Isovanhempi haluaa hankkia lapsellemme "kaikki isot jutut"

Nää on taas näitä lähärien suurimpia ongelmia elämässä. Get a life! Niin ei tarvii tehdä mitättömistä asioista ongelmia.

Voi kun saisikin hyvällä omallatunnolla olla ostamatta, tai oikeammin sanottuna, voi kun kerjuu loppuisi. Jatkuvasti on miniällä kerjuu menossa. Lapsi tarvitsee siitä ja tätä, ja tuokin olisi kiva. Jos emme ota mitään kantaa niin alkaa puhe kimpan tekemisestä. Ostetaanko se ja se tavara kimpassa, kukin laittaa jonkun summan ja he loput. Poikaamme näyttää vaimonsa käytös nolottavan.

Minusta riittää kun viemme synttäri- ja nimpparilahjat ja useamman joululahjan ja satunnaisesti jotain pientä, mutta miniälle se ei tunnu riittävän.

Meillä on kaksi lasta, joista vain toisella on lapsi, ei tunnu kivalta kun miniä on ahneena vaatimassa heille etuja yli äyräiden.

Olemme päättäneet, ettemme suosi”lapsellista” perhettä, mutta kiusallisia ovat tapaamiset kun toiveita on miniällä niin paljon.

Odotamme lievää kauhua tuntien kuinka paljon hoitoapua odottaa miniä kunhan lapsi tuosta varttuu. Joskus hän kertoilee kuinka joku tuttu on jäänyt eläkkeelle jotta voi hoitaa lapsenlasta. Juu, minä en jää, enkä eläkkeellä ala täyspäiväiseksi hoitajaksi.

Sanokaas miten tämmöisestä pitää miniälle sanoa (kerjäämisestä) niin ettei mene välit?

Vierailija kirjoitti:

Hieman vastaavaa ilmennyt. Kyseinen mummo on yksinäinen ja elänyt aina omille nyt jo aikuisille lapsilleen, elänyt lasten kautta siis. Ei ole oikein mitään omaa elämässään ja yrittää siksi koko ajan osallistua kahden nyt jo aikuisen lapsensa arkeen mm. hankkimalla kaikenlaista sisustuskrääsää ei itselleen vaan lapsilleen, lapsenlapselle koko ajan vaatteita, leluja, huonekaluja jne. Haluaa tuntea itsensä keskipisteeksi, jonka kautta muut eläisi vaikka siis itse elää muiden kautta. Surullista ja todella rasittavaa.

Kyllä. Näillä on tosi kova tarve tulla nähdyksi ja hyväksytyksi. Sehän onnistuisi tosi helposti sillä, että olisi kiva ja joustava tyyppi, joka antaa lahjaksi sitä mitä pyydetään (kohtuuden rajoissa, tietenkin) jne. Mutta kun sellainen ei näille kelpaa. Pitää tulla hyväksytyksi juuri heidän ehdoillaan ja kaikki lahjaksi annettu ei-toivottu asia pitää kelvata.

Näitä on muitakin kuin mummoja. Minulla oli joskus sellainen esinainen töissä, joka pelkäsi ihan kauheasti sitä, että hän ei olisi tasapuolinen ja hyväksytty muiden silmissä. Se sai ihan farssimaisia piirteitä, kukaan ei esimerkiksi saanut olla helaperjantaina poissa töistä, ettei vaan kellekään tulee paha mieli, kun joku saa lomapäivän ja joku toinen ei saa. Lopputuloksena oli konttorillinen ärsyyntyneitä alaisia, joilla ei ollut tarpeeksi tekemistä, kun iso osa yritysasiakkaistamme oli lomalla tuon päivän.

Voi ei. Meillä oli joskus kyse siitä, että tuntui, että isovanhemmille ei kelpaa mikään mitä me ollaan itse lapsellemme hankittu, vaikka hankittiin laadukkaita tuotteita.

