Lue keskustelun säännöt.
Miten suhtautua tällaiseen anoppiin, vauvamme mummoon?
08.03.2022 |
Olen odotellut jos itsestään laantuisi vauvan kasvaessa, mutta pahenee vain. Vauvamme on anopin ensimmäinen lapsenlapsi. Miehellä on kolme sisarusta, joiden kaikki kehitysvaiheet (siis mieheni lisäksi) vauvana on käyty läpi edestakaisin ja vielä uudelleen, verraten siis vauvaamme milloin kuka osasi mitäkin. Aina ihmettelee, miten vauvamme nyt noin tekee kun ei meillä kukaan vauva aiemmin ole niin tehnyt - öö, johtuisiko siitä että meidän vauvamme ei ole teidän?! Myös kaikki vauvan vaatteet, tavarat ja lelut pitäisi olla samanlaisia kuin anopin lapsilla. Tää alkaa jo rasittaa hermoja, kun vaikka tunnin vierailusta menee ainakin puoli tuntia tähän _heidän lapsista_ paasaamiseen. Miten voisin nätisti tehdä hänelle selväksi että tämä vauva onkin ihan oma yksilönsä? Ja eipä anoppi ole tainnut ottaa huomioon, että emme ole edes aloittaneet _minun_ ja neljän sisarukseni vauva-aikojen läpikäyntiä :D
Kommentit (113)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen anoppi ja päättänyt tappaa itseni kun minulle on selvinnyt, etten voi koskaan tehdä mitään oikein. Minun pitää hoitaa lapsia, ilmaiseksi tietty ja jaksamiseni ylittäen, ja aina sellaiseen aikaan kun minulle ei millään sopisi kun olen ehtinyt muuta sopia. Mutta niillä minun menoilla ei miniäni mielestä ole mitään väliä.
Kun hoidan pakotettuna lapsia niin teen kaiken väärin vaikka noudatan arvoisan ihanan miniäni ohjeita kirjaimellisesti, mutta hän kertoo että ohjeet onkin yön aikana muuttuneet. Lapsenlapsia en uskalla rakastaa koska ne kuitenkin viedään pois jossakin vaiheessa kunhan ilmaista raatamistani ei enää tarvita.
Te, joiden pojat ei vielä ole naimissa, rukoilkaa, että he jäävät poikamieheksi. Mikään ei ole niin kauhea kohtalo kuin saada nykyaikaan miniä. Miniät ovat saatanastakin pahempia olioita.
T. nimimerk. Rekankeulaa kohti ajamaanKuulostat minun äidiltäni, joka ei kykene ymmärtämään että ruokaohjeet muuttuu iän myötä, päiväunien tarve ja aikataultu muuttuu iän myötä jne.
Hän ei myöskään kykene ymmärtämään, että myös allergiat voi muuttua, uusia tulla jne. Ei tajua edes sitä, että jos sanon, että nyt on todettu ihokokeilla kissa-allergia, niin lapsella tosiaan on kissa-allergia - eikä se häviä sillä, että hän valehtelee, ettei hänen kirppislöytömattonsa tule kissakodista.
Minä en myöskään "keksi" astmakohtauksia, enkä allergioita - eikä ne parane sillä, että äitini "siedättää".
Täytyy ihailla tuota sinun tapaasi lukea juttu päin persettä.
Ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen mies mutta pakko kommentoida, sen verran samalta kuulostaa sinun anoppisi touhu kuin minun äitini....
Voi jestas. Tää puoli on itsellenikin tullut yllätyksenä omasta äidistäni. Meidän esikoinen oppi todella aikaisin liikkumaan, mönki eteenpäin jo 5kk ikäisenä, kiipeili sohvalle puolivuotiaana ja konttas hurjaa vauhtia, käveli kymmenkuisena. On todella fyysinen ja energinen lapsi. Tätä mutsi jaksaa päivitellä! Vaimoni suvussa on neljä sukupolvea elossa, eikä hänenkään mummo samaan tapaan päivittelen lapsemme kehitystä kauhistekken, saati vertaile lastamme hänen lapsiinsa, joita tuolla mummolla aikanaan ollut kuusi.
