Miten saan tietää kenen kanssa mieheni petti?
Niin, mies kertoi omatoimisesti minulle, että on pettänyt minua työmatkalla ulkomailla (ei siis Suomessa). Hän anelee anteeksi ja pyytää että en ota eroa, muka rakastaa ja lastenkin vuoksi. Olen aiva rikki :(
Kysyin mieheltä kuka se oli ja mies väitti että tuntematon henkilö. En tiedä mitä uskoa. Mieheni on sellainen ujohko nörtti-insinööri ja siksi tuntuu jotenkin niin vieraalta että hän pettäisi 15 vuoden avioliiton jälkeen jonkun täysin tuntemattoman kanssa?! Siis että tapaisi baarissa jonkun, juttelisi jonkun kanssa peri tuntia ja sitten lähtisi panolle?! Hän ei Suomessa edes käy koskaan missään baareissa, viimeksi käynyt varmaan 10 vuotta sitten.
Olen aiva sekaisin :( Mies sanoi ennen matkalle lähtöä, että sinne tulee mukaan henkilö x ja henkilö y jotka molemmat oli miehiä. Toki nyt en voi tietää oliko siellä muitakin työkavereita ja naistyökavereita? Paikka jossa mies oli matkalla on hieman harvinaisempi kuin peruskohteet (Tukholma, Lontool jne) eli tuntuu myös aika epätodennääköiseltä, että olisi törmännyt siellä johonkin suomalaiseen tuttuun?! Mies ei suostu sanomaan tosiaan muuta kuin että kysessä oli tuntematon henkilö. En itse asiassa tiedä olisi se mies vai nainen (ei kyllä ole ollut bi- piirteitä havaittavissa koskaan), enkä tiedä minkä maalainenkaan henkilö. Mies kävi kyllä sukupuolitautitesteissäkin...
Sanoin miehelle, että kuinka voin koskaan tietää onko hänellä nyt aviottomia lapsia siitettynä johonkin muualle. Mies vastasi, että EI OLE. Kysyin, että mistä tiedät, jos tuo henkilö oli tuntematon? Ei vastausta tähän mieheltä.
Jotenkin ehkä vielä selviän tästä jos kyseessä oli oikeasti vaan joku tuntematon, ulkomaalainen parin tunnin baarituttavuus, johon ei enää pitä yhteyttä. Tyhmää toki tuhota yksi avioliitto sellaisella... Mutta jos kyseessä onkin miehen työkaveri niin silloinhan he ovat edelleen koko ajan ainakin näköetäisyydellä...Ja se olisi liikaa minulle.
Päässäni kiehuu ja pyörii ja mietin myös voiko olla, että mies sanoo henkilön olleen tuntematon sen vuoksi että yrittää suojella naista minun mahdolliselta yhteydenotolta (en sitä tekisi vaan ottaisin nyt sen avioeron)? Tai jos mies ajattelee, että minun on helpompi selvitä ja meidän avioliiton on helpompi selvitä jos henkilö jää minulle kasvottomaksi. Tulen kohta hulluksi!
En pääse miehen sähköpostiin käsiksi, koska en tiedä salasanaa. Puhelimen koodin tiedän, mutta se on aina miehen ulottuvilla joten ei onnistu sekään. Miehen Facea olen kurkkinut (en ole miehen kaveri siellä), kavareina miehellä on siellä miehiä ja naisia noin 100 kpl, ne ovat vanhoja koulu- ja opiskelukavereita, työkavereita, lastemme kavereiden vanhempia. Eli siellä ei sinällään ole mitään outoa random- tyyppiä ilmestynyt kaveriksi.
Kertokaapa te näkemyksiänne !
Kommentit (136)
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 15:02"]Suo nyt sille miehelle jotain muutakin kuin itsesi jos itselläsikin on ollut muita. Tasapuolisuuden nimissä herrantähden sentään.