Tuntui, että aina tuli sanomista joka asiasta. Ja jos esim. retkelle mennessä ei ollut ns. ykköskamppeet yllä, siitäkin sanottiin.

Lähinnä tää koskikin meillä vaatteita.

Jossain kohtaa lakkasimme ajattelemasta asiaa noin, ja keskityimme kommunikaatioon. Ostimme haalarin lapselle, jos halusimme ja jos isovanhemmat halusivat ostaa haalarin, eikä sitä tarvittu, sanottiin että haalari löytyy, mutta jos tosiaan haluatte niin lapsi tarvisi x...

Ja tämä on toiminut hyvin. Nykyään ollaan oikeasti kiitollisia isovanhemmille, ja toisaalta olen alkanut ymmärtää heitä jotenkin aiempaa paremmin monessakin asiassa. Meillä tässä on se hyvä puoli, että isovanhemmat haluaa ostaa laadukasta, jolle on oikeasti käyttöä.

Meillä isovanhempi on myös pannut merkille, millaisia vaatteita lapsilla on ja hankkinut sitten esim. lahjaksi saman tyylisiä, mikä on ollut todella iloinen yllätys. Olisivat toki olleet mukavia lapselle muutenkin, mutta tämä jotenkin erityisesti.

Silti ap, teidän täytyy tehdä siten, kuin se teistä parhaalta tuntuu. Eli jos ette aidosti halua, että isovanhempi ostaa, se pitää jotenkin tehdä selväksi tai olla vastaanottamatta tavaroita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä nokittelu?

Tämä on minun lapseni, minun kotini ja minun asiani. Ei tämä pyöri äitini ympärillä, vaikka hän kuinka niin kuvittelee.

MIKSI minun pitäiis täällä alkaa pyöriä mummon tarpeiden ja mielihalujen ympärillä? Sano yksikni syy.

”Minun, minun, minun, minun…”

Voi kuinka aggressiiviselta ja suorastaan surullisen egoistiselta tuokin viestisi vaikuttaa. Tässähän kuitenkin pitäisi ottaa se lapsikin huomioon, sinä kun et ole enää päähenkilö tässä kuviossa.

Se mummu tässä kuviossa se egoisti on, kun lapsen äidin pitäisi huolehtia, että kaikki sujuu mummun mielen mukaan. Mummu on aikuinen, ja hänen pitäisi osata jo käsitellä pettymyksiä.

Ne mummot ei tajua, että ne on ne vanhemmat, jotka joutuu sen huonon halpishaalarin pukemaan joka päivä sille lapselle. Jos olisi itse saanut valita, niin haalari olisi helppo pukea ja kestäisi surkeammatkin kelit. Vanhempi siinä tilanteessa kärsii.

Vierailija kirjoitti:

Voi kun saisikin hyvällä omallatunnolla olla ostamatta, tai oikeammin sanottuna, voi kun kerjuu loppuisi. Jatkuvasti on miniällä kerjuu menossa. Lapsi tarvitsee siitä ja tätä, ja tuokin olisi kiva. Jos emme ota mitään kantaa niin alkaa puhe kimpan tekemisestä. Ostetaanko se ja se tavara kimpassa, kukin laittaa jonkun summan ja he loput. Poikaamme näyttää vaimonsa käytös nolottavan.

Minusta riittää kun viemme synttäri- ja nimpparilahjat ja useamman joululahjan ja satunnaisesti jotain pientä, mutta miniälle se ei tunnu riittävän.

Meillä on kaksi lasta, joista vain toisella on lapsi, ei tunnu kivalta kun miniä on ahneena vaatimassa heille etuja yli äyräiden.

Olemme päättäneet, ettemme suosi”lapsellista” perhettä, mutta kiusallisia ovat tapaamiset kun toiveita on miniällä niin paljon.

