Mitä halusitte pienenä, mutta ette ikinä saaneet?

Olisin halunnut edes kerran päästä katsomaan sellaista Disney On Ice - jääshowta. Aku Ankan välissä tuli vuosittain niistä mainoksia, ja säästin ne kaikki ja ihailin sitten niitä, kun en koskaan päässyt paikan päälle.

Kinneriä= pieni polkuauto

Akuankkapyörää= pieni poikien polkupyörä jossa oli muovinen akuankan pää

Tunturi Sport mopedi 

Vierailija kirjoitti:

Sellaisen polkupyörän millä olisi voinut opetella ajamaan, olin oikeasti kateellinen ystävälleni hänen serkuiltaan perimästä vanhasta pyörästä, mulle oli ostettu jostain huutokaupasta varmaan markalla joku neuvostovalmisteinen polkupyörä millä ei todellakaan voinut ajaa, siis se ei vaan kulkenut eteenpäin. Soittotunneille pianon soittoa opettelemaan oli myös suuri haave, unelmoin siitä vuosia ja olen ollut oikeasti katkera vielä aikuisenakin että tuo oli vanhempien mielestä täysin höpöhöpö hommaa, rahasta ei siis kiinni ollut, niinkuin ei varmasti mikään muukaan toteutumaton toive/haave lapsuudessa. 

Minulla oli samanlainen neuvostopyörä ja koska sillä ajamisesta ei tosiaan tullut mitään, opin ajamaan pyörällä vasta tosi vanhana sitten uudella pyörällä, enkä edelleenkään pidä pyöräilystä tai ole mitenkään kovin hyvä siinä. Nykyään tämä jo naurattaa, mutta pitkään olin tosi katkera. Pääsin soittotunneille mutta en sen soittimen mitä olisin halunnut soittaa. 

Tunteiden hyväksymistä ja kohtaamista, rajoja, läsnäoloa, perusturvaa, terveellistä kasvuympäristöä...

Mennä koulun diskoon mutta en päässyt koska oli lestadiolaiset vanhemmat.

Ammatin sekä uran toivoin saavani, mutta jouduin pahaksi onneksi koulukiusatuksi ja sairastuin, joten opiskelut jäi.

Olen vuonna 1981 syntynyt mies ja joskus 1990-luvun alkupuolella koulussa oli joillain pojilla sellainen takki jonka pystyi mielestäni kääntämään eli pitämään sitä siten että ulkopuolella oli joko musta puoli ja oranssi puoli oli sisäpuolella tai sitten oranssi puoli oli ulospäin ja musta puoli sisäänpäin. Jotenkin kai ajattelin että sellainen on kovisten takki ja halusin sellaisen koska olisin ollut itsekin kovis eli poika joka olisi ollut niin sanotusti jännä poika sen sijaan että olin kiltti poika. Sellaista takkia käytti minusta kovikset ja minä kai tosissani luulin että sitä voi olla kovis vain käyttämällä sellaista takkia ja minä joka käytin äidin valitsemia vaatteita pitkälle murrosikään asti en ollut sen takia jännä vaan kiltti autistinen jollain tasolla heikkolahjainen poika jonka sosiaaliset taidot olivat olemattomat ja jolla ei ollut siksi kavereita.

Oikean ydinperheen, isän ja siskon. Terveen äidin. Oman huoneen. Koulun, jossa ei olisi kiusattu. Isovanhemmat olisi voineet elää kauemmin.

Olisin myös halunnut harrastaa balettia tai taitoluistelua tms.. Tavaroista baby born nuken, muumitalon, nintendon. Musiikkiopistoon olisin myös halunnut. Äiti ei ymmärtänyt lahjakkuuttani taiteen suhteen eikä

kannustanut sellaiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellaisen polkupyörän millä olisi voinut opetella ajamaan, olin oikeasti kateellinen ystävälleni hänen serkuiltaan perimästä vanhasta pyörästä, mulle oli ostettu jostain huutokaupasta varmaan markalla joku neuvostovalmisteinen polkupyörä millä ei todellakaan voinut ajaa, siis se ei vaan kulkenut eteenpäin. Soittotunneille pianon soittoa opettelemaan oli myös suuri haave, unelmoin siitä vuosia ja olen ollut oikeasti katkera vielä aikuisenakin että tuo oli vanhempien mielestä täysin höpöhöpö hommaa, rahasta ei siis kiinni ollut, niinkuin ei varmasti mikään muukaan toteutumaton toive/haave lapsuudessa. 

Minulla oli samanlainen neuvostopyörä ja koska sillä ajamisesta ei tosiaan tullut mitään, opin ajamaan pyörällä vasta tosi vanhana sitten uudella pyörällä, enkä edelleenkään pidä pyöräilystä tai ole mitenkään kovin hyvä siinä. Nykyään tämä jo naurattaa, mutta pitkään olin tosi katkera. Pääsin soittotunneille mutta en sen soittimen mitä olisin halunnut soittaa. 

Minulle vanhemmat sanoi että oma vika kun en sillä pyörällä osaa ajaa :P se oli kuin ketjut olisi oltu sementoitu ja kaikki mittasuhteet pielessä.. Minä opin ajamaan pyörällä vasta joskus kouluikäisenä kun vanhemmat pitkin hampain hommasi sitten liian ison romupyörän sen 10 " neuvostopyörän tilalle, hankala oli opetella liian isolla pyörällä, mutta opettelin silti. Oma ensimmäinen kunnollinen pyörä piti ostaa omilla rahoilla.

