Mitä halusitte pienenä, mutta ette ikinä saaneet?

Olisin halunnut ratsastustunneille, mutta se oli liian kallista. Maksoi siihen aikaan jotain 70-100 markkaa per kerta.

Skeittilaudan

t. 90-luvun tyty

pianotunteja

enkelikello

ihana ruusukuviomekko

en päässyt syömään ravintolaruokaa. Äiti oli hyvä kokki mutta silti...

Olisin saanut kummitädiltä kissanpennun mutta en saanut lupaa ottaa koska meillä oli jo koira.

Balettitunnille. Tajusin kyllä, ettei musta olisi tullut tanssijaa, mutta olisin halunnut nähdä, millaista se on. Se oli ainoa harrastus, johon pyysin, en päässyt.

Vierailija kirjoitti:

Toivottiin vaikka kuinka kauan miesnukkea. Meillä ei ikinä ollut Keniä. Voitteko kuvitella? 

Meillä oli yksi Ken, olisin tarvinnut vähintään toisen. Yhdellä leikkiessä tuli karmeita mustasukkaisuusdraamoja Barbeilla. Tähän liittyen oli muuten todella osuvasti Tympeät tytöt -sarjakuvakirjassa, suosittelen lukemaan.

Olisi ollut ihanaa, jos vanhemmat olisivat rakastaneet minua.

Halusin aloittaa jalkapalloilun, mutta ei kuulemma sopinut tytölle harrastukseksi.

Nukkekoti ja leikkikeittiön.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivottiin vaikka kuinka kauan miesnukkea. Meillä ei ikinä ollut Keniä. Voitteko kuvitella? 

Meillä oli yksi Ken, olisin tarvinnut vähintään toisen. Yhdellä leikkiessä tuli karmeita mustasukkaisuusdraamoja Barbeilla. Tähän liittyen oli muuten todella osuvasti Tympeät tytöt -sarjakuvakirjassa, suosittelen lukemaan.

Meillä oli kaksi, mutta toiselta oli irronnut jalat ratsastusonnettomuudessa, eikä se ollut Barbien suosiossa ollenkaan.

Rakastavat vanhemmat.

Aidon Barbien jolla olisi ollut prinsessamekko, sain vihdoin aidon Barbien, mutta sillä oli jumppapuku... mutta onnellinen olin siitäkin. Silloin kasarilla ne hienot maksoi 300-500mk, se jumppapukuinenkin taisi maksaa jotain pari sataa.

Sitten kun sain tyttären, tai ostin hienoja Barbeja jos oli tarjouksessa, enkä antanut niitä tyttärelle leikittäväksi, koska näin kuinka mun entisten kävi pikkusiskon käsittelyssä... Ja hyvä ratkaisu olikin, olin ostanut hienoja isompia nukkejakin tyttärelle, ja kerran hän oli pienenä saanut päähänsä värittää kaikkien naamat, kämmenet ja jalkapohjat mustalla paksulla permanenttitussilla, en tajua mistä oli edes sen tussin saanut. No, taisin kyllä itsekin joskus alle 2-vuotiaana väritellä kuulakärkikynällä nukkejani, onneksi vaan pieniä rumia, kun sain isommat hienot vasta ehkä nelivuotiaana, ne on vieläkin tallessa.

Super Nintendon!

En saanut, joten nyt pelaan Super Nintendon pelejä lattiatietokoneellani emulaattorin avulla. Näin käsittelen vaikeaa lapsuuttani.

Pianon olisin kiihkeästi halunnut, mutta siihen ei ollut varaa.

Vierailija kirjoitti:

Rakkautta ja hyväksyntää. Sain osakseni huonoa kohtelua joka johtui isoäitini valheesta, jonka sepitti isälleni. Miten hän on voinutkin olla niin kypsymätön ja ilkeä ihminen.

Mitä isoäitisi on voinut sepittää, joka on estänyt isääsi rakastamasta viatonta lastaan?

Vierailija kirjoitti:

Heh, minä halusin kangaspuut. Ostin ne sitten joululahjaksi itselleni tänä vuonna (siis oikeat, ei lasten).

Onneksi aikuisena voi itse hankkia ne jutut joita ei lapsena saanut. :)

Niinhän se on.  

Meillä on nyt ollut piano 25 vuotta, mutta ei minua enää ollenkaan kiinnosta sillä soittaminen.

T. Yksi noista pianoa toivoneista

Rakastavan ja hoivaavan, läheisen kiltin äidin.

Isästä ei ollu tietookaan, eikä oo vieläkään.

Akvaarion -80 luvun alussa, ei ollu varaa, muuten ehkä oisin saanu.

Ratsastaa hevosella. Ei kuulunut poikien juttuihin, joten ei tohtinut edes kysyä.