Miten suhtautua tällaiseen anoppiin, vauvamme mummoon?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anopilla ei todennäköisesti ole elämässään mitään todellisia saavutuksia ja sen takia hän puhuu koko ajan lapsistaan.

Tämä. Muistan kun lapsena emät kehuskelivat toisilleen kiihkeästi suu vaahdossa meidän lasten saavutuksilla, ei koskaan omillaan 🤮

Ilmeisesti omiksi saavutuksiksi ei riittänyt se että osaa käydä kakalla ja leikata lehdestä kuvia.

Kas vain, mulla on muistikuva että kaikki mun saavutukset johtui siitä, että olen taiteellisen ja älykkään äidin lapsi, mulla itsellä ei ollut mitään tekemistä saavutusteni kanssa.

No epäsuorastihan se noin menee. Lapsi nähdään omana jatkeena ja siksi on tärkeää osoittaa muille että hän on muita parempi.

Se loppuu kun sanot, että sillä lapsella on 2 sukua. Mun lapsen mummo (mun äiti) kans tuppasi ihmettelemään, että ei teistä kukaan ja miten se nyt noin, kyllä te osasitte jo tuossa iässä. No ku miehen suvussa on ollu tällaista ja lapsi on myös ihan oma yksilönsä. Meillä oli kuulemma kaikilla jo ihan pieninä tosi paljon tukkaa ja ihmetystä aiheutti, kun meidän vauva on lähes kalju ja miten tää voi olla, ku meidän suvussa syntyy tuuheatukkaisia. No katoppa, ku tällä mukulalla on toinenkin suku ja tulee isäänsä tässä asiassa.

Vierailija kirjoitti:

Missä näitä typeriä miniötä sikiää, onneksi omani on fiksu.

Fiksut ei sikiä.

kyllä se kiinostuu laantuu kun saa oikean lapsenlapsen eli tyttärensä saa lapsen

Minusta on kamalaa, että puolisolla on äiti. Ihan ensimmäinen edellytys parisuhteessa on se, että miehen äiti on kuollut eikä miehellä ole siskoja. Haluan olla hänen elämänsä ainoa nainen!

Omassa tuttavapiirissäni olen huomannut, että ne joilla on eniten ongelmia anoppinsa (tai muiden puolison sukulaisten tai useimmiten kaikkien puolison sukulaisten) kanssa, ovat yleensä myös niitä, jotka ulkopuolisen silmin itsekin ovat haastavimpia tyyppejä ihmissuhteissa. Eli niitä päälepäsmäreitä, joiden pitää aina ja kaikessa itse saada määrätä ja päättää, ja kaikki eri mieltä olevat ovat ihan pyllystä. On sitten kyse matkakohteesta, ravintolasta, sisustuksesta, juhlapaikasta, harrastuksista, miehen harrastuksista, kavereista, miehen kavereista jne. Ne, jotka sitten muissakin asioissa osaavat suhtautua niin, että välillä pitää itsekin osata joustaa, ja toisinaan pitää vain antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja olla niin kuin ei olisikaan, tulevat sitten toimeen vähän haastavampienkin sukulaisten kanssa vallan mainiosti.

Meitä ihmisiä on laidasta laitaan. Osan kanssa synkkaa paremmin, osan kanssa huonommin. Sukulaisia kun ei voi valita, on kaikkien kannalta parempi, että yrittää itse parhaansa mukaan sopeutua silloin, kun joutuu omasta maailmankuvasta poikkeavien sukulaisten kanssa toimimaan. Sopeutuminen tarkoittaa sitä, että hyväksyy sen, että toisellakin tavalla toimiminen tai ajattelu on toisinaan ihan ok ja itse ei ole aina oikeassa tai oikeimmassa. Sekä sitä, että jopa silloin, kun toinen on väärässä, joskus voi olla itsenkin kannalta parempi ratkaisu vain antaa asian olla ja todeta, että meitä mahtuu moneen junaan ja tuo nyt on sitten ihan omassa junassaan. Se anoppi onneksi ei asu siellä teillä 24/7, joten anna sen hösätä ja ulkoista suurin osa kommunikoinnista sille puolisollesi. 

