Ulvilan hätäpuhelusta
Tuolta se löytyy. Kuunnelkaa.
Kommentit (419)
"Missä vaiheessa se huppumies kävi liukastumassa sen verisen kengänjäljen olohuoneeseen, jos ei siinä vaiheessa, kun lähti juoksemaan Annelin perään?"
Olohuoneen lattiassa ollutta veristä juovaa ei ole milloinkaan pystytty selvittämään, niin miten sinä pystyt sitä väittämään kengänpohjan jäljeksi? Esittelet täällä omasta päästäsi vedettyjä "faktoja". Tämä kertoo paljon sinun uskottavuudestasi neiti-nettietsivänä.
Riittääköhän ymmärryksesi niinkään pitkälle, että siellä olohuoneessa pyöri murhayönä poliiseja ja ambulanssihenkilökuntaa Annelin ja vanhimman tyttären lisäksi? Mistä sinä tai kukaan muukaan tietää kenen liukastelemana jälki lattialla oli?
Nyt kerron vielä jotakin mikä voikin olla hieman vaikeampaa ymmärtää. Kameran kanssa paikalla ollut poliisikokelas räpsi valokuvia rikospaikasta vielä silloinkin, kun rikospaikka oli jo kontaminoitu väkijoukon toimesta. Tälläistä ei tosiaankaan uskoisi tapahtuvan, mutta näin se meni. Tulokset ovat nähtävissä valokuvista.
"Ei syöksynyt. Mistä sinä tämän keksit? Lapsethan piileskelivät huoneessaan, paitsi vanhin tytär, joka nukkui eri huoneessa ja jossakin vaiheella osallistui näytelmään."
Esitutkintamateriaalista tämä käy ilmi. Vaikutat henkisten ongelmien kanssa painivalta, kun esität väitteitä yhdeksän vuotiaan lapsen osallisuudesta isänsä murhaan. Häpeäisit!
[quote author="Vierailija" time="21.09.2015 klo 22:42"]
[quote author="Vierailija" time="21.09.2015 klo 22:32"][quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 00:13"] [quote author="Vierailija" time="18.09.2015 klo 22:48"] [quote author="Vierailija" time="16.09.2015 klo 12:00"] Ei neljää lasta noin vain revitäkään joulukuiseen pimeyteen, josta ei tiedä että onko siellä jotain rikostovereita pihalla. Ja mistä sitä tietää vaikka tarkoitus olikin soittaa nopeasti apua kun miehet tappeli keskenään, ja sitten häipyä. Ja nyt syytetään Aueria siitä että häke jämähdytti sen puhelimeen. [/quote] Ei tullut sitten mieleen puolustaa miestään? Saatanan luuseri akka [/quote]Anneli yritti. Muistakaa, että häntä oli jo heti alussa isketty puukolla. Hän vaistomaisesti varmaan ymmärsi, että pääsisi hengestään, jos yrittäisi mennä häntä itseäänkin uhkailevan miehen kimppuun. Sitten olisi lapsiparoista tullut täysorpoja... :( [/quote] Anneli on kylläkin itse sanonut tunteneensa, ettei huppumies halunnut vahingoittaa häntä tai lapsia. Siitä huolimatta, että kertomusten mukaan huppumies oli jo kerran tuikannut Annelia puukolla ja lähtenyt kaksi kertaa juoksemaan tämän perään. [/quote] Eihän se lähtenyt perään juoksemaan vaan teki uhkaavan liikkeen ja Auer luuli että lähti perään. Onko aina pakko esittää tyhmää? Ihan kuin ei olisi mahdollista se että joku on vaarallinen silloin jos hänen aikeensa yritetään estää, mutta muuten ei kiinnosta. Ja ihan kuin tuota ei muka pystyisi vaistoamaan.
[/quote]
Niin, tyttärenhän olisi pitänyt nähdä, jos lähti perään. Jos olisi huppumiehen se olohuoneen kengänjälki, niin silloin olisi kyllä tyttärenkin pitänyt nähdä se mies...
[quote author="Vierailija" time="21.09.2015 klo 22:55"]
Mitä yhteistä on huppumiehellä ja joulupukilla?
[/quote]
Ei kovinkaan paljon. Esim. huppumiehen on nähnyt max 2 ihmistä (eikä tätäkään ole todistettu muutoin kuin puheissa), joulupukin on nähnyt tosi moni. Minäkin lukemattomia kertoja.
"Eihän se lähtenyt perään juoksemaan vaan teki uhkaavan liikkeen ja Auer luuli että lähti perään. Onko aina pakko esittää tyhmää? Ihan kuin ei olisi mahdollista se että joku on vaarallinen silloin jos hänen aikeensa yritetään estää, mutta muuten ei kiinnosta. Ja ihan kuin tuota ei muka pystyisi vaistoamaan."
