Tajuatteko, että kun rikas puhuu elämästään, hän ei LEVEILE?

Voi sua, rikas tyttörukka. Meneillään on sota keskellä Eurooppaa, energiakriisi, ruokakriisi ja pakolaiskriisi. Osa on menettänyt aivan kaiken, ja monella suomalaisellakaan ei ole kohta varaa lämmittää kotiaan tai kulkea töihin. Ja tällaisia hän sitten itkeskelee Vauva.fissä. Että ikävästi minusta ajattelevat kun olen kaiken tämän saanut pistämättä tikkua ristiin. Kyllä on vaikeaa. Voimia!

Vierailija kirjoitti:

Koska se usein on nimenomaan leveilyä.

Ja vaikkei olisikaan, on tahditonta kertoilla leveästä elämäntyylistään jos kaverilla on onneton rahatilanne.

Näinpä, tamän vuoksi meni välit lapsuuden kaveriin.

Mä en saanut kertoa omasta elämästäni yhtään mitään. En vaikka opintotuella jelppasin häntä kummipojan vaatetuksessa ja hoidin usein viikonloppusin omalla kustannuksella. En vaikka aina lainasin ruokarahaa tai vuokravakuuksia (erotilanne) tms. Toki hän aina makoi lainat takaisin. En vaikka pidin kummipojan ja pikkuveljensä joululahjoissa ja huvipuistoreissuissa.

Oli liikaa että opiskelun jälkeen sain hyväpalkkaisia töitä ja että äitini kuoli vähän liian aikaisin ja jätti jonkinmoisen perinnön.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska se usein on nimenomaan leveilyä.

Ja vaikkei olisikaan, on tahditonta kertoilla leveästä elämäntyylistään jos kaverilla on onneton rahatilanne.

No mitä ihmettä sen rikkaan pitäisi vastata, jos köyhä kysyy "mitä oot viime ajat puuhaillut?" ja rikas on nyt ostanut uuden Porchen, mökille pari vesiskootteria ja käynyt pitkän viikonlopun shoppailemassa Lontoossa? Toteaa vaan, että "mitäs tässä parsin sukkia kotosalla"?

Voi kertoa kuinka teki vapaaehtoistyötä vanhustenkodissa ja lahjoitti vanhat peittonsa eläinsuojelulaitokseen. Aloituksessahan nimittäin sanottiin, että rikkailla on paljon mahdollisuuksia tehdä hyväntekeväisyyttä. Totta kai silloin viikonloppuun liittyi muutakin kuin shoppailua, eikö niin?

Jos ei liittynyt, niin on turha puhua siitä kuinka rikkaat auttavat muita. 

Minun isoäitini oli mm. mukana perustamassa SOS-lapsikylän erästä asuinaluetta ja perusti myös säätiön. Toki säätiö on sen jälkeen pyörinyt omillaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska se usein on nimenomaan leveilyä.

Ja vaikkei olisikaan, on tahditonta kertoilla leveästä elämäntyylistään jos kaverilla on onneton rahatilanne.

No mitä ihmettä sen rikkaan pitäisi vastata, jos köyhä kysyy "mitä oot viime ajat puuhaillut?" ja rikas on nyt ostanut uuden Porchen, mökille pari vesiskootteria ja käynyt pitkän viikonlopun shoppailemassa Lontoossa? Toteaa vaan, että "mitäs tässä parsin sukkia kotosalla"?

Niinpä, tätä just tarkoitan. Jos kaveri kysyy, mistä sait tän kämpän, kun ollaan 2-kymppisiä opiskelijoita, niin onko se leveilyä sanoa, että tää on mun oma, sain tän lahjaksi 2-vuotiaana?

Ap

Saat sanoa ihan hyvällä omatunnolla. Minä annan luvan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska se usein on nimenomaan leveilyä.

Ja vaikkei olisikaan, on tahditonta kertoilla leveästä elämäntyylistään jos kaverilla on onneton rahatilanne.

