En tule mukaan synnytykseen, tyttöystävä kiukuttelee

Jo on itseään täynnä ja miehiä halveksiva teksti. Nainenko se muka määrää mitä miehen pitää/saa tehdä? Ei todellakaan määrää. Naiset eivät ole mitään jumalia jotka päättävät koska mies saa olla synnytyksessä ja koska sen pitää siellä ollla. Jos nainen saa kieltää miehen tulon synnytykseen niin naisilla ei ole mitään asiaa sanoa siihen että mies ei haluakkaan synnytykseen.

Ei voi saada kumpaakin. Joko nainen ei voi määrätä sitä tuleeko mies synnytykseen tai sitten naisilla ei ole mitään oikeutta valittaa jos mies ei tule

Okei, kai sinä ymmärrät että kyseessä on naisen ruumis, naisen terveys, heidän lapsi? Sanooko tää sulle yhtään mitään? Naisen riskit, perheen hyväksi? Nainen tekee jotain hyvin kivuliasta ja rakastava mies arvostaa tätä uhrausta?

Kannattaa erota, kun eron merkit ovat jo selvästi esillä.

Onneksi oma mies tulee mukaan synnytykseen en vois jotenkin kuvitella meneväni yksin.

Ei tää ap oo mies. Kirjoittaa kuin nainen.

Aloittajan nainen on iskenyt kirveensä kiveen luullessaan, että aloittaja kykenee tukemaan häntä. Kun ei selvästi pysty. Ja he ovat jutelleet asiasta. Minä olen sillä lailla aloittajan kaltainen (oletan), etten ryhdy tuollaiseen hommaan, ellen tiedä, että selviän yksinkin. Minusta on kauhean epävarmaa, että osalle ihmisistä ihmissuhteet ovat muka niin luotettavia, että itselle voidaan vaatia tukea silloinkin, kun on selkeästi puhuttu, että tässä mä en nyt sitten pysty sua tukemaan ja edetty sillä pohjalla. 

Mieleenikään ei tulisi sitten inkuttaa ja kinuta tukea taholta, joka sen on jo evännyt, olkoonkin se vaikka oma äitini tai mieheni. Olen kasvatettu sellaisessa kodissa, jossa tukea annettiin hyvin vähän. Se on opettanut, että älä luota kehenkään. Aloittaja on kertonut naiselleen, ettei tämä voi nyt saada tukea, silti nainen menee kuvittelemaan, että voi luottaa aloittajan tukeen. Aloittajan vaimo on minusta pelottava, koska ei osaa varata itseensä.

Et käsitä käsillä olevaa tilannetta ollenkaan, vaikka olet lukutaitoinen ihminen. Ei aloittaja halua, että nainen tekee tilanteesta hänelle helpon. Vaan että nainen tekee kuten on sovittu, koska syyt olla poissa ovat aloittajalla selkeästi todella painavia. Mikä siinä doulassa on ajatuksena niin kaameaa? 

Okei, parasta lopettaa tähän jos ei synnyttänyt nainen käsitä että mieli voi muuttua hyvinkin paljon siinä kun synnytys lähenee ja että kaikki naiset eivät ole sinä ja sinun synnytys. Hyvin simppeli asia, en olisi uskonut että koskaan tulee eteen mutta onhan tällä palstalla kinasteltu jo siitä onko epiduraali oikein vai ei, joten.

.

