Mies ei kestä että herkkänä ihmisenä itken

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millaisia riitanne oikein ovat, jos alat itkeä niiden takia?

Tarkoitin tällä siis sitä, että onko riidat erityisen ilkeitä vai mikä niissä saa itkemään. Itse tykkään oikeastaan riidellä vaikka/koska nainen olen itsekin.

Minä en kyllä erityisemmin pidä riitelemisestä. Kun kysyit, niin meillä mies alkaa herkästi huutaa ja nimittelemään minua jos sanon vastaan jossakin asiassa. Kuten tänään kun kysyin neuvoa eräässä asiassa, mutta en ollut täysin vakuuttunut saamastani vastauksesta, niin mies suuttui minulle siitä. Käski olla kysymättä ikinä enää kun hänen neuvonsa ei neiti täydelliselle kelpaa jne. Käski lopettaa harrastukseni, koska se aiheuttaa minulle liikaa stressiä ja käytännössä siis toivoisi etten tekisi mitään, kun stressaan liikaa.

Minulla on kieltämättä stressiä ja unettomuuttakin, mutta se johtuu niin monesta asiasta etten ala niitä tässä nyt ruotimaan. Myös miehellä on kovasti stressiä.

Ap

Mielenkiinnosta kysyn miten mies kohtelee omaa äitiään? Kohteleeko ja suhtautuuko äitiinsä samalla tavalla kuin sinuun?

Äitiään kohtelee hyvin kunnioittaen, eikä sano pahaa sanaa hänestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minä ainakaan miehelleni puhu mitään suruja. Hän vaan hermostui ja sanoi, että kaikkihan on ihan hyvin.

Kommentistasi tuli mieleen täällä ollut ketju, joka käsitteli sitä kuinka miehille ero tulee naisen puolelta yllätyksenä. Miksiköhän? En ihmetellyt silloinkaan enkä ihmettele nytkään.

Tuo en ollut minun kirjoitus tuo suruista puhuja. Itse kyllä aloituksessa kerroin mistä kyse

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minä ainakaan miehelleni puhu mitään suruja. Hän vaan hermostui ja sanoi, että kaikkihan on ihan hyvin.

Kommentistasi tuli mieleen täällä ollut ketju, joka käsitteli sitä kuinka miehille ero tulee naisen puolelta yllätyksenä. Miksiköhän? En ihmetellyt silloinkaan enkä ihmettele nytkään.

Tuo en ollut minun kirjoitus tuo suruista puhuja. Itse kyllä aloituksessa kerroin mistä kyse

Ap

Sinun pitää saada mies ymmärtämään kuinka väärin kohtelee sinua. Tuohan on miehen puolelta henkistä väkivaltaa. Voimia ap! Sinulla on täysi oikeus näyttää tunteesi ja itkeä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minä ainakaan miehelleni puhu mitään suruja. Hän vaan hermostui ja sanoi, että kaikkihan on ihan hyvin.

Kommentistasi tuli mieleen täällä ollut ketju, joka käsitteli sitä kuinka miehille ero tulee naisen puolelta yllätyksenä. Miksiköhän? En ihmetellyt silloinkaan enkä ihmettele nytkään.

Tuo en ollut minun kirjoitus tuo suruista puhuja. Itse kyllä aloituksessa kerroin mistä kyse

Ap

Sinun pitää saada mies ymmärtämään kuinka väärin kohtelee sinua. Tuohan on miehen puolelta henkistä väkivaltaa. Voimia ap! Sinulla on täysi oikeus näyttää tunteesi ja itkeä.

Kiitos, tuntuu hyvältä kuulla tämä ❤️

Mun mies oli tollanen ekan vuoden, nyt neljä muuta ollu erilainen koska sanoin siitä.

Kaikki tunteet saa tuntea ilman toisen alistamista ja se on hienoa.

Jos pitkä parisuhde takana, niin tuskin muuttuu, jos asiasta olet hänelle kertonut.

Vierailija kirjoitti:

Mun mies oli tollanen ekan vuoden, nyt neljä muuta ollu erilainen koska sanoin siitä.

