Asioita jotka vain oikeasti köyhä tajuaa

Vierailija kirjoitti:

Kuukautisverta voi pyytää myös naapureilta. Säilyy hyvin pakastmessa ja aina on tuoretta verta saatavilla. Miettikää, mikä säästö!

Ja luteisen sohvan voi kantaa taloyhtiön saunaan lauantai-iltana tai vaihtoehtoisesti pitää sitä pihalla odottamassa pakkasia, kyllä ne tulevat, ehkä jo seuraavana talvena, köyhät eivät vain viitsi tätäkään tehdä.

Ei tarttis saunoa enää yksin.

Siinähän köyhäkin saisi kavereita, vaikka sitten luteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luottotietojen menettäminen on pitkä prosessi, ei tapahdu muutamassa kuukaudessa. Näissä luottotietojen menettämisissä jotka tuttavilta olen kuullut, on jätetty laskut avaamatta ja maksamatta, samoin perintäkirjeet. Laskut on heitetty suoraan roskiin. Ei olla edes yritetty sopia pienempää kk erää. On annettu mennä ulosottoon tekemättä itse mitään.

Kaikki eivät ole tällaisia, mutta kyllä näitä on.

Kun on tarpeeksi pienet tulot, ei pysty sopimaan pienempiä eriä, koska ei ole yhtään rahaa yli ruokakulujen! Kun tietää, ettei tilanne tule pikaisesti muuttumaan, kertyy noita kirjeitä. Silloin ei pää vain enää kestä stressiä, joka niiden summien näkemisestä syntyy, vaan jättää mielenterveytensä säilymisen vuoksi edes avaamatta. Myöskään puhelimeen ei uskalla enää vastata, sillä pelkää velkojia. Sitä eristäytyy ympäröivästä maailmasta, pelot kertaantuvat, eikä järkevä ongelmanratkaisukyky enää toimi. Möykky kasvaa liian suureksi, eikä sitä osaa enää pilkkoa pienemmiksi palasiksi. Ei se ole välinpitämättömyyttä vaan itsesuojelua.

Velkaneuvonta olisi itsesuojelua. Tuo on pään pistämistä pensaaseen.

Neuvonta ei auta kun ei pääse velkajärjestelyyn eikä takuusäätiökään auta. Pitää olla niitä tuloja että voi takaisinmaksusta neuvotella.

Niin, ja jos on todella pienet tulot, eli on esim. työtön ja Kelan rahojen varassa, niin velkaneuvonnan neuvo on, että päästä velat ulosottoon. Ei siinä oikein muuta mahdollisuutta ole.

Jep, silloin on ihan turha kuluttaa energiaa niiden postien avaamiseen.

Köyhän pitää minimoida energiankulutustaan.

Kaikista turhinta energiankulutista on avata laskuja joita ei kuitenkaan pysty maksamaan. Pakko joskus priorisoida mikä on tärkeää.

Mieluummin säästää voimia esimerkiksi siihen että pää pysyy senverran koossa, että pystyy hoitamaan lapsensa tai etteivät lapset menetä kokonaan vanhempaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luottotietojen menettäminen on pitkä prosessi, ei tapahdu muutamassa kuukaudessa. Näissä luottotietojen menettämisissä jotka tuttavilta olen kuullut, on jätetty laskut avaamatta ja maksamatta, samoin perintäkirjeet. Laskut on heitetty suoraan roskiin. Ei olla edes yritetty sopia pienempää kk erää. On annettu mennä ulosottoon tekemättä itse mitään.

Kaikki eivät ole tällaisia, mutta kyllä näitä on.

