Millaista sairaanhoitajan jatkuva kiire ja paine on?
Millaista ja mistä johtuvaa kiirettä ja raskautta ja vaativuutta töissä on? Monesti saa lukea, ettei ehdi syömään, vessaan, tekemään työtään kunnolla kiireen vuoksi. Kertoisitteko tarkemmin, miksi ei ja missä ei?
Varmasti paljon vaikuttaa se, missä työskentelee. Ja kiirettä voi olla myös niissä hommissa, joita sairaanhoitaja tekee tietokoneella. Mutta välillä ulkopuoliset ilmeisesti saavat kuvan, että hoitajat joutilaina istuskelevat.
Joitakin stereotyyppisiä havaintoja: sh lasten neurologian polilla leikkii yhden lapsen kanssa, kokoaa palapeliä tms. samalla lasta havainnoiden. Tilanteesta ei mitenkään välity kiireen tuntu. Ei seuraavanakaan päivänä.
Teholla hoitaja istuu tuolilla valvoen samalla päätteeltä tämän vitaaleja ja itse potilasta. Ei vaikuta kiireiseltä eikä fyysisesti raskaalta.
Vastaanotolla sh haastattelee potilaan, esim. tarkistaa käytössä olevat lääkkeet ja mahdollisesti punnitsee, mittaa verenpaineen yms. Kirjaa tiedot koneelle. Välillä hoitaa asioita puhelimitse. Joku toinen voi valmistella ja avustaa toimenpiteissä. Ehtii ruokatunnille.
Syöpähoitaja kanyloi potilaan solunsalpaajan tiputtamista varten ja juttelee potilaan kanssa.
Vuodeosastolla sh tehnee enemmän ns. perinteistä hoitajantyötä. Jakaa lääkkeitä, valmistelee röntgeniin, kerää pissanäytteet, puhdistaa haavat, huolehtii kotiuttamiset, tekee muistitestejä, rauhoittelee levottomia. Täällä voi kuvitella, että askelta joutuu venyttämään. Paitsi että toiset eivät venytä.
Ensihoidossa on välillä todellisia vaaranpaikkoja ja huono työskentely-ympäristö. Pitää osata toimia nopeasti. Toisaalta välillä on leppoisia vuoroja, jolloin pestään autohallin lattiaa ja loikoillaan sohvalla telkkaa katsoen ja työkavereiden kanssa jutustellen.
Kätilö kannustaa synnyttäjää ja leikkaa napanuoran, jos isä ei sitä halua tehdä.
Samaan aikaan pikaruokapaikoissa saa koko vuoron huhkia ja hikoilla. Luokanopettajat herkeämättä valvovat eläväistä sakkia samalla yrittäen opettaa näille monenlaisia asioita nokkahuilunsoitosta lähtien. Päiväkodissa työntekijät tekevät tätä koko päivän ja lisäksi esim. vaihtavat vaippoja ja ryömivät lattialla. Postinjakaja juoksee portaikoissa lehtikuorman kanssa kelloa vastaan. Mm. nämä työt kuulostavat raskaammilta hommilta kuin sh:n työt.
Kommentit (143)
Persujen akkasiipi on SuPer. Yhtä tolloja, yhtä rumia, yhtä vähän älyä ja yhtä surkea moraali. Vähemmän linnatuomioita mutta kovia: Nykopp tappoi potilaita ja Mäkinen/Huittinen raiskasi niitä suuhun hoitokodissa.
Vierailija kirjoitti:
Täällä on jatkuvaa rutinaa siitä, että insinöörit ja paperimiehet saa paljon parempaa palkkaa ja me sentään vastataan ihmisten hengistä, ne ei. Eli eri ammattien välistä vertailua. Vähättelyä muita ammatteja kohtaan. Heti kun tuo esiin ammattiryhmän poliisit, joiden suhteen olisi aika ala-arvoista alkaa väittelemään kuinka ne kyllä tekee vähäarvoisempaa työtä ja on niillä parempi palkka. Koska jokainen tietää, että näin ei ole. Sitten muutuikin keskustelun sävy niin, että ei sitä saa ammattiryhmiä verrata toisiinsa eikä tässä ole kysymys nyt poliiseista. Jännä juttu, aikaisemmin oli kyllä paljon kysymys insinööreistä ja paperimiehistä ja vertailu kukoisti.
Tuliko mieleen että näitä vertailuja on tehneet vain ja ainoastaan nämä toisten ammattien tekijät, ei hoitajat ole verranneet omaa työtään tällä palstalla toisiin ammatteihin.