Kaikki tunteet saa tuntea ilman toisen alistamista ja se on hienoa.

Jos pitkä parisuhde takana, niin tuskin muuttuu, jos asiasta olet hänelle kertonut.

Erilainen tarkottaen että rauhallisempi, empaattisempi eikä olla vuosiin edes pahasti riidelleetkään, eka vuosi oli pelkkää riitaa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä vastaava tilanne. Mies ahdistuu (aikuisten) itkemisestä ja hänen käytös muuttuu silloin tosi inhottavaksi (suuttuu enemmän jne).

Ei ymmärrä, että mulle ei ole valintakysymys itkenkö vai en . itku tulee jos on tullakseen ja aika helposti tuleekin kun olen herkkä ihminen.

Meillä tämä ehkä suhteen isoin ongelma enkä valitettavasti tiedä yhtään mikä siihen auttaisi. Ollaan puhuttu asiasta ja molemmat ymmärtää kyllä tilanteen, mutta silti aina riidoissa tai muuten mun itkiessä mennään sen saman kaavan mukaan.

No mä taas en oikein ymmärrä, miksi et ymmärrä miestäsi, jos kuitenkin itsestäsi tunnistat itkuherkkyytesi, ja sen että et voi mitään sille, että alat itkemään. Syytät vaan miestä, kuinka HÄN ei ymmärrä, että SINÄ et voi reaktioillesi mitään. Samoilla mekanismeilla se miehenkin reaktio tulee, kuin se sinun itkusi. Teistä ei nyt kumpikaan ymmärrä toisianne, ja näin ollen kumpikaan ei kykene muuttamaan toimintaansa. Pitää keksiä siis jotain muuta, hyväksyä että olette erilaisia, opetella poistumaan paikalta kun toinen alkaa riidan tuoksinassa itkeä/itkevä poistuu ennenkuin itku alkaa. Ja sitten rauhoittuneena käydään asiaa läpi.

Itku nähdään ns. luonnollisempana ja hyväksyttävämpänä reaktiona, mutta tosiaan, jos on koko elämänsä reagoinut riitatilanteissa kuten miehesi, ihan yhtä vaikeaa hänen on lähteä muuttamaan sitä omaa toimintaansa, kuin itkijän hallita itkemistään. Toki ns. normaalien mielestä joku itkusta ärsyyntyminen vaikuttaa ihan joltain pershäiriöisen touhulta, mutta yllättävän moni kantaa lapsuudesta traumoja omien vanhempiensa toiminnasta, ja tuo itkusta ärsyyntyminen johtuu usein siitä. Ja sitä ärsyyntymistä on tosiaan yhtä vaikea suitsia, kuin toisen niitä silmiinsä nousevia kyyneileitä. Ja se ärsyyntyminen tuntuu ihan yhtä luonnolliselta reaktioita siitä ärsyyntyjästä, kuin itkeminen itkijästä.

Jos siis se kumppani on muuten ihan ok, ei auta muu kuin hyväksyä se, että ärsyyntyjän silmissä itkijä on se ärsyttävä provosoija, ja itkijän silmissä taas ärsyyntyjä toimii väärin.

Ihan yhtä vaikeaa sen ärsyyntyjän on riitatilanteissa laittaa riita välittömästi poikki ja hillitä ärsytyksensä (ja jopa alkaa lohduttamaan itkijää) kun toinen alkaa itkeä, kun sen itkijän lopettaa itkeminen ja alkaa rauhoitella sitä ärsyyntynyttä. Kumpikin osapuoli kantakoon siis vastuunsa omista tunteistaan, ja esim. tosiaan poistuu paikalta rauhoittumaan ennenkuin tilanne menee kyyneliin ja ärsyyntymiseen. Sitten rauhoittuneena käydään asiat läpi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä vastaava tilanne. Mies ahdistuu (aikuisten) itkemisestä ja hänen käytös muuttuu silloin tosi inhottavaksi (suuttuu enemmän jne).

Ei ymmärrä, että mulle ei ole valintakysymys itkenkö vai en . itku tulee jos on tullakseen ja aika helposti tuleekin kun olen herkkä ihminen.

