Auttakaa mua masentuneen kanssa!!!

Voi toi seksittömyys...
Meillä meni käytännössä viisi vuotta niin että aloitteen tein minä, enkä sitäkään usein uskaltanut, koska tulin torjutuksi niin usein. Kyllä se omaakin itsetuntoa syö tehokkaasti..
Ja mitä tulee pihatöihin (meillä semmoinen hehtaarin tontti..) tai kotihommiin..
No, mä hoidan sen minkä omilta töiltäni jaksan. Puolisoni saattaa tehdä pyynnöstä jotain mutta sekin on niin työn ja tuskan takana, että ehkä jopa mieluiten etenkin itse, kun katson hänen marttyyrimaista otettaan näihin vastenmielisiin asioihin..

Oletko hakenut itsellesi apua? Tai lähinnä oletko saanut apua jostain..?

AP

[quote author="Vierailija" time="09.08.2015 klo 00:34"]

Mikään ei kiinnosta, istua nököttää illasta toiseen tietokoneella, läppäri tai kännykkä kädessä jossain sohvan nurkassa.

[/quote]

En osaa auttaa, mutta herkesin tuon kirjoittamasi johdosta miettimään, että mitä kummaa masentuneet aiemmin tekivät kun ei ollut IT:aa? Istuivatko sohvan nurkassa ilman tietokonetta, läppäriä tai kännykkää?

Kiitos kommenteista :)
Pyrin toki olemaan pakottamatta, mutta ymmärrän sen ettei edes ne normaalit toiminnot (suihku, syöminen, keskustelu, seksi yms.) ole mielekkäitä silloin kun ihminen on masentunut.
Kiitokset vinkeistä, googlaan tuon :)
Erosta olen puhunut viimeksi ehkä vuosi sitten. Silloin hakeutui nykyiseen terapiaan.
Mies ylistää tätä terapeuttia ja lääkäriään. On myös suht normaali itsensä aina käyntien jälkeen, mutta haluaisin kyllä mukaan käynnille ihan siksikin, että haluaisin kertoa mun näkemyksen, sen mitä meillä on oikeasti kotona. Uskon, että mies kertoo paljon siellä mutta ei kaikkea. Erehdyin joskus kyseenalaistamaan näitä lääkäreitä, tai siis lähinnä tuota lääkitystä. Sitä ei varmaan olisi kannattanut sanoa, koska mies suuttui tästä ja koki mun jotenkin loukkaavan häntä ja tuota hoitosuhdetta..
No, katsotaan mitä tästä taas tulee.
Kiitos vielä tsempeistä, sitä samaa kaikille samanlaisten asioiden äärellä painiville <3

AP

[quote author="Vierailija" time="21.08.2015 klo 18:20"][quote author="Vierailija" time="21.08.2015 klo 18:09"]Ketipinoriakin markkinoidaan just "lievästi ahdistusta poistavana" nukahtamislääkkeenä.
Kukaan ei tietenkään mainitse niistä painajaisista, mitä se aiheuttaa. Siis aivan sairaita unia, tosi todentuntuisia ja aamulla saat miettiä, että mikä helvetti mua vaivaa jos alitajunta puskee jotain niin pahaa yöllä..
[/quote]

Fiksu ihminen ei ota unilääkeeksi neuroleptiä
[/quote] Mutta sitä määrätään silti psykiatrialla, mikä on tärkeätä. Kävin itse univaikeuksien takia kerran lääkärissä, maksoin oikein yksityiselle pääsystä, vastassa oli vanha kurppanen psykiatri, joka johdatteli mut kysymyksien kautta diagnoosiin, ja tämä 40min vastaanotolla. Menin siis stressitilanteen vuoksi sinne, kun läheinen joutui sairaalaan ja kävin kierroksia enkä saanut nukuttua. Paikan päällä, olin ehkä nukkunut viikon aikana joka tl kolmen tunnin yöunia. Mutta sainkin diagnoosin, ja lääkäri määräsi ketipinor nimistä lääkettä. Pyysin nukahtamislääkettä ja erästä lääkettä mitä olin joskus käyttänyt, mutta minusta tuli myös sillä vastaanotolla lääkeriippuvainen. Maksoin tuosta käynnistä sen 140 euroa, enkä käyttänyt koko reseptiä. Ajattelin vain, että olipa vittumainen ukko, ja päätin luottaa omaan itseeni sen suhteen. Myöhemmin sain anteeksipyynnön eräältä lääkäriltä tämän psykiatrin toimesta, ja ne nukahtamislääkkeer kouraan mitkä auttoivat saamaan unen päästä kiinni. Tuolla on monenmoista kulkijaa ja psykiatria liikenteessä. Tämä lääkäri oletti siitä, kun kerroin, että tämä tietty lääke niin sillä olen saanut unen, vain toimii, niin ilmeisesti minun olisi pitänyt istua hiljaa penkissä ja olla hiljaa siitä mitä mieltä olen. Näin helposti voidaan mennä vikaan, se on ihan lääkärin omasta ammattietiikasta kiinni ja ihmistajusta. Ja itsellä ei ole ikinä ollut mitään lääkeriippuvuuksia.

