Lue keskustelun säännöt.
Lähetä terveisesi kaipaamallesi henkilölle!
Kommentit (17476)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
7
Vierailija kirjoitti:
10.4. kirjoitin meistä näin. Se vääntää sydäntä ja saa mielen apeaksi.
"Olen huomannut että itseluottamus ja oikeastaan jonkin verran itsetuntokin sun suhteen on romuttunut. Jos mietin tapaamista, olo on lisäksi henkisesti turvaton, tosi typerä, hutera ja jotenkin pieni. Tämä asia itkettää kamalasti. En arvannut, että tässä tulleet arvet vaikuttaisivat näin huonosti tai syvään.
Ihan epätoivoinen olo. Näinkö sitten pilaan loputkin?"
: (
Olisipa kiva ajatella iloisia ja ihan tykkänään ihastuneita ajatuksia. Mutta tätä tämä teettää. Vettä virrannut jne. Vettä virrannut, mutta rakkauden kivet samaan tapaan pohjalla kuten aina. Rakastan sinua.
Toisin sanoen on sattunut sen verran kovasti ja itsetunto ja -luottamus suhteessa sinuun on niin romuna etten yksinkertaisesti tiedä pystynkö enää, vaikka rakastankin. Jos aiemminkaan en ole lopulta ollut mikään niin ihmeellinen sinulle niin herran tähden, miten nyt olisin kun voin osittain huonommin, jos myös osittain paremmin, kuin vuosia sitten tavatessamme. Siinä olisi sarkaa saada minut luottamaan uudestaan ja itsetuntoa nakertavat möröt häädettyä. Kuka jaksaa sellaista kun en alunalkaenkaan ole ollut niin arvokas sinulle, että olisit kohdellut paremmin? Olen mennyt suhteesi jotenkin epäkuntoon ja luulen ettei siihen auta muu kuin se, että uskaltaisit heittäytyä. En pysty siihen ennen sinua.
Samaistun lähes kaikkeen, hyvin kirjoitettu.
Tuttuja kokemuksia täälläkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No olitpa myrtsi. Yhtään ei silmät vilkkunu.
Vähän petyin kun odotukset oli niin kovat 😞Kenestähän puhutaan? Vähän samoilla tunnoilla täällä.
Näitkö jonkun myrtsin tänään?
Näin... tai ehkä enmemminkin vakavan/ilmeettömän. 😒
Naiselle jolla sininen auto 🤗😚🚙
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
oon ottanut osumaa myöskin...
Kerrohan. 🤗
Harkitsin laittavani puuta heinää ettei tarttis lopettaa tätä tähän. Jään ikävöimään. Höh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Epäreilua ja epäoikeudenmukaista
Mikä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
10.4. kirjoitin meistä näin. Se vääntää sydäntä ja saa mielen apeaksi.
"Olen huomannut että itseluottamus ja oikeastaan jonkin verran itsetuntokin sun suhteen on romuttunut. Jos mietin tapaamista, olo on lisäksi henkisesti turvaton, tosi typerä, hutera ja jotenkin pieni. Tämä asia itkettää kamalasti. En arvannut, että tässä tulleet arvet vaikuttaisivat näin huonosti tai syvään.
Ihan epätoivoinen olo. Näinkö sitten pilaan loputkin?"
: (
Olisipa kiva ajatella iloisia ja ihan tykkänään ihastuneita ajatuksia. Mutta tätä tämä teettää. Vettä virrannut jne. Vettä virrannut, mutta rakkauden kivet samaan tapaan pohjalla kuten aina. Rakastan sinua.
Miksi olet epätoivoinen? Miksi et ota häneen yhteyttä jos kerran rakastat?
Olen epätoivoinen, koska viime päivinä olen tajunnut ettei minulla ole entistäkään vähää itseluottamusta tai itsetuntoa jäljellä viedäkseni asiaa osaltani eteenpäin. Hänen suhteensa. Muita ei ole eikä kiinnosta. Kunpa voisi pyyhkiä menneiden vuosien asiat pois ja tavata hänet uudestaan ensimmäistä kertaa. Tarvittaisiin kipeästi resettiä. En jotenkin vain pysty nyt.
Menin kuoreeni, defenssit on päällä, täällä menettelee kynttilän valossa, on rauhallista ja puuhailen omiani. Halusta huolimatta yksinkertaisesti suojelen itseäni eikä ohjaukseni anna minun asettautua alttiiksi. En tiedä pystynkö tietoisesti ohittamaan sitä paniikkia ja jähmettymistä mikä siitä tuntuu syntyvän. On järkyttävää käsittää, että rakastamasi ihmisen lähellä saisit paniikin ja ikään kuin pelkoreaktion, koska olo olisi niin haavoittuva.
