Lue keskustelun säännöt.
Miten suuret ikäluokat tekivät sen?
29.08.2015 |
Suurin massoin käytännössä vain kävelivät töihin osa ilman ihmeempiä koulutuksia. Työpaikkoja vain maagisesti lisääntyi, jotta jokainen sai töitä. Painoivat pitkän työuran, monet jopa samassa työpaikassa eläkkeeseen asti. Heidän poistuttuaan tilalle ei avautunutkaan paikkoja.
Kommentit (277)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä1498 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="29.08.2015 klo 19:37"]
[quote author="Vierailija" time="29.08.2015 klo 18:28"]
Ihmettelen, miten täällä kirjoitellaan ettei 70-luvulla ollut päivähoitoa, vaan jotain yksityisiä kalliita hoitajia olisi pitänyt palkata?! Kyllä minä ja veljeni olemme olleet ihan kunnallisessa päiväkodissa jo vuonna -75, jos oikein muistan - sillä aloitin kouluni -77. Ja kävin eskarinkin! Nuo hoitotätejä muistelevat kyllä muistelevat jotain -50 tai -60 lukua.
Eli kyllä suurilla ikäluokilla on ollut mahdollisuus kunnalliseen päivähoitoon. Omat vanhempani ovat syntyneet -44 ja 47.Nykyisen muotoisena päivähoitojärjestelmän luominen alkoi periaatteessa vasta lasten
päivähoidosta annetun lain (36/1973) tultua voimaan 1973. Siitä meni vielä vuosia, ennenkuin koko maassa oli kunnallinen päivähoitojärjestelmä.
Olet todennäköisesti kasvanut jossakin Suomen suuressa kaupungissa, kasvukeskuksissa, joissa tämä toteutettiin ensin. Muualla oli edelleen turvauduttava yksityisiin hoitotäteihin.
Olen itse ollut kunnallisessa päiväkodissa osapäiväisesti jo 60-luvulla, Helsingissä.Kasvoin pienessä maalaiskunnassa Etelä-Suomessa. Varmaan on eroja ollut kunnasta tai kaupungista riippuen. Tuo kunta oli todennäköisesti silloin sekä varakas että edistyksellinen.
Mummoni on ollut perhepäivähoitaja -74 lähtien Lapin läänin tuppukylässä.
Kunnallista päivähoitoa oli, mutta sinne pääsivät vain vähävaraiset tai muuten tuettavat. Työssäkäyvät joutuivat itse palkkaamaan kotiapua. Subjektiivinen päivähoito-oikeus tuli nimenomaan hyvätuloisten avuksi, jolloin hekin saivat kunnallista päivähoitoa lapsilleen.
Aivan höpö höpöä. Ei todellakaan ollut mitään tuollaista rajausta. Olen syntynyt vuonna 1971 ja siskoni 1976 ja vanhempamme olivat todellakin hyvätuloisia, me lapset olimme kunnallisessa päiväkodissa, siskoni oli jopa ns. "vauvalassa", eli aivan pienille tarkoitetulla osastolla.
Se on totta, että subjektiivista oikeutta ei ollut, eikä hoitopaikkaa saanut helposti, vaan piti jonottaa. Meitäkin kumpaakin oli ensin hoitamassa mummi, ennenkuin saimme tarhapaikan.
Riippuu paikkakunnasta. Ainakin täällä Vantaalla oli tuolloin kunnallisia päiväkoteja paljon vähemmän kuin alle kouluikäisiä lapsia. Samoin kunnallisia perhepäivähoitajia. Pienituloiset olivat näissä etusijalla ja koska päivähoitopaikkoja ei riittänyt kaikille, juuri suurituloisten lapset jäivät ilman. Jonossa toki sai olla, mutta pienituloiset tai muutoin erityistukea tarvitsevat lapset menivät jonossa ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurten ikäluokkien "etuna" oli monet asiat, joita tänä päivänä ei edes haluta. Ensinnäkin suurilla ikäluokilla ei ollut kotihoidontukea eikä hoitovapaata. He olivat about nelikymppisiä, kun kotihoidontuki tuli. Ja silloinkin kotihoidontukea maksettiin vain siihen asti, kun lapsi täytti 1v10kk. Suuret ikäluokat palasivat siis suoraan äitiyslomalta töihin. Toinen etu oli, että ei ollut tällaista valikoimaa tavaraa, jota nykyisin pidetään välttämättömänä. Kolmas etu oli, että tavaroiden elinikä oli pidempi kuin nykyisin. Televisio, pesukone, puhelin jne kestivät hyvinkin päivittäisessä käytössä 20 vuotta, puhelimet noista vielä paljon pidempäänkin. Ei siis ollut tarvetta ostaa parin kolmen vuoden välein uutta vempainta vanhan tilalle. Neljäs etu oli, että pankit edellyttivät asuntolainaa myöntäessään riittävän määrän säästöjä. Nuoret siis alkoivat jo hyvin varhain säästää asuntolainatilille. Lisäksi oli arava-asuntoja, joihin ei tarvinnut yhtä paljon lainaa kuin vapaiden markkinoiden asuntoihin. Viides etu oli, että ensiasunnoksi nuoripari ei ostanut 200 neliön omakotitaloa vaan kerrostaloyksiön tai enintään kaksion jostain lähiöstä. Kun perhekoko oli kasvanut ja asuntolainaa maksettu riittävästi pois, myytiin vanha asunto ja ostettiin isompi. Kuudes etu oli, että kotia sisustettiin vähitellen ja varojen mukaan. Seitsemäs etu oli, että filmitähtien ja popstarojen luksus-elämää kenties kadehdittiin, mutta ei ajateltukaan, että oman elämän pitäisi olla samanlaista. Kahdeksas etu oli, että lastenvaunut, lastenvaatteet ja muut lasten tavarat olivat käyttötavaraa eikä statussymboleja, joilla olisi kilpailtu muiden vanhempien kanssa. Yhdeksäs etu oli, että ulkomaanmatkat olivat vielä tavalliselle lapsiperheelle liian kalliita ja vaati vuosien säästämisen, ennenkuin nelihenkinen keskituloinen perhe pääsi edes viikoksi Mallorcalle. Nyt jokainen pienituloinenkin perhe haluaa päästä joka vuosi pariksi viikoksi Thaimaahan, vaikka lapsia olisi liuta. Kymmenes etu oli, että ei ollut nettiä, blogeja ja keskustelupalstoja, joista lukea, millaista elämän pitäisi olla.