Vierailija kirjoitti:

Omassa tuttavapiirissäni olen huomannut, että ne joilla on eniten ongelmia anoppinsa (tai muiden puolison sukulaisten tai useimmiten kaikkien puolison sukulaisten) kanssa, ovat yleensä myös niitä, jotka ulkopuolisen silmin itsekin ovat haastavimpia tyyppejä ihmissuhteissa. Eli niitä päälepäsmäreitä, joiden pitää aina ja kaikessa itse saada määrätä ja päättää, ja kaikki eri mieltä olevat ovat ihan pyllystä. On sitten kyse matkakohteesta, ravintolasta, sisustuksesta, juhlapaikasta, harrastuksista, miehen harrastuksista, kavereista, miehen kavereista jne. Ne, jotka sitten muissakin asioissa osaavat suhtautua niin, että välillä pitää itsekin osata joustaa, ja toisinaan pitää vain antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja olla niin kuin ei olisikaan, tulevat sitten toimeen vähän haastavampienkin sukulaisten kanssa vallan mainiosti.

Minä taas olen huomannut, että ne joilla on rajattomia sukulaisia on eniten ongelmia rajattomien sukulaisten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi mulla on tytär, niin ei tule miniää. Anoppi oli iisi, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, miehen ohjeella.

Mistä tiedät?

On aikuinen jo, hetero.

Niin minäkin olin, aikuinen perheellinen hetero. Eron jälkeeen kuitenkin löysin naisen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi mulla on tytär, niin ei tule miniää. Anoppi oli iisi, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, miehen ohjeella.

Mistä tiedät?

No ei sit tuu lapsenlapsiakaan. Jotain vieraita voi tulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun anoppi väittää itsepintaisesti, että mieheni lempiväri on ruskea ja raijaa sitten meille jatkuvasti aina vaan ruskeaa sisustustavaraa. Olen sanonut toistuvasti, että se on minun inhokkini, eikä miehellä ole minkäänlaista rakkautta ko väriä kohtaan. Se on vain ANOPIN LEMPIVÄRI.

Miten ruskea voi olla jonkun lempiväri?

Helposti. Mun anoppi kuuluu näihin, joten jossain vaiheessa raahasi meille muun muassa ruskeat verhot sekä valikoiman ruskeaa "taidelasia". Kävi niitä asettelemassa "paikoilleen" mun perheen kodissa. Jossain vaiheessa sisuunnuin, keräsin kaikki lasihirvitykset laatikkoon ja palautin antajalleen. Ne verhot palautin myös. Sain kovasti moitteita (useampaan otteeseen) kun ne verhot eivät ikinä koristaneet meidän ikkunoita. Vauva- ja taaperoikäisille toi jotain tummanruskeita vaatteita. Eivät olleet edes mitään jäänteitä 70-luvulta, vaan uusia. En ole yhdessäkään kaupassa nähnyt yhtä rumia. En pukenut lapsilleni niitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi mulla on tytär, niin ei tule miniää. Anoppi oli iisi, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, miehen ohjeella.

Mistä tiedät?

On aikuinen jo, hetero.

Niin minäkin olin, aikuinen perheellinen hetero. Eron jälkeeen kuitenkin löysin naisen.

Ok. Jos tämä tekee samoin, sillä naisella ei ole anoppiongelmia. Meillä on kahden aikuisen välit, kumpikin tietää rajansa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi mulla on tytär, niin ei tule miniää. Anoppi oli iisi, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, miehen ohjeella.

Mistä tiedät?

No ei sit tuu lapsenlapsiakaan. Jotain vieraita voi tulla.

