Lue keskustelun säännöt.
Vaikea avioliitto ja mies painostaa vastaamaan rakastanko häntä?
09.03.2022 |
Meillä on ollut todella vaikea avioliitto viimeisten vuosien ajan. Ei pettämistä, eikä mitään luottamukseen liittyvää ongelmaa, mutta riitoja ja pahaa mieltä senkin edestä. Mies on ollut todella lyhytpinnainen, raivoava ja väsynyt. Purkanut pahaa oloaan minuun ja lapsiin, ollut kohtuuttoman ilkeä ja saanut minutkin muuttumaan herkästi suuttuvaksi, kun joudun olemaan kokoajan puolustuskannalla enkä pysty kunnolla rentoutumaan.
Arkea kuitenkin yhdessä pyöritämme, lasten harrastuksia, kauppakäyntejä, normaalia elämää kaiken tämän keskellä. Nyt mieheni on alkanut tiukkaamaan rakastanko häntä. En kuulemma tarjoa tarpeeksi läheisyyttä ja hellyyttä, on kuulemma mennyt viikko etten ole häntä halannut. Itse en ole edes tällaista huomannut. Olen ilmeisesti niin keskittynyt olemaan varuillani ja olen vain onnellinen jos saamme päivän läpi ilman pahempia raivokohtauksia, etten osaa enää kiinnittää huomiota tällaiseen hellyysasiaan.
Seksiä ei ole tehnyt mieli, siten miten itse halukkuuden koen, aikoihin. En vain yksinkertaisesti pysty rentoutumaan tämän raivokkaan miehen seurassa. En osaa sanoa mitä tunnen, enkä sitä onko rakkautta.
Nyt kysynkin, mistä tiedän että rakkaus on kuollut? Osaako kukaan vastata tähän siten että sen voisi ymmärtää? Mistä tietää, ettei enää rakasta toista? En uskalla tätä edes ääneen sanoa, ennenkuin olen todella varma. Nyt en ole. Olen vain jotenkin selviytymistilassa, toivoen että elämästä tulisi helpompaa. Väsyn tähän kuitenkin koko ajan enemmän.
Kommentit (78)
Täällä on kohtalotoveri, ap. Aloitusviesti voisi olla minun kirjoittamani. Mies on arjessa negatiivinen, kärttyinen eikä huomioi meitä muita perheenjäseniä. Käyttäytyy kuin puskutraktori ja pilaa tunnelman saapuessaan. Hän voi sanoa täysin provosoimatta todella ilkeitä asioita, jotka on tarkoitettu osumaan vyön alle.
Jos vaikka ollaan lasten kanssa leipomassa jonkun nimipäivän kunniaksi, mies kotiin tullessaan ei edes katso missä ollaan vaan alkaa heti ovelta huudella omia negatiivisia ajatuksiaan "autotallin ovi ei ollut lukossa, eikö ruoka ole vielä valmis, minä en ainakaan tuota sotkua siivoa (kun vihdoin näkee että keittiössä on leipomistarvikkeet levällään)"
Mies on ilkeä niin kauan kunnes minulla tulee näkyvästi mitta täyteen, ja sitten alkaa tökkiä että älä nyt ole niin yliherkkä taas, älä viitsi itkeä, se oli vain vitsi. Meillä ei ole mitään avointa keskusteluyhteyttä, ei ainakaan enää. Jos yritän kertoa miltä tämä kaikki tämä oikeasti tuntuu, mies ottaa sen syyttelynä ja räjähtää ja sen jälkeen kaiken on pyörittävä hänen pillinsä mukaan kunnes hänellä on taas hyvä mieli. Seurauksena ei ole mitään hyvää kenellekään, pelkät menetetyt yöunet. Aamuyöhön jatkuvan riidan viimeinen kohta on aina juuri tuo: no, rakastatko minua? Sano vaan jos et enää rakasta niin...
Anteeksi vain, mutta minusta tuo on maailman epäoleellisin kysymys siinä kohtaa. Olen niin väsynyt, mitään romanttisia tunteita ei ole. Minulle on periaatteessa tässä kohtaa ihan sama kuka täällä asuu kunhan käyttäytyisi ihmisiksi ja olisi ystävällinen.