Meillä tämä ehkä suhteen isoin ongelma enkä valitettavasti tiedä yhtään mikä siihen auttaisi. Ollaan puhuttu asiasta ja molemmat ymmärtää kyllä tilanteen, mutta silti aina riidoissa tai muuten mun itkiessä mennään sen saman kaavan mukaan.

No mä taas en oikein ymmärrä, miksi et ymmärrä miestäsi, jos kuitenkin itsestäsi tunnistat itkuherkkyytesi, ja sen että et voi mitään sille, että alat itkemään. Syytät vaan miestä, kuinka HÄN ei ymmärrä, että SINÄ et voi reaktioillesi mitään. Samoilla mekanismeilla se miehenkin reaktio tulee, kuin se sinun itkusi. Teistä ei nyt kumpikaan ymmärrä toisianne, ja näin ollen kumpikaan ei kykene muuttamaan toimintaansa. Pitää keksiä siis jotain muuta, hyväksyä että olette erilaisia, opetella poistumaan paikalta kun toinen alkaa riidan tuoksinassa itkeä/itkevä poistuu ennenkuin itku alkaa. Ja sitten rauhoittuneena käydään asiaa läpi.

Itku nähdään ns. luonnollisempana ja hyväksyttävämpänä reaktiona, mutta tosiaan, jos on koko elämänsä reagoinut riitatilanteissa kuten miehesi, ihan yhtä vaikeaa hänen on lähteä muuttamaan sitä omaa toimintaansa, kuin itkijän hallita itkemistään. Toki ns. normaalien mielestä joku itkusta ärsyyntyminen vaikuttaa ihan joltain pershäiriöisen touhulta, mutta yllättävän moni kantaa lapsuudesta traumoja omien vanhempiensa toiminnasta, ja tuo itkusta ärsyyntyminen johtuu usein siitä. Ja sitä ärsyyntymistä on tosiaan yhtä vaikea suitsia, kuin toisen niitä silmiinsä nousevia kyyneileitä. Ja se ärsyyntyminen tuntuu ihan yhtä luonnolliselta reaktioita siitä ärsyyntyjästä, kuin itkeminen itkijästä.

Jos siis se kumppani on muuten ihan ok, ei auta muu kuin hyväksyä se, että ärsyyntyjän silmissä itkijä on se ärsyttävä provosoija, ja itkijän silmissä taas ärsyyntyjä toimii väärin.

Ihan yhtä vaikeaa sen ärsyyntyjän on riitatilanteissa laittaa riita välittömästi poikki ja hillitä ärsytyksensä (ja jopa alkaa lohduttamaan itkijää) kun toinen alkaa itkeä, kun sen itkijän lopettaa itkeminen ja alkaa rauhoitella sitä ärsyyntynyttä. Kumpikin osapuoli kantakoon siis vastuunsa omista tunteistaan, ja esim. tosiaan poistuu paikalta rauhoittumaan ennenkuin tilanne menee kyyneliin ja ärsyyntymiseen. Sitten rauhoittuneena käydään asiat läpi.

Tuot siis esille että aivan kuin nimitteleminen ja huutaminen olisi hyväksyttävämpää riidassa kuin itkeminen? Minusta se vain tuhoaa tämän parisuhteen täysin ja alan olla valmis pakkaamaan kamani, koska en kestä tällaista epäkunnioittavaa käytöstä. Minusta riitoja ei ratkaista sillä tavalla, että toista ihmistä alennetaan ja solvataan kun itsestä se tuntuu siinä hetkessä hyvältä. Meidän on jokaisen aikuisen kasvettava lapsen tasolta ja hillittävä itsemme muissakin tilanteissa, muiden ihmisten kanssa, niin miksi minä en voi vaatia sitä myös parisuhteessani?

Minulle on taas opetettu että suru on inhimillistä, eikä se tarkoita sitä, että herkkä ihminen pillittää välttämättä joka hetki jotain. Tulen hyvin surulliseksi riitelystä, enkä itse näe siinä mitään väärää koska olen tunteva ihminen.

