Menee hermot opiskeleviin minäminä-mammoihin!
Yhdellä kurssilla olennainen osa suoritusta on pienryhmässä tehdyt pohdinnat ja esseet, jotka palautetaan ja jotka vaikuttavat merkittävästi arvosanaan. Ei siinä sinänsä mitään, tietyt asiat on järkevämpää opetella noin ja ryhmätöitä tehdessä oppii työelämätaitoja. Mutta voi kun saisi valita itse ryhmän, ettei joutuisi +30-vuotiaiden tätien kanssa samaan ja olemaan AINA se joka joustaa, kun tädeillä on lasten päivähoidot ja asuvat kaukana ja viikonloppuna lapsen synttärit ja junat ei kulje ja kauhean aikainen herätys.
Koitettiin tänään sopia ensimmäistä ryhmäaikaa ja opettajan mukaan aikaa on hyvä varata jopa kaksi tuntia, kun kirjoitettavaakin on suhteellisen paljon ja jokaisella on oma luettavansa jota referoidaan jne. Työläs kurssi, mutta saa siitä noppiakin onneksi aika hyvin. Omanikäisten kanssa tuo ei koskaan ole mikään ongelma, vaikka ihmisillä on omat elämänsä, työt, puolisot jne., saadaan aina joku aika järkättyä. Nyt ei kuitenkaan käynyt
A) Aamut - tädit kulkevat yliopistolle 300 kilometrin päästä joten ei tod. voi tavata kahdeksalta tai edes yhdeksältä
B) Iltapäivät - päiväkoti menee kiinni siihen ja siihen aikaan ja pitäisi kurjasti odottaa junaa yli puoli tuntia jos ei pääse jo aikaan X lähtemään
C) Päivät, jolloin heillä ei ole mitään muuta - ei viitsi yhtä ryhmää varten tulla yliopistolle, kun tosiaan asutaan siellä 300 kilometrin päässä ja kuvitellaan, että se kaukana asuminen olisi jotenkin muiden ongelma tai sellainen asia, jota pitäisi ottaa sen kummemmin huomioon kuin jonkun välttämätön tarve mennä just tiettyyn jumppaan (jota on 6 x viikossa) tai päästä aloittelemaan bileitä varten jo ennen viittä
Oikeastaan tädit olivat siis ainoita, jotka eivät voineet joustaa mihinkään suuntaan, meidän muiden he olettavat vaihtavan työvuoroja tai jäävän pois joltain kurssilta. Laitoin opettajalle "vähän" äkäisen sähköpostiviestin tästä meiningistä, saa nähdä mikä on vastaus...
Kommentit (63)
[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 16:31"]
Ongelmani on se, että kaikki "normaaleihin" ryhmiin päässeet saavat kurssista paljon enemmän irti. Välittömässä vuorovaikutuksessa ajatustenvaihto on aidompaa ja tietyllä tavalla jokaista velvoittavaa - kaikki saavat omastaan palautetta, kaikki altistavat omansa palautteelle. En tarkoituksella halua kertoa kurssin aihetta tai edes pääainetta, mutta kyse on sellaisista asioista, joissa keskustelulla, avoimella dialogilla ja erilaisten ajatusmallien vertailulla on perusteltu sijansa. Ei tässä olla tekemässä mitään ala-asteen powerpoint-esitystä koirista tai toisaalta mitään tiukan tieteellistä artikkelia asiasta X, vaan nimenomaan vuorovaikutuksessa rakentuneen yhteisymmärryksen sulauttamista tutkittuun tietoon ja erilaisiin teorioihin, joita jokaisen on määrä referoida.
Ongelmani on se, että voisin saada yhteiset keskustelut ja ajatustenvaihdot kahvikupin äärellä, mutta ilmeisesti on pakko tyytyä johonkin helkkarin liitetiedostona kierrätettävään paperiin, joka ei milloinkaan ole samanlaisen yhteistyön tulos kuin keskustellen syntynyt tuotos.
