Milloin lemmikkieläimistä tuli "tuntematonta ihmistäkin arvokkaampia"?
Todella usein törmää nykyään ajatusmalliin, että monien mielestä oma lemmikki on tärkeämpi kuin joku tuntematon ihminen. Jos pitäisi valita, antaisiko vaikka paikan väestönsuojassa omalle lemmikille (jos lemmikkejä saisi ottaa mukaan) vai tuntemattomalle lapselle, moni valitsisi sen oman lemmikin. Tai jos palavasta talosta voisi pelastaa vain naapurin mummon tai kissansa, niin moni jättäisi mummon taloon ja poistuisi talosta kissa kainalossa. Oma lemmikki nähdään vierasta ihmistä arvokkaampana. Jos oma lemmikki eläisi 10 vuotta, sitä pidetään arvokkaampana kuin tuntemattoman vauvan elämää, vaikka vauvasta kasvaisi aikanaan yhteiskunnalle veronmaksaja ja yhteisön jäsen.
Missä vaiheessa meno on muuttunut tällaiseksi?
Tuohon lihavoituun on sellainen valitettava syy, että ihmiset on ehdollistettu jättämään kaduilla makaavat huomiotta, jos on vähänkin epäilystä, että kyseinen henkikö on vain juovuksissa. Sitähän hätäkeskuksessakin ensimmäisenä kysytään, vaikuttaako se juopuneelta vai ei.
Mutta yleisesti ottaen ne ihmiset, joilla on empatiaa eläimiä kohtaan, ovat myös niitä, joilla on eniten empatiaa ihmisten kärsimyksiä kohtaan. Siksi nämä vastakkainasettelut ovat jo lähtökohtaisesti tosi hölmöjä.