Odotamme lievää kauhua tuntien kuinka paljon hoitoapua odottaa miniä kunhan lapsi tuosta varttuu. Joskus hän kertoilee kuinka joku tuttu on jäänyt eläkkeelle jotta voi hoitaa lapsenlasta. Juu, minä en jää, enkä eläkkeellä ala täyspäiväiseksi hoitajaksi.

Sanokaas miten tämmöisestä pitää miniälle sanoa (kerjäämisestä) niin ettei mene välit?

Meillä on toisella miniällä sama laulu. Aina on jotain vailla lapsille ja aina kalliita tavaroita. On vaimon kanssa otettu etäisyyttä, kun olisivat meille tulossa olemme leikisti aina jossakin muualla. Ja jos kylään pyytävät usein sattuu olemaan muuta sovittuna. En edes uskalla kuvitellakaan mitä miniä sanoisi, jos suoraan sanoisin, että jatkuva tavaroitten ostattaminen meillä ei ole mukavaa.

Ei tuo mitään, meillä anoppi ostaa kaikki isot jutut ilman lainausmerkkejä. Eli telttoja, järkyttävän suuria rantaleluja, biljardipöytiä, metrisiä leijoja ja puumiekkoja, ruosteisia tuuliviirejä (!) eli kaikkea mitä ei tarvitse kuin kerran ja mikä ei mahdu mihinkään. Koko näyttäisi olevan hankintojen ainoa kriteeri.

Kiittämättömyys on maailman palkka. Niin näyttää tässäkin taas olevan.

Olisitte nyt jumank*uta tyytyväisiä että teillä ja erityisesti lapsellanne on joku joka välittää vaikka se välittäminen ei sovikaan juuri teidän makumaailmaanne.

Mä ottaisin oikein mielelläni ne 92-kokoiset kurahousut vaikka lapsi käyttääkin nyt useimmiten 86-kokoa. Parempi että ovat isommat kuin liian pienet. Ainahan niitä voi fiksailla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi kun saisikin hyvällä omallatunnolla olla ostamatta, tai oikeammin sanottuna, voi kun kerjuu loppuisi. Jatkuvasti on miniällä kerjuu menossa. Lapsi tarvitsee siitä ja tätä, ja tuokin olisi kiva. Jos emme ota mitään kantaa niin alkaa puhe kimpan tekemisestä. Ostetaanko se ja se tavara kimpassa, kukin laittaa jonkun summan ja he loput. Poikaamme näyttää vaimonsa käytös nolottavan.

Minusta riittää kun viemme synttäri- ja nimpparilahjat ja useamman joululahjan ja satunnaisesti jotain pientä, mutta miniälle se ei tunnu riittävän.

Meillä on kaksi lasta, joista vain toisella on lapsi, ei tunnu kivalta kun miniä on ahneena vaatimassa heille etuja yli äyräiden.

Olemme päättäneet, ettemme suosi”lapsellista” perhettä, mutta kiusallisia ovat tapaamiset kun toiveita on miniällä niin paljon.

Odotamme lievää kauhua tuntien kuinka paljon hoitoapua odottaa miniä kunhan lapsi tuosta varttuu. Joskus hän kertoilee kuinka joku tuttu on jäänyt eläkkeelle jotta voi hoitaa lapsenlasta. Juu, minä en jää, enkä eläkkeellä ala täyspäiväiseksi hoitajaksi.

Sanokaas miten tämmöisestä pitää miniälle sanoa (kerjäämisestä) niin ettei mene välit?

Meillä on toisella miniällä sama laulu. Aina on jotain vailla lapsille ja aina kalliita tavaroita. On vaimon kanssa otettu etäisyyttä, kun olisivat meille tulossa olemme leikisti aina jossakin muualla. Ja jos kylään pyytävät usein sattuu olemaan muuta sovittuna. En edes uskalla kuvitellakaan mitä miniä sanoisi, jos suoraan sanoisin, että jatkuva tavaroitten ostattaminen meillä ei ole mukavaa.