Myöskin se tuntuu olevan "ongelma", että vaimoni hoitaa lapsemme kotona, lapsi täyttää kesällä 2v ja menee syksyllä kerhoon. Mutsi on itse mennyt töihin, kun minä olin 9kk, ja kovasti mainosti kuinka se oli hyväksi sosiaalistaa lapsi noin pienenö, ja kuinka nopeasti mä kehityin, kun olin hoidossa 9h päivässä :D??!! Nyt kun sitten osoittautui, että meidän lapsemme on kehityksessä Kaikessa edellä mitä minä tai veljeni oltiin, mutsi on ihan myrtsinö ja happamana ihmetellyt, miten kotikasvatuksella voidaan saada näin etevä ja sosiaalinen lapsi. Hei haloo! Ihan järkyttävää, että oma äiti on noin "pihalla"!?
Ja toki pitkä imetys oli kummastelun aihe.
Mistä se kohtuu, ettei vaimoni vanhemmat ja isovanhemmat päsmäröi samalla tavalla?! Miksi se niin usein tuppaa olemaan "poikien vanhemmat".
M35
Mun miehen mummo on tuollainen. Miehen äiti tosi mukava, mutta mummo sitten senkin edestä piilov1ttuilee. Milloin imetys aiheuttaa silmien pyörittelyä, milloin lapsi on liikaa sylissä. Meidän tyttö on myös tuollainen energiapakkaus. Mummo on sitä mieltä, että sillä on varmasti adhd "kun ei tytöt oo sillä tavalla normaalisti atleettisia ja meneviä" öööö, oolrait. Mitä hittoa :D kovin suppea käsitys hänellä oman sukupuolensa edustajista...
Vierailija kirjoitti:
Meitä ihmisiä on laidasta laitaan. Osan kanssa synkkaa paremmin, osan kanssa huonommin. Sukulaisia kun ei voi valita, on kaikkien kannalta parempi, että yrittää itse parhaansa mukaan sopeutua silloin, kun joutuu omasta maailmankuvasta poikkeavien sukulaisten kanssa toimimaan. Sopeutuminen tarkoittaa sitä, että hyväksyy sen, että toisellakin tavalla toimiminen tai ajattelu on toisinaan ihan ok ja itse ei ole aina oikeassa tai oikeimmassa. Sekä sitä, että jopa silloin, kun toinen on väärässä, joskus voi olla itsenkin kannalta parempi ratkaisu vain antaa asian olla ja todeta, että meitä mahtuu moneen junaan ja tuo nyt on sitten ihan omassa junassaan. Se anoppi onneksi ei asu siellä teillä 24/7, joten anna sen hösätä ja ulkoista suurin osa kommunikoinnista sille puolisollesi.
No entä kun se anoppi ahdistelee sitä miniää, eikä vahingossakaan käy kylässä kun poikansa on kotona? Kyllä se miniä saa itse asettaa rajansa.
Mun anopin kanssa tulee nyt hyvin toimeen, kun ei olla viiteen vuoteen nähty kuin max kolme kertaa vuodessa. Milloinkaan en suostu jäämään hänen kanssaan kahdestaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun anoppi väittää itsepintaisesti, että mieheni lempiväri on ruskea ja raijaa sitten meille jatkuvasti aina vaan ruskeaa sisustustavaraa. Olen sanonut toistuvasti, että se on minun inhokkini, eikä miehellä ole minkäänlaista rakkautta ko väriä kohtaan. Se on vain ANOPIN LEMPIVÄRI.
Luuletko, että olisi mitenkään mahdollista, että se aikuinen miehesi ihan itse keskustelisi äitinsä kanssa siitä, mikä on hänen lempivärinsä? Että sinä et ottaisi mitään kantaa asiaan? Miksi minusta tuntuu, että isoimpia anoppiongelmia on niillä, joiden miehet on tossun alla sekä avioliitossa että äitisuhteessaan? Sitten pariskunnilla, jossa ollaan tasaväkisiä, täyspäisiä aikuisia molemmat, hoituu nuo muutkin sukulaissuhteet niinkuin tasaväkisten ja täyspäisten aikuisten välillä yleensä kuuluukin hoitua eli ilman turhaa kriisiä ja draamaa ja väreistä kiukuttelua.
Tuollaisen jyrän kanssa on vain se ongelma, ettei hän kuuntele ketään. Hän vain päättää muista näiden muidenkin lempivärit ja kaiken muunkin. Omat lapsensa näkee itsensä tahdottomina jatkeina.