No mitä ihmettä sen rikkaan pitäisi vastata, jos köyhä kysyy "mitä oot viime ajat puuhaillut?" ja rikas on nyt ostanut uuden Porchen, mökille pari vesiskootteria ja käynyt pitkän viikonlopun shoppailemassa Lontoossa? Toteaa vaan, että "mitäs tässä parsin sukkia kotosalla"?

Niinpä, tätä just tarkoitan. Jos kaveri kysyy, mistä sait tän kämpän, kun ollaan 2-kymppisiä opiskelijoita, niin onko se leveilyä sanoa, että tää on mun oma, sain tän lahjaksi 2-vuotiaana?

Ap

kuka kysyy keneltäkään mistä sait asunnon. Paitsi ehkä toinen perijätär jolle voi olla vierasta se yleisin tapa , asunnon itse hankkiminen.

Minulta on ainakin kysytty monesti, koska asunto on ns. arvoasunto. Paljonko maksat vuokraa tästä? Jolloin on pakko sanoa, että asunto on oma.

Itse asiassa mulla ei ole kateellisia ystäviä, olen jättänyt sellaiset pois ja ainoa, josta kateuden huomasi oli sukulainen. Ei hän edes ole mikään köyhä, vaan luonteeltaan kateellinen ja oli sitä lapsesta asti. Oli kateellinen ulkonäöstäni ja oikeastaan kaikesta, mikä näkyi ilkeilynä ja pahan puhumisena. En ole enää tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Voi sua, rikas tyttörukka. Meneillään on sota keskellä Eurooppaa, energiakriisi, ruokakriisi ja pakolaiskriisi. Osa on menettänyt aivan kaiken, ja monella suomalaisellakaan ei ole kohta varaa lämmittää kotiaan tai kulkea töihin. Ja tällaisia hän sitten itkeskelee Vauva.fissä. Että ikävästi minusta ajattelevat kun olen kaiken tämän saanut pistämättä tikkua ristiin. Kyllä on vaikeaa. Voimia!

Kyllä minä samaistun sodan uhreihin vakavasti, äitini käytös on opettanut, mitä se on, kun et ole vapaa, vaan isompi ja voimakkaampi määräilee, mikä sä olet. Henkisesti sellainen kokemus ja tausta on erittäin raskasta. Ja heikentää kykyä kestää vastaavaa uudestaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska se usein on nimenomaan leveilyä.

Ja vaikkei olisikaan, on tahditonta kertoilla leveästä elämäntyylistään jos kaverilla on onneton rahatilanne.

Näinpä, tamän vuoksi meni välit lapsuuden kaveriin.

Mä en saanut kertoa omasta elämästäni yhtään mitään. En vaikka opintotuella jelppasin häntä kummipojan vaatetuksessa ja hoidin usein viikonloppusin omalla kustannuksella. En vaikka aina lainasin ruokarahaa tai vuokravakuuksia (erotilanne) tms. Toki hän aina makoi lainat takaisin. En vaikka pidin kummipojan ja pikkuveljensä joululahjoissa ja huvipuistoreissuissa.

Oli liikaa että opiskelun jälkeen sain hyväpalkkaisia töitä ja että äitini kuoli vähän liian aikaisin ja jätti jonkinmoisen perinnön.

Kateelliset ovat ilmeisesti kuin samasta puusta veistettyä. Sukulaiseni on ainoa sairaalloisen kateellinen, jonka tunnen ja hänen käytöksensä oli aivan ihmeellistä kieroilua ja vertailua.

Vierailija kirjoitti:

Koska se usein on nimenomaan leveilyä.

Ja vaikkei olisikaan, on tahditonta kertoilla leveästä elämäntyylistään jos kaverilla on onneton rahatilanne.

Juurikin näin.... Miksi "rikkaan" pitää puhua elämästään esim "köyhille"? Pitäisivät päänsä kiinni.... 

Vierailija kirjoitti:

Keskimäärin hyvin toimeentulevat ovat fiksumpia kuin vähävaraisemmat, poikkeuksiahan on aina!