Vierailija kirjoitti:
Iäkäs läheiseni oli taannoin sairaalassa. Soittelin aluksi hoitajille saadakseni tietoja ja kysyäkseni hänelle tehtyä hoitosuunnitelmaa. Hoitajia oli kuitenkin vaikea saada kiinni. Ymmärrän toki, että heillä on paljon tehtäviä osastolla eikä puhelimeen aina ehdi, mutta tästä jäi kuitenkin huono fiilis. Huolestuneena omaisena olisin tietenkin halunnut tietää enemmän omaiseni tilasta. Hän toki itse pystyi jotain kertomaan, mutta korkean ikänsä takia en saanut kaikkea sitä informaatiota mitä halusin. Hänen päästyään pois sairaalasta moni asia jäi roikkumaan ja aiheutti stressiä niin potilaalle kuin omaisille. Nyt se on helpottanut kun olemme päässeet kontrollikäynneille, jossa olemme molemmat tavanneet lääkärin ja päässeet kyselemään enemmän hänen tilastaan ja sen hoidosta.
En sano, että tapahtunut olisi varsinaisesti hoitajien vika, mutta toivoisin enemmän kommunikaatiota sairaalan ja potilaan omaisten välille.
Tämä johtuu siitä, että hoitajina emme ns. saa kertoa kaikkea. Se on nimenomaisesti lääkärin tehtävä, kuten tuossa totesit että lääkärin kanssa pääsitte puhumaan. Lääkärille kannattaa suoraan pyytää soittoaikaa, jos enemmän haluaa tietoa.
Näitä ketjuja lukiessani ainakin tulee selväksi että suurin osa täällä ei ole varmasti ollut missään palkkatyössä. Tuntuu että ei ymmärretä työelämästä tuon taivaallista. Enkä puhu vaan hoitajista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on jatkuvaa rutinaa siitä, että insinöörit ja paperimiehet saa paljon parempaa palkkaa ja me sentään vastataan ihmisten hengistä, ne ei. Eli eri ammattien välistä vertailua. Vähättelyä muita ammatteja kohtaan. Heti kun tuo esiin ammattiryhmän poliisit, joiden suhteen olisi aika ala-arvoista alkaa väittelemään kuinka ne kyllä tekee vähäarvoisempaa työtä ja on niillä parempi palkka. Koska jokainen tietää, että näin ei ole. Sitten muutuikin keskustelun sävy niin, että ei sitä saa ammattiryhmiä verrata toisiinsa eikä tässä ole kysymys nyt poliiseista. Jännä juttu, aikaisemmin oli kyllä paljon kysymys insinööreistä ja paperimiehistä ja vertailu kukoisti.
Tuliko mieleen että näitä vertailuja on tehneet vain ja ainoastaan nämä toisten ammattien tekijät, ei hoitajat ole verranneet omaa työtään tällä palstalla toisiin ammatteihin.
Hoitajien kyllä kannattaisi verrata töitään muihin vastaaviin niin eivät eläisi harhoissaan oman työnsä "vaativuudesta".
Miksi sairaanhoitajat ovat niin ilkeitä toisille hoitajille ja erittäin harvoin mukavia esim lähihoitajille tai laitoshuoltajille.
Se, jo ettei opiskelijat pääse samaan taukotilaan on tylyä.
En millään pysty kaikkia ketjun viestejä ajatuksella lukemaan. Liian pitkä ketju ..
Tottakai hoitotyötäkin voi tehdä liukuhihnalta. Mutta sitten on turha valittaa, että hoitava taho ei yhtään kuunnellut että sattuu tai kun koetit sanoa että olet allerginen tälle lääkeaineelle tai että lapsesi odottaa yksin käytävällä ja pitäisi soittaa joku hakemaan hänet.
Jos potilaalle on määrätty kanylointi, voidaan tietysti sopia että kanyloidaan, vaipan vaihto niin vaippa vaihdetaan, syöttäminen niin syötetään. Potilaasta välittämättä, tulpat korvissa. Aikaa säästyy, rahaa säästyy.