Juuri näin. Anneli joutui tekemään tilanteessa arvioita vaistonsa varassa. Mitään takeita hänellä ei luonnollisestikaan ollut, etteikö murhaaja olisi voinut lähteä hänenkin peräänsä tappoaikeissa. Hätäpuhelun ensimmäisten kolmen minuutin aikana kuitenkin kuuluu kuinka murhaaja on ahkerasti Jukan kimpussa. Jukka huutaa takkahuoneessa tuona aikana kovasta tuskasta. Jukka huutaa myöskin Annelia tulemaan apuun. Sitten hiljenee ja tytär kertoo murhaajan poistuneen. Häke on luvannut useaan otteeseen, että apu on koko ajan tulossa. Anneli toimi täysin oikein tilanteessa, jossa jokainen joutuisi tekemään äkillisiä valintoja. On täyttä sontaa kenenkään väittää mitään muuta.
"Niin, tyttärenhän olisi pitänyt nähdä, jos lähti perään. Jos olisi huppumiehen se olohuoneen kengänjälki, niin silloin olisi kyllä tyttärenkin pitänyt nähdä se mies..."
Varsinainen selvännäkijä tässä selittelee mitä tyttären olisi pitänyt nähdä. Näetkö itse kristallipallostasi missä kohtaa tytär keittiössä seisoi luuri kädessään, tai mihin suuntaan hänen katseensa milloinkin oli? Näetkö peittelikö lapsi kasvojaan kauhusta?
Entä näetkö esitutkinta papereista väittikö Anneli koskaan murhaajan tulleen makuuhuoneesta olohuoneen puolelle? Niinpä!
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 13:34"]

Mites kun 2006 Auer kertoi tyttären olleen eteisessä vastassa, kun Auer tuli takkahuoneesta ensimmäisen kerran pois ja että käski lapsia ulos talosta, mutta eivät suostuneet, miksi luulet, että tytär ei muistanut ollenkaan samalla tavalla. Tai näin ainakin Tannerin pidätysmääräyksesää on.
Miksi ihmeessä olohuoneen kengänjälkeen puolustus alunperinkään vetosi todisteena ulkopuolisesta tunkeutujasta, jos Auerin mukaan mies ei takkahuoneesta tullut olohuoneen puolelle?
"jos Auerin mukaan mies ei takkahuoneesta tullut olohuoneen puolelle?"
Taas vääntelet ja kääntelet asioita. Kuka on sanonut, että Auerin mukaan? Voisitko lopettaa typerän lässytyksesi, kiitos.
Kiitän kirjoittajaa numero 238. Hienosti havainnollistettu!
Ei, minäkään en ole Anneli Auer.
Huvittavaa, että joku edes kuvittelee Annelin täällä kirjoittelevan. Itse veikkaan, että Annelilla on tarpeeksi papereita luettavanaan ja valituksia kirjoitettavanaan (esim. Euroopan ihmistuomioistuimeen), että hänellä tuskin on aikaa näillä foorumeilla roikkumiseen. Tosin hänellä, jos kellä, olisi yhtä suuri oikeus asiastaan kirjoittaa, kuin niillä, jotka ovat vain lehdistä juttua seuranneet. Tuolla Suoli24 palstalla oli jollakulla aivan sama huolenaihe, että Anneli Auer itse osallistuisi keskusteluun.
"miksi luulet, että tytär ei muistanut ollenkaan samalla tavalla"
Minä en luule yhtään mitään, mutta kerro sinä mitä tytär asiasta muisti? Älä kerro omin sanoin, vaan tyttären sanoin.
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 15:26"]
"jos Auerin mukaan mies ei takkahuoneesta tullut olohuoneen puolelle?"
Taas vääntelet ja kääntelet asioita. Kuka on sanonut, että Auerin mukaan? Voisitko lopettaa typerän lässytyksesi, kiitos.
[/quote]
Siis tuli huppumies Auerin mukaan olohuoneeseen vai ei?
Niina Berg on pitkästä aikaa julkaissut kirjoituksen blogissaan http://niinaberg.com
Siellä näyttää olevan hyviä ja teräviä kommentteja.
Ei tää ole niin vaikeaa. Mies kävi olohuoneen rajalla kääntymässä mahdollisesti silloin kun nauhalta kuuluu ikään kuin kahdet askeleet peräkkäin. Muutenkin naurettavaa vänkäämistä taas. Jos joku on puoli vuotta uhannut kaverin henkeä ja aikoo murhata sen, niin mikä ongelma on siinä että se on vaarallinen vain niille jotka yrittää estää sitä. Ja se näkyy käytöksestä. Mun mielestä on paljon naurettavampi se jenkkisarjoista omaksuttu idea että tottakai puukkomies kaivaa taaperotkin sängyistään murhattaviksi, vaikkei se välttämättä edes tiedä koko taaperoiden olemassaolosta.