Kun vain tietäisi, onko tämä vaihe, vai onko tuo mies vain tuollainen. Juuri nyt tuntuu, että jos ei olisi lapsia ja jäisin kaksin tuollaisen ihmisen kanssa, joka piikittelee minua omaksi huvikseen, lähtisin saman tien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä heittäisin miehelle vastakysymyksen, että rakastaako hän edelleen sinua - koska käytös ei siltä vaikuta. Mahdollisesti hän tunnustelee, saisiko eroaikeet vieritettyä sinun kontollesi.
Paras ja osuvin vastaus näistä!
Paras vastaus se että välttelee suoraan vastaamista? Minusta olisi nyt syytä molempien selvittää asia itselleen ja toisilleen.
Sinä kuulostat lapselliselta jos eron "syyllisellä" on jotain väliä mielestäsi.
Niin juuri, myös mies saisi tässä selvittää itselleen ja vaimolleen, että rakastaako enää. Jos ensin raivoaa ja sitten tivaa rakastaako vaimo, vaikuttaa vahvasti siltä että omat lämpimät tunteet ovat haaltuneet. Siinä ei paljoa auta vaikka vaimo kuinka rakastaisi.
Jossain Arno Kotron runossa sanottiin: Jos ei tiedä, silloin tietää jo.
Vierailija kirjoitti:
Täällä on kohtalotoveri, ap. Aloitusviesti voisi olla minun kirjoittamani. Mies on arjessa negatiivinen, kärttyinen eikä huomioi meitä muita perheenjäseniä. Käyttäytyy kuin puskutraktori ja pilaa tunnelman saapuessaan. Hän voi sanoa täysin provosoimatta todella ilkeitä asioita, jotka on tarkoitettu osumaan vyön alle.
Jos vaikka ollaan lasten kanssa leipomassa jonkun nimipäivän kunniaksi, mies kotiin tullessaan ei edes katso missä ollaan vaan alkaa heti ovelta huudella omia negatiivisia ajatuksiaan "autotallin ovi ei ollut lukossa, eikö ruoka ole vielä valmis, minä en ainakaan tuota sotkua siivoa (kun vihdoin näkee että keittiössä on leipomistarvikkeet levällään)"
Mies on ilkeä niin kauan kunnes minulla tulee näkyvästi mitta täyteen, ja sitten alkaa tökkiä että älä nyt ole niin yliherkkä taas, älä viitsi itkeä, se oli vain vitsi. Meillä ei ole mitään avointa keskusteluyhteyttä, ei ainakaan enää. Jos yritän kertoa miltä tämä kaikki tämä oikeasti tuntuu, mies ottaa sen syyttelynä ja räjähtää ja sen jälkeen kaiken on pyörittävä hänen pillinsä mukaan kunnes hänellä on taas hyvä mieli. Seurauksena ei ole mitään hyvää kenellekään, pelkät menetetyt yöunet. Aamuyöhön jatkuvan riidan viimeinen kohta on aina juuri tuo: no, rakastatko minua? Sano vaan jos et enää rakasta niin...
Anteeksi vain, mutta minusta tuo on maailman epäoleellisin kysymys siinä kohtaa. Olen niin väsynyt, mitään romanttisia tunteita ei ole. Minulle on periaatteessa tässä kohtaa ihan sama kuka täällä asuu kunhan käyttäytyisi ihmisiksi ja olisi ystävällinen.
Kun vain tietäisi, onko tämä vaihe, vai onko tuo mies vain tuollainen. Juuri nyt tuntuu, että jos ei olisi lapsia ja jäisin kaksin tuollaisen ihmisen kanssa, joka piikittelee minua omaksi huvikseen, lähtisin saman tien.
Siis ennen kaikkea, MIKSI altistat lapsesi tuolle? Lähde hyvä ihminen!
No jos tuollaisia mietit, niin todennäköisesti et enää rakasta miestäsi vaan olet tottunut turvalliseen arkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastaa miehen kysymykseen ja anna hänen vaihtaa parempaan. Miksi tarraudut mieheen? Miksi piinaat häntä? Vaihtamalla paranee. Joten anna miehen vaihtaa. N21
AP on hyväksikäyttäjä. On miehen kanssa vain miehen palkan takia. N21
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harva naisen rakastaa miestä ihmisenä, rakastavat ainoastaan miehestä saatavia hyötyjä
Taisit sekoittaa nyt naiset miehiin. Miehet rakastavat ainoastaan nuoresta ja kauniista naisesta saamaansa statusta.
En itseasiassa mies jos rakastuu hän rakastaa naista myös ongelma tilanteessa kun taas naisen rakkaus loppuu ja nainen vaihtaa parempaan. Naisten rakkaus riippuu täysin miehen varallisuudesta. Jos mieheltä loppuu rahat niin samaan aikaan loppuu naiselta rakkaus
Voi voi, Pena joutui ulosottoon ja muija jätti.
