Millaista sairaanhoitajan jatkuva kiire ja paine on?
Millaista ja mistä johtuvaa kiirettä ja raskautta ja vaativuutta töissä on? Monesti saa lukea, ettei ehdi syömään, vessaan, tekemään työtään kunnolla kiireen vuoksi. Kertoisitteko tarkemmin, miksi ei ja missä ei?
Varmasti paljon vaikuttaa se, missä työskentelee. Ja kiirettä voi olla myös niissä hommissa, joita sairaanhoitaja tekee tietokoneella. Mutta välillä ulkopuoliset ilmeisesti saavat kuvan, että hoitajat joutilaina istuskelevat.
Joitakin stereotyyppisiä havaintoja: sh lasten neurologian polilla leikkii yhden lapsen kanssa, kokoaa palapeliä tms. samalla lasta havainnoiden. Tilanteesta ei mitenkään välity kiireen tuntu. Ei seuraavanakaan päivänä.
Teholla hoitaja istuu tuolilla valvoen samalla päätteeltä tämän vitaaleja ja itse potilasta. Ei vaikuta kiireiseltä eikä fyysisesti raskaalta.
Vastaanotolla sh haastattelee potilaan, esim. tarkistaa käytössä olevat lääkkeet ja mahdollisesti punnitsee, mittaa verenpaineen yms. Kirjaa tiedot koneelle. Välillä hoitaa asioita puhelimitse. Joku toinen voi valmistella ja avustaa toimenpiteissä. Ehtii ruokatunnille.
Syöpähoitaja kanyloi potilaan solunsalpaajan tiputtamista varten ja juttelee potilaan kanssa.
Vuodeosastolla sh tehnee enemmän ns. perinteistä hoitajantyötä. Jakaa lääkkeitä, valmistelee röntgeniin, kerää pissanäytteet, puhdistaa haavat, huolehtii kotiuttamiset, tekee muistitestejä, rauhoittelee levottomia. Täällä voi kuvitella, että askelta joutuu venyttämään. Paitsi että toiset eivät venytä.
Ensihoidossa on välillä todellisia vaaranpaikkoja ja huono työskentely-ympäristö. Pitää osata toimia nopeasti. Toisaalta välillä on leppoisia vuoroja, jolloin pestään autohallin lattiaa ja loikoillaan sohvalla telkkaa katsoen ja työkavereiden kanssa jutustellen.
Kätilö kannustaa synnyttäjää ja leikkaa napanuoran, jos isä ei sitä halua tehdä.
Samaan aikaan pikaruokapaikoissa saa koko vuoron huhkia ja hikoilla. Luokanopettajat herkeämättä valvovat eläväistä sakkia samalla yrittäen opettaa näille monenlaisia asioita nokkahuilunsoitosta lähtien. Päiväkodissa työntekijät tekevät tätä koko päivän ja lisäksi esim. vaihtavat vaippoja ja ryömivät lattialla. Postinjakaja juoksee portaikoissa lehtikuorman kanssa kelloa vastaan. Mm. nämä työt kuulostavat raskaammilta hommilta kuin sh:n työt.
Kommentit (143)
OT, Mun mielestä tässä on turha kokoajan laittaa kaikkia kaikille tärkeitä matalapalkka-aloja toisiaan vastaan. Kaikki varmasti tietävät, mitkä alat ovat erittäin tärkeitä ja palkkakuopassa. Kukaan ei ole vähätellyt esim. poliisin hommia. Nää on arvovalintoja, joita politiikot on tehneet vuosikausia. Lisäksi elinkustannukset on karanneet käsistä! Kyllä se 2500e brutto palkkakin varmaan riittäisi jos vuokrat/asuntolainat olis joku 400-500e, ruoka olis puolet halvempaa, liikkuminen paikasta toiseen olis halvempaa ym. Helposti yksinasuvalla perheellisellä menee 1000-1500e vuokraan. Se on paljon se. Ei jää paljon rahaa elämiseen.
Tuosta hoitajien jatkuvasta palkkariitelystä tulee tunne etteivät itse arvosta työtään. Tulee inhottava olo sairaalassa kun käy omaisen luona tai on itse kun hoitaja katsoo rumasti aivan kuin olisi tiellä. Kanattaako tuollaisten olla hoitotyössä. Sekin on asennekysymys.