Toisaalta: jos kukaan ei ikinä oilen sanonut asiasta, voi ihan viatonkin kuvitelma jatkaa elämistään. Yksikään anoppi(kaan) ei ole ajatustenlukija...
Me ollaan nyt sanottu noin 30 kertaa, että kukaan meidän kodissa ei pidä ruskeasta sisustuksesta. Ei auta.
Vierailija kirjoitti:
Omassa tuttavapiirissäni olen huomannut, että ne joilla on eniten ongelmia anoppinsa (tai muiden puolison sukulaisten tai useimmiten kaikkien puolison sukulaisten) kanssa, ovat yleensä myös niitä, jotka ulkopuolisen silmin itsekin ovat haastavimpia tyyppejä ihmissuhteissa. Eli niitä päälepäsmäreitä, joiden pitää aina ja kaikessa itse saada määrätä ja päättää, ja kaikki eri mieltä olevat ovat ihan pyllystä. On sitten kyse matkakohteesta, ravintolasta, sisustuksesta, juhlapaikasta, harrastuksista, miehen harrastuksista, kavereista, miehen kavereista jne. Ne, jotka sitten muissakin asioissa osaavat suhtautua niin, että välillä pitää itsekin osata joustaa, ja toisinaan pitää vain antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja olla niin kuin ei olisikaan, tulevat sitten toimeen vähän haastavampienkin sukulaisten kanssa vallan mainiosti.
Noinhan sitä voisi luulla. Varsinkin, jos miniä on kiltimpää sorttia ja miehen lapsuudenperheessä on jyräämistä ja puuttumista. Jossakin kohtaa se kiltillä ja joustavalla kun napsahtaa. Oikein jyröt voivat väittää kaikkea, joka ei mene mielensä mukaan, joustamattomuudeksi. Sellaista se on..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun anoppi väittää itsepintaisesti, että mieheni lempiväri on ruskea ja raijaa sitten meille jatkuvasti aina vaan ruskeaa sisustustavaraa. Olen sanonut toistuvasti, että se on minun inhokkini, eikä miehellä ole minkäänlaista rakkautta ko väriä kohtaan. Se on vain ANOPIN LEMPIVÄRI.
Miten ruskea voi olla jonkun lempiväri?
Helposti. Mun anoppi kuuluu näihin, joten jossain vaiheessa raahasi meille muun muassa ruskeat verhot sekä valikoiman ruskeaa "taidelasia". Kävi niitä asettelemassa "paikoilleen" mun perheen kodissa. Jossain vaiheessa sisuunnuin, keräsin kaikki lasihirvitykset laatikkoon ja palautin antajalleen. Ne verhot palautin myös. Sain kovasti moitteita (useampaan otteeseen) kun ne verhot eivät ikinä koristaneet meidän ikkunoita. Vauva- ja taaperoikäisille toi jotain tummanruskeita vaatteita. Eivät olleet edes mitään jäänteitä 70-luvulta, vaan uusia. En ole yhdessäkään kaupassa nähnyt yhtä rumia. En pukenut lapsilleni niitä.
Voi ei, mulle kelpaisi sun anoppisi :D
Minä itse ostan ruskeaa taidelasia kirppareilta kotiini. Mutta ne ovatkin itse valitsemiani ja mielestäni kauniita.
Mutta niinhän se on, että pyytämättä annettu apu ei useinkaan miellytä vastaanottajaa. Toisaalta se on surullista, sillä antaja/auttaja luulee tekevänsä palveluksen, mutta se onkin juuri toisin päin. Eli kumpikaan ei voi ymmärtää toista ja sen seurauksena konflikti on valmis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omassa tuttavapiirissäni olen huomannut, että ne joilla on eniten ongelmia anoppinsa (tai muiden puolison sukulaisten tai useimmiten kaikkien puolison sukulaisten) kanssa, ovat yleensä myös niitä, jotka ulkopuolisen silmin itsekin ovat haastavimpia tyyppejä ihmissuhteissa. Eli niitä päälepäsmäreitä, joiden pitää aina ja kaikessa itse saada määrätä ja päättää, ja kaikki eri mieltä olevat ovat ihan pyllystä. On sitten kyse matkakohteesta, ravintolasta, sisustuksesta, juhlapaikasta, harrastuksista, miehen harrastuksista, kavereista, miehen kavereista jne. Ne, jotka sitten muissakin asioissa osaavat suhtautua niin, että välillä pitää itsekin osata joustaa, ja toisinaan pitää vain antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja olla niin kuin ei olisikaan, tulevat sitten toimeen vähän haastavampienkin sukulaisten kanssa vallan mainiosti.
