Miespuoleinen ystävä kertoi, että naisensa hakkaa häntä
Miten voisin auttaa ystävääni?
Hän oli harrastusporukassaan (kaikki miehiä) sitten 12 kaljaa juotuaan kertonut että naisensa läpsii häntä. Muut olivat nauraneet "Minkälainen tossu ottaa naiselta turpaan" ja siitä ei enää puhuttu siinä seurassa.
Nyt kertoi kuitenkin minulle (Olen nainen) Sanoi, että vaikkei itse lyönti niin satu niin se on silti nöyryyttävää ja tekee henkisesti kipeää kun rakas ihminen tekee niin.
Lyönnit johtuvat mustasukkaisuudesta lähes aina. Heillä on taloyhtiössään remontti ja erään kerran mies oli "jäänyt kiinni" että jutteli pihalla naispuoleisen maalarin kanssa ja he nauroivat jollekin jutulle. Ei hän muiden nähden lyönyt mutta vei miehen sisälle ja eteisessä tuli heti avokämmenestä, kovaa.
Kerran ystäväni tuli hyvin väsyneenä töistä pitkän päivän jälkeen ja nainen aloitti läpsimisen taas jo heti eteisessä. Ei uskonut että mies oli ylitöissä vaan syytti että hänellä on toinen nainen. Silloin hänellä paloi hermot ja hän otti naista ranteista kiinni, painoi seinää vasten ja huusi "Nyt se vitun turpa kiinni"
Tämän seurauksena nainen oli juossut naapuriin muka niin järkyttyneenä ja levitellyt pitkin pihoja että mies on väkivaltainen.
Nyt ystäväni on luonani ja ihan hajalla. Asuvat vielä kunnon wt-alueella ja siellä tiedetään miten ns. naisten hakkaajille käy.
Onneksi heillä ei ole lapsia, eivätkä ole naimisissa. Olleet yhdessä kolme vuotta. Mies 24v, nainen 27v.
Miten autan ystävääni? :( Tekee pahaa katsoa toisen tuskaa
Kommentit (28)
Ottaa siis naiselta pataan? On varmaan hirveä sika, kun vaimon on pakko tehdä niin.
No, ei ainakaan kannata soittaa poliisia, joutuu vain itse putkaan.
Onko oikean- vai vasemmanpuoleinen mies?
Miesten turvakotiin heti, ei saa jäädä väkivallalle alttiiksi.
Täällä av:lla kerran jossain ketjussa joku nainen kertoi, kuinka oli lyönyt miestään, ja erään sellaisen kerran jälkeen mies oli viimein ilmoittanut, että se oli viimeinen kerta. Että jos nainen vielä lyö, niin mies haluaa erota. Nainen häpesi, ja kertoi ettei ole sen koommin miestä lyönyt.
Ehkä sunkin ystäväsi kannattaisi sanoa naiselleen näin. Ja vielä parempi, jos sanoisi sen asiallisesti riidattomassa tilanteessa, jolloin nainen ei ole läpsinyt. Ehkä silloin viesti menisi paremmin perille.
5, päättäkää nyt jo kun edellisessä keskustelussa valitettiin kun kirjoitin puolinen.
4, white trash, alueella tarkoitin tuollaista vähän köyhempää aluetta, paljon yksinhuoltajia ja teiniäitejä, vankilassa istuneita miehiä joiden elämäntehtävä on hakata muita ihmisiä, juoda Suomi-viinaa ja kiroilla. Etenkään naisten hakkaamista ei suvaita. Tummaihoisia voikin sitten vetää turpaan ihan vaan siksi että tulevat isäm maahan viemään meidän työt ja naiset.
Tässä näin tiivistettynä, joku muu voi kertoa lisää jos jaksaa.
ap
[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 18:24"]
Täällä av:lla kerran jossain ketjussa joku nainen kertoi, kuinka oli lyönyt miestään, ja erään sellaisen kerran jälkeen mies oli viimein ilmoittanut, että se oli viimeinen kerta. Että jos nainen vielä lyö, niin mies haluaa erota. Nainen häpesi, ja kertoi ettei ole sen koommin miestä lyönyt.
Ehkä sunkin ystäväsi kannattaisi sanoa naiselleen näin. Ja vielä parempi, jos sanoisi sen asiallisesti riidattomassa tilanteessa, jolloin nainen ei ole läpsinyt. Ehkä silloin viesti menisi paremmin perille.
[/quote]
Ja nauhoittaa salaa tämän keskustelun. Tosin jos nainen on jo pitkään ollut väkivaltainen niin paskaakos sille antaa uutta mahdollisuutta. Se ensimmäinen lyöntikin on liikaa. Ei se sitä miestä ainakaan rakasta saati kunnioita.
On muuten ensimmäinen kerta kun muistan tämäntyyppisen aloituksen lukeneeni.
Mitä lyöty on itse mieltä ratkaisumallista? Neuvoton, päättämätön?
Erotahan sen kannattaa. Ei väkivaltaiseen suhteeseen pidä jäädä. Etsii uuden asunnon, krää kamansa ja jättää eropaperit.
Poliisille kannattaa myös tehdä rikosilmoitus joka pahoinpitelystä. Tosin ne on omissakin tiedoisa sit näkyvillä myöhemmin.
Miesten turvakoteja ei ole. Yksikään viranomainen ei usko tuon ongelman olemassaoloon. Poliisi naureskelee tai pidättää miehen...
Voi vain poistua.