Ap

Oletteko yrittäneet keskustella tilanteesta miehesi kanssa? Minäkin olen tunneyliherkkä ja saatan alkaa itkemään ihan pienimmästäkin asiasta varsinkin silloin jos olen väsynyt. Meillä ei ole asiasta riidelty, mutta olen ottanut satunnaiset tunteenpurkaukseni miehen kanssa puheeksi ja hän hyväksyy sen, että joskus itkettää.

Aavistan kyllä, että toisinaan miestäkin turhauttaa itkupurkaukseni, mutta hän silti yrittää aina kaikin tavoin piristää minua ja rohkaista minua kertomaan avoimesti mikä hätänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä vastaava tilanne. Mies ahdistuu (aikuisten) itkemisestä ja hänen käytös muuttuu silloin tosi inhottavaksi (suuttuu enemmän jne).

Ei ymmärrä, että mulle ei ole valintakysymys itkenkö vai en . itku tulee jos on tullakseen ja aika helposti tuleekin kun olen herkkä ihminen.

Meillä tämä ehkä suhteen isoin ongelma enkä valitettavasti tiedä yhtään mikä siihen auttaisi. Ollaan puhuttu asiasta ja molemmat ymmärtää kyllä tilanteen, mutta silti aina riidoissa tai muuten mun itkiessä mennään sen saman kaavan mukaan.

No mä taas en oikein ymmärrä, miksi et ymmärrä miestäsi, jos kuitenkin itsestäsi tunnistat itkuherkkyytesi, ja sen että et voi mitään sille, että alat itkemään. Syytät vaan miestä, kuinka HÄN ei ymmärrä, että SINÄ et voi reaktioillesi mitään. Samoilla mekanismeilla se miehenkin reaktio tulee, kuin se sinun itkusi. Teistä ei nyt kumpikaan ymmärrä toisianne, ja näin ollen kumpikaan ei kykene muuttamaan toimintaansa. Pitää keksiä siis jotain muuta, hyväksyä että olette erilaisia, opetella poistumaan paikalta kun toinen alkaa riidan tuoksinassa itkeä/itkevä poistuu ennenkuin itku alkaa. Ja sitten rauhoittuneena käydään asiaa läpi.

Itku nähdään ns. luonnollisempana ja hyväksyttävämpänä reaktiona, mutta tosiaan, jos on koko elämänsä reagoinut riitatilanteissa kuten miehesi, ihan yhtä vaikeaa hänen on lähteä muuttamaan sitä omaa toimintaansa, kuin itkijän hallita itkemistään. Toki ns. normaalien mielestä joku itkusta ärsyyntyminen vaikuttaa ihan joltain pershäiriöisen touhulta, mutta yllättävän moni kantaa lapsuudesta traumoja omien vanhempiensa toiminnasta, ja tuo itkusta ärsyyntyminen johtuu usein siitä. Ja sitä ärsyyntymistä on tosiaan yhtä vaikea suitsia, kuin toisen niitä silmiinsä nousevia kyyneileitä. Ja se ärsyyntyminen tuntuu ihan yhtä luonnolliselta reaktioita siitä ärsyyntyjästä, kuin itkeminen itkijästä.

Jos siis se kumppani on muuten ihan ok, ei auta muu kuin hyväksyä se, että ärsyyntyjän silmissä itkijä on se ärsyttävä provosoija, ja itkijän silmissä taas ärsyyntyjä toimii väärin.

Ihan yhtä vaikeaa sen ärsyyntyjän on riitatilanteissa laittaa riita välittömästi poikki ja hillitä ärsytyksensä (ja jopa alkaa lohduttamaan itkijää) kun toinen alkaa itkeä, kun sen itkijän lopettaa itkeminen ja alkaa rauhoitella sitä ärsyyntynyttä. Kumpikin osapuoli kantakoon siis vastuunsa omista tunteistaan, ja esim. tosiaan poistuu paikalta rauhoittumaan ennenkuin tilanne menee kyyneliin ja ärsyyntymiseen. Sitten rauhoittuneena käydään asiat läpi.

