Kätilöille tiedoksi nuoren lakimiehen tuntipalkka yksityisellä
Lasketaanpas.
Bruttopalkka 4000 euroa , 5-6 vuoden koulutus, 3 vuotta työkokemusta.
Työtunteja viikossa n. 60, arkisin klo 8-18, viikonloppuisin ja iltaisin lisäksi 10 tuntia.
Ei ylityökorvauksia eikä viikonloppulisiä, kaikki sisältyy kk-palkkaan.
60*4=240 tuntia kuussa
4000/240 = tuntipalkka n. 16,7 euroa
Käykö kateeksi?
Kommentit (172)
Juristi hakee pikkusen kannuksia, perustaa yksin tai kamujen kanssa yhdessä pikku yrityksen. Rahastaa jokaisesta asiakirjan tekemisestä satasia ja puhelinneuvonnasyakin kymppejä. 1 vuoden päästä sillä on hyvät tulot, iso auto ja hieno talo. Mökki Levillä ja alhainen verotus pääomatuloillensa.
Jos juristi hyvä, hauat jo heti tämän 15 euron tntipalkan ja n. 115 tuntia vuorotyötä työtä+ylityöt niin sun pitää hakeutua koulutukseen ja alkaa hoitajaksi. Meistä on pulaa. Tosin meidän palkka on aina sama ja voisin ajatella sinun tähtäävän tuohon Levin mökkiin. Urakehitystä ei saa valmiina, valitettavasti.
En ole katkera tulevista isoista tuloista mutta ihmettelen kun piikittelet minua, joka tekee työtä pienellä palkalla ilman mittavaa urakehitystä. Tiedostan, että olisin voinut valita toisinkin mutta nyt valitsin näin.
Siis 10 vuoden päästä, piti sanomani...
Ja lisään vielä selvennykseksi, että n. 115 tuntia on yhden listan tunnit, eli kolmen viikon tunnit. Ennen kuin joku kirkuu vähäisitä työtunneista :-)
Mua myös ärsyttää NIIIN tämä hoitajien AINAINEN valitus palkoistaan!!!!!!!!!
Ja ihme marttyyriasenne!
Monella naisvaltaisella alalla on todellakin paljon huonompi palkka. Olen ammattikorkeakoulussa opettajana ja noin saman verran tienaan kuin sairaanhoitaja lisineen. Ja huom. minäkin teen viikonloppuisin töitä juuri niin paljon kuin tarvii. Ja hyvin paljon täytyy viikonloppunakin töitä tehdä - myös tunteja pitää. Minun työni ei ole sellaista, että voisin lähteä juuri tietyllä kellonlyömällä töistä ja heittää hanskat tiskiin, unohtaa työni ja palata sitten seuraavana päivänä taas työpaikalle. Ei, työni todellakin seuraa kotiin ja siinä ei voi laskea tunteja kuten te arvoisat hoitsut laskette niin kärkkäästi. Emme me saa ylityökorvauksia tekemästämme työstä, oletetaan vain, että työ tehdään. Jos ei tule tehdyksi, saa kenkää. Mitä vaihtoehtoja on kuin tehdä töitä myös viikonloppuisin?
Oma äitini oli sairaanhoitaja, ja aina kehuskeli perheelleen, miten hyvin tienaa!
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 13:35"]
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 13:33"]
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 13:29"]
En usko että mikään ammattiryhmä tienaa niin hyvin kuin sairaanhoitajat ja kätilöt samoilla työtunneilla. Keskimääräinen nainen tienaa puolta vähemmän.
[/quote]
Millä muulla ammattiryhmällä on noin alhaisella palkalla samanlainen vastuu?
[/quote]
Jusristi ei voi koskaan yhdellä lääkevirheellä tappaa ketään. Juristin työ ei ole millään lailla samalla tavalla edes vastuullista, jokaisen virheen voi korjata. Kun lääke on potilaan verenkierrossa, peruutusnappia ei ole. T. sairaanhoitaja AMK ja KTM
[/quote]
Suomessa ei ole onneksi kuolemantuomioita.