Sh. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet poliisi. Henkilökuntaa on vähennetty, vaikka työmäärä on lisääntynyt mm ulkomaisten mafioiden ja moottopyöräjengien toiminnan lisääntymisen johdosta sekä katujengien tekemien rikosten lisääntymisen johdosta. Vuorotyö ja pieni palkka. Arvostusta saa mahdollisti joskus, joskus taas haukutaan mm siaksi. Kohtaat paljon itseesi kohdistuvaa väkivalta, sinut voidaan jopa yrittä ampua, puukottaa tms. Pelastat henkiä ja joudut itse usein hengenvaraan. Olet juuri käynyt kotihälytyskeikalla. Huolestunut äiti on soittanut kun ei ole pitkään aikaan saanut poikaansa yhteyttä. Löysit löysi pojan kotiinsa yliannostukseen kuolleena. Edellinen häly oli, koska nuorta oli puukotettu, koska hänen hieno merkkireppunsa oli haluttu varastaa. Sitä edellinen häly oli agressiivisen juopuneen poisto kadulta häiriköimästä. Ja sitä edellinen häly oli hukkuneen löytyminen vesistön rannalta. Ja sitten taas mennään, sairaalaan tuli häly, koska siellä riehuu sekakäyttäjä. Työpäivä on jo pitkällä ja ruokatunti ja wc-tauko pitämättä, mutta taas mennään. Nyt kohti sairaalaa sairaanhoitajien avuksi. Koska poliisilla on erityisosaamista kyseiseen tilaanteeseen, jota sairaalan henkilökunnalla ei ole. Mutta eihän toki poliisin työ ole lähellekään yhtä vaativaa, raskasta tai arvostettavaa kuin sairaanhoijien. Ei tietenkään.
Kuka nyt sanoi ettei poliisin työ ole vaativaa ja raskasta ja vastuullista? Ihan turhaan kirjoitit tuon, en jaksanut edes lukea koska vastaus on ihan suoraan että poliisin työ on vaativaa ja varmaan heillekin kuuluis palkankorotukset.
Ihan mielenkiinnosta kysyn, mistä tiedät, että kirjoituksen sisältö oli turha ja miten voit kommentoida sitä tietämättä kirjoituksen sisältöä, jos et edes jaksanut sitä lukea?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päivystyspoliklinikka. Uusia potilaita tulee, entisiä pitäisi järjestellä eteenpäin, samalla toteuttaa lääkärin määräyksiä (lääkkeet, kuvantamisiin valmistelut. labrojen tilaus jne.), voinnin muutoksiin pitää reagoida ja omaiset s.oittelevat, joku haluaa vessaantoisen vaippa pitäisi vaihtaa ja kolmas kaatui humalassa ja nyt hänessä on lisää hoidettavaa kun tuli haava.. Potilaita on ylipaikoilla.
Olet töissä kiinteistöyhtiössä. Lumikaos, lunta on tullut yön aikana 50 cm. Lunta on ihan ylipaikoilla. Olet tullut tunnin etuajassa töihin ja sitten alkaa huima organisointi, jotta saadaan kaikki miehet lumitöihin sekä vielä ylimääräistä työvoimaa.
Puhelin soi hullun lailla kun mm sairaanhoitajat soittelevat ja kiukuttelevat, miksi juuri heidän pihatietään ei ole heti ja nyt ja aikoija sitten aurattu. Yritä kertoa kuinka mahdotonta on ehtiä joka paikkaan samaan aikaan lumia luomaan. Ja kun ei huoltoyhtiössäkään muut työt taikaiskusta häviä siksi, että lunta tuli tavaalta. Kiirettä pitää ja yritämme mahdollisimman tehokkaasti saada kyllä lumia aurattua pois. Et pidä ruokatuntia ja olet loppupäivästä jalat ristissä, kun ei ole ollut aikaa edes vessassa käydä. Aura ja lapiomiehet tekevät 12 h työpäivän, toiset jopa pidemmän, jotta saadaan lumikaaos hallintaan ja mm sairaanhoitajat pääsevät töihin ja töistä kotiin.
Kukaan ei kiitä, päinvastoin tulee paljon valitusta ja pään aukomista miksi juuri minua varten ei ole aurattu juuri sillä sekunnilla kuin haluan ja punaista mattoa siihen sitten vielä levitetty kulkutielleni ja palkkakin on paskempi kuin sairaanhoitajien.