? Lapsenlapset ovat täysin hänen oma asiansa. Eivät ajankohtaisia.

Olen anoppi ja päättänyt tappaa itseni kun minulle on selvinnyt, etten voi koskaan tehdä mitään oikein. Minun pitää hoitaa lapsia, ilmaiseksi tietty ja jaksamiseni ylittäen, ja aina sellaiseen aikaan kun minulle ei millään sopisi kun olen ehtinyt muuta sopia. Mutta niillä minun menoilla ei miniäni mielestä ole mitään väliä.

Kun hoidan pakotettuna lapsia niin teen kaiken väärin vaikka noudatan arvoisan ihanan miniäni ohjeita kirjaimellisesti, mutta hän kertoo että ohjeet onkin yön aikana muuttuneet. Lapsenlapsia en uskalla rakastaa koska ne kuitenkin viedään pois jossakin vaiheessa kunhan ilmaista raatamistani ei enää tarvita.

Te, joiden pojat ei vielä ole naimissa, rukoilkaa, että he jäävät poikamieheksi. Mikään ei ole niin kauhea kohtalo kuin saada nykyaikaan miniä. Miniät ovat saatanastakin pahempia olioita.

T. nimimerk. Rekankeulaa kohti ajamaan

Vierailija kirjoitti:

kyllä se kiinostuu laantuu kun saa oikean lapsenlapsen eli tyttärensä saa lapsen

Entä jos tytär ei voi saada lapsia? Meillä tämä tilanne.

Meillä parin vuoden helvetin jälkeen katkottiin välit anoppiin. Välillä yrittää luikerrella meidän elämään takaisin, mutta hän ei ole meidän elämäämme enää tervetullut.

Olen mies mutta pakko kommentoida, sen verran samalta kuulostaa sinun anoppisi touhu kuin minun äitini....

Voi jestas. Tää puoli on itsellenikin tullut yllätyksenä omasta äidistäni. Meidän esikoinen oppi todella aikaisin liikkumaan, mönki eteenpäin jo 5kk ikäisenä, kiipeili sohvalle puolivuotiaana ja konttas hurjaa vauhtia, käveli kymmenkuisena. On todella fyysinen ja energinen lapsi. Tätä mutsi jaksaa päivitellä! Vaimoni suvussa on neljä sukupolvea elossa, eikä hänenkään mummo samaan tapaan päivittelen lapsemme kehitystä kauhistekken, saati vertaile lastamme hänen lapsiinsa, joita tuolla mummolla aikanaan ollut kuusi.

Myöskin se tuntuu olevan "ongelma", että vaimoni hoitaa lapsemme kotona, lapsi täyttää kesällä 2v ja menee syksyllä kerhoon. Mutsi on itse mennyt töihin, kun minä olin 9kk, ja kovasti mainosti kuinka se oli hyväksi sosiaalistaa lapsi noin pienenö, ja kuinka nopeasti mä kehityin, kun olin hoidossa 9h päivässä :D??!! Nyt kun sitten osoittautui, että meidän lapsemme on kehityksessä Kaikessa edellä mitä minä tai veljeni oltiin, mutsi on ihan myrtsinö ja happamana ihmetellyt, miten kotikasvatuksella voidaan saada näin etevä ja sosiaalinen lapsi. Hei haloo! Ihan järkyttävää, että oma äiti on noin "pihalla"!?

Ja toki pitkä imetys oli kummastelun aihe.

Mistä se kohtuu, ettei vaimoni vanhemmat ja isovanhemmat päsmäröi samalla tavalla?! Miksi se niin usein tuppaa olemaan "poikien vanhemmat".

M35

Vierailija kirjoitti:

Olen anoppi ja päättänyt tappaa itseni kun minulle on selvinnyt, etten voi koskaan tehdä mitään oikein. Minun pitää hoitaa lapsia, ilmaiseksi tietty ja jaksamiseni ylittäen, ja aina sellaiseen aikaan kun minulle ei millään sopisi kun olen ehtinyt muuta sopia. Mutta niillä minun menoilla ei miniäni mielestä ole mitään väliä.

