Mitä suomalaisia tapoja ulkomaalaiset ihmettelevät?
Omassa lähipiirissä Venäjältä, Skotlannista ja Tsekistä kotoisin olevat ystävät ovat ihmetelleet ainakin näitä:
- Ruokapöydästä voi poistua kun on syönyt, lasten ei tarvitse istua ja odottaa, että aikuiset lopettavat.
- Jokainen vie omat tiskit astianpesukoneeseen. (Ei siis niin, että kaikki jättää astiat pöytään ja lopuksi joku aikuinen tai lapsi kerää kaikki.)
- Yleisesti ottaen asuntojen hyvä kunto ja siisteys. Asunnoissa ei vedä, ei tarvitse palella talvella eikä hikoilla kesällä. Hanat ja suihkut ovat "laadukaita" kun vesi tulee tasaisesti. Kerrostalossa jos jokin menee rikki, tulee talon "oma mies" korjaamaan, eli on kiinteistöhuolto, eikä esim. vuotoja tarvitse korjata itse tai maksaa itse huoltomiehelle.
- Jos työpäivä alkaa klo 8, kaikki sen jälkeen tulevat ovat myöhässä. Eli työt ei ala "noin klo 8".
- Monessa kahvilassa (ja joissain ravintoloissakin) maksetaan ensin, eikä vasta kahvittelun jälkeen.
- Koulussa ei ole lapsille useampia vaihtoehtoja lounaalle. On vain yhtä ruokaa kaikille, paitsi allergisille. (Tämä voi toki riippua Suomessakin koulusta, mutta näin meidän paikkakunnalla.) Lapset eivät myöskään saa lähteä ruokailemaan kotiin, eikä lounasta tuoda kotoa.
Toki aina on eroja, että joissain suomalaisissa perheissä kaikki istuvat ruokapöydässä niin kauan, että kaikki ovat syöneet, ja kaikissa venäläisissä perheissä se ei ole tapana jne. mutta tässä muutama mitä omassa lähipiirissä on tullut ilmi. Skotlantilainen ystäväni ihmetteli, kun sukulaiseni tuli käymään kylässä ilman, että oli ilmoittanut etukäteen. Minusta se on ihan normaalia ja ok, mutta tiedän ihan suomalaisiakin, jotka eivät pidä siitä.
Kertokaa mihin hämmästelyyn itse olette törmänneet! :)
Kommentit (243)
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 10:41"]
Kerron tämän nyt vahvana suomalaisena naisena, joka joutui miettimään omaa käytöstään viime kesänä. Minun ja mieheni tuttava- ja kaveripiiriin kuuluu muutamia monikulttuurisia pariskuntia, joista osa asuu Suomessa ja osa ulkomailla. Suurin osa akateemisesti koulutettuja. Kesällä kaikki olivat Suomessa ja päätimme tavata Helsingin keskustassa ravintolaillan merkeissä. Söimme ja vietimme hauskaa iltaa. Siirryimme jatkoille mummotunneliin. Jossain vaiheessa iltaa menimme vessaan seurueen ulkomaalaisen naisen (Espanja) kanssa. Joka siis yhdessä mieheni kaverin kanssa. Siellä hän ihmetteli miten voin puhua muiden kuulen alentuvasti miehestäni kaikkien läsnäollessa. Ihmetteli, kuinka voin noin mukavaa miestä vähätellä hänen kavereidensa kuullen - loukata miestä hänen kavereidensa kuullen. Olin todella hämmästynyt. Tiedän toki olevani suulas ja paljon äänessä naiseksi, mutta en nyt varsinaisesti kokenut alustavani miestäni. Asia vaivasi, joten otin aiheen pöydässä puheeksi kaikkien kanssa. Keskustelun aikana kaikki seurueen ulkomaalaiset, sekä naiset että miehet, toivat esille että ovat ainakin joskus ihmetelleet suomalaisten naisten "alentavaa" käytöstä miehiänsä kohtaan. Kyseessä siis jonkinlainen "turha