Pitäsiköhän seuraavan kerran vaan sanoo, että lisää rahaa heti tai pysykää sitten kotona tai kahlatkaa polveen asti lumessa ja kattokaa kuinka pitkälle jaksatte niin kävellä.
Ai niin, mutta eihän kenelläkään muulla voi olla kiireistä työtahtia kuin sairaanhoitajille ja kaikki muut ehtii pitää 3 tunnin ruokatunteja ja istuskella vaikka huvikseen vessassa puolipäivää, paitsi sairaanhoitajat.
Ja kuinka monta lumikaaos-päivää on vuodessa?
Tää palkkakiista jatkuu aina muutaman vuoden välein kun oppivat että lakkoilemalla saa lisää liksaa. Koska me toisetkin aletaan valittaa työstämme, jättää ihmisiä hengenvaaraan ja kiristää lisää palkkaa lakkoilemalla.
Vierailija kirjoitti:
Olet poliisi. Henkilökuntaa on vähennetty, vaikka työmäärä on lisääntynyt mm ulkomaisten mafioiden ja moottopyöräjengien toiminnan lisääntymisen johdosta sekä katujengien tekemien rikosten lisääntymisen johdosta. Vuorotyö ja pieni palkka. Arvostusta saa mahdollisti joskus, joskus taas haukutaan mm siaksi. Kohtaat paljon itseesi kohdistuvaa väkivalta, sinut voidaan jopa yrittä ampua, puukottaa tms. Pelastat henkiä ja joudut itse usein hengenvaraan. Olet juuri käynyt kotihälytyskeikalla. Huolestunut äiti on soittanut kun ei ole pitkään aikaan saanut poikaansa yhteyttä. Löysit löysi pojan kotiinsa yliannostukseen kuolleena. Edellinen häly oli, koska nuorta oli puukotettu, koska hänen hieno merkkireppunsa oli haluttu varastaa. Sitä edellinen häly oli agressiivisen juopuneen poisto kadulta häiriköimästä. Ja sitä edellinen häly oli hukkuneen löytyminen vesistön rannalta. Ja sitten taas mennään, sairaalaan tuli häly, koska siellä riehuu sekakäyttäjä. Työpäivä on jo pitkällä ja ruokatunti ja wc-tauko pitämättä, mutta taas mennään. Nyt kohti sairaalaa sairaanhoitajien avuksi. Koska poliisilla on erityisosaamista kyseiseen tilaanteeseen, jota sairaalan henkilökunnalla ei ole. Mutta eihän toki poliisin työ ole lähellekään yhtä vaativaa, raskasta tai arvostettavaa kuin sairaanhoijien. Ei tietenkään.
Nyt meni maku..
Aina olen arvostanut poliiseja ja heidän työtään. Aina olen tehnyt yhteistyötä poliisien kanssa ensiavussa ja meillä on ollut hyvää yhteistyötä. Ikinä en ole vertaillut meidän kummanakaan ammattia tai sen raskautta. Jos te menisitte lakkoon, niin tukisin teitä 100%.
Jotenkin mä haluan uskoa, että tämän kirjoittanut ei ole oikea poliisi vaan rölli.
Vierailija kirjoitti:
Tuosta hoitajien jatkuvasta palkkariitelystä tulee tunne etteivät itse arvosta työtään. Tulee inhottava olo sairaalassa kun käy omaisen luona tai on itse kun hoitaja katsoo rumasti aivan kuin olisi tiellä. Kanattaako tuollaisten olla hoitotyössä. Sekin on asennekysymys.
Jatkuva palkkariitely?
Paskat siellä kiire on. Hoitajat ovat laiskoja. Jos he olisivat ahkeria, heillä olisi kunnon koulutus esim. lääkäri, proviisori tai fyysikko. Laiskasta työ on aina raskasta ja kiireistä.

Osaatko vielä avata, miksi paremman palkan vaatiminen mielestäsi osoittaa, ettei arvosta itseään? Ei nimittäin avaudu.
Ilmeisesti itsearvostusta osoittaa mielestäsi, että pitää itseään niin surkeana ettei ansaitse asiallista palkkaa.