[/quote]Ymmärrän turhautumisesi. Usein keskusteleminen on kaikkein antoisin tapa käsitellä jotakin aihetta. Se stimuloi omaa ajattelua vähän eri tavalla kuin toisten tekstien lukeminen ja kommentoiminen.
Luulen kuitenkin, että yliarvioit ryhmätyökeskusteluiden annin. Yleensä opiskelijat ovat kiireisiä ja haluavat saada työt tehtyä mahdollisimman vähällä kuormituksella. Vaikka sinä olisit valmis panostamaan tähän kaikkesi, muut eivät välttämättä ole (vaan tekevät mielellään vähemmän nähdessään, että sinulla on energiaa). Oikeat keskustelut vaativat aikaa, ja syvällisyyksiin päästään usein vasta viinillasillisen äärellä. Edes proseminaareissa ei vältämättä saadaa aikaan mielekästä ajatustenvaihtoa, vaan huomio kiinnittyy pilkun paikkoihin, sitaattitekniikkaan, argumenttien uskottavuuteen ja muuhun suhteellisen pinnalliseen.
Menetys ei siis ole välttämättä niin suuri kuin pelkäät sen olevan. Kurssi voi olla antoisa myös vähemmin tapaamisin. -3
[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 16:10"]
[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 16:06"]
Skype? Whatsapp? Sähköpostirinki? Ei aina täydy keskustella kasvokkain.
[/quote]
Ei ruveta kyllä tieteellistä esseetä lähdemateriaaleja ynnä muita käyttäen Whatsappissa vääntämään, saati sitten referoimaan jotain kymmensivuisia osin englanninkielisiä artikkeleita vaikeista aiheista :D Ongelma tässä nimenomaan on se, että tuollaisia ei tarvitsisi edes miettiä, jos koko maailman ei tarvitsisi pyöriä noiden mammojen kaukana asumisten ja päiväkotien ympärillä, joka ainoa nuoremmista opiskelijoista koostuva ryhmä sai tapaamiset hoitumaan ihan muitta mutkitta.
[/quote]
Tämän alapeukuttajat: ihanko oikeasti voisitte kuvitella WHATSAPPISSA työstävänne työtä, johon kuuluu mm. 20-30 sivuisten aihepiiriltään joko täysin tai lähes tuntemattomien artikkelien referointia (artikkeli =/= MeNaisten juttu Johnny Deppistä), vähintään 2,5-3-sivuinen essee per viikko ja esseen pohjalla monipuolista ajatustenvaihtoa ja erilaisten näkökulmien käsittelyä? Vau, teillä on rautaiset näpit ja olette uskomattoman reippaita scrollaajia. Google Docs nyt meneekin vielä, sähköposti on aika jäykkä sekin.
En tiedä, millaista tuo opiskelu jossain AMKssa on, mutta meillä ainakin oletetaan, että ihmisillä voi olla erilaisia elämäntilanteita ja kysytään heti kurssin alussa, onko joitakin, joille kurssin ehdotettu aikataulu ei sovi. Avaa sinäkin suusi heti kurssin alussa ja sano, että haluat tehdä ryhmätyöt sellaisessa ryhmässä, jossa ne voi tehdä kahvitellen, siis ilman kaukana asuvia tai päikkyaikatauluihin sidottuja aikuisopiskelijoita. Varmistat etukäteen oma mukavuutesi, ettet joudu organisoimaan toisten takia. Mammat voivat sitten perustaa oman ryhmänsä, jossa voidaan skypettää ja jakaa Google Docsilla tai Dropboxilla tms. niitä ryhmätyön osia. Olemme tottuneet sopimaan vaihtoehtoisia suoritustapoja, koska pitää ottaa monia aikatauluja huomioon, lapset voivat sairastua, kaikkiin kampuksen rakennuksiin ei edes pääse lastenvaunujen kanssa jne. jne. Jos löysäaikatauluiset nuoret opiskelijat ovat niitä "normaaleja", ovatko aikuisopiskelijat sitten "epänormaaleja"?