Todennäköisesti menee välit jos asiasta sanoo, mutta itsekunnioitus on myös kiva asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä tämä loppui vasta siihen, kun sanoin, että jos kerrankin vielä jotain sopimatta ja ilman lupaa tuot, niin lentää suoraan roskiin. Ei uskonut ja toi, kassissa oli varmaan kolmella sadalla vaatteita ja muuta. Kuvasin videolle kun heitin kaikki ne koskemattomina roskiin ja lähetin videon saatesanoilla, että älä koskaan enää tuo ilman lupaa.

Voiko joku oikeasti olla noin itsekäs ja hullu kuin sinä?

Samaa ajattelin, maailmassa on ihmisiä vailla vaatteita ja joku ääliö kehuu heittävänsä roskiin hyviä tavaroita. Tuommoiset akat kuin tuo roskiinheittäjä pitäisi ampua.

Tuona mummuna ilmoittaisin, etten halua olka perheen kanssa missään tekemisissä koskaan. Ahne paska tuo akka.

Mitä ahnetta siinä on, jos ei halua kotiaan täyteen turhia tavaroita?

”Buhuu! Mummo haluaa ostaa lapsenlapselleen asioita - nyt se siis yrittää horjuttaa minun äitiyttäni!”

En olekaan pitkään aikaan kuullut mitään yhtä idiootimpaa!

”Olis pitänyt antaa rahaa, eikö se tyhmä mummo sitä tajunnut!!”

Vierailija kirjoitti:

Kiittämättömyys on maailman palkka. Niin näyttää tässäkin taas olevan.

Olisitte nyt jumank*uta tyytyväisiä että teillä ja erityisesti lapsellanne on joku joka välittää vaikka se välittäminen ei sovikaan juuri teidän makumaailmaanne.

Mä ottaisin oikein mielelläni ne 92-kokoiset kurahousut vaikka lapsi käyttääkin nyt useimmiten 86-kokoa. Parempi että ovat isommat kuin liian pienet. Ainahan niitä voi fiksailla.

Entäpä kun sieltä tulee koon 62 cm housut, kun ne on niin söpöt (joo okei kuriksia ei ole sitä kokoa, mutta muita vaatteita on) tai kokoa 120 cm, että on vähän kasvunvaraa?

Kummallakaan et tee yhtään mitään eikä lapsella ole päälle sopivaa vaatetta, joudut joka tapauksessa itse ostamaan.

Tämä käytös on mystistä.

Esimerkki: Mun esikoinen hankki itse itselleen kesätyön ja minä ehdotin, että mummo auttaisi häntä ennakkoon tutustumaan vähän alaan, koska mummolla on alasta kokemusta. Ei käynyt.

Sitten mummo keksi että hänpä palkkaa teinin itselleen "kesätöihin", siis kotiinsa. Teini kieltäytyi, mummo loukkaantui verisesti ja alkoi taas se, "on se kumma kun mikään ei kelpaa".

Miksi se 16-vuotias olisi mennyt mummolaan istumaan rahasta, kun juuri oli itse saanut hankittua itselleen oikean kesätyön. Miksei mummo voinut osallistua siihen teinin kesätyöhön minun ehdottamallani tavalla, vaan alkoi säätää ihan omiaan? Miksei mummo voinut olla ylpeä teinin saavutuksesta, kuunnella minua ja tehdä yhteistyötä?

En voi ymmärtää tuota käytöstä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä tämä loppui vasta siihen, kun sanoin, että jos kerrankin vielä jotain sopimatta ja ilman lupaa tuot, niin lentää suoraan roskiin. Ei uskonut ja toi, kassissa oli varmaan kolmella sadalla vaatteita ja muuta. Kuvasin videolle kun heitin kaikki ne koskemattomina roskiin ja lähetin videon saatesanoilla, että älä koskaan enää tuo ilman lupaa.

