Lue keskustelun säännöt.
Orastava suhde: Nainen haaveilee adoptiolapsista, minä biologisista, ainut vaihtoehto ero?
28.03.2022 |
Nainen tuntuu muuten täydeltä kympiltä, joten harmittaa ihan todella paljon, että nainen kyllä haaveilee perheestä kuten minäkin, mutta hän on aina haaveillut kuulemma adoptoivansa kaksi lasta, mutta minä itse, kun taas haluaisin biologisia lapsia, se tuntuu ehdottomalta minulle. Voiko naisen mieli vielä ns muuttua vai pitääkö vain erota? Tuntuu tyhmältä, että molemmat kuitenkin haluaa perheen, mutta ns eri tavalla.
Kommentit (180)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Adoptiolapset ovat aina "children with special needs", eli niillä on aina vähintäänkin henkistä traumaa ja nykyään lähes poikkeuksetta myös jotain fyysistä ja terveydellistä vammaa, sairautta tai kehitysvammaa. Kansainvälisiin adoptio-ohjelmiin annetaan nykyään lähinnä näitä terveysongelmia omaavia lapsia, koska he eivät kelpaa oman maansa adoptiolasta haluaville. Terveet lapset siis pyritään antamaan aina adoptioon omassa maassaan ja sairaat ja vammaiset lapset ulkomaille.
Tämäkin kannattaa siis ottaa huomioon adoptiota miettiessään. Joku voi pitää minua julmana, kun sanon että itse en jaksaisi ainakaan ottaa kehitysvammaista lasta, varsinkaan kun tämä olisi vielä täysin toisesta kulttuurista ja kipuilisi varmasti myös adoptiotaustansa kanssa. En todennäköisesti jaksaisi edes biologista vammaista lasta, vaan miehen kanssa on puhuttu että jos ultrassa ilmenisi kehitysvamma niin luultavasti päätyisimme aborttiin. Ei elämä olisi kovin arvokasta ja nautittavaa sille lapsellekaan ja itsellä ei riittäisi voimavaroja olla koko loppuelämän ajan omaishoitajana. Terveitä omia lapsia kyllä haluaisin ja niitä tulemme mieheni kanssa yrittämään lähiaikoina.
Ilahduttavan rehellinen kommentti. Totean kuitenkin, että adoptioprosessissa on mahdollista ruksia ruutuun rasti, miten vaikeasti vammaisen lapsen on valmis ottamaan.
Biologisen lapsen kohdalla kukaan ei tätä kysymystä esitä, eikä millään tutkimuksella pysty takaamaan tervettä lasta.
Ei todellakaan ole mitään takeita, ettei adoptiolapsi ole sairaampi mitä on ruksinut. Sen lisäksi psyykkiset ongelmat ei näy varhaislapsuudessa.
Aivan sama pätee biologiseenkin lapseen. Psyykkisiä ongelmia voi tulla ja monelle tuleekin esim. murrosiässä. Mutta se ruksimisvaihe jää pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Adoptiolapset ovat aina "children with special needs", eli niillä on aina vähintäänkin henkistä traumaa ja nykyään lähes poikkeuksetta myös jotain fyysistä ja terveydellistä vammaa, sairautta tai kehitysvammaa. Kansainvälisiin adoptio-ohjelmiin annetaan nykyään lähinnä näitä terveysongelmia omaavia lapsia, koska he eivät kelpaa oman maansa adoptiolasta haluaville. Terveet lapset siis pyritään antamaan aina adoptioon omassa maassaan ja sairaat ja vammaiset lapset ulkomaille.
Tämäkin kannattaa siis ottaa huomioon adoptiota miettiessään. Joku voi pitää minua julmana, kun sanon että itse en jaksaisi ainakaan ottaa kehitysvammaista lasta, varsinkaan kun tämä olisi vielä täysin toisesta kulttuurista ja kipuilisi varmasti myös adoptiotaustansa kanssa. En todennäköisesti jaksaisi edes biologista vammaista lasta, vaan miehen kanssa on puhuttu että jos ultrassa ilmenisi kehitysvamma niin luultavasti päätyisimme aborttiin. Ei elämä olisi kovin arvokasta ja nautittavaa sille lapsellekaan ja itsellä ei riittäisi voimavaroja olla koko loppuelämän ajan omaishoitajana. Terveitä omia lapsia kyllä haluaisin ja niitä tulemme mieheni kanssa yrittämään lähiaikoina.