En joutunut muija lähi onneks ennemmin niin sain karsittua kaikki turhat menot ja pystyin hankkimaan omaisuuden takasin. Muita yritti vaan vinkuu takasin yhteen paluuta kun rahaa taas oli mutta en ole niin tyhmä että otan uudestaan saman gold diggerin kun nuorempia ja kauniimpiakin on tarjolla
Vierailija kirjoitti:
No jos tuollaisia mietit, niin todennäköisesti et enää rakasta miestäsi vaan olet tottunut turvalliseen arkeen.
Mitähän turvallista on sellaisessa arjessa, jossa pitää pelätä toisen raivokohtauksia jatkuvasti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vastaa miehen kysymykseen ja anna hänen vaihtaa parempaan. Miksi tarraudut mieheen? Miksi piinaat häntä? Vaihtamalla paranee. Joten anna miehen vaihtaa. N21
Ei mies ole mihinkään lähdössä kun ei ole saanut uutta piikaa itselleen.
Vierailija kirjoitti:
Ap, mietit, mistä tietää rakastavansa. Näistä:
Arvostat ja kunnioitat puolisoasi tasavertaisena kumppanina.
Tuet vilpittömästi puolisoasi vaikeina hetkinä.
Teillä on yhdessä rento olo ja mukavia hetkiä.
Puolisosi on paras ystäväsi.
Erillään ollessa ikävöit häntä.
Voitte olla eri mieltä asioista, mutta silti ei tarvitse riidellä.
Jos nämä kriteerit eivät täyty, voitte erota tai elellä yhdessä vain ystävinä.
Kyllä pitkässä parisuhteessa voi olla vaikeampia aikoja välillä, joissa nämä kriteerit eivät silloin täyty. Sen ei tarvi tarkoittaa sitä, etteikö rakastaisi, ja jos ongelmat tai vaikea tilanne saadaan selvitettyä parhain päin, niin suhdekin soidaan saadaan taas raiteilleen.
Ei parisuhde yleensä ole kuitenkaan koko aikaa vain kauniita hyviä tunteita. Ja esim. joskus voi tarvita todellakin omaa aikaa enemmänkin, jolloin ei kumppaniaan sillä hetkellä varsinaisesti ikävöi, vaikka olisikin erossa toisesta esim. vaikkapa viikon. Kuinka nopeasti yleisestikin ikävöi toista, vaikka kaikki olisi hyvin ja rakastaa, vaihtelee varmasti paljonkin eri ihmisillä. Ja joskus voi kyllä tulla rakastavassa hyvässäkin suhteessa jotain riitaa, jos on jostain eri mieltä. Toiset riitelevät useammin kuin toiset, ja usein vielä tärkeämpää voi olla se, kuinka riidellään ja miten sovinnonteko sujuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos tuollaisia mietit, niin todennäköisesti et enää rakasta miestäsi vaan olet tottunut turvalliseen arkeen.
Mitähän turvallista on sellaisessa arjessa, jossa pitää pelätä toisen raivokohtauksia jatkuvasti?
Ihmismieli pitää tuttua turvallisempana kuin tuntematonta
Mä oon joskus vastannut, että kyllä mä sua pohjimmiltani rakastan, mutta tällä hetkellä en kauheasti susta tykkää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä on kohtalotoveri, ap. Aloitusviesti voisi olla minun kirjoittamani. Mies on arjessa negatiivinen, kärttyinen eikä huomioi meitä muita perheenjäseniä. Käyttäytyy kuin puskutraktori ja pilaa tunnelman saapuessaan. Hän voi sanoa täysin provosoimatta todella ilkeitä asioita, jotka on tarkoitettu osumaan vyön alle.