Voiko joku oikeasti olla noin itsekäs ja hullu kuin sinä?

Ajattele jos sinun kotisi täytettäisiin muiden ostamilla tavaroilla? Kasseittain muiden valitsemia väärän kokoisia vaatteita? Tai kirppislöytöjä?

Shoppailija mummut viihdyttävät lähinnä itseään ja ostosriippuvuuttaan.

- ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä tämä loppui vasta siihen, kun sanoin, että jos kerrankin vielä jotain sopimatta ja ilman lupaa tuot, niin lentää suoraan roskiin. Ei uskonut ja toi, kassissa oli varmaan kolmella sadalla vaatteita ja muuta. Kuvasin videolle kun heitin kaikki ne koskemattomina roskiin ja lähetin videon saatesanoilla, että älä koskaan enää tuo ilman lupaa.

Voiko joku oikeasti olla noin itsekäs ja hullu kuin sinä?

Samaa ajattelin, maailmassa on ihmisiä vailla vaatteita ja joku ääliö kehuu heittävänsä roskiin hyviä tavaroita. Tuommoiset akat kuin tuo roskiinheittäjä pitäisi ampua.

Tuona mummuna ilmoittaisin, etten halua olka perheen kanssa missään tekemisissä koskaan. Ahne paska tuo akka.

Miksi ei sitten lahjoita niille tarvitseville? Vie keräyksiin tai laittaa vaikka facebookiin ilmoituksen mitä on tarjolla ja mistä saa hakea. Minä en halua niitä vaatteita omaan kotiini kun emme tarvitse!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä nokittelu?

Tämä on minun lapseni, minun kotini ja minun asiani. Ei tämä pyöri äitini ympärillä, vaikka hän kuinka niin kuvittelee.

MIKSI minun pitäiis täällä alkaa pyöriä mummon tarpeiden ja mielihalujen ympärillä? Sano yksikni syy.

”Minun, minun, minun, minun…”

Voi kuinka aggressiiviselta ja suorastaan surullisen egoistiselta tuokin viestisi vaikuttaa. Tässähän kuitenkin pitäisi ottaa se lapsikin huomioon, sinä kun et ole enää päähenkilö tässä kuviossa.

Totta helv*tissä perheen aikuiset päättää mitä heidän taloonsa kannetaan, ei mummo, eikä edes lapsi. Lapsi toki voi toivoa, että haluaisin asian x, mutta kyllähän ne on vanhemmat, jotka arvioivat todellisen tarpeen ja tekevät ostopäätöksen. Jos ostopäätökseen päädytään, niin siinä kohtaa jokainen normaali vanhempi kunnioittaa lapsen mielipidettä, jos se mahtuu perheen budjettiin (=vanhempien rahat) ja on käyttötarkoitukseen sopiva. Tuossa ensimmäisessä viestissä ei ole mitään viitteitä siihen, etteikö näin olisi.

Tässä koko ketjussahan on nyt pääpointti se, että isovanhemmat eivät kunnioita lastensa perheitä, vaan kävelevät yli tuomalla lastensa koteihin vaatteita ja tavaroita oman tahtonsa mukaan.

On aivan eri asia kantaa vauvalle tai taaperoikäiselle rojua, kuin esimerkiksi ottaa jo vähän isompi lapsi kauppaan mukaan valitsemaan mummin kanssa yhdessä vaatteita. Silloinkin on vanhempia kunnioittavaa kysyä, että onko jostain erityisesti tarve (lapsi harvemmin itse tietää) vai voidaanko vain ostaa jotain kivaa.