[quote author="Vierailija" time="21.08.2015 klo 19:08"][quote author="Vierailija" time="21.08.2015 klo 18:20"][quote author="Vierailija" time="21.08.2015 klo 18:09"]Ketipinoriakin markkinoidaan just "lievästi ahdistusta poistavana" nukahtamislääkkeenä.
Kukaan ei tietenkään mainitse niistä painajaisista, mitä se aiheuttaa. Siis aivan sairaita unia, tosi todentuntuisia ja aamulla saat miettiä, että mikä helvetti mua vaivaa jos alitajunta puskee jotain niin pahaa yöllä..
[/quote]

Fiksu ihminen ei ota unilääkeeksi neuroleptiä
[/quote] Mutta sitä määrätään silti psykiatrialla, mikä on tärkeätä. Kävin itse univaikeuksien takia kerran lääkärissä, maksoin oikein yksityiselle pääsystä, vastassa oli vanha kurppanen psykiatri, joka johdatteli mut kysymyksien kautta diagnoosiin, ja tämä 40min vastaanotolla. Menin siis stressitilanteen vuoksi sinne, kun läheinen joutui sairaalaan ja kävin kierroksia enkä saanut nukuttua. Paikan päällä, olin ehkä nukkunut viikon aikana joka tl kolmen tunnin yöunia. Mutta sainkin diagnoosin, ja lääkäri määräsi ketipinor nimistä lääkettä. Pyysin nukahtamislääkettä ja erästä lääkettä mitä olin joskus käyttänyt, mutta minusta tuli myös sillä vastaanotolla lääkeriippuvainen. Maksoin tuosta käynnistä sen 140 euroa, enkä käyttänyt koko reseptiä. Ajattelin vain, että olipa vittumainen ukko, ja päätin luottaa omaan itseeni sen suhteen. Myöhemmin sain anteeksipyynnön eräältä lääkäriltä tämän psykiatrin toimesta, ja ne nukahtamislääkkeer kouraan mitkä auttoivat saamaan unen päästä kiinni. Tuolla on monenmoista kulkijaa ja psykiatria liikenteessä. Tämä lääkäri oletti siitä, kun kerroin, että tämä tietty lääke niin sillä olen saanut unen, vain toimii, niin ilmeisesti minun olisi pitänyt istua hiljaa penkissä ja olla hiljaa siitä mitä mieltä olen. Näin helposti voidaan mennä vikaan, se on ihan lääkärin omasta ammattietiikasta kiinni ja ihmistajusta. Ja itsellä ei ole ikinä ollut mitään lääkeriippuvuuksia.
[/quote] Pahoittelut kirjoitusvirheistä, tuohon alkuun piti kirjoittaa *törkeätä* ei tärkeätä.

Tässä keskustelussa loistaa jälleen poissaolollaan masentuneen kokemus. Ap, usko minua, puolisosi kärsii paljon enemmän kuin sinä.

Lue Viktor Franklin ihmisyyden rajalla kirja ja tarjoa se miehellesikin luettavaksi ! Suosittelen Masentuneelle

Omasta kokemuksestani voin suositella seuraavaa. Ota ap selvää onko lähiseudulla saatavissa korva-akupunktiohoitoa? Se hoitomuoto voi olla psykiatrian polilla jopa ilmaista, yksityiset perii hoitokerrasta joitakin kymppejä. Laitappa googleen hakusanaksi korvaa-akupunktio. Aivan huikea hoitomuoto, itse olen päässyt hoidolla eroon masennuksesta, unettomuudesta ja lääkeriippuvuudesta. Ei muuta kuin lykkyä tykö ja tsemppiä ja voikaa molemmat puoliskot paremmin!