Kun on tarpeeksi pienet tulot, ei pysty sopimaan pienempiä eriä, koska ei ole yhtään rahaa yli ruokakulujen! Kun tietää, ettei tilanne tule pikaisesti muuttumaan, kertyy noita kirjeitä. Silloin ei pää vain enää kestä stressiä, joka niiden summien näkemisestä syntyy, vaan jättää mielenterveytensä säilymisen vuoksi edes avaamatta. Myöskään puhelimeen ei uskalla enää vastata, sillä pelkää velkojia. Sitä eristäytyy ympäröivästä maailmasta, pelot kertaantuvat, eikä järkevä ongelmanratkaisukyky enää toimi. Möykky kasvaa liian suureksi, eikä sitä osaa enää pilkkoa pienemmiksi palasiksi. Ei se ole välinpitämättömyyttä vaan itsesuojelua.

Velkaneuvonta olisi itsesuojelua. Tuo on pään pistämistä pensaaseen.

Neuvonta ei auta kun ei pääse velkajärjestelyyn eikä takuusäätiökään auta. Pitää olla niitä tuloja että voi takaisinmaksusta neuvotella.

Juuri näin. Minulle sanottiin oikeusaputoimistosta, että jos löydän vakituisen työpaikan, pääsen ilman muuta velkasaneeraukseen. Löysin vain provikkapalkkaisen kokopäivätyön, joten koti meni alta. Ja korona vei senkin työn.

Vierailija kirjoitti:

Kuukautisverta voi pyytää myös naapureilta. Säilyy hyvin pakastmessa ja aina on tuoretta verta saatavilla. Miettikää, mikä säästö!

Ja luteisen sohvan voi kantaa taloyhtiön saunaan lauantai-iltana tai vaihtoehtoisesti pitää sitä pihalla odottamassa pakkasia, kyllä ne tulevat, ehkä jo seuraavana talvena, köyhät eivät vain viitsi tätäkään tehdä.

Hölmöt. Minä keitän kaikki roskalavalta hakemani ludesohvat. Viisi minuuttia riittää. Ei saunaa saa tarpeeksi kuumaksi, ja luteethan karkaavat joka tapauksessa seinäpanelien taakse piiloon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuukautisverta voi pyytää myös naapureilta. Säilyy hyvin pakastmessa ja aina on tuoretta verta saatavilla. Miettikää, mikä säästö!

Ja luteisen sohvan voi kantaa taloyhtiön saunaan lauantai-iltana tai vaihtoehtoisesti pitää sitä pihalla odottamassa pakkasia, kyllä ne tulevat, ehkä jo seuraavana talvena, köyhät eivät vain viitsi tätäkään tehdä.

Hölmöt. Minä keitän kaikki roskalavalta hakemani ludesohvat. Viisi minuuttia riittää. Ei saunaa saa tarpeeksi kuumaksi, ja luteethan karkaavat joka tapauksessa seinäpanelien taakse piiloon.

.

Siinä syntyy ohessa kuin varkain soppaa pariksi päiväksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuukautisverta voi pyytää myös naapureilta. Säilyy hyvin pakastmessa ja aina on tuoretta verta saatavilla. Miettikää, mikä säästö!

Ja luteisen sohvan voi kantaa taloyhtiön saunaan lauantai-iltana tai vaihtoehtoisesti pitää sitä pihalla odottamassa pakkasia, kyllä ne tulevat, ehkä jo seuraavana talvena, köyhät eivät vain viitsi tätäkään tehdä.

Hölmöt. Minä keitän kaikki roskalavalta hakemani ludesohvat. Viisi minuuttia riittää. Ei saunaa saa tarpeeksi kuumaksi, ja luteethan karkaavat joka tapauksessa seinäpanelien taakse piiloon.

.

Siinä syntyy ohessa kuin varkain soppaa pariksi päiväksi.

