Mistä asioista sinulle on oltu kateellisia?

No ei varmasti nykyään mistään tai eipä ole suoriltaan tullut ilmi mutta joskus lapsena olin taitava piirtämään omastakin mielestä ja ehkä yhä ihan ok niin siitä oli muksut kateellisia että rupesivat syrjimään ja kiusaamaan :D

Siitä että olen hoikka ilman ihmeempiä ponnisteluita ja voin syödä melkein rajattomasti lihomatta

Tuskin mistään. Yksi kaveri tosin oli näreissään mun tuntiaktiivisuudesta kun ei ollutkaan ainoa hikipinko.

Ehkäpä ihan vain siitä että olen normaalipainoinen. Jotkut oikeuttaa itselleen mun "laihuudesta" kommentoimisen vähättelevään sävyyn ja usein myöskin annetaan ymmärtää että minulla on helppoa, koska normaalipainossa pysyminen ei vaadi minulta itseltäni mitään eforttia (mikä ei kohdallani ole totta), vaan minulle on periytynyt joku maaginen hoikkuusgeeni.

Minulle ollaan oltu kateellisia siitä, että olen ollut ainut lapsi ja vanhempani ovat olleet työssäkäyviä ja kohtuullisesti toimeentulevia. Oletus oli se, että sain aina kaiken. Todellisuudessa vanhempani riitelivät aina ja lapsuuteni oli todella raskas. Myöhemmin ollaan oltu kateellisia perinnöstä (mikä ei ole ollut mitenkään erityisen suuri). 

Myös terveydestäni ollaan oltu kateellisia ja kai siitäkin, että minulla on lapsia ja mies. Joku on ollut jopa kateellinen nimestäni. 

Valitettavasti ystäväni, jonka kanssa olen läheinen ja jonka kanssa ollaan tunnettu yli 20 vuotta, on ystävyytemme aikana kadehtinut minua monista asioista. Vasta nyt aikuisena olen kunnolla ymmärtänyt asian. Pienenä hänellä piti olla kaikki samat lelut kuin minulla; jos sain jonkin uuden, ei aikaakaan kun hänelläkin oli se. Urheilukilpailuissa ja kouluaineissa hänen piti olla aina parempi, ja myös harrastukset olivat samat. Oli paljon muutakin, hän vertaili ääneen muun muassa talojemme kokoja ja huonemäärää. 

Tuo hinku siihen, että hänellä on oltava samat asiat kuin minullakin, on jatkunut myös myöhemmin, tosin se on ilmennyt eri tavalla. Kun pääsin yliopistoon ja muutin opintojen perässä toiseen kaupunkiin, ei kaveri koskaan onnitellut minua eikä iloinnut puolestani. Luki sitten kuukausia pääsykokeisiin apinan raivolla ja pääsi opiskelemaan samaan yliopistoon kuin minä, muutti kanssani samaan asuntolaan ja alkoi pyöriä samoissa piireissä kanssani. Hän myös muistutti minua pitkään siitä, kuinka hänen pääaineeseensa oli tuona hakukerralla vaikeampi päästä kuin vuosiin, kun taas minun pääainettani pääsee opiskelemaan "puolet hakijoista". Tämä oli erikoinen veto ottaen huomioon, että aina ennen opiskelemaan pääsyäni hän sanoi, ettei yliopisto kiinnosta häntä pätkääkään ja eikä voisi ikimaailmassa asua siinä kaupungissa, johon lopulta innokkaasti muutti.