Meillä sama juttu. Mies on masentunut, itsetuhoisia ajatuksiakin ollut viimeaikoina. Kotitöihin tai lastenhoitoon ei osallistu. Hän on lähinnä omissa oloissaan kaiket päivät. Lasten äänet häiritsevät, tiuskii lapsille. Jotain "miesten töitä" tekee kyllä satunnaisesti, mutta aloitteen teen minä. Vaatii minut myös siihen vierelleen, kun jotain tekee. Mies on jatkuvasti kipeä, johonkin sattuu. Sitten kun on "oikeasti kipeä" niin ei pysty edes sängystä nousemaan. 

Ainut poikkeus on, että meillä on seksiä. Ehkä siksi, että olen joskus kauan sitten sanonut, etten voisi elää ilman seksiä. Se osa-alue siis toimii ja sen avulla varmaan jaksankin hiukan paremmin tätä. 

Miehen äitisuhde on outo. Äiti soittelee monesti päivässä ja jos ei saa miestä kiinni, soittaa minulle. On huolissaan miehestä ja kyselee, kuinka mahtaa voida. Aina lopuksi sanoo, että älä sitten puhu puhelusta miehelle, kun se ei tykkäisi. Tuntuu, ettei napanuora ole oikein katkennut vielä(!). 

Raskasta. Mietin eroa päivittäin. Silti en siihen pysty. Rakastan miestä. odotan, että muutos tapahtuisi. Empä tiedä, tapahtuuko..

Taas on kaikki "ennallaan".

Ei mitään mielenkiintoa mihinkään, kaikki kaatuu mun harteille..

Kyllä alkaa usko loppua vähitellen..

AP

Kappas, löytyi tämä syksyinen aloituksen täältä vielä :)

Meillä edelleen asiat päin mäntyä, välillä huonommin välillä vielä huonommin.

Kyllä se pistää miettimään, että kuinka kauan tätä voi jaksaa kannatella?

AP

AP jatkaa täällä yksinpuheluaan.. :)

No ehkä tämä toimii jollain tyylillä terpiana, saan purkaa tuntijana johonkin..

Mies on edelleen kuin tuuliviiri.

Muutama päivä lähes normaalia elämää ja sitten vaivutaan taas tähän samaan, mustaan suohon..

Olin töissä tänään lyhyen päivän. Vastaavasti, jos itse olisin kotona ja mies töissä niin olisin siivoillut, ruokkinut lapset ja elukat, pessyt ehkä pyykkiä ja mitä nyt ikinä keksisi toista kotiin odottaessa. Olisin tehnyt ruokaa myös miehelleni.

Tulin kotiin ja aloin siivoamaan aamuisia pyykkejä. Yöpaitoja, kahvikuppeja, parit sementiksi muuttuneet mikropuurolautaset (oli sentään jälkikasvu saanut ruokaa..)

Laitoin pyykkikoneen ja tiskikoneen pyörimään, ruokaa tossa just laittelen ja kohta lenkille karvaisten kanssa..

Ulkona on kaunis auringonpaiste eikä nämä ole edes laittaneet nokkaansa ovesta ulos..

Anteeksi avautuminen, mä lähden nyt laittamaan pyykit kuivuriin..

AP ahdingostaan...

Ai niin, se piti vielä mainita, että mies lopetti terapiassa käynninkin.

Ei kuulemma tarvitse sitä.

Mun oma avun hankkiminen on myös täysin jäissä, kun mua ei kukaan halua hoitaa.

Asutaan pienellä paikkakunnalla, joka ei kuulu oikein mihinkään kuntaan, kun terveyspalveluista puhutaan.

AP

Voimia ihan älyttömästi! Olet jaksanut tosi hienosti tosi pitkään, mutta olisiko jo aika pelastaa sinut ennen kuin olet samassa jamassa miehesi kanssa?

Olen itse ollut uupunut ja masentunut, mutta vuoden suossa rämpimisen jälkeen on alkanut helpotaa. Minun mieheni kantoi isoa taakkaa, kun huolehti paljosta kotona, teki työnsä ja etsi minulle apua. Ja joutuu edelleen ottamaan paljon vastuuta kaikesta, kun en ole täydessä kunnossa vielä. Olen ikuisesti kiitollinen miehelleni kaikesta, mitä hän on tehnyt minun ja perheen hyväksi tänä aikana. Tottakai hän väsyi siinä urakassa ja sinun urakkasi on ollut niin paljon pidempi, joten olet aivan äärirajoilla. Jos miehesi ei halua tehdä tilantelle mitään, et sinäkään voi tehdä enää mitään. Silloin taitaa olla aika sinun ja lasten alkaa elää normaalia elämää ja mies voi elää niin kuin tahtoo.