Valaisehan vähän AP. Jos synnytys kestää vaikka 18 tuntia, aiot istua käytävällä tai sairaalan kahviossa kaikki ne tunnit ja puolisosi saa olla huoneessaan yksin? Miksi ihmeessä? Ymmärrän jos yrjöt lentää ja taju lähtee synnytyssalissa, etkä halua sinne pyörtyilemään ja paskomaan housuun, mutta miksi edes aiot olla siellä sairaalassa sitten sen synnytyksen aikana? Se on aika monta tuntia kahviossa istumista. Yhdessä kommentissa sanoit, että nainen ei olisi edes saanut lapsia jos ei olisi sinua tavannut. Oletko hei tosissasi? Meinaat, että olet ainoa mies maailmassa, joka hänet olisi kyennyt tai suostunut siittämään? Asenteesi puolisoasi kohtaan on kammottava. Ei siksi, että et halua synnytykseen, vaan siksi, että haukut puolisoasi lapselliseksi ja sanot, että arvostuksesi häntä kohtaan laski, koska häntä pelottaa ja hän sen takia on allapäin. Miksi helvetissä lähdit lisääntymään naisen kanssa jos arvostus naiseen laskee kuin lehmän häntä noin pienestä. Jos meillä olisi samanlainen tilanne, mies sanoisi minun itkiessä ja kiukutellessa, että on pahoillaan, mutta ei vain kykene. Hän ei haukkuisi minua lapselliseksi, eikä tilittäisi arvostuksensa laskeneen. Hän ei olisi vihamielinen eikä ottaisi tilannetta sodanjulistuksena. Mutta hän ei olekaan sinä. Miksi olet niin vihamielinen pelkäävää puolisoasi kohtaan? Etkö voisi olla ymmärtäväinen ja rakastava vaikka et päätöstäsi pyörtäisikään?

[quote author="Vierailija" time="15.08.2015 klo 12:27"]Ap:lla ei ole mitään muuta syytä kuin se että pelkää että pyörtyy/oksentaa/itkee/käyttäytyy typerästi siellä salissa on näkee oman vaimokkeen kärsivän ja sitten oman lapsensa syntyvän, menee maine ja miehekkyys...

Minä en alkaisi lapsia tekemään tuollaisen nössön kanssa, jos minä uskallan synnyttää, niin pitää sen jolle sitä perillistä henkeni kaupalla teen, uskaltaa olla pitämässä kädestä kiinni, ei tarvi olla haarovälissä tuijottamassa, vaan siinä mun pään vieressä kannustamassa mua, ja olla "hengessä mukana" mun kärsimyksissä.
[/quote]

Just näin. Todennäköisesti mies on niin puusilmäinen ja itsekeskeinen, että suhde kaatuu omaan mahdottomuuteensa joka tapauksessa. Onhan näitä "periaatteen miehiä" nähty. Synnytys tuntuu lapsettomasta naisesta todella abstraktikta asialta, mutta raskauden edetessä ja sikiön kasvaessa sitä alkaa aavistaa mitä tuleman pitää. Itse jännitin ja pelkäsin etenkin ekaa synnytystä todella paljon, enkä olisi selvinnyt siitä mitenkään yksin. Lapsi oli isokokoinen ja ponnistus yksin kesti kolme tuntia. Jos ei se oma läheisin olisi ollut tsemppaamassa, en tiedä miten olisin jaksanut. Uskon että kokemus olisi ollut niin vaikea että sillä olisi ollut merkitystä myös synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Jo nyt eka vuosi meni sumussa, mutta ainakin tiesin että.mulla on vierelläni Mies joka tukee minua kaikessa.

Ja tuleviin "kohtuuttomuuksiin" - kyllä, samaa on luvassa jatkossakin, koska sinä et egoinesi ole jatkossa enää ykkönen. Saat joustaa ja venyä (vähän kuin vaimosi synnytyksessä mutta sitähän et näe) ja laittaa omat tarpeesi syrjään monta monituista kertaa, jos siis opit kasvamaan isäksi. Nähtäväksi jää. Olen aina niiin onnellinen kun luen näistä itsekeskeisistä poikasista, että vierelläni on arkemme ja elämämme oikeasti jakava puoliso. Olet ap oikeasti puistattava, jos aloitus on aito. Toivon ettei ole. Tai että ehdit oikeasti ajatella vielä asioita ja käsitellä omia traumojasi ja työstää niitä.