Vierailija kirjoitti:

Ap, ei nuo luettelemasi asiat ole kaikkien saavutettavissa. Esim. viulua ei oikein voi soittaa epämusikaalinen ihminen. Se kuulostaa ihan kamalalta, jos ei ole sävelkorvaa. Sävelkorva taas vaatii tietyt geenit. Lisäksi jokainen ei menesty yhtä hyvin koulussa, vaikka kuinka yrittäisi. Jos ajatellaan ihan vaikka YO-kirjoituksiakin, ei ole edes mahdollista, että kaikki kirjoittavat Laudatureja, koska arvosanat asetetaan Gaussin käyrälle ja joku saa aina myös niitä huonompia arvosanoja, vaikka pistemäärä olisi kuinka korkea. Koulumenestys vaatii älykkyyttä, jota ei kaikilla ole samalla tavalla.

Itselleni on oltu kateellisia ulkonäöstä, musikaalisuudesta ja kirjallisesta luovuudesta. Ulkonäkökateuden vuoksi minua kiusattiin (tämä on siis myöhemmin myönnetty) ja se jätti traumat. Sairastuin kiusaamisen vuoksi psyykkisesti.

Kateus on ihan inhimillinen tunne. Ratkaisevaa on, kuinka sen kanssa toimii. Kyllä itsekin kadehdin välillä ihmisiä, joilla on jotain, joka on ollut unelmani, mutta jota en voi koskaan saavuttaa. Tiedän silti, ettei toisten hyvä ole minulta pois, enkä toivo mitään pahaa heille, joita kohtaan joskus tunnen kateutta. Myrkylliseksi kateus muuttuu silloin, kun se saa ihmisen polkemaan kateuden kohdetta maahan.

Mielestäni on erikoista ajatella, ettei sävelkorvaa ja rytmitajua voisi oppia siinä missä mitä tahansa muutakin taitoa. Tiedän useita aikuisia "sävelkorvattomia" ja "rytmitajuttomia", jotka ovat oppineet ihan hyvän soitto- tai tanssitaidon. Vastustan jyrkästi elitististä ajattelua, että soittamisen opetteluun tarvitaan tietyt geenit. Eihän niin todeta kouluoppimisestakaan, vaikka jotkut tietenkin oppivat nopeammin kuin toiset.

Ap

Ei mistään. Olen niin keskinkertainen tyyppi, en ole missään hyvä, mutten huonokaan. Ei ole mitään mistä minua voisi kadehtia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, ei nuo luettelemasi asiat ole kaikkien saavutettavissa. Esim. viulua ei oikein voi soittaa epämusikaalinen ihminen. Se kuulostaa ihan kamalalta, jos ei ole sävelkorvaa. Sävelkorva taas vaatii tietyt geenit. Lisäksi jokainen ei menesty yhtä hyvin koulussa, vaikka kuinka yrittäisi. Jos ajatellaan ihan vaikka YO-kirjoituksiakin, ei ole edes mahdollista, että kaikki kirjoittavat Laudatureja, koska arvosanat asetetaan Gaussin käyrälle ja joku saa aina myös niitä huonompia arvosanoja, vaikka pistemäärä olisi kuinka korkea. Koulumenestys vaatii älykkyyttä, jota ei kaikilla ole samalla tavalla.

Itselleni on oltu kateellisia ulkonäöstä, musikaalisuudesta ja kirjallisesta luovuudesta. Ulkonäkökateuden vuoksi minua kiusattiin (tämä on siis myöhemmin myönnetty) ja se jätti traumat. Sairastuin kiusaamisen vuoksi psyykkisesti.

Kateus on ihan inhimillinen tunne. Ratkaisevaa on, kuinka sen kanssa toimii. Kyllä itsekin kadehdin välillä ihmisiä, joilla on jotain, joka on ollut unelmani, mutta jota en voi koskaan saavuttaa. Tiedän silti, ettei toisten hyvä ole minulta pois, enkä toivo mitään pahaa heille, joita kohtaan joskus tunnen kateutta. Myrkylliseksi kateus muuttuu silloin, kun se saa ihmisen polkemaan kateuden kohdetta maahan.