[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 15:36"]
Yhdellä kurssilla olennainen osa suoritusta on pienryhmässä tehdyt pohdinnat ja esseet, jotka palautetaan ja jotka vaikuttavat merkittävästi arvosanaan. Ei siinä sinänsä mitään, tietyt asiat on järkevämpää opetella noin ja ryhmätöitä tehdessä oppii työelämätaitoja. Mutta voi kun saisi valita itse ryhmän, ettei joutuisi +30-vuotiaiden tätien kanssa samaan ja olemaan AINA se joka joustaa, kun tädeillä on lasten päivähoidot ja asuvat kaukana ja viikonloppuna lapsen synttärit ja junat ei kulje ja kauhean aikainen herätys.
Koitettiin tänään sopia ensimmäistä ryhmäaikaa ja opettajan mukaan aikaa on hyvä varata jopa kaksi tuntia, kun kirjoitettavaakin on suhteellisen paljon ja jokaisella on oma luettavansa jota referoidaan jne. Työläs kurssi, mutta saa siitä noppiakin onneksi aika hyvin. Omanikäisten kanssa tuo ei koskaan ole mikään ongelma, vaikka ihmisillä on omat elämänsä, työt, puolisot jne., saadaan aina joku aika järkättyä. Nyt ei kuitenkaan käynyt
A) Aamut - tädit kulkevat yliopistolle 300 kilometrin päästä joten ei tod. voi tavata kahdeksalta tai edes yhdeksältä
B) Iltapäivät - päiväkoti menee kiinni siihen ja siihen aikaan ja pitäisi kurjasti odottaa junaa yli puoli tuntia jos ei pääse jo aikaan X lähtemään
C) Päivät, jolloin heillä ei ole mitään muuta - ei viitsi yhtä ryhmää varten tulla yliopistolle, kun tosiaan asutaan siellä 300 kilometrin päässä ja kuvitellaan, että se kaukana asuminen olisi jotenkin muiden ongelma tai sellainen asia, jota pitäisi ottaa sen kummemmin huomioon kuin jonkun välttämätön tarve mennä just tiettyyn jumppaan (jota on 6 x viikossa) tai päästä aloittelemaan bileitä varten jo ennen viittä
Oikeastaan tädit olivat siis ainoita, jotka eivät voineet joustaa mihinkään suuntaan, meidän muiden he olettavat vaihtavan työvuoroja tai jäävän pois joltain kurssilta. Laitoin opettajalle "vähän" äkäisen sähköpostiviestin tästä meiningistä, saa nähdä mikä on vastaus...
[/quote]siis jokaisella on omat tehtävät jo jaettuna jota tekevät ja lukevat jne. niistä tiedän pitäisi yhdessä pohtia onko ihan ok vai pitääkö vielä jotain parantaa? miksi ei voi pohtia vaikka whatsappin välityksellä?
älä ap ota stressiä, tee omat hommat niin hyvin kuin pystyt, jos joku muu ei ole tehnyt omia töitänsä niin eihän se sun vika ole ja olet jo opelle infonnut lusmuista
[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 16:31"]
Ongelmani on se, että kaikki "normaaleihin" ryhmiin päässeet saavat kurssista paljon enemmän irti. Välittömässä vuorovaikutuksessa ajatustenvaihto on aidompaa ja tietyllä tavalla jokaista velvoittavaa - kaikki saavat omastaan palautetta, kaikki altistavat omansa palautteelle. En tarkoituksella halua kertoa kurssin aihetta tai edes pääainetta, mutta kyse on sellaisista asioista, joissa keskustelulla, avoimella dialogilla ja erilaisten ajatusmallien vertailulla on perusteltu sijansa. Ei tässä olla tekemässä mitään ala-asteen powerpoint-esitystä koirista tai toisaalta mitään tiukan tieteellistä artikkelia asiasta X, vaan nimenomaan vuorovaikutuksessa rakentuneen yhteisymmärryksen sulauttamista tutkittuun tietoon ja erilaisiin teorioihin, joita jokaisen on määrä referoida.