Minä taas olen huomannut, että ne joilla on rajattomia sukulaisia on eniten ongelmia rajattomien sukulaisten kanssa.
Rajattoman miniän, joka pyrki omimaan mökkini, autoni, minun kaiken aikani ja kyseli korujani ennakkoperinnöksi, olen ulostanut elämästäni aikapäiviä sitten. Nyt kuulin tyttäreltäni, että poikanikin on tullut järkiinsä lopultakin ja ulostaa vaimonsa elämästään. Onneksi uskoi aikoinaan isäänsä ja minua eikä mennyt naimisiin ennen kuin tiukka avioehto oli allekirjoitettu. Ainoa lapsi, poika, on kuulema ilmoittanut halunsa jäädä isälleen nykyiseen kotiin, saapa nähdä minkälaisen näytelmän hullu tuleva eksminiäni järjestää. Draamaa on piisannut koko hänen elämänsä, ei taatusti puutu nytkään.
Ei ole vanhempiensa eikä sisarustensa kanssa väleissä tämä miniäntolvana. Ei ole, äitinsä sanojen mukaan, serkutkaan tavanneet poikaa moneen vuoteen.
Joillekin nykyäideille elämä on niin vaikeaa, että naurattaa.
Eihän se miniä ole sinun sukulaisesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun anoppi väittää itsepintaisesti, että mieheni lempiväri on ruskea ja raijaa sitten meille jatkuvasti aina vaan ruskeaa sisustustavaraa. Olen sanonut toistuvasti, että se on minun inhokkini, eikä miehellä ole minkäänlaista rakkautta ko väriä kohtaan. Se on vain ANOPIN LEMPIVÄRI.
Luuletko, että olisi mitenkään mahdollista, että se aikuinen miehesi ihan itse keskustelisi äitinsä kanssa siitä, mikä on hänen lempivärinsä? Että sinä et ottaisi mitään kantaa asiaan? Miksi minusta tuntuu, että isoimpia anoppiongelmia on niillä, joiden miehet on tossun alla sekä avioliitossa että äitisuhteessaan? Sitten pariskunnilla, jossa ollaan tasaväkisiä, täyspäisiä aikuisia molemmat, hoituu nuo muutkin sukulaissuhteet niinkuin tasaväkisten ja täyspäisten aikuisten välillä yleensä kuuluukin hoitua eli ilman turhaa kriisiä ja draamaa ja väreistä kiukuttelua.
Tuollaisen jyrän kanssa on vain se ongelma, ettei hän kuuntele ketään. Hän vain päättää muista näiden muidenkin lempivärit ja kaiken muunkin. Omat lapsensa näkee itsensä tahdottomina jatkeina.
Toisaalta: jos kukaan ei ikinä oilen sanonut asiasta, voi ihan viatonkin kuvitelma jatkaa elämistään. Yksikään anoppi(kaan) ei ole ajatustenlukija...
Poika: Älä *kirosanoja* tuo meille enää yhtäkään pölynkerääjää.
Anoppi ymmärtää: he siis pitävät tuomistani ruskeista taidelasiluomuksista. Vienpä niitä yllätykseksi seuraavalla kerralla kaksi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omassa tuttavapiirissäni olen huomannut, että ne joilla on eniten ongelmia anoppinsa (tai muiden puolison sukulaisten tai useimmiten kaikkien puolison sukulaisten) kanssa, ovat yleensä myös niitä, jotka ulkopuolisen silmin itsekin ovat haastavimpia tyyppejä ihmissuhteissa. Eli niitä päälepäsmäreitä, joiden pitää aina ja kaikessa itse saada määrätä ja päättää, ja kaikki eri mieltä olevat ovat ihan pyllystä. On sitten kyse matkakohteesta, ravintolasta, sisustuksesta, juhlapaikasta, harrastuksista, miehen harrastuksista, kavereista, miehen kavereista jne. Ne, jotka sitten muissakin asioissa osaavat suhtautua niin, että välillä pitää itsekin osata joustaa, ja toisinaan pitää vain antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja olla niin kuin ei olisikaan, tulevat sitten toimeen vähän haastavampienkin sukulaisten kanssa vallan mainiosti.