Kun hoidan pakotettuna lapsia niin teen kaiken väärin vaikka noudatan arvoisan ihanan miniäni ohjeita kirjaimellisesti, mutta hän kertoo että ohjeet onkin yön aikana muuttuneet. Lapsenlapsia en uskalla rakastaa koska ne kuitenkin viedään pois jossakin vaiheessa kunhan ilmaista raatamistani ei enää tarvita.

Te, joiden pojat ei vielä ole naimissa, rukoilkaa, että he jäävät poikamieheksi. Mikään ei ole niin kauhea kohtalo kuin saada nykyaikaan miniä. Miniät ovat saatanastakin pahempia olioita.

T. nimimerk. Rekankeulaa kohti ajamaan

Kuulostat minun äidiltäni, joka ei kykene ymmärtämään että ruokaohjeet muuttuu iän myötä, päiväunien tarve ja aikataultu muuttuu iän myötä jne.

Hän ei myöskään kykene ymmärtämään, että myös allergiat voi muuttua, uusia tulla jne. Ei tajua edes sitä, että jos sanon, että nyt on todettu ihokokeilla kissa-allergia, niin lapsella tosiaan on kissa-allergia - eikä se häviä sillä, että hän valehtelee, ettei hänen kirppislöytömattonsa tule kissakodista.

Minä en myöskään "keksi" astmakohtauksia, enkä allergioita - eikä ne parane sillä, että äitini "siedättää".

Vierailija kirjoitti:

Olen mies mutta pakko kommentoida, sen verran samalta kuulostaa sinun anoppisi touhu kuin minun äitini....

Voi jestas. Tää puoli on itsellenikin tullut yllätyksenä omasta äidistäni. Meidän esikoinen oppi todella aikaisin liikkumaan, mönki eteenpäin jo 5kk ikäisenä, kiipeili sohvalle puolivuotiaana ja konttas hurjaa vauhtia, käveli kymmenkuisena. On todella fyysinen ja energinen lapsi. Tätä mutsi jaksaa päivitellä! Vaimoni suvussa on neljä sukupolvea elossa, eikä hänenkään mummo samaan tapaan päivittelen lapsemme kehitystä kauhistekken, saati vertaile lastamme hänen lapsiinsa, joita tuolla mummolla aikanaan ollut kuusi.

Myöskin se tuntuu olevan "ongelma", että vaimoni hoitaa lapsemme kotona, lapsi täyttää kesällä 2v ja menee syksyllä kerhoon. Mutsi on itse mennyt töihin, kun minä olin 9kk, ja kovasti mainosti kuinka se oli hyväksi sosiaalistaa lapsi noin pienenö, ja kuinka nopeasti mä kehityin, kun olin hoidossa 9h päivässä :D??!! Nyt kun sitten osoittautui, että meidän lapsemme on kehityksessä Kaikessa edellä mitä minä tai veljeni oltiin, mutsi on ihan myrtsinö ja happamana ihmetellyt, miten kotikasvatuksella voidaan saada näin etevä ja sosiaalinen lapsi. Hei haloo! Ihan järkyttävää, että oma äiti on noin "pihalla"!?

Ja toki pitkä imetys oli kummastelun aihe.

Mistä se kohtuu, ettei vaimoni vanhemmat ja isovanhemmat päsmäröi samalla tavalla?! Miksi se niin usein tuppaa olemaan "poikien vanhemmat".