Ongelmani on se, että voisin saada yhteiset keskustelut ja ajatustenvaihdot kahvikupin äärellä, mutta ilmeisesti on pakko tyytyä johonkin helkkarin liitetiedostona kierrätettävään paperiin, joka ei milloinkaan ole samanlaisen yhteistyön tulos kuin keskustellen syntynyt tuotos.
[/quote]
Kahvikupin äärellä? Meillä tehtiin ekalla ryhmätapaamisella selväksi, että tämä ei ole mikään rupattelukerho kahvikuppeineen ja nyyttäritarjottavineen vaan yksi työ, joka pitää tehdä. Kaksi tapaamista riittää eli eka ja sitten ihan lopuksi toinen, jossa käydään kokonaisuus läpi. Ei mitään dialogeja ja keskusteluja vaan työ pakettiin ja sillä selvä. ne ryhmätyöt tehdään opintopisteiden takia, ei muuten. Jos haluat kahvipöytäkeskusteluja mene yliopiston kuppilaan.
[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 16:40"]
[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 16:10"]
[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 16:06"]
Skype? Whatsapp? Sähköpostirinki? Ei aina täydy keskustella kasvokkain.
[/quote]
Ei ruveta kyllä tieteellistä esseetä lähdemateriaaleja ynnä muita käyttäen Whatsappissa vääntämään, saati sitten referoimaan jotain kymmensivuisia osin englanninkielisiä artikkeleita vaikeista aiheista :D Ongelma tässä nimenomaan on se, että tuollaisia ei tarvitsisi edes miettiä, jos koko maailman ei tarvitsisi pyöriä noiden mammojen kaukana asumisten ja päiväkotien ympärillä, joka ainoa nuoremmista opiskelijoista koostuva ryhmä sai tapaamiset hoitumaan ihan muitta mutkitta.
[/quote]
Tämän alapeukuttajat: ihanko oikeasti voisitte kuvitella WHATSAPPISSA työstävänne työtä, johon kuuluu mm. 20-30 sivuisten aihepiiriltään joko täysin tai lähes tuntemattomien artikkelien referointia (artikkeli =/= MeNaisten juttu Johnny Deppistä), vähintään 2,5-3-sivuinen essee per viikko ja esseen pohjalla monipuolista ajatustenvaihtoa ja erilaisten näkökulmien käsittelyä? Vau, teillä on rautaiset näpit ja olette uskomattoman reippaita scrollaajia. Google Docs nyt meneekin vielä, sähköposti on aika jäykkä sekin.
[/quote]
Miten se essee muka syntyy vain keskustelemalla? Kirjoittaa sekin pitää lause kerrallaan enkä ole vielä yhtäkään hyvää kahvikuppikuntaryhmätyötä onnistunut lukemaan. Keskustelu on sitä ja tätä ja usein unohtuu, että siitä pitää saada aikaan 3-sivuinen essee (oikeastiko joku minilyhennelmä, meillä esseet on 7-8 sivua)
[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 15:58"]
[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 15:45"]
Mitä ihmettä sinä tästä asiasta opettajalle kiukuttelet?! Olet nyt aikuisten oppilaitoksessa, ja aikuisilla on tapana järjestää tällaiset asiat keskenään. Luulisi sen onnistuvan, sillä eihän teidän kaikkien tarvitse edes olla fyysisesti samassa paikassa. Työelämässä on ihan tavallista, että samaa projektia työstäviä ihmisiä erottaa valtameri.