Ap vaikuttaa jotenkin psykopaattiselta tai narsistiselta henkilöltä, jo ihan kommentointityylinsä perusteella. Tai muuten vain ärsyttävältä. En ymmärrä miten kukaan voi olla tuollaisen ihmisen kanssa.

Kyllä minunkin mies aikanaan sanoi ettei tule mukaan synnytykseen, mutta totta kai hänen mieli muuttui raskauden edetessä ja sain hänet taivuteltua! Ja ei varmasti ole katunut sitä! On ollut mukana nyt 4 synnytyksessä.

Mikään ei niin lähennä kuin tuommoinen koettelemus ja samalla yhteinen uuden luominen.

Kaikki sen kokeneet tietävät, että hienoin hetki elämässä on oman lapsen syntyminen.

Ap ei varmaan myöskään tukisi vaimoaan jos olisi esim. onnettomuus tms.

[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 09:59"]Ap vaikuttaa jotenkin psykopaattiselta tai narsistiselta henkilöltä, jo ihan kommentointityylinsä perusteella. Tai muuten vain ärsyttävältä. En ymmärrä miten kukaan voi olla tuollaisen ihmisen kanssa.

Kyllä minunkin mies aikanaan sanoi ettei tule mukaan synnytykseen, mutta totta kai hänen mieli muuttui raskauden edetessä ja sain hänet taivuteltua!
[/quote]

Niin, miehesi mieli muuttui vai "sinä taivuttelit"?

Naisillehan pääasia on kuohia mies mielipiteistään ja tarpeistaan!

[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 10:50"]

[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 09:59"]Ap vaikuttaa jotenkin psykopaattiselta tai narsistiselta henkilöltä, jo ihan kommentointityylinsä perusteella. Tai muuten vain ärsyttävältä. En ymmärrä miten kukaan voi olla tuollaisen ihmisen kanssa.   Kyllä minunkin mies aikanaan sanoi ettei tule mukaan synnytykseen, mutta totta kai hänen mieli muuttui raskauden edetessä ja sain hänet taivuteltua! [/quote] Niin, miehesi mieli muuttui vai "sinä taivuttelit"? Naisillehan pääasia on kuohia mies mielipiteistään ja tarpeistaan!

[/quote]

Ja nyt se uusi sana on kuohia! Lisätä vouhotusta ja epäloogisia päätelmiä!

Minäkin veikkaan, että teille tulee ero.

Minä en halunnut synnytykseen mukaan ketään muuta tuttua kuin mieheni. Olisi tuntunut nololta pinnistä ja ponnistaa oman äidin tai ystävättären nähden. Miehen ja vaimon välinen suhde on ainutlaatuinen ja intiimi. Onneksi mieheni tuli mukaan eikä kyseenalaistanut asiaa. Hän oli minulle korvaamaton tuki ja toi outoon ja uuteen tilanteeseen turvallisuuden tunteen. Jälkeenpäin hän on sanonut, että se oli hieno kokemus.

Lisäisin vielä, että isän osallistuminen synnytykseen ei todellisuudessa ole niin uusi asia kuin luulisi.

Lukekaa Kirsi Vainio-Korhosen Ujostelemattomat, joka kertoo kätilöiden historiaa. Entisajan kansanmiehet ovat myös voineet olla mukana synnytyksissä, kannatelleet vaimojaan siinä.