😂🤣😂

Vierailija kirjoitti:

Asuin peurhetutun autotallissa vuoden. Keräsin pulloja ja ostin rahalla kaurahiutaleita ja maitoa. Sain kavereilta heidän vanhoja vaatteita ja heille tarpeettomia tavaroita, joita käytin itse tai myin eteenpäin. Uuden ripsivärin toivoin aina joululahjaksi - se kesti hyvin vuoden, kun sitä jatkoi vedellä. Yksi pari rintsikoita, jotka pesi aina viikonloppuna. Kampaajalla en käynyt, vaan tukan leikkasi äiti tai sisko keittiösaksilla. Oli hienoa, jos kaveri halusi tarjota kahvit ja leivonnaisen kahvilassa, mutta samalla olisin melkein toivonut saavani saman rahana. Monesti istuin seurana ravintolassa ja join vettä, kun kaveri söi ruokaa. Joskus kun olin kylässä kaverilla ja meni niin myöhään että viimeinen metro oli jo mennyt, hän antoi rahaa taksiin. Olin jo taksitolpalla kun päätin säästää rahan ja kävelin sen sijaan yöllä seitsemän kilometriä. Söin viikon sillä rahalla.

Nyt tulen jo toimeen paremmin, mutta säästäminen on jäänyt päälle. En siedä tuhlailua edes pienissä asioissa, esim. talouspaperin tuhlaamista. Puolitan myös puoliarkit. Ahdistun, jos mies keittää liikaa kahvia tai käyttää hienoja nessuja jonkun tahran putsaamiseen, kun voisi käyttää rättiä. En siedä ruoan tai vähän kuluneiden tavaroiden heittämistä roskiin. Korjaan kengät ilmastointiteipillä ja käytän vaatteet kirjaimellisesti puhki. :)

Tämä on kyllä vähän liian Dickensimäinen köyhyystarina ollakseen totta. Esim. vedellä jatkettua ripsiväriä ei pystyisi käyttämään vuotta, koska se haisisi jo tosi pahalle.

Haluaisin nähdä ne rikkaat jotka hienoissa kotisaunoissaan kylvettävät ludesohvia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asuin peurhetutun autotallissa vuoden. Keräsin pulloja ja ostin rahalla kaurahiutaleita ja maitoa. Sain kavereilta heidän vanhoja vaatteita ja heille tarpeettomia tavaroita, joita käytin itse tai myin eteenpäin. Uuden ripsivärin toivoin aina joululahjaksi - se kesti hyvin vuoden, kun sitä jatkoi vedellä. Yksi pari rintsikoita, jotka pesi aina viikonloppuna. Kampaajalla en käynyt, vaan tukan leikkasi äiti tai sisko keittiösaksilla. Oli hienoa, jos kaveri halusi tarjota kahvit ja leivonnaisen kahvilassa, mutta samalla olisin melkein toivonut saavani saman rahana. Monesti istuin seurana ravintolassa ja join vettä, kun kaveri söi ruokaa. Joskus kun olin kylässä kaverilla ja meni niin myöhään että viimeinen metro oli jo mennyt, hän antoi rahaa taksiin. Olin jo taksitolpalla kun päätin säästää rahan ja kävelin sen sijaan yöllä seitsemän kilometriä. Söin viikon sillä rahalla.

Nyt tulen jo toimeen paremmin, mutta säästäminen on jäänyt päälle. En siedä tuhlailua edes pienissä asioissa, esim. talouspaperin tuhlaamista. Puolitan myös puoliarkit. Ahdistun, jos mies keittää liikaa kahvia tai käyttää hienoja nessuja jonkun tahran putsaamiseen, kun voisi käyttää rättiä. En siedä ruoan tai vähän kuluneiden tavaroiden heittämistä roskiin. Korjaan kengät ilmastointiteipillä ja käytän vaatteet kirjaimellisesti puhki. :)

Tämä on kyllä vähän liian Dickensimäinen köyhyystarina ollakseen totta. Esim. vedellä jatkettua ripsiväriä ei pystyisi käyttämään vuotta, koska se haisisi jo tosi pahalle.

Periaatteessa pystyisi, mutta silmätulehdusriski on melkoinen. Eiköhän ole varaa ostaa kaksi halvinta ripsiväriä vuodessa, jos puolen vuoden välein vaihtaa uuteen. Halpakaupoissa ja aleissa löytyy halvimmat Essencet ja vastaavat kahdella-kolmella eurolla. Ihan kelvollisia nekin.