Se on minun syytäni etten pysty. Se on minun syytäni etten pysty. Minä en pysty siihen mitä minä haluan ja mitä hän on ilmaissut haluavansa. Minä en pysty ja olen sen vuoksi itseeni niin pettynyt ja surullinen. Näinkö minä paskon mahdollisuuden ikkunan sekä lähelläolemisen ja näkemisen lahjan? Siksi että olen heikko enkä tiedä pystynkö tämän ihmisen kanssa asettamaan itseäni uudestaan avoimeksi ja haavoittuvaksi. Kun edes mietin sitä tulee mieleeni vain käpertyä tiukaksi palloksi siinä niin hänen edessään. Se ei rohkaise yrittämään. Jos joutuu pelkäämään purskahdanko itkuun vai muutunko epäresponsiiviseksi patsaaksi, joka vain kääntyy kannoillaan. Miten voi kohdata ihmisen ja jättää hyvän ja mieluisan jäljen itsestään jos ei itse pysty olemaan avoinna? Lähinnä haluaisin vain vetäytyä parantumaan. Olen ollut suht kärsivällinen ja nyt pelkään että minulta taas sitä vastoin vaadittaisiin nopeaa pystymistä ellen halua pilata.
Olin avoin, uskalsin ja keräsin rohkeutta monet kerrat vaikka pelotti, hän ei ehkä uskoisi. Luotin ja kannoin sydäntäni hihassani jopa, vaikkei koko syvyys näkynytkään. Nyt olen vain nurkkaan änkeytyvä villieläin, joka ei luota ihmisen hyvyyteen eikä löydä itsestään enää rohkeutta lähestyä takaisin kun lähestytään. Minut pitäisi kaapata ja sittenkin rimpuilisin. Kuka jaksaa pidellä käsivarsiensa ympäröimänä mahdollisesti tärisevää ja meistä kahdesta itkuista naista? Kuka nainen tahtoo että rakastamansa mies näkee hänet tuollaisena? Kuka nainen tahtoo, että hän "vaatii" mieheltä sellaista eikä tuo pöytään heti nauruja, sisäistä laavaa ja keveyttä? Tuskin pystyisin teeskentelemään ettei mikään ole vialla. Siinäpä hieno tapa tutustua, räkäistä realismia päivään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämäni pituus ja voimavarani eivät tule riittämään siihen, että minusta tulisi ihmisen kaltainen. Sellainen, josta voisi olla ylpeä. Olen huono ihmisen jäljitelmä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt ei masennuta. Kaunis kevät ja kesä tulossa.
Minua masentaa. Tänään selvisi, että olen aivan koko kesän töissä. Jostain kumman syystä haluavat työkkärissä juuri kesäksi hoitaa minulle niitä töitä. 100% varmuudella en tule kaivattuani tänä vuonna näkemään kertaakaan sen vuoksi. Ehkä tämä kaipauskin sitten tämän myötä väistyy.
Cmon, minäkin olen koko kesän töissä. Kiertoa lomissa ja vuoroni osuu myöhemmäksi..
Ei pidä vaipua vertailutyperyyteen.
Ole iloinen, että saat töitä. Toivottavasti innostaa jatkuvaan työhön.Olisin iloinen jos näistä töistä saisi palkkaa. Saman työttömyyskorvauksen saan kuin ennenkin. Matkakorvaus päivältä ei riitä korvaamaan matkoja, joten kalliimmaksi tämä käy muutenkin.
Asenne, jota en ymmärrä…
Et ymmärrä sitä, ettei ihminen halua tehdä töitä ilman palkkaa?
Ok…Eri
Jos yhteiskunnalta saa kuukausittain vastikkeetta rahaa, on ihan velvoitettu kyllä tuohon. Ei se ole palkatonta silloin. Sivusta
Ja näillä varmistetaan se, ettei ketään tarvitse palkata jatkossakaan.
Työttömät voi ylläpitoa vastaan hoitaa kaiken vähemmän tuottavan, eikö ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Et osannu lukea sitä neonkylttiä vissiin? No salaa kattelin sua mut et huomannu. Huomaa viestit joita kirjoitin rivien väliin. Voit arvostella nekin samalla ;)
T
T-nainen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et osannu lukea sitä neonkylttiä vissiin? No salaa kattelin sua mut et huomannu. Huomaa viestit joita kirjoitin rivien väliin. Voit arvostella nekin samalla ;)
TT-nainen?
Ai juu sori. Ajatus kulkee vähän hitaalla tänään. Tiedänkin kenelle kirjoitat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et osannu lukea sitä neonkylttiä vissiin? No salaa kattelin sua mut et huomannu. Huomaa viestit joita kirjoitin rivien väliin. Voit arvostella nekin samalla ;)
TT-nainen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
10.4. kirjoitin meistä näin. Se vääntää sydäntä ja saa mielen apeaksi.
"Olen huomannut että itseluottamus ja oikeastaan jonkin verran itsetuntokin sun suhteen on romuttunut. Jos mietin tapaamista, olo on lisäksi henkisesti turvaton, tosi typerä, hutera ja jotenkin pieni. Tämä asia itkettää kamalasti. En arvannut, että tässä tulleet arvet vaikuttaisivat näin huonosti tai syvään.