Ja niinkuin aueristit ovat inttäneet puhelun olevan todiste siitä, missä Auer milloinkin om ollut, alibi suorastaan, mutta entäs nyt luurivuoto luupissa, ähäkutti.
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 16:05"]
Ei tää ole niin vaikeaa. Mies kävi olohuoneen rajalla kääntymässä mahdollisesti silloin kun nauhalta kuuluu ikään kuin kahdet askeleet peräkkäin. Muutenkin naurettavaa vänkäämistä taas. Jos joku on puoli vuotta uhannut kaverin henkeä ja aikoo murhata sen, niin mikä ongelma on siinä että se on vaarallinen vain niille jotka yrittää estää sitä. Ja se näkyy käytöksestä. Mun mielestä on paljon naurettavampi se jenkkisarjoista omaksuttu idea että tottakai puukkomies kaivaa taaperotkin sängyistään murhattaviksi, vaikkei se välttämättä edes tiedä koko taaperoiden olemassaolosta.
[/quote]
Ei, tää ei ole vaikeaa ollenkaan.
Miksi puolustus vetoaisi jalanjälkeen todisteena huppumiehestä, jos Auer on sitä mieltä, ettei huppumies tullut olohuoneeseen. Jälkihän ei ollut rajalla, vaan selkeästi olohuoneen puolella.
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 15:26"]
"jos Auerin mukaan mies ei takkahuoneesta tullut olohuoneen puolelle?"
Taas vääntelet ja kääntelet asioita. Kuka on sanonut, että Auerin mukaan? Voisitko lopettaa typerän lässytyksesi, kiitos.
[/quote]
Jälleen kerraan aletaa sättimään muita keskustelijoita, kun ei ole asiallista vasta-argumenttia...
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 16:14"][quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 16:05"]
Ei tää ole niin vaikeaa. Mies kävi olohuoneen rajalla kääntymässä mahdollisesti silloin kun nauhalta kuuluu ikään kuin kahdet askeleet peräkkäin. Muutenkin naurettavaa vänkäämistä taas. Jos joku on puoli vuotta uhannut kaverin henkeä ja aikoo murhata sen, niin mikä ongelma on siinä että se on vaarallinen vain niille jotka yrittää estää sitä. Ja se näkyy käytöksestä. Mun mielestä on paljon naurettavampi se jenkkisarjoista omaksuttu idea että tottakai puukkomies kaivaa taaperotkin sängyistään murhattaviksi, vaikkei se välttämättä edes tiedä koko taaperoiden olemassaolosta.
[/quote]
Ei, tää ei ole vaikeaa ollenkaan.
Miksi puolustus vetoaisi jalanjälkeen todisteena huppumiehestä, jos Auer on sitä mieltä, ettei huppumies tullut olohuoneeseen. Jälkihän ei ollut rajalla, vaan selkeästi olohuoneen puolella.
[/quote]
No siinä se kävi kääntymässä missä se jälki on. Ei siitä nyt vielä voi sanoa että olisi olohuoneeseen perään lähtenyt. Tämä on taas tätä että yritetään tehdä tikusta asiaa kun mitään oikeita ristiriitaisuuksia ei ole vs huppumiehen olemassaolo.
[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 12:48"]
Aseettomana Auer syöksyi tämän jälkeen ensin herättelemään lapsiaan, ja sitten puhelimeen soittamaan apua. Kuinka monta kertaa hätäkeskuksen virkailija lupaa nauhalla, että apua on tulossa? Kuinka monta kertaa Anneli Auer yrittää mennä hätyyttämään tunkeutujaa miehensä kimpusta?
[/quote]
Ei syöksynyt. Mistä sinä tämän keksit? Lapsethan piileskelivät huoneessaan, paitsi vanhin tytär, joka nukkui eri huoneessa ja jossakin vaiheella osallistui näytelmään.
Niin, yrittikö edes ensimmäistäkään kertaa? Ehkä, mutta miksi pelkin tyhjin käsin? Oli aivan varma siitä, että ei enää vahingoita häntä itseään, eikä siis tarvinnut mitään "kilpeä" suojaksi.
Ei tässä kaikki täsmää, katsoipa sitä annelistin tai antiannelistin näkökulmasta. Ei esimerkiksi se, että "vaistosi" että huppis ei halua vahingoittaa muita kuin Jukkaa, mutta ei kuitenkaan voinut "haastaa" häntä käyttämällä mitään kättä pitempää, mikä olisi näin tavallisen av-mamman mielestä ollut loogisin vaihtoehto.
Tarkoitan sitä tuolia, joka on takkahuoneen puolella olohuonetta ja jonka päällä oli jotain vaatteita. Kai keittiössäkin jotain istumia oli, vai oliko vaan kiinteät penkit?
197