Ap puhuu sopimuksista ja niistä kiinni pitämisestä ja mainitsee tuolla aiemmin, jopa että "vauvoilla ei ole tapana muuttaa mielipidettään etukäteen sovituista asioista" tms. Onko ap oikeasti tosissaan? Minua ei niinkään huoleta tuo synnytys vaan tulevat vuodet tyttöystävän/puolison ja lapsen/lasten kanssa. Lapsen kanssahan voi yrittää sopia asioita ja pitää säännöistä kiinni mutta todellisuus on jotain ihan muuta. Ja etenkin vauvan kanssa. Joka päivä on sovittelua ja sompaamista vanhempien ja lasten kesken, elämä on yhtä kompromissia ja aina joku joutuu luopumaan jostain ennalta sovitusta. Yöt menee lapsen mahakipuitkuja hyssytellessä, imetys ei onnistukaan tai tulee rintatulehdus heti eka viikolla, äiti ei jaksakaan vaihtaa vaippoja ja hoitaa imetyksiä joka yö (vaikka ehkä niin sovittiin etukäteen...), juuri kun on saatu yöt rauhoitettua ja saa nukkua 5-6 tuntisen yön, alkaa hammaskitinät tai sängyssä seisomaan nouseminen ja yöt on taas yhtä plörinää, vähän isompana tenava saa oksennustaudin juuri odotettua etelänmatkaa edeltävänä yönä tai haluaakin pelata futista vaikka hänet ilmoitettiin juuri taidekouluun tai ostettiin kauan kinuttu sello ja maksettiin soittotunnit. Tai vaikka odotettiin helppoa, tervettä lasta, lapsi onkin jotain ihan muuta tai vaikka syntyy terveenä ja helppona, lapselle sattuu jotain, joka muuttaa koko perheen elämän. Tai lasta hoitamaan lupautunut äiti masentuu eikä jaksakaan nousta sängystä tai edes pukeutua, saati hoitaa lasta. Tai isä joutuu kolariin työmatkalla ja halvaantuu pyörätuolipotilaaksi. 

Kaikesta ei voi sopia etukäteen eivätkä asiat läheskään aina mene, niinkuin on suunniteltu. Rakastavassa parisuhteessa mietitään aina kokonaisuutta ja miten saadaan asiat sovitettua yhteen. Joku aina joustaa mutta koko perhe voittaa. Parisuhteessa eläminen ja etenkin vanhemmaksi tuleminen tarkoittaa, että on valmis joustamaan omista tarpeistaan ja päätöksistään jonkun muun hyväksi. Etukäteen ei voi sitovasti sopia mitään, koska kyse on elämästä ja ihmisistä, ei matemaattisesta vuokaaviosta.

Av-kommentoijat eivät taas vain tajua erilaisuutta. Tsemppiä ap! Itse sain varmaan 400 miinuspeukkua aloitusviestissä yhteen pitkähköön ketjuuni eikä mikään pahanilmanlintujen ennustus ketjussa ole toteutunut! Kaikkea nähtiin mulle muka muutaman lauseen perusteella :D Mutta kun ihmiset luulee, että toisen puoliso on joku keskivertotavis, eikä tajua, että meitä todella on MONEEN junaan...

Ap: n kannattaisi kyllä mennä synnytykseen mukaan, niin saattaisi tuon räkänokkamaisen ja tilannetajuttoman jankkaamisen tilalle tulla vähän kunnioitusta lapsensa äitiä kohtaan.

Noh hän ei varmaan tiedä ettei sinne kaikenmaailman vellihousuja kannata mukaan ottaa "tueksi". Tiellä sinä vain asenteinesi tulisit siellä olemaan. Jospa huomaa tämän sitten synnytyksen jälkeen.

Onkohan hra AP tullut ajatelleeksi, että sitten kun siinä salin ovella sanoo heipat tyttöystävälleen ne voivat olla ikuiset jäähyväiset? (Kyllä, nykyääkin voi yhä kuolla synnytykseen!) Sitä voi sit rauhassa miettiä loppuelämänsä, kun se lapsi kyselee, asioita äidistään. Isi miksi sä et ollut siellä, kun äiti kuoli?

Vanha käytäntö takaisin käyttöön. Ukot pysykööt salien ulkopuolella. Itse kokemuksesta tiedän, että minua (isää) piti melkein enempi hoitaa kuin äitiä.