suunsoitto ja miehen muodollisen aseman kyseenalaistaminen" julkisesti. Keskustelussa pääsimme lopulta jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen ja ilta jatkui mukavasti. Kaikki pitivät tasa-arvoa ja suomalaisen naisen itsenäisyyttä ja vahvuutta hyvänä asiana jne... Mutta jäin itse seuraavina päivinä miettimään omaa käytöstäni ja suomalaisten parisuhteiden kulttuuria. Ollaanko me suomalaiset naiset joskus turhaan suulaita miehillemme? Annammeko hyville miehillemme tarpeeksi arvostusta? Tuemmeko miestemme miehisyyttä? Haastammeko turhaan toisarvoisissa asioissa miesten asemaa jne... En tiedä, mutta kyllä toi ajattelemaan pisti. Olen puhunut aiheesta suomalaisen ystävättären kanssa. Hänen mielestään tosi mies pärjää naisensa kanssa, ei miesten takia tarvitse hillitä itseään jne... Mutta hän on ikisinkku, joten mitä tuohon nyt sanoisi. Asia mietityttää myös, koska meillä on kaksi poikaa. Millaisen mallin haluan heille välittää parisuhteesta? Onko se jatkuvaa kamppailua ja kilpailua vai tasa-avoimen suhde, jossa molemmat "tietävät paikkansa"? Onko muilla ajatuksia. Ollaanko me suomalaiset naiset liian suulaita ja liikaa haastamassa miehiämme - jopa alistamassa? Itse en usko, mutta olen yrittänyt tulla omasta käytöksestäni tietoisemmaksi. En aio itsenäisyyttäni vähentää tai alistua miehelle (muualla kuin sängyssä), mutta myönnän (vaika se ei ole helppoa) että voisin joissakin tilanteissa vähentää suunsoittoa ja joskus ihan pitää turpani kiinni. Perheellinen akateeminen 42v nainen
[/quote]
Siis mulle ei nyt oikein avaudu toi juttu. Miten normaalissa puheessa alistaa miestä ja hänen miehisyyttään ym.? Tarkoitatko nyt sellaista että seurassa nainen haukkuu toisille miestään, vaikka että tuo ukko ei osaa tehdä mitään oikein, ja laiskakin on... vai mitä ihmettä? En minä ole moiseen kovinkaan usein törmännyt, on toki pariskuntia joiden suhden on selvästi vetelemässä viimeisiään, ja siinä sitten vittuillaan puolin ja toisin, eli periaatteessa riidellään muka huomaamattomasti seurassa. Miten kamppailu ja kilpailu parisuhteessa ilmenee?
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 10:55"]
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 08:26"]
[quote author="Vierailija" time="12.09.2015 klo 21:19"]Amerikkalaiset tuttavat ovat ihmetelleet sitä, että Suomessa koulut ovat auki vaikka sää olisi mikä tahansa.. siis että vaikka pakkasta olisi 30 astetta, lasten täytyy mennä kouluun. Amerikassa on sellainen käytäntö, että koulut voidaan sulkea jos sää on hirveän kylmä tai on tullut paljon lunta. Itse olin Amerikassa yliopisto-opiskelijana, ja ihmettelin kovasti kun kampuksella oli niin hiljaista kävellessäni luennolle.. sitten selvisikin että on "snow day" ja kaikki luennot oli peruttu siltä päivältä. Pakkasta oli jotain 30 astetta, mutta eihän se suomalaista haintannut :) [/quote] Suomessa.ei tarvitse mennä kouluun 30 pakkasella. Eikä välitunnille yli 15 asteen pakkasella.
[/quote]
Mun lapsuudessa oltaisiin tuossa tapauksessa oltu joulu-helmikuussa enemmän kotona kuin koulussa...