Pääsääntöisesti suuret ikäluokat saivat lapsensa hoidatettua vanhemmillaan. Nyt ei onnistu kun suuriin ikäluokkiin kuuluvat isovanhemmat nauttii elämästään Espanjassa tai harrastaa.
Ei pidä paikkaansa. Suuret ikäluokat olivat juuri niitä, jotka 60-70 -luvuilla muuttivat maalta kaupunkeihin. Isovanhemmat jäivät kotipaikkakunnille kenties satojenkin kilometrien päähän.
Juuri näin. Joka muuta väittää, ei tiedä asioista yhtään mitään.
Suurin muuttoaalto alkoi 1950-luvulla, kiihtyi 1960-luvulla ja nousi huippuunsa 1970-luvun alussa, jonka jälkeen muutto alkoi selvästi hidastua.
Suomessa muuttoliikkeen syy oli ennen kaikkea työttömyys. Vaikka Suomi oli muuttumassa teollisuusmaaksi, mikä merkitsi elintason kasvua, oli maaseudulle lähinnä Keski-Suomessa perinteinen elinkeino eli maatalous alkanut taantua. Suurin osa muuttajista oli 20–30-vuotiaita ihmisiä, joten maaseudun asukaskanta vanhentui, koska maaseudulle jäi paljon vanhoja ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä parhaat lähtökohdat kuitenkin ovat saaneet nykyiset nelikymppiset.
- Valmistuminen laman jälkeen huikeaan nousukauteen, jossa vanhempi polvi oli siirretty pois edestä kortistoon
- Asuntojen hintojen raketointi. Puoli-ilmaiset kämpät ostettiin ja nyt niitä onkin monella helposti viisi. Ja yhteiskunta se vaan maksaa asumistukina riskitöntä kassavirtaa
- Kaikki sijoituskohteet laukkasivat mukavasti, joten vaurastuminen ei tarvinnut liikoja ponnisteluja
- Tutkintoja ei ollut kovin vaikea saada silloinkaan, mutta niiden arvo oli satakertainen nykyiseen nähdenJos noista lähtökohdista ei päässyt vihreälle oksalle, niin ei siihen olisi kyennyt muulloinkaan.
Mitä ihme potaskaa. Nelikymppiset valmistuivat keskelle ysärin lamaa. Töitä ei saatu. Kun talous alkoi taas vetää, kirivät nuoremmat ohi ja nelikymppisille jäi ikuiset pätkä ja silppurityöt käsiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurten ikäluokkien "etuna" oli monet asiat, joita tänä päivänä ei edes haluta. Ensinnäkin suurilla ikäluokilla ei ollut kotihoidontukea eikä hoitovapaata. He olivat about nelikymppisiä, kun kotihoidontuki tuli. Ja silloinkin kotihoidontukea maksettiin vain siihen asti, kun lapsi täytti 1v10kk. Suuret ikäluokat palasivat siis suoraan äitiyslomalta töihin. Toinen etu oli, että ei ollut tällaista valikoimaa tavaraa, jota nykyisin pidetään välttämättömänä. Kolmas etu oli, että tavaroiden elinikä oli pidempi kuin nykyisin. Televisio, pesukone, puhelin jne kestivät hyvinkin päivittäisessä käytössä 20 vuotta, puhelimet noista vielä paljon pidempäänkin. Ei siis ollut tarvetta ostaa parin kolmen vuoden välein uutta vempainta vanhan tilalle. Neljäs etu oli, että pankit edellyttivät asuntolainaa myöntäessään riittävän määrän säästöjä. Nuoret siis alkoivat jo hyvin varhain säästää asuntolainatilille. Lisäksi oli arava-asuntoja, joihin ei tarvinnut yhtä paljon lainaa kuin vapaiden markkinoiden asuntoihin. Viides etu oli, että ensiasunnoksi nuoripari ei ostanut 200 neliön omakotitaloa vaan kerrostaloyksiön tai enintään kaksion jostain lähiöstä. Kun perhekoko oli kasvanut ja asuntolainaa maksettu riittävästi pois, myytiin vanha asunto ja ostettiin isompi. Kuudes etu oli, että kotia sisustettiin vähitellen ja varojen mukaan. Seitsemäs etu oli, että filmitähtien ja popstarojen luksus-elämää kenties kadehdittiin, mutta ei ajateltukaan, että oman elämän pitäisi olla samanlaista. Kahdeksas etu oli, että lastenvaunut, lastenvaatteet ja muut lasten tavarat olivat käyttötavaraa eikä statussymboleja, joilla olisi kilpailtu muiden vanhempien kanssa. Yhdeksäs etu oli, että ulkomaanmatkat olivat vielä tavalliselle lapsiperheelle liian kalliita ja vaati vuosien säästämisen, ennenkuin nelihenkinen keskituloinen perhe pääsi edes viikoksi Mallorcalle. Nyt jokainen pienituloinenkin perhe haluaa päästä joka vuosi pariksi viikoksi Thaimaahan, vaikka lapsia olisi liuta. Kymmenes etu oli, että ei ollut nettiä, blogeja ja keskustelupalstoja, joista lukea, millaista elämän pitäisi olla.
Pääsääntöisesti suuret ikäluokat saivat lapsensa hoidatettua vanhemmillaan. Nyt ei onnistu kun suuriin ikäluokkiin kuuluvat isovanhemmat nauttii elämästään Espanjassa tai harrastaa.