Pitäisikö suomalaiset hoitsut palkita siitä, että jotkut hoitsut saattavat tehdä tai tekevätkin virheitä?
Bussikuski on vielä vastuullisemmassa tehtävässä. Vain käden tai jalan väärällä liikkeellä hän saattaa minä hetkenä hyvänsä ajaa alas sillalta, lujassa vauhdissa päin puuta, ihmismassan päälle tai tukkirekan eteen. Heidän kuukausipalkat pitäisi nostaa uudelle vastuuta vastaavalle tasolle.
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 13:27"]
Lasketaanpas.
Bruttopalkka 4000 euroa , 5-6 vuoden koulutus, 3 vuotta työkokemusta.
Työtunteja viikossa n. 60, arkisin klo 8-18, viikonloppuisin ja iltaisin lisäksi 10 tuntia.
Ei ylityökorvauksia eikä viikonloppulisiä, kaikki sisältyy kk-palkkaan.
60*4=240 tuntia kuussa
4000/240 = tuntipalkka n. 16,7 euroa
Käykö kateeksi?
[/quote]
Kuinka monesta ihmishengestä nuori lakimies on vastuussa työvuoronsa aikana? Vai miksi haluat vertailla juuri näitä aloja keskenään? Onko aloittelevan lakimiehen työ mielestäsi arvokkaampaa kuin kätilön, koska tunnut olevan pöyristynyt siitä, että lakimiehen tuntipalkka ei olekaan kymppejä suurempi kuin kätilöllä?
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 13:46"]
Mua myös ärsyttää NIIIN tämä hoitajien AINAINEN valitus palkoistaan!!!!!!!!!
Ja ihme marttyyriasenne!
Monella naisvaltaisella alalla on todellakin paljon huonompi palkka. Olen ammattikorkeakoulussa opettajana ja noin saman verran tienaan kuin sairaanhoitaja lisineen. Ja huom. minäkin teen viikonloppuisin töitä juuri niin paljon kuin tarvii. Ja hyvin paljon täytyy viikonloppunakin töitä tehdä - myös tunteja pitää. Minun työni ei ole sellaista, että voisin lähteä juuri tietyllä kellonlyömällä töistä ja heittää hanskat tiskiin, unohtaa työni ja palata sitten seuraavana päivänä taas työpaikalle. Ei, työni todellakin seuraa kotiin ja siinä ei voi laskea tunteja kuten te arvoisat hoitsut laskette niin kärkkäästi. Emme me saa ylityökorvauksia tekemästämme työstä, oletetaan vain, että työ tehdään. Jos ei tule tehdyksi, saa kenkää. Mitä vaihtoehtoja on kuin tehdä töitä myös viikonloppuisin?
Oma äitini oli sairaanhoitaja, ja aina kehuskeli perheelleen, miten hyvin tienaa!
[/quote]
Mikset ala sairaanhoitajaksi, kun noin riepoo? Keskimääräisen amk-open palkat ovat 4600e. Miksi sinun pitäisi saada enemmän kuin sairaanhoitaja?
Ja 22 vielä jatkaa: 17 vuoden työkokemuksella tienaan saman verran kuin sairaanhoitaja lisineen. Että näin. Silti emme opettajat nouse barrikadeille, vaikka ehkä syytä todella olisi!
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 13:35"][quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 13:33"]
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 13:29"]
En usko että mikään ammattiryhmä tienaa niin hyvin kuin sairaanhoitajat ja kätilöt samoilla työtunneilla. Keskimääräinen nainen tienaa puolta vähemmän.
[/quote]
Millä muulla ammattiryhmällä on noin alhaisella palkalla samanlainen vastuu?
[/quote]
Jusristi ei voi koskaan yhdellä lääkevirheellä tappaa ketään. Juristin työ ei ole millään lailla samalla tavalla edes vastuullista, jokaisen virheen voi korjata. Kun lääke on potilaan verenkierrossa, peruutusnappia ei ole. T. sairaanhoitaja AMK ja KTM
[/quote]
Bussikuski voi yhdellä ohjausvirheellä tappaa kymmeniä ihmisiä.