Ketään ei voi omistaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
[/quote]
Parisuhde on vapaaehtoinen Suomessa. Yleinen oletus on uskollisuus ellei muuta ole yhdessä sovittu.
Tämä ei ole omistamista. Kaikenlaisissa liitoissa ja sopimuksissa on ehtonsa.
Älä anna toisen paeta vastuutaan. Kun kerran aloitti tunnustamalla, niin kertokoon loputkin.
Sano, että sinä et pääse tästä yli etkä voi käsitellä asiaa - etkä antaa anteeksi tai tehdä jotain muuta päätöstä, koska hän lapsellisesti roikottaa sinua epävarmuudessa. Laita lapset siksi aikaa muualle (kai se miehen isä niitä voi vahtia myös kun kerran tietää missä mennään).
Aikuiset ihmiset kai hoitaa tämmöiset asiat puhumalla. Kaksi aikuista ihmistä. Ja parisuhde on kahden aikuisen välinen suhde, mä en kauheasti jaksaisi moista vastuunpakoilua katsella. Olen itse aikoinaan juuri tuolla tavalla paennut vaikeita asioita, jättänyt selvittämättä ja löytänyt ne lopulta edestäni.
Jotta lopeta moiset typeryydet joissa yrität saada totuuden selville kiertotietä. Tapahtunut on tapahtunutta, mutta miehesi käytökseen ja tulevaisuuteen voi vielä olla mahdollisuus vaikuttaa. Ja huom. sinun ei tarvitse miestä kasvattaa, kasvattakoon selkärankansa ihan itse.
Vaikka yksin, jos tarvitsee.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 15:02"]
Suo nyt sille miehelle jotain muutakin kuin itsesi jos itselläsikin on ollut muita. Tasapuolisuuden nimissä herrantähden sentään.
Ketään ei voi omistaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
[/quote]
Aivan oikein, jos kerran itsekin on niin kokenut niin tasonnosto samalle viivalle!
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 14:41"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 14:30"]
Jos miehellä olisi suhde työkaverin kanssa, tuskin olisi kertonut pettämisestä. Veikkaan, että kyseessä oli paikallinen nainen. Monessa maassa suomalaiset nörtin näköiset miehet ovat kovinkin haluttuja, joten hyvin voi olla, että reipasotteinen paikallinen on ollut aloitteen tekijänä. Nainen on voinut myös olla prostituoitu, jopa niin, että mies on kokemattomana tajunnut asian vasta jälkikäteen, ja siksi häpeilee kertoa tapahtuneen yksityiskohtia.
[/quote]
Mies korosti minulle, että hänellä ei ole mitään suhdetta kenenkään kanssa. Mistä sen juttuihin nyt enää luottaisi... Maa, missä mies oli matkalla on Euroopan maa, ei kuitenkaan ns. itäblokin maa.
Tiedätkö mikä on hulluinta? Mies oli kertonut omille vanhemmilleen, että on pettänyt minua ja pyytänyt isäänsä viemään hänet sukupuolitautitesteihin! Eli kävivät siellä sitten isänsä kanssa ja miehellä ikää 41 v. En ymmärrä?
-ap
[/quote]
Oho! Iskä vei testeihin? Kerro tarkemmin! Sanoiko hän iskälle, että hän saattaa olla nyt pipi!
Minkä ihme vätyskän kanssa olet naimisissa? Kerroit jossain vaiheessa, että mies itkee, kun asiasta puhutte. Tiedätkö, hän taitaa nyt oudolla tavalla kääntää asian niin, että hänhän tässä onkin uhri. Kerääkö säälipisteitä sinultakin?
Niin, jos kerran aloitti kertomaan uskottomuudestaan, niin kertokoon loputkin! Sano tuolle pojalle (jota mieheksi kutsut), että saa jätskiä ja kinuskikastiketta, jos kertoo kiltisti koko tarinan! Jos ei kerro kaikkea, niin miksi sitten kertoi sinulle uskottomuudesta ylipäätään. . Hän pitää varmasti itseään nyt rehellisyyden perikuvana, kun kertoi ja tunnusti. Pitää varmasti itseään kilttinä poikana, kun tunnusti!