Ei pidä paikkaansa. Suuret ikäluokat olivat juuri niitä, jotka 60-70 -luvuilla muuttivat maalta kaupunkeihin. Isovanhemmat jäivät kotipaikkakunnille kenties satojenkin kilometrien päähän.
Juuri näin. Joka muuta väittää, ei tiedä asioista yhtään mitään.
Suurin muuttoaalto alkoi 1950-luvulla, kiihtyi 1960-luvulla ja nousi huippuunsa 1970-luvun alussa, jonka jälkeen muutto alkoi selvästi hidastua.
Suomessa muuttoliikkeen syy oli ennen kaikkea työttömyys. Vaikka Suomi oli muuttumassa teollisuusmaaksi, mikä merkitsi elintason kasvua, oli maaseudulle lähinnä Keski-Suomessa perinteinen elinkeino eli maatalous alkanut taantua. Suurin osa muuttajista oli 20–30-vuotiaita ihmisiä, joten maaseudun asukaskanta vanhentui, koska maaseudulle jäi paljon vanhoja ihmisiä.
Omassa suvussa lähti muutama Ruotsiin ja kukaan ei kyllä ollut Suomessa työtön valmiiksi vaan ihan palkkatyössä. Työmarkkinat oli kuitenkin vähän hyytyneet ja elintasoero Ruotsiin TODELLA huikea. Setänikin asui kotona ja kävi tehtaassa töissä parikymppisenä jollina kotimaassa. Vuoden päästä muutettuaan ajeli Ruotsista jo autolla lomille ja muutamassa vuodessa oli asunnot ja Volvot, joita ikätoverinsa Suomessa eivät samanlaisella työllä saaneet tuosta vaan. 80-luvulla kuitenkin tilanne tasoittui ja muistan setäni ja isäni keskustelun 80-luvun lopusta, että tällä hetkellä elintasoeroa ei juuri ole. Saman olisi Suomessa sitten saanut kasaan kuitenkin, kun täälläkin lähti elintaso nousuun niin rajusti.
Yleisemmällä tasolla olen ihmetellyt, miksi tää yhteiskunta ei kestä ihmisten lisääntymistä.Ensin lähti useampi satatuhatta Amerikkaan, kun alkoi olla liikaa porukkaa ja toivottomuutta. Sitten sota korjasi porukkaa runsaasti ja vammautti. Sitten lähdettiin Ruotsiin ja taas oli työtä lopuille ja homma toimi. Oisko nykyinen ongelma se, että täältä ei ole 50 vuoteen oikein lähdetty mihinkään? Pitäisikö ylimääräisen porukan taas purkautua johonkin, jossa on parempi rakentaa elämä ja töitä tarjolla, niin lopuillakin menisi paremmin. Ihmiset on vaan muuttunut pullamössöiksi. Ei haluta muuttaa edes Suomen sisällä saati muualle, kun kerran tuillakin voi elää. Ennen oli pakko.
Vierailija kirjoitti:
Suurten ikäluokkien suuri puhallus.
En kiistä, etteivätkö olisi tehneet työtä ja rakentaneet omalta osaltaan Suomea ja yhteistä pottia. Mutta ovat kahmineet siitä yhteisestä potista lähtiessään enemmän kuin heille kuuluu jättäen lapsensa ja lapsenlapsensa tilanteeseen, jossa nämä eivät voi vaikuttaa elämäänsä kuten suurilla ikäluokilla on ollut mahdollisuus vaikuttaa.
Nyt suuret ikäluokat saavat esiintyä anteliaina hyväntekijöinä, jos omasta tahdostaan tukevat lapsiaan tai lapsenlapsiaan. Mutta vain omasta tahdosta! Viime kädessä määräysvalta rahoista on aina heillä, velat jäävät meidän maksettavaksi.
Kiitos tästä.
Varsinaista tuubaa vailla realismia.
Oletko oikeassakin elämässä yhtä kateellinen ja vastenmielinen?
YKsittäisten ihmisten vaikutusmahdollisuudet ovat aina olleet pienet. Tärkein ja oikeastaan ainoa keino on äänestäminen. Äänestivätkö suuret ikäluokat oikein ja nykyiset väärin?
Kannattaisiko tätä asiaa hieman miettiä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä1498 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="29.08.2015 klo 19:37"]
[quote author="Vierailija" time="29.08.2015 klo 18:28"]
Ihmettelen, miten täällä kirjoitellaan ettei 70-luvulla ollut päivähoitoa, vaan jotain yksityisiä kalliita hoitajia olisi pitänyt palkata?! Kyllä minä ja veljeni olemme olleet ihan kunnallisessa päiväkodissa jo vuonna -75, jos oikein muistan - sillä aloitin kouluni -77. Ja kävin eskarinkin! Nuo hoitotätejä muistelevat kyllä muistelevat jotain -50 tai -60 lukua.
Eli kyllä suurilla ikäluokilla on ollut mahdollisuus kunnalliseen päivähoitoon. Omat vanhempani ovat syntyneet -44 ja 47.Nykyisen muotoisena päivähoitojärjestelmän luominen alkoi periaatteessa vasta lasten
päivähoidosta annetun lain (36/1973) tultua voimaan 1973. Siitä meni vielä vuosia, ennenkuin koko maassa oli kunnallinen päivähoitojärjestelmä.
Olet todennäköisesti kasvanut jossakin Suomen suuressa kaupungissa, kasvukeskuksissa, joissa tämä toteutettiin ensin. Muualla oli edelleen turvauduttava yksityisiin hoitotäteihin.
Olen itse ollut kunnallisessa päiväkodissa osapäiväisesti jo 60-luvulla, Helsingissä.Kasvoin pienessä maalaiskunnassa Etelä-Suomessa. Varmaan on eroja ollut kunnasta tai kaupungista riippuen. Tuo kunta oli todennäköisesti silloin sekä varakas että edistyksellinen.
Mummoni on ollut perhepäivähoitaja -74 lähtien Lapin läänin tuppukylässä.