Ilahduttavan rehellinen kommentti. Totean kuitenkin, että adoptioprosessissa on mahdollista ruksia ruutuun rasti, miten vaikeasti vammaisen lapsen on valmis ottamaan.
Biologisen lapsen kohdalla kukaan ei tätä kysymystä esitä, eikä millään tutkimuksella pysty takaamaan tervettä lasta.
Ei todellakaan ole mitään takeita, ettei adoptiolapsi ole sairaampi mitä on ruksinut. Sen lisäksi psyykkiset ongelmat ei näy varhaislapsuudessa.
No mutta toisaalta näin se on kenen tahansa kohdalla, ei ole väliä onko adoptoitu vai ei
Miksi joku adoptoi kehitysvammaisen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Adoptiolapset ovat aina "children with special needs", eli niillä on aina vähintäänkin henkistä traumaa ja nykyään lähes poikkeuksetta myös jotain fyysistä ja terveydellistä vammaa, sairautta tai kehitysvammaa. Kansainvälisiin adoptio-ohjelmiin annetaan nykyään lähinnä näitä terveysongelmia omaavia lapsia, koska he eivät kelpaa oman maansa adoptiolasta haluaville. Terveet lapset siis pyritään antamaan aina adoptioon omassa maassaan ja sairaat ja vammaiset lapset ulkomaille.
Tämäkin kannattaa siis ottaa huomioon adoptiota miettiessään. Joku voi pitää minua julmana, kun sanon että itse en jaksaisi ainakaan ottaa kehitysvammaista lasta, varsinkaan kun tämä olisi vielä täysin toisesta kulttuurista ja kipuilisi varmasti myös adoptiotaustansa kanssa. En todennäköisesti jaksaisi edes biologista vammaista lasta, vaan miehen kanssa on puhuttu että jos ultrassa ilmenisi kehitysvamma niin luultavasti päätyisimme aborttiin. Ei elämä olisi kovin arvokasta ja nautittavaa sille lapsellekaan ja itsellä ei riittäisi voimavaroja olla koko loppuelämän ajan omaishoitajana. Terveitä omia lapsia kyllä haluaisin ja niitä tulemme mieheni kanssa yrittämään lähiaikoina.
Ilahduttavan rehellinen kommentti. Totean kuitenkin, että adoptioprosessissa on mahdollista ruksia ruutuun rasti, miten vaikeasti vammaisen lapsen on valmis ottamaan.
Biologisen lapsen kohdalla kukaan ei tätä kysymystä esitä, eikä millään tutkimuksella pysty takaamaan tervettä lasta.
Ei todellakaan ole mitään takeita, ettei adoptiolapsi ole sairaampi mitä on ruksinut. Sen lisäksi psyykkiset ongelmat ei näy varhaislapsuudessa.
Aivan sama pätee biologiseenkin lapseen. Psyykkisiä ongelmia voi tulla ja monelle tuleekin esim. murrosiässä. Mutta se ruksimisvaihe jää pois.
Edelleen: todennäköisyydet.
Omilla toimillaan voi myös vaikuttaa esim. elämällä terveellisesti raskausaikana. Adoptiolapsen äiti on saattanut raskausaikana käyttää päihteitä tai vaikkapa altistua sellaisille viruksille, joihin Suomessa harvemmin törmää, mutta jotka aiheuttavat vakavia vaurioita sikiölle ja paljastuvat vasta kouluiässä. Tällainen on esim. tuhkarokko.
Ero.