Mielestäni on erikoista ajatella, ettei sävelkorvaa ja rytmitajua voisi oppia siinä missä mitä tahansa muutakin taitoa. Tiedän useita aikuisia "sävelkorvattomia" ja "rytmitajuttomia", jotka ovat oppineet ihan hyvän soitto- tai tanssitaidon. Vastustan jyrkästi elitististä ajattelua, että soittamisen opetteluun tarvitaan tietyt geenit. Eihän niin todeta kouluoppimisestakaan, vaikka jotkut tietenkin oppivat nopeammin kuin toiset.

Ap

”Ihan hyvin” voi varmaan oppia soittamaan, mutta kyllä mestarilliseen soittamiseen tarvitaan harjoittelun lisäksi myös luontaista lahjakkuutta. Myös tekniseen taituruuteen tarvitaan soitossa motorista lahjakkuutta vähän niin kuin vaikka snookerissa. Ei kaikista tule kilpatason pelaajaa, vaikka harjoittelisivat 8 tuntia väripallojen pussittamista ja valkoisen pallon kuljettamista joka päivä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, ei nuo luettelemasi asiat ole kaikkien saavutettavissa. Esim. viulua ei oikein voi soittaa epämusikaalinen ihminen. Se kuulostaa ihan kamalalta, jos ei ole sävelkorvaa. Sävelkorva taas vaatii tietyt geenit. Lisäksi jokainen ei menesty yhtä hyvin koulussa, vaikka kuinka yrittäisi. Jos ajatellaan ihan vaikka YO-kirjoituksiakin, ei ole edes mahdollista, että kaikki kirjoittavat Laudatureja, koska arvosanat asetetaan Gaussin käyrälle ja joku saa aina myös niitä huonompia arvosanoja, vaikka pistemäärä olisi kuinka korkea. Koulumenestys vaatii älykkyyttä, jota ei kaikilla ole samalla tavalla.

Itselleni on oltu kateellisia ulkonäöstä, musikaalisuudesta ja kirjallisesta luovuudesta. Ulkonäkökateuden vuoksi minua kiusattiin (tämä on siis myöhemmin myönnetty) ja se jätti traumat. Sairastuin kiusaamisen vuoksi psyykkisesti.

Kateus on ihan inhimillinen tunne. Ratkaisevaa on, kuinka sen kanssa toimii. Kyllä itsekin kadehdin välillä ihmisiä, joilla on jotain, joka on ollut unelmani, mutta jota en voi koskaan saavuttaa. Tiedän silti, ettei toisten hyvä ole minulta pois, enkä toivo mitään pahaa heille, joita kohtaan joskus tunnen kateutta. Myrkylliseksi kateus muuttuu silloin, kun se saa ihmisen polkemaan kateuden kohdetta maahan.

Mielestäni on erikoista ajatella, ettei sävelkorvaa ja rytmitajua voisi oppia siinä missä mitä tahansa muutakin taitoa. Tiedän useita aikuisia "sävelkorvattomia" ja "rytmitajuttomia", jotka ovat oppineet ihan hyvän soitto- tai tanssitaidon. Vastustan jyrkästi elitististä ajattelua, että soittamisen opetteluun tarvitaan tietyt geenit. Eihän niin todeta kouluoppimisestakaan, vaikka jotkut tietenkin oppivat nopeammin kuin toiset.

Ap

”Ihan hyvin” voi varmaan oppia soittamaan, mutta kyllä mestarilliseen soittamiseen tarvitaan harjoittelun lisäksi myös luontaista lahjakkuutta. Myös tekniseen taituruuteen tarvitaan soitossa motorista lahjakkuutta vähän niin kuin vaikka snookerissa. Ei kaikista tule kilpatason pelaajaa, vaikka harjoittelisivat 8 tuntia väripallojen pussittamista ja valkoisen pallon kuljettamista joka päivä.