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 15:11"]

Juuri näin! Eli minullekin tulee se tunne, että mies tekee tässä nyt itsestään uhrin, joka itkee ja suree suurta virhettä ja minun pitäisi sääliä häntä ja paijata päästä! Eikö ole ihan hullua?! Olen kyllä sanonut hänelle, että ole nyt MIES! Tämä on ihan hullua!
Ja joo, isän kanssa kävivät lääkärissä testeissä (ei ollut tauteja). Käsittämätöntä. Ei tää voi olla kuin pahaa unta?!
-ap
Sillä on neljänkympin kriisi ja kun paluu kohtuun ei onnistunut, hän haluaa taantua kuitenkin sylivauvaksi.
Olisko sitten ollut miehen mukana ollut työkaveri, eikä sen takia kehtaa kertoa enempää? Ootko tätä mahdollisuutta miettinyt? Mä kyllä puristaisin sen tiedon miehestä vaikka millä konstilla!
Isä vei testeihin? Tää on todella outoa.
Voi nyyh, ittelläs ollut kymmeniä panoja ja nyt rehellinen miehes vähän päästeli höyryjä kännipäissään niin kannattaako tuosta pillastua ja vatuloida kuukausikaupalla.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 15:18"]
Isä vei testeihin? Tää on todella outoa.
[/quote]
Mutta totta! En tiedä itkisinkö vai nauraisinko. Kas kun ei isi laittanut kondomia pettämisreissulla pojalleen päälle.
Tosin en kyllä tiedä, että käyttikö mies mitään ehkäisyä. Kävihän se sukupuolitautitesteissä, mutta käyvätkö ihmiset siellä vaikka käyttävät kortsua yhden yön jutuissa? Mä kun en ole koskaan pettänyt ja harrastanut satunnaissuhteita niin nuo testit on mulle tuntemattomia.
-ap
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 14:54"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 14:50"]
Sanot sille että sulla on oikeus tietää mitä/missä/miksi jos sä haluat ja tunnet sen tarpeelliseksi suhteenne jatkuvuuden takia. Voi se olla että koittaa sua suojella jotenkin totuudelta, esim jos ne on miesporukassa käyny huorissa ja kimppasessioissa. Ehkä kannattaa miettiä kaikki mahdolliset vaihtoehdot kuitenkin ensin. Varmasti se rehellisesti kertominen on miehellekin vaikeaa, mutta tosiaan jos se mies haluaa että suhteenne jatkuu niin sen täytyy mennä nyt sun pillin mukaan, ethän sä voi tulevaisuudessa luottaa siihen jos se nyt kiertelee ja kaartelee.
Kamala tilanne, jaksamista sinulle! :(
[/quote]
Täytyy myöntää, että luulin aina että näin voi käydä vain muille, sellaisille hulttioille.
Joka kerta kun otan asian puheeksi ( siis pettämisen, avioeron tai miksi mies pilasi avioliiton tällaisella) niin mies vaan suuttuu ja tuhahtaa ja alkaa itkemään ihan kuin hän olisi uhri. En saisi puhua asiasta, hän kun on pyytänyt jo anteeksi ja haluaisi poistaa kuulemma tapahtuneen kelloa taaksepäin kääntämällä. Helpommin sanottu kuin tehty. Eihän tällaista voi unohtaa!