Vähän nyt aloitekykyä!
t. opettaja itsekin
[/quote]
Tässä ei nyt olla työelämässä, vaan vääntämässä porukalla muutamaa esseetä ja keskustelutehtävää. Opettajaan asia liittyy sikäli, että ryhmäjaot ovat hänen tekemänsä ja asiallisesti tiedustelin, voisiko ryhmäjakoa jotenkin muuttaa niin, että olisi mahdollisuudet saada tuosta kurssista irti se mikä on tarkoituksenakin.
[/quote]
Kun olettecaikuisia, käyttäkää vaikka Skypen ryhmäkeskustelua, niin ei haittaa vaikka jokainen olisi eri mantereella. Tuota käytetään lkuitenkin aika paljon työelämässä, niin miksei tämmöisessäkin.
Pikku vinkki ihmettelijälle, että päiväkodista on pakko hakea lapsi tiettynä kellonaikana, tai lapsi viedään vastaanottokotiin jne.
[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 16:10"]
[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 16:06"]
Skype? Whatsapp? Sähköpostirinki? Ei aina täydy keskustella kasvokkain.
[/quote]
Ei ruveta kyllä tieteellistä esseetä lähdemateriaaleja ynnä muita käyttäen Whatsappissa vääntämään, saati sitten referoimaan jotain kymmensivuisia osin englanninkielisiä artikkeleita vaikeista aiheista :D Ongelma tässä nimenomaan on se, että tuollaisia ei tarvitsisi edes miettiä, jos koko maailman ei tarvitsisi pyöriä noiden mammojen kaukana asumisten ja päiväkotien ympärillä, joka ainoa nuoremmista opiskelijoista koostuva ryhmä sai tapaamiset hoitumaan ihan muitta mutkitta.
[/quote]
No ette kai te niitä käsi kädessä kirjoita? Nyt kai on sentään kyse aikuisten ryhmätöistä. Teette työjaon ja olette yhteydessä chatin tai meilin välityksellä, jos tapaaminen ei onnistu. Kumpikin tekee tietyt asiat omalla ajallaan. Lähetätte esin. tiedonhaun tuloksia tai kirjoitettuja tuotoksia ja muita ideoita sitten toisillenne sähköisesti tai siten lähetätte osatyönne, mutta puhutte puhelimessa niistä, jos netitse tuntuu vaikealta. Tutustutte toistenne aikaansaannoksiin, mietitte ja työstätte. Ei vaadi tapaamista. Tämä on muuten se tyyli työelämässäkin. Ei siellä ole varaa hassata aikaa käsi kädessä tekemiseen, vaan vaaditaan itsenäistä työskentelyä ja vastuunjakoa.
Eli muillakin on aloituksen mukaan vaatimuksia aikataulun suhteen? On jumppaa ja bileitä...eli "mammat" ei ole ainoita. Mitä opiskelette?
Hei, itse olen mamma yliopistolta enkä ole KERTAAKAAN vaatinut mitään erityiskohtelua lasten tai perhe-elämän takia. Sen sijaan olen kyllä ollut porukoissa, joissa harratukset tai ainejärjestön toiminta tai vaikkapa ne bileet on ollu elämääkin tärkeämpi perustelu saada aikataulurukkausta.
Mun mielestä opiskelussa samat poissaolosäännöt pätee ku töissäkin ja juuri lasten hoito-ongelmat/sairastelut, oma sairaus tms. ovat hyväksyttäviä syitä olla poissa.