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 13:46"]
Mua myös ärsyttää NIIIN tämä hoitajien AINAINEN valitus palkoistaan!!!!!!!!!
Ja ihme marttyyriasenne!
Monella naisvaltaisella alalla on todellakin paljon huonompi palkka. Olen ammattikorkeakoulussa opettajana ja noin saman verran tienaan kuin sairaanhoitaja lisineen. Ja huom. minäkin teen viikonloppuisin töitä juuri niin paljon kuin tarvii. Ja hyvin paljon täytyy viikonloppunakin töitä tehdä - myös tunteja pitää. Minun työni ei ole sellaista, että voisin lähteä juuri tietyllä kellonlyömällä töistä ja heittää hanskat tiskiin, unohtaa työni ja palata sitten seuraavana päivänä taas työpaikalle. Ei, työni todellakin seuraa kotiin ja siinä ei voi laskea tunteja kuten te arvoisat hoitsut laskette niin kärkkäästi. Emme me saa ylityökorvauksia tekemästämme työstä, oletetaan vain, että työ tehdään. Jos ei tule tehdyksi, saa kenkää. Mitä vaihtoehtoja on kuin tehdä töitä myös viikonloppuisin?
Oma äitini oli sairaanhoitaja, ja aina kehuskeli perheelleen, miten hyvin tienaa!
[/quote]
Kun minä muutama vuosi taaksepäin kävin ammattikorkeakoulua niin opettajia oli erittäin hankala saada kiinni enne 9 kun eivät vielä olleet paikalla jos ei ollut luentoa ja kolmen jälkeen työhuoneen ovi olikin jo lukittu. Söivät rauhassa tunnin ravintolan opettajin puolella jossa saivat hieman parempaa ruokaa kuin me opiskelijat, jotka joskus saimme hakea sieltä ruokaa kun opiskelijoiden puolelta oli mössöt loppu.
Itsenäistä opiskelua, sitä riitti. Ryhmätöitä joita sitten esitettii koko ryhmälle kolmen-neljän luennon ajan arvosanoilla hyväksytty-hylätty.
Ja kyllä, tästä maksetaan paremmin kuin hoitajille
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 13:33"][quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 13:29"]
En usko että mikään ammattiryhmä tienaa niin hyvin kuin sairaanhoitajat ja kätilöt samoilla työtunneilla. Keskimääräinen nainen tienaa puolta vähemmän.
[/quote]
Millä muulla ammattiryhmällä on noin alhaisella palkalla samanlainen vastuu?
[/quote]Mikä vastuu? Ymmärtää ottaa yhteys lääkäriin tarvittaessa vai mitä tarkoitat?
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 13:46"]
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 13:35"]
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 13:33"]
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 13:29"]
En usko että mikään ammattiryhmä tienaa niin hyvin kuin sairaanhoitajat ja kätilöt samoilla työtunneilla. Keskimääräinen nainen tienaa puolta vähemmän.
[/quote]
Millä muulla ammattiryhmällä on noin alhaisella palkalla samanlainen vastuu?
[/quote]
Jusristi ei voi koskaan yhdellä lääkevirheellä tappaa ketään. Juristin työ ei ole millään lailla samalla tavalla edes vastuullista, jokaisen virheen voi korjata. Kun lääke on potilaan verenkierrossa, peruutusnappia ei ole. T. sairaanhoitaja AMK ja KTM
[/quote]
Suomessa ei ole onneksi kuolemantuomioita.
Pitäisikö suomalaiset hoitsut palkita siitä, että jotkut hoitsut saattavat tehdä tai tekevätkin virheitä?