-ap
[/quote]
Älä suostu tähän estääksesi miehen mielen pahoittumista, yksi anteeksipyyntö ei vielä muuta mitään eikä asiaa todellakaan saa vaieta kuoliaaksi. Mies teki sua kohtaan pahimman tempun, eli sulla ON nyt OIKEUS ottaa se asia puheeksi just niin usein ja monta kertaa kuin sä haluat ja niin kauan kuin se susta tuntuu tarpeelliselta. Pettäjän pitää vaan ottaa se vastaan, näin se vaan menee. Tietty miehesi toivoo, että asia olisi nyt kuitattu, mutta koska teki tollasen tempun, saa mmyös kestää seuraukset, eli jos sulla on tarve puhua asiasta vaikka 24/7 tai vielä 10v päästä, miehen on se vaan siedettävä, muussa tapauksessa saa mennä.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 15:16"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 15:11"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 14:41"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 14:30"]
Jos miehellä olisi suhde työkaverin kanssa, tuskin olisi kertonut pettämisestä. Veikkaan, että kyseessä oli paikallinen nainen. Monessa maassa suomalaiset nörtin näköiset miehet ovat kovinkin haluttuja, joten hyvin voi olla, että reipasotteinen paikallinen on ollut aloitteen tekijänä. Nainen on voinut myös olla prostituoitu, jopa niin, että mies on kokemattomana tajunnut asian vasta jälkikäteen, ja siksi häpeilee kertoa tapahtuneen yksityiskohtia.
[/quote]
Mies korosti minulle, että hänellä ei ole mitään suhdetta kenenkään kanssa. Mistä sen juttuihin nyt enää luottaisi... Maa, missä mies oli matkalla on Euroopan maa, ei kuitenkaan ns. itäblokin maa.
Tiedätkö mikä on hulluinta? Mies oli kertonut omille vanhemmilleen, että on pettänyt minua ja pyytänyt isäänsä viemään hänet sukupuolitautitesteihin! Eli kävivät siellä sitten isänsä kanssa ja miehellä ikää 41 v. En ymmärrä?
-ap
[/quote]
Oho! Iskä vei testeihin? Kerro tarkemmin! Sanoiko hän iskälle, että hän saattaa olla nyt pipi!
Minkä ihme vätyskän kanssa olet naimisissa? Kerroit jossain vaiheessa, että mies itkee, kun asiasta puhutte. Tiedätkö, hän taitaa nyt oudolla tavalla kääntää asian niin, että hänhän tässä onkin uhri. Kerääkö säälipisteitä sinultakin?
Niin, jos kerran aloitti kertomaan uskottomuudestaan, niin kertokoon loputkin! Sano tuolle pojalle (jota mieheksi kutsut), että saa jätskiä ja kinuskikastiketta, jos kertoo kiltisti koko tarinan! Jos ei kerro kaikkea, niin miksi sitten kertoi sinulle uskottomuudesta ylipäätään. . Hän pitää varmasti itseään nyt rehellisyyden perikuvana, kun kertoi ja tunnusti. Pitää varmasti itseään kilttinä poikana, kun tunnusti!
[/quote]
Juuri näin! Eli minullekin tulee se tunne, että mies tekee tässä nyt itsestään uhrin, joka itkee ja suree suurta virhettä ja minun pitäisi sääliä häntä ja paijata päästä! Eikö ole ihan hullua?! Olen kyllä sanonut hänelle, että ole nyt MIES! Tämä on ihan hullua!
Ja joo, isän kanssa kävivät lääkärissä testeissä (ei ollut tauteja). Käsittämätöntä. Ei tää voi olla kuin pahaa unta?!
-ap
[/quote]
Oikeasti otan osaa. Edustatko jotain äitiä hänelle?
Miten ihmeessä pystyt jatkamaan tasa-arvoista suhdetta tuon pojan kanssa? Olet kyllä nyt tosi ongelmissa. Mieti vakavasti, pystytkö jatkamaan. Tee vaikka kahden vuoden kokeilujakso: jos mies ei aikuistu, "jätä se sika"!
Voi että! Voimia! (ja järkeä).
Siis mieshän on jo kertonut, että pettäminen tapahtui jonkun tuntemattoman kanssa. Tämänkö pitää kertoa se AP:lle uudesaan jollain toisella tapaa joka saisi AP:n maagisesti uskomaan miestä?