[/quote]
30 asteen pakkaset on aika harvinaisia Suomessa, ja jos niitä on, ei kestä paria päivää tai viikkoa kauempaa. Missä ihmeessä sinä oikein olet asunut lapsena? Siperiassa?
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 12:46"]
[quote author="Vierailija" time="12.09.2015 klo 20:37"]
[quote author="Vierailija" time="12.09.2015 klo 19:09"]
Amerikkalaiset sukulaiseni valittavat täkäläistä kyttäämismeininkiä. Toisten tekemisistä olkaa niin intohimoisen kiinnostuneita eikä mukavalla tavalla.
[/quote] Varsinkin naapurin auton osto on kiinnostava puheenaihe. Suomessa on niin hiljaista ja tapahtumakoyhaa etta on pakko kurkkia verhojen valista.
[/quote]
Aika erikoista. Amerikkalaisissa telkkariohjelmissa ja elokuvissa ne kyttää toisiaan koko ajan, ja suomalaiset on yleisesti sellaisia ettei naapurin asiat kiinnosta, naapurissa saa ukko pätkiä muijaansa ihan rauhassa, vasta sitten kun akan kiljunta häiritsee omaa telkkarinkatsomista soitetaan poliisille häirinästä.
[/quote]
Ne ovat varmaan saaneet inspiraation suomalaisesta naapurustosta, esim. Täydelliset Naiset tai Simpsonit on varmasti ideoitu suomalaisessa nukkumalähiössä. Onhan tuo kyttääminen ja naapurikateus vain ja ainoastaan perisuomalainen piirre, jota Amerikassa ei tunneta lainkaan...
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 11:30"]
[quote author="Vierailija" time="12.09.2015 klo 17:39"]Koirat on pidettävä kytkettynä, vaikka on tottelevainen vieressä kulkeva koira, niin aiheuttaa hämmennystä ja saatetaan jopa tulla huomauttamaan jos antaa kulkea irti kadulla. [/quote] Porvoossako näin on? Kannattaa hankkia isompi koira niin eivät uskalla huomauttaa typeryyksiä, koiran pitäminen kytkettynä on vain harvoin pakollista tottelevaiselle koiralle Suomessakaan, vaikka joku asian näin tahtoo tulkita.
[/quote]
Mitä helvettiä? Kyllähän koira pitää pitää kytkettynä, ja kaupunkialueella pitäisi pitää jopa kissa. Sehän on laki, ja jos joku kulkee koira irti kaupungilla tai edes lenkkipolulla, niin sanomista tulee.
Kiinalainen tuttavani on ihmetellyt mm. näitä:
- Suomessa mennään nukkumaan n. puoliltaöin viimeistään ja herätään 8-9 aikaan viikonloppuisinkin. Kiinalaisilla on paljon myöhäisempi rytmi.
- vauvan kanssa ei maata kuukausitolkulla sängyn pohjalla, ellei ole mitään komplikaatioita ym., vaan tuore äiti nousee aika pian ylös ja alkaa tehdä imettämisen ohella normaaleja kodin askareita
- nainen saattaa ajaa perheen autoa ja mies istua kyydissä, vaikka molemmilla on ajokortti
Muiden ulkomaalaistuttavuuksien ihmettelyä Suomesta:
- nainen ei siivoa kotona 24/7, kotitöitä voidaan jakaa myös miehelle
- vauvoja nukutetaan ulkona
- suomalaiset menevät ulos myös huonolla säällä, lapset viihtyvät pihalla sateellakin
- lapset saavat sinkoilla pihalla keskenään, omakotitaloalueella jopa pois omalta pihalta
- salmiakin syömistä
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 13:04"]
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 10:55"]
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 08:26"]
[quote author="Vierailija" time="12.09.2015 klo 21:19"]Amerikkalaiset tuttavat ovat ihmetelleet sitä, että Suomessa koulut ovat auki vaikka sää olisi mikä tahansa.. siis että vaikka pakkasta olisi 30 astetta, lasten täytyy mennä kouluun. Amerikassa on sellainen käytäntö, että koulut voidaan sulkea jos sää on hirveän kylmä tai on tullut paljon lunta. Itse olin Amerikassa yliopisto-opiskelijana, ja ihmettelin kovasti kun kampuksella oli niin hiljaista kävellessäni luennolle.. sitten selvisikin että on "snow day" ja kaikki luennot oli peruttu siltä päivältä. Pakkasta oli jotain 30 astetta, mutta eihän se suomalaista haintannut :) [/quote] Suomessa.ei tarvitse mennä kouluun 30 pakkasella. Eikä välitunnille yli 15 asteen pakkasella.
