen vierailun aikana.

Vierailija kirjoitti:

Maisa on 4v tyttö, joka on viimeisen vuoden ajan sairastanut toistuvia kuumeisia streptokokki-infektioita. Korvalääkäri on päättänyt poistaa Maisalta sekä kita- että nielurisat. Anestesialääkäri on päätynyt yleisanestesiaan, jossa potilaalle annetaan sekä Sevoflurane-kaasua inhalaatioanesteettina että Propofolia iv-anesteettina. Anestesia aloitetaan Sevofluranen avulla, jonka jälkeen asennetaan iv-kanyyli ja aloitetaan iv-anestesia. Intubaatio tapahtuu nenän kautta. Leikkaussalissa on anestesian aikana anestesialääkäri ja -hoitaja, instrumenttihoitaja ja toimenpiteen tekevä korvalääkäri sekä Maisan äiti, joka poistuu ennen intubaatiota.

Toimenpide aloitetaan klo 8.30, jolloin anestesiahoitajan merkintöjen mukaan potilaan vitaalitoiminnot ovat stabiilit ja unensyvyys riittävä. Anestesiahoitaja antaa potilaalle anestesialääkärin määräyksenä aloituksessa 0.3ml fentanyylia(50mikrog/ml) iv. Anestesialääkäri poistuu salista, mutta on puhelimen päässä tavoitettavissa toimenpiteen aikana.

Korvalääkäri aloittaa kitarisoista ja etenee sitten proppuisiin nielurisoihin. Potilaan verenpaine ja pulssi nousevat, anestesiahoitaja konsultoi anestesialääkäriä, joka määrää 0.3ml fentanyylia (50mikrog/ml) iv. Tämän jälkeen tilanne normalisoituu. Toimenpiteen lopussa, juuri ennen extubaatiota potilaan kurkunpää ja äänihuulet kouristavat. Samalla iv-kanyyli irtoaa. Anestesiahoitaja soittaa anestesialääkärille, joka on varattu. Potilaan happisaturaatio laskee arvosta 98 ensin arvoon 90, sitten 87, 86, 80, ollen lopulta alle 50. Potilaan huulet ja osa kasvoista sinertävät, samalla verenpaine laskee ja pulssi nousee.

Olet leikkaussalin anestesiahoitaja. Mistä on kyse ja miten toimit?

Jahas, nyt onkin kahvitauon paikka.

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet poliisi.  Henkilökuntaa on vähennetty, vaikka työmäärä on lisääntynyt mm ulkomaisten mafioiden ja moottopyöräjengien toiminnan lisääntymisen johdosta sekä katujengien tekemien rikosten lisääntymisen johdosta. Vuorotyö ja pieni palkka. Arvostusta saa mahdollisti joskus, joskus taas haukutaan mm siaksi. Kohtaat paljon itseesi kohdistuvaa väkivalta, sinut voidaan jopa yrittä ampua, puukottaa tms. Pelastat henkiä ja joudut itse usein hengenvaraan. Olet juuri käynyt kotihälytyskeikalla. Huolestunut äiti on soittanut kun ei ole pitkään aikaan saanut poikaansa yhteyttä. Löysit löysi pojan kotiinsa yliannostukseen kuolleena. Edellinen häly oli, koska nuorta oli puukotettu, koska hänen hieno merkkireppunsa oli haluttu varastaa. Sitä edellinen häly oli agressiivisen juopuneen poisto kadulta häiriköimästä. Ja sitä edellinen häly oli hukkuneen löytyminen vesistön rannalta. Ja sitten taas mennään, sairaalaan tuli häly, koska siellä riehuu  sekakäyttäjä. Työpäivä on jo pitkällä ja ruokatunti ja wc-tauko pitämättä, mutta taas mennään. Nyt kohti sairaalaa sairaanhoitajien avuksi. Koska poliisilla on erityisosaamista kyseiseen tilaanteeseen, jota sairaalan henkilökunnalla ei ole. Mutta eihän toki poliisin työ ole lähellekään yhtä vaativaa, raskasta tai arvostettavaa kuin sairaanhoijien. Ei tietenkään.

Nyt meni maku..

Aina olen arvostanut poliiseja ja heidän työtään. Aina olen tehnyt yhteistyötä poliisien kanssa ensiavussa ja meillä on ollut hyvää yhteistyötä. Ikinä en ole vertaillut meidän kummanakaan ammattia tai sen raskautta. Jos te menisitte lakkoon, niin tukisin teitä 100%. 

Jotenkin mä haluan uskoa, että tämän kirjoittanut ei ole oikea poliisi vaan rölli. 

Samaa ajattelin.

