Lue keskustelun säännöt.
Alakoululaisella ylipainoa,miten olette saaneet laihtumaan?
06.08.2015 |
Tarkoitan nyt niin ettei lapsi itse kiinnitä liikaa huomiota vaan tarjotaan ruokina kevyempiä vaihtoehtoja. Lapsi kyllä tiedostaa olevansa lihava, asiasta on keskusteltu, mutta emme halua korostaa sitä liikaa. Itsetunto on kyllä jo muovautunut "lihavaksi", muu maailma on pitänyt siitä huolen :(
Liikuntaharrastuksiin emme ole saaneet aktivoitua, ei halua mukaan joukkueharrastuksiin. Uimassa käy 1-4krt/vko meidän kanssa, kavereita hyvin vähän, ei kelpaa ystäväksi oikein kenellekään :( Nyt vain alkaa motivaatio kadota uimiseen, tylsää yksin tai vanhemman kanssa kuukausitolkulla.
Lapsen omat ruokavalinnat hyvin epäterveellisiä, jos saa valita. Kotona yksin ollessa syö "jääkaappia tyhjäksi". Lomalla yhdessä ollut helpompi pitää kiinni säännöllisestä ruokarytmistä, tarjotaan ruoka/välipala vaikka ei vielä olisi nälkä. Työt alkaa kohta ja tilanne muuttuu. Miten olette toteutttaneet tämän? Kotiin ei osteta herkkuja, mutta painon saa näemmä syötyä leivällä ja jugurteillakin nousuun. Toisaalta täällä asuu muitakin lapsia, normaalipainoisia ja iältään vanhempia joiden kulutuskin suurempi. Kaikki vinkit otetaan kiitollisina vastaan!!
Kommentit (101)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua, aina ylipainosta kärsinyttä, pisti tässä keskustelussa eniten silmään se että moni olettaa paljon syövien lasten olevan NÄLKÄISIÄ. Uskaltaisin väittää että suurimmassa osassa tapauksia lapsi voi henkisesti NIIN huonosti että ahmii ja ylensyö jatkuvalla syötöllä.
Se on varmasti kamalaa kuultavaa vanhemman korvaan, mutta minäkin söin (ja lihoin) kokoajan alle kouluikäisestä aina 23 ikävuoteen saakka. Kun asuin kotona ja olin hetken aikaa yksin, juoksin kaapille tekemään voileipiä. Tai söin pakkasesta jäistä pullaa koska sulattamiseen ei ollut aikaa ennenkuin äitini saapuisi postinhakureissulta. Jos oli enemmän aikaa sulatin pakastetun kanafileerasian, paistoin, keitin riisit ja söin sen kaiken yksin. Tai leivoin. Tai söin ihan mitä tahansa jotta vain saisin SYÖDÄ. Vaikka maha oli ääriään myöten täynnä minä halusin vain syödä ja syödä ja syödä. Olin välillä todella masentunut, söin minkä kerkesin. Koska oli henkisesti todella paha olo. Vielä tänä päivänäkään en osaa selittää miksi voin niin huonosti.... äitini teki kaikkensa pysäyttääkseen syömiseni, en lopulta saanut enää rahaa käyttööni joten varastin sitä jotta pääsin kauppaan ostamaan karkkia. Tai sitten varastin karkkia. Söin ja söin.
Muutto omaan kotiin teki syömisestä vapaampaa mutta rahat oli enemmän tiukassa. Söin silti paljon ja epäterveellisesti ja lihoin lihomistani. Äitini näki kerta kerralta kuinka olin taas vähän lihavampi kuin viimeksi.
.
Tänä päivänä bmi on laskenut sieltä 40 pahemmalta puolelta 27:ään (tekemällä minusta virallisesti edelleen ylipainoisen). Olen hyvinvoiva, harrastan liikuntaa (puoli-maraton meni tänä kesänä ekaa kertaa!). En oikeastaan tiedä mikä se käänteentekevä asia oli ( tai ehkä se oli se että löysin elämäni rakkauden, sporttisen miehen joka hyväksyi minut läskeineen kaikkineen) mutta sen osaan sanoa että jos lapsenne kärsii ahmimishäiriöstä niin TERAPEUTILLE MARS! Mikään mitä teette "piilotyöllänne" ei tule syömishäiriöistä lastanne auttamaan. Syyt ovat pintaa syvemmällä.
Olen ikuisesti kiitollinen miehelleni joka pelasti minut upottavasta suosta ja antoi minulle kaksi upeaa tytärtä. Pelkään kuitenkin että olen joskus äitini saappaissa ja kamppailen tytärteni kanssa tästä samasta ongelmasta...
Korvissani kaikuu vieläkin äitini sanat jotka hän toisti aina nähdessään minun lihonneen; "Ihan pahaa tekee..... " ei tajunnut kuinka pahaa minun oli tehnyt vuosikaudet.