Jos vaikka ollaan lasten kanssa leipomassa jonkun nimipäivän kunniaksi, mies kotiin tullessaan ei edes katso missä ollaan vaan alkaa heti ovelta huudella omia negatiivisia ajatuksiaan "autotallin ovi ei ollut lukossa, eikö ruoka ole vielä valmis, minä en ainakaan tuota sotkua siivoa (kun vihdoin näkee että keittiössä on leipomistarvikkeet levällään)"
Mies on ilkeä niin kauan kunnes minulla tulee näkyvästi mitta täyteen, ja sitten alkaa tökkiä että älä nyt ole niin yliherkkä taas, älä viitsi itkeä, se oli vain vitsi. Meillä ei ole mitään avointa keskusteluyhteyttä, ei ainakaan enää. Jos yritän kertoa miltä tämä kaikki tämä oikeasti tuntuu, mies ottaa sen syyttelynä ja räjähtää ja sen jälkeen kaiken on pyörittävä hänen pillinsä mukaan kunnes hänellä on taas hyvä mieli. Seurauksena ei ole mitään hyvää kenellekään, pelkät menetetyt yöunet. Aamuyöhön jatkuvan riidan viimeinen kohta on aina juuri tuo: no, rakastatko minua? Sano vaan jos et enää rakasta niin...
Anteeksi vain, mutta minusta tuo on maailman epäoleellisin kysymys siinä kohtaa. Olen niin väsynyt, mitään romanttisia tunteita ei ole. Minulle on periaatteessa tässä kohtaa ihan sama kuka täällä asuu kunhan käyttäytyisi ihmisiksi ja olisi ystävällinen.
Kun vain tietäisi, onko tämä vaihe, vai onko tuo mies vain tuollainen. Juuri nyt tuntuu, että jos ei olisi lapsia ja jäisin kaksin tuollaisen ihmisen kanssa, joka piikittelee minua omaksi huvikseen, lähtisin saman tien.
Kasvoin juuri tälläisessä perheessä jossa isäni omalla käytöksellään usein pilasi tunnelman ja se oli tahallista. Opin jo lapsena tunnustelemaan tunnetiloja kun astuin huoneeseen ja elin ”kananmunan kuorien päällä astellen”. Vanhemmilla ei ollut mitään rakkautta toisiaan kohtaan, mutta sitkeesti pitivät perhekulissia pystyssä. Lopputuloksena minusta kasvoi teini joka ajatteli pojista/miehistä ainoastaan negatiivisesti, kirosi avioliiton ajatuksena ja ei ole ikinä halunnut hankkia lapsia jotka potentiaalisesti joutuisivat kokemaan kaiken saman. Toisin sanoen, lapset jotka kasvavat tälläisessä kärsivät. Ovat sijaiskärsijöinä toisen emotiaalisista tunnetiloista. Ehdotan että miehelle kuntosalikortti ja töiden jälkeen sinne nyrkkipussia hakkaamaan ja kotiin vasta sitten kun on paremmalla mielellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse oon ollu tuo raivokas ja kumppani oli puolustustilassa jatkuvasti ja teki kaikkensa välttääkseen konfliktia. Se kumppanin käytös lisäs aivan vttuna suuttumusta, oikeestaan ruokki sitä. Se oli sellainen kierre ettei sitä oikein saanu katkaistua, ja oon jälkeenpäin miettiny että varmasti henkilökemiat oli isossa osassa. Onneks erottiin, ei ollu kummallekkaan hyväksi sellainen suhde. Jatkuvaa stressiä puolin ja toisin.
Eiköhän jokainen aikuinen ihminen ole ihan itse vastuussa omista tunteistaan?
Se että annoit itsellesi oikeuden "räjähdellä" vaimollesi ja vielä vierität hänen niskaansa syyn käytöksestäsi, on henkistä väkivaltaa.
Se väsyttää, stressaa ja traumatisoi uhria ja tekee hänen elämästään "munankuorilla kävelyä".
Onneksi vaimosi pääsi sinusta eroon!
Syytät henkilökemioita? Voin kertoa, että "täydellistä henkilökemiaa" ei ole olemassakaan. Pian alat pongailemaan virheitä ja ärsyyntymään tämän uudenkin naisen persoonasta. Kohta raivoat hänellekin entiseen malliin.Tottakai jokainen on vastuussa omista tunteistaan, mutta ei piä väittää etteikö toisen tunteilla olis merkitystä toiseen. Jos minä raivoan toiselle, toiselle tulee siittä paha mieli, pelkoa yms tunteita. Jos toinen pelkää ja välttelee minua, minulle tuli siitä negatiivisia tunteita. Se on kierre. Tuo oli ainut ihmissuhde missä raivoamista on multa ilmennyt. Parisuhteita on nyt viides menossa, ja voin sanoa että vaikka tuskin täydellistä henkilökemiaa on niin aivan varmasti on olemassa parempia ja huonompia kemioita. Ps oon nainen, eksä mies.
Itse en usko, että kyseessä oli yksittäistapaus, vaan alat raivota taas pidemmässä suhteessa.
