Milloin lemmikkieläimistä tuli "tuntematonta ihmistäkin arvokkaampia"?

Pitäisi tehdä lista ihmisistä, jotka laittavat eläimen toisen ihmisen edelle. Tämän listan perusteella sitten joko pääsee tai ei pääse sellaisiin töihin, jotka vaativat ihmisen pelastamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan yhtä aiheellisesti voisi kysyä, miksi ihmisen pitäisi olla jotenkin itsestään selvästi arvokkaampi kuin muut eläimet.

Varmaan siksi, että toisin kuin sun lemmikkisi, sun naapurisi todennäköisesti maksaa veroja ja on sillä tavalla arvokkaampi yhteiskunnan jäsenenä kuin vaikka koira. Siksi on järkevämpää yhteiskunnalta pelastaa sun naapurisi kuin sun koirasi.

Eli jos naapurissa asuu hoidettava vammainen henkilö, joka ei maksa veroja, niin hänet pelastetaan vasta veronmaksajien jälkeen?

Koira ei ole ikinä pettänyt luottamustani toisin kuin ihmiset joten valinta on selvä koiran hyväksi.

Riippuu tietysti ihan ihmisestä, mutta lähtökohtaisestihan tuntematon ihminen on tärkeämpi kuin jokin kotieläin. Ainakin pitäisi olla. Jotain on pielessä mikäli ajattelee toisin. 

Eläimistä huonoin on ihminen, joka pilaa koko maailman. Olisi parasta jos ihminen kuolisi sukupuuttoon.

Lemmikki on tärkeä perheenjäsen.

Vieraampi ihminen ei ole. 

Ymmärrän, ettet ymmärrä. Eivät eläimet ole kaikille osa elämää.

Pelastan koirani ennen kuin äitini, mutta toki omien lasteni jälkeen.

Hyvä kysymys. Milloin ihmiset alkoivat toimia niin ala-arvoisesti, että jopa eläin tuntuu paremmalta kuin ihminen? Jokainen voi siis katsoa peiliin ja vastata rehellisesti: olenko elänyt elämäni siten, että voisin ansaita kanssaihmisen arvostuksen, välittämisen ja huolenpidon. 

Avannosta pelastan ensin lapseni, sitten koirani. Sen jälkeen vien heidät rannalle. Sitten palaan avannolle ja nostan siskoni, sitten äitini. Sen jälkeen menen rannalle viemään lapsen ja koiran lämpimään.

Muut ihmiset pelastaisin ennen lemmikkiä, mutta ihmisoikeuksien polkijoita en säälisi. Pakkorokottajia tiedän, ja heitä en auttaisi. T. rokotettu

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys. Milloin ihmiset alkoivat toimia niin ala-arvoisesti, että jopa eläin tuntuu paremmalta kuin ihminen? Jokainen voi siis katsoa peiliin ja vastata rehellisesti: olenko elänyt elämäni siten, että voisin ansaita kanssaihmisen arvostuksen, välittämisen ja huolenpidon. 

En ole koskaan saanut ihmisiltä mitään hyvää, joten miksi he ansaitsisivat tulla pelastetuksi? Mihin tarvitsisin heidän arvostustaan?

Eikö se ole aika luonnollista ja inhimillistä, että kiintyy syvästi olentoon, jonka kanssa jakaa arkensa jopa parikymmentä vuotta? Kissani ovat osa perhettäni. Ne nukkuvat kanssani, leikin niiden kanssa päivittäin, ulkoilen niiden kanssa, hellin ja silittelen niitä. Ne saavat minulta hellyyttä ja turvaa. Miksi jonkun täysin tuntemattoman ihmisen pitäisi olla minulle tärkeämpi kuin perheenjäseneni? Olkoonkin, ettei se perheenjäsen satu olemaan ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Eläimistä huonoin on ihminen, joka pilaa koko maailman. Olisi parasta jos ihminen kuolisi sukupuuttoon.

Aloita siis itsestäsi. Jätä elintilasi aivottomille elukoille.

Tuo väestönsuoja-asia on mielestäni ihan oma juttunsa. Ymmärrän oikein hyvin, että kun väestönsuojissa ei ole tilaa edes kaikille ihmisille, ei väestönsuojaa voi täyttää eläimilläkään ja jättää osa ihmisistä suojan ulkopuolelle. Mulla on kissa ja koira, mutta silti ymmärrän asian ihan hyvin. Meidän taloyhtiöllä ei edes ole väestönsuojaa, joten en joudu pähkäilemään sen kanssa, menisinkö väestönsuojaan ilman kissani ja koiraani vai en.

Mutta noin muuten, kun usein kysytään, pelastaisiko tulipalosta oman lemmikkinsä vai naapurin vauvan/mummon/finninaamaisen teinin tms, niin kuinka moni teistä on ihan oikeasti ollut tuollaisessa valintatilanteessa? Kuinka moni teistä on edes ollut tilanteessa, jossa naapurin asunto palaa, mutta ei teidän omanne? Mä olen ollut jälkimmäisessä. "Pääsin" siitä jopa iltapäivälehtiin. Tarkkanenäisenä naapurina, joka pelasti naapurinsa hengen. 