En vähättele sairaanhoitajien työnkuvan stressaavuutta, mutta kovasti särähtää korvaan, että he vaativat isoa palkankorotusta miettimättä mitä siitä seuraa, jos muutkin julkisen puolen työntekijät alkavat vaatimaan palkankorotusta. En ole hoitaja, mutta toimin työntekijänä yksityisen sektorin yrityksessä. Työnkuvaamme kuuluu esim.valmistaa laitteita sairaaloihin. Omalla tavallamme autamme siis niin potilaita kuin hoitajiakin. Teemme pitkiä päiviä, jotta firmalle saataisiin ulkomailtakin rahaa, josta sitten me saamme palkkamme ja maksamme veroja. Hoitajat unohtavat mistä palkkansa saavat. En ole kuullut kiitosta sairaanhoitajilta heille, jotka mahdollistavat heidän työpaikkansa. Sairaalassa toimii myös mm.siivoojia, välinehuoltajia jne. Minä en halua maksaa enää yhtään enempää veroja omasta pienemmästä palkastani heille, jotka tienaavat enemmän. Kuulin juuri tänään, että eräskin hyvin tienaava psykologi himoitsee suurempaa palkkaa, vaikka tienaa ihan hyvin.
Tämä yhteiskunta toimii yhteistyöllä. Kuinka paljon hoitoalalla panostetaan työilmapiiriin, kiusaamisen pois kitkemiseksi ym.? Hirveää kitinää vaan palkasta. Ja kyllä, verorahoja lypsetään paljon turhimpiinkin asioihin kuin hoitajien palkkoihin. Minä en voi arvostaa teitä, jos te ette arvosta meitä muita työntekijöitä. Hoitotyö on arvokasta, niin on moni muukin ammatti. Jos pyydettäisiin rahaa siihen, että työajat olisivat inhimillisempiä, ymmärtäisin paremmin lakkoilujanne. Jos työ hoitajana olisi kivempaa, leppoisampaa, työntekijät eivät niin helposti vaihtaisi alaa. Raskasta on töissä monella muullakin. Korona kuritti monien yrittäjien ja palkansaajien kukkaroa.
Vierailija kirjoitti:
Paskat siellä kiire on. Hoitajat ovat laiskoja. Jos he olisivat ahkeria, heillä olisi kunnon koulutus esim. lääkäri, proviisori tai fyysikko. Laiskasta työ on aina raskasta ja kiireistä.
Hoida itsesi jos sairastut vakavasti, jooko? Osaat kuitenkin paremmin.
Nykyään ei viittittäis tehdä mitään. Istumisesta pitäis maksaa.
Sh. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noita potilasesimerkkejä voi joku innokas jakaa vaikka sata, anestesiahoitaja on niitä hoitamaan koulutettu ja ne ovat osa hänen työtään, niitä on ihan turhanpäiväistä tässä pohtia. Tai tietysti voi jokainen sairaanhoitaja, lentokapteeni, ydinvoimalatyöntekijä tai vastaavassa vaativassa tehtävässä toimiva jakaa omia esimerkkejään ja voidaan sitten pohtia niitä täällä silmät ymmyrkäisinä mutta mitään järkeä siinä ei ole.
Pyysit esimerkkejä siitä että mikä paine ja kiire. Sit kun niitä tulee oikeen konkreettisena niin ei kelpaa.
Entisenä lastenhoitajana kyllä tiedän senkin kiireen ja paineen ja palkkakuopassa ovat. Mutta kyllä sairaanhoitajana hypätään sit jo muutamakin aste kovempiin vastuihin..
“Hae lääkäri” hhehehe. Sanoo ihminen joka ei asiasta mitään ymmärrä. Oiskin aina lääkäri pitelemässä kädestä kiinni kun tulee tenkkapoo. <3
Haukut väärää puuta. En ole pyytänyt esimerkkejä, saati puhunut lääkäreistä mitään. Ymmärtänet, että ketjuun saattaa vastata useampikin ihminen. Juurihan sanoin, että anestesiahoitajalla on tehtäväänsä koulutus, eikä siihen käsittääkseni kuulu lääkärin kädestä kiinni piteleminen. Kehotan tutkailemaan omaa ymmärrystäsi.
Vierailija kirjoitti:
8
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Henkisesti raskainta on se jatkuva vähättely, arvostuksen puute, sekä vaientaminen.
Kuka teitä vähättelee, vaientaa ja jättää arvostamatta? Miten palkankorotus sitä muuttaisi?