Minä taas olen huomannut, että ne joilla on rajattomia sukulaisia on eniten ongelmia rajattomien sukulaisten kanssa.
Rajattoman miniän, joka pyrki omimaan mökkini, autoni, minun kaiken aikani ja kyseli korujani ennakkoperinnöksi, olen ulostanut elämästäni aikapäiviä sitten. Nyt kuulin tyttäreltäni, että poikanikin on tullut järkiinsä lopultakin ja ulostaa vaimonsa elämästään. Onneksi uskoi aikoinaan isäänsä ja minua eikä mennyt naimisiin ennen kuin tiukka avioehto oli allekirjoitettu. Ainoa lapsi, poika, on kuulema ilmoittanut halunsa jäädä isälleen nykyiseen kotiin, saapa nähdä minkälaisen näytelmän hullu tuleva eksminiäni järjestää. Draamaa on piisannut koko hänen elämänsä, ei taatusti puutu nytkään.
Ei ole vanhempiensa eikä sisarustensa kanssa väleissä tämä miniäntolvana. Ei ole, äitinsä sanojen mukaan, serkutkaan tavanneet poikaa moneen vuoteen.
Joillekin nykyäideille elämä on niin vaikeaa, että naurattaa.
Jaaha, rahalla ja tavaralla ihmisiä kyykyttävän mummelin voimafantasia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun elämäni paras päätös oli aikanaan laittaa käytännössä välit kokonaan poikki anoppiin. Tarpeeksi kauan kuuntelin arvostelua, haukkumista jne. Mies kävi lasten kanssa tapaamassa vanhempiaan ehkä kerran kuussa, vaikka asuivat parin kilomterin päässä. Ilkeitä ihmisiä EI TARVITSE sietää elämässää. Nyt anoppi onneksi jo kasvaa horsmaa.
Pyydä omat vanhempiasi kylään samaan aikaan kun anoppi ja alkamaan käydä läpi sinun ja sisarustesi vauvavaiheita 😃
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Aina ihmettelee, miten vauvamme nyt noin tekee kun ei meillä kukaan vauva aiemmin ole niin tehnyt - öö, johtuisiko siitä että meidän vauvamme ei ole teidän"
Sori, mutta eikö lapsen isä olekaan anoppisi poika eli vauva anopin lapsenlapsi? Vaan joku muu mies, jos lapsi on "teidän".
Vierailija kirjoitti:
"Aina ihmettelee, miten vauvamme nyt noin tekee kun ei meillä kukaan vauva aiemmin ole niin tehnyt - öö, johtuisiko siitä että meidän vauvamme ei ole teidän"
Sori, mutta eikö lapsen isä olekaan anoppisi poika eli vauva anopin lapsenlapsi? Vaan joku muu mies, jos lapsi on "teidän".
Se lapsi on tuon kirjoittajan ja hänen miehensä. Se ei ole anopin lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun anoppi väittää itsepintaisesti, että mieheni lempiväri on ruskea ja raijaa sitten meille jatkuvasti aina vaan ruskeaa sisustustavaraa. Olen sanonut toistuvasti, että se on minun inhokkini, eikä miehellä ole minkäänlaista rakkautta ko väriä kohtaan. Se on vain ANOPIN LEMPIVÄRI.
Luuletko, että olisi mitenkään mahdollista, että se aikuinen miehesi ihan itse keskustelisi äitinsä kanssa siitä, mikä on hänen lempivärinsä? Että sinä et ottaisi mitään kantaa asiaan? Miksi minusta tuntuu, että isoimpia anoppiongelmia on niillä, joiden miehet on tossun alla sekä avioliitossa että äitisuhteessaan? Sitten pariskunnilla, jossa ollaan tasaväkisiä, täyspäisiä aikuisia molemmat, hoituu nuo muutkin sukulaissuhteet niinkuin tasaväkisten ja täyspäisten aikuisten välillä yleensä kuuluukin hoitua eli ilman turhaa kriisiä ja draamaa ja väreistä kiukuttelua.
