Avaudut, toinen alkaa heti "neuvoa"

jos pulmasi ei kaipaa ratkaisua, niin pidä turpasi kiinni

Vierailija kirjoitti:

Sano se, ettet varsinaisesti halua ratkaisua, vaan kuuntelua.

eli toisin sanoen haluat vain valittaa ja toisen pitää myötäillä

Sehän on ystävällistä, kun joku yrittää auttaa toista.

Vierailija kirjoitti:

Mä en voi ymmärtää ihmisiä jotka valittaa vaikka pesemättömistä pyykeistä tai tekemättömistä töistä ja istuvat puhelimessa voivottelemassa asiaa . Tunnin jos vatvoo asioita puhelimessa olisi pyykki jo pyörinyt tuossa ajassa ja monta asiaa saanut hoidettua samalla .

Sama koskee lähes mitä tahansa asiaa. Uskalla sanoa asiasta kyseiselle henkilölle, niin olet epäempaattinen jne...

Oon juuri tuollainen tyyppi. 

Minulle kuuntelu on sitä, että sitten vastataankin jotain. Itselleni on kauheaa, jos avaudun jollekin jostain asiasta tai ongelmastani, ja en saa minkäänlaista vastausta. Sama kuin puhuisi seinille. Voin ihan hyvin miettiä asioita itseksenikin tai puhua vaikka metsän  puille, jos en tarvitse mitään neuvoja. Tykkään tosi paljon kuulla sen ihmisen mielipiteen tai miten hän vaikka ratkaisisi tilanteen, jos se olisi hänen ongelmansa. Siitä saa aina uutta näkökulmaa niihin omiin mietteisiin ja joskus asia ratkeaa jo ihan sillä, että toisen asenne on sellainen, älä huoli, eihän tuossa olekaan mitään sen kummempaa. Myös tulee kuulluksi tullut olo, kun kuuntelija ottaa jotain kantaa siihen. 

Joten, jos minulle tullaan puhumaan, kuuntelen, mutta myös lohdutan ja koitan keksiä asiaan erilaisia ratkaisuja, joita voisi kokeilla, jos ei jo ole tai jos haluaa. En vaan pysty olemaan mykkänä, että siinähän selität. Minusta se olisi äärimmäisen epäempaattista. 

Kuunteleminen on taito, jota pitää harjoitella, että sen oppii. Ihan tietoisesti pitää päättää, että kuuntelen ja olen hiljaa pieniä nyökkäyksiä ja välikysymyksiä ym lukuunottamatta. Harjoitus tekee mestarin.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen. Itseni. Mutta olen opetellut olemaan neuvomatta. Olen erittäin ratkaisukeskeinen luonteeltani ja sen vuoksi aiemmin oletin, että muutkin ihmiset haluaisivat saada ongelmansa ratkaistua. Iän myötä kuitenkin olen huomannut, että jotkut ihmiset tosiaan haluavat vain puhua ongelmistaan. 

Sama juttu. Mutta vaikka ikää on, niin en ymmärrä mikseivät ihmiset halua ratkaisua ongelmaansa. Vaan mieluummin märehtivät ja vellovat ongelmissaan. Sellaisen luulisi syövän kertojaansa saati sitten kuulijaa.

Tuntuu että on ihmisiä jotka ovat täynnä tekosyitä ja saamattomuutta, ja jotka haluavat syyttää asioista toisia ihmisiä ja olosuhteita vaikka voisivat tarttua toimeen ja tehdä jotain asialleen.

En aio muuttua. On paljon ihmisiä jotka tosiaan kääntyvät puoleeni, jos haluavat ratkaisua. Ne jotka eivät halua, niin puhukoon sitten vaikka sille pukille mieluummin.

Vierailija kirjoitti:

Kuunteleminen on taito, jota pitää harjoitella, että sen oppii. Ihan tietoisesti pitää päättää, että kuuntelen ja olen hiljaa pieniä nyökkäyksiä ja välikysymyksiä ym lukuunottamatta. Harjoitus tekee mestarin.

ja sitten siitä saa palkkaa, kun alkaa psykiatriksi. ei kukaan ilmaiseksi jaksa kuunnella jonkun valittajan ulinoita