[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 17:05"]
[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 16:31"]
Ongelmani on se, että kaikki "normaaleihin" ryhmiin päässeet saavat kurssista paljon enemmän irti. Välittömässä vuorovaikutuksessa ajatustenvaihto on aidompaa ja tietyllä tavalla jokaista velvoittavaa - kaikki saavat omastaan palautetta, kaikki altistavat omansa palautteelle. En tarkoituksella halua kertoa kurssin aihetta tai edes pääainetta, mutta kyse on sellaisista asioista, joissa keskustelulla, avoimella dialogilla ja erilaisten ajatusmallien vertailulla on perusteltu sijansa. Ei tässä olla tekemässä mitään ala-asteen powerpoint-esitystä koirista tai toisaalta mitään tiukan tieteellistä artikkelia asiasta X, vaan nimenomaan vuorovaikutuksessa rakentuneen yhteisymmärryksen sulauttamista tutkittuun tietoon ja erilaisiin teorioihin, joita jokaisen on määrä referoida.
Ongelmani on se, että voisin saada yhteiset keskustelut ja ajatustenvaihdot kahvikupin äärellä, mutta ilmeisesti on pakko tyytyä johonkin helkkarin liitetiedostona kierrätettävään paperiin, joka ei milloinkaan ole samanlaisen yhteistyön tulos kuin keskustellen syntynyt tuotos.
[/quote]
Kahvikupin äärellä? Meillä tehtiin ekalla ryhmätapaamisella selväksi, että tämä ei ole mikään rupattelukerho kahvikuppeineen ja nyyttäritarjottavineen vaan yksi työ, joka pitää tehdä. Kaksi tapaamista riittää eli eka ja sitten ihan lopuksi toinen, jossa käydään kokonaisuus läpi. Ei mitään dialogeja ja keskusteluja vaan työ pakettiin ja sillä selvä. ne ryhmätyöt tehdään opintopisteiden takia, ei muuten. Jos haluat kahvipöytäkeskusteluja mene yliopiston kuppilaan.
[/quote]
No just näin! Mä en kestä niitä ensin tavataan ja suunnitellaan et mitä suunnitellaan ja sitten vielä vähän pohditaan ja tehdään asioista vaikeita ja ollaan et ähpuh... Ja sit vielä suunnitellaan kuka tekee mitäkin ja sit pitää nähdä missä mennään jne...
[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 16:10"][quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 16:06"]
Skype? Whatsapp? Sähköpostirinki? Ei aina täydy keskustella kasvokkain.
[/quote]
Ei ruveta kyllä tieteellistä esseetä lähdemateriaaleja ynnä muita käyttäen Whatsappissa vääntämään, saati sitten referoimaan jotain kymmensivuisia osin englanninkielisiä artikkeleita vaikeista aiheista :D Ongelma tässä nimenomaan on se, että tuollaisia ei tarvitsisi edes miettiä, jos koko maailman ei tarvitsisi pyöriä noiden mammojen kaukana asumisten ja päiväkotien ympärillä, joka ainoa nuoremmista opiskelijoista koostuva ryhmä sai tapaamiset hoitumaan ihan muitta mutkitta.
[/quote]
Kyllä on niin paljon sähkösiä mahdollisuuksia, että onnistuu kyllä sekä kirjoittaa samaa aikaan samaa tiedostoa ja vaikka puhua porukalla
[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 16:12"]
[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 16:10"][quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 16:06"] Skype? Whatsapp? Sähköpostirinki? Ei aina täydy keskustella kasvokkain. [/quote] Ei ruveta kyllä tieteellistä esseetä lähdemateriaaleja ynnä muita käyttäen Whatsappissa vääntämään, saati sitten referoimaan jotain kymmensivuisia osin englanninkielisiä artikkeleita vaikeista aiheista :D Ongelma tässä nimenomaan on se, että tuollaisia ei tarvitsisi edes miettiä, jos koko maailman ei tarvitsisi pyöriä noiden mammojen kaukana asumisten ja päiväkotien ympärillä, joka ainoa nuoremmista opiskelijoista koostuva ryhmä sai tapaamiset hoitumaan ihan muitta mutkitta. [/quote] Nythän sinä olet se hankala. Vaihtoehtoiser lähestymistavat ei sinulle käy "koska en ala".