Huippuammattilaisille on toki tiukat vaatimukset lähtien paineensietokyvystä. Mielestäni on kuitenkin surullista, että soittamisesta usein ajatellaan, ettei siinä ole järkeä, jos ei tähtää ammattilaiseksi. Musiikki antaa paljon, vaikka se olisi vain harrastus. Tuolla perusteella myös urheilun harrastaminen on turhaa, ellei olympialaiset ole tähtäimessä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen sellainen, joka ei ole erityisen hyvä missään, eikä myöskään erityisen kaunis (nainen). Lisäksi olen ollut vähän sellainen miellyttäjätyyppi. Siksipä harvemmin minua on varmaankaan kadehdittu.

Olen päätynyt pari kertaa kaveriksi henkilöille (naisille), joka etsivät läheisistään jatkuvasti itsetuntonsa pönkittäjää ja minä olen ollut parhaan kaverin rooliin hyvä, kun en ole mikään suuri uhka kenenkään itsetunnolle.

Huomasin tämän, kun minulla oli ystävä, jonka saavutuksista olin vuosikausia vilpittömän iloinen. Sitten minä aloin seurustella ensimmäistä kertaa lähes 30-vuotiaana mukavan ja hyvännäköisen miehen kanssa (on nykyisin eksä, mutta olemme edelleen ystäviä). Samantien tämä ystäväni ilmaisi suoraan kadehtivansa minua, koska hänellä ei juuri sillä hetkellä ollut ketään, vaikka oli seurustellut jo  useita kertoja. Lopulta tämä "ystävä" muuttui minua kohtaan aika vihamieliseksi ja ilmaisi, ettei halua olla enää kanssani tekemisissä.

Tämän seurustelusuhteen vuoksi lensi pari muutakin ystävyyttä/kaveruutta roskikseen, kun eivät osanneet hallita kateuden tunteitaan ja kohtelivat minua huonosti.

Nykyisin olen todella tarkka ystävistäni ja kadehtimiseen taipuvaisia ihmisiä en siedä lähipiiriini ollenkaan. En, vaikka se kadehtiminen kohdistuisi muihin kuin minuun, esim. somejulkkiksiin.

Mulla on vastaavanlaisia kokemuksia.

Olin pitkäänjatkuneen, rajun kiusaamisen jäljiltä arka, harmaa hiirulainen, mielllyttämisenhaluinen. Suosittu ystävä, kun en vienyt huomiota itseeni ja olin aina käytettävissä.

Terapiassa vahvistuin ja aloitin harrastuksia, uskalsin alkaa pukeutua kuten halusin, laitoin uuden kodin, kävin treffeillä, tuli seurustelu- ja tapailusuhteita.

Muutama ystävä muuttui kummalliseksi. Kerroin heidän käytöksestä (puheista) terapeutilleni, joka kertoi, että kateellisilta vaikuttavat. Mainitsen tämän siksi, kun täällä esitetään ajatusta, että jotkut vain kuvittelevat muiden kadehtivan heitä. Tuntui uskomattomalta, että joku minulle kateellinen. Mutta kyllä oikeasti kateellisen tunnistaa ja välttelen myös minä sellaisia.

Ei oiennut asiat puhumalla ja nämä ystävyyssuhteet saivat jäädä.

Sinulla oli ”hiirulaisena” tietynlainen rooli ystäväpiireissä, ja pikkusieluiset ihmiset eivät pysty handlaamaan siitä, jos heidän ystävänsä kasvaa ulos vanhasta tutusta ja turvallisesta roolistaan. Pikkusieluiset ihmiset vertaavat koko ajan itseään muihin, se on pohjavireenä myös sellaisten ihmisten ystävyyssuhteissa, ja jos hiirulaiseen nähden ei voi enää tunteakaan ylemmyydentuntoa, niin se on kova pala nieltäväksi. (Kaikki ihmistä vertaavat joskus itseään muihin, mutta pikkusieluisille se on koko olemisen ydin.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, ei nuo luettelemasi asiat ole kaikkien saavutettavissa. Esim. viulua ei oikein voi soittaa epämusikaalinen ihminen. Se kuulostaa ihan kamalalta, jos ei ole sävelkorvaa. Sävelkorva taas vaatii tietyt geenit. Lisäksi jokainen ei menesty yhtä hyvin koulussa, vaikka kuinka yrittäisi. Jos ajatellaan ihan vaikka YO-kirjoituksiakin, ei ole edes mahdollista, että kaikki kirjoittavat Laudatureja, koska arvosanat asetetaan Gaussin käyrälle ja joku saa aina myös niitä huonompia arvosanoja, vaikka pistemäärä olisi kuinka korkea. Koulumenestys vaatii älykkyyttä, jota ei kaikilla ole samalla tavalla.