Ei edes kannata aloittaa suhdetta jos olette tuosta lapsiasiasta noin eri mieltä jo heti alussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö tuo ole jokseenkin narsistista haluta oma biologinen lapsi siksi että "näkee siinä itsensä". Ei lapsi ole mikään isän jatke, josta tulee mestari jääkiekkoilija tms joka täyttää sinun sellaisia haaveitasi, mihin sinusta itsestäsi ei ollut.
Lapsi on oma yksilönsä. Ei sinun omistuksessa. Katso nyt maailmaa ympärilläsi, miksi haluaisit näin julmaan paikkaan enää yhtään tyyppiä lisää vain oman itsekeskeisyytesi ja kuvitellun ylivertaisuutesi vuoksi?
Ja tuskinpa juuri sinulla on ne huippugeenit, jolla tämä maa pitäisi täyttää.
Vaimosi on kypsä, haluaa lapsen lapsensa itsensä vuoksi. Jokainen lapsi on yhtä arvokas, myös ne, joilla ei ole sinun geenejäsi.
Adoptoidessa kohdalle voi sattua jopa paremmat geenit ja tälläisiä hylättyjä lapsia on maailmassa ihan liikaa.
Jotenkin epäkoherentti kirjoitus. Ensin kerrotaan miten ei lapsen tehtävänä ole täyttää vanhempiensa odotuksia, kaikki lapset ovat samanarvoisia eikä niillä geeneillä ole väliä, ja sitten heti samaan hengenvetoon kerrotaan, miten adoptiolapsen geenit voivat olla paremmat.
Että onko niillä geeneillä väliä vai ei? Vähän kuulostaa että niillä on väliä jos niiden varjolla voi haukkua keskustelukumppania.
Geeneillä ei ole väliä. Mutta koska minä en voi päättää aloittajan puolesta että niillä ei ole väliä (vaikka haluaisinkin), niin silloin tuon myös esille sen mitkä ovat vaihtoehdot, jos hänen mielestään geeneillä on väliä. Ymmärsitkö?
Nyt kun sen noin selität, niin ymmärrän. Edelleenkään en ymmärrä, miksi oli tarpeellista viitata aloittajan mahdolliseen narsismiin, toteuttamattomiin jääkiekkohaaveisiin, huippugeenien puuttumiseen ja adoptiolapsen geenien ylivertaisuuteen. Ellei sitten tarkoituksena ollut vain aiheuttaa pahaa mieltä aloittajalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Biologisen lapsen kohdalla myös vaikea raskaus ja synnytyksessä tapahtunut komplikaatio, minkä vuoksi lapsi kärsii lopun elämäänsä en ole enää edes yrittänyt saada lisää biologisia lapsia.
Jos harkitsisin toista lasta, kyseessä olisi varmasti adoptio. Kuulostaa julmalta, mutta silloin ainakin suurin piirtein saa mitä tilaa, eikä vammautumisen vakavuus ole pelkkää arpapeliä synnytyksen yhteydessä.
Huomaa, ettei ole käsitystä adoptiolasten kokemista ongelmista. Adoptiolapsi on aina enemmän tai vähemmän erityistarpeinen.
Kyllä varmasti on enemmän tai vähemmän erityistarpeita. Mutta adoptioprosessissa on myös mahdollista pyrkiä saamaan niin terve lapsi kuin mahdollista, jolloin hän väistämättä lähtökohtaisesti ei tarvitse niin paljon apuja loppuelämänsä ajan kuin mitä biologinen, vaikeasti synnytyksen yhteydessä vammautunut lapsi tarvitsee.
Sinulla ei taida olla kokemusta biologisesta, paljon apua tarvitsevasta lapsesta, joka on ollut vielä ponnistusvaiheen alkaessa terve ja sen jälkeen kaikki on mennyt pieleen vakavan kerran.
Adoptiossa voi todennäköisemmin mennä pieleen monellakin tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Adoptio on pitkä ja raastava prosessi. Meillä on adoptiolapsi, kun emme pystyneet saamaan omia. Odotimme vuosia ja kyllä itkin vuolaasti, kun vihdoin ja viimein saimme nyyttimme syliimme ja lähdimme kotimatkalle. En tiedä kestäisinkö sitä henkisesti raskasta kokemusta toistamiseen. Tuo meidän ainokaisemme on jo teini.