Eihän tuollainen päätös ole ikinä helppo eikä kevyt, mutta ehkä ainut vaihtoehto, mikä on jäljellä. Koita jaksaa, minkä ratkaisun ikinä teetkin.

Missäpäin asutte? Onko omaisille mitään nettiryhmää?

Vierailija kirjoitti:

- - -

Olen jo miettinyt, että masennus johtuu minusta.. Pakkohan tälle asialle on jotain tehdä ja pian. Oli jo kovin helpottavaa avautua asiasta edes täällä :)

AP

Tuo ajatus on tuttu minullekin masentuneen puolisona, mutta taistellaan sitä vastaan. Itsesi syyllistäminen kuluttaa entisestäänkin vähentyneitä voimia.

Miehesi masennus ei johdu sinusta. Hänellä on oma historiansa, perimänsä. Tarvitset ilman muuta tukea. Kunpa löytäisit sitä pian.

On jotenkin helpottavaa kuulla etten ihan yksin paini näiden asioiden kanssa :)

Toki tietysti olen pahoillani muiden samantyyppisessä tilanteessa olevien puolesta.

Raskasta on. Huomaan jo olevani niin loppu etten saa öisin unta. Nukahdan kyllä kun tarpeeksi väsyttää, mutta säpsähdän hereille pienimmästäkin äänestä, ja tällaisella laumalla se voi tarkoittaa mitä vaan lasten yöllisistä vessareissuista elukoiden nukkumapaikan vaihtumiseen..

Päivät menee ihan sumussa. Huomaan vaan odottavani iltaa, että pääsisi lepäämään. Hyvä jos jaksan laskut maksaa ja normaalin arjen pyörittää.

Tuntuu ettei oikein enää itketäkään.

Tavallaan kaduttaa etten lähtenyt 1,5 vuotta sitten, silloin olisi ollut voimia aloittaa itsenäinen elämä. Nyt tuntuu vaan niin raskaalta.

Mietin jo sellaistakin ratkaisua, että painelisin tuohon lähimpään ensiapuun ja kertoisin olevani todella loppu enkä tiedä miten jaksaisi huomiseen. Siinä tosin piilee se riski, että minä saisin " epäkelvon vanhemman" leiman ja pelkään, että lapset joutuisivat pois mun luota..

Jotenkin puuttuu kaikki järkevät ajatukset kokonaan..

Mietin, että miten voisin vielä kerran yrittää miehelleni puhua. Ja mistä? Olen sanonut suoraan hänelle avuntarpeesta, siis siitä, että koen hänen tarvitsevan apua. Olen kertonut omien voimieni vähäisyydestä ja siitä etten jaksa enää yksin tätä kaikkea.

Viimeinen keino mitä olen miettinyt, on se, että pakkaan koko katraan autoon ja vaan poistun täältä. Ehkä se saisi miehen heräämään tai sitten se olisi viimeinen niitti..

Voimia teillekin <3

AP

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kaunis vastauksista :)

Sain jopa unta viimeyönä.

Yritän saada apua vielä seurakunnalta ja juttelen miehelle tänään (taas..)

Toivokaa parasta..!

AP

Et kai aio puhua miehellesi tuolla samalla asenteella, mikä aloituksessa ("ei tee sairaudelleen mitään"jne)? Luulen, että tuolla pahentaa vain masentuneen oloa. Ei kukaan valitse masennusta tai sitä, ettei vointi tuosta vaan naps parane. Masennus on sairaus. Sinun ei tarvitse jäädä masentuneen luo, mutta et voi syyllistää masentunutta hänen sairaudestaan. Jos teet niin, toivottavasti minkä tahansa sairauden, flunssasta leukemiaan, saadessasi, joku yhtä ihana ihminen kuin sinä syyllistää sinua siitä ja ettet parane.

Niin, miestäni syyllistäen olenkin vielä tässä..

Käytän ehkä hieman erilaista lähestymistapaa mieheeni, kuin täällä avautumiseen..

Olen tietysti kysellyt häneltä, että miten itse kokee olonsa juuri sillä hetkellä tai lähiaikoina. Jos vastaus on "ihan hyvä" tai jotain vastaavaa niin toki olen yrittänyt vinkata, ettei se ehkä minun silmissäni vaikuta siltä.

Se tässä tilanteesta kaikkein hankalinta onkin kun en voi suoraan sanoa hänelle että mene ja hoida pääsi kuntoon.

Olen itsekin masennuksen kokenut enkä todellakaan pidä sitä minkäänlaisena "flunssana"..

AP

.