Bussikuski on vielä vastuullisemmassa tehtävässä. Vain käden tai jalan väärällä liikkeellä hän saattaa minä hetkenä hyvänsä ajaa alas sillalta, lujassa vauhdissa päin puuta, ihmismassan päälle tai tukkirekan eteen. Heidän kuukausipalkat pitäisi nostaa uudelle vastuuta vastaavalle tasolle.
[/quote]
Bussikuski ei aktiivisesti sekoittele lääkkeitä, joissa 0,1ml määrä voi videä potilaan hengen. Ymmärrätkö lainkaan millaista sairaanhoitajan työ on? Se sisältää paljon vastuuta ja siinä vaaditaan hoitotyön asiantuntijuutta. Pitää ihan oikeasti osata todella paljon asioita ja kestää painetta.
Ps. bussikuskeillahan ON paremmat palkat kuin sairaanhoitajilla. Bussikuskien palkka on yli 3t.
Keskimääräiset, joo! En todellakaan saa noin paljon - 4600 e.
Pitäisi siksi saada enemmän, että teen enemmän töitäkin. Opiskeluni kestävät kauemmin ja minulla on ylempi korkeakoulututkinto. Se nyt vaan on niin, että koulutuksen laajuuden tulisi myös palkassa näkyä.
Ja olen täysin samaa mieltä siitä, että vastuullisia, toisen hengestä vastuussa olevia ammatteja on useita. Juuri esimerkkinä bussikuski.
22
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 13:52"]
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 13:33"][quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 13:29"] En usko että mikään ammattiryhmä tienaa niin hyvin kuin sairaanhoitajat ja kätilöt samoilla työtunneilla. Keskimääräinen nainen tienaa puolta vähemmän. [/quote] Millä muulla ammattiryhmällä on noin alhaisella palkalla samanlainen vastuu? [/quote]Mikä vastuu? Ymmärtää ottaa yhteys lääkäriin tarvittaessa vai mitä tarkoitat?
[/quote]
Muista kertoa sairaalaan menessäsi, että jos ajaudut elvytykseen, hoitaja ottaa vain yhteyttä lääkäriin ja odottelee lääkäriä paikalle eikä missään nimessä aloita elvytystäsi. Sama juttu verenvuodossa, odotathan, että lääkäri tulee sen hoitamaan heti kun hoitaja on soittanut lääkärille :-D

Vopi luoja, tulepa sairaalaan katsomaan. Sairaanhoitaja mm. vastaa koko osaston tablettilääkkeistä, nestebalanssien laskemisesta, suonensisäisestä nesteytyksestä, sydän- ja diureesilääkkeiden suonensisäisestä annostelusta, kipupumpuista, verensiirroista, elvytyksestä, osaston paikkatilanteesta, jne.
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 13:55"][quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 13:52"]

[/quote]Eikö ole parempi että teet sinulle kuuluvan työsi asianmukaisesti?
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 13:55"]
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 13:52"]
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 13:33"][quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 13:29"] En usko että mikään ammattiryhmä tienaa niin hyvin kuin sairaanhoitajat ja kätilöt samoilla työtunneilla. Keskimääräinen nainen tienaa puolta vähemmän. [/quote] Millä muulla ammattiryhmällä on noin alhaisella palkalla samanlainen vastuu? [/quote]Mikä vastuu? Ymmärtää ottaa yhteys lääkäriin tarvittaessa vai mitä tarkoitat?
[/quote]
Vopi luoja, tulepa sairaalaan katsomaan. Sairaanhoitaja mm. vastaa koko osaston tablettilääkkeistä, nestebalanssien laskemisesta, suonensisäisestä nesteytyksestä, sydän- ja diureesilääkkeiden suonensisäisestä annostelusta, kipupumpuista, verensiirroista, elvytyksestä, osaston paikkatilanteesta, jne.
[/quote]
Insuliineista, verensokereista, tehohoidossa annostelee itse lääkkeitä määräten annoksen, ihan tavallisella vuodeosastolla potilaan hapettumisesta ja annostelee itse happea maskilla päättäen happipitoisuuden, avaa suoniyhteyden, ylläpitää suoniyhteyttä, jne. Tämän lisäksi hänellä on hoitotyön asiantuntijuutta tarkkailla potilaan tilaa ja huomata siinä tapahtuvat muutokset.