Kunnallista päivähoitoa oli, mutta sinne pääsivät vain vähävaraiset tai muuten tuettavat. Työssäkäyvät joutuivat itse palkkaamaan kotiapua. Subjektiivinen päivähoito-oikeus tuli nimenomaan hyvätuloisten avuksi, jolloin hekin saivat kunnallista päivähoitoa lapsilleen.
Aivan höpö höpöä. Ei todellakaan ollut mitään tuollaista rajausta. Olen syntynyt vuonna 1971 ja siskoni 1976 ja vanhempamme olivat todellakin hyvätuloisia, me lapset olimme kunnallisessa päiväkodissa, siskoni oli jopa ns. "vauvalassa", eli aivan pienille tarkoitetulla osastolla.
Se on totta, että subjektiivista oikeutta ei ollut, eikä hoitopaikkaa saanut helposti, vaan piti jonottaa. Meitäkin kumpaakin oli ensin hoitamassa mummi, ennenkuin saimme tarhapaikan.
Pahvi. Päivähotolaki ja subjektiivinen oikeus päivähoitoon tuli -73... eli silloin kun suuret ikäluokat alkoivat tarvia päivähoitoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä1498 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="29.08.2015 klo 19:37"]
[quote author="Vierailija" time="29.08.2015 klo 18:28"]
Ihmettelen, miten täällä kirjoitellaan ettei 70-luvulla ollut päivähoitoa, vaan jotain yksityisiä kalliita hoitajia olisi pitänyt palkata?! Kyllä minä ja veljeni olemme olleet ihan kunnallisessa päiväkodissa jo vuonna -75, jos oikein muistan - sillä aloitin kouluni -77. Ja kävin eskarinkin! Nuo hoitotätejä muistelevat kyllä muistelevat jotain -50 tai -60 lukua.
Eli kyllä suurilla ikäluokilla on ollut mahdollisuus kunnalliseen päivähoitoon. Omat vanhempani ovat syntyneet -44 ja 47.Nykyisen muotoisena päivähoitojärjestelmän luominen alkoi periaatteessa vasta lasten
päivähoidosta annetun lain (36/1973) tultua voimaan 1973. Siitä meni vielä vuosia, ennenkuin koko maassa oli kunnallinen päivähoitojärjestelmä.
Olet todennäköisesti kasvanut jossakin Suomen suuressa kaupungissa, kasvukeskuksissa, joissa tämä toteutettiin ensin. Muualla oli edelleen turvauduttava yksityisiin hoitotäteihin.
Olen itse ollut kunnallisessa päiväkodissa osapäiväisesti jo 60-luvulla, Helsingissä.Kasvoin pienessä maalaiskunnassa Etelä-Suomessa. Varmaan on eroja ollut kunnasta tai kaupungista riippuen. Tuo kunta oli todennäköisesti silloin sekä varakas että edistyksellinen.
Mummoni on ollut perhepäivähoitaja -74 lähtien Lapin läänin tuppukylässä.
Kunnallista päivähoitoa oli, mutta sinne pääsivät vain vähävaraiset tai muuten tuettavat. Työssäkäyvät joutuivat itse palkkaamaan kotiapua. Subjektiivinen päivähoito-oikeus tuli nimenomaan hyvätuloisten avuksi, jolloin hekin saivat kunnallista päivähoitoa lapsilleen.
Aivan höpö höpöä. Ei todellakaan ollut mitään tuollaista rajausta. Olen syntynyt vuonna 1971 ja siskoni 1976 ja vanhempamme olivat todellakin hyvätuloisia, me lapset olimme kunnallisessa päiväkodissa, siskoni oli jopa ns. "vauvalassa", eli aivan pienille tarkoitetulla osastolla.
Se on totta, että subjektiivista oikeutta ei ollut, eikä hoitopaikkaa saanut helposti, vaan piti jonottaa. Meitäkin kumpaakin oli ensin hoitamassa mummi, ennenkuin saimme tarhapaikan.
Pahvi. Päivähotolaki ja subjektiivinen oikeus päivähoitoon tuli -73... eli silloin kun suuret ikäluokat alkoivat tarvia päivähoitoa.
Subjektiivinen päivähoito-oikeus tuli kylläkin vasta vuonna 1985 eli kun suuret ikäluokat olivat 35-40 -vuotiaita. Ja suuret ikäluokat tekivät lapsensa jo alle kolmekymppisinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="29.08.2015 klo 08:58"]ketä on suuret ikä luokat?
Sotien jälkeen 1945 -1960 syntynyt kansanosa, joka eli helpoimman elämän, mitä tullaan enää näkemään.
Heidän ei tarvinnut nähdä sotaa eikä työttömyyttä. Inflaatio maksoi heidän asuntolainansa. He pääsivät hyville eläkkeille, jotka maksavat heidän lapsensa paskoista palkoistaan ja epävarmoista tuloistaan.
Heillä kävi ns. MUNKKI!
M40
Väärin. Suuret ikäluokat on vain sodan jälkeen muutamana vuonna syntyneet. He tekivät paljon töitä ja elintaso oli paljon alhaisempi kuin myöhemmin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä1498 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="29.08.2015 klo 19:37"]
[quote author="Vierailija" time="29.08.2015 klo 18:28"]
Ihmettelen, miten täällä kirjoitellaan ettei 70-luvulla ollut päivähoitoa, vaan jotain yksityisiä kalliita hoitajia olisi pitänyt palkata?! Kyllä minä ja veljeni olemme olleet ihan kunnallisessa päiväkodissa jo vuonna -75, jos oikein muistan - sillä aloitin kouluni -77. Ja kävin eskarinkin! Nuo hoitotätejä muistelevat kyllä muistelevat jotain -50 tai -60 lukua.
Eli kyllä suurilla ikäluokilla on ollut mahdollisuus kunnalliseen päivähoitoon. Omat vanhempani ovat syntyneet -44 ja 47.Nykyisen muotoisena päivähoitojärjestelmän luominen alkoi periaatteessa vasta lasten
päivähoidosta annetun lain (36/1973) tultua voimaan 1973. Siitä meni vielä vuosia, ennenkuin koko maassa oli kunnallinen päivähoitojärjestelmä.