Itselleni on oltu kateellisia ulkonäöstä, musikaalisuudesta ja kirjallisesta luovuudesta. Ulkonäkökateuden vuoksi minua kiusattiin (tämä on siis myöhemmin myönnetty) ja se jätti traumat. Sairastuin kiusaamisen vuoksi psyykkisesti.

Kateus on ihan inhimillinen tunne. Ratkaisevaa on, kuinka sen kanssa toimii. Kyllä itsekin kadehdin välillä ihmisiä, joilla on jotain, joka on ollut unelmani, mutta jota en voi koskaan saavuttaa. Tiedän silti, ettei toisten hyvä ole minulta pois, enkä toivo mitään pahaa heille, joita kohtaan joskus tunnen kateutta. Myrkylliseksi kateus muuttuu silloin, kun se saa ihmisen polkemaan kateuden kohdetta maahan.

Mielestäni on erikoista ajatella, ettei sävelkorvaa ja rytmitajua voisi oppia siinä missä mitä tahansa muutakin taitoa. Tiedän useita aikuisia "sävelkorvattomia" ja "rytmitajuttomia", jotka ovat oppineet ihan hyvän soitto- tai tanssitaidon. Vastustan jyrkästi elitististä ajattelua, että soittamisen opetteluun tarvitaan tietyt geenit. Eihän niin todeta kouluoppimisestakaan, vaikka jotkut tietenkin oppivat nopeammin kuin toiset.

Ap

”Ihan hyvin” voi varmaan oppia soittamaan, mutta kyllä mestarilliseen soittamiseen tarvitaan harjoittelun lisäksi myös luontaista lahjakkuutta. Myös tekniseen taituruuteen tarvitaan soitossa motorista lahjakkuutta vähän niin kuin vaikka snookerissa. Ei kaikista tule kilpatason pelaajaa, vaikka harjoittelisivat 8 tuntia väripallojen pussittamista ja valkoisen pallon kuljettamista joka päivä.

Huippuammattilaisille on toki tiukat vaatimukset lähtien paineensietokyvystä. Mielestäni on kuitenkin surullista, että soittamisesta usein ajatellaan, ettei siinä ole järkeä, jos ei tähtää ammattilaiseksi. Musiikki antaa paljon, vaikka se olisi vain harrastus. Tuolla perusteella myös urheilun harrastaminen on turhaa, ellei olympialaiset ole tähtäimessä.

Ap

Joo, ilman muuta kannattaa kannustaa soittamisen harjoitteluun, jos se kiinnostaa. Ja jos ei edes yritä puskea omia rajojaan, niin ei loppujen lopuksi tiedä, mihin pystyy.