Olen sh ja työssäni tapaan poliiseja ajoittain akuutti-vuoroissa ja yövuoroissa.

Yhteistyö on aina sujunut hyvin ja molemmin puolin on arvostus ja kunnioitus toisten töitä kohtaan.

Poliisi, ensihoito ja ea-polit jakavat samaa asiakaskuntaa ja arvostavat kyllä toisiaan.

Eli onko kyse enempi kiireen tunteesta kuin kiireestä? Tai välillä on kova kiire, ja se tuo rauhallisiinkin hetkiin henkisen varautumisen/pelon uudesta kiireestä?

Vierailija kirjoitti:

Eli onko kyse enempi kiireen tunteesta kuin kiireestä? Tai välillä on kova kiire, ja se tuo rauhallisiinkin hetkiin henkisen varautumisen/pelon uudesta kiireestä?

Ei ole.

Omassa työssäni korostuu henkilökunnan vähyys. Ammattitaitoista väkeä on myös jouduttu korvaamaan vähemmän ammattitaitoisilla yhä enemmän ja se kaatuu sekä potilaiden että toisten työntekijöiden niskaan. Paljon joudutaan jo karsimaan hoidosta ja tuntuu että monet asiat pitää jättää puolitiehen, että saa kaikille edes sen minimin. Sairaslomia todella paljon eikä sijaisia saa. Jopa kuukausien pituisia burn out saikkuja. Kohta on varmaan se tilanne, että koko pulju pitää sulkea kun ei väkeä ole eikä tule rekrystä huolimatta.

Omat kokemukset ihan muuta. Olin vanhainkodissa kesätöissä. Yhtään liioittelematta päivät oli kahvihuoneessa juoruamista. Vain ruokailuhetkissä tehtiin työtä sekä aamulla klo 7-8 oli pesuja ja pisuja. Vanhuksille laitettiin vaipat, osa oli pitkä päivän pöntöllä jos oli useasti asiaa vessaan niin ei kerkeä koko ajan viemään. Vaikka potilast soitti hälytyskelloja niin ei menty katsomaan vaikka pyysin että joku tulisi kanssani kun en itse saanut tehdä mitään nostoja tms. Kokoajan ne soittelee hälytyskelloja oli vastaus.

Eikä tämän parempia kokemuksia alalta löydy muistakaan paikasta. Kiireeseen en usko sittne hetkeäkään. Kiire on juoruamista kahvihuoneessa. Nähty ja kuultu. Toki jossain teholla varmasti eri meininki mut osastojen kiireeseen en usko.

Vierailija kirjoitti:

Omassa työssäni korostuu henkilökunnan vähyys. Ammattitaitoista väkeä on myös jouduttu korvaamaan vähemmän ammattitaitoisilla yhä enemmän ja se kaatuu sekä potilaiden että toisten työntekijöiden niskaan. Paljon joudutaan jo karsimaan hoidosta ja tuntuu että monet asiat pitää jättää puolitiehen, että saa kaikille edes sen minimin. Sairaslomia todella paljon eikä sijaisia saa. Jopa kuukausien pituisia burn out saikkuja. Kohta on varmaan se tilanne, että koko pulju pitää sulkea kun ei väkeä ole eikä tule rekrystä huolimatta.

Ja saamalla lisää palkkaako eivät saisi burn outia? Ei oikein käy järkeen. Nykyajan ihmisiä vaivaa paha sairaus, ei vain hoitoalan ihmisiä ja sen taudin nimi on AHNEUS. Jos vaaditaan 3000€ palkkaa, jotta edes viitsitään harkita jotain työtä, niin huh huh.

Iäkäs läheiseni oli taannoin sairaalassa. Soittelin aluksi hoitajille saadakseni tietoja ja kysyäkseni hänelle tehtyä hoitosuunnitelmaa. Hoitajia oli kuitenkin vaikea saada kiinni. Ymmärrän toki, että heillä on paljon tehtäviä osastolla eikä puhelimeen aina ehdi, mutta tästä jäi kuitenkin huono fiilis. Huolestuneena omaisena olisin tietenkin halunnut tietää enemmän omaiseni tilasta. Hän toki itse pystyi jotain kertomaan, mutta korkean ikänsä takia en saanut kaikkea sitä informaatiota mitä halusin. Hänen päästyään pois sairaalasta moni asia jäi roikkumaan ja aiheutti stressiä niin potilaalle kuin omaisille. Nyt se on helpottanut kun olemme päässeet kontrollikäynneille, jossa olemme molemmat tavanneet lääkärin ja päässeet kyselemään enemmän hänen tilastaan ja sen hoidosta.