Aika harva hyvin pärjäävä tai varakas tai jopa rikas leveilee tai ylpeilee, vaan ovat hyvinkin asiallisesti ja korrektisti käyttäytyviä (kasvatus ja koulutus näkyy käytöksessä).

On toki näitä rahaa naineita, sattumalta äkkimenestyneitä ja perinnön kautta rikastuneita. Nämä ryhmät näkyvät usein lehdissä ja lööpeissä ja antavat helposti väärän kuvan "rikkaista".

Muuten hyvä viesti, mutta suurin osa perinnön kautta rikastuneistahan on elänyt varakasta elämää koko elämänsä. Lottovoittaja tai äkkirikastunut yrittäjä on tottumaton rahaan, mutta perijät ovat aina eläneet samalla tavalla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja kun itse tietää täysin, että EI TODELLAKAAN LEVEILE! Minusta leveily on suurennella sitä, mitä itsellä on. Tai yritys saada aikaan kateutta. Olen hirveän loukkaantunut siitä, että OMA ÄITINI piti minua leveilijänä, jos ajatteli minun puhuvan ihmisille varallisuudestani ja omaisuudestani totuudenmukaisesti. Tai siitä, mitä muuta sain, matkoja tms. Äitini sai minut kuvittelemaan, että muiden silmissä leveilen. Vaikka mä itse en yhtään ajatellut niin. Se ois ollut SEN TOISEN ajatus. Äitini arvosti ja kunnioitti VAIN muiden ajatuksia, ei minun.

Ap

Niin, kun rahat olivat sukusi eikä sinulla ollut asiaan osaa eikä arpaa.  Äitisi oli viisas nainen. 

Olihan osaa ja arpaa. Ne olivat mummini. Hän mm. kustansi 14 henkeä Alpeille juhlimaan syntymäpäiväänsä eli lapsensa ja lapsenlapsensa, jokaiselle lapselleen oman kesämökin, kotiapua lastensa koteihin, muita matkoja jne.

Ap

Höpöhöpö, äiti synnytti sinut rikkaaseen sukuun ja sinä kuvittelet itse ansainneesi jotain. Äitisi oli oikeassa sinun suhteesi. Olet pelkkä pyrkyri. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska se usein on nimenomaan leveilyä.

Ja vaikkei olisikaan, on tahditonta kertoilla leveästä elämäntyylistään jos kaverilla on onneton rahatilanne.

No mitä ihmettä sen rikkaan pitäisi vastata, jos köyhä kysyy "mitä oot viime ajat puuhaillut?" ja rikas on nyt ostanut uuden Porchen, mökille pari vesiskootteria ja käynyt pitkän viikonlopun shoppailemassa Lontoossa? Toteaa vaan, että "mitäs tässä parsin sukkia kotosalla"?

Niinpä, tätä just tarkoitan. Jos kaveri kysyy, mistä sait tän kämpän, kun ollaan 2-kymppisiä opiskelijoita, niin onko se leveilyä sanoa, että tää on mun oma, sain tän lahjaksi 2-vuotiaana?

Ap

kuka kysyy keneltäkään mistä sait asunnon. Paitsi ehkä toinen perijätär jolle voi olla vierasta se yleisin tapa , asunnon itse hankkiminen.

Minulta on ainakin kysytty monesti, koska asunto on ns. arvoasunto. Paljonko maksat vuokraa tästä? Jolloin on pakko sanoa, että asunto on oma.

Itse asiassa mulla ei ole kateellisia ystäviä, olen jättänyt sellaiset pois ja ainoa, josta kateuden huomasi oli sukulainen. Ei hän edes ole mikään köyhä, vaan luonteeltaan kateellinen ja oli sitä lapsesta asti. Oli kateellinen ulkonäöstäni ja oikeastaan kaikesta, mikä näkyi ilkeilynä ja pahan puhumisena. En ole enää tekemisissä.