YouTube-kommenteissa monet kitaristit sanovat, että eivätpä sitten koskaan oppineet ”tiluttamaan” tms., mutta luulen, että se on monen kohdalla ollut pitkälti siitä kiinni, ettei ole harjoitellut riittävästi ja oikealla tavalla. Itse opin varsinaisen tiluttamisen vasta myöhäisellä aikuisiällä, kun katsoin paljon huippukitaristien opetusvideoita Youtubessa ja aloin jauhaa tuntikausia joitain niiden teknisiä harjoituksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, ei nuo luettelemasi asiat ole kaikkien saavutettavissa. Esim. viulua ei oikein voi soittaa epämusikaalinen ihminen. Se kuulostaa ihan kamalalta, jos ei ole sävelkorvaa. Sävelkorva taas vaatii tietyt geenit. Lisäksi jokainen ei menesty yhtä hyvin koulussa, vaikka kuinka yrittäisi. Jos ajatellaan ihan vaikka YO-kirjoituksiakin, ei ole edes mahdollista, että kaikki kirjoittavat Laudatureja, koska arvosanat asetetaan Gaussin käyrälle ja joku saa aina myös niitä huonompia arvosanoja, vaikka pistemäärä olisi kuinka korkea. Koulumenestys vaatii älykkyyttä, jota ei kaikilla ole samalla tavalla.

Itselleni on oltu kateellisia ulkonäöstä, musikaalisuudesta ja kirjallisesta luovuudesta. Ulkonäkökateuden vuoksi minua kiusattiin (tämä on siis myöhemmin myönnetty) ja se jätti traumat. Sairastuin kiusaamisen vuoksi psyykkisesti.

Kateus on ihan inhimillinen tunne. Ratkaisevaa on, kuinka sen kanssa toimii. Kyllä itsekin kadehdin välillä ihmisiä, joilla on jotain, joka on ollut unelmani, mutta jota en voi koskaan saavuttaa. Tiedän silti, ettei toisten hyvä ole minulta pois, enkä toivo mitään pahaa heille, joita kohtaan joskus tunnen kateutta. Myrkylliseksi kateus muuttuu silloin, kun se saa ihmisen polkemaan kateuden kohdetta maahan.

Mielestäni on erikoista ajatella, ettei sävelkorvaa ja rytmitajua voisi oppia siinä missä mitä tahansa muutakin taitoa. Tiedän useita aikuisia "sävelkorvattomia" ja "rytmitajuttomia", jotka ovat oppineet ihan hyvän soitto- tai tanssitaidon. Vastustan jyrkästi elitististä ajattelua, että soittamisen opetteluun tarvitaan tietyt geenit. Eihän niin todeta kouluoppimisestakaan, vaikka jotkut tietenkin oppivat nopeammin kuin toiset.

Ap

”Ihan hyvin” voi varmaan oppia soittamaan, mutta kyllä mestarilliseen soittamiseen tarvitaan harjoittelun lisäksi myös luontaista lahjakkuutta. Myös tekniseen taituruuteen tarvitaan soitossa motorista lahjakkuutta vähän niin kuin vaikka snookerissa. Ei kaikista tule kilpatason pelaajaa, vaikka harjoittelisivat 8 tuntia väripallojen pussittamista ja valkoisen pallon kuljettamista joka päivä.

Huippuammattilaisille on toki tiukat vaatimukset lähtien paineensietokyvystä. Mielestäni on kuitenkin surullista, että soittamisesta usein ajatellaan, ettei siinä ole järkeä, jos ei tähtää ammattilaiseksi. Musiikki antaa paljon, vaikka se olisi vain harrastus. Tuolla perusteella myös urheilun harrastaminen on turhaa, ellei olympialaiset ole tähtäimessä.

Ap

Joo, ilman muuta kannattaa kannustaa soittamisen harjoitteluun, jos se kiinnostaa. Ja jos ei edes yritä puskea omia rajojaan, niin ei loppujen lopuksi tiedä, mihin pystyy.

YouTube-kommenteissa monet kitaristit sanovat, että eivätpä sitten koskaan oppineet ”tiluttamaan” tms., mutta luulen, että se on monen kohdalla ollut pitkälti siitä kiinni, ettei ole harjoitellut riittävästi ja oikealla tavalla. Itse opin varsinaisen tiluttamisen vasta myöhäisellä aikuisiällä, kun katsoin paljon huippukitaristien opetusvideoita Youtubessa ja aloin jauhaa tuntikausia joitain niiden teknisiä harjoituksia.