Kaikki kokevat adoption eri tavoin. Silti mikään tapa saada lapsi ei ole varmasti yksinomaan helppo.
Sinulle olisi varmaan ollut raskasta myös raskaaksi tulo, raskaus, synnytys, imetys jne asiat yhtä lailla, jos ne olisivat onnistuneet
Mitä jos nyt et tulisi jeesustelemaan, kun et mistään mitään näytä tietävän. Suurin osa adoptioon päätyvistä on käynyt läpi hedelmöityshoidot, mutta tuloksittomina. Siihen päälle vuosia kestävä ja epävarma adoptioprosessi.
Ne eivät ole mitenkään verrannollisia normaaliin raskauteen ja synnytykseen, joillaisia kuitenkin suurin osa raskauksista ja synnytyksistä on.
T. Itsekin ollut raskaana ja synnyttänyt
Ei ole verrannollinen, mutta juuri hedelmöityshoito ja se epätietoisuus koko raskauden ajan meneekö kaikki kuvaamallasi "normaalilla" tavalla ei ole useimmille naisille sekään helppo juttu. Raskas ja raastava prosessi sekin useimmille, saati sitten kun jotain ei-toivottua tapahtuu.
T. Itsekin synnyttänyt erityisen äiti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
68
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Biologisen lapsen kohdalla myös vaikea raskaus ja synnytyksessä tapahtunut komplikaatio, minkä vuoksi lapsi kärsii lopun elämäänsä en ole enää edes yrittänyt saada lisää biologisia lapsia.
Jos harkitsisin toista lasta, kyseessä olisi varmasti adoptio. Kuulostaa julmalta, mutta silloin ainakin suurin piirtein saa mitä tilaa, eikä vammautumisen vakavuus ole pelkkää arpapeliä synnytyksen yhteydessä.
Huomaa, ettei ole käsitystä adoptiolasten kokemista ongelmista. Adoptiolapsi on aina enemmän tai vähemmän erityistarpeinen.
Kyllä varmasti on enemmän tai vähemmän erityistarpeita. Mutta adoptioprosessissa on myös mahdollista pyrkiä saamaan niin terve lapsi kuin mahdollista, jolloin hän väistämättä lähtökohtaisesti ei tarvitse niin paljon apuja loppuelämänsä ajan kuin mitä biologinen, vaikeasti synnytyksen yhteydessä vammautunut lapsi tarvitsee.
Sinulla ei taida olla kokemusta biologisesta, paljon apua tarvitsevasta lapsesta, joka on ollut vielä ponnistusvaiheen alkaessa terve ja sen jälkeen kaikki on mennyt pieleen vakavan kerran.
Adoptiossa voi todennäköisemmin mennä pieleen monellakin tavalla.
Et ole ehkä siis nähnyt kovin pahasti sairastuneita tai vammautuneita lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Adoptiolapset ovat aina "children with special needs", eli niillä on aina vähintäänkin henkistä traumaa ja nykyään lähes poikkeuksetta myös jotain fyysistä ja terveydellistä vammaa, sairautta tai kehitysvammaa. Kansainvälisiin adoptio-ohjelmiin annetaan nykyään lähinnä näitä terveysongelmia omaavia lapsia, koska he eivät kelpaa oman maansa adoptiolasta haluaville. Terveet lapset siis pyritään antamaan aina adoptioon omassa maassaan ja sairaat ja vammaiset lapset ulkomaille.