[/quote]
Vahinko alapeukku, piti mennä ylös.
Lapsia ei voi jättää hoitoon päiväkodin mentyä kiinni sen takia, et joku ei suostu joustamaan yhtään ihan vaan periaatteesta.
[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 16:31"]
Ongelmani on se, että kaikki "normaaleihin" ryhmiin päässeet saavat kurssista paljon enemmän irti. Välittömässä vuorovaikutuksessa ajatustenvaihto on aidompaa ja tietyllä tavalla jokaista velvoittavaa - kaikki saavat omastaan palautetta, kaikki altistavat omansa palautteelle. En tarkoituksella halua kertoa kurssin aihetta tai edes pääainetta, mutta kyse on sellaisista asioista, joissa keskustelulla, avoimella dialogilla ja erilaisten ajatusmallien vertailulla on perusteltu sijansa. Ei tässä olla tekemässä mitään ala-asteen powerpoint-esitystä koirista tai toisaalta mitään tiukan tieteellistä artikkelia asiasta X, vaan nimenomaan vuorovaikutuksessa rakentuneen yhteisymmärryksen sulauttamista tutkittuun tietoon ja erilaisiin teorioihin, joita jokaisen on määrä referoida.
Ongelmani on se, että voisin saada yhteiset keskustelut ja ajatustenvaihdot kahvikupin äärellä, mutta ilmeisesti on pakko tyytyä johonkin helkkarin liitetiedostona kierrätettävään paperiin, joka ei milloinkaan ole samanlaisen yhteistyön tulos kuin keskustellen syntynyt tuotos.
[/quote]
Paskapuhetta. Ei niissä "normaaleissa" ryhmissä (eli viittaat varmaan ryhmiin, joka koostuu perheettömistä??) istuta sylikkäin kirjoittamassa ja vuorovaikuttamassa. Kaikilla on oma elämä ja hommat hoidetaan sen mukaan miten missäkin ryhmässä toiminta sattuu muodostumaan, mutta hyvin harvoin kukaan haluaa olla yhtään enempää sidottu usean henkilön kanssa samoihin aikatauluihin kuin mitä on pakko. Hyvin on onnistunut! Mä en kestä näitä nipoja.
[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 16:13"]
Teette kirjoitushommat pääasiassa GoogleDocsissa, OneDrivessa tms pilvipalvelussa, jossa kaikki voi muokata samaa tekstiä. Helpottaa vähän hommaa kun yhdessä ei tarvitse fyysisesti istua kun kirjoitatte.
Joka tapauksessa kuulostaa todella ärsyttävältä. Hyvä kun ilmoitit kurssin opettajalle ja mielestäni voit hyvin sanoa asiasta myös näille tädeille. Lisäksi myös sun pitää olla itsekäs: jos sulle ei käy joku niin et ala joustaa ellei muutkin ole joustaneet.
T. 40+ täti
[/quote]
Komppaan tätä täysin!! Eikö olisi aika todellakin siirtyä nykyaikaisiin opiskelu menetelmiin ja lopettaa tuo naamatusten räpeltely ja aikataulujen kanssa taistelu kun se ei nykyopiskelussa, jossa erilaisista lähtökohdista olevia opiskelijoita, toimi kuitenkaan tai on vähintäänkin hyvin hankalaa! Ongelma on mielestäni opiskelumenetelmien järjestelyssä/valinnassa eikä siinä että on mammoja ja ei-mammoja samassa ryhmätyöporukassa.
Totuus on se, että joustamattomia löytyy joka porukasta. Ap itsekin sanoi, et on jumppaa ja bileitä, jonka takia ei voi aikataulua suunnitella. Jostain syystä ap halus nyt kiinnittää huomion nimenomaan perheellisiin eikä ihmisiin, jotka eivät taivu kompomisseihin yhtään, mutta vastivat muilta joustoa senkin edestä.