Minä en hoitajana ainakaan tällaiseen tunteettomaan robottityöhön kykene.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iäkäs läheiseni oli taannoin sairaalassa. Soittelin aluksi hoitajille saadakseni tietoja ja kysyäkseni hänelle tehtyä hoitosuunnitelmaa. Hoitajia oli kuitenkin vaikea saada kiinni. Ymmärrän toki, että heillä on paljon tehtäviä osastolla eikä puhelimeen aina ehdi, mutta tästä jäi kuitenkin huono fiilis. Huolestuneena omaisena olisin tietenkin halunnut tietää enemmän omaiseni tilasta. Hän toki itse pystyi jotain kertomaan, mutta korkean ikänsä takia en saanut kaikkea sitä informaatiota mitä halusin. Hänen päästyään pois sairaalasta moni asia jäi roikkumaan ja aiheutti stressiä niin potilaalle kuin omaisille. Nyt se on helpottanut kun olemme päässeet kontrollikäynneille, jossa olemme molemmat tavanneet lääkärin ja päässeet kyselemään enemmän hänen tilastaan ja sen hoidosta.
En sano, että tapahtunut olisi varsinaisesti hoitajien vika, mutta toivoisin enemmän kommunikaatiota sairaalan ja potilaan omaisten välille.
Tämä johtuu siitä, että hoitajina emme ns. saa kertoa kaikkea. Se on nimenomaisesti lääkärin tehtävä, kuten tuossa totesit että lääkärin kanssa pääsitte puhumaan. Lääkärille kannattaa suoraan pyytää soittoaikaa, jos enemmän haluaa tietoa.
Aika hyvällä mutulla osaat sanoa, että oli "lääkärin kerrottava asia" se mitä omainen halusi tietää. Lääkäri kertoo diagnoosit ym toki, mutta kyllä muuten hoidosta voi keskustella omaisen kanssa jos potilas antaa luvan. Ehkä omaiselle ja potilaalle olisi tullut järjestää keskustelumahdollisuus lääkärin kanssa jo osastolla ollessa ja sen voi hoitajakin organisoida ihan oma-aloitteisesti, mistä omainen tietää että voisi pyytää soittoaikaa lääkärille jos hoitaja ei vaivaudu keskustelemaan ollenkaan yhtään mistään, menee vaan että hys hys. Asenteesi vaikuttaa suoraan sanottuna kivikautiselta. Pelkäätkö itse keskusteluja potilaiden ja omaisten kanssa ja pakenet sen takia aina lääkäreiden taakse? Enemmän tuon omaisen kertomasta tulee kuva kohtaamisen ongelmasta eikä diagnoosin kertomisen teknisyydestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on jatkuvaa rutinaa siitä, että insinöörit ja paperimiehet saa paljon parempaa palkkaa ja me sentään vastataan ihmisten hengistä, ne ei. Eli eri ammattien välistä vertailua. Vähättelyä muita ammatteja kohtaan. Heti kun tuo esiin ammattiryhmän poliisit, joiden suhteen olisi aika ala-arvoista alkaa väittelemään kuinka ne kyllä tekee vähäarvoisempaa työtä ja on niillä parempi palkka. Koska jokainen tietää, että näin ei ole. Sitten muutuikin keskustelun sävy niin, että ei sitä saa ammattiryhmiä verrata toisiinsa eikä tässä ole kysymys nyt poliiseista. Jännä juttu, aikaisemmin oli kyllä paljon kysymys insinööreistä ja paperimiehistä ja vertailu kukoisti.
Tuliko mieleen että näitä vertailuja on tehneet vain ja ainoastaan nämä toisten ammattien tekijät, ei hoitajat ole verranneet omaa työtään tällä palstalla toisiin ammatteihin.
Nyt puhut puppua. Kyllä täällä hoitoalan ihmiset ihan itse rinnastavat oman alansa insinöörialaan ja kateus on kova. Insinööriala on täysin erilainen ja valtaosa insinöörialan työpaikoista yksityisellä sektorilla. Hoitoala rinnastuu poliisialaan. Kumpikin kuuluu verovaroista kustannettaviin toimintoihin.
Olin psykogeriatrisella osastolla. Siellä oli vähän väliä tauko. Osastolla sairaanhoitajia sekä lähihoitajia. Potilashoidossa lääkeinjektiota annettaessa oikeasti puheella rauhoitettavissa olevaa potilasta oli pitämässä kiinni useampi aggressiivisesti käyttäytyvä hoitaja.
En ole hoitaja.Ystäviirissä niitä on.Joskus ihmetellyt miten toiset puhuu nätisti työstään.Sitten pari haukkuu niin potilaatkin ja työkaverit jotka saikulla.Kun sitten itse myös vähän väliä sairaslomalla.
Lääkärille ei useinkaan pysty tapamaisaikaa osastolle järjestämään omaisten toiveesta. Lääkärillä on monta osastoa, aika tiukilla ja miltei minuuttiaikataulu. Soittoaikoja onnistuu saamaan.