Vierailija kirjoitti:

Että 0,50€/muistettava hlö läksiäislahjarahaa 6 kesätyöntekijälle voi olla iso rahat (3€) ja voi vaatia tinkimistä perheen ruokarahoista.

Työvuoroin vaihtaminen voi olla mahdotonta, koska bussikorttia ei pysty lataamaan eikä pääse jonkun kyydissä.

Tätä työpaikkamuistamista ei kaikki välttämättä ymmärrä, että niistäkin kertyy köyhälle kustannuksia.. Yhdessä työpaikassa tuotiin nimilista kahvihuoneeseen, johon piti ruksata nimensä, kun oli tuonut määrätyn 2€. Toisessa oli fiksusti vaan purkki, johon sai laittaa haluamansa summan ja korttiin kirjoitettiin vain "työkaverit".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asuin peurhetutun autotallissa vuoden. Keräsin pulloja ja ostin rahalla kaurahiutaleita ja maitoa. Sain kavereilta heidän vanhoja vaatteita ja heille tarpeettomia tavaroita, joita käytin itse tai myin eteenpäin. Uuden ripsivärin toivoin aina joululahjaksi - se kesti hyvin vuoden, kun sitä jatkoi vedellä. Yksi pari rintsikoita, jotka pesi aina viikonloppuna. Kampaajalla en käynyt, vaan tukan leikkasi äiti tai sisko keittiösaksilla. Oli hienoa, jos kaveri halusi tarjota kahvit ja leivonnaisen kahvilassa, mutta samalla olisin melkein toivonut saavani saman rahana. Monesti istuin seurana ravintolassa ja join vettä, kun kaveri söi ruokaa. Joskus kun olin kylässä kaverilla ja meni niin myöhään että viimeinen metro oli jo mennyt, hän antoi rahaa taksiin. Olin jo taksitolpalla kun päätin säästää rahan ja kävelin sen sijaan yöllä seitsemän kilometriä. Söin viikon sillä rahalla.

Nyt tulen jo toimeen paremmin, mutta säästäminen on jäänyt päälle. En siedä tuhlailua edes pienissä asioissa, esim. talouspaperin tuhlaamista. Puolitan myös puoliarkit. Ahdistun, jos mies keittää liikaa kahvia tai käyttää hienoja nessuja jonkun tahran putsaamiseen, kun voisi käyttää rättiä. En siedä ruoan tai vähän kuluneiden tavaroiden heittämistä roskiin. Korjaan kengät ilmastointiteipillä ja käytän vaatteet kirjaimellisesti puhki. :)

Tämä on kyllä vähän liian Dickensimäinen köyhyystarina ollakseen totta. Esim. vedellä jatkettua ripsiväriä ei pystyisi käyttämään vuotta, koska se haisisi jo tosi pahalle.

No eka kyllä käytetään liki loppuun ja sitten lisätään vettä. Kuulu mun nuoruuteeni kun rahaa ei ollut.

Ludesohvaintoilijalta on unohtunut, että lude ei ole turkiskuoriainen. Sitä ei höyryttämällä kuumalla (yli 80 astetta) kolme tuntia saa tuhottua, koska se ei nuku kankaassa. Kuten ei kyllä kuoriainenkaan, vaan lattianrajassa. Lude "nukkuu" tehden lisää kymmeniä itsejään missä vaan.

Köyhällä ei ole varaa idiotismiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menee hieman off-topicikiksi:

Itse olen nykyisin köyhä eläkeläinen. Naapurin isäntä kuoli, jäi n 70-vuotias leskirouva ja aikamiespoika, joka asui vanhempiensa luona. Rouvan kanssa joskus oli höpisty jotain ja varsinkin hinnoista ja rahasta. Ei ollut heillä rahaa, köyhiä olivat.

