Mitä halusitte pienenä, mutta ette ikinä saaneet?

Koiraa.

Vuodesta toiseen toivoin sitä. Sanottiin, että pennut niin kalliita. Niinpä muutaman vuoden aikana säästin rahat kokoon (haravoin pihoja, menin siivousavuksi naapuriin yms tosi pienistä ansioista) ja selvitin mistä voi ostaa.

Silti sanottiin, että ei nyt käy.

Tunsin itseni petetyksi.

Sisaruksia

Olisin halunnut joskus omia uusia vaatteita ja kenkiä, mutta sain aina periä isosiskoni kulahtaneet ja vanhentuneet kuteet ja jalkineet. Polkupyöränkin ostin oman uutena vasta kun pääsin kesätöihin, ja siitäkin marmatettiin.

Pahin oli kyllä kun jouduin pitämään joskus vuoden-pari serkulta perittyä syystakkia, hän oli minua yli 10 vuotta vanhempi ja takki sitä myöten toodella kulahtanut, mistä lie vintiltä kaivettu esiin. Minua pidettiin varmaan koulussakin ihan kummallisena kun sellaista takkia pidin, ei kellään muulla ollut vastaavaa. Olin muutenkin arka ja yksinäinen, nuo kuteet saivat minut tuntemaan itseni entistä huonommaksi ja erilaisemmaksi.

En oikein ymmärrä, yritettiinkö minulle opettaa tällä käytännöllä jotain? Tunsin aina, että en oikein kuulunut tasa-arvoisesti perheeseen eikä minulle ollut siinä samanlaista sijaa kuin vanhemmilla sisaruksillani. Ehkä olin epätoivottu lapsi? No olisivat sitten käyttäneet ehkäisyä, ei varmaan olisi ollut pakko synnyttää ellei kolmatta lasta halunnut alunperinkään.

Halusin kauheasti sellaisia kissafiguureja, joille oli omia hattuja ja vaatteita. Leikkasin myös kuvan lelulehdestä niistä joulupukin kirjeen oheksi, mutta ei herunut :D

Halusin kuumeisesti leijan. En muista, kerroinko vanhemmilleni. Varmaankin, mutta haihatustahan se olisi mielestään ollut. Yritin sitten sitä itse useampana kesänä väsätä puukolla ja nauloilla, teipeillä ja narulla liiterin edustalla rimoista. Paperia ja muovinriekaleitakin yritin kehikkoon sovittaa. Eipä tuo koskaan ilmoihin kohonnut, vaikka kuinka juoksin se pitkässä narussa perässäni laahautuen. Olin kansakouluikäinen tyttö.

Apinan, mutta ihme kyllä en sellaista koskaan saanut. 😂

Lundby nukkekotia.

Jäi ikuinen suru ja kaipuu 😭

He-Man ukkelin. Naapurin pojalla oli niitä useita, mutta isäni mielestä sellaiset oli ihan turhuutta.

Vähän samoja kuin muillakin; nukenvaunut, sellaiset keinonahkaiset punaiset. Olen ajatellut ostaa ne vielä vanhoilla päivilläni jos osuu vastaan jossain...ja se koirahan se on toiveena vieläkin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hevosen. Maailman paras isäni sitten rakensi mulle sellaisen puusta, niin ison että sillä pystyi ratsastamaan.

Tiedän, että kuulostan hirveän kiittämättömältä nyt, mutta...

Minä sain sen monien haaveileman ihan oikean, elävän ponin. Olin 11 ja ratsastus- sekä muu kokemus hevosista oli yhtä kuin yksi viiden päivän mittainen alkeisratsastusleiri (yhteensä 10 tuntia ratsastusta plus ehkä pari kolme tuntia päivässä hevosten hoitamista ja teoriaa).

Toivoin monen monta kertaa, että isäni olisi tehnyt mulle puuhevosen mieluummin. Tai että olisin päässyt ratsastustunneille, jotka vanhempani kielsivät, koska se olisi ollut liian vaarallista (!!!). Sehän ei ollutkaan vaarallista, että käytännössä täysin kokemattomalle lapselle ostetaan oma poni, vaikkei edes perheen aikuisilla ole mitään, siis yhtään mitään, kokemusta hevosista. On ihme, ettei minulta katkennut ikinä edes ranne tai solisluu, niin monet kerrat ratsastusyritykseni päättyivät pukkilaukasta putoamiseen. Lopulta en enää uskaltanut nousta satulaan ollenkaan ja poni jäi pelkäksi "pullaponiksi".

Tässä tosi mielenkiintoinen kommentti. Olen miettinyt omalla kohdalla monet kerrat, että onneksi, onneksi vanhemmat eivät antaneet minulle periksi kun useamman vuoden vaadin ja toivoin omaa hevosta. Lupasin kuun taivaalta, jos vain saisin sen, mutta eivät heltyneet.

Nyt kun katselen nuoruusvuosia taaksepäin, muutin kotoa pois opiskelemaan n. 4 vuotta sen jälkeen kun sen ponin olisin saanut. Pari vuotta myöhemmin lähdin ulkomaille vaihtoon, hain erikoiskoulutukseen ja muutin useamman kerran töiden perässä eri maihin. Aloitin erikoisemman harrastuksen, jota Suomessa ei siihen aikaan ollut ja sain sen parista paljon ystäviä. Miehenkin tapasin näillä reissuilla ja nykyään elän oikeastaan aika erinäköistä elämää kuin mitä olisin osannut teininä kuvitella - paljon enemmän itseni näköistä.