Yksi pahimmista hoitoalan mollaajista ja sen houkuttelevuuden rapauttajista on Tehy ja Milla-Riikka Rytkönen. Tarpeeksi kauan hoetaan samaa niin hoitajat alkaa itsekin uskoa siihen, vaikka luulisi ainakin toistaiseksi vielä vallitsevan sympatia-aallon osoittavan että kansa kyllä arvostaa. Sillehän kansa ei mahda mitään, että hoitajilla on iänkaiken ollut surkeat ay-johtajat, jotka ei hyvinäkään aikoina ole saaneet neuvoteltua palkkoja kohdilleen.
Todellakin!
Ay-liike tuhosi jo metsäteollisuuden yli 10 vuotta sitten, nyt sitten ovat keskittyneet lietsomaan tyytymättömyyttä hoitoalalle
Tuo Rytkönen muuten näyttääkin aivan karmealta ämmältä.
Oikeasti hoitajat tarvitsevat 'karmeaa ämmää' kertomaan että tää rahallinen vähättely saa riittää. Uskon, että valoja, suklaata ja pahvikortteja kaikki hoitajat ovat saaneet kiitokseksi ja tietävät olevansa tärkeässä työssä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet poliisi. Henkilökuntaa on vähennetty, vaikka työmäärä on lisääntynyt mm ulkomaisten mafioiden ja moottopyöräjengien toiminnan lisääntymisen johdosta sekä katujengien tekemien rikosten lisääntymisen johdosta. Vuorotyö ja pieni palkka. Arvostusta saa mahdollisti joskus, joskus taas haukutaan mm siaksi. Kohtaat paljon itseesi kohdistuvaa väkivalta, sinut voidaan jopa yrittä ampua, puukottaa tms. Pelastat henkiä ja joudut itse usein hengenvaraan. Olet juuri käynyt kotihälytyskeikalla. Huolestunut äiti on soittanut kun ei ole pitkään aikaan saanut poikaansa yhteyttä. Löysit löysi pojan kotiinsa yliannostukseen kuolleena. Edellinen häly oli, koska nuorta oli puukotettu, koska hänen hieno merkkireppunsa oli haluttu varastaa. Sitä edellinen häly oli agressiivisen juopuneen poisto kadulta häiriköimästä. Ja sitä edellinen häly oli hukkuneen löytyminen vesistön rannalta. Ja sitten taas mennään, sairaalaan tuli häly, koska siellä riehuu sekakäyttäjä. Työpäivä on jo pitkällä ja ruokatunti ja wc-tauko pitämättä, mutta taas mennään. Nyt kohti sairaalaa sairaanhoitajien avuksi. Koska poliisilla on erityisosaamista kyseiseen tilaanteeseen, jota sairaalan henkilökunnalla ei ole. Mutta eihän toki poliisin työ ole lähellekään yhtä vaativaa, raskasta tai arvostettavaa kuin sairaanhoijien. Ei tietenkään.
Nyt meni maku..
Aina olen arvostanut poliiseja ja heidän työtään. Aina olen tehnyt yhteistyötä poliisien kanssa ensiavussa ja meillä on ollut hyvää yhteistyötä. Ikinä en ole vertaillut meidän kummanakaan ammattia tai sen raskautta. Jos te menisitte lakkoon, niin tukisin teitä 100%.
Jotenkin mä haluan uskoa, että tämän kirjoittanut ei ole oikea poliisi vaan rölli.
Kumpi työ on mielestäsi raskaampaa, poliisin vai sairaanhoitajan? (Unohdetaan kysymyksen ympäriltä kaikki muu kuten lakko.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päivystyspoliklinikka. Uusia potilaita tulee, entisiä pitäisi järjestellä eteenpäin, samalla toteuttaa lääkärin määräyksiä (lääkkeet, kuvantamisiin valmistelut. labrojen tilaus jne.), voinnin muutoksiin pitää reagoida ja omaiset s.oittelevat, joku haluaa vessaantoisen vaippa pitäisi vaihtaa ja kolmas kaatui humalassa ja nyt hänessä on lisää hoidettavaa kun tuli haava.. Potilaita on ylipaikoilla.
Olet töissä kiinteistöyhtiössä. Lumikaos, lunta on tullut yön aikana 50 cm. Lunta on ihan ylipaikoilla. Olet tullut tunnin etuajassa töihin ja sitten alkaa huima organisointi, jotta saadaan kaikki miehet lumitöihin sekä vielä ylimääräistä työvoimaa.