Haluaisin oikeasti nähdä isovanhempien ilmeet, kun nämä tyttäret ja miniät aina käydessään veisivät jonkun hilavitkuttimen heidän kotiinsa, mielellään paljon tilaa vievän, uudet tyynyt sohvalle, väärän värisiä ja kokoisia vaatteita mummille säkillisen. Synttäreillä, hääpäivinä ja juhlapyhinä valtaisivat mummojen keittiöt, yksinvaltiaasti päättäisivät juhlapäivän aikataulun, tarjoilut ja koristelut ja pöytäliinan värin piittaamatta siitä, mistä mummo tykkää ja onko juhlat mummon tyyliset. Ja siis tietenkin vielä lupaa kysymättä, kun miniä/ tytär vaan haluaa!

Vierailija kirjoitti:

Kokemusta myös on, mutta näkökulma ja mielipide on kyllä ihan eri. Miten eri tavalla sitä voi näköjään maailmaa katsoakaan!

Olin vain ja ainoastaan helpottunut kun mummo ennen lapsen synttäreitä tarjoutui leipomaan ja tarvittaessa myös tilaamaan osan tarjottavista. Ihan supermahtava juttu! Nyt perinteenä joka syntymäpäiväjuhlilla onkin mummon tekemiä leipomisia, niiden omieni ohella.

Ja kaikki eri vuodenaikoihin tarvittavat haalarit ja asusteet. Olen vain iloinen jos mummo joskus tuo jonkun Popin, Reiman, Molon tms teknisen haalarin tullessaan. Tai pipon ja kurahanskat. Tai lenkkarit. Tai kumisaappaat. Tai uudet sisähousut.

Niitähän tarvitsee aina! Joko kotona tai päiväkodissa.

Pari kertaa on pitänyt käydä vaihtamassa oikeampaan kokoon kuitin kanssa, mutta muuten on ollut kokonsa puolesta hyviä!

Mä en jaksa uskoa, että kukaan loukkaantuu avusta leipoa jotain juhlapöytään. Eihän? Mutta on eri asia sovitusti toimia näin, kuin ikään kuin "kaapata" juhlat itselleen, leipoa tai tilata sinne mieleisiään asioita vanhemmilta kysymättä. Itse ainakin pyrin auttamaan ryhtyessäni kartoittamaan, millaista apua toiset tarvitsevat.

Esim. jos toivotaan, että leivon, niin totta kai kysyn että mitä minun toivotaan leipovan, onko makutoiveita (tai inhokkeja), onko toiveita leivonnaisen ulkonäöstä. Jos ei ole, tapaan kysyä, onko juhlaan tulossa esim. jotain koristelua tai väriteemaa.

Vie muutaman minuutin, mutta auttaa saajaansa huomattavasti enemmän kuin mahdollinen jyrääminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi kun saisikin hyvällä omallatunnolla olla ostamatta, tai oikeammin sanottuna, voi kun kerjuu loppuisi. Jatkuvasti on miniällä kerjuu menossa. Lapsi tarvitsee siitä ja tätä, ja tuokin olisi kiva. Jos emme ota mitään kantaa niin alkaa puhe kimpan tekemisestä. Ostetaanko se ja se tavara kimpassa, kukin laittaa jonkun summan ja he loput. Poikaamme näyttää vaimonsa käytös nolottavan.

Minusta riittää kun viemme synttäri- ja nimpparilahjat ja useamman joululahjan ja satunnaisesti jotain pientä, mutta miniälle se ei tunnu riittävän.

Meillä on kaksi lasta, joista vain toisella on lapsi, ei tunnu kivalta kun miniä on ahneena vaatimassa heille etuja yli äyräiden.

Olemme päättäneet, ettemme suosi”lapsellista” perhettä, mutta kiusallisia ovat tapaamiset kun toiveita on miniällä niin paljon.

Odotamme lievää kauhua tuntien kuinka paljon hoitoapua odottaa miniä kunhan lapsi tuosta varttuu. Joskus hän kertoilee kuinka joku tuttu on jäänyt eläkkeelle jotta voi hoitaa lapsenlasta. Juu, minä en jää, enkä eläkkeellä ala täyspäiväiseksi hoitajaksi.