Ja totta on, että hoitaja myös välillä ylittää valtuutensa ja sanoo mitä joku heittelevä labra saattaa tarkoittaa, vaikka olisi lääkärin tehtävä. Noottia usein tulee tästä.
Yksi pahimmista hoitoalan mollaajista ja sen houkuttelevuuden rapauttajista on Tehy ja Milla-Riikka Rytkönen. Tarpeeksi kauan hoetaan samaa niin hoitajat alkaa itsekin uskoa siihen, vaikka luulisi ainakin toistaiseksi vielä vallitsevan sympatia-aallon osoittavan että kansa kyllä arvostaa. Sillehän kansa ei mahda mitään, että hoitajilla on iänkaiken ollut surkeat ay-johtajat, jotka ei hyvinäkään aikoina ole saaneet neuvoteltua palkkoja kohdilleen.[/quote]
Todellakin!
Ay-liike tuhosi jo metsäteollisuuden yli 10 vuotta sitten, nyt sitten ovat keskittyneet lietsomaan tyytymättömyyttä hoitoalalle
Tuo Rytkönen muuten näyttääkin aivan karmealta ämmältä.[/quote]
Oikeasti hoitajat tarvitsevat 'karmeaa ämmää' kertomaan että tää rahallinen vähättely saa riittää. Uskon, että valoja, suklaata ja pahvikortteja kaikki hoitajat ovat saaneet kiitokseksi ja tietävät olevansa tärkeässä työssä.[/quote]
No harvemmin Rytkönen tuollaista tarinaa kertoo. Kaikki on hänen mukaansa aina huonosti ja hoitotyö vihonviimeisintä paskahommaa mitä maa päällään kantaa, ja saa kilarit jos joku erehtyy käyttämään sanaa "käsipari", jos tuota levyä toistaa jatkuvasti niin onko ihme että paskahommasta maksetaan paskapalkkaa tai tehdään mainitsemiasi diipadaapa palkitsemisia. Hoitajat tarvitsee Rytköstä yhtä paljon kuin kala polkupyörää.[/quote]
Tapahtuipa pääministeri Sipilän aikana.
Jotain Tehyn lakkoa silloinkin puuhailtiin.
Ponteva MRR, silloin kätilö, esiintyi kätilöjoukon etunenässä porukan puhemiehenä ja Sipilän mukaan niin vakuuttavasti, että pääministerin mieli kääntyi suosiolliseksi kätilöiden vaatimuksille.
MRR:n tv-näkyvyys oli taattu ja, kas kummaa, samaan aikaan oli menossa TEHY:n uuden pj:n vaalikampanja, johon MRR oli ilmoittautunut mukaan.
Demarisiskot Yle:ssä pitivät MRR:ää sopivasti esillä.
Ja taas kas kummaa, MRR tulikin valituksi TEHY:n uudeksi pj:ksi.
Tehtävä suoritettu!
Ei kerkeä koko päivää juoruumaan kahvihuoneessa kai. Aina kun olen sairaaloissa tai vanhustenhoidossa käynyt, niin useinpa sieltä kahvihuoneesta ne hoitajat löytyvät
Vierailija kirjoitti:
Jos olen työvaatteet yllä siihen aikaan kun vuoro alkaa, olen jo myöhässä ensimmäiseltä tehtävältä, koska minulle ei ole järjestetty aikaa käydä ensin lähtöruudussa eli kansliassa. Aikaa kaikkeen on laskettu ehdoton vähimmäisminuuttimäärä sillä oletuksella, että kaikki menee niin kuin Strömsössä eikä potilas ei halua keskustella mistään hoitoonsa liittyvästä.
Suunnittelija on myös jostakin saanut tiedon, että pystyn ilmestymään seuraavan potilaan luokse teleporttaamalla. En nähtävästi myöskään tarvitse työssäni mitään välineitä tai minun oletetaan aina kuljettavan niitä mukanani valtavassa vetolaukussa, koska niiden noutamiseen, varmistamiseen, erilaisten mittausten raportointiin ja välineiden palauttamiseen ei ole aikaa.
Vuorosta voi selvitä suunnitellussa ajassa, jos on harvasanainen ja välttää katsomasta potilaita silmiin, eli ei anna näille rohkaisua alkaa keskustelemaan tai kyselemään.
Miksi suostut tuommoiseen? Sanot esimiehelle (tai palaverissa, miten teillä työnohjaus hoidetaankaan), ettei aikataulu voi toimia juuri noista syistä, mitä luettelit.