Teen töitä vaikeiden asiakkaiden kanssa usein ja nämä raivopäät vetoavat aina kirjoittamiisi argumentteihin. Käydään kollegoiden kanssa läpi käytöstä jälkikäteen ja selittävät aina samat asiat kaikille, kuten "huusin sulle tunnin sun takia" yms..
Minä kallistun myös henkilökemioiden puolelle. Jotkut vaan saavat nousemaan esille ne huonoimmat luonteenpiirteet kerta toisensa jälkeen. Eikä tämä ole vain parisuhdeongelma vaan koskee kaikkia ihmissuhteita. Ja ellette usko niin miettikää kuinka pärjäisitte parisuhteessa vaikkapa naapurin tai työkaverin kanssa. Voi kunpa elämä olisikin niin helppoa että jotkut ovat yksipuolisesti pyhimyksiä ja viattomia kaikkiin ongelmiin.
Mä tunsin raivoavan isäni lähellä pelkoa. Halusin vain kauas hänestä.
Sanoisin miehellesi juuri noin kuin kirjoitit. Läheisyys ei ole mielessä, olet koko ajan valmiustilassa, et tiedä mitä tunnet. Kyllähän tuollainen jatkuva riehuminen pitää jotenkin selvittää ja katkaista, ei ole mitenkään normaalia eikä todellakaan hyväksi lapsille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse oon ollu tuo raivokas ja kumppani oli puolustustilassa jatkuvasti ja teki kaikkensa välttääkseen konfliktia. Se kumppanin käytös lisäs aivan vttuna suuttumusta, oikeestaan ruokki sitä. Se oli sellainen kierre ettei sitä oikein saanu katkaistua, ja oon jälkeenpäin miettiny että varmasti henkilökemiat oli isossa osassa. Onneks erottiin, ei ollu kummallekkaan hyväksi sellainen suhde. Jatkuvaa stressiä puolin ja toisin.
Eiköhän jokainen aikuinen ihminen ole ihan itse vastuussa omista tunteistaan?
Se että annoit itsellesi oikeuden "räjähdellä" vaimollesi ja vielä vierität hänen niskaansa syyn käytöksestäsi, on henkistä väkivaltaa.
Se väsyttää, stressaa ja traumatisoi uhria ja tekee hänen elämästään "munankuorilla kävelyä".
Onneksi vaimosi pääsi sinusta eroon!
Syytät henkilökemioita? Voin kertoa, että "täydellistä henkilökemiaa" ei ole olemassakaan. Pian alat pongailemaan virheitä ja ärsyyntymään tämän uudenkin naisen persoonasta. Kohta raivoat hänellekin entiseen malliin.Tottakai jokainen on vastuussa omista tunteistaan, mutta ei piä väittää etteikö toisen tunteilla olis merkitystä toiseen. Jos minä raivoan toiselle, toiselle tulee siittä paha mieli, pelkoa yms tunteita. Jos toinen pelkää ja välttelee minua, minulle tuli siitä negatiivisia tunteita. Se on kierre. Tuo oli ainut ihmissuhde missä raivoamista on multa ilmennyt. Parisuhteita on nyt viides menossa, ja voin sanoa että vaikka tuskin täydellistä henkilökemiaa on niin aivan varmasti on olemassa parempia ja huonompia kemioita. Ps oon nainen, eksä mies.
Itse en usko, että kyseessä oli yksittäistapaus, vaan alat raivota taas pidemmässä suhteessa.
Teen töitä vaikeiden asiakkaiden kanssa usein ja nämä raivopäät vetoavat aina kirjoittamiisi argumentteihin. Käydään kollegoiden kanssa läpi käytöstä jälkikäteen ja selittävät aina samat asiat kaikille, kuten "huusin sulle tunnin sun takia" yms..
Sellainen ammattilainen siellä. Varmaan todella kannustavaa kun oletetaan tietyltä ihmiseltä tietynlaista käytöstä ja muutokseen ei uskota. Jos ihmisiltä odotetaan tietynlaista käytöstä niin se todennäköisemmin niin tapahtuu. Esim lääkärien potilailla on parempi paranemisprosentti, jos lääkäri uskoo mahdollisuuteen parantua. Kannattaa varmaan asiakkaiden parissa huomioida se ja pitää kaikkia yhtä ihmisinä, vaikka joillain huonoja toimintamalleja saattaa ollakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse oon ollu tuo raivokas ja kumppani oli puolustustilassa jatkuvasti ja teki kaikkensa välttääkseen konfliktia. Se kumppanin käytös lisäs aivan vttuna suuttumusta, oikeestaan ruokki sitä. Se oli sellainen kierre ettei sitä oikein saanu katkaistua, ja oon jälkeenpäin miettiny että varmasti henkilökemiat oli isossa osassa. Onneks erottiin, ei ollu kummallekkaan hyväksi sellainen suhde. Jatkuvaa stressiä puolin ja toisin.