En sano, että tapahtunut olisi varsinaisesti hoitajien vika, mutta toivoisin enemmän kommunikaatiota sairaalan ja potilaan omaisten välille.

Kasvattaako huima palkankorotus hoitajalle lisäraajat ja jalat, että voi tehdä kaverin, yhden, kahden, kolmen työt?

Jos palkkoja nostetaan maisteritasolle, voitte hoitajat olla varmoja, että yhtään ainoaa lisärekrytointia ei tehdä. Se maisteritason palkka revitään edelleen teidän selkänahasta. Jaksatteko sitä vuosikymmeniä? Oikeasti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiire ja paine muodostuu omassa työssäni siitä, että asiakkaita on puutosten takia liikaa. Esimerkkejä: aamutoimet venyvät, saat ne juuri ja juuri valmiiksi ennen lounasta, vessassa juoksujalkaa käyn, lounastauosta/kahvitauosta ei puhettakaan. Stressi muodostuu siitä, että, kun olet toisen asiakkaan luona, niin tiedät, että pitäisi olla jo seuraavalla. Yhtään ylimääräistä kuuntelua ei voi harrastaa, samalla, kun asiakas siirtyy vessaan niin tarkistat vaikka lääkkeitä valmiiksi, jos siirtyy ilman apua. Usein työnnän pyörätuolissa kävelevän, koska ei ole aikaa odottaa siirtymistä. Eli kuntouttava työte ei ole mahdollinen. Saati sitten fyssarin tms määräämät harjoitteet, kaikki ylimääräinen jää tekemättä, paitsi perushoito.

Asiakkailla hälyt, mutta ne turhia, koska esim aamutoimien yhteydessä en ehdi tehdä mitään muuta kuin mennä suunnitelman mukaan. Jos häly soi "matkan varrella" niin voin käydä huikkaamassa että tulen myöhemmin.

Voin auttaa vain tasan niitä omia asukkaita ja sitä on usein asiakkaiden vaikea ymmärtää ja itsestäkin se tuntuu paskalta. Mutta kun omien kanssakaan ei meinaa riittää aika ni ohimennessä ei voi auttaa muita vaikka menisi hetki.

Kun on kiire ja väsynyt, niin ei jaksa haastavia asiakkaita, vaan en aina jaksa olla ammatillisen neutraali, tästä tulee koettua syyllisyyttä.

Esim terveysasemalla saa nyt todella huonosti aikoja. Usein niitä joudutaan perumaan, koska ei ole saattajaa. Tai sitten esim yksi jää yksikköön, kun paikalla pitäisi olla kolme hoitajaa. Siinä sitten hoidat 18 ihmisen lääkkeet, ruuat, perushoidon. Yksin.

Se olo, kun tiedät että pitäisi tehdä sitä ja tätä asiakkaan hyväksi, mutta ei ole aikaa. Se on tosi raskasta, kun kyse on ihmisten elämistä eikä mistään paperihommista (vaikka niitäkin kasautuu perustyön lisäksi).

Ennen irtisanoutumistani säännönmukaisesti en koskaan päässyt lähtemään työajan loputtua. Se paine, kun joutuu usein jännäämään onko taas aamulla puutosta kun tulee töihin. Puutokset toi sikäli vielä meille lisätöitä, että sijaisten hankinta kuului meille työntekijöille.

Niin ja ihan kylmä totuus on myös se että jos syötettävä vanhus syö hitaasti niin hän ei ehdi syödä niin paljon kuin tahtoisi. Usein kellosta katsonut, milloin syönti loppuu eikä siitä, onko maha täynnä. Ja aamulla käytetään vessassa (tosin aina ei kaikkia ehdi ja teen pesut vuoteessa) ja nostetaan tuoliin. Seuraavan kerran mahdollisuus päästä vessaan, kun iltavuorokin paikalla ja rapsa pidetty. Eli helposti menee kahteen. En tiedä, kuka tätä voisi tehdä ilman paineen ja paskan tuntua:(

Eli työtä on liikaa ja tekijöitä liian vähän. Tämä on ymmärrettävää. Mutta on epätodennäköistä, että tämä palkkoja tonnin nostamalla korjaantuisi, vaan sillä, että palkattaisiin enemmän tekijöitä. Mikä on helpompaa kun palkat ovat alempia.

No vähän väärin kuitenkin. Jos palkkataso on korkeampi, niin tulijoita on enemmän ja palkkaaminen helpottuu, löytyy niitä pätevämpiä tekijöitä myös enemmän.

"Jos palkkataso on korkeampi, niin tulijoita on enemmän ja palkkaaminen helpottuu, löytyy niitä pätevämpiä tekijöitä myös enemmän."