[/quote]
Mun lapsuudessa oltaisiin tuossa tapauksessa oltu joulu-helmikuussa enemmän kotona kuin koulussa...
[/quote]
30 asteen pakkaset on aika harvinaisia Suomessa, ja jos niitä on, ei kestä paria päivää tai viikkoa kauempaa. Missä ihmeessä sinä oikein olet asunut lapsena? Siperiassa?
[/quote]
Koillis-Lapissa
Aika klassinen varmaan: intialainen ystäväni ihmetteli sitä, että en juo itseäni koskaan humalaan enkä käy baareissa :D Oli myös hämmästynyt kun valittelin, että 24-vuotias poikaystäväni joutui tämän kesän asumaan vanhempiensa nurkissa kesäopiskelujen vuoksi. Intiassa Asutaan melkein koko ikä tiiviissä yhteisössä, ja kotoa ei välttämättä muuteta koskaan pois.
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 12:43"]
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 12:34"]
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 11:28"][quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 10:21"] [quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 10:04"] [quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 10:02"][quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 09:57"][quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 09:53"][quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 09:45"]Mun on pakko kysyä tästä "suomalaisesta ja kyttäämismeiningistä" ja siitä, että "toisten asioista ollaan intohimoisen kiinnostuneita". Ja nyt toivoisin siis ihan asiallisia vastauksia. Tuolla sivulla nro 3 tästä keskusteltiin ja peukkujen perusteella yhtä mieltä tunnuttiin olevan, että semmosta se täällä on. En nimittäin itse suomalaisena ja ulkomaillakin asuneena koe, että Suomessa oltaisiin jotenkin poikkeuksellisen kiinnostuneita toisten asioista. Toki täällä on juorukelloja, mutta niitä on varmasti ihan kaikkialla. Ja toisaalta kyllä ne kanssaihmisten tekemiset kiinnostaa ihan joka puolella maailmaa, koska ihminen on laumaeläin, ja vain harvat yksilöt eivät kaipaa kanssaihmistensä seuraa. Suomessa vielä ollaan kohtalaisen epäsosiaalisia, esim. monille naapurin kanssa tekemisissä oleminen on kauhistus ja keskustelun aloittaminen tuntemattoman kanssa pelottavaa, toisin kuin monessa muussa maassa. Joten kaipaisin siis esimerkkejä siitä, mitä tämä suomalainen kyttäysmeininki ja poikkeuksellinen toisten asioista kiinnostuminen on muihin maihin verrattuna. Mielellään sellaisia kaikkien tunnistamia yhteiskunnallisia esimerkkejä, ei kertomuksia jostain yksittäisestä kyyläävästä naapurin Ritvasta. [/quote] Joo, mä ihmettelen tuota kyttäämismeininkiä. Olen suomen lisäksi asunut ausseissa vuoden, jenkeissä vuoden ja Ruotsissa kahteen eri otteeseen vuoden ja puoli vuotta - lähinnä töiden ja seikkailujen vuoksi. Jos kyttäämisellä tarkoitetaan toisten asioihin puuttumista, olen sitä kokenut nimenomaan ulkomailla. Sellaista väkinäistä naapureiden muka-auttamista ja juoruilua. Suomessa olen aina saanut olla "rauhassa" ja