Mä oon aina ollut kiltti ja ystävällinen, joten sanoin että jos hommaavat tietyt paperit (annoin listan) itse ja tuovat mulle, niin nopsaa väkerrän isännän perukirjan. Se on yksinkertaista, jos ei ole kummia omistuksia ja metsiä jne.

Toivat. Meinasin lentää pyllylleni, kun yhteistä pankkitiliä riitti 40000 euroon asti. Köyhiä siis.

En tietenkään kysellyt mitään. Naputin perukirjan ja annoin jatko-ohjeet. Leski toi mulle kiitoksena poikansa hommaaman punaviinin, oikein laivalaatua. Poika laukkasi Virossa milloin ei lentänyt Thaimaahan pariksi kuukaudeksi.

Semmonen ankeus.

Hyvin monilla ihmisillä on tuo sama asenne että tilillä olevat säästöt ei ole vaurautta. Vain se käteen tuleva summa on se jota vertaillaan muiden tuloihin ja siitä tehdään päätelmä että ollaanko köyhiä vai vielä köyhempiä. Rikashaan ei kukaan Suomessa ole jos suoraan kysytään, jokainen on pienituloinen. Ei ole kerta eikä toinenkaan kun sukulainen kertoo miten on pienituloinen ja elää kädestä suuhun. Kertoo minulle, joka elän työmarkkinatuella yksin maksellen asumiskulujani. Eli omat tuloni on noin 1/4 tämän rutiköyhän kädestä suuhun elävän sukulaisen tuloista. Eläkkeellä oleva mummokin valittelee tulojaan että kuinka juuri ja juuri pärjää 2000€ nettoeläkkeellä. Samaan aikaan pankissa satoja tuhansia rahaa. Kaikki on suhteellista. 

Suhteellista on joo. Tämä vanha pariskunta oli duunariporukkaa, jotka eivät todellakaan saa tai voi myöntää varakkuuttaan. Eikä sitä tarvitsekaan rummuttaa muualle.

Mulla on 90-vuotias mutsi. Isä kuoli 25 vuotta sitten. Meitä lapsia 3. Jokainen sai tuolloin ihan tuntuvat summat perintöä. Mulle se meni pääosin lasteni koulutukseen ei ollut ilmaista toista astetta. Ja päästiin sentään lomille ulkomaille yhdessä. Silloin en ollut vielä ymmärtänyt, etten saakaan mistään enää töitä.

Mutsille meni siis 50%. Valittaa että hänellä on vain takuueläke (oli kotirouvana) eli vähän on rahaa. Ei asu pk-seudulla. En siis pummaillut häneltä mitään. Kerran tuossa pottuunnuin siihen valivaliin ettei oo ku pieni eläke ja kysyin että mihinkäs sä oot rahas tärvännyt? En odottanutkaan vastausta. On ehkä siirrellyt sitten muille sisaruksille ja heidän lapsilleen? Helkkarinmoinen summa hänelle jäi isän kuoltua. Ja myynyt lisää omaisuuttaan, kun eräs sisarus niin suosittelee. Pitkäikäistä sukua. Äitinsäkin eli 96-vuotiaaksi. En nyt ihan toivo tietenkään kuolemaansa, mutta sitä hän on odotellut itse liikuntakyvyttömänä vuosikausia.

Rahattomana sitten omasta mielestään. Joskus puhui jostain kamasta ja sanoin että senkun ostat vaan ja käyt jalkahoidossa yms. Sanoi, että onko mulla rahaa. Johon minä, että pyydät tiliotteet tileistäsi, joita tää yksi sisarus hoitaa. En tiedä lopputulosta mutta luultavasti ei ole rahaa vaikka on rahaa.