Olet todennäköisesti kasvanut jossakin Suomen suuressa kaupungissa, kasvukeskuksissa, joissa tämä toteutettiin ensin. Muualla oli edelleen turvauduttava yksityisiin hoitotäteihin.
Olen itse ollut kunnallisessa päiväkodissa osapäiväisesti jo 60-luvulla, Helsingissä.Kasvoin pienessä maalaiskunnassa Etelä-Suomessa. Varmaan on eroja ollut kunnasta tai kaupungista riippuen. Tuo kunta oli todennäköisesti silloin sekä varakas että edistyksellinen.
Mummoni on ollut perhepäivähoitaja -74 lähtien Lapin läänin tuppukylässä.
Kunnallista päivähoitoa oli, mutta sinne pääsivät vain vähävaraiset tai muuten tuettavat. Työssäkäyvät joutuivat itse palkkaamaan kotiapua. Subjektiivinen päivähoito-oikeus tuli nimenomaan hyvätuloisten avuksi, jolloin hekin saivat kunnallista päivähoitoa lapsilleen.
Aivan höpö höpöä. Ei todellakaan ollut mitään tuollaista rajausta. Olen syntynyt vuonna 1971 ja siskoni 1976 ja vanhempamme olivat todellakin hyvätuloisia, me lapset olimme kunnallisessa päiväkodissa, siskoni oli jopa ns. "vauvalassa", eli aivan pienille tarkoitetulla osastolla.
Se on totta, että subjektiivista oikeutta ei ollut, eikä hoitopaikkaa saanut helposti, vaan piti jonottaa. Meitäkin kumpaakin oli ensin hoitamassa mummi, ennenkuin saimme tarhapaikan.
Pahvi. Päivähotolaki ja subjektiivinen oikeus päivähoitoon tuli -73... eli silloin kun suuret ikäluokat alkoivat tarvia päivähoitoa.
Subjektiivinen päivähoito-oikeus tuli kylläkin vasta vuonna 1985 eli kun suuret ikäluokat olivat 35-40 -vuotiaita. Ja suuret ikäluokat tekivät lapsensa jo alle kolmekymppisinä.
ja menipäs mulla pieleen tässäkin eli 1985 tehtiin lakimuutos ja meni jonkin aikaa, ennenkuin se toteutui
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="29.08.2015 klo 09:06"][quote author="Vierailija" time="29.08.2015 klo 08:58"]ketä on suuret ikä luokat?
Sotien jälkeen 1945 -1960 syntynyt kansanosa, joka eli helpoimman elämän, mitä tullaan enää näkemään.
Heidän ei tarvinnut nähdä sotaa eikä työttömyyttä. Inflaatio maksoi heidän asuntolainansa. He pääsivät hyville eläkkeille, jotka maksavat heidän lapsensa paskoista palkoistaan ja epävarmoista tuloistaan.
Heillä kävi ns. MUNKKI!
M40
Hyvin sanottu! Tuohon voi vielä lisätä poliittisen vaikutusvallan (huippu lapsilisät, räätälöity ilmainen opintolaina, opiskella sai kuinka kauan tahansa, jne)
Minun vanhempani kuuluvat tuohon ryhmään ja voin todellakin sanoa, että olet totaalisen väärässä. He ovat raataneet koko elämänsä pienellä palkalla ja tehneet lisäansioiden toivossa sellaisia töitä mitä kukaan täällä ei viitsisi tehdä. Esimerkiksi selvitelleet ja kerineet matonkuteita monta viikkoa iltatöinä lasten nukkuessa että saivat ostettua meille lapsille sukset. Kummallakin on raskaasta työstä johtuvia sairauksia.
Minä olen lapsista vanhempi ja muistan kuinka pienenä ei voinut mennä ulos leikkimään kun ne ainoat äitin tekemät talvihanskat olivat märät. Äiti osti paikallisesta ompelimosta (jossa itsekin oli töissä) kankaiden jämäpalasia ja ompeli niistä meille vaatteita kun ei ollut varaa ostaa. Muistan myös kuinka lapsena toivoin kolme joulua peräkkäin balettitossuja joulupukilta enkä saanut. Yhtenä jouluna oli lahjana minulle nukke ja veljelle lelukuorma-auto ja molemmille suklaalevy. Voi että olimme iloisia! Olen oppinut lapsuudenkodistani säästäväisen elämänasenteen sekä kiitollisuuden vanhempieni työtä kohtaan. Mieheni kanssa olemme molemmat samanlaisista taustoista, molemmat ovat töissä, meillä on 5 lasta ja olemme maksaneet asuntolainamme ja muut lainat jo pois.
Ottakaa asioista selvää ennenkuin morkkaatte sodan jälkeen syntyneitä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä parhaat lähtökohdat kuitenkin ovat saaneet nykyiset nelikymppiset.
- Valmistuminen laman jälkeen huikeaan nousukauteen, jossa vanhempi polvi oli siirretty pois edestä kortistoon
- Asuntojen hintojen raketointi. Puoli-ilmaiset kämpät ostettiin ja nyt niitä onkin monella helposti viisi. Ja yhteiskunta se vaan maksaa asumistukina riskitöntä kassavirtaa
- Kaikki sijoituskohteet laukkasivat mukavasti, joten vaurastuminen ei tarvinnut liikoja ponnisteluja
- Tutkintoja ei ollut kovin vaikea saada silloinkaan, mutta niiden arvo oli satakertainen nykyiseen nähdenJos noista lähtökohdista ei päässyt vihreälle oksalle, niin ei siihen olisi kyennyt muulloinkaan.
Mitä ihme potaskaa. Nelikymppiset valmistuivat keskelle ysärin lamaa. Töitä ei saatu. Kun talous alkoi taas vetää, kirivät nuoremmat ohi ja nelikymppisille jäi ikuiset pätkä ja silppurityöt käsiin.