Mutta ei se niin mennyt, että sekä oma asuntoni että naapuriasunto olisi leimahtanut tuleen samaan aikaan. Kun havaitsin savun hajun, kävin rimputtelemassa naapurin ovíkelloa, Ei vastausta. Tiesin, että seinän takana asuu reippaasti alkoholia nauttiva mies. Raotin postiluukkua ja haistelin. Mielestäni haisi palaneelle. Soitin toisen naapurini ovikelloa ja hänen mielestään porraskäytävässä ei haissut palaneelta. Kiersin vielä kertaalleen oman asuntoni, olsiko mulla sittenkin hella tai uuni päällä. Ei ollut. Menin parvekkeelle ja mielestäni naapuriparvekkeella näkyi hyvin hento savuvana. Soitin Häkeen, herätin lapseni ja poistuttiin ulos asunnosta pihalle. Jos tulipalo seinän takana olisi ollut kovempi ja savua reilummin tullut omaan asuntooni, olisin ottanut myös kissani mukaan. Mentiin raput alas pihalle ja pidin ovea auki, kun palokunta tuli. Siinä vaiheessa pari muutakin naapuria havahtui ja yksi viereisen rapun naapuri vei lapseni omaan kotiinsa jatkamaan uniaan. 

Pointtini on, että ei ne kissat/koirat/marsut/hamsterit/kultakalat ole yleensä samassa asunnossa tai muussa tilassa, jossa joku tuntematon joutuu hätään. 

Mitä väliä hypoteeseilla on? Käytännössä ihmiset kyllä auttaa toisiaan, ventovieraitakin vaikka ei ihmisistä yhtään tykkäisikään. Se on kirjattu meillä geeneihin, jo pikkulapset auttavat toisiaan.

Kyllähän minäkin mielessäni näen itseni pelastamassa pelkästään omat lemmikit, ainoastaan omat perheenjäsenet ja sen jälkeen potkin muut pois jaloista ja rynnistän rakkauteni kanssa piiloon. Mutta se mitä tosiasiassa todennäköisesti tapahtuu, on että olisin perheineni into piukassa auttamassa muitakin ihmisiä. Ja heistä osa sitten puukottaisi minut ja ryöstäisi minulta rahat.

Tämä on se mitä tosiasiassa tapahtuu kriisien keskellä. Ei se mitä me päätetään.

No varmaan siinä vaiheessa kun oppi tuntemaan sen lemmikin uniikin persoonallisuuden ja rakastamaan tätä. Lemmikin kanssa on monesti jaettu ilot ja surut,  joten toki siihen tuntee enemmän yhteyttä kuin tuiki tuntemattomaan.

kysymyksen asettelu on väärin. Se, että ihminen haluaa ottaa lemmikkinsä mukaan väestönsuojaan (tai vaikka evakkojunaan), ei merkitse sitä, että ihminen ajattelisi, että lemmikillään olisi suurempi oikeus saada paikka kuin toisella ihmisellä. Lemmikit voi pitää ja kuljettaa sylissä ellei puhuta jättisuurista lemmikeistä ja jos puhutaan, niin näillä on yleensä omat systeemit. Minä ainakin ottaisin lemmikkini väestönsuojaan ja muuten ukrainassakin viranomaiset ensin sanoivat ettei lemmikkejä saa ottaa, mutta suostuivat siihen lopulta, koska ymmärsivät, että ne ovat ihmisille tärkeitä, auttavat omistajiaan selviämään traumoista ja ovat perheenjäseniä. Eikä noissa väestösujista otetuissa kuvissa kovinkaan paljon siltä vaikuta, että ollaan kuin sillit suolassa tai että lemmikit siellä olisi vienyt paikan joltain ihmiseltä.

Ymmärrän hyvin, että oma lemmikki on varmaan suurimmalle osalle lemmikkien omistajista normaali olosuhteissa tavallaan tärkeämpi kuin joku toinen tuntematon ihminen.

Kuitenkin siinä vaiheessa kun ollaan jossain ääritilanteessa, jossa on valittava lemmikin ja ihmisen välillä niin haluaisin uskoa, että jokainen lähtökohtaisesti pelastaisi kuitenkin sen toisen ihmisen vaikka menettäisi lemmikkinsä... Tai näin ainakin haluan uskoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan yhtä aiheellisesti voisi kysyä, miksi ihmisen pitäisi olla jotenkin itsestään selvästi arvokkaampi kuin muut eläimet.

Varmaan siksi, että toisin kuin sun lemmikkisi, sun naapurisi todennäköisesti maksaa veroja ja on sillä tavalla arvokkaampi yhteiskunnan jäsenenä kuin vaikka koira. Siksi on järkevämpää yhteiskunnalta pelastaa sun naapurisi kuin sun koirasi.

Ei eläin voi ihmisten veropaskoille yhtään mitään. Tärkeintä on minkä tahansa elämän kunnioittaminen, riippumatta siitä mitä se tuottaa jollekin yhteiskunnalle.

Jos mun pitäis valita oman koiran hengen tai tuntemattoman ihmisen hengen pelastus valitsisin silmäänikään räpäyttämättä koirani. Todennäköisyys että mulkumpi kuolisi on 100%