Vierailija kirjoitti:

Ludesohvaintoilijalta on unohtunut, että lude ei ole turkiskuoriainen. Sitä ei höyryttämällä kuumalla (yli 80 astetta) kolme tuntia saa tuhottua, koska se ei nuku kankaassa. Kuten ei kyllä kuoriainenkaan, vaan lattianrajassa. Lude "nukkuu" tehden lisää kymmeniä itsejään missä vaan.

Köyhällä ei ole varaa idiotismiin.

Niin, toukkamuodossa ja vähäisinä esiintyminä usein lattialla, kuoriaisina lopulta missä vaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asuin peurhetutun autotallissa vuoden. Keräsin pulloja ja ostin rahalla kaurahiutaleita ja maitoa. Sain kavereilta heidän vanhoja vaatteita ja heille tarpeettomia tavaroita, joita käytin itse tai myin eteenpäin. Uuden ripsivärin toivoin aina joululahjaksi - se kesti hyvin vuoden, kun sitä jatkoi vedellä. Yksi pari rintsikoita, jotka pesi aina viikonloppuna. Kampaajalla en käynyt, vaan tukan leikkasi äiti tai sisko keittiösaksilla. Oli hienoa, jos kaveri halusi tarjota kahvit ja leivonnaisen kahvilassa, mutta samalla olisin melkein toivonut saavani saman rahana. Monesti istuin seurana ravintolassa ja join vettä, kun kaveri söi ruokaa. Joskus kun olin kylässä kaverilla ja meni niin myöhään että viimeinen metro oli jo mennyt, hän antoi rahaa taksiin. Olin jo taksitolpalla kun päätin säästää rahan ja kävelin sen sijaan yöllä seitsemän kilometriä. Söin viikon sillä rahalla.

Nyt tulen jo toimeen paremmin, mutta säästäminen on jäänyt päälle. En siedä tuhlailua edes pienissä asioissa, esim. talouspaperin tuhlaamista. Puolitan myös puoliarkit. Ahdistun, jos mies keittää liikaa kahvia tai käyttää hienoja nessuja jonkun tahran putsaamiseen, kun voisi käyttää rättiä. En siedä ruoan tai vähän kuluneiden tavaroiden heittämistä roskiin. Korjaan kengät ilmastointiteipillä ja käytän vaatteet kirjaimellisesti puhki. :)

Tämä on kyllä vähän liian Dickensimäinen köyhyystarina ollakseen totta. Esim. vedellä jatkettua ripsiväriä ei pystyisi käyttämään vuotta, koska se haisisi jo tosi pahalle.

No eka kyllä käytetään liki loppuun ja sitten lisätään vettä. Kuulu mun nuoruuteeni kun rahaa ei ollut.

Niin ja kakkumaskarat. Kuitenkin meikit olivat ennen verrattain kalliimpia, jopa joku Anytime oli suhteessa kallis merkki, kun vertaa nykypäivän valikoimaan ja hintoihin.

Vierailija kirjoitti:

Asuin perhetutun autotallissa vuoden. Keräsin pulloja ja ostin rahalla kaurahiutaleita ja maitoa. Sain kavereilta heidän vanhoja vaatteita ja heille tarpeettomia tavaroita, joita käytin itse tai myin eteenpäin. Uuden ripsivärin toivoin aina joululahjaksi - se kesti hyvin vuoden, kun sitä jatkoi vedellä. Yksi pari rintsikoita, jotka pesi aina viikonloppuna. Kampaajalla en käynyt, vaan tukan leikkasi äiti tai sisko keittiösaksilla. Oli hienoa, jos kaveri halusi tarjota kahvit ja leivonnaisen kahvilassa, mutta samalla olisin melkein toivonut saavani saman rahana. Monesti istuin seurana ravintolassa ja join vettä, kun kaveri söi ruokaa. Joskus kun olin kylässä kaverilla ja meni niin myöhään että viimeinen metro oli jo mennyt, hän antoi rahaa taksiin. Olin jo taksitolpalla kun päätin säästää rahan ja kävelin sen sijaan yöllä seitsemän kilometriä. Söin viikon sillä rahalla.