Itselläni on taipumusta tähän. Olen kokenut tosi paljon vaikeuksia suht nuoresta iästäni huolimatta, ja nousee sellainen huoli aina toisesta ihmisestä, Haluaisi jotenkin helpottaa toisen taakkaa ja auttaa, että voisivat jotenkin oppia minun kokemuksistanikin. Mielestäni tämä on ihan ihmiselle lajityypillistä käytöstä, ollaan yhteisöllisiä olentoja, ja muiden huolet on sitten aikoinaan olleet myös meidän huolia. Itse olen myös luonteeltani sellainen, että en avaudu ihmisille, jos en nimenomaan halua neuvoja. Tunteet prosessoin itse kirjoittamalla niistä jne. En halua käyttää muita emotionaalisena nyrkkeilysäkkinä tai lokakaivona, johon vaan puran omaa pahaa oloa. Ymmärrän, että ihmiset ei tee sitä tahallisesti sen takia, mutta joskus siitä jää sellainen vähän käytetty olo, kun toinen kokee oikeudekseen vain herättää minussa empatiaa, ja sitten jään ihan voimattomaksi asioiden edessä. Toinen voi paremmin, mutta nyt minä sitten kannan huolta tämän tyypin elämästä. Mutta opettelen rajoja, siis omassa käytöksessäni ja siinä, mitä hyväksyn muilta. Eli kun huomaan, että ohjeita tulee mieleen, niin joskus ihan kysynkin, että haluatko kuulla mun mielipiteeni? Jos ei, niin sitten pidän sen itselläni. Toisaalta sitten opettelen myös olemaan kantamatta muiden ongelmia mukanani. Nämä on kyllä aika monimutkaisia juttuja.

Menee kuunteluhalut, kun vaikka kuinka rautalangasta vääntää ratkaisu ehdotuksia, niin sitten ne käytännön teot on huonoja valintoja ... ja taas valitetaan.  

Miten sellaisten avautumiskeskusteluiden siis toivotaan käytännössä menevän, mitä haluatte, että toinen sanoo, siis te ketkä ette halua neuvoja? (Itse olen siis ratkaisukeskeinen, ja pitäisin keskustelukumppania joko tylynä tai vähän yksinkertaisena, jos hän ei sanoisi mitään, tai toistelisi jotain "ompa harmillista".)

Haluaisin oikeasti tietää, jotta en loukkaa toista neuvoillani. En kyllä pidä itseäni minään besservisseröivänä pätijänä, vaan haluan aidosti auttaa. Tunnistan kyllä vakavat tilanteet, missä ei neuvot auta.

Jos toinen aloittaa vaikka aiheesta "mulla on taas alkaneet ne ja ne vaivat" tai "huolestuttaa puolison/muun läheisen käytös" tai "en tiedä miten pärjään syksyllä rahallisesti", käsitykseni mukaan normaalissa keskustelussa kuunnellaan ensin mitä toisella on sanottavaa (ja se toinenkin pitää jossain vaiheessa tauon avautumisessaan, eikä vuodata puolta tuntia putkeen), ja sitten reagoidaan siihen mitä toinen on kertonut, sitten taas se toinen kertoo mitä ajattelee sinun vastauksesta jne. Mutta mitä sanoja, sinä joka et kaipaa neuvoja, toivot toisen sanovan?

Tunnen tilanteen. Minulle käynyt useasti näin: olen pohdiskellut jotain asiaani, ja ennenkuin puoli minuuttia on kulunut, "kuuntelija" alkaa polottamaan jotain omaa vastaavaa kokemustaan tai jonkun tuttavansa kokemusta.

Sillä hetkellä ei minua kiinnosta pätkääkään kenenkään tuttavan kokemukset, vaan olisin halunnut kertoa tämän oman asiani ja sitten stop. En ole yleensäkään mikään neuvoja kyselevä tyyppi, joskus vain olisi hyvä että saisin vain puhua asiani ja joku kuuntelisi ilman mitään opastuksia.

Ihmiset ei tunnu käsittävän ensinäkään kahta kolmea asiaa:

- puhuja/ valittaja ei välttämättä ole tyhmä

- hän ei välttämättä kaipaa ratkaisua

- asia on voi olla vaan normaalia ns. kahvipöytäkeskusteluun verrattavaa kertomusta ikävistä asioista, jotka rassaa ja joihin itse ei voi vaikuttaa..

- vaikeatkaan asiat ei aina ratkea pätemisellä vaan myötätunnolla ( Huom! Sosiaaliala)

- neuvot on jo tiedossa

- neuvoja osoittaa vaan oman äkkipikaisuutensa ja lyhythermoisuutensa kuuntelemattomuudella

- vastapuoli ei osaa välttämättä itse keskustella siten että piristyisi, vaan vakiintunut rooliajattelu ja sitä myötä valittaminen korostuu valittajalla

- neuvoja voi haluta itse kuvitella olevansa fiksu

- neuvoja ei pidä valittajasta ja siksi neuvoo

- valittaja voi haluta kertoa ikäviä, ettei neuvoja niin kadehdi, taustalla pelko tai tieto tästä

- neuvoja ei näe itse myös valittavansa, mutta eri tavoin (esim pahaa puhuen muka kiltisti)

- valittaminen on ainut yritys saada myötätuntoa jos neuvoja on tunnekylmä ja levoton tapaus

Sisarukset neuvovat mielellään joka asiassa. Kaikki mitä tehdään toisin kuin he itse, on outoa. Olen katsonut parhaaksi olla kertomatta enää mitään kun aina alkaa neuvominen. En kerro omista asioistani enää mitään.