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 13:55"][quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 13:52"]
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 13:33"][quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 13:29"] En usko että mikään ammattiryhmä tienaa niin hyvin kuin sairaanhoitajat ja kätilöt samoilla työtunneilla. Keskimääräinen nainen tienaa puolta vähemmän. [/quote] Millä muulla ammattiryhmällä on noin alhaisella palkalla samanlainen vastuu? [/quote]Mikä vastuu? Ymmärtää ottaa yhteys lääkäriin tarvittaessa vai mitä tarkoitat?
[/quote]
Vopi luoja, tulepa sairaalaan katsomaan. Sairaanhoitaja mm. vastaa koko osaston tablettilääkkeistä, nestebalanssien laskemisesta, suonensisäisestä nesteytyksestä, sydän- ja diureesilääkkeiden suonensisäisestä annostelusta, kipupumpuista, verensiirroista, elvytyksestä, osaston paikkatilanteesta, jne.
[/quote]Itse asiassa olen ollut sairaalassa töissä ja nähnyt mitä siellä tehdään. 6 ja puoli tuntia istuivat kahvilla työpäivästä. Edes kun hälytyskello soi niin ei menty katsomaan mikä hätänä. Lopetin työn kun en kestänyt välinpitämättömyyttä.
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 13:57"]
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 13:55"][quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 13:52"] [quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 13:33"][quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 13:29"] En usko että mikään ammattiryhmä tienaa niin hyvin kuin sairaanhoitajat ja kätilöt samoilla työtunneilla. Keskimääräinen nainen tienaa puolta vähemmän. [/quote] Millä muulla ammattiryhmällä on noin alhaisella palkalla samanlainen vastuu? [/quote]Mikä vastuu? Ymmärtää ottaa yhteys lääkäriin tarvittaessa vai mitä tarkoitat? [/quote] Muista kertoa sairaalaan menessäsi, että jos ajaudut elvytykseen, hoitaja ottaa vain yhteyttä lääkäriin ja odottelee lääkäriä paikalle eikä missään nimessä aloita elvytystäsi. Sama juttu verenvuodossa, odotathan, että lääkäri tulee sen hoitamaan heti kun hoitaja on soittanut lääkärille :-D [/quote]Eikö ole parempi että teet sinulle kuuluvan työsi asianmukaisesti?
[/quote]
Elvytys, akuutin verenvuodon tukkiminen/havaitseminen, veritiputukset, kanylointi (joissa olemme parempia kuin moni lääkäri), hyytymien huuhtelu pois virtsarakosta, suonensisäiset lääkkeet, kipulääkkeet sekä suoneen että apiduraalin tai hermojuureen ovat vain pieni osa työtäni. Mutta voin minä sinun kohdallasi soittaa lääkärinkin paikalle, tosin esim. elvytyksessä hän ei pärjää ilman hoitajaa. Mutta sinun kohdallasi voimee kertoa, että se on hoitotahtosi. Vain lääkäri tekee hoitotyötä. Ilman muuta. Menee vaan hetki löytää lääkäri joka suostuu jäämään vuoteesi vierelle hoitoasi toteuttamaan :-D
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 13:40"]
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 13:36"]
Mikä helvetin järki tuollaisessa työmäärässä on?
[/quote]
On alalla aivan normaali työmäärä. Töitä on paljon ja asiakkaita halutaan palvella nopeasti. Samoin myös erilaisissa konsulttifirmoissa yms.
[/quote]'
Niin, mutta mitä on palkka viiden vuoden päästä tästä? Teillähän on kirjoittamattomana sääntönä, että teette uran alussa ylitöitä ja lunastatte paikkanne, joka palkitaan myöhemmin esim. osakkuutena. Näin ei ole kätilöillä. T. sh ja KTM