Opiskella ja omaa viulua eikä flyygeliä oli suunnitelma säveltää itse. Kukaan ei kuunnellut ikinä mitä pyysi no luistimet sukset kyllä tuli.

Oikea elävä hevonen.

Kesämökin. Olin kateellinen kun kavereiden perheet häipyivät kesäisin mökeilleen pitkiksi ajoiksi ja meidän perhe jäi kotiin kaupunkiin. Kuvittelin kai, että mökillä paistaa aina aurinko, ja saa uida järvessä aamusta iltaan, eikä ole mitään inhottavia velvollisuuksia kuten kotitöitä riesana :D

Vierailija kirjoitti:

Sisarusta mäkin eniten toivoin, mutta samalla sain tietää jo pienenä, ettei ainakaan biologista sisarusta voi tulla. 5-6-vuotiaana ihailin sellaisia klassisia merimiesmekkoja ja sellaisen olisin halunnut, mutta en saanut. Ehkä niitä oli huonosti saatavilla tai äiti piti mekkoa liian kalliina ja vähälle käytölle jäävänä.

Mulla oli tuo mekko ja se oli niin rakas ja tärkeä💙🤍 harmitti kun jäi pieneksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellaisen polkupyörän millä olisi voinut opetella ajamaan, olin oikeasti kateellinen ystävälleni hänen serkuiltaan perimästä vanhasta pyörästä, mulle oli ostettu jostain huutokaupasta varmaan markalla joku neuvostovalmisteinen polkupyörä millä ei todellakaan voinut ajaa, siis se ei vaan kulkenut eteenpäin. Soittotunneille pianon soittoa opettelemaan oli myös suuri haave, unelmoin siitä vuosia ja olen ollut oikeasti katkera vielä aikuisenakin että tuo oli vanhempien mielestä täysin höpöhöpö hommaa, rahasta ei siis kiinni ollut, niinkuin ei varmasti mikään muukaan toteutumaton toive/haave lapsuudessa. 

Minulla oli samanlainen neuvostopyörä ja koska sillä ajamisesta ei tosiaan tullut mitään, opin ajamaan pyörällä vasta tosi vanhana sitten uudella pyörällä, enkä edelleenkään pidä pyöräilystä tai ole mitenkään kovin hyvä siinä. Nykyään tämä jo naurattaa, mutta pitkään olin tosi katkera. Pääsin soittotunneille mutta en sen soittimen mitä olisin halunnut soittaa. 

Minulle vanhemmat sanoi että oma vika kun en sillä pyörällä osaa ajaa :P se oli kuin ketjut olisi oltu sementoitu ja kaikki mittasuhteet pielessä.. Minä opin ajamaan pyörällä vasta joskus kouluikäisenä kun vanhemmat pitkin hampain hommasi sitten liian ison romupyörän sen 10 " neuvostopyörän tilalle, hankala oli opetella liian isolla pyörällä, mutta opettelin silti. Oma ensimmäinen kunnollinen pyörä piti ostaa omilla rahoilla.

Ah juuri tuo efekti niissä ketjuissa oli! Sain ne ketjut liikahtamaan vähän vasta silloin kun olin jo liian iso ajamaan sillä pyörällä! En muista enää tarkkaa ikää kun vasta opin ajamaan. Ehkä jopa vasta 9-vuotiaana. Olin aina haparoiva ja varovainen pyörällä ja kaverit jaksoivat naljailla pitkään. Tuntui kurjalta sen ikäisestä. Ihan kauheaa kuulla että joku toinenkin kärsi tästä mutta samalla tuntuu hyvältä että jaat kanssani tämän pyörähistorian! Hei toisaalta tämän takia musta tuli kyllä tosi nopea juoksija kun inhosin pyöräilyä niin paljon :D

Mopo jäi haaveeksi rahapulan takia.

Vierailija kirjoitti:

Olisin halunnut edes kerran päästä katsomaan sellaista Disney On Ice - jääshowta. Aku Ankan välissä tuli vuosittain niistä mainoksia, ja säästin ne kaikki ja ihailin sitten niitä, kun en koskaan päässyt paikan päälle.

Samoin! Paras ystäväni pääsi niihin usein ja sai vielä aina ostaa kaksi isoa pehmolelua sieltä mukaan. Meillä käytiin katsomassa vain teatteria ja balettia. Nyt kun vanha äitini vei siskonpoikani Disney on ice-showhun niin kivahdin siitä ihan vahingossa :D Mihin äiti sanoi että no pitäähän lapsen päästä sellaiseen. Aha. Ehkä me oltiin siskon kanssa ennemmin hyvää kulttuuriseuraa hänelle, mutta lapsenlapsi on nyt tarpeeksi lapsi :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Halusin hevosen. En saanut!

Minä olisin saanut hevosen kyllä, mutta valitettavasti ei löytynyt riittävän läheltä tallipaikkaa niin että olisin pystynyt kulkemaan sinne itsenäisesti. Täytyi sitten tyytyä ratsastustunteihin.

Jotenkin tuo sana tyytyä kalskahtaa ikävästi. Tekisi mieli sanoa, että voi että, kun sinulla oli kurjaa.

No niinpä oli, kun en koskaan osannut olla kaiken muiden täälllä kaipaamien tavaroiden ja krääsän perään, eläimet olivat paljon mukavampia.

Vierailija kirjoitti:

Isoveljen 😂

Mäkin olisin halunnut isoveljen. Sillä ajatuksella, että sillä olisi ollut hyvännäköisiä kavereita, joihin olisin voinut ihastua kun he olisivat hengailleet meillä. 😄

Legoja

Flyygelin.