saanut apua naapureilta tarvittaessa. Ulkomailla kytättiin nuoren naisen kulkemisia ja "seura-elämää" ja sitä tultiin myös kommentoimaan. No joo, joka maassa omat juttunsa. Ihan hyvin olen viihtynyt joka puolella, mutta arvostan suomalaisten sopivaa etäisyyttä tuntemattomien kanssa. Se tuntuu arvostukselta. Olenkin suomalainen, joten ehkä siksi se tuntuu niin turvalliselta. [/quote] Sama kokemus mulla. Asuin vuoden Briteissä ja neljä Ausseissa. Jenkeissä olen käynyt lomailemassa usein exän perheen luona ja se tuntu paikalta, jossa nuori itsenäinen nainen joutuu herkästi kytätyksi ja arvostelluksi. Lontoossa asuessa etäisyys, kuten muissakin suurkaupungeissa tuntui suomalaiselle tutulta. N42 Suomessa takas jo 10 vuotta. [/quote] Mä luulen, että toi sosiaalinen kontrolli on löyhempää isoissa kaupungeissa maasta riippumatta. Ja tuppukylissä/ maalla sosiaalinen kontrolli on korkeampaa maasta riippumatta. [/quote] Tämä varmasti totta. Hyvä pointti. AP [/quote] Yhdysvalloissa on hyvin individualistinen kulttuuri, joka sallii erilaisuutta ja kokee valtion puuttumisen aika lailla negatiivisena. Siihen kun yhdistetään esim. suomalainen neuvolajärjestelmä, jossa on pakko käydä. Jossa lapsi arvioidaan kantasuomalaisen keskimääräiskäyrien mukaan ja huomautellaan, jos lapsi ei siihen sovi. Jossa vanhempia arvioidaan vanhemmuuteen kykeneväisyyden osalta jne. Nämä ovat jenkille ihan käsittämättömiä ja loukkaaviakin itsenäisyyteen puuttumisen keinoja. Samoin elinkeinonvapauteen puuttumiset. Suomessa on miljoona ja yksi tapaa estää esim. pienyrittäjyys ja jos niistä viimein pääsee ohi, niin verotus viimeistään tappaa ne. [/quote]Neuvolasysteemi on tosiaan ihan sairasta! Miksi siellä on pakko käydä? Eikö järjen mukaan riittäisi että olisi jotkin lastenlääkärikäynnit sen sijaan? Kamalaa kyyläystä. [/quote] Kuka pakottaa?
[/quote]Eikös niihin ole pakko mennä että saa tukia?
[/quote]
Ei. Ainoastaan raskaustodistus pitää saada, jotta saa äitiysrahaa. Sitä en kyllä tiedä, pitääkö sen kirjoittajan olla neuvolalääkäri - en oikein usko, että pitää, neuvolalääkäri on yleislääkäri. Varmasti yksityinen gynekin kelpaa.
[quote author="Vierailija" time="12.09.2015 klo 21:31"]
[quote author="Vierailija" time="12.09.2015 klo 21:27"][quote author="Vierailija" time="12.09.2015 klo 18:37"]Mistä megapussista puhe? Karkki-, sipsi- ? Olettaisin että heidän mielestä liian pieniä? [/quote] Ei, kun alussa on mega, joka ei ole suomea (tai on, mutta eivät ajattele sitä niin), ja perässä suomenkielinen sana. Nämä yhdessä näyttävät hassulta. Eräs vaihto-oppilas totesi, että Suomessa ei osata kirjoittaa ulkomaisia nimiä. Aina on hassuja kirjaimia lisätty perään (esim. Putinin, Obamalla). Ei millään meinannut ymmärtää, kun selitin suomalaisia sijamuotoja. Muistaakseni hän oli Italiasta. [/quote] Apua, nyt luin koko ketjun, enkä minäkään tajunnut tuota mega pussy -juttua.