Tämäkin kannattaa siis ottaa huomioon adoptiota miettiessään. Joku voi pitää minua julmana, kun sanon että itse en jaksaisi ainakaan ottaa kehitysvammaista lasta, varsinkaan kun tämä olisi vielä täysin toisesta kulttuurista ja kipuilisi varmasti myös adoptiotaustansa kanssa. En todennäköisesti jaksaisi edes biologista vammaista lasta, vaan miehen kanssa on puhuttu että jos ultrassa ilmenisi kehitysvamma niin luultavasti päätyisimme aborttiin. Ei elämä olisi kovin arvokasta ja nautittavaa sille lapsellekaan ja itsellä ei riittäisi voimavaroja olla koko loppuelämän ajan omaishoitajana. Terveitä omia lapsia kyllä haluaisin ja niitä tulemme mieheni kanssa yrittämään lähiaikoina.
Ilahduttavan rehellinen kommentti. Totean kuitenkin, että adoptioprosessissa on mahdollista ruksia ruutuun rasti, miten vaikeasti vammaisen lapsen on valmis ottamaan.
Biologisen lapsen kohdalla kukaan ei tätä kysymystä esitä, eikä millään tutkimuksella pysty takaamaan tervettä lasta.
Ei todellakaan ole mitään takeita, ettei adoptiolapsi ole sairaampi mitä on ruksinut. Sen lisäksi psyykkiset ongelmat ei näy varhaislapsuudessa.
Aivan sama pätee biologiseenkin lapseen. Psyykkisiä ongelmia voi tulla ja monelle tuleekin esim. murrosiässä. Mutta se ruksimisvaihe jää pois.
Edelleen: todennäköisyydet.
Omilla toimillaan voi myös vaikuttaa esim. elämällä terveellisesti raskausaikana. Adoptiolapsen äiti on saattanut raskausaikana käyttää päihteitä tai vaikkapa altistua sellaisille viruksille, joihin Suomessa harvemmin törmää, mutta jotka aiheuttavat vakavia vaurioita sikiölle ja paljastuvat vasta kouluiässä. Tällainen on esim. tuhkarokko.
Juurihan palstalla kauhisteltiin, kun adoptiolasta ei voi lähettää takaisin tapauksessa, jossa terveenä tullut lapsi sairastui tuhkarokon aiheuttamaan aivosairauteen. Mitään takeita ei tosiaan ole siitä, että terve lapsi on oikeasti terve.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
68
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Biologisen lapsen kohdalla myös vaikea raskaus ja synnytyksessä tapahtunut komplikaatio, minkä vuoksi lapsi kärsii lopun elämäänsä en ole enää edes yrittänyt saada lisää biologisia lapsia.
Jos harkitsisin toista lasta, kyseessä olisi varmasti adoptio. Kuulostaa julmalta, mutta silloin ainakin suurin piirtein saa mitä tilaa, eikä vammautumisen vakavuus ole pelkkää arpapeliä synnytyksen yhteydessä.
Huomaa, ettei ole käsitystä adoptiolasten kokemista ongelmista. Adoptiolapsi on aina enemmän tai vähemmän erityistarpeinen.
Kyllä varmasti on enemmän tai vähemmän erityistarpeita. Mutta adoptioprosessissa on myös mahdollista pyrkiä saamaan niin terve lapsi kuin mahdollista, jolloin hän väistämättä lähtökohtaisesti ei tarvitse niin paljon apuja loppuelämänsä ajan kuin mitä biologinen, vaikeasti synnytyksen yhteydessä vammautunut lapsi tarvitsee.
Sinulla ei taida olla kokemusta biologisesta, paljon apua tarvitsevasta lapsesta, joka on ollut vielä ponnistusvaiheen alkaessa terve ja sen jälkeen kaikki on mennyt pieleen vakavan kerran.
Adoptiossa voi todennäköisemmin mennä pieleen monellakin tavalla.
Et ole ehkä siis nähnyt kovin pahasti sairastuneita tai vammautuneita lapsia.
Luetun ymmärtäminen. Adoptiolapsi voi olla vammainen, vaikka etukäteen sitä ei tiedettäisi. Diagnoosin voi saada vaikka vuosien päästä.
En jättäisi tuon takia hyvää suhdetta, ainakaan miehenä.
Mutta meitähän on moneksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Biologinen lapsi on toive, joka on suurimmalla osalla meistä. Jos ap tietää sellaisen haluavansa, löytyy melko varmasti uusi nainen, jolla on samanlaiset toiveet.