Nyt nelikymppiset valmistuivat yliopistosta 15-20 vuotta sitten, eli vuoden 2000 tienoilla tai vähän ennen. Alla olevista kuvista voit katsoa, miltä tilanne näytti silloin. Pohja oli ohi, ja sen jälkeen alkoi nuorelle vähänkään yritteliäälle satumaiset ajat.
http://www.findikaattori.fi/verti/Graphserver.png?Gedit=false&ifile=../…
http://www.revalvaatio.org/wp/wp-content/uploads/asuntojen-hinnat.png
http://www.tilastokeskus.fi/til/tyti/2013/09/tyti_2013_09_2013-10-22_ti…
http://www.findikaattori.fi/verti/Graphserver.png?Gedit=false&ifile=../…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurten ikäluokkien "etuna" oli monet asiat, joita tänä päivänä ei edes haluta. Ensinnäkin suurilla ikäluokilla ei ollut kotihoidontukea eikä hoitovapaata. He olivat about nelikymppisiä, kun kotihoidontuki tuli. Ja silloinkin kotihoidontukea maksettiin vain siihen asti, kun lapsi täytti 1v10kk. Suuret ikäluokat palasivat siis suoraan äitiyslomalta töihin. Toinen etu oli, että ei ollut tällaista valikoimaa tavaraa, jota nykyisin pidetään välttämättömänä. Kolmas etu oli, että tavaroiden elinikä oli pidempi kuin nykyisin. Televisio, pesukone, puhelin jne kestivät hyvinkin päivittäisessä käytössä 20 vuotta, puhelimet noista vielä paljon pidempäänkin. Ei siis ollut tarvetta ostaa parin kolmen vuoden välein uutta vempainta vanhan tilalle. Neljäs etu oli, että pankit edellyttivät asuntolainaa myöntäessään riittävän määrän säästöjä. Nuoret siis alkoivat jo hyvin varhain säästää asuntolainatilille. Lisäksi oli arava-asuntoja, joihin ei tarvinnut yhtä paljon lainaa kuin vapaiden markkinoiden asuntoihin. Viides etu oli, että ensiasunnoksi nuoripari ei ostanut 200 neliön omakotitaloa vaan kerrostaloyksiön tai enintään kaksion jostain lähiöstä. Kun perhekoko oli kasvanut ja asuntolainaa maksettu riittävästi pois, myytiin vanha asunto ja ostettiin isompi. Kuudes etu oli, että kotia sisustettiin vähitellen ja varojen mukaan. Seitsemäs etu oli, että filmitähtien ja popstarojen luksus-elämää kenties kadehdittiin, mutta ei ajateltukaan, että oman elämän pitäisi olla samanlaista. Kahdeksas etu oli, että lastenvaunut, lastenvaatteet ja muut lasten tavarat olivat käyttötavaraa eikä statussymboleja, joilla olisi kilpailtu muiden vanhempien kanssa. Yhdeksäs etu oli, että ulkomaanmatkat olivat vielä tavalliselle lapsiperheelle liian kalliita ja vaati vuosien säästämisen, ennenkuin nelihenkinen keskituloinen perhe pääsi edes viikoksi Mallorcalle. Nyt jokainen pienituloinenkin perhe haluaa päästä joka vuosi pariksi viikoksi Thaimaahan, vaikka lapsia olisi liuta. Kymmenes etu oli, että ei ollut nettiä, blogeja ja keskustelupalstoja, joista lukea, millaista elämän pitäisi olla.
Pääsääntöisesti suuret ikäluokat saivat lapsensa hoidatettua vanhemmillaan. Nyt ei onnistu kun suuriin ikäluokkiin kuuluvat isovanhemmat nauttii elämästään Espanjassa tai harrastaa.
Ei pidä paikkaansa. Suuret ikäluokat olivat juuri niitä, jotka 60-70 -luvuilla muuttivat maalta kaupunkeihin. Isovanhemmat jäivät kotipaikkakunnille kenties satojenkin kilometrien päähän.
Mummo muutti tarvittaessa mukana.
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="29.08.2015 klo 08:42"]
Suurin massoin käytännössä vain kävelivät töihin osa ilman ihmeempiä koulutuksia. Työpaikkoja vain maagisesti lisääntyi, jotta jokainen sai töitä. Painoivat pitkän työuran, monet jopa samassa työpaikassa eläkkeeseen asti. Heidän poistuttuaan tilalle ei avautunutkaan paikkoja.
Suomi eli silloin maatalousyhteiskunnan jälkikautta. Yhteiskunta oli hyvin toisenlainen. Automatisaatio ei ollut vielä edennyt näin pitkälle. Maassa oli paljon rutiininomaisia töitä. Korkeastikoulutettuja vähän. Siitä lähti yleinen keskiluokkaistuminen. Nykyisin keskiluokka on saturoitunut ja yleinen elintason nousu hidastunut. Täytyy muistaa, että monet suurten ikäluokkien edustajat ovat niitä, jotka perivät myöhemmin suuret maaomaisuudet, lukuisia kiinteistöjä, säästeliäiden vanhempiensa pesät jne.
No ei niin perinyt. Ainoastaan etuoikeutetut perivät ylipäätään mitään ja heidän joukkonsa oli pieni verrattuna muihin. VAi väitätkö, että aiemmassa Suomessa suurin osa oli suurtilallisia? Hah!