Jos minulla olisi ollut poni, en olisi voinut lähteä mihinkään. Tunnen itseni, minusta ei olisi ollut omaa ponia myymään. Olisin ollut sidottu sinne kotipaikkakunnalle ponin elämän loppuun saakka, oli se sitten 15 tai 20 vuotta eteenpäin. Opinnot ja ala olisi ollut pakko valita sen mukaan, mitä pystyy tekemään sieltä kotikylältä käsin. Sosiaaliset kuviota olisivat ollet sen varassa, mitä siellä oli tarjolla - ei samanhenkistä seuraa. Edes mihinkään pidempiin poissaoloihin ei olisi ollut mahdollisuutta. Tai sitten olisin palanut loppuun yrittäessä maksaa tallimaksuja ja elättää itseni samalla jossain isommassa kaupungissa. Tämä nykyinen elämä olisi ollut 100% poissa laskuista sen vastuun kanssa.

Haaveilen edellen omasta ponista jollain epärealistisella tasolla, mutta se haave nyt vain kuuluu johonkin muuhun elämään kuin mitä satun elämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heh, minä halusin kangaspuut. Ostin ne sitten joululahjaksi itselleni tänä vuonna (siis oikeat, ei lasten).

Onneksi aikuisena voi itse hankkia ne jutut joita ei lapsena saanut. :)

Niinhän se on.  

Meillä on nyt ollut piano 25 vuotta, mutta ei minua enää ollenkaan kiinnosta sillä soittaminen.

T. Yksi noista pianoa toivoneista

Ehkei se pointti olekaan, että kaikista kehittyisi Olli Mustosia vaan siinä, että musiikin harrastus tekee myös hyvää nuorille ja kehittyville aivoille esim. palvelee opiskelua. Kuka tietää vaikka sitä soittaisi isona vaikka sitten jossain suositussa bändissä?

Harrastaa taitoluistelua

Terveemmät vanhemmat <3

Olen opetellut päästämään irti heistä ja armahtanut itseäni siitä, että paremman puutteessa jouduin pitkälti kasvattamaan itse itseni ja tulokset ovat mitä ovat.

Lemmikin tai sisaruksen.

Halusin koiran (tai melkein mikä vaan lemmikki olisi kelvannut!) ja harrastaa ratsastusta.

Kumpaakaan en saanut, mutta sitten olenkin koko aikuisikäni omistanut koiria ja myös ratsastanut.

Minä olen halunnut, että vanhemmat olisi puhuneet minun kanssani ja sanoneet että rakastavat minua. Minä olin vielä kouluiässäkin epävarma kuulunko näille aikuisille joiden kanssa asuin. Äiti kun meni siskoa synnyttämään niin minä jäin käytävälle istumaan kun hoitaja avasi oven ja sanoi, että perhe voi tulla täältä. En tiennyt kuulunko perheeseen ja koskeeko määritelmä minua. Joskus iltaisin kun kaipasin seuraa hain tuolin ja istuin peilin eteen juttelemaan itseni kanssa koska vanhemmat ei halunneet kuulla minusta mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Minä olen halunnut, että vanhemmat olisi puhuneet minun kanssani ja sanoneet että rakastavat minua. Minä olin vielä kouluiässäkin epävarma kuulunko näille aikuisille joiden kanssa asuin. Äiti kun meni siskoa synnyttämään niin minä jäin käytävälle istumaan kun hoitaja avasi oven ja sanoi, että perhe voi tulla täältä. En tiennyt kuulunko perheeseen ja koskeeko määritelmä minua. Joskus iltaisin kun kaipasin seuraa hain tuolin ja istuin peilin eteen juttelemaan itseni kanssa koska vanhemmat ei halunneet kuulla minusta mitään. 

Kiedo käsivartesi ympärillesi, ja halaus minulta sinulle on perillä!<3

halusin että äiti olisi elossa

Ainakin huvipuistoista kinusin pitkään, että mennään Puuhamaahaan, mutta ei koskaan toteutunut. Asuttiin sen verran kaukana pohjanmaalla silloin. Käytiin tosin paljon lähialueen paikoissa kuten Ähtärin eläinpuistossa, mutta Puuhamaa jäi. Olinkin kateellinen tuolloin kavereille kun heidän perhe oli kyllä käynyt. 

Nyt on juuri täyttänyt 39 ja ei lapsia joten tässä iässä ei enää muuten kehtaa mennä.

joku Cinderella barbie! ja voi sitä pettymyksen määrää kun äiti oli ostanut jonkun "halpiskopion" eikä ymmärtänyt yhtään. muistan vieäkin kuinka hymyilin hampaat irvessä, että kiitos kiitos olen kovin iloinen tästä lahjasta...

kyllä mä silläkin sitten leikin kovasti ja tuli myös halpisKen lahjaksi :)

muita toiveita oli pikkusisarus tai labradorinnoutaja, tai kultainen noutaja