Käytännössä tarkoittaa, että tarvitaan enemmän työntekijöitä.
Palkankorotus ei sinänsä auta yhtään mitään.
Jos ongelma on saada lisää työntekijöitä, siihen parempi palkkaus voisi auttaakin.
Mutta eikö näitä hoitajia ole tilattu niin Filippiineiltä kuin Espanjastakin?
Heillekö riittää nykyinen palkkataso?
Perustöitä pystyy tekemään lyhyen kurssin käynyt, ei tarvi olla 3-4 v opisntoja takana, että pystyy vaihtamaan vuodepotilaan lakanat ja vaipan.
Miksi ihmeessä jossakin sh:t tekevät perushoivaa?!
Täytyy palkata halvempia avustajia tekemään ne hommat, mitkä ei vaadi "sertifikaatteja", niin oppineemmat voivat keskittyä koulutustaan vastaaviin töihin.
Vierailija kirjoitti:
Lääkärille ei useinkaan pysty tapamaisaikaa osastolle järjestämään omaisten toiveesta. Lääkärillä on monta osastoa, aika tiukilla ja miltei minuuttiaikataulu. Soittoaikoja onnistuu saamaan.
Ja totta on, että hoitaja myös välillä ylittää valtuutensa ja sanoo mitä joku heittelevä labra saattaa tarkoittaa, vaikka olisi lääkärin tehtävä. Noottia usein tulee tästä.
No voi herrajumala, kai nyt asiansa osaava hoitaja osaa omaisen kanssa keskustella sillä tavalla, että omainen kokee edes jotain tietoa saavansa, vaikka ei labratuloksia kävisi arvioimaan. Itse ainakin tavannut useita tämmöisiä hoitajia. Sinä takerrut teknisyyksiin.
Vierailija kirjoitti:
Henkisesti raskainta on se jatkuva vähättely, arvostuksen puute, sekä vaientaminen.
Tämä ei alaa vaihtamalla parane, on melkein jokaisen ongelma...
Vierailija kirjoitti:
Maisa on 4v tyttö, joka on viimeisen vuoden ajan sairastanut toistuvia kuumeisia streptokokki-infektioita. Korvalääkäri on päättänyt poistaa Maisalta sekä kita- että nielurisat. Anestesialääkäri on päätynyt yleisanestesiaan, jossa potilaalle annetaan sekä Sevoflurane-kaasua inhalaatioanesteettina että Propofolia iv-anesteettina. Anestesia aloitetaan Sevofluranen avulla, jonka jälkeen asennetaan iv-kanyyli ja aloitetaan iv-anestesia. Intubaatio tapahtuu nenän kautta. Leikkaussalissa on anestesian aikana anestesialääkäri ja -hoitaja, instrumenttihoitaja ja toimenpiteen tekevä korvalääkäri sekä Maisan äiti, joka poistuu ennen intubaatiota.
Toimenpide aloitetaan klo 8.30, jolloin anestesiahoitajan merkintöjen mukaan potilaan vitaalitoiminnot ovat stabiilit ja unensyvyys riittävä. Anestesiahoitaja antaa potilaalle anestesialääkärin määräyksenä aloituksessa 0.3ml fentanyylia(50mikrog/ml) iv. Anestesialääkäri poistuu salista, mutta on puhelimen päässä tavoitettavissa toimenpiteen aikana.
Korvalääkäri aloittaa kitarisoista ja etenee sitten proppuisiin nielurisoihin. Potilaan verenpaine ja pulssi nousevat, anestesiahoitaja konsultoi anestesialääkäriä, joka määrää 0.3ml fentanyylia (50mikrog/ml) iv. Tämän jälkeen tilanne normalisoituu. Toimenpiteen lopussa, juuri ennen extubaatiota potilaan kurkunpää ja äänihuulet kouristavat. Samalla iv-kanyyli irtoaa. Anestesiahoitaja soittaa anestesialääkärille, joka on varattu. Potilaan happisaturaatio laskee arvosta 98 ensin arvoon 90, sitten 87, 86, 80, ollen lopulta alle 50. Potilaan huulet ja osa kasvoista sinertävät, samalla verenpaine laskee ja pulssi nousee.
Olet leikkaussalin anestesiahoitaja. Mistä on kyse ja miten toimit?
En ole hoitaja, mutta tökkäisin ekana adrenaliinia potilaaseen. Ehkä se on allerginen fentanyylille? Oli miten oli, et vastannut aloituksen kysymykseen.