Just näin. :)

Ap

No tietenkin ulkonäöstä!

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti ystäväni, jonka kanssa olen läheinen ja jonka kanssa ollaan tunnettu yli 20 vuotta, on ystävyytemme aikana kadehtinut minua monista asioista. Vasta nyt aikuisena olen kunnolla ymmärtänyt asian. Pienenä hänellä piti olla kaikki samat lelut kuin minulla; jos sain jonkin uuden, ei aikaakaan kun hänelläkin oli se. Urheilukilpailuissa ja kouluaineissa hänen piti olla aina parempi, ja myös harrastukset olivat samat. Oli paljon muutakin, hän vertaili ääneen muun muassa talojemme kokoja ja huonemäärää. 

Tuo hinku siihen, että hänellä on oltava samat asiat kuin minullakin, on jatkunut myös myöhemmin, tosin se on ilmennyt eri tavalla. Kun pääsin yliopistoon ja muutin opintojen perässä toiseen kaupunkiin, ei kaveri koskaan onnitellut minua eikä iloinnut puolestani. Luki sitten kuukausia pääsykokeisiin apinan raivolla ja pääsi opiskelemaan samaan yliopistoon kuin minä, muutti kanssani samaan asuntolaan ja alkoi pyöriä samoissa piireissä kanssani. Hän myös muistutti minua pitkään siitä, kuinka hänen pääaineeseensa oli tuona hakukerralla vaikeampi päästä kuin vuosiin, kun taas minun pääainettani pääsee opiskelemaan "puolet hakijoista". Tämä oli erikoinen veto ottaen huomioon, että aina ennen opiskelemaan pääsyäni hän sanoi, ettei yliopisto kiinnosta häntä pätkääkään ja eikä voisi ikimaailmassa asua siinä kaupungissa, johon lopulta innokkaasti muutti.

Hyvin samantyyppinen tapahtui itsellenikin. Vasta vanhemmiten olen tajunnut koko kuvion ja muun muassa sen, miten muka katuvana eli iloisena hän tuli ilmoittamaan, että hänellä oli yhden illan juttu suuren ensirakkauteni kanssa. Ainoa vain, että olimme jo tuossa vaiheessa eronneet, mutta tietenkin se tuntui silti oudolta. 

Sain havaita vastaavaa myös hyvän ystäväni sisaren käytöksessä. Se jatkui vuosikymmeniä ja sai rankan taloudellisen hyväksikäytön piirteitä. Nyt me molemmat olemme katkaiseet täysin suhteemme näihin kateellisiin. Ystävälleni mahdollistui vasta, kun äiti sairastui niin, ettei ole enää tässä maailmassa läsnä, vaikka elossa onkin. 

Kateellisesta ystävästä on helppo päästä eroon kunhan ensin tajuaa mistä on kyse, mutta sisaruskateus on vaikeampi asia. 

Saan pimppaa.

Hiusten luonnollisesta väristä.

Siitä, että olen kuulemma niin rohkea. Omasta mielestäni en ole mitenkään erityisen rohkea. Uskallan toki sanoa mielipiteeni seurassa kun seurassa, mutta onko se sitten rohkeutta.

Siitä, että miehiä on aina riittänyt halutessani. Olen ihan tavallisen näköinen nainen, tiedä sitten ihastuvatko luonteeseen. Miehiltä olen kyllä aina saanut kehuja ulkonäöstäni, naisilta en ikinä.

Minusta on todella hölmöä olla kateellinen kenellekään. Miten turhaa...

Vierailija kirjoitti:

Tyttökaveri harrasti puolen yön taksitolpalta ym suhteita. Itse olin

pitkässä suhteessa ja kyllä hän kadehti.

Olin narsistimiehen kynsissä, syvissä vesissä. Kaveri ei tiennyt miehen pimeästä puolesta enkä tajunnut minäkään. Olisinpa tajunnut ettei suhteissa tarvi olla hinnalla millä hyvänsä.