Ihan epätoivoinen olo. Näinkö sitten pilaan loputkin?"
: (
Olisipa kiva ajatella iloisia ja ihan tykkänään ihastuneita ajatuksia. Mutta tätä tämä teettää. Vettä virrannut jne. Vettä virrannut, mutta rakkauden kivet samaan tapaan pohjalla kuten aina. Rakastan sinua.
Miksi olet epätoivoinen? Miksi et ota häneen yhteyttä jos kerran rakastat?
Olen epätoivoinen, koska viime päivinä olen tajunnut ettei minulla ole entistäkään vähää itseluottamusta tai itsetuntoa jäljellä viedäkseni asiaa osaltani eteenpäin. Hänen suhteensa. Muita ei ole eikä kiinnosta. Kunpa voisi pyyhkiä menneiden vuosien asiat pois ja tavata hänet uudestaan ensimmäistä kertaa. Tarvittaisiin kipeästi resettiä. En jotenkin vain pysty nyt.
Menin kuoreeni, defenssit on päällä, täällä menettelee kynttilän valossa, on rauhallista ja puuhailen omiani. Halusta huolimatta yksinkertaisesti suojelen itseäni eikä ohjaukseni anna minun asettautua alttiiksi. En tiedä pystynkö tietoisesti ohittamaan sitä paniikkia ja jähmettymistä mikä siitä tuntuu syntyvän. On järkyttävää käsittää, että rakastamasi ihmisen lähellä saisit paniikin ja ikään kuin pelkoreaktion, koska olo olisi niin haavoittuva.
Se on minun syytäni etten pysty. Se on minun syytäni etten pysty. Minä en pysty siihen mitä minä haluan ja mitä hän on ilmaissut haluavansa. Minä en pysty ja olen sen vuoksi itseeni niin pettynyt ja surullinen. Näinkö minä paskon mahdollisuuden ikkunan sekä lähelläolemisen ja näkemisen lahjan? Siksi että olen heikko enkä tiedä pystynkö tämän ihmisen kanssa asettamaan itseäni uudestaan avoimeksi ja haavoittuvaksi. Kun edes mietin sitä tulee mieleeni vain käpertyä tiukaksi palloksi siinä niin hänen edessään. Se ei rohkaise yrittämään. Jos joutuu pelkäämään purskahdanko itkuun vai muutunko epäresponsiiviseksi patsaaksi, joka vain kääntyy kannoillaan. Miten voi kohdata ihmisen ja jättää hyvän ja mieluisan jäljen itsestään jos ei itse pysty olemaan avoinna? Lähinnä haluaisin vain vetäytyä parantumaan. Olen ollut suht kärsivällinen ja nyt pelkään että minulta taas sitä vastoin vaadittaisiin nopeaa pystymistä ellen halua pilata.
Olin avoin, uskalsin ja keräsin rohkeutta monet kerrat vaikka pelotti, hän ei ehkä uskoisi. Luotin ja kannoin sydäntäni hihassani jopa, vaikkei koko syvyys näkynytkään. Nyt olen vain nurkkaan änkeytyvä villieläin, joka ei luota ihmisen hyvyyteen eikä löydä itsestään enää rohkeutta lähestyä takaisin kun lähestytään. Minut pitäisi kaapata ja sittenkin rimpuilisin. Kuka jaksaa pidellä käsivarsiensa ympäröimänä mahdollisesti tärisevää ja meistä kahdesta itkuista naista? Kuka nainen tahtoo että rakastamansa mies näkee hänet tuollaisena? Kuka nainen tahtoo, että hän "vaatii" mieheltä sellaista eikä tuo pöytään heti nauruja, sisäistä laavaa ja keveyttä? Tuskin pystyisin teeskentelemään ettei mikään ole vialla. Siinäpä hieno tapa tutustua, räkäistä realismia päivään.
Hieno analyysi. 💚.
Vierailija kirjoitti:
Oli ihana nähdä. Näytit todella komealta ja myös urheilulliselta. Rakastan sua varmaan aina, mutten voi sitä sulle sanoa..
Mikset voi sanoa?
Hei kamoo miks aina toi kommenttisi julkaistaan hyväksynnän jälkeen? Alkaa ärsyttää
Vierailija kirjoitti:
Hei kamoo miks aina toi kommenttisi julkaistaan hyväksynnän jälkeen? Alkaa ärsyttää
Kirjoitat jotain kullipillu-juttuja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei kamoo miks aina toi kommenttisi julkaistaan hyväksynnän jälkeen? Alkaa ärsyttää
Kirjoitat jotain kullipillu-juttuja?
No ei kyllä yhen yhtä kiellettyä sanaa tai edes vihjaista. Kysyin ”no kenelle”.
Ketju on lukittu.
Et osannu lukea sitä neonkylttiä vissiin? No salaa kattelin sua mut et huomannu. Huomaa viestit joita kirjoitin rivien väliin. Voit arvostella nekin samalla ;)
T