Sanokaas miten tämmöisestä pitää miniälle sanoa (kerjäämisestä) niin ettei mene välit?

Meillä on toisella miniällä sama laulu. Aina on jotain vailla lapsille ja aina kalliita tavaroita. On vaimon kanssa otettu etäisyyttä, kun olisivat meille tulossa olemme leikisti aina jossakin muualla. Ja jos kylään pyytävät usein sattuu olemaan muuta sovittuna. En edes uskalla kuvitellakaan mitä miniä sanoisi, jos suoraan sanoisin, että jatkuva tavaroitten ostattaminen meillä ei ole mukavaa.

Todennäköisesti menee välit jos asiasta sanoo, mutta itsekunnioitus on myös kiva asia.

Minä sanoin heti irti suhteen pojan perheeseen kun miniä alkoi vaatimaan tavaroita lapsille, ja lomille olisi pitänyt pennut ottaa mukaan. Mikä loma se on kun huonosti kasvatetut kakarat rääkyy joka asiasta?

Nyt on mukavat eläkepäivät. Tyttären perhe vierailee, hän ei ole mitään elatusta vailla ja silloin on kiva ottaakin heidän lapset joskus mökille mukaan.

Tyttären lapsille laitan tilille raahasin verottoman, kolmen vuoden välein, pojan lapsille rn, miniä tuhlaa rahat, ei sen kourilta saa mitään piilotettua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä koin sen ihan puhtaasti nurkanvaltaamiseksi, reviirin merkitsemiseksi.

Varsinkin kun aivan kaikesta tuli kerralla ”perinne”. Kerran leipoi synttäreille niin kas, se olikin perinne että aina leipoo. Kerran haki lapselle kengät (minun rahoillani) ja kas, se olikin perinne joka kevät hakea kengät lapselle.

Kerran tuli (pyytämättä) hoitamaan lasta kun olin kipeä, samalla sisusti koko olohuoneen uusiksi ja siitäkin tuli perinne, että ”tekee joulusiivouksen”.

Ainoa semi-ongelmaksi kokemani tuossa listassa ehkä olisi olohuoneen sisustaminen/joulusiivoaminen, muuten noihan on ihan mahtavia juttuja!!

Että mummo leipoo synttärijuhliin (= mun tarvii leipoa itse vähemmän ja säästyn vaivalta, siivoamista ja leipomista kuitenkin riittää!) tai että mummo ostaa kevätkengät (= meidän rahat säästyy eikä tarvii kierrellä kaupoissa).

Voi luoja millaisia kolmannen maailman ongelmia te jotkut kehitätte!

Ei voi kuin pyörittää päätä kun vien meidän lapsen mummolle kynttilää haudalle.

Koska minä haluan itse leipoa sen synttärikakun. Se on minun lapseni ja tämä on minulle tärkeä juttu. Mummo ei nimenomaan voinut tehdä mitään muuta, vaan hänen olisi pitänyt saada leipoa/ostaa se the kakku, koska "hän tietää MISTÄ LAPSI OIKEASTI PITÄÄ". Näillä sanoilla.

Olisi leiponut minulle aikoinaan, eikä nyt tunkisi tänne leipomaan. Minulla ei ollut yhden yksiä synttäreitä, mutta en ala paikkaamaan sitä nyt, vaan se mummon tilaisuus meni jo!

Mummo ei osaa ostaa oikeanlaisia kevät kenkiä, vaan me joudumme ostamaan ne oikeanlaiset joka tapauksessa. Kämppä täynnä muovikenkiä jotka ei mahdu jalkaan.

Juuri näin. Ja aiempi voi miettiä sitä vitutuksen määrää, jos on käyttänyt monta tuntia lapselle mieleisen kakun vääntämiseen ja vieras pyyhältää yllättäen paikalle oman kakkunsa kanssa. Ei se ole auttamista.