Multakin on kysytty eikä asunto ollut edes arvoasunto vaan tavallinen kerrostalokaksio pääkaupunkiseudulla. Tuli vaan opiskeluaikoina juttua elinkustannuksista ja miten paljon itse kullakin jäi rahaa käytettäväksi, kun oli ensin maksanut vuokran jne. Mun kohdalla ihmettelivät, miten maksan niin vähän vuokraa ja kerroin maksavani vain yhtiövastikkeen, koska asunto oli mun omani. Olin silloin 20v. 

Pitää omata tunneälyä, että tietää, mistä seikoista voi kenellekin puhua. Aina ei onnistu. On myös melko luonnollista, että syntyy erilaisia ryhmittymiä: rikkaat liikkuu rikkaitten piirissä ja tavikset tavisten piirissä. Se johtuu siitä, että tietyillä porukoilla on jotain yhteistä ja silloin keskenään tulee toimeen helpommin ja voi tehdä samanlaisia asioita letkeällä fiiliksellä. Jutella samanlaisista asioista ja tilanteista ilman, että toisen kokee leveilyksi tai toinen tuntee itsensä esim. huonoksi. Itselle on ainakin vaikeaa kohdata eri yhteiskuntaluokan sukulaisia, juurikin koska ei ole oikein mitään yhteistä. Uuvuttavaa kuunnella sellaista ihmisiä. Mä haluun parasta, luksusta, merkkejä jne. En ole ns. kotonani heidän kanssaan. Onneksi on kavereita. Tämä on jokin sellainen ei-niin-selkeästi-päällepäin-näkyvä-kastijärjestelmä. Kyllä ystävyyteen tarvitaan tietysti myös yhteisiä arvoja, rahasta riippumattomia, mutta helposti äveriäämmillä ne arvot liikkuvat tuotemerkeissä ja laadussa, kalliissa tekemisessä, kun sen sijaan vähemmän äveriäillä arki liikkuu siinä, että voi ylläpitää pientä arkista kulutusta, jotta selviää seuraavasta kuukaudesta. No en tiedä, voihan sitä selitellä, että joku leveilee, ehkä leveileekin. Joku toinen taas ei. Joka tapauksessa rennompaa arkeilla ihan vaan oman kastin parissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska se usein on nimenomaan leveilyä.

Ja vaikkei olisikaan, on tahditonta kertoilla leveästä elämäntyylistään jos kaverilla on onneton rahatilanne.

No mitä ihmettä sen rikkaan pitäisi vastata, jos köyhä kysyy "mitä oot viime ajat puuhaillut?" ja rikas on nyt ostanut uuden Porchen, mökille pari vesiskootteria ja käynyt pitkän viikonlopun shoppailemassa Lontoossa? Toteaa vaan, että "mitäs tässä parsin sukkia kotosalla"?

Niinpä, tätä just tarkoitan. Jos kaveri kysyy, mistä sait tän kämpän, kun ollaan 2-kymppisiä opiskelijoita, niin onko se leveilyä sanoa, että tää on mun oma, sain tän lahjaksi 2-vuotiaana?

Ap

Saat sanoa ihan hyvällä omatunnolla. Minä annan luvan.

Niin, haluaisin!

Nyt vaan on niin, että harva hankkii hirveästi ystäviä 4-kymppisenä. Eli jos nyt muutan kurssia ja alan vapautuneesti puhua tilanteestani, niin jos on ihmisiä jotka sen jälkeen pitävät minusta vähemmän, niin enää ei löydy enää muita tilalle. Ja siis olen näiden ihmisten kanssa joille en ole ”oma itseni” sellaisessa kontaktissa, että he eivät rasita minua, vaikka mietin, miten olen ja mitä sanon, joten sitä en tarvitse, että karsisin heidät pois ”jaksaakseni” paremmin.

Minä ainoastaan joudun miettimään, käykö niin, että minusta ei pidetä sitten yhtään. En siis nyt ajattele, että minua pidettäisiin vastenmielisenä, ennemminkin vain mitäänsanomattomana, turhana, koska se varmaan välittyy, että en anna itsestäni kuin pienen osan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska se usein on nimenomaan leveilyä.