Tuot siis esille että aivan kuin nimitteleminen ja huutaminen olisi hyväksyttävämpää riidassa kuin itkeminen? Minusta se vain tuhoaa tämän parisuhteen täysin ja alan olla valmis pakkaamaan kamani, koska en kestä tällaista epäkunnioittavaa käytöstä. Minusta riitoja ei ratkaista sillä tavalla, että toista ihmistä alennetaan ja solvataan kun itsestä se tuntuu siinä hetkessä hyvältä. Meidän on jokaisen aikuisen kasvettava lapsen tasolta ja hillittävä itsemme muissakin tilanteissa, muiden ihmisten kanssa, niin miksi minä en voi vaatia sitä myös parisuhteessani?

Minulle on taas opetettu että suru on inhimillistä, eikä se tarkoita sitä, että herkkä ihminen pillittää välttämättä joka hetki jotain. Tulen hyvin surulliseksi riitelystä, enkä itse näe siinä mitään väärää koska olen tunteva ihminen.

Ap

No miten olet koettanut ratkoa tilannetta tähän mennessä ja miten mies on reagoinut kun olet ottanut asian puheeksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä vastaava tilanne. Mies ahdistuu (aikuisten) itkemisestä ja hänen käytös muuttuu silloin tosi inhottavaksi (suuttuu enemmän jne).

Ei ymmärrä, että mulle ei ole valintakysymys itkenkö vai en . itku tulee jos on tullakseen ja aika helposti tuleekin kun olen herkkä ihminen.

Meillä tämä ehkä suhteen isoin ongelma enkä valitettavasti tiedä yhtään mikä siihen auttaisi. Ollaan puhuttu asiasta ja molemmat ymmärtää kyllä tilanteen, mutta silti aina riidoissa tai muuten mun itkiessä mennään sen saman kaavan mukaan.

No mä taas en oikein ymmärrä, miksi et ymmärrä miestäsi, jos kuitenkin itsestäsi tunnistat itkuherkkyytesi, ja sen että et voi mitään sille, että alat itkemään. Syytät vaan miestä, kuinka HÄN ei ymmärrä, että SINÄ et voi reaktioillesi mitään. Samoilla mekanismeilla se miehenkin reaktio tulee, kuin se sinun itkusi. Teistä ei nyt kumpikaan ymmärrä toisianne, ja näin ollen kumpikaan ei kykene muuttamaan toimintaansa. Pitää keksiä siis jotain muuta, hyväksyä että olette erilaisia, opetella poistumaan paikalta kun toinen alkaa riidan tuoksinassa itkeä/itkevä poistuu ennenkuin itku alkaa. Ja sitten rauhoittuneena käydään asiaa läpi.

Itku nähdään ns. luonnollisempana ja hyväksyttävämpänä reaktiona, mutta tosiaan, jos on koko elämänsä reagoinut riitatilanteissa kuten miehesi, ihan yhtä vaikeaa hänen on lähteä muuttamaan sitä omaa toimintaansa, kuin itkijän hallita itkemistään. Toki ns. normaalien mielestä joku itkusta ärsyyntyminen vaikuttaa ihan joltain pershäiriöisen touhulta, mutta yllättävän moni kantaa lapsuudesta traumoja omien vanhempiensa toiminnasta, ja tuo itkusta ärsyyntyminen johtuu usein siitä. Ja sitä ärsyyntymistä on tosiaan yhtä vaikea suitsia, kuin toisen niitä silmiinsä nousevia kyyneileitä. Ja se ärsyyntyminen tuntuu ihan yhtä luonnolliselta reaktioita siitä ärsyyntyjästä, kuin itkeminen itkijästä.

Jos siis se kumppani on muuten ihan ok, ei auta muu kuin hyväksyä se, että ärsyyntyjän silmissä itkijä on se ärsyttävä provosoija, ja itkijän silmissä taas ärsyyntyjä toimii väärin.