[/quote]
Mutta eikös se kerro heidän huonosta luku- ja kirjoitustaidosta? Ja osin myös , no anteeksi vain, mutta yksinkertaisuudesta. Kun olen esim. Japanissa, ymmärrän kyllä, että heidän kielensä jotkut sanat tarkoittavat suomeksi ihan jotain muuta. Ei minua naurata, enkä sitä jää suuremmin hämmästelemään. Sama eestin sanojen kanssa.
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 11:28"]
Jenkit ihmetteli yh-mammojen määrää ja tukijärjestelmää.
[/quote]
Jenkeissähän yh-äitejä ei ole ainuttakaan.
Tämä jäi: ystäväni ihmetteli myös hautausmaiden siisteyttä. - 189
Ranskalainen ihmetteli kun sanoin että suomalaiset pitävät itseään valittajakansana, hänen mielestään suomalaiset ei valita mistään mitään koskaan, kukaan ei korota ääntään ja viuhdo samalla käsillään... Hän sanoi että ranskalaisten mielestä kaikki on aina liian hidasta tai liian nopeaa ja aina on joko liian kylmä tai kuuma.
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 13:16"]
[quote author="Vierailija" time="12.09.2015 klo 21:31"]
[quote author="Vierailija" time="12.09.2015 klo 21:27"][quote author="Vierailija" time="12.09.2015 klo 18:37"]Mistä megapussista puhe? Karkki-, sipsi- ? Olettaisin että heidän mielestä liian pieniä? [/quote] Ei, kun alussa on mega, joka ei ole suomea (tai on, mutta eivät ajattele sitä niin), ja perässä suomenkielinen sana. Nämä yhdessä näyttävät hassulta. Eräs vaihto-oppilas totesi, että Suomessa ei osata kirjoittaa ulkomaisia nimiä. Aina on hassuja kirjaimia lisätty perään (esim. Putinin, Obamalla). Ei millään meinannut ymmärtää, kun selitin suomalaisia sijamuotoja. Muistaakseni hän oli Italiasta. [/quote] Apua, nyt luin koko ketjun, enkä minäkään tajunnut tuota mega pussy -juttua.
[/quote]
Mutta eikös se kerro heidän huonosta luku- ja kirjoitustaidosta? Ja osin myös , no anteeksi vain, mutta yksinkertaisuudesta. Kun olen esim. Japanissa, ymmärrän kyllä, että heidän kielensä jotkut sanat tarkoittavat suomeksi ihan jotain muuta. Ei minua naurata, enkä sitä jää suuremmin hämmästelemään. Sama eestin sanojen kanssa.
[/quote]
Minä olen niin yksinkertainen ihminen, että saattaisin huvittua, jos ulkomaalaisessa ruokakaupassa jossain tuotteessa lukisi Jättipillu, vaikka ymmärtäisin, että sen merkitys maan kielellä toki on eri kuin suomeksi.
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 13:16"]
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 11:28"]
Jenkit ihmetteli yh-mammojen määrää ja tukijärjestelmää.
[/quote]
Jenkeissähän yh-äitejä ei ole ainuttakaan.
[/quote]
Eikä ainakaan teiniäitejä...
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 13:16"]
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 11:28"]
Jenkit ihmetteli yh-mammojen määrää ja tukijärjestelmää.
[/quote]
Jenkeissähän yh-äitejä ei ole ainuttakaan.
[/quote]
Asenteet yh-äitejä kohtaan ovat jostain syvältä. Suurimosa suomalaislapsista on jenkkien silmin äpäriä, kun vanhemmat eivät ole naimisissa. Paradoksaalisesti aborttiin suhtautuminen on hysteerisen negatiivista, eikä seksivalistusta saisi olla oikein ollenkaan, mutta vahinkolapsen pitäjää saa paheksua vapaasti. Tietenkään liberaalimmissa piireissä näin ei ajatella.