Puhelin soi hullun lailla kun mm sairaanhoitajat soittelevat ja kiukuttelevat, miksi juuri heidän pihatietään ei ole heti ja nyt ja aikoija sitten aurattu. Yritä kertoa kuinka mahdotonta on ehtiä joka paikkaan samaan aikaan lumia luomaan. Ja kun ei huoltoyhtiössäkään muut työt taikaiskusta häviä siksi, että lunta tuli tavaalta. Kiirettä pitää ja yritämme mahdollisimman tehokkaasti saada kyllä lumia aurattua pois. Et pidä ruokatuntia ja olet loppupäivästä jalat ristissä, kun ei ole ollut aikaa edes vessassa käydä. Aura ja lapiomiehet tekevät 12 h työpäivän, toiset jopa pidemmän, jotta saadaan lumikaaos hallintaan ja mm sairaanhoitajat pääsevät töihin ja töistä kotiin.
Kukaan ei kiitä, päinvastoin tulee paljon valitusta ja pään aukomista miksi juuri minua varten ei ole aurattu juuri sillä sekunnilla kuin haluan ja punaista mattoa siihen sitten vielä levitetty kulkutielleni ja palkkakin on paskempi kuin sairaanhoitajien.
Pitäsiköhän seuraavan kerran vaan sanoo, että lisää rahaa heti tai pysykää sitten kotona tai kahlatkaa polveen asti lumessa ja kattokaa kuinka pitkälle jaksatte niin kävellä.
Ai niin, mutta eihän kenelläkään muulla voi olla kiireistä työtahtia kuin sairaanhoitajille ja kaikki muut ehtii pitää 3 tunnin ruokatunteja ja istuskella vaikka huvikseen vessassa puolipäivää, paitsi sairaanhoitajat.
Ja kuinka monta lumikaaos-päivää on vuodessa?
No ihan voit vaikka itse jostain netin syövereistä tms tarkistaa miten paljon näitä lumikaaos päiviä oli mm tänä talvena. Ja yhä jatkuu pohjoisemassa suomessa. Ai niin mutta sairaanhoitajathan tietysti pelastavat vaan henkiä ympäri vuorokauden jatkuvalla syötöllä, joten muilla kaikilla on aina helppoa vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
8
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Henkisesti raskainta on se jatkuva vähättely, arvostuksen puute, sekä vaientaminen.
Kuka teitä vähättelee, vaientaa ja jättää arvostamatta? Miten palkankorotus sitä muuttaisi?
Yksi pahimmista hoitoalan mollaajista ja sen houkuttelevuuden rapauttajista on Tehy ja Milla-Riikka Rytkönen. Tarpeeksi kauan hoetaan samaa niin hoitajat alkaa itsekin uskoa siihen, vaikka luulisi ainakin toistaiseksi vielä vallitsevan sympatia-aallon osoittavan että kansa kyllä arvostaa. Sillehän kansa ei mahda mitään, että hoitajilla on iänkaiken ollut surkeat ay-johtajat, jotka ei hyvinäkään aikoina ole saaneet neuvoteltua palkkoja kohdilleen.
Todellakin!
Ay-liike tuhosi jo metsäteollisuuden yli 10 vuotta sitten, nyt sitten ovat keskittyneet lietsomaan tyytymättömyyttä hoitoalalle
Tuo Rytkönen muuten näyttääkin aivan karmealta ämmältä.
Oikeasti hoitajat tarvitsevat 'karmeaa ämmää' kertomaan että tää rahallinen vähättely saa riittää. Uskon, että valoja, suklaata ja pahvikortteja kaikki hoitajat ovat saaneet kiitokseksi ja tietävät olevansa tärkeässä työssä.
Eli haluatte, että joku tuhoaa teidän alanne samoin kuin ay-liike tuhosi metsäteollisuuden työpaikat?