Suurin osa suurten ikäluokkien vanhemmista oli todella köyhistä oloista. 30-luvun lama ja pula-aika oli tehnyt heistä sitkeitä ja kekseliäitä, mutta köyhiä he olivat, suurin osa suomalaisista. Ei heillä ollut tarjota lapsilleen muuta kuin esimerkki ahkeruudesta ja siitä sitkeydestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyttäjä1498 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurten ikäluokkien "etuna" oli monet asiat, joita tänä päivänä ei edes haluta. Ensinnäkin suurilla ikäluokilla ei ollut kotihoidontukea eikä hoitovapaata. He olivat about nelikymppisiä, kun kotihoidontuki tuli. Ja silloinkin kotihoidontukea maksettiin vain siihen asti, kun lapsi täytti 1v10kk. Suuret ikäluokat palasivat siis suoraan äitiyslomalta töihin. Toinen etu oli, että ei ollut tällaista valikoimaa tavaraa, jota nykyisin pidetään välttämättömänä. Kolmas etu oli, että tavaroiden elinikä oli pidempi kuin nykyisin. Televisio, pesukone, puhelin jne kestivät hyvinkin päivittäisessä käytössä 20 vuotta, puhelimet noista vielä paljon pidempäänkin. Ei siis ollut tarvetta ostaa parin kolmen vuoden välein uutta vempainta vanhan tilalle. Neljäs etu oli, että pankit edellyttivät asuntolainaa myöntäessään riittävän määrän säästöjä. Nuoret siis alkoivat jo hyvin varhain säästää asuntolainatilille. Lisäksi oli arava-asuntoja, joihin ei tarvinnut yhtä paljon lainaa kuin vapaiden markkinoiden asuntoihin. Viides etu oli, että ensiasunnoksi nuoripari ei ostanut 200 neliön omakotitaloa vaan kerrostaloyksiön tai enintään kaksion jostain lähiöstä. Kun perhekoko oli kasvanut ja asuntolainaa maksettu riittävästi pois, myytiin vanha asunto ja ostettiin isompi. Kuudes etu oli, että kotia sisustettiin vähitellen ja varojen mukaan. Seitsemäs etu oli, että filmitähtien ja popstarojen luksus-elämää kenties kadehdittiin, mutta ei ajateltukaan, että oman elämän pitäisi olla samanlaista. Kahdeksas etu oli, että lastenvaunut, lastenvaatteet ja muut lasten tavarat olivat käyttötavaraa eikä statussymboleja, joilla olisi kilpailtu muiden vanhempien kanssa. Yhdeksäs etu oli, että ulkomaanmatkat olivat vielä tavalliselle lapsiperheelle liian kalliita ja vaati vuosien säästämisen, ennenkuin nelihenkinen keskituloinen perhe pääsi edes viikoksi Mallorcalle. Nyt jokainen pienituloinenkin perhe haluaa päästä joka vuosi pariksi viikoksi Thaimaahan, vaikka lapsia olisi liuta. Kymmenes etu oli, että ei ollut nettiä, blogeja ja keskustelupalstoja, joista lukea, millaista elämän pitäisi olla.
Pääsääntöisesti suuret ikäluokat saivat lapsensa hoidatettua vanhemmillaan. Nyt ei onnistu kun suuriin ikäluokkiin kuuluvat isovanhemmat nauttii elämästään Espanjassa tai harrastaa.
Ei pidä paikkaansa. Suuret ikäluokat olivat juuri niitä, jotka 60-70 -luvuilla muuttivat maalta kaupunkeihin. Isovanhemmat jäivät kotipaikkakunnille kenties satojenkin kilometrien päähän.
Mummo muutti tarvittaessa mukana.
Vain hyvin harvoin mummot muuttivat.
Tämä aihe tuntuu olevan monelle hämärän peitossa, joten kannattaisiko kaivaa historiankirjat esiin tai vaihtoehtoisesti alkaa kahlata nettiä saadakseen oikean kuvan asioista.
80-luvulla oli töitä. Muulloin on saanut etsiä verissäpäin töitä. Tehdä lauantait töitä ja palkat oli pienet. 90-luvulla saavutetut edut ja työpaikat menetettiin. Firmat siirsivät tuotannon halpamaihin yms. Monet eivät sitten enää töitä saaneetkaan. Julkinen sektori oli hyvä työnantaja. Niillä oli suojatyöpaikkoja vaikeasti työllistettäville. Porukka oli töissä ja maksoi veroja ja niillä veroilla tarjottiin töitä ihmisillle. Nyt firmat (sähkö, siivous, hoitopalvelut yms.) on myyty ulkomaalaisille ja voitotkin valuu sinne. Myöskään yksityisillä ole mitään moraalista vastuuta työntekijöistä. Suojatyöpaikkoja yritetään tehdä yrityksille maksetuilla palkkatuilla yms. Mutta yritykset ottavat niihin ns. normaaleja työntekijöitä, ei niitä jotka ennen olivat ns. suojatyöpaikoissa eli tosissaan jotenkin vajavaisesti työhön pystyviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="29.08.2015 klo 09:06"][quote author="Vierailija" time="29.08.2015 klo 08:58"]ketä on suuret ikä luokat?
Sotien jälkeen 1945 -1960 syntynyt kansanosa, joka eli helpoimman elämän, mitä tullaan enää näkemään.
Heidän ei tarvinnut nähdä sotaa eikä työttömyyttä. Inflaatio maksoi heidän asuntolainansa. He pääsivät hyville eläkkeille, jotka maksavat heidän lapsensa paskoista palkoistaan ja epävarmoista tuloistaan.
Heillä kävi ns. MUNKKI!
M40
Hyvin sanottu! Tuohon voi vielä lisätä poliittisen vaikutusvallan (huippu lapsilisät, räätälöity ilmainen opintolaina, opiskella sai kuinka kauan tahansa, jne)
Minun vanhempani kuuluvat tuohon ryhmään ja voin todellakin sanoa, että olet totaalisen väärässä. He ovat raataneet koko elämänsä pienellä palkalla ja tehneet lisäansioiden toivossa sellaisia töitä mitä kukaan täällä ei viitsisi tehdä. Esimerkiksi selvitelleet ja kerineet matonkuteita monta viikkoa iltatöinä lasten nukkuessa että saivat ostettua meille lapsille sukset. Kummallakin on raskaasta työstä johtuvia sairauksia.