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 13:19"]
Minä olen niin yksinkertainen ihminen, että saattaisin huvittua, jos ulkomaalaisessa ruokakaupassa jossain tuotteessa lukisi Jättipillu, vaikka ymmärtäisin, että sen merkitys maan kielellä toki on eri kuin suomeksi.
[/quote]
Huvittuisitko, jos jossain lukisi jättipilly?
[/quote]Eikös niihin ole pakko mennä että saa tukia?
[/quote]
Ei. Ainoastaan raskaustodistus pitää saada, jotta saa äitiysrahaa. Sitä en kyllä tiedä, pitääkö sen kirjoittajan olla neuvolalääkäri - en oikein usko, että pitää, neuvolalääkäri on yleislääkäri. Varmasti yksityinen gynekin kelpaa.
[/quote]
Heh, tuet kyllä kelpaa, mutta ei kontrolli tukien väärinkäytösten estämiseksi.
Neuvolajärjestelmä on luotu lasten turvaksi, lapsikuolleisuus on saatu aisoihin juuri neuvolajärjestelmän ansioista. Kuinka tyhmiä te olettekaan!
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 13:04"]
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 10:55"]
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 08:26"]
[quote author="Vierailija" time="12.09.2015 klo 21:19"]Amerikkalaiset tuttavat ovat ihmetelleet sitä, että Suomessa koulut ovat auki vaikka sää olisi mikä tahansa.. siis että vaikka pakkasta olisi 30 astetta, lasten täytyy mennä kouluun. Amerikassa on sellainen käytäntö, että koulut voidaan sulkea jos sää on hirveän kylmä tai on tullut paljon lunta. Itse olin Amerikassa yliopisto-opiskelijana, ja ihmettelin kovasti kun kampuksella oli niin hiljaista kävellessäni luennolle.. sitten selvisikin että on "snow day" ja kaikki luennot oli peruttu siltä päivältä. Pakkasta oli jotain 30 astetta, mutta eihän se suomalaista haintannut :) [/quote] Suomessa.ei tarvitse mennä kouluun 30 pakkasella. Eikä välitunnille yli 15 asteen pakkasella.
[/quote]
Mun lapsuudessa oltaisiin tuossa tapauksessa oltu joulu-helmikuussa enemmän kotona kuin koulussa...
[/quote]
30 asteen pakkaset on aika harvinaisia Suomessa, ja jos niitä on, ei kestä paria päivää tai viikkoa kauempaa. Missä ihmeessä sinä oikein olet asunut lapsena? Siperiassa?
[/quote]
Minua taas kiinnostaisi, missä päin Amerikkaa on -30 asteen pakkasia. Onko Alaskassa muka joskus niin kylmä??
[quote author="Vierailija" time="12.09.2015 klo 17:55"]Aikuiset juovat ruoan kanssa maitoa.
[/quote]
Kirjoitit tuohon hassusti, saa käsityksen että pidät maitoa juovia ihmisiä aikuisina. Näin ulkosuomalaiselta ihmettelen että lapsille juotetaan Suomessa rasvattomia maitotuotteita kun en ole sellaisia paikallisissa kaupoissa edes nähnyt. Piimä ja etenkin rasvaton piimä on ilmeisesti vain suomalainen juttu.
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 12:45"]Italialainen ystävä ihmetteli kadulla pulloja keräävää ihmistä, ja selitettyäni pullonpalautusjärjestelmän piti sitä nerokkaana.
Ihmetteli myös kun sytytti tupakan ratikkapysäkillä katoksen alla ja pyysin astumaan ulos katoksesta tupakoimaan. Tosin tämä hyvä tapa ei ole monille suomalaisillekaan tuttu.
[/quote]
Katoksen alla todella saa tupakoida, ei tarvitse olla tuon oman tapasi tuttu.