Biologista lasta ei kukaan tietenkään voi ap:lle luvata, mutta on jo hyvä pohja, että molemmat puolisot ovat näin perustavasta asiasta samaa mieltä. Hötkyillä ei tietenkään pidä, vaan rauhassa katsoa, kuinka uusi suhde kehittyy. Mutta toisin kuin palstan vanhatpojat väittävät, tervepäiselle miehelle löytyy kyllä naisia perheen perustamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
68
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Biologisen lapsen kohdalla myös vaikea raskaus ja synnytyksessä tapahtunut komplikaatio, minkä vuoksi lapsi kärsii lopun elämäänsä en ole enää edes yrittänyt saada lisää biologisia lapsia.
Jos harkitsisin toista lasta, kyseessä olisi varmasti adoptio. Kuulostaa julmalta, mutta silloin ainakin suurin piirtein saa mitä tilaa, eikä vammautumisen vakavuus ole pelkkää arpapeliä synnytyksen yhteydessä.
Huomaa, ettei ole käsitystä adoptiolasten kokemista ongelmista. Adoptiolapsi on aina enemmän tai vähemmän erityistarpeinen.
Kyllä varmasti on enemmän tai vähemmän erityistarpeita. Mutta adoptioprosessissa on myös mahdollista pyrkiä saamaan niin terve lapsi kuin mahdollista, jolloin hän väistämättä lähtökohtaisesti ei tarvitse niin paljon apuja loppuelämänsä ajan kuin mitä biologinen, vaikeasti synnytyksen yhteydessä vammautunut lapsi tarvitsee.
Sinulla ei taida olla kokemusta biologisesta, paljon apua tarvitsevasta lapsesta, joka on ollut vielä ponnistusvaiheen alkaessa terve ja sen jälkeen kaikki on mennyt pieleen vakavan kerran.
Adoptiossa voi todennäköisemmin mennä pieleen monellakin tavalla.
Et ole ehkä siis nähnyt kovin pahasti sairastuneita tai vammautuneita lapsia.
Luetun ymmärtäminen. Adoptiolapsi voi olla vammainen, vaikka etukäteen sitä ei tiedettäisi. Diagnoosin voi saada vaikka vuosien päästä.
Ihan eri ja ohis, mutta pahasti sairas tai vammainen lapsi ei joudu odottelemaan diagnoosia vuosia.
Vierailija kirjoitti:
Miksi joku adoptoi kehitysvammaisen?
En kyllä ymmärrä minäkään, miksi joku haluaisi tieten tahtoen ruveta kasvattamaan ja elättämään jonkun toisen kehitysvammaista lasta, varsinkaan jostain toiselta puolen maailmaa lennätettyä. Lapsen kasvattaminen on muutenkin rankka ja kova ponnistus niin henkisesti, ajallisesti kuin rahallisesti. Oma vapaus vähenee huomattavasti jo ihan terveenkin ja normaalin lapsen kanssa. En voi edes kuvitella, millaista se olisi kehitysvammaisen lapsen kanssa, joka tulee ihan ummikkona eikä osaa edes kieltä. Huhhuh.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi biologiset lapset ovat sinulle niin ehdoton asia? Kannustaisin ihmisiä ehdottomasti harkitsemaan adoptio vaihtoehtoa, kun alkavat miettiä perheen perustamista. Orpoja lapsia on tämä maailma pullollaan joille tarjota hyvä ja rakastava koti. Miksi pitäisi olla tekemässä uusia?
Olen aina haaveillut omista biologisista lapsista, koska olisi hienoa katsoa sitä omaa lasta, joka on sinusta itsestäsi tullut, voit ns nähdä siinä lapsessa itsesi
-Ap
Minulla on kaksi biologista lasta eivätkä muistuta minua millään tavoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi biologiset lapset ovat sinulle niin ehdoton asia? Kannustaisin ihmisiä ehdottomasti harkitsemaan adoptio vaihtoehtoa, kun alkavat miettiä perheen perustamista. Orpoja lapsia on tämä maailma pullollaan joille tarjota hyvä ja rakastava koti. Miksi pitäisi olla tekemässä uusia?