Eiköhän jokainen aikuinen ihminen ole ihan itse vastuussa omista tunteistaan?
Se että annoit itsellesi oikeuden "räjähdellä" vaimollesi ja vielä vierität hänen niskaansa syyn käytöksestäsi, on henkistä väkivaltaa.
Se väsyttää, stressaa ja traumatisoi uhria ja tekee hänen elämästään "munankuorilla kävelyä".
Onneksi vaimosi pääsi sinusta eroon!
Syytät henkilökemioita? Voin kertoa, että "täydellistä henkilökemiaa" ei ole olemassakaan. Pian alat pongailemaan virheitä ja ärsyyntymään tämän uudenkin naisen persoonasta. Kohta raivoat hänellekin entiseen malliin.Tottakai jokainen on vastuussa omista tunteistaan, mutta ei piä väittää etteikö toisen tunteilla olis merkitystä toiseen. Jos minä raivoan toiselle, toiselle tulee siittä paha mieli, pelkoa yms tunteita. Jos toinen pelkää ja välttelee minua, minulle tuli siitä negatiivisia tunteita. Se on kierre. Tuo oli ainut ihmissuhde missä raivoamista on multa ilmennyt. Parisuhteita on nyt viides menossa, ja voin sanoa että vaikka tuskin täydellistä henkilökemiaa on niin aivan varmasti on olemassa parempia ja huonompia kemioita. Ps oon nainen, eksä mies.
Itse en usko, että kyseessä oli yksittäistapaus, vaan alat raivota taas pidemmässä suhteessa.
Teen töitä vaikeiden asiakkaiden kanssa usein ja nämä raivopäät vetoavat aina kirjoittamiisi argumentteihin. Käydään kollegoiden kanssa läpi käytöstä jälkikäteen ja selittävät aina samat asiat kaikille, kuten "huusin sulle tunnin sun takia" yms..
Sellainen ammattilainen siellä. Varmaan todella kannustavaa kun oletetaan tietyltä ihmiseltä tietynlaista käytöstä ja muutokseen ei uskota. Jos ihmisiltä odotetaan tietynlaista käytöstä niin se todennäköisemmin niin tapahtuu. Esim lääkärien potilailla on parempi paranemisprosentti, jos lääkäri uskoo mahdollisuuteen parantua. Kannattaa varmaan asiakkaiden parissa huomioida se ja pitää kaikkia yhtä ihmisinä, vaikka joillain huonoja toimintamalleja saattaa ollakin.
Eipä noita asioita asiakkaille sanotakaan, vaan palvellaan nöyrästi. Aggressiivinen käytös nyt on vaan pakko sitten purkaa jossain ja helpointa se on vertaistuessa.
Todella hienoja oivalluksia tullut täältä, siis niin hyviä ajatuksia ja kokemuksia. En siis ole todellakaan tämän tilanteen kanssa yksin.
Minusta rakkaus on tunteena hyvää. Kun sitä itse mietin, se minusta on sitä lämpöä, lempeyttä ja toiselle hyvää haluavaa. Ymmärtävää, rauhoittavaa, voimia antavaa.
Joku ehdotti täällä loistavan ehdotuksen, että kysyn vastakysymyksen mieheltä, rakastaako hän sitten minua kun käyttäytyy näin raivoisasti. Tässä on todella hyvä ajatus pohjalla, jota aion hyödyntää.
On erittäin hyvä kysyä, että jos sinä osoitat omaa rakkauttasi minua kohtaan tuollaisella raivoisalla käytöksellä, miten ajattelet että minä siihen voin vastata? Olen todella hämmentynyt ja surullinen, en pidä tästä käytöksestä enkä osaa ajatella tätä nyt rakkautena.
Ap
Paras vastaus se että välttelee suoraan vastaamista? Minusta olisi nyt syytä molempien selvittää asia itselleen ja toisilleen.
Sinä kuulostat lapselliselta jos eron "syyllisellä" on jotain väliä mielestäsi.