Epäilen, että avioero olisi joka tapauksessa paras ratkaisu. AP vaikuttaa naiselta joka tule kaivamaan tämän asian esiin joka ikisessä tilanteessa esiin hamaan hautaan asti.
Mistä voin OIKEASTI tietää, että kyseessä oli tuntematon henkilö? Kun luottamus puolisoon menee nii silloin kyllä ei enää voi luottaa mihinkään mitä hän sanoo. Ymmärrät sen kun koet itse saman.
Jos mies kertoisi henkilön nimen (tosin tietääkö edes sukunimeä tai puhelinnumeroa jos oli tuntematon?) niin ottaisin häneen yhteyttä ja kysyisin mitä tapahtui ja selvittäisin siis, että onko stoori yhteneväinen mieheni stoorin kanssa. Jos kyseessä oikeasti oli joku tuntematon kertapano, johon mies ei ole enää yhteydessä niin olisihan tästä helpompi päästä yli.
Mutta jos se olikin joku työkaveri, jonka matkallaolosta en tiennyt niin kyllä ero olisi se minun ratkaisu.
-ap
Vaikuttaa siltä että luottamus on jo mennyt. Voit tehdä päätöksen, annatko anteeksi vai et. Voit sanoa miehellesi että jos hänellä ei ole mitään salattavaa, voinet varmasti tutkia hänen puhelimensa sisällön. Jos hän ei anna tutkia, on se merkki joka kannattaa pistää mieleen. Itse en välttämättä voisi elää suhteessa jossa toinen on tunnustanut pettäneensä.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 15:29"]
Siis mieshän on jo kertonut, että pettäminen tapahtui jonkun tuntemattoman kanssa. Tämänkö pitää kertoa se AP:lle uudesaan jollain toisella tapaa joka saisi AP:n maagisesti uskomaan miestä?
Epäilen, että avioero olisi joka tapauksessa paras ratkaisu. AP vaikuttaa naiselta joka tule kaivamaan tämän asian esiin joka ikisessä tilanteessa esiin hamaan hautaan asti.
[/quote]
Ap ei vaikuta miltään "kaivajanaiselta" mielestäni. Onhan tuo nyt kerrassaan omituinen tarina! Ap on ollut ihmeissään tuosta miehen käytöksestä muutenkin: on olevinaan uhri, äiskä ja iskä pelastaa. Ongelma ei ole tässä pelkkä uskottomuus.
Et saa varmaksi tietää ikinä, vaikuttaa että et tule pääsemään tästä koskaan yli.
Olen onnellinen miehesi puolesta uusien kokemusten johdosta. Vikahan ei voi olla ap:ssa :p
Ei pysy kärryllä, joku meuhkaa munantyönnöstä aapeehen.? Eli oletko itse Ap pettänyt miestäsi aikaisemmin?
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 15:00"]
No jos se oli "insinöörityttö avokonttorin toisesta nurkasta" niin kyllä siinä on jo ennakkoon ollut jotain toisen katselemista ja ehkä jotain ihastumisen tunteitakin jonkin aikaa työpäivien aikana. Eli tunteita mukana. Ja ajatus siitä, että mies joka päivä menisi tuo petturikaverinsa kanssa töihin, istuvat siellä kahvitauolla joka päivä, tekevät yhdessä töitä on raastava ja sellainen asia mitä en kestäisi vaan haluaisin heti avioeron. Kyllähän he varmaan keksisivät taas hässiä jossain matkalla...
[/quote]
Nyt tiedän miten reagoida tällaiseen. Eli joku tuntematon maksullinen ulkomailla, pohjat houkutteli ja maksoi, käytettiin kortsua, vähän hämärät muistikuvat ja en saanut orkkuja ison kännin vuoksi. Kiitos.
t. inssimies