Ja vaikkei olisikaan, on tahditonta kertoilla leveästä elämäntyylistään jos kaverilla on onneton rahatilanne.

No mitä ihmettä sen rikkaan pitäisi vastata, jos köyhä kysyy "mitä oot viime ajat puuhaillut?" ja rikas on nyt ostanut uuden Porchen, mökille pari vesiskootteria ja käynyt pitkän viikonlopun shoppailemassa Lontoossa? Toteaa vaan, että "mitäs tässä parsin sukkia kotosalla"?

Niinpä, tätä just tarkoitan. Jos kaveri kysyy, mistä sait tän kämpän, kun ollaan 2-kymppisiä opiskelijoita, niin onko se leveilyä sanoa, että tää on mun oma, sain tän lahjaksi 2-vuotiaana?

Ap

Ei ole leveilyä. Ja jos toinen siitä ottaa nokkinsa, se on se loukkaantujan ongelma, ei muiden. Elämässä ei mene nallekarkit tasan. Koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko että ap tuntee edes ketään oikeasti rikasta. 

Tunsinhan. Henkilö on jo tosin kuollut, eli 95-vuotiaaksi.

Ap

Eli et tunne?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska se usein on nimenomaan leveilyä.

Ja vaikkei olisikaan, on tahditonta kertoilla leveästä elämäntyylistään jos kaverilla on onneton rahatilanne.

Juurikin näin.... Miksi "rikkaan" pitää puhua elämästään esim "köyhille"? Pitäisivät päänsä kiinni.... 

Ei se kateellinen välttämättä ole itsekään köyhä. Vähän ihmettelen näitä, että miten rikas ja köyhä esimerkiksi tuntevat toisensa, että rikas pääsisi leveilemään, koska ystäväpiirin ja lapsuusystävien taustat ovat usein aika samantyyppiset. Että on onko kyse tosiasiassa vain siitä, että toisella on kateellinen luonne eikä tosiasiallisesta varallisuuserosta kuten tämän ainoan tuntemani kateellisen kohdalla? Eli kyse oli vain siitä, että hän oli kateellinen kaikesta, ei vain rahasta, vaan myös opinnoistani, miehestäni, kodistani jne.

Voisin hyvin kuvitella, että hänkin väittää itsensä olevan köyhä, minun rikas, vaikka taustamme ovat melko samanlaiset. Eroa ei ole kovin paljon.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on muuten melkein 9000e tilillä. Imekää siitä köyhät!!

Melkein 9000E? Paljonko vajaa 9000E? Puuttuu ainoastaan 8999E? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja kun itse tietää täysin, että EI TODELLAKAAN LEVEILE! Minusta leveily on suurennella sitä, mitä itsellä on. Tai yritys saada aikaan kateutta. Olen hirveän loukkaantunut siitä, että OMA ÄITINI piti minua leveilijänä, jos ajatteli minun puhuvan ihmisille varallisuudestani ja omaisuudestani totuudenmukaisesti. Tai siitä, mitä muuta sain, matkoja tms. Äitini sai minut kuvittelemaan, että muiden silmissä leveilen. Vaikka mä itse en yhtään ajatellut niin. Se ois ollut SEN TOISEN ajatus. Äitini arvosti ja kunnioitti VAIN muiden ajatuksia, ei minun.

Ap

Kuulostaa ihan siltä ettet ole jotenkin sujut oman rikkautesi kanssa.

En täysin olekaan, koska äitini väitti, etteivät muut voi sen takia olla tasavertaisia ystäviäni. Etten saa kertoa muille millaisia etuja siitä on elämässäni ollut, että isoäitini oli varakas ja isäni sai lahjaksi häneltä paljon ja minä perin siis ne varat nyt. Vauraus on siis tuttu asia, mutta sitä piti puheissa piilottaa, ja tein niin koska äitini uskotteli, että olen leveilijä ja kuvittelin, että mä sit olen. Vaikka en itse ikinä pitänyt itseäni leveilijänä. Äiti siis pakotti minua uskomaan oman näkemyksensä.