Olen aina haaveillut omista biologisista lapsista, koska olisi hienoa katsoa sitä omaa lasta, joka on sinusta itsestäsi tullut, voit ns nähdä siinä lapsessa itsesi
-Ap
Minulla on kaksi biologista lasta eivätkä muistuta minua millään tavoin.
Todella erikoista, jos lapsesi eivät mitenkään muistuta sinua. Ilmeisesti he eivät ole koskaan eläneet kanssasi.
Minun biologiset lapseni ovat aivan erinäköisiä kuin minä, hiusten väritkin suomalaisella skaalalla ääripäistä. Usein ulkonäköämme ihmetellään.
Mutta heillä on minun huumoriani, minun sanontojani, minun kykyäni kiinnittää huomiota yksityiskohtiin. Niistä tulee se yhteenkuuluvuuden tunne, ei mistään fyysisestä. Taitaa tosin joku korvannipukkakin olla minulta.
-Ei ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
68
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Biologisen lapsen kohdalla myös vaikea raskaus ja synnytyksessä tapahtunut komplikaatio, minkä vuoksi lapsi kärsii lopun elämäänsä en ole enää edes yrittänyt saada lisää biologisia lapsia.
Jos harkitsisin toista lasta, kyseessä olisi varmasti adoptio. Kuulostaa julmalta, mutta silloin ainakin suurin piirtein saa mitä tilaa, eikä vammautumisen vakavuus ole pelkkää arpapeliä synnytyksen yhteydessä.
Huomaa, ettei ole käsitystä adoptiolasten kokemista ongelmista. Adoptiolapsi on aina enemmän tai vähemmän erityistarpeinen.
Kyllä varmasti on enemmän tai vähemmän erityistarpeita. Mutta adoptioprosessissa on myös mahdollista pyrkiä saamaan niin terve lapsi kuin mahdollista, jolloin hän väistämättä lähtökohtaisesti ei tarvitse niin paljon apuja loppuelämänsä ajan kuin mitä biologinen, vaikeasti synnytyksen yhteydessä vammautunut lapsi tarvitsee.
Sinulla ei taida olla kokemusta biologisesta, paljon apua tarvitsevasta lapsesta, joka on ollut vielä ponnistusvaiheen alkaessa terve ja sen jälkeen kaikki on mennyt pieleen vakavan kerran.
Adoptiossa voi todennäköisemmin mennä pieleen monellakin tavalla.
Et ole ehkä siis nähnyt kovin pahasti sairastuneita tai vammautuneita lapsia.
Luetun ymmärtäminen. Adoptiolapsi voi olla vammainen, vaikka etukäteen sitä ei tiedettäisi. Diagnoosin voi saada vaikka vuosien päästä.
Ihan eri ja ohis, mutta pahasti sairas tai vammainen lapsi ei joudu odottelemaan diagnoosia vuosia.
Pointtina tässä lienee se, että osa vaikeaa vammaisuutta aiheuttavista sairauksista voi puhjeta vasta kouluiässä. Kuten sillä Suomeen adoptoidulla tytöllä, jonka äiti oli raskausaikana sairastanut tuhkarokon.
Kyllä varmasti on enemmän tai vähemmän erityistarpeita. Mutta adoptioprosessissa on myös mahdollista pyrkiä saamaan niin terve lapsi kuin mahdollista, jolloin hän väistämättä lähtökohtaisesti ei tarvitse niin paljon apuja loppuelämänsä ajan kuin mitä biologinen, vaikeasti synnytyksen yhteydessä vammautunut lapsi tarvitsee.
Sinulla ei taida olla kokemusta biologisesta, paljon apua tarvitsevasta lapsesta, joka on ollut vielä ponnistusvaiheen alkaessa terve ja sen jälkeen kaikki on mennyt pieleen vakavan kerran.