Muutenkin tuo inhottava nimitteley viittaa siihen, et tsitaa olla jotain muutakin hampaan kolossa nyt...
Ihan turhia moiset ryhmätapaamiset. Itse opiskelen sosiaalityötä yliopistossa ja muutama tuollainen kurssi on meilläkin ollut. Sovitaan että kuka kirjoittaa mitäkin ja laitetaan paketti kasaan jollain lyhyellä tapaamisella. Alallani lähes kaikki ovat jo alan töissä ja perheellisiä suurin osa. Osa asuu satojen kilometrien päässä. Ei todellakaan ehditä vatuloimaan jotain ryhmäesseetä tuntikaupalla.
[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 18:01"]
Totuus on se, että joustamattomia löytyy joka porukasta. Ap itsekin sanoi, et on jumppaa ja bileitä, jonka takia ei voi aikataulua suunnitella. Jostain syystä ap halus nyt kiinnittää huomion nimenomaan perheellisiin eikä ihmisiin, jotka eivät taivu kompomisseihin yhtään, mutta vastivat muilta joustoa senkin edestä.
Muutenkin tuo inhottava nimitteley viittaa siihen, et tsitaa olla jotain muutakin hampaan kolossa nyt...
[/quote]
Näin juuri. Itse suoritin erään töihini pakottavasti liittyvän opintokokonaisuuden viime talven aikana 200 km päässä kotoani. Ja minä todellakin olin juuri se, joka halusi minimimäärän lähitapaamisia, koska olen täyspäiväisessä työssä omalla paikkakunnallani ja matkustusaikakin piti ottaa huomioon. Ja siksi yritin saada lähiopetuspäiviin mahdollisimman paljon ohjelmaa enkä halunnut vain yhden ryhmätapaamisen takia lähteä ajamaan matkaa ja ottamaan töistä palkatonta vapaata.
Se, että minulla on myös lapsia, ei liittynyt asiaan mitenkään. Ja todellakin katson, että jumpat ja bileet ovat niitä vapaaehtoisia ja siirrettäviä syitä, päivätyö ei.
[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 16:10"]
[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 16:06"]
Skype? Whatsapp? Sähköpostirinki? Ei aina täydy keskustella kasvokkain.
[/quote]
Ei ruveta kyllä tieteellistä esseetä lähdemateriaaleja ynnä muita käyttäen Whatsappissa vääntämään, saati sitten referoimaan jotain kymmensivuisia osin englanninkielisiä artikkeleita vaikeista aiheista :D Ongelma tässä nimenomaan on se, että tuollaisia ei tarvitsisi edes miettiä, jos koko maailman ei tarvitsisi pyöriä noiden mammojen kaukana asumisten ja päiväkotien ympärillä, joka ainoa nuoremmista opiskelijoista koostuva ryhmä sai tapaamiset hoitumaan ihan muitta mutkitta.
[/quote]
Miksi ette rupea? Kirjoittaahan teidän täytyy jokatapauksessa, joten miksi ei samantien tehdä pohdintaakin kirjallisesti. Itsellä ainakin onnitui yliopistossa ihan hienosti nuo etätyöskentelyt. Ajattele, meillä oli osa opiskelijoista ihan toisella mantereellakin! Oli yliopistojen yhteinen kurssi ja ei tullut kyllä mieleenkään ruveeta inisemään siitä, ettei pääästä fyysisesti samaan paikkaan.
Ootas ap, kun pääset työelämään lapsettomana. Sen jälkeen sulla ei ole oikeutta enää viettää kesälomaa tai ainakaan joulua omien sukulaistesi, puolisosi tai ystäviesi kanssa. :D
Sun oletetaan myös aina vaihtavan työvuoroja, vaikkei se olisi sinulle mahdollista, mammaa ei kiinnosta, koska mamman toiveet ensin. Aina. Kaikkialla.
Ja kakka osuu tuulettimen pahasti jos et suostu.