Ap

Kato, onhan tää tosiaan äitihullu.. ehkä kyse on enemmänkin siitä, että kerrotko peritystä vauraudestasi jo ennen kuin kukaan älyää kysyä? Ei esim. mun asuminen tule juurikaan esille missään, oikeastaan vasta sitten, kun tänne tulee kylään joku, ja sitten ollaan yleensä jo aika läheisiä tuttuja. Muuten kerron vaan asuvani Espoossa.   

kastissa-alempi kirjoitti:

Pitää omata tunneälyä, että tietää, mistä seikoista voi kenellekin puhua. Aina ei onnistu. On myös melko luonnollista, että syntyy erilaisia ryhmittymiä: rikkaat liikkuu rikkaitten piirissä ja tavikset tavisten piirissä. Se johtuu siitä, että tietyillä porukoilla on jotain yhteistä ja silloin keskenään tulee toimeen helpommin ja voi tehdä samanlaisia asioita letkeällä fiiliksellä. Jutella samanlaisista asioista ja tilanteista ilman, että toisen kokee leveilyksi tai toinen tuntee itsensä esim. huonoksi. Itselle on ainakin vaikeaa kohdata eri yhteiskuntaluokan sukulaisia, juurikin koska ei ole oikein mitään yhteistä. Uuvuttavaa kuunnella sellaista ihmisiä. Mä haluun parasta, luksusta, merkkejä jne. En ole ns. kotonani heidän kanssaan. Onneksi on kavereita. Tämä on jokin sellainen ei-niin-selkeästi-päällepäin-näkyvä-kastijärjestelmä. Kyllä ystävyyteen tarvitaan tietysti myös yhteisiä arvoja, rahasta riippumattomia, mutta helposti äveriäämmillä ne arvot liikkuvat tuotemerkeissä ja laadussa, kalliissa tekemisessä, kun sen sijaan vähemmän äveriäillä arki liikkuu siinä, että voi ylläpitää pientä arkista kulutusta, jotta selviää seuraavasta kuukaudesta. No en tiedä, voihan sitä selitellä, että joku leveilee, ehkä leveileekin. Joku toinen taas ei. Joka tapauksessa rennompaa arkeilla ihan vaan oman kastin parissa.

Niin, äitini aina halusi, että minulla olisi ystäviä, jotka eivät ilman minun varautumistani kestäisi minun elämääni vaan näkisivät sen leveilynä.

Ymmärtäisin sen, jos neuvoo, että tullaksesi kaikkien kanssa toimeen ota huomioon, että osa voi pitää elämääsi leveilynä, ole heidän edessään niin ja niin, mutta että eivät sellaiset ole ystäviä!

Sen sijaan, jos mä sanoin, että okei, mutta että eiväthän he mitään ystäviä ole, äitini raivostui ja alkoi huutaa, että mä olen paha sanoessani niin ja KUKAAN ei kuulemma halua olla mun ystävä, koska mä sanon niistä yksistä noin. Vaikka sehän on fakta. Eihän sellainen ole ystävä, joka kadehtii ja pitää leveilijänä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ja kun itse tietää täysin, että EI TODELLAKAAN LEVEILE! Minusta leveily on suurennella sitä, mitä itsellä on. Tai yritys saada aikaan kateutta. Olen hirveän loukkaantunut siitä, että OMA ÄITINI piti minua leveilijänä, jos ajatteli minun puhuvan ihmisille varallisuudestani ja omaisuudestani totuudenmukaisesti. Tai siitä, mitä muuta sain, matkoja tms. Äitini sai minut kuvittelemaan, että muiden silmissä leveilen. Vaikka mä itse en yhtään ajatellut niin. Se ois ollut SEN TOISEN ajatus. Äitini arvosti ja kunnioitti VAIN muiden ajatuksia, ei minun.

Ap

Vaikuttaa että äitisi oli fiksu ihminen... Sama fiksuus ei valitettavasti tarttunut sinuun....