Ihan yhtä vaikeaa sen ärsyyntyjän on riitatilanteissa laittaa riita välittömästi poikki ja hillitä ärsytyksensä (ja jopa alkaa lohduttamaan itkijää) kun toinen alkaa itkeä, kun sen itkijän lopettaa itkeminen ja alkaa rauhoitella sitä ärsyyntynyttä. Kumpikin osapuoli kantakoon siis vastuunsa omista tunteistaan, ja esim. tosiaan poistuu paikalta rauhoittumaan ennenkuin tilanne menee kyyneliin ja ärsyyntymiseen. Sitten rauhoittuneena käydään asiat läpi.

Hyvä vastaus, meillä kyllä juurikin molemmat ymmärtää toisiaan riitojen ja itkujen välillä, mutta silti tunnekuohuissa toistetaan sitä samaa kaavaa kuten kirjoitin.

Kyllä minä ymmärrän mistä mieheni ja oma käytös johtuu (mieskin ymmärtäämuuten paitsi sen etten tosiaan voi vain päättää olla itkemättä), mutta ei se ole meillä auttanut muuta kuin helpottanut anteeksi pyytämistä, antamista ja riitojen sopimista.

-ei ap, vaan se jolle vastasit

Onko muuten oikeasti ihmisiä, joille itkeminen on valintakysymys? Siis varmaan on niitä, jotka esittävät itkevänsä manipulointi- yms tarkoituksessa, mutta että oikeasti päättää että en itke niin ei sitten itkekään vaikka kuinka itkettäisi?

Minä en ainakaan tähän pysty, hetken voin pidätellä että pääsen esim.piiloon jonnekin vessaan mutta sitten ryöpsähtääkin kahta kauheammalla äänellä ja räällä...

Narsistinen persoonallisuushäiriö.

Ap, kokemusta tällaisesta miehestä. Kun itse olen herkkä, muutenkin kuin itkemään, miehen on kotitaustansa vuoksi tunnelukkoisena ja narsististen piirteidensä vuoksi mahdoton kyetä ymmärtämään itkua ja herkkyyttä.

Monet, monet kerrat olen saanut itkeä yksin, ilman lohdutusta. Oli syy mikä tahansa: riita, tunteellinen musiikki, elokuva, kaunis auringonlasku… miehen naama ei värähdäkään, eikä kyyneleitä nouse silmiin tai itkua tule. Itku on heikkouden osoitus, hänen mielestään.

Työssään ym. hän vetää hauskan pilkettä silmäkulmassa-miehen roolia, kotona juo itseään turraksi, vauhti päällä tekemisissään, ettei tarvitse pysähtyä kokemaan tunteitansa. Pakenee elämää.

Myös seksi on suoritus, pikasellaista, ettei tarvitse kohdata itseään ja toista.

Miehesi tuntuu tunnelukkoiselta, empatiakyvyttömältä pieneltä pojalta, joka on oppinut olemaan itkemättä. Mutta joka ei edes halua oppia tunnetaitoja. Tunnelukot ovat vahvoja ja niiden purkamiseen tarvitaan vahvaa ihmistä - jollainen miehesi ei ole henkisesti.

Vierailija kirjoitti:

Ap, voisit mennä juttelemaan herkkyydestäsi asiantuntijan kanssa. Se ei ole normaalia enää.

Toisaalta jos kerran olet niin herkkä, niin miksi et tajua miestäsi? Miksi et osaa miettiä mitä hän ajattelee? Sinä tiedät teidän riitanne, mistä ne tulevat ja miten ne menevät, sinä tiedät teidän asiat ja tunnet taustat, joten herkkänä ihmisenä sinun pitäisi osata toimia sen mukaan ja perheenne hyväksi. Nöyristellä ei tarvitse, mutta kyllä perheen äidin pitää osata voida seistä selkä suorana ja ottaa vastuu asioista.

Lapsiaan rakastavan äidin pitäisi kyetä myös huomaamaan lasten hätä ja tehdä heidän lapsuus mahdollisimman hyväksi. Nyt niin ei tapahdu.

Mikä tässä yhtälössä on lapsiaan rakastavan MIEHEN rooli? Miksi vastuu vain naisella? Onko mies yksi lapsi lisää??