[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 18:30"]
Miesten turvakoteja ei ole. Yksikään viranomainen ei usko tuon ongelman olemassaoloon. Poliisi naureskelee tai pidättää miehen... Voi vain poistua.
[/quote]
Turvakotiin voi mennä myös mies. Mistä tulee tuollainen käsitys että ei voisi? https://ensijaturvakotienliitto-fi.directo.fi/tyomuodot/vakivaltatyo/turvakodit/ Viime vuosina on onneksi puhuttu entistä enemmän myös naisten tekemästä parisuhdeväkivallasta.
Minun exäni iski muita naisia kertomalla nyyhkytarinaa, että minä pahoinpitelen häntä. Todellisuus oli päinvastainen.. Ihmettelin miksi jopa ystäväni muuttuivat oudoiksi, kukaan ei kehdannut kysyä minulta asiasta. Vasta vuosia eron jälkeen sain kuulla kaikilla olleen tällaisen kuvitelman, ystävät olivat jo ehtineet etääntyä minunlaisesta hullusta miehenhakkaajasta. Oli sen verran vakuuttava mies ollut juttuineen. Ohis tämä toki on, tuli vaan karvaat muistot mieleen. Toivottavasti keksit keinon auttaa.
Neuvo sun kaveriasi eroamaan siitä naisesta ja itse muuttamaan tai pistämään se nainen muuttamaan toiseen asuntoon. Plus auta sitä kaveriasi niin paljon kun itse pystyt. Ei väkivaltaista käytöstä saa hyväksyä keneltäkään!!! :`<
Minkälainen juntti kirjoittaa "miespuoleinen"? Se on miespuolinen.
Ap, ystäväsi järkevin teko olisi erota. Tilanne ei tule paranemaan todennäköisesti, mutta ystäväsi henkinen kunto tulee vain huononemaan tuollaisessa liitossa.
Naisten väkivaltaisuus on valitettavasti edelleen tabu, jonka olemassaolo halutaan kieltää, se kun ei sovi äiti-madonna -myyttiin. Jos siihen vielä liittyy narsistisia ominaisuuksia, on mies häviäjä kaikin tavoin. Tuollainen nainen saa kyllä viranomaisetkin vakuutettua siitä, että se paha onkin mies.
Ole ystäväsi tukena jatkossakin, mutta yritä saada hänet näkemään oma tilanteensa ja tekemään itselleen parhaita ratkaisuja.
[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 18:30"]
Miesten turvakoteja ei ole. Yksikään viranomainen ei usko tuon ongelman olemassaoloon. Poliisi naureskelee tai pidättää miehen... Voi vain poistua.
[/quote]
Ei ole naistenkaan turvakoteja. On vain turvakoteja, joihin voi mennä miehet sekä naiset.
Erosta on puhuttu ja mies haluaisi sitä. Nainen uhkailee kuitenkin tekevänsä miehen elämästä helvettiä jos jättää hänet. Ja tuo nainen kyllä tuntee sellaisia ihmisiä, joille toisen henki ei merkkaa mitään. Nainen vakuuttaa myös muuttuvansa aina kun on rauhoittunut. Viimeksi tuli kuitenkin avarista sen takia, että mies päästi suojatietä ylittävän kauniin naisen tien ylitse ja kun nainen hymyili ja nosti kättään kiitokseksi, mies teki saman. Tämän nainen käsitti flirttailuna.
ap
Parisuhdeväkivalta on sitä enemmän naisten aiheuttamaa mitä vakavammasta väkivallasta on kyse. Itse en usko tähän, vaan naiset ovat se aktiivisrmpi osapuoli kaikilla tasoilla mutta mies myöntää vasta teho osastolla että tuli otettua naiselta pataan.
Törkeissä parisuhde pahoinpitelyissä naiset johtivat jo ennen näitä kampanjoita joilla miehiä syyllistettiin parisuhdeväkivallasta. Kuolemaan johtavassa parisuhdeväkivallasta on noin puolet naisten tekosia ja joinakin vuosina ylikin.
En usko naisten hyvyyteen, heiltä vain loppuu osaaminen kesken klsma ovat heikompia törkeissä pahoin pitelyissä naiset ovat parisuhteessa useammin tekijämä kuin uhrina. Tappaja on kuitengin hivenen todennäköisemmin mies kuin nainen.
Nd kampanjat
[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 18:52"]
Erosta on puhuttu ja mies haluaisi sitä. Nainen uhkailee kuitenkin tekevänsä miehen elämästä helvettiä jos jättää hänet. Ja tuo nainen kyllä tuntee sellaisia ihmisiä, joille toisen henki ei merkkaa mitään. Nainen vakuuttaa myös muuttuvansa aina kun on rauhoittunut. Viimeksi tuli kuitenkin avarista sen takia, että mies päästi suojatietä ylittävän kauniin naisen tien ylitse ja kun nainen hymyili ja nosti kättään kiitokseksi, mies teki saman. Tämän nainen käsitti flirttailuna.
ap
[/quote]
Mies nauhoittamaan uhkailuita ja keräämään todisteita.
Ole tukena ja kuuntele. Auta löytämään uusi asunto ja muuttamaan. Kehota säästämään tekstarit ja mahdollisesti nauhoittamaan puhelut (jos saisi nauhalle tunnustuksen läpsimisistä).
Paskaa että naisten väkivaltaisuutta vähätellään. Ei kenenkään pitäisi tulla nöyryytetyksi ja pahoinpidellyksi kotonaan! (Tai missään muuallakaan.)