M35

Sun äitiä ottaa päähän, kun vaimosi (ja sinä!) olette onnistuneet kasvattamaan tasapainoisen lapsen "perinteisellä tyylillä", eli että pikkulapset hoidetaan kotona, niitä ei tuupata päiväkotiin alle kaksivuotiaina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun anoppi väittää itsepintaisesti, että mieheni lempiväri on ruskea ja raijaa sitten meille jatkuvasti aina vaan ruskeaa sisustustavaraa. Olen sanonut toistuvasti, että se on minun inhokkini, eikä miehellä ole minkäänlaista rakkautta ko väriä kohtaan. Se on vain ANOPIN LEMPIVÄRI.

Luuletko, että olisi mitenkään mahdollista, että se aikuinen miehesi ihan itse keskustelisi äitinsä kanssa siitä, mikä on hänen lempivärinsä? Että sinä et ottaisi mitään kantaa asiaan? Miksi minusta tuntuu, että isoimpia anoppiongelmia on niillä, joiden miehet on tossun alla sekä avioliitossa että äitisuhteessaan? Sitten pariskunnilla, jossa ollaan tasaväkisiä, täyspäisiä aikuisia molemmat, hoituu nuo muutkin sukulaissuhteet niinkuin tasaväkisten ja täyspäisten aikuisten välillä yleensä kuuluukin hoitua eli ilman turhaa kriisiä ja draamaa ja väreistä kiukuttelua.

Tuollaisen jyrän kanssa on vain se ongelma, ettei hän kuuntele ketään. Hän vain päättää muista näiden muidenkin lempivärit ja kaiken muunkin. Omat lapsensa näkee itsensä tahdottomina jatkeina.

Toisaalta: jos kukaan ei ikinä oilen sanonut asiasta, voi ihan viatonkin kuvitelma jatkaa elämistään. Yksikään anoppi(kaan) ei ole ajatustenlukija...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omassa tuttavapiirissäni olen huomannut, että ne joilla on eniten ongelmia anoppinsa (tai muiden puolison sukulaisten tai useimmiten kaikkien puolison sukulaisten) kanssa, ovat yleensä myös niitä, jotka ulkopuolisen silmin itsekin ovat haastavimpia tyyppejä ihmissuhteissa. Eli niitä päälepäsmäreitä, joiden pitää aina ja kaikessa itse saada määrätä ja päättää, ja kaikki eri mieltä olevat ovat ihan pyllystä. On sitten kyse matkakohteesta, ravintolasta, sisustuksesta, juhlapaikasta, harrastuksista, miehen harrastuksista, kavereista, miehen kavereista jne. Ne, jotka sitten muissakin asioissa osaavat suhtautua niin, että välillä pitää itsekin osata joustaa, ja toisinaan pitää vain antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja olla niin kuin ei olisikaan, tulevat sitten toimeen vähän haastavampienkin sukulaisten kanssa vallan mainiosti.

Minä taas olen huomannut, että ne joilla on rajattomia sukulaisia on eniten ongelmia rajattomien sukulaisten kanssa.

Rajattoman miniän, joka pyrki omimaan mökkini, autoni, minun kaiken aikani ja kyseli korujani ennakkoperinnöksi, olen ulostanut elämästäni aikapäiviä sitten. Nyt kuulin tyttäreltäni, että poikanikin on tullut järkiinsä lopultakin ja ulostaa vaimonsa elämästään. Onneksi uskoi aikoinaan isäänsä ja minua eikä mennyt naimisiin ennen kuin tiukka avioehto oli allekirjoitettu. Ainoa lapsi, poika, on kuulema ilmoittanut halunsa jäädä isälleen nykyiseen kotiin, saapa nähdä minkälaisen näytelmän hullu tuleva eksminiäni järjestää. Draamaa on piisannut koko hänen elämänsä, ei taatusti puutu nytkään.

Ei ole vanhempiensa eikä sisarustensa kanssa väleissä tämä miniäntolvana. Ei ole, äitinsä sanojen mukaan, serkutkaan tavanneet poikaa moneen vuoteen.

Joillekin nykyäideille elämä on niin vaikeaa, että naurattaa.