Minut kateellinen "ystävä" yritti parittaa täysin tolloille miehille, koska "sopisimme hyvin yhteen". 

Sitten kun eräällä keikalla bändin laulaja rakastui minuun, niin pisti välit poikki. Myöhemmin kun näimme jossain keikkapaikalla, niin lyöttäytyi yhteen että olisi saanut osan "glamourista". hän istuikin sitten bäkkärillä meidän kanssa hetken. Tuon jälkeen alkoi puhelin pukata viestejä että oltaisiko taas kavereita, että olis kiva käydä yhdessä näillä keikoilla. En lämmennyt enää.

Työttömyyspäivärahasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, ei nuo luettelemasi asiat ole kaikkien saavutettavissa. Esim. viulua ei oikein voi soittaa epämusikaalinen ihminen. Se kuulostaa ihan kamalalta, jos ei ole sävelkorvaa. Sävelkorva taas vaatii tietyt geenit. Lisäksi jokainen ei menesty yhtä hyvin koulussa, vaikka kuinka yrittäisi. Jos ajatellaan ihan vaikka YO-kirjoituksiakin, ei ole edes mahdollista, että kaikki kirjoittavat Laudatureja, koska arvosanat asetetaan Gaussin käyrälle ja joku saa aina myös niitä huonompia arvosanoja, vaikka pistemäärä olisi kuinka korkea. Koulumenestys vaatii älykkyyttä, jota ei kaikilla ole samalla tavalla.

Itselleni on oltu kateellisia ulkonäöstä, musikaalisuudesta ja kirjallisesta luovuudesta. Ulkonäkökateuden vuoksi minua kiusattiin (tämä on siis myöhemmin myönnetty) ja se jätti traumat. Sairastuin kiusaamisen vuoksi psyykkisesti.

Kateus on ihan inhimillinen tunne. Ratkaisevaa on, kuinka sen kanssa toimii. Kyllä itsekin kadehdin välillä ihmisiä, joilla on jotain, joka on ollut unelmani, mutta jota en voi koskaan saavuttaa. Tiedän silti, ettei toisten hyvä ole minulta pois, enkä toivo mitään pahaa heille, joita kohtaan joskus tunnen kateutta. Myrkylliseksi kateus muuttuu silloin, kun se saa ihmisen polkemaan kateuden kohdetta maahan.

Mielestäni on erikoista ajatella, ettei sävelkorvaa ja rytmitajua voisi oppia siinä missä mitä tahansa muutakin taitoa. Tiedän useita aikuisia "sävelkorvattomia" ja "rytmitajuttomia", jotka ovat oppineet ihan hyvän soitto- tai tanssitaidon. Vastustan jyrkästi elitististä ajattelua, että soittamisen opetteluun tarvitaan tietyt geenit. Eihän niin todeta kouluoppimisestakaan, vaikka jotkut tietenkin oppivat nopeammin kuin toiset.

Ap

Ei niitä oikein voi opetella, sori. Nuotit voi opetella jokainen, ja soittaa niistä, mutta ei siitä ikinä priimaa tule. Jos nuottikorvaa ei ole, niin ihminen ei yksinkertaisesti fyysisesti kykene kuulemaan onko sävel oikea vai ei. Sama kuin värisokea ei vain voi nähdä värejä oikein, vaikka kuinka harjoittelisi. Nuoteista tietenkin voi tällönkin soittaa. Tanssimaankin voi opetella, ja moni pyöriminen menee ihan vain sillä että kunhan nyt vain pyörii, mutta kun puhutaan vaikkapa rummuista, niin rytmitajuttoman epärytmiin ei pysty kukaan muun tarttumaan kiinni, ja sellaisen kanssa musioiminen on aivan hirveän kuuloista, ja todella epämukavaa muille soittajille.