Minä olen lapsista vanhempi ja muistan kuinka pienenä ei voinut mennä ulos leikkimään kun ne ainoat äitin tekemät talvihanskat olivat märät. Äiti osti paikallisesta ompelimosta (jossa itsekin oli töissä) kankaiden jämäpalasia ja ompeli niistä meille vaatteita kun ei ollut varaa ostaa. Muistan myös kuinka lapsena toivoin kolme joulua peräkkäin balettitossuja joulupukilta enkä saanut. Yhtenä jouluna oli lahjana minulle nukke ja veljelle lelukuorma-auto ja molemmille suklaalevy. Voi että olimme iloisia! Olen oppinut lapsuudenkodistani säästäväisen elämänasenteen sekä kiitollisuuden vanhempieni työtä kohtaan. Mieheni kanssa olemme molemmat samanlaisista taustoista, molemmat ovat töissä, meillä on 5 lasta ja olemme maksaneet asuntolainamme ja muut lainat jo pois.
Ottakaa asioista selvää ennenkuin morkkaatte sodan jälkeen syntyneitä!
Miksi luulet että miellä kriittisillä ei olisi omia kokemuksia ja että emme olisi asioista perillä? Maailma on muuttunut paljon ja suuret ikäluokat ovat päässeet helpolla. Heillä on suomen historian helpoin elämä ja se on kiistaton fakta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä parhaat lähtökohdat kuitenkin ovat saaneet nykyiset nelikymppiset.
- Valmistuminen laman jälkeen huikeaan nousukauteen, jossa vanhempi polvi oli siirretty pois edestä kortistoon
- Asuntojen hintojen raketointi. Puoli-ilmaiset kämpät ostettiin ja nyt niitä onkin monella helposti viisi. Ja yhteiskunta se vaan maksaa asumistukina riskitöntä kassavirtaa
- Kaikki sijoituskohteet laukkasivat mukavasti, joten vaurastuminen ei tarvinnut liikoja ponnisteluja
- Tutkintoja ei ollut kovin vaikea saada silloinkaan, mutta niiden arvo oli satakertainen nykyiseen nähdenJos noista lähtökohdista ei päässyt vihreälle oksalle, niin ei siihen olisi kyennyt muulloinkaan.
Mitä ihme potaskaa. Nelikymppiset valmistuivat keskelle ysärin lamaa. Töitä ei saatu. Kun talous alkoi taas vetää, kirivät nuoremmat ohi ja nelikymppisille jäi ikuiset pätkä ja silppurityöt käsiin.
Nyt nelikymppiset valmistuivat yliopistosta 15-20 vuotta sitten, eli vuoden 2000 tienoilla tai vähän ennen. Alla olevista kuvista voit katsoa, miltä tilanne näytti silloin. Pohja oli ohi, ja sen jälkeen alkoi nuorelle vähänkään yritteliäälle satumaiset ajat.
http://www.findikaattori.fi/verti/Graphserver.png?Gedit=false&ifile=../…
http://www.revalvaatio.org/wp/wp-content/uploads/asuntojen-hinnat.png
http://www.tilastokeskus.fi/til/tyti/2013/09/tyti_2013_09_2013-10-22_ti…
http://www.findikaattori.fi/verti/Graphserver.png?Gedit=false&ifile=../…
Olen valmistunut insinööriksi -97 ja kyllä oli työpaikat kivan alla, joutui koulusta valmistuneena kilpailemaan vahojen konkareiden kanssa samoista työpaikoista, kun he myös halusivat työllistyä laman aikana saatujen potkujen jälkeen.
Mua ihmetyttää nillitys suurten ikäluokkien mittavista perinnöistä. Nukuitteko te koulussa hissantunnit vai matikantunnit? Vai molemmat? Mistä te repäisette ne suuret perinnöt, kun perittävä omaisuus - jos sellaista edes oli - oli yleensä rintamamiestalo jossain Kiuruvedellä, Lieksassa, Juupajoella tms paikassa ja perijöitä oli vähintään neljä, monesti enemmän? Teillä, suurten ikäluokkien lapsilla, on paljon enemmän perittävää kuin vanhemmillanne, jos vanhempanne päättävät teille mitään edes perinnöksi jättää. Voi olla, että eivät jätä, koska ahneuksissanne luulette heidän saaneen messevät perinnöt, jota nyt himoitsette itsellenne.
Näinhän se meni. Juuri kuulin, kun yksi nuorehko mies kertoi äidistään,joka oppisopimuksella pääsi aikoinaan työpaikkaansa ja on ollut siinä 41 vuotta. Eihän kukaan enää pysty nykyään sellaiseen käytännössä ilman mitään virallista koulutusta. Tulevaisuudessa on pakkoyrittäjyyttä ja vuokratyötä enemmistö työsuhteista. Viroista luovutaan entistä enemmän myös julkisella puolella. Aikoinaan Neuvostoliiton ylläpitämä ns.bilateraalinen kauppa loi työpaikkoja vaikka kumikenkätehtaalle. Kilpailu pitää nykyään huolen, ettei turvattua työpaikkaa ole missään.
Mummoni on ollut perhepäivähoitaja -74 lähtien Lapin läänin tuppukylässä.
Kunnallista päivähoitoa oli, mutta sinne pääsivät vain vähävaraiset tai muuten tuettavat. Työssäkäyvät joutuivat itse palkkaamaan kotiapua. Subjektiivinen päivähoito-oikeus tuli nimenomaan hyvätuloisten avuksi, jolloin hekin saivat kunnallista päivähoitoa lapsilleen.
Aivan höpö höpöä. Ei todellakaan ollut mitään tuollaista rajausta. Olen syntynyt vuonna 1971 ja siskoni 1976 ja vanhempamme olivat todellakin hyvätuloisia, me lapset olimme kunnallisessa päiväkodissa, siskoni oli jopa ns. "vauvalassa", eli aivan pienille tarkoitetulla osastolla.
Se on totta, että subjektiivista oikeutta ei ollut, eikä hoitopaikkaa saanut helposti, vaan piti jonottaa. Meitäkin kumpaakin oli ensin hoitamassa mummi, ennenkuin saimme tarhapaikan.