Olen kasvanut narsisti perheessä. Paras lapsi ja ihminen on se, joka ei näytä mitään tunteita. Eli siihen, kun tottunut niin on vaikea ymmärtää toisen tunteita ja miten niihin reagoida. Onneksi löysin itselleni ihanan herkän, normaalista perheestä olevan miehen. Nyt saan olla juuri se, joka olen, myös tunteini kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Jepjep, muutaman sivun jälkeen heitetään tarinaan sopiva käänne, että saadaan lisää vastauksia eli paha anoppi!

Onko palstalla huonoja tarinankertojia vai eikö hyvät viritelmät saa tulta allensa?

Ennen sentään sai palstalla nauraa, nykyään jauhetaan samoja asioita päivästä toiseen.

Jepjep mitä sitten täällä roikut? Mene naureskelemaan tunnelukkoines muualle, narsisti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, voisit mennä juttelemaan herkkyydestäsi asiantuntijan kanssa. Se ei ole normaalia enää.

Toisaalta jos kerran olet niin herkkä, niin miksi et tajua miestäsi? Miksi et osaa miettiä mitä hän ajattelee? Sinä tiedät teidän riitanne, mistä ne tulevat ja miten ne menevät, sinä tiedät teidän asiat ja tunnet taustat, joten herkkänä ihmisenä sinun pitäisi osata toimia sen mukaan ja perheenne hyväksi. Nöyristellä ei tarvitse, mutta kyllä perheen äidin pitää osata voida seistä selkä suorana ja ottaa vastuu asioista.

Lapsiaan rakastavan äidin pitäisi kyetä myös huomaamaan lasten hätä ja tehdä heidän lapsuus mahdollisimman hyväksi. Nyt niin ei tapahdu.

Voisitko hieman selittää tarkemmin? Haen kyllä apua itselleni, koska tarvitsen terapiaa stressistä selviämiseen, mutta en ihan ymmärrä mitä minun pitäisi tuossa tilanteessa tehdä jos mies vain rääkyy pää punaisena ja solvaa minua? Se tilanne on myös pelottava sekä minulle, että lapselle. Onneksi lapsi ei tällä kertaa ollut kuulemassa, mutta silti. En voi herkistymiselleni mitään kun mies aloittaa sen nimittelyn ja huutaa vain päälle koko ajan.

Ap

No kyinka monta kertaa sinulle on tässäkin ketjussa sanottu, että eroa? Tuliko tämä yllärinä??

Miehen ei tarvitse olla sinun omaishoitajasi ja varsinkaan lapsen ei tarvitse olla sinun hoitaja, vaan sinä etsit hoidon muualta. Sitä paitsi sinä et ole viaton riitoihinne, vaan kaukana siitä...

Kuka tässä omaishoitajaa on tarvinnut? Miten ihmeessä jatkan tätä ketjua kun ihmiset jopa tahallaan ymmärtävät asiat täysin väärin?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Tällaiset itkijänaiset tiedetään. Ensin yritetään saada oma vaatimus läpi normaali puheella. Jos toinen ei halua tehdä naisen pyytämällä tavalla, niin sen jälkeen nostetaan ääntä ja annetaan uhkaus siinä samalla. Jos tämäkään ei toimi, niin alkaa itkeminen ja syyllistäminen.

Onhan näitä nähty. Älkää miehet menkö näihin vedätyksiin mukaan, vaan pitäkää näkemyksistänne kiinni ja älkää antako periksi.

Missä kohtaa uhkailtiin? Taas yksi sekopää ketjussa sepittämässä omiaan. Anteeksi mutta nyt en vaan jaksa enää vastailla kaikille kun tämä tarina vaan värittyy lisää matkan varrella muiden toimesta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

todella alhaista ensin aloittaa riita ja sitten kerjätä sääliä itkemällä

Monet naiset ovat tällaisia saadakseen tahtonsa lävitse.

Liian moni mies on jäänyt kehityksessään pikkupojan tasolle, tunnemaailma aivan hukassa tai sekaisin, ehkä addiktoitunut pornorunkkaukseen, viinaan, urheiluun… mikä vaan, ettei tarvitse itseään tuntea ja varsinkaan tunnistaa tunteitaan tai toisen ihmisen tunteita. Säälittäviä.