introvertti lapsi...

...11-vuotias ollut serkullaan yökylässä eka kertaa, lähti ihan omasta tahdostaan vaikka lievästi jouduin kyllä tsemppaamaan sitten kun oikeasti piti pakata hammasharja, että enää ei voi muuttaa suunnitelmaa jos on toiselle luvannut mennä kylään. aiemmin ollut yökylässä vain isovanhemmillaan, siellä kaikki mennyt ok kun ympäristö niin tuttua jne.

oli sitten yrittänyt soittaa eilen illalla monta kertaa ja en ensin kuullut puheluja koska puhelin oli jäänyt pihapöydälle (huono äiti, kyllä). kun soitin takaisin, siskoni vastasi ja lapsi oli jo nukkumassa (mennyt aikaisin). oli kuulemma tullut yskää niin olisi halunnut kotiin - mutta sitten oli kuitenkin mennyt nukkumaan ja lapsella ei siis siskon mukaan ollut mitään "oikeaa" hätää. no, meni pieleen kyllä omalta osalta kun en vastannut puhelimeen (todellakin pyydettävä anteeksi lapselta tänään), mutta jäin sitten miettimään, että pelkän yskän takia en kyllä olisi kotiin illalla edes hakenutkaan. lieni tekosyy ja olisi vain tahtonut pois.

lapsi viihtyy muutoinkin vain kotona, kaikki kavereille menot koulun ulkopuolella, harrastukset ym. tuntuvat hänestä "huonoilta ideoilta". saa kuitenkin esim. koulusta hyvää palautetta, on siellä oikeasti pidetty ja kiva ja pärjää porukoissa kaikkien palautteiden mukaan, menestyy oppiaineissa hyvin jne. (ei ole mikään asperger tms.) - mutta koulun ulkopuolella haluaisi muulloin olla mieluiten vain kotona / leikkiä itsekseen / olla meidän aikuisten kanssa. kotona on rauhallista ja mahdollisuus omaan tekemiseen / vanhempien huomioon koska ainoa lapsi olosuhteiden pakosta. (älkää pieskö sisarusten puutteesta, oikeasti kipeä asia ja niitä olisi, jos voisi olla.)

itse olen lähinnä taas hämmentynyt - miten tällaisen introvertin kanssa pitää olla - pitääkö pakottaa menemään ja tekemään ja osallistumaan, harrastamaan ja yökyläilemään ja leireilemään - vai pitääkö lapsen antaa vain olla kotona ja puuhailla itsekseen? pelkään, että nyt ei mene aikoihin mihinkään muille ikäisilleen normaaleihin yökyläilyihin tms. kun tämä kokemus oli tällainen... pitää myös miettiä, otanko osaa eilisen koti-ikävään vai en kun lapsi tulee nyt kotiin, miten suhtaudun.

tuntuu aina, että kaikki muut lapset ovat niin reippaita, leireilevät ja reissaavat ja riehuvat pihalla kavereiden kanssa - meillä vain luettaisiin, leikittäisiin itsekseen, käytäisiin urheilemassa kyllä mutta isin ja äidin seurassa jne....  rakastan lastani millaisena vain, mutta välillä kyllä vaikeaa - tuleeko kotona lapsena itsekseen viihtyvästä auttamatta nössö aikuinen jos häntä ei pakota puoliväkisin sosiaalisiin tilanteisiin ja joukkuelajeihin? vai pitääkö vain antaa kasvaa rauhassa ja luottaa siihen, että ne itsenäiset siivet sieltä kyllä vielä kasvaa ennen kuin tarvitsee muuttaa pois kotoa vaikka opiskelemaan?