Nyt tulen jo toimeen paremmin, mutta säästäminen on jäänyt päälle. En siedä tuhlailua edes pienissä asioissa, esim. talouspaperin tuhlaamista. Puolitan myös puoliarkit. Ahdistun, jos mies keittää liikaa kahvia tai käyttää hienoja nessuja jonkun tahran putsaamiseen, kun voisi käyttää rättiä. En siedä ruoan tai vähän kuluneiden tavaroiden heittämistä roskiin. Korjaan kengät ilmastointiteipillä ja käytän vaatteet kirjaimellisesti puhki. :)

Kuitenkin oli läheisiä, joilta toivoa joululahjoja ja ystäviä, joiden luona kyläillä. Eikö he muka tajunneet tilannettasi? Ja miksi et pyytänyt heitä auttamaan asioiden järjestämisessä? Kuulostaa vapaaehtoiselta köyhäilyltä, jos se jatkuu vieläkin paremmilla tuloilla ja parisuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ludesohvaintoilijalta on unohtunut, että lude ei ole turkiskuoriainen. Sitä ei höyryttämällä kuumalla (yli 80 astetta) kolme tuntia saa tuhottua, koska se ei nuku kankaassa. Kuten ei kyllä kuoriainenkaan, vaan lattianrajassa. Lude "nukkuu" tehden lisää kymmeniä itsejään missä vaan.

Köyhällä ei ole varaa idiotismiin.

Niin, toukkamuodossa ja vähäisinä esiintyminä usein lattialla, kuoriaisina lopulta missä vaan.

Siis saako sitä soppaa nyt vai ei?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asuin perhetutun autotallissa vuoden. Keräsin pulloja ja ostin rahalla kaurahiutaleita ja maitoa. Sain kavereilta heidän vanhoja vaatteita ja heille tarpeettomia tavaroita, joita käytin itse tai myin eteenpäin. Uuden ripsivärin toivoin aina joululahjaksi - se kesti hyvin vuoden, kun sitä jatkoi vedellä. Yksi pari rintsikoita, jotka pesi aina viikonloppuna. Kampaajalla en käynyt, vaan tukan leikkasi äiti tai sisko keittiösaksilla. Oli hienoa, jos kaveri halusi tarjota kahvit ja leivonnaisen kahvilassa, mutta samalla olisin melkein toivonut saavani saman rahana. Monesti istuin seurana ravintolassa ja join vettä, kun kaveri söi ruokaa. Joskus kun olin kylässä kaverilla ja meni niin myöhään että viimeinen metro oli jo mennyt, hän antoi rahaa taksiin. Olin jo taksitolpalla kun päätin säästää rahan ja kävelin sen sijaan yöllä seitsemän kilometriä. Söin viikon sillä rahalla.

Nyt tulen jo toimeen paremmin, mutta säästäminen on jäänyt päälle. En siedä tuhlailua edes pienissä asioissa, esim. talouspaperin tuhlaamista. Puolitan myös puoliarkit. Ahdistun, jos mies keittää liikaa kahvia tai käyttää hienoja nessuja jonkun tahran putsaamiseen, kun voisi käyttää rättiä. En siedä ruoan tai vähän kuluneiden tavaroiden heittämistä roskiin. Korjaan kengät ilmastointiteipillä ja käytän vaatteet kirjaimellisesti puhki. :)

Kuitenkin oli läheisiä, joilta toivoa joululahjoja ja ystäviä, joiden luona kyläillä. Eikö he muka tajunneet tilannettasi? Ja miksi et pyytänyt heitä auttamaan asioiden järjestämisessä? Kuulostaa vapaaehtoiselta köyhäilyltä, jos se jatkuu vieläkin paremmilla tuloilla ja parisuhteessa.

Mistä tiedät vaikka olisi ollut vielä alaikäinen?  Tai minä vuonna tapahtunut? Jospa kotona ei pidetty huolta?