Tuo naisten keskustelu tyyli on kyllä ärsyttävä haluatte ja vaaditte keskustelua kun todellisuudessa haluatte ja vaaditte että tounen istuu turpa kiinni ja pelkästään kuuntelee ja jos jotain puhuu pitää sen olla myötäilyä vaikka kuinka selkeästi näkisi että ongelma mistä keskustelua vaaditaan on pelköstään naisen omaa vikaa

Anteeksi, olen ollut tuollainen. En tajunnut sen ärsyttävän, vaan yritin olla avuksi. Olen ilmeisesti käytännöllinen ja melko ratkaisukeskeinen ihminen. Olen kuitenkin tiedostanut tuon ja jo vuosia sitten opetellut pitämään suuni kiinni, kun toinen haluaa vaan puhua mieltään auki.

Vierailija kirjoitti:

Miten sellaisten avautumiskeskusteluiden siis toivotaan käytännössä menevän, mitä haluatte, että toinen sanoo, siis te ketkä ette halua neuvoja? (Itse olen siis ratkaisukeskeinen, ja pitäisin keskustelukumppania joko tylynä tai vähän yksinkertaisena, jos hän ei sanoisi mitään, tai toistelisi jotain "ompa harmillista".)

Haluaisin oikeasti tietää, jotta en loukkaa toista neuvoillani. En kyllä pidä itseäni minään besservisseröivänä pätijänä, vaan haluan aidosti auttaa. Tunnistan kyllä vakavat tilanteet, missä ei neuvot auta.

Jos toinen aloittaa vaikka aiheesta "mulla on taas alkaneet ne ja ne vaivat" tai "huolestuttaa puolison/muun läheisen käytös" tai "en tiedä miten pärjään syksyllä rahallisesti", käsitykseni mukaan normaalissa keskustelussa kuunnellaan ensin mitä toisella on sanottavaa (ja se toinenkin pitää jossain vaiheessa tauon avautumisessaan, eikä vuodata puolta tuntia putkeen), ja sitten reagoidaan siihen mitä toinen on kertonut, sitten taas se toinen kertoo mitä ajattelee sinun vastauksesta jne. Mutta mitä sanoja, sinä joka et kaipaa neuvoja, toivot toisen sanovan?

On vain myötätuntoisesti toiselle läsnä. Ei sitä varmaan voi opettaa sellaiselle, joka "on ratkaisukeskeinen". Pitäisi ymmärtää se tarve tulla kuulluksi ja nähdä arvo siinä, että antaa toisen tunteille tilan ja "vain on" siinä vierellä, lämmin keho.

Esim. jos joku kertoo vaivoistaan, joihin on toistuvasti hakenut apua, ei hän varmasti odota, että minä keksisin sen ihmelääkkeen, joka auttaa. Haluaa vain kertoa omasta turhautumisestaan, ehkä surustaan ja pelostaan. On läheisten kanssa ollut joitain tuollaisia tilanteita, jotka usein ovat päättyneet siihen, että se toinen itkee, ja itku helpottaa oloa. Voi jopa löytyä taas voimia vaikuttaa omaan tilanteeseensa siinä määrin kuin se on mahdollista. Kaikkia vaivoja ei pysty korjaamaan, mutta voin olla jättämättä toista yksin sellaiseen tilanteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sano se, ettet varsinaisesti halua ratkaisua, vaan kuuntelua.

eli toisin sanoen haluat vain valittaa ja toisen pitää myötäillä

Ei ole mikään pakko. Avaat itse suusi ja kerrot, ettei sua kiinnosta kuunnella eikä myötäillä. Toinen hakee tarvitsemansa tuen sitten muualta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuunteleminen on taito, jota pitää harjoitella, että sen oppii. Ihan tietoisesti pitää päättää, että kuuntelen ja olen hiljaa pieniä nyökkäyksiä ja välikysymyksiä ym lukuunottamatta. Harjoitus tekee mestarin.

ja sitten siitä saa palkkaa, kun alkaa psykiatriksi. ei kukaan ilmaiseksi jaksa kuunnella jonkun valittajan ulinoita

Puhu vain omasta puolestasi. On meitäkin, jotka emme tarvitse palkkaa siitä, että kuuntelemme läheisiämme, välillä tuntemattomiakin. Ammattilaista vaativat mielenterveyden häiriöt ovat asia erikseen.