Haha. Ei löydy. Niitä pitää kouluttaa.

Nykyisissä on iso osa epäpäteviä rokotefoobikoita.

Ketjusta näkee, että hoitsun aika menee jaaritteluun. Tehottomia hitaita lyllertäjiä.

Jokaisella on ollut tuollainen hössöttävä, lässyttävä työkaveri (nimi on yleensä Pirkko tai Raili), jolla on niin kiire, niin kiire ja oikeasti se vain sotkee ja aiheuttaa muille lisätyötä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiire ja paine muodostuu omassa työssäni siitä, että asiakkaita on puutosten takia liikaa. Esimerkkejä: aamutoimet venyvät, saat ne juuri ja juuri valmiiksi ennen lounasta, vessassa juoksujalkaa käyn, lounastauosta/kahvitauosta ei puhettakaan. Stressi muodostuu siitä, että, kun olet toisen asiakkaan luona, niin tiedät, että pitäisi olla jo seuraavalla. Yhtään ylimääräistä kuuntelua ei voi harrastaa, samalla, kun asiakas siirtyy vessaan niin tarkistat vaikka lääkkeitä valmiiksi, jos siirtyy ilman apua. Usein työnnän pyörätuolissa kävelevän, koska ei ole aikaa odottaa siirtymistä. Eli kuntouttava työte ei ole mahdollinen. Saati sitten fyssarin tms määräämät harjoitteet, kaikki ylimääräinen jää tekemättä, paitsi perushoito.

Asiakkailla hälyt, mutta ne turhia, koska esim aamutoimien yhteydessä en ehdi tehdä mitään muuta kuin mennä suunnitelman mukaan. Jos häly soi "matkan varrella" niin voin käydä huikkaamassa että tulen myöhemmin.

Voin auttaa vain tasan niitä omia asukkaita ja sitä on usein asiakkaiden vaikea ymmärtää ja itsestäkin se tuntuu paskalta. Mutta kun omien kanssakaan ei meinaa riittää aika ni ohimennessä ei voi auttaa muita vaikka menisi hetki.

Kun on kiire ja väsynyt, niin ei jaksa haastavia asiakkaita, vaan en aina jaksa olla ammatillisen neutraali, tästä tulee koettua syyllisyyttä.

Esim terveysasemalla saa nyt todella huonosti aikoja. Usein niitä joudutaan perumaan, koska ei ole saattajaa. Tai sitten esim yksi jää yksikköön, kun paikalla pitäisi olla kolme hoitajaa. Siinä sitten hoidat 18 ihmisen lääkkeet, ruuat, perushoidon. Yksin.

Se olo, kun tiedät että pitäisi tehdä sitä ja tätä asiakkaan hyväksi, mutta ei ole aikaa. Se on tosi raskasta, kun kyse on ihmisten elämistä eikä mistään paperihommista (vaikka niitäkin kasautuu perustyön lisäksi).

Ennen irtisanoutumistani säännönmukaisesti en koskaan päässyt lähtemään työajan loputtua. Se paine, kun joutuu usein jännäämään onko taas aamulla puutosta kun tulee töihin. Puutokset toi sikäli vielä meille lisätöitä, että sijaisten hankinta kuului meille työntekijöille.

Niin ja ihan kylmä totuus on myös se että jos syötettävä vanhus syö hitaasti niin hän ei ehdi syödä niin paljon kuin tahtoisi. Usein kellosta katsonut, milloin syönti loppuu eikä siitä, onko maha täynnä. Ja aamulla käytetään vessassa (tosin aina ei kaikkia ehdi ja teen pesut vuoteessa) ja nostetaan tuoliin. Seuraavan kerran mahdollisuus päästä vessaan, kun iltavuorokin paikalla ja rapsa pidetty. Eli helposti menee kahteen. En tiedä, kuka tätä voisi tehdä ilman paineen ja paskan tuntua:(

Eli työtä on liikaa ja tekijöitä liian vähän. Tämä on ymmärrettävää. Mutta on epätodennäköistä, että tämä palkkoja tonnin nostamalla korjaantuisi, vaan sillä, että palkattaisiin enemmän tekijöitä. Mikä on helpompaa kun palkat ovat alempia.

No vähän väärin kuitenkin. Jos palkkataso on korkeampi, niin tulijoita on enemmän ja palkkaaminen helpottuu, löytyy niitä pätevämpiä tekijöitä myös enemmän.

Ei taida siis oikeasti löytyä niitä ihmisiä, joilla on oikeasti halu auttaa sairaita ihmisiä. Se on tullut selväksi, että hoitoalalla työskentelevillä ei ole monellekaan kutsumusammatti. Koskee ihan lääkäreitäkin.