Tuollaisen jyrän kanssa on vain se ongelma, ettei hän kuuntele ketään. Hän vain päättää muista näiden muidenkin lempivärit ja kaiken muunkin. Omat lapsensa näkee itsensä tahdottomina jatkeina.
Toisaalta: jos kukaan ei ikinä oilen sanonut asiasta, voi ihan viatonkin kuvitelma jatkaa elämistään. Yksikään anoppi(kaan) ei ole ajatustenlukija...
Poika: Älä *kirosanoja* tuo meille enää yhtäkään pölynkerääjää.
Anoppi ymmärtää: he siis pitävät tuomistani ruskeista taidelasiluomuksista. Vienpä niitä yllätykseksi seuraavalla kerralla kaksi!
Minun äitini tulkinta keskustelusta:
Minä: En halua tätä krääsää tänne enää yhtään enempää, vies.
Äitini: Minun lapseni ilkeä puoliso on saanut lapseni inhoamaan perintökalleuksia (jotka eilen ostin kirppikseltä)
Mieheni: Mistä ihmeestä on kyse?!
Minä luulen, että suurimmaksi osaksi nämä miniät, jotka valittavat anopeistaan ovat stressaantuneita pikku lasten äitejä. Stressaantuneena ja väsyneenä ihminen on kiukkuinen, ja näkee monet (melkein kaikki) asiat negatiivisesti. Ja tässä tilassa ihminen on myös erittäin itsekäs itsesuojeluvaistonsa vuoksi,selviytymismoodissa.
Ymmärrän siis erittäin hyvin miniää. Mutta uskon myös, ettei ne anopit ihan niin kauheita ja pahoja ole kuin stressaantunut miniä hänet kokee. Mutta poikkeuksiakin tietysti on.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi mulla on tytär, niin ei tule miniää. Anoppi oli iisi, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, miehen ohjeella.
Kyllä silti miniä voi tulla.
Meillä on krääsänkantajamummo. Hän on nyt keksinyt tavan kiertää kieltoamme ja lahjoittaa nyt näitä tavaroita "lapselle perinnöksi". Ja tietenkään me vanhemmat emme hänen mielestään saa itse päättää, mitä lapselle tulee. Huonekaluja jne. Niiiiiin rasittavaa!
Kaikesta sitä nykyisin myrkytetään omaa mieltä.
Lapsi saa myös isältään geenit ja on jo lapsen kehityksen ja lääketiett. kannalta hyvä verrata niitä, koska suvun geenit vaikuttavat paljon ja milloin kannattaa huolestua ja milloin ei esim. pituus kasvu, puheen oppiminen, sairaudet jne.
Vierailija kirjoitti:
Olen anoppi ja päättänyt tappaa itseni kun minulle on selvinnyt, etten voi koskaan tehdä mitään oikein. Minun pitää hoitaa lapsia, ilmaiseksi tietty ja jaksamiseni ylittäen, ja aina sellaiseen aikaan kun minulle ei millään sopisi kun olen ehtinyt muuta sopia. Mutta niillä minun menoilla ei miniäni mielestä ole mitään väliä.
Kun hoidan pakotettuna lapsia niin teen kaiken väärin vaikka noudatan arvoisan ihanan miniäni ohjeita kirjaimellisesti, mutta hän kertoo että ohjeet onkin yön aikana muuttuneet. Lapsenlapsia en uskalla rakastaa koska ne kuitenkin viedään pois jossakin vaiheessa kunhan ilmaista raatamistani ei enää tarvita.
Te, joiden pojat ei vielä ole naimissa, rukoilkaa, että he jäävät poikamieheksi. Mikään ei ole niin kauhea kohtalo kuin saada nykyaikaan miniä. Miniät ovat saatanastakin pahempia olioita.
T. nimimerk. Rekankeulaa kohti ajamaan
Mitä pahaa se rekkakuski on sulle tehnyt?
Tai sitten alat sanomaan ei miniälle. Miksi olet ylipäätään alkanut hyppimään hänen mielensä mukaan?
Rakas anoppi. Älä tee miniästä liian tärkeää sinun elämällesi ja arvollesi. Anna miniän olla, ja pyydä poikaasi käymään lasten kanssa luonasi jos heitä haluat nähdä.