Onkohan se kiire vähä liioiteltua, koska olin Jorvin sairaalan eräällä vuodeosastolla kolme eri kertaa äitiä katsomassa ja kyllä meno oli ennemmin kuin huopatossutehtaalla. Ei mitenkään näyttänyt olevan että joutui kiireellä tehdä töit
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet poliisi. Henkilökuntaa on vähennetty, vaikka työmäärä on lisääntynyt mm ulkomaisten mafioiden ja moottopyöräjengien toiminnan lisääntymisen johdosta sekä katujengien tekemien rikosten lisääntymisen johdosta. Vuorotyö ja pieni palkka. Arvostusta saa mahdollisti joskus, joskus taas haukutaan mm siaksi. Kohtaat paljon itseesi kohdistuvaa väkivalta, sinut voidaan jopa yrittä ampua, puukottaa tms. Pelastat henkiä ja joudut itse usein hengenvaraan. Olet juuri käynyt kotihälytyskeikalla. Huolestunut äiti on soittanut kun ei ole pitkään aikaan saanut poikaansa yhteyttä. Löysit löysi pojan kotiinsa yliannostukseen kuolleena. Edellinen häly oli, koska nuorta oli puukotettu, koska hänen hieno merkkireppunsa oli haluttu varastaa. Sitä edellinen häly oli agressiivisen juopuneen poisto kadulta häiriköimästä. Ja sitä edellinen häly oli hukkuneen löytyminen vesistön rannalta. Ja sitten taas mennään, sairaalaan tuli häly, koska siellä riehuu sekakäyttäjä. Työpäivä on jo pitkällä ja ruokatunti ja wc-tauko pitämättä, mutta taas mennään. Nyt kohti sairaalaa sairaanhoitajien avuksi. Koska poliisilla on erityisosaamista kyseiseen tilaanteeseen, jota sairaalan henkilökunnalla ei ole. Mutta eihän toki poliisin työ ole lähellekään yhtä vaativaa, raskasta tai arvostettavaa kuin sairaanhoijien. Ei tietenkään.
Nyt meni maku..
Aina olen arvostanut poliiseja ja heidän työtään. Aina olen tehnyt yhteistyötä poliisien kanssa ensiavussa ja meillä on ollut hyvää yhteistyötä. Ikinä en ole vertaillut meidän kummanakaan ammattia tai sen raskautta. Jos te menisitte lakkoon, niin tukisin teitä 100%.
Jotenkin mä haluan uskoa, että tämän kirjoittanut ei ole oikea poliisi vaan rölli.
Kumpi työ on mielestäsi raskaampaa, poliisin vai sairaanhoitajan? (Unohdetaan kysymyksen ympäriltä kaikki muu kuten lakko.)
Tarkoitatko nyt työpöydän takana istuvaa poliisia, vai rikostutkijaa, karhuryhmäläistä, partiopoliisia, ratsupoliisia?
On ihan sama mitä täällä yritetään todistella sairaanhoitajan työn kiireestä. Aina joku sen kuitenkin mitätöi.
Haluan nyt kuitenkin kertoa esimerkin siitä, miten työtämme tilastoidaan minuutin tarkkuudella esim. leikkausosastotyössä. Koska meillä on käytössä sähköinen potilastietojärjestelmä ja sen myötä myös perioperatiivinen kirjaaminen; anestesiakaavake on sähköinen, kuten myös heräämöseuranta ja kaikki mitä leikkausosastolla tapahtuu. Meitä velvoitetaan laittamaan sähköinen aikaleima potilastietoihin aina kun on jkn tapahtuma; kun kutsumme potilaan osastolta leikkaussaliin tai haemme potilaan toikosta saliin, kun anestesia alkaa, kun potilas on viilto valmis, kun on ensimmäinen viilto, kun potilaan sulku alkaa, kun leikkaus loppuu, kun anestesia päättyy, kun potilas siirtyy heräämöön/saliaika loppuu. Ja taas alusta, kun potilas kutsutaan osastolta jne, jne. Ja erityisesti johtoa kiinnostaa ja on aina kiinnostunut siitä mikä aika kuluu potilaan heräämöön viennin ja uuden potilaan saliin tulon välillä. Sitä seurataan ja siitä tulee jatkuvasti sanomista, mikä kestää, miksi vaihdot ovat niin hitaita? Ja toinen asia mitä seurataan on se mikä aika kuluu siitä kun potilas tulee saliin versus ensimmäinen leikkaus viilto. Ja taas, mikä on kestänyt? miksi on niin hidasta toimintaa? Tilastoja tehdään minuutteja kirjaten ja vertaillen.
Mä en todellakaan ala selittämään mitä kaikkea pitää valmistella ja huomioida, että leikkaus voi alkaa asianmukaisesti ja potilasturvallisesti, mutta oikeasti tahti on "nopeasti, nopeasti!"
Itse haluaisin tehdä työni huolellisesti, mutta ahdistaa jatkuva kiire ja tunne siitä, että mikään ei riitä. Ja se kiire on potilasturvallisuuden pahin vihollinen.